Miten tuo Lidlin HeVi-, liha- juusto- ja leipäosastot nykyään voi? Ihan yleisesti lidleistä tai erityisesti pitäjänmäessä/konalassa (vai missä se nyt tässä olikaan) lidlissä. Itse olen HeVi osaston puutteelisuuden vuoksi vältellyt liiteriä.
Aiemmin asuin niin, että lidl oli lähikauppani, mutta usein sain sieltä matoisia, kehnoja vihanneksia ja hedelmiä, jos oli tarjolla ollenkaan. Usein kaikki loppu tai jo päältä huomasi kehnoiksi. Leipä oli sitä, mitä ei voi edes hyvällä tahdolla sanoa leiväksi, siis valkoista pullaa 2kk päiväyksellä (oikeasti ei voi olla hyvästä, jos säilyy niin kauan ja siltä se maistuikin), ja muutama hieman parempi lähes oikea leipä, jotka olivat aina loppu tai vanhoja. Ja lihaosasto oli myös kovin kehnolla tolalla. Juustoista sia perusleivänpäällisjuuston ja ehkä yhdenlaista pehmeää tuorejuustoa.
Tästä syystä olen valinnut tuon K-marketin tahi Prisman. HeViä on kaikkea ja 90% hyvää tuoretta tavaraa, tuoretta leipää lähes aina, tai sitten tuota Jälkiuunileipää ainakin, jos tuoretta ei ole tai ostaa pidemmäksi aikaa. Ja K-marketista löytyy hyvä palvelulihatiski ja prismassakin valikoimaa riittää.
Teen aina kerran viikossa autolla kauppareissun, milloin ostan lähes kaiken ja sitten lähivaltsusta täydennystä, joten ei energia riitä ensin Lidliin ja sitten hevi leipä juusto liha "normikaupasta". Ja kuten huomaatte, en siis mitenkän "korttiuskollisesti" ostele, vaan lähinnä mikä on lähellä/ei liian täynnä ihmisä ja missä halpaa, mutta tuoretta ja laadukasta (no ei tuo meidän lähivaltsu järin laadukas aina ole, mutta työmatkan varrella).
Aikaa viime Lidl käynnistäni on kulunut jo useampi vuosi, joten onko asia parantunut? Tuntui ainakin silloin, ettei liiteri ole minun kauppa, koska HeVi ja Juusto ovat suurimmat osat ostoksista, samoin kuin leipä ja liha tärkeitä, en kovasti välitä taas valmiista/eineksistä/puolivalmisteista, pakaste vihuja ja perunoita menee myös paljon, ja niissäkin Lidli silloin oli kehnompi (ranskalaiset ja kaksi vaihtoehtoa pakastekasviksista tarjolla). Lidlin hintatasosta tykkäsin, samoin kuin joistan erikoisuotteista. Ja tietysti kiva oli saada samoja tuotteita halvemmalla (esim. maito). Ei siis mitään ketjua ja tuotteita vastaan, tykkäsin ihan lidlin tuotteista, jotka vastasivat noita tutumpia. Siis onko Lidli vieläkin vain einesruuan, valkoisen viljan ja epäterveellisen ruuan tyyssija vai onko jo löytänyt myös terveellisemmät ainekset, kuten tuoreet HeVit, täysjyväpastan ja -riisin, kunnon leivän, pakastevihannekset, esim. wokit? Uskaltaudunko kokeilemaan taas?
Lidl onko laatu parantunut?
65
6131
Vastaukset
- s-kaupassa
Käyn erittäin harvoin Lidlissä. Mutta lauantaina Prismasta ostamani espanjalaiset tomaatit maistuivat pilaantuneille. Onneksi sain bonusta. Kuitenkin tänään poikkeseni Lidlissä.
Sieltä saa näköjään nykyään lähes kaikkia tuttuja kotimaisia tuotemerkkejä. Ja vieläpä halvemmalla kuin Prismasta.
Tänään ostetut vihannekset eivät ainakaan maistuneet pilaantuneille, kuten ne Prisman vastaavat. - HeVittäjä
Lidlin tuotevalikoima painottuu edelleen epäterveellisiin tuotteisiin, joten en usko että kelpuutat sitä vakituiseksi arkiruoan ostopaikaksi. Toisaalta mm. juustot, jotkin einekset ja säilykkeet ovat tavallisten kauppojen vastaavia parempia.
Vihannesosasto taitaa olla yhtä surkea kuin ennenkin, samoja ylenmääräisellä lannoittamisella vetisiksi turvotettuja, mauttomia ja ötökänsyömiä vihanneksia siellä on edelleen.
Leipävalikoima on laajentunut, etenkin tuttuja suomalaisia leipämerkkejä on tullut lisää. Itse en ole kuitenkaan mieluista löytänyt.
Pakastepuoli on laajentunut, joskus Lidlin pakastevihannekset ovat jopa parempia kuin tavallisten kauppojen halpissarjat. Italialainen kasvispannu oli positiivinen yllätys, maut kohdallaan vaikka olikin liikaa suolaa. Myös Finduksen wokkeja on tarjolla.
Lidlin juustovalikoima on muuttunut alkuajoista aika paljon. Lidlin juustot ovat yleensä aika rasvaisia, mutta eipä normaalirasvaista edullista juustoa saakaan mistään muualta. Gouda on todella halpaa ja hyvää. Muutkin Lidlin maitotuotteet kuin juustot sisältävät laktoosia, joten valikoima on laktoosi-intolerantikolle todella suppea. Lidlin nettisivuilta löytyy tiedot vähälaktoosisista tuotteista, pakkauksissa ei lue mitään.
Lihaosasto on pieni, mutta jos se perus rasvajauheliha&marinoitu lötkäre -linja kelpaa niin saahan sieltä halvalla. Toisaalta erikoisempia lihoja, kuten lammasta, voi saada halvalla pakasteena.
Täysjyväpastaa on Lidlistä kohtuullisen turhaa etsiä.
Välillä Lidlissä on sellaisia kampanjatuotteita, joita ei Suomesta muuten kovin helpolla saa. Ostin jokin aika sitten antipasti-purkkeja, grillattuja vihanneksia öljyssä ja ne olivat kyllä hyviä. Kreikka-teeman tuotteista halva oli todella halpaa ja ihan hyvääkin. Laatu ei tietysti Lidlissä päätä huimaa, mutta välillä osuu hinta-laatusuhde kohdalleen.
Vaikka kirjoitit ettei valmisruoka oikein maistu, niin Lidlin pizzoja voin suositella, jos et ole suolakammoinen :) Nehän ovat lehtien arvosteluista saaneet palkintojakin. Mozzarellapizza on ihana. En ole ennen ikinä tykännyt pakastepizzoista, mutta nämä kyllä ovat hintaansa nähden melkoisen hyviä.
Lidlissä normikauppoja parempia tuotteita ovat myös leivokset ja suklaa. Eli Lidl on hyvä kauppa silloin, kun on herkkupäivä, arkiruoan ostan edelleen muualta.- berty
Todella hyviä ja tuoreita tuotteita, edullisuus on paras suomessa.
- n.74
berty kirjoitti:
Todella hyviä ja tuoreita tuotteita, edullisuus on paras suomessa.
Edullinen kauppa ja sieltä saa myös suomalaista tuotettakin edulliisesti.
- ,,,,,,,,,
n.74 kirjoitti:
Edullinen kauppa ja sieltä saa myös suomalaista tuotettakin edulliisesti.
tavaraa on joka lähtöön ja edullisesmmin kuin muualla käyn aina lidlissä. 1.89 oli pepsi maxit kaksi 1,5 litran pulloa. Halpa-hallissa oli samat 3.89 joten aika suuri ero!
- PRO SENTTI
,,,,,,,,, kirjoitti:
tavaraa on joka lähtöön ja edullisesmmin kuin muualla käyn aina lidlissä. 1.89 oli pepsi maxit kaksi 1,5 litran pulloa. Halpa-hallissa oli samat 3.89 joten aika suuri ero!
Prismassa Pepsi on ollut (ainakin) viimeisen VUODEN ajan (4,81 €/8L) nettolitrahinta on tuolloin 0,36€/l. Jännää että Liiteri pystyy tarjoamaan tuotteitaan satunnaisesti samaan hintaan.
Kulta-katriina Prismassa 1,34 (useita kuukausia)... Lidlin hetkellinen "tarjous" 1,89
Maito Prismassa 0,66€/l...pysyvä nettohinta
Viimeiset 8 vuotta maakunnan ABC:n polttoaineet ovat olleet nettohinnaltaan Suomen halvimmat.
III-laatikko Prismassa 17,40, Lidlissä 18,72
-------------------
Onneksi peruskoulussa opetettiin prosenttilasku - dumtum
PRO SENTTI kirjoitti:
Prismassa Pepsi on ollut (ainakin) viimeisen VUODEN ajan (4,81 €/8L) nettolitrahinta on tuolloin 0,36€/l. Jännää että Liiteri pystyy tarjoamaan tuotteitaan satunnaisesti samaan hintaan.
Kulta-katriina Prismassa 1,34 (useita kuukausia)... Lidlin hetkellinen "tarjous" 1,89
Maito Prismassa 0,66€/l...pysyvä nettohinta
Viimeiset 8 vuotta maakunnan ABC:n polttoaineet ovat olleet nettohinnaltaan Suomen halvimmat.
III-laatikko Prismassa 17,40, Lidlissä 18,72
-------------------
Onneksi peruskoulussa opetettiin prosenttilaskuöhöm.. missään en ole nähnyt pitkään aikaan että kaljalaatikon hinta menisi alle 18e
- 135
PRO SENTTI kirjoitti:
Prismassa Pepsi on ollut (ainakin) viimeisen VUODEN ajan (4,81 €/8L) nettolitrahinta on tuolloin 0,36€/l. Jännää että Liiteri pystyy tarjoamaan tuotteitaan satunnaisesti samaan hintaan.
Kulta-katriina Prismassa 1,34 (useita kuukausia)... Lidlin hetkellinen "tarjous" 1,89
Maito Prismassa 0,66€/l...pysyvä nettohinta
Viimeiset 8 vuotta maakunnan ABC:n polttoaineet ovat olleet nettohinnaltaan Suomen halvimmat.
III-laatikko Prismassa 17,40, Lidlissä 18,72
-------------------
Onneksi peruskoulussa opetettiin prosenttilaskuTais mennä Lidl:n ja Prisman maitojen hinnat nyt sulla sekasin.... Maito ei ole maitoa jos ei ole suomalaista, lidl myy kotimaista maitoa ja prismat samaan hintaan ruotsista tuotua maitoa. Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa.
Btw ABC asemilla on KAIKKIALLA kallis bensa, ettet ois vierestä toiselta asemalta tankannu.. - SSPPP
135 kirjoitti:
Tais mennä Lidl:n ja Prisman maitojen hinnat nyt sulla sekasin.... Maito ei ole maitoa jos ei ole suomalaista, lidl myy kotimaista maitoa ja prismat samaan hintaan ruotsista tuotua maitoa. Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa.
Btw ABC asemilla on KAIKKIALLA kallis bensa, ettet ois vierestä toiselta asemalta tankannu..Yritä nyt puolustaa lidin halpuutta... Faktaa et kykene esittämään.
Sinun argumentteja mukaillen... Kauppa ei ole kauppa jos se ei ole suomalainen, asiakkaiden omistama. - aldi
135 kirjoitti:
Tais mennä Lidl:n ja Prisman maitojen hinnat nyt sulla sekasin.... Maito ei ole maitoa jos ei ole suomalaista, lidl myy kotimaista maitoa ja prismat samaan hintaan ruotsista tuotua maitoa. Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa.
Btw ABC asemilla on KAIKKIALLA kallis bensa, ettet ois vierestä toiselta asemalta tankannu.."Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa."
Aja sinä kotimainen kauppa alas ostamalla saksalaisesta paskakaupasta - L..k.ri
totta,syökö ihmiset todella tuollaista ruokaa,mitä lueteltu,ei ihme jos on sairauksia,syöpää ym ym
- 1m3
135 kirjoitti:
Tais mennä Lidl:n ja Prisman maitojen hinnat nyt sulla sekasin.... Maito ei ole maitoa jos ei ole suomalaista, lidl myy kotimaista maitoa ja prismat samaan hintaan ruotsista tuotua maitoa. Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa.
Btw ABC asemilla on KAIKKIALLA kallis bensa, ettet ois vierestä toiselta asemalta tankannu..myy kyllä suomen kalleinta bensaa; missähän lienet tankannut????
- Pro sentti
1m3 kirjoitti:
myy kyllä suomen kalleinta bensaa; missähän lienet tankannut????
Eikö sulle opetettu prosenttilaskua?
- -95E-
1m3 kirjoitti:
myy kyllä suomen kalleinta bensaa; missähän lienet tankannut????
No vaikkapa tänään 95E ABC 1,245€/l netto.
Tähän alle voit luetella ne asemat Suomessa jotka myyvät bensaa halvemmalla.
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
- - MAITO KUN MAITO
135 kirjoitti:
Tais mennä Lidl:n ja Prisman maitojen hinnat nyt sulla sekasin.... Maito ei ole maitoa jos ei ole suomalaista, lidl myy kotimaista maitoa ja prismat samaan hintaan ruotsista tuotua maitoa. Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa.
Btw ABC asemilla on KAIKKIALLA kallis bensa, ettet ois vierestä toiselta asemalta tankannu..EI KUKAAN
TUO RUOTSISTA MAITOA KAIKKI ON SUOMALAISTA NIMI ARLA HÄMENTÄÄ LUKEKAA PURKIN KYLJESTÄ - s valikoima pasha
aldi kirjoitti:
"Aja vaan kotimainen maidontuotanto alas ostamalla ruotsalaista paskaa."
Aja sinä kotimainen kauppa alas ostamalla saksalaisesta paskakaupastaS-ryhmä on alkanut kammeta hintoja ylös. Korivertailuissa Citymarket on jo joillain paikkakunnilla Prismaa halvempi. Prisman halpuus oli aluksi että iskostuisi sellainen olo mieleen. S-Marketit ovat raivostuttavia kun joka ikisen samaan keskenään identtiseen valikoimaan on onnistuttu valitsemaan kaikkien tuoteryhmien surkeimmanmakuiset tuotteet, sen takia koska niistä jää suurin kate että voi sitten maksaa poonuksia ilman että konsernin omatulos pienenee silti, mutta kökön makuisella valikoimalla pitäisi käydä kehnosti vapaassa kilpailussa, mutta osuussovhoosi pelastaa ja jäsenet on koukutettu, kun siirrellään poonuksia omista rahoista itsellensä. Eli jos haluaa ostaa herkullista ja tykkää erittäin monipuolisesta ja vaihtoehtoja täynnä olevasta tuotevalikoimasta menee Keskon kauppaan ja jos haluaa syödä pahanmakuista ruokaa suppeasta valikoimasta samalla hinnalla menee S-ryhmän kauppaan, todennäköistä on että S-ryhmän kassalla ei ole juurikaan jonoa se onkin hyvä puoli heillä koska osuussovhoosin jäsenet kaikesta boonuksen ja vaurauden jaosta huolimatta ostaa niin vähän ja pieniä ostoksia, mitä eikö kaikista tulekaan juuri lainkaan sen rikkaampia kun jaetaan kaikki tasan? yllätys... tervetuloa tosiasioiden pariin
- HeVittäjä
Lidlissä on hyvää myös makkarat. Eipä saa K- tai S-marketista niin halvalla krakovaa ja bratwurstia. Krakovaa käytän aina makkarakastikkeeseen ym. ruoanlaittoon, koska siinä on ihan kohtuullinen rasvaprosentti ja makua vaikka muille jakaa. Bratwurstien kyytipojaksi sopii vihreä kaali eli Grünkohl, sipulin kera haudutettu lehtikaali. Tavallinen grillimakkarakin on ihan ok, siinä on hyvä lihaprosentti.
Arjen helpottajana Lidlin perunamuusijauhe on oivallista. Se on miljoona kertaa parempaa kuin peruskauppojen vastaavat ja vielä halvinta! Hyvin lähellä aidon perunan makua, koska se on vain kuivattua perunahiutaletta. Ja valmista parissa minuutissa.
Lidlin täysmehut ovat yleensä halpoja ja hyviä. Etenkin se lasipulloihin pakatut appelsiinimehu ja monihedelmämehu.
Lidlin karkeista olen koukuttunut Peach loopseihin, ne ovat pehmeitä persikkakarkkeja, jotka saavat makunsa ja värinsä luonnollisista aineista. Yleensä en pidä irtokarkeista, mutta näissä on uskomattoman hyvä aromi. - grh...
PRO SENTTI kirjoitti:
Prismassa Pepsi on ollut (ainakin) viimeisen VUODEN ajan (4,81 €/8L) nettolitrahinta on tuolloin 0,36€/l. Jännää että Liiteri pystyy tarjoamaan tuotteitaan satunnaisesti samaan hintaan.
Kulta-katriina Prismassa 1,34 (useita kuukausia)... Lidlin hetkellinen "tarjous" 1,89
Maito Prismassa 0,66€/l...pysyvä nettohinta
Viimeiset 8 vuotta maakunnan ABC:n polttoaineet ovat olleet nettohinnaltaan Suomen halvimmat.
III-laatikko Prismassa 17,40, Lidlissä 18,72
-------------------
Onneksi peruskoulussa opetettiin prosenttilaskuei ainakaan itä-suomessa ole bensa halpaa abc:llä,sale helvtin kallis kauppa jollakin ne prisman halvat hinnat kuitata!!!!lidilla helvtin hyvät juustot ja makkarat,eiks keski euroopasta tuu parhaat juustot ja makkarat myös olut on hyvää.(jos ei osta lidlin halvinta se paskaa).
- jurtta-kalle
MAITO KUN MAITO kirjoitti:
EI KUKAAN
TUO RUOTSISTA MAITOA KAIKKI ON SUOMALAISTA NIMI ARLA HÄMENTÄÄ LUKEKAA PURKIN KYLJESTÄUrpo. Lue mitä purkin kupeessa sanotaan. Arla myy sekä suomalaista että ruotsalaista maitoa.
- Jassu
PRO SENTTI kirjoitti:
Prismassa Pepsi on ollut (ainakin) viimeisen VUODEN ajan (4,81 €/8L) nettolitrahinta on tuolloin 0,36€/l. Jännää että Liiteri pystyy tarjoamaan tuotteitaan satunnaisesti samaan hintaan.
Kulta-katriina Prismassa 1,34 (useita kuukausia)... Lidlin hetkellinen "tarjous" 1,89
Maito Prismassa 0,66€/l...pysyvä nettohinta
Viimeiset 8 vuotta maakunnan ABC:n polttoaineet ovat olleet nettohinnaltaan Suomen halvimmat.
III-laatikko Prismassa 17,40, Lidlissä 18,72
-------------------
Onneksi peruskoulussa opetettiin prosenttilaskumaakunnassa mahdat asua? Ainakin täällä Abc nyppää ysivitosesta 4-5 centtiä muita enemmän.
Pitäähän se asiakkaitten kusetus bonus jotenkin tienata. - kiitollinen asiakas
berty kirjoitti:
Todella hyviä ja tuoreita tuotteita, edullisuus on paras suomessa.
"lidl on todella halvempi kuin Prisma tai Keskon kaupat ja myy kotimaisia tuotteita. Monet tuotteet kuten tomaatiti, paprikat ja salaatiti ovat tuoreita, joten ne kestävät hyvin eikä huomenna ole jo pehmeitä. Olen todella iloinen, että on tämä kilpailija, joka antaa usein myöskin hyviä tarjouksia.
- arlan kyljestä
MAITO KUN MAITO kirjoitti:
EI KUKAAN
TUO RUOTSISTA MAITOA KAIKKI ON SUOMALAISTA NIMI ARLA HÄMENTÄÄ LUKEKAA PURKIN KYLJESTÄLueppa siitä purkin kyljestä. Alkuperämaa: Ruotsi ja valmistettu Suomessa
- Onneksi on Lidli
Mulla on grilli ja ostan mielettömät määrät erilaisia tavaroita. Lidlin Suomessa tehty grillimakkara on aivan erinomainen ja kun hintakin on vain 0,85/400g. Käytän tätä makkaraa n. 8000 pakettia vuodessa.
Ranskanperunat toinen. Samanlaiset ranskanperunat ovat yli kolmanneksen halvempia kuin vaikkapa tukkurilla. Säästöä yli 4000 euroa vuodessa, kuin jos ostaisin tukusta. Ja silti perunat ovat aivan samanlaisia kuin muualta ostetut tuoteselosteeltaan: Peruna ja rypsiöljy.
Eläköön Lidli !!!!! Pitää hinnannousut kurissa.- lomilomi
Hyvät ja tuoreet tuotteet, ei mitään korttipelleilyjä vaan hinnat alas reilusti. Osuuskaupankortti on vain perheellisille he saavat bonuksista jotain hyötyä, omia rahojaan lainasta. Me muut hemmot saadaan Lidlistä vielä paremmatedut suoraan kukkaroon. Sehän se kivaa on kun rahaa säästyy muuhunkin koko vuodenajan. Reaaliajassa.
- deperi
lomilomi kirjoitti:

Käymme Lidissä kun on lähellä ,hyviä ovat vihannekset ja juustot ,leivät ja maidot ,lihat ja pitsat ja
ihanaa Saludo kahvia.Poonusta saa joka ostoksesta ,,on halvempaa .Hyvää Joulun odotusta ,,,Kaikille,,, - Yörll!
lomilomi kirjoitti:
Hyvät ja tuoreet tuotteet, ei mitään korttipelleilyjä vaan hinnat alas reilusti. Osuuskaupankortti on vain perheellisille he saavat bonuksista jotain hyötyä, omia rahojaan lainasta. Me muut hemmot saadaan Lidlistä vielä paremmatedut suoraan kukkaroon. Sehän se kivaa on kun rahaa säästyy muuhunkin koko vuodenajan. Reaaliajassa.
Lidlin myymissä saksalaisissa makkaroissa, pakasteissa ja "juustoissa" on kaikissa hirvittävän paljon suolaa. Keski-Eurooppalaiseen ruokamakuun voi myrkkysuolaisuus sopia, mutta ei suomalaiseen. Kertakäynti Liiterissä riitti, siksi K-kauppa. Maksakoon enemmän jos maksaa, rahaahan on.
- ,
ihan hyvää, vai olenko minä sitten niin tyhmä etten huomaa,
käyn siellä kahdesti viikossa ja kerran S, tai K, kaupassa,- satunnainen asiakas
On siinä Lidlissä vähän halvalta tuntuva meininki, enkä oikein laadusta tiedä. Ostin Lidlistä kerran Rauchkäse nimistä Saksalaista savu juustoa ja pidin siitä kovasti. Halpaa siellä ainakin on.
- lljljljljljljljlj
satunnainen asiakas kirjoitti:
On siinä Lidlissä vähän halvalta tuntuva meininki, enkä oikein laadusta tiedä. Ostin Lidlistä kerran Rauchkäse nimistä Saksalaista savu juustoa ja pidin siitä kovasti. Halpaa siellä ainakin on.
Katso tarkasti ettei Lidlin ruokapakkauksissa ole kuolleita hiiriä tai rottia....
- hernemaissipaprikaaa
lljljljljljljljlj kirjoitti:
Katso tarkasti ettei Lidlin ruokapakkauksissa ole kuolleita hiiriä tai rottia....
Apetit Hernemaissipaprikassa oli myös hiirenpoikanen. Se on ihan väistämätöntä että suurissa tehtaissa on hiiriä.
- Karjalan koira
Hyvää Lidlissä ovat monet keski-eurooppalaista tuotantoa ja sikäläisiin laatuvaatimuksiin tehdyt tuotteet. Kannattaa ostaa Lidlin omia merkkejä, joita ei muissa kaupoissa ole. Niissä saa parhaan vastineen rahoilleen. Tällaisia ovat saksalaiset lihatuotteet, juustot, jogurtit, jäätelöt ja muut maitotuotteet. Lidlin omat kahvit ovat myös varsin hyvälaatuisia. Eines- ja pakastetuotteissa on selvästi vähemmän lisäaineita ja enemmän makua kuin kalliimmissa kotimaisissa. Vihannekset ja hedelmät ovat tuoreempia ja kypsempiä
Huonoa Lidlissä ovat Kartanon-merkkiset tuotteet ja yleensäkin kaikkein halvimmat vaihtoehdot.- liiterriläinen
tykkään käydä liiterissä,on edullinen ja kaikkea peruskamaa löytyy.. ja siitä suomalaisuudesta sen verran että eiköhän ulkomaalaiset ole jo kohta ostaneet suomesta kaiken kannattavan? nokia on jo ulkomaalaisten omistuksessa,teboilin omistaa venäläiset,turun sinappi tulee ruotsista ym ym...
- JUSTERS
jo on keinot alaarvoisia kun tällaista roskaa pitää Liidelistä valehdella JULKISESTI
LIDL TUOTTEET OVAT VOITTANEET USEITA TESTEJÄ VIIMEISTEN VUOSIEN AIKANA....
TOISASIAT PUHUVAT PUOLESTAAN JA HINTA....- 333233
eivät ole voittaneet mitään testejä
- ei ole mitään lidliä
333233 kirjoitti:
eivät ole voittaneet mitään testejä
http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi/hs.xsl/6819.htm
www.lidl.fi Tietoa valikoimastamme -> testimenestys
ei ole voittanut mitään testejä sanoo suurin mahdollinen kate eli paskimman makuiset tuotteet s-osuusjaontasovhoosin jäsen joka on pettynyt kun kaikki eivät rikastuneetkaan juuri lainkaan vaikka varallisuus jaetaan jäsenille joka vuosi vaan kaikki pysyivätkin yhtä köyhinä, mitä opimme tästä, lisää veroja loputon musta aukko mutta kukaan ei rikastu kaikki vaan kurjistuu. - 234234324324
ei ole mitään lidliä kirjoitti:
http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi/hs.xsl/6819.htm
www.lidl.fi Tietoa valikoimastamme -> testimenestys
ei ole voittanut mitään testejä sanoo suurin mahdollinen kate eli paskimman makuiset tuotteet s-osuusjaontasovhoosin jäsen joka on pettynyt kun kaikki eivät rikastuneetkaan juuri lainkaan vaikka varallisuus jaetaan jäsenille joka vuosi vaan kaikki pysyivätkin yhtä köyhinä, mitä opimme tästä, lisää veroja loputon musta aukko mutta kukaan ei rikastu kaikki vaan kurjistuu.Lidl on voittanut ainoastaan "eninten kuolleita rottia ruoan seassa" palkinnot.
Mutta jos tykkää syödä romanialaisia ja bulgarialaisia jätteitä niin onhan se kiva että teille on olemassa tuo kaupan kuvatus. - että näkee
234234324324 kirjoitti:
Lidl on voittanut ainoastaan "eninten kuolleita rottia ruoan seassa" palkinnot.
Mutta jos tykkää syödä romanialaisia ja bulgarialaisia jätteitä niin onhan se kiva että teille on olemassa tuo kaupan kuvatus.Etkö todellakaan osaa sanoa mitään asiaperusteista kritiikkiä Lidlistä?
Ei kai se niin ylivertainen kauppa voi olla, ettei faktaa löydyy ollenkaan vaan joutuu tyytymään pelkkään pahantahtoiseen huuhaa-haukkumiseen?
- tyytyväinen asiakas
en ymmärrä ollenkaan lidlin herjaus-kampanjaa !
omasta mielestäni lidl on hyvä ja edullinen ostospaikka!
siellä on paljon tuotteita, jotka edullisempia kuin muualla, eikä häpeä makunsa puolestakaan nk. merkkituotteille.
lidlin cola on hyvänmakuista, kuin myös kartanon salaatit, vanukkaat, jogurtit, jotkut pizzat, juustot jne.- kaupoista
Kaikista kaupoista löytyy nykyään oman merkin tuotteita, jotka ovat halvempia tai huomattavasti halvempia kuin vastaavat ns. brändimerkkituotteet.
Olen tarkka kuluttaja ja siksi ihmettelen täällä hehkutettua Lidlin edullisuutta. Joistakin Lidl:in juustoista pidän todella paljon ja niiden takia saatan poiketa satunnaisesti Lidlissä. Mutta esimerksiki monet suomalaiset juustot ovat siellä kalliimpia kuin meidän Prismassa.
Valikoima ylipäätänsäkin on suppea ja tuotteet usein lopussa. Kun viimeksi kävin meidän lähellä olevassa Lidl:issä kuulin erään torstain alkuiltapäivästä kuulin, kuinka eräs nainen sanoi myyjälle etsineensä koko kaupan läpi, mutta ei millään löydä sinä päivänä tarjoukseen tulleita sukkia. Myyjä lähti tekemään saman kierroksen ja totesi, että ei näy, ne ovat loppuneet. Kun nainen ihmetteli asiaa ja kysyi, että kuinka paljon niitä tuotteita oli ollut, myyjä ei osaanut vastata. Hän vain totesi, että ehkä jostain heidän muusta myymälästään löytyy ko. tuotteita.
Itse asioin mieluiten Prismassa tai S-marketissa. Minun ostoksilleni ne ovat kokonaisedullisimmat ostospaikat. - epäileväinen
Ihan normi kuluttaja olen, en siis mikään lidlin vastustaja. Kuten jo aloituksessa sanoi tykkään lidlin vastaavista tuotteista, kivempi saada edullisemmin lähes samoja tuotteita kuin "normaalista" kaupasta. Mutta kuten varmaan huomaat täskin ketjusta (myös omasta viestistäsi) , että Lildlin tuotteista harvemmin kehutaan noita millä minä elän. Tuolle limsa/herkku/valmistuote osastolle menee max. 40€/kk ja siitäkin suurin osa siihen, kun haen lounasta töihin ja siinä lähin kauppa on tuo valtsu, loput menee Ben&Jerrys ylihyvään jäätelöön :D. Voit verrata siihen, että HeVi osastoon menee helposti yli 50€/kk ja HeVi on kuitenkin halvempaa (ainakin kokonaisuutena), kuin limsa/herkku/eines.
Eli nyt on kehuttu Lidlin hintoja (joista siis en edes kysynyt, ja saatu sota aikaiseksi), valmispizzoja, colaa, valmissalaatteja, eineksiä, ranskalaisia, makkaroita, vanukkaita, jogurtteja. Juustoa on myös kehuttu, eli sitä osastoa voisi myös käydä katsomassa, samoin kun pakasteallasta, koska viimeksi kun noita kävin katsomassa, juustoja oli muutama hassu ja pakastealtaassa oli vain valkoiseen vehnään leivottuja leivonnaisia ja upporasvassa paistettuja juttuja. Mutta kuten sanoin tästä viimeisimmästä Lidlin käynnistä on useampi vuosi.
Ei ole tullut montaa kehuvaa kommettia tuoreen tumman leivän/jäkiuunileivän, HeVi osaston, tummien pastojen tai riisien osalta tai lihaosaston kohdalta. En tarkoittanut mollata Lidliä alkuperäisessäkään viestissä, vaan saada pointtini esille, eli onko siellä sellaista ruokaa mitä minä söisin? Ymmärrän, että jotkut jaksavat raahautua vielä töiden jälkeenkin useaan kauppaan hakemaan tarvittavia aineita, mutta itse haluan saada kaikki helposti samasta paikkaa. Kivasti tuosta varmasti lähtee ruokalaskusta iso siivu, kun käy hakemassa maidot, juustot, pakasteet, tölkki/purkki/yms kuivatavaran, vierasvarat ja herkut lidlistä ja sitten hevin, leivän ja lihan muualta. Mutta lisää kommettjä juurin noita viimeiseksi mainittuja osastoja kohtaan odotan.
PS. hassua täällä palstoilla, jos ei tykkää jostain, niin heti leimataan kätyriksi ja jos kehuu paljon jotain, niin tääs on kätyri.
- faktat esiin
lidli on koko sen olemassaolon ajan ollut erittäin tiukka laatukriteereiltään. siksi lidlin laatu on todella hyvää. sinne ei pääse toimittajaksi kovinkaan helpolla, ja jos pääsee, niin siitä halutaan pitää kiinni, koska se tietää toimittajalle "kultakaivosta". Harva toimittaja munaa homman toimittamalla huonoa laatua. Lidl valvoo tiukasti tavaroitten laatua, ja antaa armotta kenkää jos havaitsee laatupuutteita. Toisin kuin esim. suomalaiset ketjut.
- epäileväinen
Vielä sinulle ja muille epämääräisille laatukriteerien toitottajille haluan sanoa, että kyse on omasta kokemuksestani. Voi olla tietenkin, että juuri se kyseinen Lidli missä silloin kävin usein oli kehnompi laatuinen, mutta en muissakaan Lidleissä ole havainnut parempaa laatua, silloin kun niissä asioin muutama vuosi sitten. Esimerkkejä elävästä elämästä Lidlin HeVi osastosta tuolloin: useissa ostamissani kaaleissa oli matoja, muista kaupoista ostettaessa en ole ikinä löytänyt. 2kg perunapussista oli muutama syötävä peruna muut mustia sisältä, joskus muista kaupoista ostettaessa löytyy muutama kehno. Usein ostoksilla käydessä piti jättää hevit kokonaan ostamatta, koska kaikki näytti nahistuneilta/homeisilta/mädiltä. Eli ei tehnyt mieli ostaa edes niitä hyviä tomaatteja niiden homeisten viinirypäleiden vierestä. Uskon tämän johtuvan myös siitä, koska Lidlissä, ei ainakaan silloin kun tuttavani oli siellä töissä, ole ns. osaston vastaavia. Eli se hevi ei ole Marketan vastuulla, liha Pirjon vastuulla ja maito Hellevin vastuulla, niin kuin perinteisessä kaupassa, vaan kaikki hoitavat kaikkea ja kokemuksesta tiedän tuon HeVin olevan kaupan yksi ikävimmästä ja aikaa vievimmistä hommista, joten se varmasti helposti jää huonoon kuntoon, koska hevissä ei ole paraste ennen päiväystä, vaan pitää olla silmää katsoa, mitkä pitää ottaa pois hyllystä vaikka näyttää vielä suht hyvältä.
HeVi osasto oli hyvin pieni, verrattavissa lähikauppojen HeVeihin, siis perus kurkku, salaatti, tomaatti, banaani, rypäle, kaali, sitrus, porkkana ja perunat, kun taas isoissa marketeissahan on myös isot valikoimat.
Mutta jos tilanne on muuttunut kertokaa ihmeessä. - PerttiLi
Hyvää on juustot ja kasvikset ja kreikkalainen jugurtti, osin hedelmät. Huonoa ja erittäin huonoa on kaikki maissiriirapilla (lue halvalla, ja diabetestä aihuttavalla) makeutetut jäätelöt, sinapit (mm. Turun Linna), jugurtit sekä monet muut tuotteet. Erittäin huoja ovat myös liha ja makkaratuotteet. Halvalla tehtyjä, voisi jopa sanoa, paskoista raaka-aineista, kaikki sisältävät aromivahvenetta, hiivauutetta, hydrosoituja kasviuutteita sekä ennenkaikkea natriumglugamaattia. Noilla mausteilla paskakin maisuu ruualle, valitettavasti. Ja valitettavasti Lidlin edullisuus perustuu juuri noihin lisäaineisiin, aromivahventeet ja maissisiirappi tai sitten juomissa vielä aspartaamiin.
- silloinn tällöin
PerttiLi kirjoitti:

J.D.Gross on tuotemerkki minkä takia pistäytyn Lidlissä. Muita tarvittavia saa lähempääkin.(jos ei ole budjetista tiukkaa)
- makkaroista
PerttiLi kirjoitti:
Hyvää on juustot ja kasvikset ja kreikkalainen jugurtti, osin hedelmät. Huonoa ja erittäin huonoa on kaikki maissiriirapilla (lue halvalla, ja diabetestä aihuttavalla) makeutetut jäätelöt, sinapit (mm. Turun Linna), jugurtit sekä monet muut tuotteet. Erittäin huoja ovat myös liha ja makkaratuotteet. Halvalla tehtyjä, voisi jopa sanoa, paskoista raaka-aineista, kaikki sisältävät aromivahvenetta, hiivauutetta, hydrosoituja kasviuutteita sekä ennenkaikkea natriumglugamaattia. Noilla mausteilla paskakin maisuu ruualle, valitettavasti. Ja valitettavasti Lidlin edullisuus perustuu juuri noihin lisäaineisiin, aromivahventeet ja maissisiirappi tai sitten juomissa vielä aspartaamiin.
Makkarat eivät todellakaan ole Lidlissä huonoja. Suomessa on päinvastoin huonot makkarat mutta eiväthän ne mitään maksakaan. Mm. nürnbergiläiset rostbraatwurstit ovat todella hyviä, tosin eivät terveysruokaa.
Missään ei liene yhtä sairasta ja ruokakammoista porukkaa kuin Suomessa, kun kaiken pitää olla laktoositonta ja vähärasvaista tai muuten kökköä ja kansa senkun paisuu...
- tarkka eurosta
Erehdyin ostamaan Lidlistä naudan paistijauhelihaa 10% rasvaa. Siis pitäs olla hyvä kama, mutta paskat! Luunsiruja täynnä koko liha ja paskan makuista. Enpä osta enää lidlistä, vaan maksan mielelläni euron enempi Prismaan.
- vielä bonusta
Sama homma meilläkin. Ostetaan mielummin samaa paskaa Prismasta, koska saamme sieltä kaiken 5 prosenttia halvemmalla. Lisäksi ylijäämäpalautusta ja silloin tällöin asiakasomistajapäivät. Keskimäärin 10 % tulee vuodessa säästöä.
Bonuskortti tulee vielä vielä lidliinkin. Visakin on siellä jo käypää valuuttaa. Ja kassapöydät vaihdettu normaaleihin. - susavi
vielä bonusta kirjoitti:
Sama homma meilläkin. Ostetaan mielummin samaa paskaa Prismasta, koska saamme sieltä kaiken 5 prosenttia halvemmalla. Lisäksi ylijäämäpalautusta ja silloin tällöin asiakasomistajapäivät. Keskimäärin 10 % tulee vuodessa säästöä.
Bonuskortti tulee vielä vielä lidliinkin. Visakin on siellä jo käypää valuuttaa. Ja kassapöydät vaihdettu normaaleihin.Kartanon tuotteet valmistaa HK. Lidlin omat saksalaiset merkit on tulee joko euroopasta tai on sopimuksella suomessa valmistettuja.
- ja nimi?
Jokaisessa lihatuotteessa on valmistajakoodi. Kauppa niitä ei valmista.
- lescandale
Minä pidän siitä että lihajalosteissa on maku ja liha mukana, eivätkä ole täällä tehtyjä hajuttomia ja mauttomia, viljatuotepitoisuuksiltaan kasvissyöjien unemia (makkarat).
Jos siis ylipäätään jotain nakkia (hyvin harvoin) - tsekkaan tarkkaan että ovat valmistettu vain ja ainoastaan Saksassa. Jopa tuiki tavallinen Frankfurter on omassa luokassaan täysin ylivoimainen. "Suomen parhaat makkarat tehdään Saksassa" - tosi kuin mikä.
Tuoreesta lihasta en pahemmin välitä. Tehty kotikutoiseen makuun kotimaisilla valmistajilla, siis tiskiin jää. Hevi kama on sattuman kauppaa, koska ketjun logistiikka ei ainakaan vielä yllä täkäläisten elitav. monopolien tuontivolyymeihin. Joskus tekee löytyjä - joskus ei mitään.
Mausteet ovat meikäläisille tärkeä asia. Kuivat yrtit käyvät hyvin, sekoitukset jne. - ja Lidl hinnat ovat taas näihin monopolifirmoihin verrattuina suorastaa inhimilliset, ja laatuu täyttä priimaa.
Samoin muutama vakijuusto, kuplavesi, makea (keksit, kakut) kaikki tyynni sieltä. Jugurttien hintalaatu suhde on mainio.
On se vaan niin että Lidl on nyt täällä. Ja pysyy. Onneksi. - hkhkjhk
Leikkeleiden lihapitoisuus on 97% eikä 75% kuten suomalaisissa.
Kun tuli Suomeen niin täkäläistenkin piti vähentää veden pumppaamista leikkeleisiin.
Kasvikset ja hedelmät samaa tai parempaa laatua kuin muualla, hinta 30-50% edullisempi.
Kausituotteissa kuten parsa voi joskus olla kalliimpi kuin kotimaiset ketjut.
Liha suurinpiirtein samanhintaista ja laatuista kuin muualla, kun tulee samalta suomalaiselta tehtaalta ja jopa samalla etiketillä.
Erikoistuotteissa kuten ankanrinnat tai hanhet tosi edullinen silloin kun niitä on, noin puolet stockan hinnoista ja muualta niitä ei saa rahallakaan.- heviä.
Mistäköhän Liiteristä saat samaa tai parempaa hevi -tuotetta?! Ei Jyväskylästä ainakaan vaikka Liiterin logistiikkakeskus on vieressä Laukaassa.. Kyllä se on sattuman kauppaa, jos Liiteristä saa kelvollista heviä..
- Paskasta en maksa
Kyllä olen samaa mieltä tuoretuotteista. Jos on jotain jäljellä, ei niitä ostaa voi. Hintataso on on ok, mutta mitä se auttaa kun ei ostaa voi. Katsokaa laatu ja hinta. Ei se halvinta ole jos joka kaupan joutuu kiertämään. Sulo Vileenit häviää.
- köyhänäsyntynyt
älä mene,muuten petyt taas,sillä lidli on aina ollut ja uskon että aina on se hunoin kauppa.
Hinnat tosin limsoissa edullisia ,muta makukin sen mukainen ,leipä on niin täysi säilöntäaineita,että on tuoretta 6kk kuluttuakin,ainoat järkevät minusta on ostaa lidlistä makeutusaineet,ne on 1200 kpl:n pakkauksessa saman hintaisia ,kuin muualla 400 kpl:een pakkaukset ja jäätelöt on aika kivan makuisia,kun muualta samoja ei saa,hedelmät kävelee jo vastaan,niin paljon on elukoita niissä ja liha marinoitua,ettet tiedä onko elukka ollut pakkaukseessa vaikka kuinka kauan en suosittelisi lidliä kenllekkään,jolla on varaa käydä s-ryhmän tai k-ryhmän kaupoissa ja itse käyn prismassa ja olen köyhä ,mutta saan sieltä edullisimmin,kun hiukan katson ,mitä on tarjouksessa.- halpa
saat sellaisia edullisesti, mitä et välttämättä tarvii.
- erittäinhämmentynyt
halpa kirjoitti:
saat sellaisia edullisesti, mitä et välttämättä tarvii.
Ymmärränköhän nyt oikein?
Eli, jos ostan Prismasta tai Citymarketista Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa, niin saan laadukkaampaa tavaraa kuin Lidlistä ostamalla Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa?
Kovin kummallista, että nämä ja muutkin valmistajat tekisivät eri laatukriteereillä tuotteita sen mukaan mihin kauppaan ovat tuotteita tekemässä... - halpa
erittäinhämmentynyt kirjoitti:
Ymmärränköhän nyt oikein?
Eli, jos ostan Prismasta tai Citymarketista Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa, niin saan laadukkaampaa tavaraa kuin Lidlistä ostamalla Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa?
Kovin kummallista, että nämä ja muutkin valmistajat tekisivät eri laatukriteereillä tuotteita sen mukaan mihin kauppaan ovat tuotteita tekemässä...Kysyppäs joltain, joka on elintarviketeollisuudessa töissä, niin saat vastauksen , joka kertoo, että esim. kampanjatuotteita tehdään himpunverran halvemalla, niin miks sitten ei voi eri ketjuissa olla samaa tai vähän eri tavaraa myynnissä. Ja sen selvittäminen onkin lähes tiedettä, eikä mututietoa.
Ja joskus saat lidl kaupasta tai prismasta huonoa, ei kerro koko totuutta.
Ihmisten mielipiteet muodostuu omista ja lähipiirin kokemuksista eli alle 50 henkeä ja esim. prismoissa on jäseniä yli 1milj, lild ei anna mitään tietoja, mutta kyllä senkin asiakaskunta on satojatuhansia. Niin miten alle 50 henkeä voi olla täydellisesti oikeessa, sehän on vain jonkinlainen sattumiin perutuva kuvaus, eikä niinkään järjestelmällinen otos, ja sekin vielä jos tehdään hintavertailu, ja kumpi sen tekee tai rahoittaa, valitsee tuotteet ja lopputuolos on selvillä ennen tutkimista.
Kaupat tekee jatkuvaa tutkintaa mutta tulokset ovat lähes aina salaisia. Ja salaisuus luo epätietoa. Siinä lidl onkin mestari, joka salailun liikestrategian ovat valinneet, miksi, sitä on vaikea ymmärtää?
jos joku tietää miten salailu lisää myyntiä, vastakkoon. - pihi-
erittäinhämmentynyt kirjoitti:
Ymmärränköhän nyt oikein?
Eli, jos ostan Prismasta tai Citymarketista Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa, niin saan laadukkaampaa tavaraa kuin Lidlistä ostamalla Atrian jauhelihaa, Fazerin leipää ja Valion maitoa?
Kovin kummallista, että nämä ja muutkin valmistajat tekisivät eri laatukriteereillä tuotteita sen mukaan mihin kauppaan ovat tuotteita tekemässä...Scandinavia crisp hapankorputkin on ihan niitä samoja suomalaisia eri pakkauksessa vain
- ei huokuttele
Lidlin perunapakasteet, esim. lohkoperunat, ovat mielestäni erittäin maukkaita, tosin ostan tuollaista kamaa yleensäkin harvoin. Samoin juomat ja jäätelöt ovat hintansa väärtejä. Ei sieltä tuoretavaraa oikein viitsi ostaa, Hevi -osasto on mitä on. Itse käyn Liiterissä ostamassa kymmenenkin purkkia edullista hapankaalia yms. säilyvää kerralla, koska suomalaisesta vastaavasta en suostu maksamaan nelinkertaista hintaa.
- tyytyväinenasiakas
Mikäs siinä hevi-osastossa on muka vialla? Onhan se toki valikoimaltaan hieman suppea, mutta vertailu esim jonkun prisman valikoimaan ei ole kovin reilua. Toinen kun on suht pieni kauppa kooltaan ja toinen marketti Heathrown lentokentän kokoinen.
Itse ainakin olen saanut laadukkaita hedelmiä ja vihanneksia kun olen siellä käynyt. Tottakai sieltä välillä löytyy jotain homeista tms., mut niin löytyy ihan jokaisesta muustakin kaupasta. Varsinkin tähän aikaan vuodesta hevi taitaa paleltua melko herkästi kuljetuksien aikana. Sen sijaan vanhaan päiväykseen en ole koskaan siellä törmännyt lihassa, maidossa tai missään muussakaan tuotteessa. Suomalaisissa kaupoissa olen. - Tosityytyväinen
tyytyväinenasiakas kirjoitti:
Mikäs siinä hevi-osastossa on muka vialla? Onhan se toki valikoimaltaan hieman suppea, mutta vertailu esim jonkun prisman valikoimaan ei ole kovin reilua. Toinen kun on suht pieni kauppa kooltaan ja toinen marketti Heathrown lentokentän kokoinen.
Itse ainakin olen saanut laadukkaita hedelmiä ja vihanneksia kun olen siellä käynyt. Tottakai sieltä välillä löytyy jotain homeista tms., mut niin löytyy ihan jokaisesta muustakin kaupasta. Varsinkin tähän aikaan vuodesta hevi taitaa paleltua melko herkästi kuljetuksien aikana. Sen sijaan vanhaan päiväykseen en ole koskaan siellä törmännyt lihassa, maidossa tai missään muussakaan tuotteessa. Suomalaisissa kaupoissa olen.Olen ollut tyytyväinen Lidlin asiakas jo 5 vuotta. Kertaakaan en ole saanut huonoa tavaraa. Hedelmät aina tuoreita ja edullisia, lihoja ei voi moittia(mm. kevytjauheliha todella hyvää ei haise paistaessa virtsalle niinkuin vastaava ison marketin tuote). Ei koskaan vanhentuneita päiväyksiä niinkuin jatkuvasti erään ison tuoteketjun hyllyissä. Ystävällistä ja nopeaa palvelua ei tarvitse kävellä hehtaarihallin perälle saadakseen maitopurkin.
- Lidissä
Tosityytyväinen kirjoitti:
Olen ollut tyytyväinen Lidlin asiakas jo 5 vuotta. Kertaakaan en ole saanut huonoa tavaraa. Hedelmät aina tuoreita ja edullisia, lihoja ei voi moittia(mm. kevytjauheliha todella hyvää ei haise paistaessa virtsalle niinkuin vastaava ison marketin tuote). Ei koskaan vanhentuneita päiväyksiä niinkuin jatkuvasti erään ison tuoteketjun hyllyissä. Ystävällistä ja nopeaa palvelua ei tarvitse kävellä hehtaarihallin perälle saadakseen maitopurkin.
Kouvolan lidissä ja anjalankoskella myyjät ovat Ok ! Ymmärrän, että se ei ole mikään herkullinen työpaikka ja eiköhän se ylimmäinen johto ole aika v..... No kun valitan laskusta niin asia korjataan mutta joskus olen kokenut vääryyttä pikku jutusta nyt kuitenkin kun esim. ketsuppeja on samanlasia (mutta eri makuisia ) niin yksi hinta hyllyn reunassa niin mun pitää maksaa siitä kalliimpi kun hyllyn reunassa on. Selitetään että hinta puuttui hyllyn reunasta ja kone antaa oikean hinnan. Jos hyllyn reunassa on yksi hinta niin senhän mun pitäisi maksaa eikä kalliimpaa hintaa jota ei hyllyn reunassa ole. Myyjien pitäisi pyytää aina anteeksi asiakkaalta. Anteeksi ei osata S kaupoissakaan pyytää virheestä. Pullon palautuslapuista ei ole saanut hyvityksiä Lidistä mutta asia on korjaantunut kun siitä on huomauttanut. Helmätarjouslaput sisääntulo ovessa ärsyttää kun hedelmät ovat sitten loppunut. Jos tuote on loppunut niin tarjouslappu pois ovesta. Tunnelma Lidissä on hyvin apea mutta se johtuukin varmaan siitä, että johto ei arvosta myyjiään. Siellä on nuoria opiskelijatyttöjä joilla varmaan surkea palkka :(
- epäileväinen
tyytyväinenasiakas kirjoitti:
Mikäs siinä hevi-osastossa on muka vialla? Onhan se toki valikoimaltaan hieman suppea, mutta vertailu esim jonkun prisman valikoimaan ei ole kovin reilua. Toinen kun on suht pieni kauppa kooltaan ja toinen marketti Heathrown lentokentän kokoinen.
Itse ainakin olen saanut laadukkaita hedelmiä ja vihanneksia kun olen siellä käynyt. Tottakai sieltä välillä löytyy jotain homeista tms., mut niin löytyy ihan jokaisesta muustakin kaupasta. Varsinkin tähän aikaan vuodesta hevi taitaa paleltua melko herkästi kuljetuksien aikana. Sen sijaan vanhaan päiväykseen en ole koskaan siellä törmännyt lihassa, maidossa tai missään muussakaan tuotteessa. Suomalaisissa kaupoissa olen.Siis suppeuden lisäksi HeVi on, ainakin minun käydessä, samoin kuin monessa muussakin viestissä, huonolaatuista. Yleensähän nuo Lidlit on sellaisen perus k-marketin kokoisia, ja niissä k-marketeissa on minun kokemuksen mukaan laajemmat valikoimat. Pienemmässä kaupungissa oli tuo prisma vain hieman isompi, ei samaa luokkaa kuin nämä kauppakeskusten primat ja sittarit joissa kuntoilu tule samaan rahaan, siksi siihen aiemmin vertasin.
Siwa on on myös niitä kauppoja joiden HeVi osastot ovat huonolaatuisia. Tottakai pienessä kaupassa on pienet tiskit ja kaikkea ei saa, mutta laadun pitäisi olla kohdallaan silti. Lidleissä missä olen käynyt on ollut sama juttu ja lisäksi ne ovat olleet suhteellisen isoja kauppoja, niin siihen verrattuna on myös valikoima mielestäni huono.
Siis ihan jo se miltä HeVi-tiski näyttää ja millaista tavaraa siinä on, niin jää usein väliin koko hylly. Ja tosiaan ainoa kauppa mistä olen saanut matoisia kukkakaaleja, muutaman kerran, en siis luovuttanut yhdestä huonosta kokemuksesta. Samoin vain sieltä olen ostanut valmiiksi pussitettuja perunoita, joista koko pussissa oli vain muutama hyvä. Kuten aiemmassa viestissäni sanoin tämä voi tosiaan johtua siitä, ettei Lidlissä ole osaston hoitajia, sitten ne huonot tarvarat jää herkemmin hyllyyn. Tuo HeVi on vaikea osasto, koska tuotteet pitää ottaa sieltä pois ennen kuin ne näyttävät huonoilta, ja niitä päivämääriä ei niissä ole.
Mutta lupaan tässä joku viikko käydä liiterissä taas, ja jakaa tämän kokemuksen täällä. - terkut kouvolasta
Lidissä kirjoitti:
Kouvolan lidissä ja anjalankoskella myyjät ovat Ok ! Ymmärrän, että se ei ole mikään herkullinen työpaikka ja eiköhän se ylimmäinen johto ole aika v..... No kun valitan laskusta niin asia korjataan mutta joskus olen kokenut vääryyttä pikku jutusta nyt kuitenkin kun esim. ketsuppeja on samanlasia (mutta eri makuisia ) niin yksi hinta hyllyn reunassa niin mun pitää maksaa siitä kalliimpi kun hyllyn reunassa on. Selitetään että hinta puuttui hyllyn reunasta ja kone antaa oikean hinnan. Jos hyllyn reunassa on yksi hinta niin senhän mun pitäisi maksaa eikä kalliimpaa hintaa jota ei hyllyn reunassa ole. Myyjien pitäisi pyytää aina anteeksi asiakkaalta. Anteeksi ei osata S kaupoissakaan pyytää virheestä. Pullon palautuslapuista ei ole saanut hyvityksiä Lidistä mutta asia on korjaantunut kun siitä on huomauttanut. Helmätarjouslaput sisääntulo ovessa ärsyttää kun hedelmät ovat sitten loppunut. Jos tuote on loppunut niin tarjouslappu pois ovesta. Tunnelma Lidissä on hyvin apea mutta se johtuukin varmaan siitä, että johto ei arvosta myyjiään. Siellä on nuoria opiskelijatyttöjä joilla varmaan surkea palkka :(
ihan Tessin mukaan palkka maksetaan lidl-lisä joka tunnilta. Ei paljoa mutta nostaa korkeammalle kuin esim. mitä muissa kaupoissa maksetaan. Eikä meininki ole yhtä sikailua kuin kauppiailla, että kesätöihin palkataan halvinta mahdollista työvoimaa, tehdään pelkkää iltaa ja viikonloppua, koska tulee halvemmaksi kuin "vanhalla" työntekijällä, ja jos seuraavana kesänä haet et pääse, koska tulee halvemmaksi hommata kassalle kokematon työntekijä. Liiterissä ei tarvi istua koko päivää pelkästään kassalla saa välillä olla myymälänkin puolella sekä sentään kuunnellaan ja toteutetaan mahdolliset työvuorotoiveet. Eikä niin että pyydät kauppiaalta edes yhtä aamuvuoroa koko kesälle, se luvataan ja loppupeleissä sitä ei koskaan tule.
Myymälöitä on erilaisia, itse ainakin viihdyn.
- CCCP.
Kerran ostin Lidlistä tupakkaa. Se olikin maustamatonta, neuvostoliittolaistyylistä RAAKAtupakkaa eli MAHORKKAA! Mahorkkaa polttelin viimeksi 80-luvulla, mutta sen paskan maun erottaa vuosikymmeniä myöhemminkin, kun maistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808