Kristinuskon perus oppi on että uskomalla jeesukseen tulet kuollessasi menemään taivaaseen, muutoin joudut helvettiin.
Tähän se koko kristinusko perustuu, sen populaarisuus, sen yhä tänäkin päivänä oleva vahva ote yhteiskunnassa.
Mitä sitten, opetetaan sitten historiankirjoissa että oli henkilö joka kuoli ristillä vuonna 0. Mikä siinä sitten on niin kovin hankalaa. Mutta se ei kristityille oikeasti riitä. He haluavat ihmiset oman lippunsa alle, ja kannattamaan omaa lipun alla palvojien määrää. Ei siis riitä että uskot että mahdollisesti eli sen ja sen niminen henkilö. Sinun täytyy myös hyväksyä että juuri tämä henkilö, kaikkien triljoonien ihmisten joukossa oli juuri se ainoa oikea jumalan poika ja jonka miljardeista elon hetkistä kaikista merkittävin oli kuolema.
Jos tarkastelee mitä hyötyä tämmöisen tiedon omaamisesta on kristinuskolle verrattuna jumalalle, asiahan on selkeä kuin pappi sunnuntaina. Jumalaa tuskin kiinnostanee kenenkään häntä tuntemattoman tiedot siitä ketä milloin eli ja että tähän tulisi uskoa. Kristinusko sen sijaan ELÄÄ tällä tiedolla. Kukaan ihminen ei kuuluisi kirkkoon jos se ei pitäisi heitä siinä pelossa että jättämällä itsensä ulkopuolelle jumala kääntäisi selkänsä. Kristinusko on kuin loinen joka elää pelolla. Se leviää pelolla ja sitä levitetään pelolla. Pelko pitää ihmisiä uskossa ja ajatukset keskittyneenä ajattelun sijaan pelkäämiseen.
Minä en välitä kärpäsestä paskan vertaa, annan niiden elää rauhassa jos eivät tule minun reviirilleni, en siis tykkää luonnossa pomppia kärpäsiä tappaen. Miksi jumala olisi yhtään kummoisempi? Siis jos hän välittäisi enemmän hän vielä vähemmän haluaisi kärpäsiä lätkiä.
Samalla kun kärpänen kuolee, annan sen maantua maassa, en rupea kärventämään sitä oman vihani tyydyttämiseksi, koska tajuan että ensinnäkin kärpänen ei luonnolleen mitään voi ja että turhaahan se olisi kun kumminkin tulee seuraava joka tekee saman tempun uudestaan. Kun ihminen kuolee, jumala tuskin haluaa kärventää tätä helvetissä koska tietää jo etukäteen ettei helvetillä pelottelu tehoa epäuskovaan, kuten ei myöskään tuhansien kärpästenkään kärventäminen aiheuta mitään vaikutusta.
Jos jumala tosissaan on se HYVÄ jota kristityt mainostavat, ihminen hautaisi jokaisen kärpäsen kunnioittavasti maahan, tai jumalan tapauksessa päästäisi ihmisen paratiisiin.
Lyhyesti siis:
Kristinusko elää pelosta ja sen ylläpitämisestä ja levittämisestä.
Jumala ei tarvitse mitään ja hänen pitäisi olla hyvä.
Tästä päätän siis että:
Kristinusko ei sisällä totuuden häivästäkään, ja vaikka sisältäisi, on se korruptoitunut ja tahallisesti tuhrittu ajamaan omaa vallan kasvuaan.
Jumala ei tarvitse ihmistä joten vaikka hän olisi olemassa tuskin hän olisi kiinnostunut tarjoamaan meille ikuista tuonpuoleista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos verrataan jumalan tunteita:
Kristinusko elää sen vuoksi koska jumala on vihainen luomukselleen ja tarjoaa parannuksen jos käännyt hänen poikansa puoleen. Mutta se ei riitä että yksi kääntyy. HÄN HALUAA KAIKEN kääntyvän koska hän vaikuttaa olevan vallasta humaltunut todella paljon ihmismäisiä piirteitä omaava kaikkivoipuus.
Tuskin jumala olisi mikään ihmisjärjen kaltainen tai tuntisi yhtään mitään. Tunteethan ovat elämän aikana sattuneiden tapahtumien tallenteita sekä biologisia tapahtumia kehossa jotka herättävät tunnetiloja. Jumalahan vähentäisi kaikkivoipuuttaan ja päätösvapauttaan olemalla tunteellinen. Eikös jumalan olevaisuuteen kuulunut olla kaikkivoipa. Miksi hän siis on altis tunnepurkauksille? Koska Kristinuskon jumala on tarkoituksella työstetty vihaiseksi hulluksi.
Jos jumala on olemassa, häntä tuskin kiinnostaa(sekin heikkous), jokin asia kuin ihminen. Hänenhän kuuluisi tietää kaikki jo, joten uteliaisuus ja kiinnostus eivät edes tule kysymykseenkään.
En näe mitään järkevää selitystä uskoa muuhun kuin jumalaan joka vain sattui luomaan tämän maailmankaikkeuden sellaiseksi kuin se on, niin hieno suunnitelma kuin se vaikuttaisi olevankin.
Tällainen jumala tuskin ansaitsisi tai vaatisi itsensä palvontaa, joka taas sen sijaan herättäisi minulla suurta kunnioitusta tätä luoja olentoa kohtaan, verrattuna tähän kristinuskon vastaavaan.
Lähetyskäsky on tähän kaikkeen vikapää.
Surullisinta tässäkaikessa on se,
että jotkut uskovaiset luulee et käännyttäminen on aivan sama
kun palomies hakee jonkun pois palavasta talosta.Vilpittömästi.
Toisen kannan huomioon ottamisessa on vain toivomisen varaa.
Varsinkin jos se "pelastettava näkee ettei se talo olekaan liekeissä"
Tästähän voisi kehittää muuten kristitty palomies vitsin:
Harras kristitty oli pikku pojasta asti toivonut palomiehen ammattia, nyt hän, toimittuaan 20 vuotta pappina päättää yrittää. Hän värväytyy palokuntaan ja suoriutuu eriomaisesti testeistä. Ensimmäisenä työpäivänään hän ryntää paloasemalle. "Äkkiä, meidän on pelastettava heidät!", muut palomies toverit hypähtävät äkkiä nojatuoleiltaan ja hyppäävät paloauton kelkkaan. "Äkkiä, ensimmäinen talo vasemmalla kun käännyt tuosta" palomies osoittaa. Palomies toverit ihmettelevät kun savua tai hälytystä ei ole edes annettu. "Kolmoskerrokseen, ottakaa paloletku mukaan." Palomies toverit ihmettelevät miten hän voi tietää näin tarkasti palon paikan, heille ei ole vieläkään annettu mitään tietoa puhelimitse. "Avatkaa ovi!" Kristitty palomies koputtelee asuntoa 32. Oven avaa 10 vuotias poika, jonka vanhemmat ovat poissa kotoonta. "Viekää hänet turvaan ulos rakennuksesta." Yksi palomiehistä kantaa harteillaan pojan alas rappuja. Naapurit alkavat ihmetellä, "palaako täällä?". Poikaa kantanut palomies vastasi: "En tiedä, meillä on joku valaistunut palomies joka juuri saapui, haluamme antaa hänelle mahdollisuuden." Nyt palomiehet astuvat sisään tyhjään taloon. "Ei ketään kaikki kunnossa." Kristitty palomies tuohon; Minä tiedän että huomenna tuossa hellalla syttyy tulipalo. Hän avaa paloletkun ja upottaa asunnon 3 sentin vesikerrokseen. Illalla vanhempien kotiin tullessaan he kysyvät pojalta, mitä ihmettä heille on tapahtunut. "Kiltti palomies tuli ja sammutti tulipalon" vastasi poika. "Oi, sepä mukavaa, pitää oikein mennä kiittämään palolaitosta nopeasta toiminnasta, kun ei edes palojälkiä ehtinyt syntyä" äiti sanoo ivallisesti.
Kristillinen käsitys hyvästä palomiehestä on sellainen joka pelastaa kaikki hyvät ihmiset, siis kristityt, palavasta rakennuksesta ja tämän jälkeen naulaa kaikki ulospääsytiet kiinni jotta pahat ihmiset, siis kaikki jotka eivät ole kristittyjä, palavat kuoliaaksi.