Huonostikäyttäytyvä Jumala

Ananian ja Safiran tapauksessa ei ollut kyse mitättömästä raha-asiasta vaan Pyhän Hengen merkityksestä ja asemasta seurakunnassa. Heidän petoksensa kohdistui Jumalaan (5:3) ja Raamattu käyttää niinkin voimakasta kieltä että (Pietarin sanoin) nämä yksissä neuvoin kiusasivat Jumalan Henkeä, tavallaan koettelivat kuinka pitkälle vilpillisyydessä Häntä kohtaan voi mennä (5:9 uusi ja vanha käännös).

>Ja sitten kun mennään ilmestyskirjan puolelle niin siellä Jumala jo suunnittelee kuinka hän tulee teloittamaan suurimman osan ihmiskunnasta mitä kamottavimmalla tavoilla.<

Jumalan tahto on armahtaa ja pelastaa.

"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää."
Hes.33:11.

Kysymys pahan olemassaolosta ja Jumalan sallimuksesta on loputon filosofisten ja teologisten väittelyiden aihe jota voidaan käännellä suuntaan ja toiseen. Klassinen "Jumala ei voi olla Kaikkivaltias ja Rakkaus": jos Hän on rakkaus Hän ei ole kaikkivaltias salliessaan pahan, mikä sotii rakkautta vastaan, ja jos Hän on kaikkivaltias Hän ei ole rakkaus, samasta syystä. Samoin ihmisen ja Jumalan tahtojen suhde. Miksi Jumala ei ole tehnyt ihmisestä robottia joka automaattisesti uskoisi Häneen - eikä esim. väittelisi uskovaisia vastaan tällaisilla foorumeilla. Yleisin uskovaisten käyttämistä perusteluista on Jumalan halu olla "rakkaussuhteessa" luomaansa ihmiseen. Rakkaus perustuu vapaaehtoisuuteen. Ja kuitenkin Jumala vaatii "vapaaehtoista rakkaussuhdetta" pelastuksen ehtona? Mitä on vapaa tahto ja onko sellaista? Mikä on ennaltatietämyksen ja ennaltamääräämisen ero? Näistä kysymyksistä ovat kristityt ja ei-kristityt ajattelijat keskustelleet, väitelleet ja riidelleet keskenään ja toistensa kanssa noin kaksi tuhatta vuotta, muotoillen jos minkälaisia argumentteja ja vasta-argumentteja, ja tätä keskustelua on näilläkin vähäisillä palstoilla käyty yhtä monenlaisessa muodossa ja sävyssä kuin on keskustelijoita ja tunnereaktioita.

Todellisuudesta voidaan keskustella mutta keskustelumme eivät muuta todellisuutta. Pohjimmiltaan se on niin kuin on mielipiteistä riippumatta. Tämä ei tarkoita keskustelun väheksymistä. Varmaankin asioista pitää keskustella, ymmärryksen ja kokemuksen mukaan mikä itse kullakin on.

Ihmisen kannalta on oleellista päästä ymmärrykseen, oivaltaa ja mieltää kaikkeutta minkä keskellä elää, muodostaa siitä itselleen edes jonkinlainen kuva, malli.

Meillä on siis tarve kokea itsemme osana suurempaa kokonaisuutta: selittää ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä niin että selitykset tuntuvat mielekkäiltä. Kristittynä uskon että tämä on Jumalan asettama tarve. Se on seurausta ihmisessä olevasta yhteydenkaipuusta, löytää elävä ja toimiva suhde Luojaan. Ajattelen että vaarana tässä on todellisuutta koskevan selityksen ja todellisuuden samaistaminen niin että selitysmallista tulee ikäänkuin Jumala, jokin minkä varassa ollaan, mistä käsin ja minkä läpi elämä tarkastellaan. Kristittynä haluan muistaa että Jumalani on enemmän kuin käsitykseni Hänestä.

Kokemukseni on että vain silloin voin elää asian sisältöä todeksi. Avoinna Hänen vaikutukselleen ja työlleen. Jumalan elämä menee oppikäsityksiä syvemmälle.

Tultuani uskoon syksyllä 1989 elämäni muuttui ratkaisevasti. Väitän että minusta sen seurauksena on tullut suvaitsevaisempi lähimmäisiäni kohtaan. Ei niin että suvaitsen enemmän asioita kuin ennen, vaan että kykenen suhtautumaan ihmiseen suvaitsevasti silloinkin kun olen asioissa eri mieltä. Kykyni käsitellä vihaa ja vastenmielisyyden tunteita on muuttunut. Siihen on tullut aivan uusi ulottuvuus. Nyt voin nöyrtyä Hänen edessään, ja antaa Hänen rakkautensa käsitellä sisintäni.

Jumalan elämä ("Kristus teissä, kirkkauden toivo" Kol.1:27) koskettaa kaikkea elämistä, käyttäytymistä. Ei ainoastaan mitä ajattelen tästä tai tuosta kysymyksestä vaan mikä on asenteeni lähimmäistä kohtaan. Onko hän minulle vain väittelykumppani, jonka haluaisin taivuttaa ajattelemaan niin kuin minä - vai Jumalan rakkauden kohde, joka on arvokas ja tärkeä joka tapauksessa, ajattelee kuinka tahansa?

Näissäkään lähtökohtani ei ole pyrkiä muotoilemaan lauseita joilla todellisuutta ja uskoani Jumalaan kuvaan. Tärkeämpää on elää Jumalan todellisuudessa. Aamulla nousta uuteen päivään rukoillen, kokien yhteyttä ja kaikkea hyvää mitä Hän haluaa sisimpääni vaikuttaa. Että minulla olisi todellisuus ja Jumala.
Missä määrin annan Pyhän Hengen vahvistaa yhteyttäni Häneen rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta, on aivan olennainen sen kannalta, kuinka lähimmäiseni kohtaan ja miten asennoidun asioihin jotka tänään tulevat osalleni...

Minua kohtaan Jumala ei ole käyttäytynyt huonosti vaan käsittämättömän hyvin, pitkämielisesti ja armollisesti. Yhä uudestaan Hän on antanut anteeksi ja rohkaissut jatkamaan elämää. Koettelemustenkin keskellä uudistaen ja virvoittaen.
En voi eikä minun tarvitse todistaa että Jumala on hyvä mutta voin kertoa Hänen hyvyydestään kokemukseni perusteella.

Pitäisi Jessen ja PH:n pitää vähän kurinpalautusta. Perkelekin taitaa olla armahtavampi kuin Jumala. Eihän se ainakaan uhkaa iankaikkisella kidutuksella, jos ei pidetä kidutuksena sitä, että joutuu lopun ikää kuuntelemaan diskomusaa.