Muuten vain purkaan ajatuksia..

harvemmin sitä kyllä teen.. mietin..

Kannattaako enää ikävöidä ,kun aikaakin on kulunut "sata vuotta".noin vertauskuvannollisesti !
Tunnen että olen jo liian vanha sellaiseen ,olen kasvanut erinlaisessa aikakaudessa ,ei silloin tunteista paljon muutenkaan puhuttu.vaikeaa on ollut tunteita näyttää muutenkaan.
Elämäkin on jyrännyt aina sitä samaa rataa,rakkaudestakaan en tiedän ,mitä se pitäs olla.
Lähimmäisistä olen aina kantanut huolta ja toivonut parasta heille.
Nuoret ovat jotenkin etuoikeutettuja ihastumiseen ja rakastumiseen
Sellainen käsikädessä käveleminenkin melkein pitäs opetella ,on niin vieras ajatus sekin.
Ei sitä ketään tarkoituksella haluaa tehdä onnettomaksi ,toinen tarvii ja odottaa sitä vastarakkauttaa myös .
Rakastumisen myötä tulee paljon vastuuta myös ,että toinen tuntisi olevan rakastettu ja onnellinen.
Yksinäisyyskin ja vapaus on tullut tutuksi ,kuinka sitä osaisi toisen ihmisen kanssa pärjätä ,näinkin karulla luonteella . Onhan tässä elämässä niin paljon hyvääkin ,kun pysähtyy ja katselee hieman ympärilleen tarkemmin!
Hiljaisuudesta ja menneistä muistoista voi ammentaa sitä voimaa,jolla mennä eteenpäin!
jotkut ihmiset ovat vain luotuja kulkemaan yksin,vaikka he ei sitä tietoisesti valitsekkaan!
4276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki syyt hukata elämää yksinäisyyteen ovat tekosyitä.
Kyllä vanhakin koira oppii istumaan.

Äänestä
  • suurin osa vanhoista sananlaskuista ovat täysin tuulesta temmatuja!

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    suurin osa vanhoista sananlaskuista ovat täysin tuulesta temmatuja!

    täällä,ovat tuulesta temmattuja. Mutta Tuulihan sen tietää.

    Äänestä

ja olet onnekas, jos sinulla on nyt valta itse päättää miten etenet asiassa. Aina ei voi valita tietä mitä lähtee kulkemaan. Oikeasti.
Mutta oma mottoni on, että huolella kannattaa miettiä. Pahin on se, että myöhemmin toteaa: olisimpa tehnyt toisin.
Kun valinta on siinä hetkessä, sillä järjellä ja tunteella päätöksen jokainen tekee. Yksi asia on hyvä muistaa, jos joku sinua rakastaa, kannattaako torjua rakkaus elämässä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hetken tie´on kevyt kirjoitti:

harvemmin sitä kyllä teen.. mietin..

Kannattaako enää ikävöidä ,kun aikaakin on kulunut "sata vuotta".noin vertauskuvannollisesti !
Tunnen että olen jo liian vanha sellaiseen ,olen kasvanut erinlaisessa aikakaudessa ,ei silloin tunteista paljon muutenkaan puhuttu.vaikeaa on ollut tunteita näyttää muutenkaan.
Elämäkin on jyrännyt aina sitä samaa rataa,rakkaudestakaan en tiedän ,mitä se pitäs olla.
Lähimmäisistä olen aina kantanut huolta ja toivonut parasta heille.
Nuoret ovat jotenkin etuoikeutettuja ihastumiseen ja rakastumiseen
Sellainen käsikädessä käveleminenkin melkein pitäs opetella ,on niin vieras ajatus sekin.
Ei sitä ketään tarkoituksella haluaa tehdä onnettomaksi ,toinen tarvii ja odottaa sitä vastarakkauttaa myös .
Rakastumisen myötä tulee paljon vastuuta myös ,että toinen tuntisi olevan rakastettu ja onnellinen.
Yksinäisyyskin ja vapaus on tullut tutuksi ,kuinka sitä osaisi toisen ihmisen kanssa pärjätä ,näinkin karulla luonteella . Onhan tässä elämässä niin paljon hyvääkin ,kun pysähtyy ja katselee hieman ympärilleen tarkemmin!
Hiljaisuudesta ja menneistä muistoista voi ammentaa sitä voimaa,jolla mennä eteenpäin!
jotkut ihmiset ovat vain luotuja kulkemaan yksin,vaikka he ei sitä tietoisesti valitsekkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu