USA on maailman paras. Se on isänmaani ja minä kunnioitan sitä maata ja rakastan. Olen vannonut valan, että Rakastan kunnioitan Yhdysvaltoja ikuisesti. Lukekaa jumalien tekstiä. Pyydän lue se kokonaan.
Amerikan Yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, jolla on elävä demokraattinen perinne. Yhdysvallat jakaa valtiorajan Kanadan kanssa pohjoisessa ja Meksikon kanssa etelässä. Lisäksi sillä on vesirajaa Venäjän kanssa lännessä. Se perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle ja liittovaltio on siitä lähtien vimmatusti kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja viime vuosisadan toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut useimmat mahtavimmat kansakunnat suhteellisesti laskien taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783.
Yhdysvaltain presidentit.
1. George Washington (1789-1797)
2. John Adams (1797-1801)
3. Thomas Jefferson (1801-1809)
4. James Madison (1809-1817)
5. James Monroe (1817-1825)
6. John Quincy Adams (1825-1829)
7. Andrew Jackson (1829-1837)
8. Martin Van Buren (1837-1841)
9. William Henry Harrison (1841)
10. John Tyler (1841-1845)
11. James Knox Polk (1845-1849)
12. Zachary Taylor (1849-1850)
13. Millard Fillmore (1850-1853)
14. Franklin Pierce (1853-1857)
15. James Buchanan (1857-1861)
16. Abraham Lincoln (1861-1865)
17. Andrew Johnson (1865-1869)
18. Ulysses S. Grant (1869-1877)
19. Rutherford B. Hayes (1877-1881)
20. James Garfield (1881)
21. Chester A. Arthur (1881-1885)
22. Grover Cleveland (1885-1889)
23. Benjamin Harrison (1889-1893)
24. Grover Cleveland (1893-1897) (Sama kuin #22)
25. William McKinley (1897-1901)
26. Theodore Roosevelt (1901-1909)
27. William Howard Taft (1909-1913)
28. Woodrow Wilson (1913-1921)
29. Warren G. Harding (1921-1923)
30. Calvin Coolidge (1923-1929)
31. Herbert Hoover (1929-1933)
32. Franklin Delano Roosevelt (1933-1945)
33. Harry S. Truman (1945-1953)
34. Dwight D. Eisenhower (1953-1961)
35. John F. Kennedy (1961-1963)
36. Lyndon Johnson (1963-1969)
37. Richard Nixon (1969-1974)
38. Gerald Ford (1974-1977)
39. Jimmy Carter (1977-1981)
40. Ronald Reagan (1981-1989)
41. George Bush (1989-1993)
42. Bill Clinton (1993-2001)
43. George W. Bush (2001- ?)
USA:n Armeija USA käyttää asevoimiinsa saman verran varoja kuin 12 seuraavaksi suurinta valtiota yhteensä 362 miljardia dollaria, joka on maailman suurin. USA:n aseteollisuus vie materiaalia lähes yhtä paljon kuin kaikki maat yhteensä. Eli USA:n armeijan pelottava maine on totta.
Yhdysvallat käyttää armeijaansa maailman rauhan takaamiseen onhan Yhdysvallat maailmanpoliisi.
USA sillä on maailman suurimmat pelätyin tuhoisin armeija. USA:n ilmavoimat ja USA:n laivasto ja USA:n maavoimat USA:n laivastolla on eniten sota sukellusveneitä ja kaikki on ydinkäyttösija.
Risteilyohjukset (cruise missile) ovat olleet tärkeässä asemassa USA:n sotilasoperaatioissa Persianlahden sodasta 1990–91 lähtien. Käsite risteilyohjus on yleiskäsite, mutta sillä tarkoitetaan lentokoneiden lailla aerodynaamisella radallaan lentävää ohjattavaa ohjusta. Risteilyohjukset voidaan lukea myös täsmäammuksiin (smart munition, precisition guided munition).
Tomahawk on pitkän kantaman ääntä hitaammin lentävä risteilyohjus. Sen käyttökohteina ovat hyvin arvokkaat tai raskaasti suojatut maamaalit. Se on USA:n tärkein risteilyohjus.
USA käytti ensimmäisen kerran Tomahawk-ristelyohjuksia Irakia vastaan Persianlahden sodassa vuonna 1991 suurella menestyksellä. Tomahawkeja on käytetty sen jälkeen useassa muussa konfliktissa. 1990-luvun loppupuolella. 65 ohjusta myytiin Iso-Britannialle. Maa otti ne palveluskäyttöön vuonna 1998.
Tomahawk laukaistaan sukellusveneestä, taistelualukselta tai pommikoneesta. Ohjustyyppi on ollut USA:n ensimmäisen vaiheen asejärjestelmä sotilaallisissa operaatioissa vuodesta 1991 lähtien. Siksi ei ollut yllätys, että ehkä noin neljäkymmentä Tomahawkia käytettiin 20.3.2003 aamuyöstä Irakia vastaan. Laukaisualustoina käytettiin kahta sukellusvenettä ja neljää taistelualusta sekä useita B-52 -pommikonetta.
Tomahawkin kantama on noin 1600 km. Sen nopeus on 880 km/h. Ohjuksen pituus lennon loppuvaiheessa on 5,6 m, siipiväli on 2,7 m ja paino 1315 kg. Ohjuksessa on yksi 500 kg:n sirpalevaikutukseen perustuva taistelulataus tai siinä voi olla useita sirpalevaikutteisia tytärammuksia.
Tomahawkissa on CSD/ARC-lähtömoottori (rocket booster), jolloin ohjus saatetaan lentoradalleen, eikä se ei ole vielä juurikaan ohjattavissa. Sen jälkeen käynnistetään matkamoottori, joka Tomahawkissa on F107-WR-402 -ohivirtausmoottori (turbofan). Se on suihkuturpiinimoottorin kehitelmä, jossa käytetään hyväksi moottorin ohi virtaavaa ilmaa. Ohivirtauksella saavutetaan pienempi polttoaineen kulutus suihkuturpiinimoottoriin verrattuna. Se sopii tämän vuoksi pitkän kantaman ohjuksiin.
Tomahawk käyttää matkalentovaiheessa inertiasuunnistusta (INS=Inertial Navigation System). Se mahdollistaa ohjuksen lennon lähtöpisteestä asetettuun pisteeseen. Suunnistus perustuu ohjuksen liiketilojen mittaukseen ohjuksessa olevien asentohyrrien ja kiihtyvyysanturien avulla. Integroimalla kiihtyvyystieto kerran saadaan ohjuksen nopeus, ja integroimalla vielä toisen kerran saadaan ohjuksen paikka laskettua.
Tomahawk Block II:n inertiasuunnistusta täydennetään TERCOMilla (Terrain Contous Matching, maaston korkeusmittaus). Ohjuksen muistiin on ennen laukaisua tallennettu lentoreitiltä maaston kohtia, joissa on selvät korkeuserot. Ohjus mittaa maaston korkeuseroja lentoreitin varrelta. TERCOM vertaa tuloksia muistissa olevaan korkeusmatriisiin, joka muodostaa eräänlaisen kolmiulotteisen maastokartan, ja korjaa lentoreittiä. Ohjus lentää ikään kuin pisteestä toiseen "sahanterätyyppisesti". TERCOMilla pyritään myös varmistamaan se, että ohjus lentää mahdollisimman lähellä maan pintaa (to hug the terrain). TERCOMin hyvyys riippuu luonnollisesti etukäteen laaditun karttatiedon laadusta.
Tomahawk Block III:ssa on TERCOMin lisäksi GPS:ään perustuva satelliittipaikantamisjärjestelmä (Global Positioning System). Koordinaatit saadaan maapalloa kiertävistä satelliiteistä, joista vähintään neljään on oltava yhteys.
Tomahawkin havaitseminen tutkalla on vaikeaa, koska ohjuksella on pieni tutkapinta-ala ja ohjus lentävät matalalla lentoradalla. Sen tulittaminen ilmatorjuntajärjestelmillä on siten vaikeaa.
Tomahawkin maaliin ohjautumisessa käytetään DSMAC-menetelmää (DSMAC=Digital Scene Matching Area Correlation, maalin digitaalinen maalinvertailu). Siinä verrataan ohjuksen infrapunasensoriin näkyvää maastoa ohjuksen muistissa olevaan maalitietoon. Teknologia on monimutkaista ja kallista, mutta toimivaa. Menetelmän hyvyys riippuu siitä tukevasta tiedustelusta. Ohjus lentää sille etukäteen ilmoitettuun maastopisteeseen. Lisäksi infrapunasensori edellyttää hyvää säätä: savu ja sumu haittaavat sen toimintaa.
Yhden Tomahawkin hinnaksi on ilmoitettu 600 000 US$.
Kehitteillä olevaan, seuraavan sukupolven taktiseen Tomahawk-ohjukseen pyritään kehittämään mahdollisuus vaihtaa maalia lennon aikana. Sitä varten ohjuksen muistiin tallennetaan 15 maalin koordinaatit. Toisena vaihtoehtona pyritään kehittämään GPS:ään perustuvaa maalin koordinaattien ilmoittamista lennon aikana. Ohjukseen ollaan kehittämässä myös kykyä välittää reaaliaikaista kuvaa komentajien käyttöön aiheutettujen tuhojen arvioimiseksi. Lisäksi ohjuksen häirinnän sietokykyä pyritään kehittämään. Taktinen Tomahawk on tarkoitus ottaa palveluskäyttöön vuonna 2004. Irakin sota 2003 voi muodostaa ohjuksen kehittämiseen luonnollisen testausmahdollisuuden.
Yhdysvaltojen Trident D5 -ohjus yltää yli 12 000 km:n päässä olevaan kohteeseen alle sadan metrin osumatarkkuudella. D5-ohjus onkin ainoa SLBM-ohjus, joka teknisesti on parhaiden ICBM-ohjusten veroinen. Venäjän parhaiden SLBM-ohjusten kantama on yli 8 000 km ja tarkkuus noin 500 m. •
USA:n ilmavoimat ovat maailman parhaimpia. Mitään muita maita ei voi verrata Yhdysvaltoihin, jonka ilma-ase on aidosti globaali toimija ja siinä missä useimmat maat leikaavat sotilasmenojaan USA päin vastaisesti lisää rahan käyttöä sotavoimiinsa. Lentotuki alukset ja raskaat mannertenvälisiin lentoihin pystyvät pommikoneet mahdollistavat USA:n sotatoimet lyhyellä varoitusajalla missä tahansa. Amerikkalaisilla on myös ehdoton etumatka täsmäaseissa ja tiedostelukyvyssä. Avaruuden merkitys sotatoimissa kasvaa jatkuvasti. Amerikkalainen verkostokeskeinen sodankäyntitekniikka mahdollistaa näiden tekijöiden yhdistäminen lähes realikaiseksi iskukyvyksi missä tahansa maapalloa.
USA:n ilmailu historia on värikäs ja loistava koko maailmassa.
Jo Wrightin laittoivat Euroopan taakse Lentokoneiden kehityksessä ja eurooppalaiset ilmailu harrastajat eivät voineet muuta kun tunnustaa että yhdysvaltalaiset olivat teknisesti edellä vuosia. Sitten toinen amerikkalainen sankari joka lensi Atlantin yli ilman välilaskua.
Sen nimi on Charles Lindbergh. Se on ilmailu historia suurimpia sankareita.
1915 National Advisory Committee for Aeronautcs (NACA) perustetaan Yhdysvalloissa 3. maaliskuuta. Vuonna 1958 siitä tulee NASA joka on maailman paras järjestö.
1919 Yhdysvaltain merivoimien Curtiss NC4-lentovene ylittää ensimmäisenä Atlantin startaten 4.5 ja saapuen Portugaliin 27. toukokuuta. Konetta tankataan mm. laivojen viereen laskeutuen.
John Alcock ja Arthur Brown lentävät ensimmäisenä Atlantin yli 14.–15.6 ilman välilaskuja. Vickers Vimy -pommikoneella. Tehty lento kestää 16 tuntia 27 minuuttia, vaikka Charles Lindbergin myöhemmin tekemä yksinlento on paljon kuuluisampi. Alcockin ja Brownin suoritus osoitti tulevaisuuden: lentokoneella voi ylittää valtameriä.
1947 Charles Chuck Yeager ylittää äänennopeuden 14. lokakuuta Bell X-1 – koneella. (Mach 1.015). Hänestä muodostuu ilmailun kestolegenda, joka lentää edelleen.
1949 Amerikkalainen B-50 Superfortnes pommikone lentää ensimmäisenä välilaskutta maailman ympäri 16.2.–2.3. Kaikkiaan 94 tuntia kestäneellä lennolla tehdään neljä ilmatankkausta. Tarkoituksena ei ole rikkoa ennätyksiä vaan osoittaa, että USA pystyy ydinpommittamaan mitä tahansa paikkaa maapallolla.
Bob Woodhouse ja Woody jongeward lentävät Arizonassa lokakuussa 1124 tuntia, 14 minuuttia ja 5 sekuntia yhteen menoon. Aeronca Sedan – koneella (47 päivää!)
1952 B-52 Srratofortness – pommittajan prototyyppi nousee ensilennolle 15. huhtikuuta, Kone on edelleen käytössä. Sitä käytetään 2040 vuoteen saakka.
1962 Huhtikuun 26. aloittaa lentonsa Lock Heed A-12. Sen myöhemmät tiedosteluversiot tunnetaan nimellä SR-71 Blacbird. Kone kykenee yli kolminkertaiseen äänennopeuteen.
1968 Ihminen matkaa kuuhun 20. heinäkuuta USA:n Apollo-ohjelma on ihmiskunnan teknologisimpia saavutuksia.
1972 McDonnell Douglas F-15 Eaglen prototyyppi lentää ensimmäisen kerran 27. heinäkuuta. Kone edustaa uutta ilmaylivoima hävittäjien sukupolvea.
1993 USA ottaa käyttöön GPS-paikannusjärjestelmän käyttöön.
1998 Miehittämätön Global Hawk – ilma-alus (UAV) lentää ensimmäisen kerran 28. helmikuuta. Pienen matkustajakoneen kokoinen lennokki osoittaa sotilasilmailun tulevaa suuntaa.
F-22 Raptor on maailman paras kone joka voittaa muiden maiden koneet ilma taistelussa leikiten.
F-22 Raptorin kehittämiseen käytettiin kaikkiaan 22.7 miljardia dollaria. Myös se on sen arvoista.
USA:n F-22 Raptor (prototyypin YF-22 työnimenä oli Lightning II) on maailman uusin ja monessa suhteessa tekniikaltaan ylivoimainen hävittäjä. Se käyttää häiveteknologiaa (stealth), mutta se ei rajoita koneen muita ominaisuuksia. Sen F119-PW-100 moottorit ovat erittäin tehokkaat ja niissä käytetään suihkuvirtauksen suuntausta (thrust vectoring), joka lisää koneen ketteryyttä. Suihkusuuttimet voivat kääntyä 20 astetta ylös tai alas. Tämä ominaisuus lisää koneen pyörintänopeutta koska toinen suutin voidaan kääntää ylös ja toinen alas. Tehokkaat moottorit kuluttavat paljon polttoainetta, mutta F-22 on maailman ensimmäinen hävittäjä, joka kykenee lentämään yliääninopeudella (jopa Mach 1,4) käyttämättä jälkipolttimia (supercruise). Tämä antaa koneelle pidemmän toimintasäteen ja vähentää koneesta jäävää lämpöjälkeä parantaen häiveominaisuuksia. Koneen tutka on tyypiltään AN/APG-77.
F-22 Raptor hävittäjästä on tietoa http://www.airforce-technology.com/projects/f22/index.html
/A-18 Hornet
F/A-18 Hornet on kehitetty Northropin prototyypistä YF-17, joka osallistui yhdysvaltain ilmavoimien kilpailuun etsittäessä pientä, edullista ja ketterää kaartotaistelukonetta. YF-17 hävisi kilpailussa F-16 Falconille, mutta laivasto kiinnostui myöhemmin tästä konetyypistä. Kaksimoottorisen koneen katsottiin soveltuvan paremmin tukialuskoneeksi. Alun perin koneesta oli tarkoitus tehdä kaksi tyyppiä (F-18 ja A-18) korvaamaan vanhentuvat tukialuskoneet F-4 ja A-7. Suunnittelun aikana kuitenkin todettiin saman koneen kykenevän toimimaan sekä hävittäjänä että rynnäkkökoneena ilman erillisiä versioita. F/A-18 osallistui taistelutoimiin Persianlahden sodassa. F/A-18 osoitti myös taistelukestävyytensä. Palaten useasti omin voimin kotikentälle suorasta ohjuksen osumasta aiheutuneista vaurioista huolimatta. Persianlahdella käydyissä taisteluissa Hornetit osoittivat että tyyppimerkintä F/A on paikkansapitävä ampumalla alas viholliskoneita ollessaan pommituslennolla ja jatkamalla alkuperäistä tehtävää ilmataistelun jälkeen. Koneesta on tehty myös tiedusteluversio RF-18, jossa ei ole kiinteää tykkiä, vaan sen tilalla koneen nokassa on kameravarustus. Vuonna 1995 esiteltiin F-18E "Super Hornet", joka on kooltaan suurempi ja omaa suuremman toimintasäteen sekä tehokkaammat moottorit (F414-GE-400, työntövoima 9,977 kg). Suomessakin käytössä olevia C- ja D- tyyppejä on parannettu aikaisempiin malleihin nähden uusilla ohjusjärjestelmillä, paremmilla yörynnäköintimahdollisuuksilla ja uusituilla häirintälaitteilla.
F-18 aseistus 20 mm Vulcan tykki, johon 570 ammusta. Lisäksi yhdeksässä ripustuspisteessä voidaan kantaa 7,711 kg sekalaista aseistusta, kuten tavallisia ja laserohjattuja pommeja, ilmataisteluohjuksia, merimaaliohjuksia, ECM-laitteita, lisäpolttoainetankkeja, jne.
AV-8 Harrier
Harrier on ainoa länsimainen sotilaskone, joka kykenee nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan, leijumaan, kääntymään paikallaan jne. kuten helikopteri. Koneen kallistusta eteen ja taakse kontrolloidaan rungon etu- ja takaosassa olevien puhaltimien avulla. Kun pilotti työntää ohjaussauvaa eteen, kone kallistuu "nokalleen" ja sauvasta vetämällä vastaavasti taaksepäin. Koneen kallistusta sivusuunnassa ohjataan vastaavasti siivenkärjissä olevien suuttimien avulla. Konetta voidaan kääntää paikallaan polkimin ohjattavilla suuttimilla, jotka sijaitsevat pyrstössä. Erikoinen on myös Harrierin kehityshistoria, sillä se on kehitetty Englantilaisamerikkalais-saksalaisena yhteistyönä. Se on alun perin suunniteltu lähinnä rynnäkkökoneeksi, mutta se kykenee pitämään puolensa myös ilmataistelussa, Ilmataistelussa voidaan myös käyttää hyväksi työntövoiman suuntausta, jonka avulla kone voi tehdä vastustajan kannalta odottamattomia liikkeitä, kuten hidastaa nopeasti. Harrierin kehitystä jatkettiin ja alkuperäiset AV-8A -koneet korvattiin versiolla AV-8B. Uusi versio AV-8B (tai Harrier II) sai päivityksessä pidemmät siivet ja tehokkaamman moottorin, mitkä lisäsivät sen kuljetuskykyä ja kantomatkaa. Myös ohjaamo on ajanmukaistettu täysin. Kone kykenee kantamaan lähes mitä tahansa aseita.
F-15 Eagle
Tämän koneen suunnittelussa oli johtoajatuksena "not a pound for air-to-ground", eli tarkoituksena oli saada aikaan maailman paras ilmaherruushävittäjä korvaamaan F-4 Phantom II. Tästäkin koneesta on kuitenkin kehitetty rynnäköintiin sopiva versio F-15E Strike Eagle, joka on pääkäyttötarkoituksestaan huolimatta erittäin hyvä hävittäjä. Vuonna 1974 palveluskäyttöön tullut F-15 on nopea, ketterä, omaa hyvän kantomatkan ja ennätyksellisen nousunopeuden. Vuonna 1975 modifioitu F-15A "Streak Eagle" teki kaiken kaikkiaan kahdeksan nousunopeusennätystä. Kone kykeni nousemaan 60000 jalkaan (n. 18000 m) yhtä nopeasti kuin Saturn-kantoraketti ja 30 km korkeuteen sama kone pääsi 207,80 sekunnissa, eli noin kolmessa ja puolessa minuutissa. Yksi ennätyksistä, 20 km korkeuteen 122,94:ssä sekunnissa on yhä voimassa. Eaglen nopeutta ei niinkään rajoita moottoriteho vaan muut aerodynaamiset tekijät ja ilmanvastuksen aiheuttama lämpeneminen. Normaalisti kuormatun Eaglen teho/paino -suhde on 1.04, eli kone voi jopa kiihdyttää noustessaan pystysuoraan ylöspäin. Tehokkaat moottorit tuovat myös haittapuolia: täydellä jälkipoltolla moottorit imevät polttoainetankit kuivaksi noin viidessä minuutissa. Eri variaatoissa on jonkin verran eroja. C ja D malleissa on alkuperäiseen verrattuna parannellut moottorit ja suurempi polttoainetankki. F-15 on osallistunut sotatoimiin useissa eri konflikteissa, mutta virallisten tietojen mukaan yhtään konetta ei koskaan ole menetetty ilmataistelussa,. Koneen virallinen pudotussuhde on 101 - 0. Persianlahden sodassa oli mukana F15C -D ja E -malleja, jotka ampuivat tappiotta alas 33 sodassa ilmataisteluissa pudotetuista 35 irakilaiskonetta.
B2-Spirit Maksaa 1.3 miljardia dollaria per kappale, joten se on maailman kallein ja paras pommikone.
Sen kehittely työ on pitkä. Jo 70 luvulla sitä on alettu suunnittelemaan ja se on sen arvoista.
USA:n ilmavoimilla on B2 Spirit ja maailman parhaat hävittäjät ja on lento ominaisuuksiltaan maailman parhaat. B2 Spirit tutkassa näkymätön häivä kone Häivetekniikkansa ansiosta amerikkalainen B-2 on hyvin vaikea havaita tutkassa. Pommikone on muotoiltu hajauttamaan tutkasäteilyä poispäin tutkasta ja koneen pintamateriaali vaimentaa säteilyä. Lisäksi koneen neljästä moottorista ulosvirtaava lämmin ilma jäähdytetään, jotta koneen jättämä lämpöjälki saadaan minimoitua. Häivetekniikan ansiosta häivepommittaja voi toimia huomattavasti korkeammalla kuin tavalliset pommikoneet. Kone on näin paremmassa suojassa vastustajan ilmatorjunnalta ja pystyy toimimaan suuremmalla säteellä.
B-2 pystyy kerralla kantamaan noin 18 000 kiloa joko tavallisia tai ydinpommeja.
Kosovon sodassa ensimmäiset JDAM- satelliittiohjattavat pommit pudotettiin B-2 koneista. Kuusi B-2 konetta osallistui Afganistanin sodan pommituksiin. Tällöin B-2 -koneet suorittivat ilmailuhistorian pisimmän pommitusoperaation: koneet lähtivät matkaan Whiteman Air Force tukikohdasta Missourista, Yhdysvalloista, lensivät Afganistaniin, suorittivat pommituksen ja lensivät brittiläiselle Diego Garcian saarelle Intian valtamerellä, jossa miehistö vaihdettiin sammuttamatta koneiden moottoreita ja tämän jälkeen koneet palasivat Whitemanin tukikohtaan. Koneiden ensimmäiset miehistöt lensivät kaikki yli 40 tuntia ja koneet olivat käynnissä yhtämittaisesti yli 70 tuntia. Siis ne ovat maailman parhaat koko maailmassa.
B-2 -koneet ovat alusta asti osallistuneet myös Irakin sodan pommitusoperaatioihin. Koneet toimivat sekä Whitemanin tukikohdasta, että Diego Garcia-saarelta käsin.
Sitten rynnäkkökone ja pommi kone maailman parhaimpia se on Yhdysvaltalainen F-117A. F-117A on varmaankin yksi eniten huomiota herättävistä sotilaslentokoneista. Sen kulmikkaat, perinteisestä lentokoneista poikkeavat muodot ja konetta ympäröivä salaperäisyys ovat tehneet sen erityisen kiinnostavaksi.
Yhdysvaltain ilmavoimat saivat ensimmäiset koneet käyttöön 70-luvulla alkaneen kehitystyön tuloksena vuonna 1982 ja ensimmäiset kuvat koneesta julkistettiin 1988. Koneen erityisominaisuutena on sen häive ominaisuudet eli sitä on vaikea havaita tutkalla tai lämpökameralla.
Tutkaheijastuksia minimoidaan ennen kaikkea käyttämällä mahdollisimman paljon tasopintoja, jotka eivät ole kohtisuorassa vihollistutkaa vastaan. Tällä tavalla tutkasäteily heijastuu muihin suuntiin kuin takaisin ja siten tutka ei saa koneesta signaalia. Tasopintojen käytöstä kannattaa huomata, että koneen alus on hyvin tasainen, pommit on sijoitettu rungon sisään, jolloin ne eivät heijasta säteilyä, ja moottorien ilmanottoaukot on peitetty verkolla, joka tutkasäteilyn kannalta näyttää tasaiselta pinnalta. Toiseksi kone on pinnoitettu tutka -absorptiomateriaalilla. Absorptiomateriaali toimii tutkataajuudella samalla tavoin kuin koneen himmeä musta maali näkyvän valon alueella eli se imee säteilyn itseensä ja sillä tavoin edelleen pienentää heijastuksia. Absorptiomateriaali on ollut F -17:n yksi heikkous, koska sen huolto on ollut hyvin työlästä. Yksi lentotunti on vaatinut 5 henkilötyötunnin verran pinnoitteen huoltoa, minkä vuoksi Yhdysvaltain ilmavoimat on aloittanut ohjelman huoltotarpeen vähentämiseen yhteen kolmannekseen alkuperäisestä. Joka tapauksessa tutkaheijastukset on saatu erittäin pienelle tasolle ja kone antaa tutkaan suurin piirtein yhtä suuren kaiun kuin sorsa.
F-117:n suunnittelussa on myös kiinnitetty huomiota infrapunaherätteiden pienentämiseen. Suihkukoneissa moottorit ovat yleensä ylivoimaisesti suurin herätteen lähde. F-117:ssa ongelma on ratkaistu sijoittamalla moottorit rungon sisään ja ohjaamalla pakokaasut ulos jäähdyttimen kautta rungon ulkopinnalle, jolloin maasta käsin kuumia kohtia ei ole näkyvissä. Tällä tavoin vaikeutetaan koneen havaitsemista lämpökameralla sekä lämpöhakuisen ilmatorjuntaohjuksen toimintaa.
117A rynnäkköhävittäjä omaa sekä hävittäjän että rynnäkkökoneen ominaisuudet. Sitä voidaan siis käyttää sekä ilmataistelussa, että pommikoneena. F-117A soveltuu etenkin hyvin puolustettujen ja tiheään asutettujen kohteiden pommitukseen.
B-1(B) Lancer
Kylmän sodan aikana kehitetty strateginen pommittaja, jonka päätehtävä oli kyetä tunkeutumaan ydinaselastissa Neuvostoliiton ilmatilaan. Nykyisin B-1 on "matalalla lentävä nopea aliäänipommittaja". Versio B-1A oli prototyyppi, jota rakennettiin vain 4 kappaletta. Ensimmäinen kone sadan kappaleen B-1B -sarjasta suoritti ensilentonsa 1984 ja tyyppi otettiin käyttöön yhdysvaltain ilmavoimissa 1985. B-versiossa muutettiin kääntyvien siipien (kyseessä on siis ns. swing-wing -kone) tyviosaa ja moottorien ilmanottoaukkoja muotoiltiin tutkaheijastuksien vähentämiseksi. Lisäksi laskutelinettä vahvistettiin ja lisättiin aseupseereiden taisteluasemiin ikkuna. Komposiittimateriaaleja käytettiin rakenteen vahvistamiseen ja vaikka koneen paino kasvoi 3% sen maksimi lentoonlähtöpaino kasvoi myös 177750 kilosta 214650 kiloon. B-1B on suurelta osin päällystetty tutkasäteitä absorboivalla pinnoitteella ja sen tutkaheijastukset ovat vain 1/100 B-52:n vastaavasta. Lancerilla on hallussaan useita nopeuteen, toimintamatkaan ja hyötykuormaan liittyviä maailmanennätyksiä. Toimintamatka on, jopa yli 120000 km.
’Hävittäjien kohdalla ehkä tärkein tulevaisuuden suunnitelma koko maailmassa, jonka tekee USA. Se on USA:n JSF (Joint Strike Fighter) stealth-monitoimihävittäjä. JSF:stä ovat kiinnostuneita USA:n ilmavoimat, laivasto ja merijalkaväki sekä Englannin laivasto. Koska uutuus tulee todennäköisesti olemaan F-16 Fighting Falcon:in tapaan suosittu myös muualla, on JSF:n valmistusmäärien arvioitu nousevan noin 3000 kappaleeseen. Modernin yksimoottorisen koneen suunnitteluperiaatteina ovat edullisuus, kyky moniin erilaisiin tehtäviin, keveys, hyvä huollettavuus, edeltäjiään parempi suorituskyky (ylisooninen lentonopeus ja hyvä liikehtimiskyky) ja kyky selviytyä sodan alkuhetken vaarallisista tehtävistä (hyvät stealth-ominaisuudet ja havainnointi/suojajärjestelmät). Uudella monitoimihävittäjällä on tarkoitus korvata suuri määrä erilaisia hävittäjiä ja rynnäkkökoneita, kuten USA:n ilmavoimien F-16 ja A-10, laivaston F-14D ja osa A-6:sta, merijalkaväen AV-8B ja F/A-18C/D sekä Englannin laivaston Sea Harrier F/A.2.
Kahdesta JSF-ehdokkaasta valittiin jatkokehittelyyn Lockheed Martin/Northrop Grumman/British Aerospace X-35. X-35 muistuttaa ulkoisesti F-22:ta ja STOVL-versio on toteutettu alaspäin käännettävällä suihkusuuttimella ja ohjaamon taakse sijoitetulla, moottorin akselin pyörittämällä pystysuuntaisella puhaltimella.
JSF:stä tehdään kolme erilaista versiota: ilmavoimien normaaliversio CTOL (Conventional TakeOff and Landing), USA:n laivaston tukialusversio ja merijalkaväen ja Englannin laivaston Harrier-tyylinen lyhyen kiitoradan versio STOVL (Short TakeOff and Vertical landing). Modernin modulaarirakenteen ansiosta eri versiot on helppo rakentaa ja lentokone on suunniteltu siten, että tarvittavat muutokset eivät ole kovin suuria.
Moottorissa tullaan käyttämään modernia vianhavaitsemisjärjestelmää, joka esim. sähkövian ilmaantuessa ohittaa viallisen laitteen ja siirtyy automaattisesti käyttämään ilman viallista laitetta toimivaa toimintaohjelmaa. Lisäksi järjestelmä ilmoittaa viasta ohjaajan lisäksi myös tukikohtaan ja varikolle, jolloin tukikohdassa voidaan valmistautua korjaukseen ja varaosa voidaan toimittaa ennen kuin kone ehtii palata tukikohtaan.
Kaikilla kolmella X-35-prototyypillä on lennetty koelennot ja niille asetetut tavoitteet on saavutettu. USAF:illa on tarkoitus saavuttaa operaatiokyky JSF:llä 2010 ja US Navy:lla vuonna 2012
USA:n raskaan kuljetuskaluston tärkeimpinä tyyppeinä ovat Lockheed C-141B Starlifter ja C-5A/B Galaxy. Uusimpana tulokkaana ovat nykyvaatimukset täyttävä, C-141:n seuraajaksi tarkoitettu Boeing (McDonnel Douglas) C-17A Globemaster III (ensilento 1991, operaatiokyky 1995), joka on C-141:tä isompi, mutta selvästi pienempi kuin massiivinen C-5.
Yhdysvaltain kuljetuskoneet ovat maailman parhaimpia. Ne vievät aseita ja tavaroita mahdolliseen paikkaan missä on sota. Eli Yhdysvalloilla on maailman suurimpia ja kenties eniten kuljetus koneita.
USA:n tankkerikaluston selkärangan muodostavat Boeing KC-135 Stratotanker:it. USA:n asevoimien keskiraskaana kuljetuskoneena toimii turboprop-moottorinen Lockheed Martin C-130 Hercules, jonka uusin malli on C-130J. ilmavoimien tekemän tutkimuksen mukaan pitkä toimintamatka, entistä suurempi hyötykuorma ja nopeus, paremmat tavarankäsittelyominaisuudet sekä entistä parempi taloudellisuus ovat tärkeimpiä suunnittelukriteerejä uudelle kuljetusjärjestelmälle. Lockheed Martin:in NSA (New Strategic Aircraft) projektissa on suunniteltu erilaisia ratkaisuja, joista lupaavin lienee yhdistetty siipi -ratkaisulla varustettu, varsin futuristisen näköinen lentokone. Koneessa on periaatteessa neljä siipeä ja molempien puolien etu- ja takasiivet on asetettu vastakkaisiin kulmiin ja ne yhdistyvät koneen sivuilla. Koneen tankkeriversio tulisi olemaan kahdella, siipien yhtymäkohtiin asennetuilla tankkaussäiliöllä varustettu, jolloin kaksi konetta voisi tankata yhtä aikaa. Boeing taas on suunnitellut lentävä siipi -tyyppistä konetta, jolloin kuormatila saadaan mahdollisimman suureksi.
ACS:n (Aerial Common Sensor) on tarkoitus tulla käyttöön 2008-09. ACS:n on tarkoitus kerätä tietoa useiden sensorien avulla vihollisen tutkien havaitsemiseksi, siepata viestejä ja kerätä kuvamateriaalia kameroiden ja tutkan avulla. Nopeasti kehittyvään elektroniikkaan perustuvia tiedustelu- ja valvontajärjestelmiä on modernisoitu useasti ja sama suuntaus jatkuu tulevaisuudessakin.
USA:n hävittäjät parhaimpia sitten Apache taistelu helikopteri AH-64 Apache on Yhdysvalloissa valmistettu taisteluhelikopteri, jossa pilotti ja apupilottina toimiva ampuja istuvat peräkkäin ohjaamossa. Helikopterin panssarointi tarjoaa miehistölle ja tekniikalle suojaa satunnaista kevyttä ilmatorjuntatulta vastaan. Tärkein suojautumiskeino on kuitenkin piilossa pysyminen mahdollisimman pitkään ja tähän on pyritty muun muassa vaimentamalla kopterin lentoääntä ja lämpösäteilyä. Pääaseena on 30 millimetrin konetykki. Tämän lisäksi voidaan aseistusta täydentää tehtävän mukaan hyvin monipuolisella asevalikoimalla, esimerkiksi panssarintorjuntaohjuksilla tai ilmasta-ilmaan -ohjuksilla.
Apachen pääasiallinen käyttötarkoitus on panssarintorjunta. Lisäksi se soveltuu monipuolisen aseistuksensa ansiosta rynnäköintiin, antamaan maajoukoille lisää tulivoimaa, sekä taisteluun vihollisen helikoptereita vastaan. Apachesta on myös kehitetty AH-64D Longbow -versio, jossa on erillinen tutkajärjestelmä, joka parantaa huomattavasti helikopterin kykyä havaita maaleja ja osua niihin. Sekä ne ovat maailman paras taistelu helikopteri. Joka jättää muiden maiden helokopterit varjoonsa ikuisesti ja lopullisesti.
Osprey on kahdella potkuriroottorilla varustettu helikopterin ja potkuriturbiinilentokoneen välimuoto, jossa erittäin kevyt alumiini-komposiittihybridirunko. Moottorit ja erikoiset komposiittirakenteiset ja elastomeerinivelöidyt roottorit pystyyn käännettynä se kykenee nousemaan pystysuoraan ja leijumaan kuten helikopteri, mutta kääntämällä roottorit vaakasuoraan, sillä voidaan lentää kuten lentokoneella. Tällöin saavutetaan kasvaneen hinnan ja tyhjäpainon sekä heikentyneiden leijuntaominaisuuksien kustannuksella selvästi normaalia helikopteria suurempi lentonopeus.
USA hankkii miehittämättömän UCAV koneen maailman parhaimmistoa. Vihollisille tulee pahat oltavat.
UCAV (Unmanned Combat Aerial Vehicle) on erityisesti taistelutehtäviin tarkoitettu lennokki, jota voidaan käyttää esim. tehtäviin, joissa riski oman lentäjän ja lentokoneen menettämisestä on suuri. UCAV:a voidaan käyttää joko ennalta paikannettuja maaleja vastaan tai sille voidaan antaa tehtävä, jossa se etsii itse maalin ja tuhoaa sen (esim. Predator varustettuna Hellfire-ohjuksilla ja laserosoittimella etsii maalin, valaisee ja tuhoaa sen). UCAV:n tehtäviä voivat olla vihollisen ilmapuolustuksen lamauttaminen (SEAD) tai hyökkäykset maakohteita vastaan. UCAV varustettanee myös itsepuolustusaseistuksella, joka todennäköisesti on ilmasta ilmaan ohjukset. Ensimmäinen varsinainen UCAV josta on valmistettu kaksi prototyyppiä. Ensimmäiset lentotestit aloitettu 2001 aikana Palveluksessa UCAV:t ovat kuitenkin vasta 2010 jälkeen.
UCAV:ien on suunniteltu suorittavan vaarallisimmiksi luokiteltuja taistelutehtäviä, kuten vihollisen ilmapuolustuksen tuhoaminen ja kaukana vihollisen maaperällä olevia kohteita vastaan rynnäköinti, jolloin miehistötappioita voitaisiin pienentää. Tarkoitus on kehittää keveitä, keveillä täsmäaseilla varustettuja stealth-UCAV:eja em. tehtäviä suorittamaan. Koneet voivat lentää ja etsiä maaleja automaattisesti, mutta aseiden laukaisu tullaan jättämään ihmisen hoidettavaksi. Joka tapauksessa koneiden sensori- ja tietokonejärjestelmä olisi mittava. Erilaisia yhteistoimintakuvioita miehitettyjen taistelukoneiden sekä tiedustelu- ja valvontakoneiden kanssa on myös suunnitteilla.
Todistan sanani UCAV koneesta näin. http://www.airforce-technology.com/projects/x-45-ucav/index.html
Yhdysvaltain ilmavoimilla on käytössään Global Hawk (ensilento 1998). Se on kehitelty suorittamaan samanlaisia tehtäviä kuin esimerkiksi miehitetty U-2. Global Hawkin varustukseen kuuluu yhdistetty elektro-optinen- ja infrapunasensori sekä tutka. UAV:n etuina miehitettyyn koneeseen verrattuna on edullisuus ja parempi soveltuvuus sekä tylsään partiointiin että myös vaarallisiin tiedustelutehtäviin. Vaikka Global Hawk
on vielä kehitysasteella, sitä käytettiin Afganistanin sodassa vuonna 2001. USA on ainoa maa jolla on tämmöisiä.
Teledyne Ryan Aeronauticalin Global Hawk (RQ-4A) on lennokeista suurin: siipien kärkiväli on 35 m, pituus 13,5 m, korkeus 4,6 m ja maksimi lentoonlähtöpaino 11 600 kg. Paino jakautuu tyhjäpainoon 4 000 kg, polttoainepainoon 6 700 kg ja hyötykuormapainoon 900 kg. Ilmoitettu pisin toiminta-aika on 41 tuntia ja toiminta-aika 5 600 km:n etäisyydellä vielä 24 tuntia. Datalinkkeinä ovat SATCOM satelliittiyhteyslinkki (Military, Ku-alue) lisänä UHF SATCOM linkki sekä suora datalinkkiyhteys (X-alue) lähimmältä maavalvonta-asemalta. Siirtonopeudet ovat X-alueen linkillä 200 kbit/s ja 48 Mbit/s sekä Ku-alueen sateliittiyhteydellä 200 kbit/s ja 1,5 Mbit/s.
Tietoa siitä http://www.airforce-technology.com/projects/global/index.html Yhdysvallat voittaa aina.
Tyypillinen operatiivisen tason lennokki on Yhdysvaltalainen Predator. Predator-lennokin toimintasäde on 740 km ja lentoaika maksimissaan noin 35 tuntia. Maksimi lentokorkeus on 7,5 km ja toimintakorkeus noin 4,5 km. Lentonopeusalue on110-220 km/h. Maksimi lentoonlähtöpaino on 1 134 kg, josta hyötykuorman paino voi olla 204 kg. Hyötykuormina ovat tyypillisesti elektro-optinen sekä infrapunakamera sekä SAR-tutka. Komentoyhteys ja kuvansiirto lennokin ja maavalvonta-aseman välillä järjestetään sekä suoraan C-alueen datalinkillä että satelliitin kautta erillisillä Ku-alueen ja UHF MILSATCOM datalinkeillä. Siirtonopeudet ovat C-alueen linkillä 4,5 Mbit/s, Ku-alueen sateliittiyhteydellä 1,5 Mbit/s ja UHF linkillä 16 kbit/s. SAR-kuvan siirto onnistuu vain kahdella ensin mainitulla datalinkillä. Satelliittiyhteydet mahdollistavat lennokin välittämän tiedon toimittamisen lähes reaaliajassa haluttuun paikkaan maapallolla
Yksi kone on tehnyt jopa 700 tehtävää eikä ole tippunut alas muilla mailla olisi. Tässä on tietoa http://www.army-technology.com/projects/predator/index.html USA voittaa.
Lähitulevaisuudessa USA:n ilmavoimat kehittää Cobra Ball-järjestelmää ilmauhkavaroitusjärjestelmäkseensä (Theater Airborne Warning System, TAWS) (David A. Fulghum, Aviation Week & Space Technology Aug 4/97). USA:n ilmavoimien RC-135S Cobra Ball on ilma-alus, joka on varustettu pitkänkantaman infrapuna- ja optisilla sensoreilla, laseretäisyysmittarilla, ja elektronisella valvontajärjestelmällä, joka kerää tietoa äänimittauksella, tutkalla ja eri sensoreilla sähkömagneettisesta säteilystä (telemetria).
Persianlahden sodassa oli Scud -ohjusten torjunnassa ongelmana se, että vaikka ohjuksen laukaisu ja lentosuunta havaittiin, ei tiedetty mihin se maassa iskeytyy. Cobra Ball löytää Scud ohjuksen sekunneissa laukaisun jälkeen ja nopeasti määrittää ohjuksen ballistiikan sekä ajomoottorin loppuun palamisen. Ballististen ohjusten valvonnassa Cobra Ball voi toimia yksin ja/tai vaihtaa tietoja varoitussatelliittien ja muiden valvontakoneiden kanssa. Cobra Ballista tiedot menevät suoraan torjuntajärjestelmille sekä johtokeskuksiin. Järjestelmän käyttöideana on saada tarkkaa tietoa ohjuksen laukaisusta ja sen iskeytymispaikasta, jotta omat joukot voidaan suojata ja tuhota ohjuslavetit, ennen kuin ne ehtivät piiloutua.
CBU-97/B (SFW)
Amerikkalainen CBU-97/B (Cluster Bomb Unit) on panssarintorjuntaan kehitetty ilmasta levitettävä ”älykäs” kasettipommi (‘smart’ anti-tank). Se on tarkoitettu erityisesti taistelupanssarivaunuja vastaan iskien niiden kattorakenteisiin. Näitä kasettipommeja kutsutaan myös nimellä SFW (Sensor Fuzed Weapon System).
Ennen laukaisua tytärpommien levitys aikautetaan SW-65 TMD -levityslaitteen avulla (Tactical Munitions Dispencer) CBU-87/B:n tavoin: siihen voidaan esiohjelmoida 12 erilaista aikautusta tytärammusten purkamiseen. Korkeuden mukaan toimivaa herätesytytintä ei SFW:ssä tiettävästi ole. Kasettipommit voidaan pudottaa 60–1200 m:n korkeudesta, mutta jopa 6 km:n pudotuskorkeudesta on mainintoja.
CBU-97/B:n rakenne on simpukankuorityyppinen. Tytärpommit leviävät kuoren auetessa kahdessa vaiheessa noin 150 x 350 m2:n alueelle. Alueen kokoon vaikuttaa luonnollisesti pudotuskorkeus. CBU-97/B painaa 450 kg. Sen muut mitat ovat CBU-87/B:n mukaiset: pituus noin 2,3 m ja halkaisija noin 40 cm sekä siivekkeiden kärkiväli lennon aikana 1,07 m.
CBU-97/B:ssä on 10 BLU-108/B -tytärpommia (Bomb Live Unit). Tytärpommit on sijoitettu kahteen osastoon horisontaalisesti. Kummassakin osastossa on viisi tytärpommia. Kussakin tytärpommissa on neljä peräkkäin olevaa räjähtämällä muotoutuvaa EFP-ontelopanosta (EFP, explosively-formed projectile). Ulosheiton jälkeen tytärpommin pituus on 0,79 m ja halkaisija 133 mm. Tytärpommi painaa 29 kg.
Kukin BLU-108/B-tytärpommi jakautuu vielä neljään itsenäiseen EFP-panokseen, eli kustakin CBU-97/B-pommista leviää 40 taisteluosaa maalialueelle. Tytärpommeissa on sivuasenteiset infrapunasensorit, mitkä tunnistavat panssaroidut maalit. Panssarinläpäisykyvystä ei ole tietoa, mutta taistelupanssarivaunujen lisäksi niiden käyttökohteita ovat muun muassa ohjusten laukaisualustat, maassa olevat ilma-alukset ja panssaroidut ajoneuvot.
SFW:t voidaan pudottaa A-10-, F-15-, F-16- ja F-111 -taistelukoneesta sekä B-1B- ja B-52- pommikoneesta. Suunnitteilla on saada ne myös B-2- ja F-117 -koneiden asevalikoimaan.
SFW lienee ensimmäinen usean tytärammuksen sisältämä panssarintorjuntaan kehitetty ilmalevitteinen kasettipommi, ja se on kehitetty Persianlahden sodan 1990–91 jälkeen. Ensimmäiset testit olivat vuonna 1992. Pommeja alun perin suunniteltiin hankittavan joitakin kymmeniä tuhansia, mutta 1990-luvun alkupuoliskolla niitä hankittiin USA:n armeijalle joitakin tuhansia ja loppupuolella joitakin satoja.
Pommeja käytettiin mahdollisesti Jugoslavian kriisissä Serbiassa ja Kosovossa vuonna 1999. Käyttö Irakissa vuonna 2003 on hyvin mahdollista.
Bunker Buster - "bunkkerin tuhoaja" -läpäisypommi on laserohjattu täsmäammus (precision guided munition). Persianlahden sodassa vuonna 1990–91 käytettiin ensimmäisen kerran tutkassa näkymättömän F-117A Nighthawk -taistelukoneen ammusvalikoimassa LGB-pommeja (Laser-Guided Bomb, laserohjattuja pommeja) erityisen arvokkaita, strategisia maaleja ja linnoitettuja komentopaikkoja vastaan. Pommeihin sisältyi myös uudentyyppisiä läpäisypommeja (penetrating LGB): GBU-27/B ja GBU-28/B -pommeja.
Läpäisypommit, Bunker Busterit, kuuluvat GBU-perheeseen (Guided Bomb Unit, ohjattava pommiyksikkö), ja niiden tyyppinimet ovat GBU-27/B ja GBU-28/B. Näistä GBU-27/B -pommeja käytetttiin CNN-uutisten mukaan USA:n hyökätessä Irakia vastaan 20.3.2003 aamuyöllä.
Nykyään GBU-perheen läpäisypommeja voidaan laukaista F-117A -koneen lisäksi
F-15E Strike Eagle, F-111 Raven, B-1B Lancer ja B-2 Spirit -koneista. Konetyypeistä ainakin osa on käytössä myös meneillään olevassa Irakin sodassa.
GBU-27/B Penetration Bomb
GBU-27/B -pommi on parannettu versio GBU-24 Paveway III -ohjuksesta, ja suunniteltu erityisesti F-117A -koneeseen. Useat tehdyt muutokset olivat lähinnä koneasennuksista johtuvia teknisiä korjauksia. Vastustajan kannalta merkittävämpi muutos oli tutkasäteitä absorboivan materiaalin käyttö pommin pinnan materiaalina: pommit eivät paljasta itseään eikä taistelukonetta.
Muutosten johdosta GBU-27/B:n kantama on lyhyempi kuin GBU-24:n. Se ei ole kuitenkaan ongelma, koska F-117A voi laukaista pommin korkeammalta kuin
GBU-24, mutta samalla tarkkuudella.
GBU-27/B -pommin taisteluosana käytetään BLU-penetraattoria, jota Persianlahden sodan aikana (1990-91) kutsuttiin nimellä BLU-109/B, mutta on myöhemmin nimetty uudelleen BLU-113:ksi. Taisteluosan tyyppi tekee GBU-pommista läpäisypommin. Tässä artikkelissa BLU-läpäisypommista (penetrator bomb) käytetään nimitystä penetraattori, jotta sitä ei sekoiteta GBU-läpäisypommiin.
GBU-27/B on 4,3 m pitkä ja sen halkaisija on 370 mm. Pommissa on 240 kilon taistelulataus ja pommin kokonaispaino on 984 kg. Läpäisykyvyksi ilmoitetaan 1,8–2,4 m teräsbetonia.
GBU-28/B Penetration Bomb
GBU-28/B -pommi on myös parannettu versio GBU-24 Paveway III -ohjuksesta. Se on suunniteltu erityisesti linnoitettujen maalien syvään läpäisyyn. Sen läpäisykyvyn sanotaan olevan viisi kertaa parempi kuin GBU-27/B:n. Pommin läpäisytehoa lisää kappale 200 millimetrin tykin putkea, joka on täytetty räjähdysaineella. Pommin ohjaus- ja valvontajärjestelmää on kehitetty GBU-27/B:stä. Pommissa on lisäksi BLU-113 -penetraattori.
Persianlahden sodassa 1990-91 käytettiin tiettävästi vain neljä GBU-28/B -pommia, joista kaksi testattiin, ja kaksi laukaistiin F-111F -taistelukoneesta. Nykyisessä kriisissä ei ole viittauksia näiden pommien käyttöön. Tehokkuutensa vuoksi niiden käyttöä voidaan odottaa.
GBU-28/B on 5,8 m pitkä ja sen halkaisija on 370 mm. Pommissa on 306 kilon taistelulataus ja pommin kokonaispaino on 2130 kg. Läpäisykyvyksi ilmoitetaan 6 m teräsbetonia tai 30 m maata.
Maaliin hakeutuminen
Sekä GBU-27/B- että GBU-28/B -pommissa käytetään maaliin hakeutumisessa puoliaktiivista laservalaisuun hakeutumista (semi-active laser). Maalia on valaistava laservalaisimella niin kauan kunnes pommi osuu maaliin. Maalia voidaan valaista hyökkäävästä koneesta, toisesta koneesta tai maasta valaisulaitteella. Menetelmästä käytetään myös nimitystä "Man in the loop", mikä ilmaisee, että hakeutumisessa tarvitaan ulkopuolista apua.
Vaikka maaliin ohjautusmenetelmä on puoliaktiivinen, itse pommin laseryksikkö on passiivinen. Se reagoi vain tiettyyn laseraallon pituuteen, joka heijastuu maalista. Huonona puolena menetelmässä on se, että laserpommia ei voida käyttää tehokkaasti sateessa tai sumussa. Ne vaimentavat huomattavasti lasersäteen etenemistä ilmassa.
GBU-perheen uudistuksia
1990-luvulla käynnistetiin kehitystyö, jonka tavoitteena oli parantaa muun muassa läpäisypommien läpäisykykyä. Samaan aikaan oli työn alla kovia maaleja vastaan tarkoitetun HTSF-sytyttimen (Hard Target Smart Fuze) kehitystyö tulevaisuuden läpäisypommeihin. Vuonna 1995 parannettu GBU-28/B -läpäisypommi varustettuna HTSF-sytyttimellä läpäisi armeijan testit. Uudessa pommissa oli myös kehittyneemmät ohjausalgoritmit hakupään toiminnalle.
Vuonna 1996 kehitettiin GBU-37/B -pommi. Siinä on edelleen taisteluosanaan BLU-113 -penetraattori, mutta lisäksi GPS-järjestelmä (Global Positioning System). GPS perustuu satelliittipaikantamisjärjestelmään. Koordinaatit saadaan maapalloa kiertävistä satelliiteistä, joista vähintään neljään on oltava yhteys.
Vuonna 1999 ilmoitettiin, että osaan GBU27/B ja GBU/28/B -pommeista on asennettu INS/GPS -valmiudet. INS tarkoittaa inertiasuunnistusta (INS, Inertial Navigation System), jolla pommia voidaan ohjata varsinaisen lennon aikana. Toisin sanoen pommia voidaan ohjata laukaisun jälkeen ennen kuin maaliin ohjautuminen on aloitettu. Inertiasuunnistus perustuu pommin liiketilojen mittaukseen siinä olevien asentohyrrien ja kiihtyvyysanturien avulla. Integroimalla kiihtyvyystieto kerran saadaan ohjuksen nopeus, ja integroimalla vielä toisen kerran saadaan ohjuksen paikka laskettua. Pommien tyyppiniminä käytetään EGBU-27 ja EGBU-28. Näistä ainakin EGBU-27 -pommi on ollut F117A- ja F/A-18 -koneiden lentotesteissä 1999
Vuonna 2001 aloitettiin projekti Space Launch Initiative, jonka on tarkoitus korvata nykyiset avaruussukkulat 2010 jälkeen. Uusilla avaruuskoneilla on tarkoitus kyetä suorittamaan noin sata lentoa vuodessa, valmisteluajan ollessa alle viikon mittainen. Projektin tarkoitus on johtaa kaupallisen, monta kertaa käytettävän, satelliitteja radalleen vievän avaruuskoneen (RLV = Reusable Launch Vehicle) kehittämiseen lähitulevaisuudessa. Puolustusvoimat ovat mukana projektissa.
Edellisten lisäksi on myös kehitelty ilmakehässä hypersoonista nopeutta (yli M4,0) lentäviä ilma-aluksia, jotka voisivat toteutuessaan hoitaa osan em. avaruuskoneelle asetetuista tehtävistä. Yksi tällaisista projekteista on NASA:n Hyper-X kokeilukone(X-43A), joka on varustettu erikoisella patopainemoottorilla, jossa virtaus polttokammion läpi ja itse palaminen voi tapahtua ylisoonisella nopeudella. Tällainen on tarpeen saavutettaessa M6,0 nopeus. Kantoraketilla kiihdytettävän kokeilukoneen on tarkoitus kyetä lentämään M10,0 nopeudella n. 30000 m korkeudessa. Ensimmäisen koekoneen lento keskeytyi rakenteelliseen vaurioon lähes heti B-52-koneesta irtoamisen jälkeen.
Maavoimat niillä on maailman parhaimmat tankit ja sotilaat. USA:lla on myös maailman parhaimmat ja tarkimmat vakoilu satelliitit joilla näkee joka sanoma lehdestä otsikon siis maailman parhaat niin edelleen.
USA:n sotilaat niillä on land warrior pian operatiivisessa käytössä. Myös USA:n sotilaat ovat parhaimpia.
Sotilaiden varustaminen on kehittyneintä Yhdysvalloissa. Sotatekniikan asiantuntijat kehittelevät
Landwarrior- eli Maataistelija-järjestelmää, johon kuuluu muun muassa tietokone-radio ja uudet aseet. Landwarrior tuskin jää Yhdysvaltain viimeiseksi sanaksi tulevaisuuden sotaan, Maataistelijan uusin versio, Future Soldier on jo suunnitteilla.
Asekehittelyssä on otettu huomioon laitteen yhdistäminen tietokoneeseen sekä satelliittinavigaattoriin. Laser-etäisyysmittari ja digitaalinen kompassi mahdollistavat tiedon lähettämisen taistelukentältä epäsuoraa tulta varten. Asejärjestelmään kuuluu myös lämpösäteilyyn reagoiva tähtäin, jolla on mahdollista paljastaa kohteet kilometrin säteellä.
Maataistelijan kypärään on kytketty näyttöpääte, johon saadaan tietokoneen avulla kiväärin tähtäimessä olevan infrapunakameran kuva. Näyttöpäätteen avulla ollaan myös yhteydessä tietokoneen tietokantoihin sekä videolaitteeseen. Kypäräjärjestelmä antaa sotilaalle suojan lisäksi tietoa taistelukentästä. Lisäksi kypärän yönäkösensori tehostaa 60 asteen sektorilla liikkeen ja kohteiden paljastamista.
Ei eksytä
Landwarrior ei eksy pahassakaan metsässä, siitä pitää huolen GPS-paikannuslaite. Sotilaan sijainti näkyy näyttöpäätteessä nuolena. Pohjana suunnistukselle on peruskartta, johon on merkitty omien joukkojen sekä vihollisen havaitut asemat. Asemat ovat nopeasti päivitettävissä, jolloin sotilas ei vahingossakaan tetsaa väärään paikkaan. Kaiken kaikkiaan tietokonejärjestelmä tottelee noin 60 eri komentoa.
USA:n tulevaisuuden ase suunnitelmat, jotka tekevät USA:n sotilaista pahempia joilla on parhaimmat aseet.
Yhdysvalloissa on kehitysprojektina käynnissä OCSW (Objective Crew Served Weapon), joka korvaa nykyisen 40 mm MK19 kranaattikonekiväärin ja.50 kal M2 raskaan konekiväärin. Projektin tavoitteena on kehittää kevyt, kahden miehen kannettava ryhmäase. Aseen kaliiperiksi on valittu 25 millimetriä. Sen on suunniteltu olevan tehokas 2000 metriin elävää voimaa vastaan ja 1000 metriin kevyesti panssaroituja ajoneuvoja, vesialuksia ja hitaasti lentäviä ilma-aluksia vastaan. OCSW aiotaan asentaa myös ajoneuvoihin. Kaliiperin muuttamisella on vaikutusta myös ammuksen lentoradan korkeuteen, joka aseella olisi noin 25 metriä, kun se esimerkiksi Mk19 kranaattikonekiväärillä on yli 120 metriä. Ase painaa noin 11 kg, jalusta noin 4 kg, laskintähtäin noin 2 kg ja ammuskannu (31 ammusta) alle 7 kg. Aseeseen suunnitellaan kolmen tyyppisiä 25 mm:n ammuksia; sirpalekaranaatti ohjelmoitavalla aikasytyttimellä, onteloammus ja harjoitusammus. Operatiiviseen käyttöön ase tulee aikaisintaan vuoden 2010 jälkeen.
USA:n asevoimien seuraavan sukupolven henkilökohtaisen taisteluase OICW. Tarve parantaa yksittäisen taistelijan tulivoimaa on johtanut suunnittelua siten, että aseisiin on rakennettu samaan koneistoon kiväärikaliiperinen (5.56x45) ja kranaatteja ampuva ase (20 tai 40 mm). F2000 on 6.5 kg (täysin varusteltuna) painava asejärjestelmä, jonka tulinopeus on 850 ls/min. Siinä on 1.6x suurentava optinen tähtäin ja irrotettava kranaatinampumalaite (40 mm). OICW painaa 7 kg ja siinä on kiinteä 20 mm kranaattikivääri kuuden sirpalekranaatin lippaalla. Tähtäinlaite sisältää ammunnanhallintajärjestelmän, johon kuuluvat laser -etäisyysmittari, videokamera, päiväoptiikka ja maaliseurain
Amerikkalaiset ovat käynnistämässä projektia, jonka tavoitteena on saada US Armylle 155 mm:n kenttätykillä, kranaatinheittimellä tai raketinheittimellä laukaistava kertakäyttöinen mikrolennokki. Kohdealueelle saapuessaan lennokin oma moottori käynnistyy ja pitää sen ilmassa noin 30 minuuttia. Tänä aikana se lähettää videokuvaa kohdealueelta taktiseen komentokeskukseen
M1 Abrams, USA:n joukkojen taistelupanssarivaunu
USA:n joukkojen tärkein taistelupanssarivaunu (MBT, Main Battle Tank) on M1 Abrams. Palveluskäyttöön ensimmäinen versio, M1A1, tuli vuonna 1980. Nykyisessä versiossa, M1A2, on parempi pääase ja panssarointi sekä kehittyneet tietokoneperusteiset järjestelmät. Nimensä taistelupanssarivaunu on saanut kenraali Creighton W Abramsin mukaan.
M1 on amerikkalaisten tärkein asejärjestelmä maasodankäynnissä. Siihen sisältyy toiminta hyökkäyksen kärkenä, mutta myös vihollisen torjunnassa. Lisäksi päätehtäviin kuuluu myös vihollisen taistelupanssarivaunujen tuhoaminen.
Alun perin ne kehitettiin vastaukseksi venäläisille panssarivaunuille. Ensimmäisen kerran niitä käytettiin sodassa Irakissa vuonna 1990–91 Irakin panssarivaunuja vastaan. Persianlahden sodassa käytettiin lähes 2000 M1-vaunua, mutta yksikään niistä ei tuhoutunut, vaikka miehistölle aiheutuikin tappioita.
Uusimmassa M1A2-vaunussa on neljän hengen miehistö; johtaja, ajaja, ampuja ja lataaja. Miehistö on eristetty rakenteellisesti polttoainetankeista ja ampumatarvikkeista miehistön suojaamiseksi osuman varalta.
Pääaseena on 120 mm:n sileäputkinen tykki. Sen tulinopeus on 6 laukausta/min. Tarkkaa tulta voidaan ampua myös liikkeestä. Ammusvalikoimaan kuuluvat nuolimainen pyrstövakavoitu alikaliiperiammus (APFSDS, armour piercing fin-stabilised discarding sabot) ja ontelokranaattilaukaus (HEAT, high explosive anti-tank). Vaunussa on kolme konekivääriä, joista yksi ilmatorjuntaan ja kaksi jalkaväkeä vastaan. Vaunussa on myös savuheittimet ja savutusgeneraattori.
M1A2-vaunun panssarointia on parannettu uraanilla. Vaunussa on atomi-, biologisten ja kemiallisten aseiden suojausjärjestelmä (NBC, nuclear, biological and chemical). Vaunussa on ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmä.
Yhdysvalloissa US Army Communications Electronics Command'in alainen NVESD (Night Vision and Electronics Sensor Directorate) on kehittämässä TAATD-järjestelmää (Target Aquisition Advanced Tecnology Demonstrator). Tavoitteena on vähentää vaunumiehistön kuormitusta ja nopeuttaa maalien käsittelyä. Järjestelmä etsii, tunnistaa ja priorisoi maaleja pitkillä tähystysetäisyyksillä. Järjestelmällä voidaan seurata tärkeimpiä maaleja. Lisäksi TAATD on eräänlainen lähtökohta sensorijärjestelmästä nykyistä pienemmällä miehistöllä varustetuille taisteluajoneuvoille. Järjestelmään kuuluu lämpökamera, millimetriaaltoalueen tutka ja monitoimilaser. Lämpökameran suurennusta on lisätty nykyisiin järjestelmiin nähden maalin tunnistuksen helpottamiseksi. Kameran tuottama maalikuva prosessoidaan maalintunnistusjärjestelmässä (ATR, Aided Target Recognition).
Millimetriaaltoalueen tutkana käytetään esimerkiksi 35 GHz:n alueella toimiva monopulssi-liikemaali-ilmaisinta (MTI), jonka käyttöalue on sivusuunnassa =B1180° ja korkeussuunnassa 7,5°. Tutka pystyy havaitsemaan ja seuraamaan samanaikaisesti 20 eri maalia. Monitoimilaserin käyttämät aallonpituudet ovat 1064 nm ja 1540 nm. Silmäturvallista 1540 nm aallonpituusalueella toimivaa laseria käytetään etäisyydenmittaukseen maksimietäisyyden ollessa 10km. 1064 nm:n aallonpituutta voidaan käyttää maalin valaisuun aina 6 km:n etäisyydelle hakeutuvia ohjuksia varten.
Panssarivaunuissa käytettävän lasertutkan maksimietäisyys on 5 km, kun järjestelmä keilaa tyypillisen panssariajoneuvomaalin alueelta (100 pistettä sekunnissa =B120 cm:n tarkkuudella). Lasertutkamoodin (LADAR) informaatio voidaan syöttää suoraan ATR-algoritmiin ja yhdistää lämpökameralta saatavaan maali-informaatioon tunnistuksen varmentamiseksi monisensorimenetelmällä.
Yhdysvaltojen merijalkaväen käyttöön on hankittu Predator -panssarintorjuntaohjus. Se on "ammu ja unohda" -ohjus, joka käyttää inertiaohjausta (PLOS, Predict Line of Sight). Ampuja seuraa maalia noin kahden sekunnin ajan, jolloin ohjuksen autopilotti rekisteröi liiketiedon. Laukauksen jälkeen ohjus lentää ampujan suuntausliikkeen perusteella määrittämäänsä ennakkopisteeseen. Ohjus korjaa sivutuulen vaikutuksen ja huomioi ulkoballistiset tekijät. Ohjus lentää 2,75 m tähtäyslinjan yläpuolella ja itsemuotoutuva ammus (EFP) iskee vaunun kattopanssariin.
Predatorin rungolle ollaan kehittämässä ohjuslaukausta kevyesti panssaroituja ajoneuvoja ja asepesäkkeitä vastaan. Tästä aseesta käytetään nimeä MPIM SRAW. Ohjautusperiaate on samanlainen kuin Predatorissa, mutta taistelulatauksena on kaksivaikutuskranaatti. EFP-ammus räjäyttää reiän panssariin tai betonirakenteeseen ja sirpalekranaatti jatkaa liikettään, räjähtäen lyhyellä aikaviiveellä sisätilassa. Kestrel on Predator panssarintorjuntaohjuksesta kehitetty versio, jossa ampujalla on mahdollisuus valita myös LOS-lentorata. Predator on tällä hetkellä palveluskäytössä. MPIM on prototyyppivaiheessa ja Kestrel testattavana Iso-Britannian armeijalla
US Navy Seals niillä on maailman parhain koulutus parhaimmat varusteet ja huippu erikoisjoukot.
Ne ovat maailman parhaimmistoa. Ei edes Brittien erikoisjoukot pysty samaan. Ne tuhoavat vihollisen leikiten
huippu taistelu tekniikoiden avulla. Niillä on täydellinen taistelu koulutus. Ne voittavat helposti lähitaistelussa.
Hei vielä niin sanotut ei tappavat aseet ne tuhoaa vihollisen sähköverkostoja. Joten ei pelleillä USA:n kanssa
aseista hyvin kehittyneitä. Eka on EMP pommi joka tuhoaa vihollisen sähkön jakelu verkon aika paha vai.
sitten toinen siisti pommi turha siis pelleillä USA:n kanssa tai häviät USA voittaa aina teidät ikuisesti.
Eka pommi on E pommi joka synnyttää vahvan sähkömagneettisen pulssin ja vaurioittaa näin kaikkia maalin sähkölaitteita. Pommi vaikuttaa lähes samalla tavalla kuin salamanisku. E-pommin sähkömagneettinen pulssi on kuitenkin paljon voimakkaampi. E-pommi on niin sanottu ei-tappava ase, koska sen tarkoitus ei ole tappaa vihollista, vaan vaurioittaa vihollisen varusteita
CBU-94 (BLU-114/B eli Black-out bomb ja Kit-2)
CBU -94 (Cluster Bomb Unit) on klusteripommi, toisin sanoen se sisältää useita tytärpommeja. Pommin pituus on 2,34 m ja läpimitta 406 mm. Sen sisällä on 202 tytärpommia. Klusteripommi toimitetaan maalialueelle esimerkiksi risteilyohjuksella asennettuna sen taisteluosaksi. Ainakin Tomahawk-risteilyohjus on mainittu tässä yhteydessä. CBU-klusteripommi purkaa tytärpommit maalialueen yläpuolella laajalle alueelle.
Klusteripommissa olevat tytärpommit ovat pieniä BLU-114/B -pommeja (Bomb Live Unit). Teknisiä yksityiskohtia ei ole ilmoitettu. Ne ovat kuitenkin rakenteeltaan lieriömäisiä ja niissä kussakin on laskuvarjo putoamisen hidastamiseksi. BLU-114/B -pommia kutsutaan myös nimellä Black-out bomb ja Kit-2.
Tytärpommeista vapautetaan sähköä johtavat grafiittirihmakerät (bundles/spools of garbon-graphite wire) pienen ulosheittopanoksen avulla ennen pommien putoamista maahan. Kussakin tytärpommissa uskotaan olevan 147 tällaista rihmakerää. Rihmakerät aukeavat 150 metrin pituudelle. Kussakin kerässä on 30 ihmisen hiusta ohuempaa säiettä (filament). Kukin BLU-114/B-tytärpommi sisältää yhteensä 4,5 km grafiittijohtoa. Yksi CBU-94 black-out -pommissa on siten noin 900 km grafiittijohtoa.
Osuessaan voima- ja sähköjohtojen päälle grafiittirihmat aiheuttavat oikosulkuja. Grafiittirihmojen palettua sähköjännityksestä johtuen, itse poikkisähkön kululle kyseisessä kohtaa ei ole enää esteitä ja jakelu palautunee osin automaattisesti, osin huolto- ja korjaustöiden avulla.
CBU-94 (BLU-114/B) -pommit kuulunevat B-52 Strafortress, F-4 Phantom, F-15 Strike Eagle, F-16 Fighting Falcon, F-117 Nighthawk ja F-111 -koneiden asevalikoimaan
Yhdysvallat käyttivät sähkönkatkaisupommeja Naton Kosovon pommituksissa vuonna 1999. Yhdysvalloilla oletetaan Irakin sodassa olevan käytössä CBU -94 (cluster bomb unit) – klusteripommi
USA:n Akustiset generaattorit, joita käytetään infraäänien tuottamiseen (alta 20Hz, kuulumattomia). Nämä ovat matalia taajuuksia, korkean desibelin ääntä lähetetään sellaisena että ne vaikuttavat ihmiskehon eri elimiin. Mahdollisia seuraamuksia generoidusta infraäänestä kohteelle voi olla mm.:
- näön sumeneminen
- yleinen pahoinvointi
Vaikutusta säätelevät desibelin voimakkuus ja sille altistumisen keston aika. Esimerkiksi vaikutuksien lievimmästä päästä voi olla epämukavuuden tunne, joka häviää parissa minuutissa infraäänen lähteen tyrehdyttyä, kun taas vakavampaa voi olla pysyvät terveydelliset vaikutukset tai jopa kuolema.
Sen ns. antimateriaalisiin vaikutuksiin kuuluu mm.:
- heikentää, väsyttää metallia
- aiheuttaa lämpövaurioita
- aiheuttaa komposiittien hajoamista
USA:n Tulevaisuuden hankkeita USA:ssa suunnitellaan uuden sukupolven ase järjestelmää jonka keskeinen osa olisivat valtavat yliäänilennokit ja pommit, jotka iskevät vihollisen niskaan avaruudesta. ja terroristit kuolevat
Uusia Super aseita kehitellään Falcon-projektin (Force Application and Launch from the Continental US) puitteissa. Perimmäisenä tavoitteena on, että vuonna 2025 Yhdysvalloilla olisi käytössään miehittämätön lentoalus, joka ei ole sidoksissa kiitoratoihin ja joka voi iskeä kahdessa tunnissa kaikkialle maailmaan. Lentoaluksen pommikuorma olisi noin 5 500 kiloa, se kiitäisi parhaimmillaan kymmenkertaisella äänennopeudella eikä tuhoutuisi operaation suorittamisen yhteydessä.
Seuraavaan seitsemän vuoden aikana ilmavoimat aikovat kehittää halvemman version yleismaailmalliseen kantamaan kykenevästä asejärjestelmästä, jossa taistelukärki kuljetettaisiin ensin rakettivoimalla avaruuteen, jonka jälkeen se tiputettaisiin maaliinsa.
Taistelukärkeen olisi mahdollista liittää myös pommilasti, vaikka jo itse taistelukärjen liikevoima riittäisi aiheuttamaan riittävän tuhovaikutuksen. Taistelukärki tunkeutuisi kallioon kymmenien metrien syvyyteen ja sen avulla olisi näin ollen mahdollista tuhota maanalaisia bunkkereita.
Northrop Grumman on esitellyt Quiet Supersonic Platform – suunnitelman. Kyseessä on ääntä nopeampi koneperhe, jonka meluhaittoja on pyritty vähentämään. Samaa konseptia käytettäisiin yksinoikeudella USA:n sotavoimissa esim. sotilaskoneissa ja liikesuihkukoneissa. Koneen neulamainen runko olisi 156 jalkaa pitkä ja sen kärkiväli 58 jalkaa. Säätyvät ilmanottoaukot olisivat rungon päällä. QSP – hankkeella pyritään pienentämään yliäänipamaus seitsemänteen osaan siitä, minkä nykyiset konetyypit aiheuttavat. Raytheon vastaa siviilikoneen kehityksestä ja Northrop Grumman B-X – sotilasversioista. Pommikone on aikaisintaan käytössä vuona 2037. Hanketta testataan Drydenin koelentokeskuksesta. F-5E hävittäjällä, johon on asennettu QSP – tyyppinen nokka. Sen ja tavallisen F-5E:n ylilennoilla mitataan tuotettua ääntä.
USA:n lähitulevaisuuden hankkeita Yhdysvaltojen puolustusministeriö (Department of Defence) on ilmoittanut Yhdysvaltojen armeijan kehittävän uutta asetta nimeltä Woflpack, joka käyttää peer-to-peer-teknologiaa vihollisen matkapuhelinverkkojen häirintään. Järjestelmällä pystytään myös valvomaan kaikkea liikennettä matkapuhelinverkossa.
Woflpack on vain noin kolme kiloa painava sylinteri, joka pystytään tiputtamaan laskuvarjolla lentokoneesta tai ampua ohjuksessa maalialueelle. Yksi Woflpack pystyy häiritsemään vihollisen matkapuhelinverkkoa noin puolen kilometrin alueella.
Määritetylle maalialueelle joutuessaan alkavat Woflpack-häirintälaitteet kommunikoimana kaikkien verkkolaitteiden kanssa, jotka ne löytävät omalta toiminta-alueeltaan. Wolfpackit keskustelevat myös keskenään ja pystyvät näin kuljettamaan tietoa eteenpäin ja myös mahdolliselle komentopaikalle, missä tullut tieto tutkitaan.
Häirintälaitteet toimivat omalla akullaan jopa kaksi kuukautta ja ne voidaan helposti kerätä uudelleen käyttöä varten.
Ilmatorjunta USA hankkii täydellisen ilmatorjunta järjestelmän joka on maailman parhain koko maailmassa.
Pisimmällä uusien teknologioiden käyttöönotossa on lasersäteen käyttö maasta-ilmaan torjunnassa. Yhdysvaltalainen TRW-yhtiö kehittää Yhdysvaltojen puolustusministeriöille taktista laserasetta (THEL, Tactical High Energy Laser). Laseraseella pyritään saavuttamaan valon nopeudesta aiheutuva hyöty ohjusten, helikoptereiden, risteilyohjusten ja rakettien torjunnassa. Lisäksi teknologian käyttöönotolla saavutetaan edullinen kustannustehokkuus. Laseraseen laukaisun hinta nykyisin on 2500 dollaria. Nykyaikaisen lämpöön hakeutuvan ilmatorjuntaohjuksen hinta liikkuu 150000 Dollarissa.
USA:n ilmavoimat kehittävät lentokoneeseen asennettavaa lasertykkiä, jota on tarkoitus käyttää ballististen ohjusten torjuntaan. YAL-1A Attack Laser on F-22:n lisäksi ainoa huipputärkeäksi luokiteltu ilmavoimien projekti. Lasertykki on tarkoitus sijoittaa Boeing 747-400 rahtiversion nokkaan sijoitettavaan kääntyvään torniin. Lisäksi kone varustetaan infrapuna etsintä- ja seuraamisjärjestelmällä ohjusten löytämiseksi ja seuraamiseksi. Järjestelmä kykenee etsimään ohjuksia 360 asteen sektorilta. Laserpolttoainetta riittää 40:tä laukausta varten, joita voidaan ampua tiheään tahtiin. Tykin kantamaksi on ilmoitettu satoja kilometrejä todellisen kantaman ollessa salattu. Laserilla ei voida ampua pilvien läpi, joten koneella joudutaan lentämään korkealla. Tykillä on tarkoitus ampua hajalle nousevat ballistiset ohjukset vihollisen ilmatilaan siten, että itse lennetään AWACS:in tapaan vihollisalueen ulkopuolella. Tällöin myös taistelukärjet putoavat vihollisen maaperälle. Laseria voidaan sään salliessa käyttää myös risteilyohjuksia vastaan.
Joulukuussa 1999 oli ensimmäisen koneen julkistamistilaisuus. Suunnittelun jäädyttävä Critical Design Review oli huhtikuussa 2000. Infrapuna etsintä- ja seuraamisjärjestelmän ensimmäiset komponentit luovutettiin heinäkuussa 2001. Lasertykki on tarkoitus asentaa koneeseen keväällä 2002. Ohjustorjuntakokeet aloitetaan vuonna 2003. Koneiden tuotanto ajoittuu vuosille 2004-2008. 3 koneen operaatiokyky on tarkoitus saavuttaa 2006. Kaikkiaan USA:n ilmavoimien on tarkoitus hankkia seitsemän YAL-1A:ta, jotka ovat käytössä vuonna 2009.
Soihdut USA ottaa uudenaikaiset Soihdut lisää tietoa on alla. Ne ovat parhaimpia tällä hetkellä.
Soihdut Kokeiluvaiheessa on Yhdysvalloissa Lorelei-niminen soihtu, joka tuottaa säteilyä myös 8-14 μm:n alueella ja jossa on siivekkeet ohjaamassa lentoa. Laukaisun jälkeen soihtu lentää vähän aikaa lentokoneen lähellä ja erkanee sitten hitaasti. Näin ohjus ei pysty erottamaan soihtua lentokoneesta pelkän lentoradan perusteella. Infrapunahakuiset ohjukset e
Amerikan Yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, jolla on elävä demokraattinen perinne. Yhdysvallat jakaa valtiorajan Kanadan kanssa pohjoisessa ja Meksikon kanssa etelässä. Lisäksi sillä on vesirajaa Venäjän kanssa lännessä. Se perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle ja liittovaltio on siitä lähtien vimmatusti kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja viime vuosisadan toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut useimmat mahtavimmat kansakunnat suhteellisesti laskien taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783.
Yhdysvaltain presidentit.
1. George Washington (1789-1797)
2. John Adams (1797-1801)
3. Thomas Jefferson (1801-1809)
4. James Madison (1809-1817)
5. James Monroe (1817-1825)
6. John Quincy Adams (1825-1829)
7. Andrew Jackson (1829-1837)
8. Martin Van Buren (1837-1841)
9. William Henry Harrison (1841)
10. John Tyler (1841-1845)
11. James Knox Polk (1845-1849)
12. Zachary Taylor (1849-1850)
13. Millard Fillmore (1850-1853)
14. Franklin Pierce (1853-1857)
15. James Buchanan (1857-1861)
16. Abraham Lincoln (1861-1865)
17. Andrew Johnson (1865-1869)
18. Ulysses S. Grant (1869-1877)
19. Rutherford B. Hayes (1877-1881)
20. James Garfield (1881)
21. Chester A. Arthur (1881-1885)
22. Grover Cleveland (1885-1889)
23. Benjamin Harrison (1889-1893)
24. Grover Cleveland (1893-1897) (Sama kuin #22)
25. William McKinley (1897-1901)
26. Theodore Roosevelt (1901-1909)
27. William Howard Taft (1909-1913)
28. Woodrow Wilson (1913-1921)
29. Warren G. Harding (1921-1923)
30. Calvin Coolidge (1923-1929)
31. Herbert Hoover (1929-1933)
32. Franklin Delano Roosevelt (1933-1945)
33. Harry S. Truman (1945-1953)
34. Dwight D. Eisenhower (1953-1961)
35. John F. Kennedy (1961-1963)
36. Lyndon Johnson (1963-1969)
37. Richard Nixon (1969-1974)
38. Gerald Ford (1974-1977)
39. Jimmy Carter (1977-1981)
40. Ronald Reagan (1981-1989)
41. George Bush (1989-1993)
42. Bill Clinton (1993-2001)
43. George W. Bush (2001- ?)
USA:n Armeija USA käyttää asevoimiinsa saman verran varoja kuin 12 seuraavaksi suurinta valtiota yhteensä 362 miljardia dollaria, joka on maailman suurin. USA:n aseteollisuus vie materiaalia lähes yhtä paljon kuin kaikki maat yhteensä. Eli USA:n armeijan pelottava maine on totta.
Yhdysvallat käyttää armeijaansa maailman rauhan takaamiseen onhan Yhdysvallat maailmanpoliisi.
USA sillä on maailman suurimmat pelätyin tuhoisin armeija. USA:n ilmavoimat ja USA:n laivasto ja USA:n maavoimat USA:n laivastolla on eniten sota sukellusveneitä ja kaikki on ydinkäyttösija.
Risteilyohjukset (cruise missile) ovat olleet tärkeässä asemassa USA:n sotilasoperaatioissa Persianlahden sodasta 1990–91 lähtien. Käsite risteilyohjus on yleiskäsite, mutta sillä tarkoitetaan lentokoneiden lailla aerodynaamisella radallaan lentävää ohjattavaa ohjusta. Risteilyohjukset voidaan lukea myös täsmäammuksiin (smart munition, precisition guided munition).
Tomahawk on pitkän kantaman ääntä hitaammin lentävä risteilyohjus. Sen käyttökohteina ovat hyvin arvokkaat tai raskaasti suojatut maamaalit. Se on USA:n tärkein risteilyohjus.
USA käytti ensimmäisen kerran Tomahawk-ristelyohjuksia Irakia vastaan Persianlahden sodassa vuonna 1991 suurella menestyksellä. Tomahawkeja on käytetty sen jälkeen useassa muussa konfliktissa. 1990-luvun loppupuolella. 65 ohjusta myytiin Iso-Britannialle. Maa otti ne palveluskäyttöön vuonna 1998.
Tomahawk laukaistaan sukellusveneestä, taistelualukselta tai pommikoneesta. Ohjustyyppi on ollut USA:n ensimmäisen vaiheen asejärjestelmä sotilaallisissa operaatioissa vuodesta 1991 lähtien. Siksi ei ollut yllätys, että ehkä noin neljäkymmentä Tomahawkia käytettiin 20.3.2003 aamuyöstä Irakia vastaan. Laukaisualustoina käytettiin kahta sukellusvenettä ja neljää taistelualusta sekä useita B-52 -pommikonetta.
Tomahawkin kantama on noin 1600 km. Sen nopeus on 880 km/h. Ohjuksen pituus lennon loppuvaiheessa on 5,6 m, siipiväli on 2,7 m ja paino 1315 kg. Ohjuksessa on yksi 500 kg:n sirpalevaikutukseen perustuva taistelulataus tai siinä voi olla useita sirpalevaikutteisia tytärammuksia.
Tomahawkissa on CSD/ARC-lähtömoottori (rocket booster), jolloin ohjus saatetaan lentoradalleen, eikä se ei ole vielä juurikaan ohjattavissa. Sen jälkeen käynnistetään matkamoottori, joka Tomahawkissa on F107-WR-402 -ohivirtausmoottori (turbofan). Se on suihkuturpiinimoottorin kehitelmä, jossa käytetään hyväksi moottorin ohi virtaavaa ilmaa. Ohivirtauksella saavutetaan pienempi polttoaineen kulutus suihkuturpiinimoottoriin verrattuna. Se sopii tämän vuoksi pitkän kantaman ohjuksiin.
Tomahawk käyttää matkalentovaiheessa inertiasuunnistusta (INS=Inertial Navigation System). Se mahdollistaa ohjuksen lennon lähtöpisteestä asetettuun pisteeseen. Suunnistus perustuu ohjuksen liiketilojen mittaukseen ohjuksessa olevien asentohyrrien ja kiihtyvyysanturien avulla. Integroimalla kiihtyvyystieto kerran saadaan ohjuksen nopeus, ja integroimalla vielä toisen kerran saadaan ohjuksen paikka laskettua.
Tomahawk Block II:n inertiasuunnistusta täydennetään TERCOMilla (Terrain Contous Matching, maaston korkeusmittaus). Ohjuksen muistiin on ennen laukaisua tallennettu lentoreitiltä maaston kohtia, joissa on selvät korkeuserot. Ohjus mittaa maaston korkeuseroja lentoreitin varrelta. TERCOM vertaa tuloksia muistissa olevaan korkeusmatriisiin, joka muodostaa eräänlaisen kolmiulotteisen maastokartan, ja korjaa lentoreittiä. Ohjus lentää ikään kuin pisteestä toiseen "sahanterätyyppisesti". TERCOMilla pyritään myös varmistamaan se, että ohjus lentää mahdollisimman lähellä maan pintaa (to hug the terrain). TERCOMin hyvyys riippuu luonnollisesti etukäteen laaditun karttatiedon laadusta.
Tomahawk Block III:ssa on TERCOMin lisäksi GPS:ään perustuva satelliittipaikantamisjärjestelmä (Global Positioning System). Koordinaatit saadaan maapalloa kiertävistä satelliiteistä, joista vähintään neljään on oltava yhteys.
Tomahawkin havaitseminen tutkalla on vaikeaa, koska ohjuksella on pieni tutkapinta-ala ja ohjus lentävät matalalla lentoradalla. Sen tulittaminen ilmatorjuntajärjestelmillä on siten vaikeaa.
Tomahawkin maaliin ohjautumisessa käytetään DSMAC-menetelmää (DSMAC=Digital Scene Matching Area Correlation, maalin digitaalinen maalinvertailu). Siinä verrataan ohjuksen infrapunasensoriin näkyvää maastoa ohjuksen muistissa olevaan maalitietoon. Teknologia on monimutkaista ja kallista, mutta toimivaa. Menetelmän hyvyys riippuu siitä tukevasta tiedustelusta. Ohjus lentää sille etukäteen ilmoitettuun maastopisteeseen. Lisäksi infrapunasensori edellyttää hyvää säätä: savu ja sumu haittaavat sen toimintaa.
Yhden Tomahawkin hinnaksi on ilmoitettu 600 000 US$.
Kehitteillä olevaan, seuraavan sukupolven taktiseen Tomahawk-ohjukseen pyritään kehittämään mahdollisuus vaihtaa maalia lennon aikana. Sitä varten ohjuksen muistiin tallennetaan 15 maalin koordinaatit. Toisena vaihtoehtona pyritään kehittämään GPS:ään perustuvaa maalin koordinaattien ilmoittamista lennon aikana. Ohjukseen ollaan kehittämässä myös kykyä välittää reaaliaikaista kuvaa komentajien käyttöön aiheutettujen tuhojen arvioimiseksi. Lisäksi ohjuksen häirinnän sietokykyä pyritään kehittämään. Taktinen Tomahawk on tarkoitus ottaa palveluskäyttöön vuonna 2004. Irakin sota 2003 voi muodostaa ohjuksen kehittämiseen luonnollisen testausmahdollisuuden.
Yhdysvaltojen Trident D5 -ohjus yltää yli 12 000 km:n päässä olevaan kohteeseen alle sadan metrin osumatarkkuudella. D5-ohjus onkin ainoa SLBM-ohjus, joka teknisesti on parhaiden ICBM-ohjusten veroinen. Venäjän parhaiden SLBM-ohjusten kantama on yli 8 000 km ja tarkkuus noin 500 m. •
USA:n ilmavoimat ovat maailman parhaimpia. Mitään muita maita ei voi verrata Yhdysvaltoihin, jonka ilma-ase on aidosti globaali toimija ja siinä missä useimmat maat leikaavat sotilasmenojaan USA päin vastaisesti lisää rahan käyttöä sotavoimiinsa. Lentotuki alukset ja raskaat mannertenvälisiin lentoihin pystyvät pommikoneet mahdollistavat USA:n sotatoimet lyhyellä varoitusajalla missä tahansa. Amerikkalaisilla on myös ehdoton etumatka täsmäaseissa ja tiedostelukyvyssä. Avaruuden merkitys sotatoimissa kasvaa jatkuvasti. Amerikkalainen verkostokeskeinen sodankäyntitekniikka mahdollistaa näiden tekijöiden yhdistäminen lähes realikaiseksi iskukyvyksi missä tahansa maapalloa.
USA:n ilmailu historia on värikäs ja loistava koko maailmassa.
Jo Wrightin laittoivat Euroopan taakse Lentokoneiden kehityksessä ja eurooppalaiset ilmailu harrastajat eivät voineet muuta kun tunnustaa että yhdysvaltalaiset olivat teknisesti edellä vuosia. Sitten toinen amerikkalainen sankari joka lensi Atlantin yli ilman välilaskua.
Sen nimi on Charles Lindbergh. Se on ilmailu historia suurimpia sankareita.
1915 National Advisory Committee for Aeronautcs (NACA) perustetaan Yhdysvalloissa 3. maaliskuuta. Vuonna 1958 siitä tulee NASA joka on maailman paras järjestö.
1919 Yhdysvaltain merivoimien Curtiss NC4-lentovene ylittää ensimmäisenä Atlantin startaten 4.5 ja saapuen Portugaliin 27. toukokuuta. Konetta tankataan mm. laivojen viereen laskeutuen.
John Alcock ja Arthur Brown lentävät ensimmäisenä Atlantin yli 14.–15.6 ilman välilaskuja. Vickers Vimy -pommikoneella. Tehty lento kestää 16 tuntia 27 minuuttia, vaikka Charles Lindbergin myöhemmin tekemä yksinlento on paljon kuuluisampi. Alcockin ja Brownin suoritus osoitti tulevaisuuden: lentokoneella voi ylittää valtameriä.
1947 Charles Chuck Yeager ylittää äänennopeuden 14. lokakuuta Bell X-1 – koneella. (Mach 1.015). Hänestä muodostuu ilmailun kestolegenda, joka lentää edelleen.
1949 Amerikkalainen B-50 Superfortnes pommikone lentää ensimmäisenä välilaskutta maailman ympäri 16.2.–2.3. Kaikkiaan 94 tuntia kestäneellä lennolla tehdään neljä ilmatankkausta. Tarkoituksena ei ole rikkoa ennätyksiä vaan osoittaa, että USA pystyy ydinpommittamaan mitä tahansa paikkaa maapallolla.
Bob Woodhouse ja Woody jongeward lentävät Arizonassa lokakuussa 1124 tuntia, 14 minuuttia ja 5 sekuntia yhteen menoon. Aeronca Sedan – koneella (47 päivää!)
1952 B-52 Srratofortness – pommittajan prototyyppi nousee ensilennolle 15. huhtikuuta, Kone on edelleen käytössä. Sitä käytetään 2040 vuoteen saakka.
1962 Huhtikuun 26. aloittaa lentonsa Lock Heed A-12. Sen myöhemmät tiedosteluversiot tunnetaan nimellä SR-71 Blacbird. Kone kykenee yli kolminkertaiseen äänennopeuteen.
1968 Ihminen matkaa kuuhun 20. heinäkuuta USA:n Apollo-ohjelma on ihmiskunnan teknologisimpia saavutuksia.
1972 McDonnell Douglas F-15 Eaglen prototyyppi lentää ensimmäisen kerran 27. heinäkuuta. Kone edustaa uutta ilmaylivoima hävittäjien sukupolvea.
1993 USA ottaa käyttöön GPS-paikannusjärjestelmän käyttöön.
1998 Miehittämätön Global Hawk – ilma-alus (UAV) lentää ensimmäisen kerran 28. helmikuuta. Pienen matkustajakoneen kokoinen lennokki osoittaa sotilasilmailun tulevaa suuntaa.
F-22 Raptor on maailman paras kone joka voittaa muiden maiden koneet ilma taistelussa leikiten.
F-22 Raptorin kehittämiseen käytettiin kaikkiaan 22.7 miljardia dollaria. Myös se on sen arvoista.
USA:n F-22 Raptor (prototyypin YF-22 työnimenä oli Lightning II) on maailman uusin ja monessa suhteessa tekniikaltaan ylivoimainen hävittäjä. Se käyttää häiveteknologiaa (stealth), mutta se ei rajoita koneen muita ominaisuuksia. Sen F119-PW-100 moottorit ovat erittäin tehokkaat ja niissä käytetään suihkuvirtauksen suuntausta (thrust vectoring), joka lisää koneen ketteryyttä. Suihkusuuttimet voivat kääntyä 20 astetta ylös tai alas. Tämä ominaisuus lisää koneen pyörintänopeutta koska toinen suutin voidaan kääntää ylös ja toinen alas. Tehokkaat moottorit kuluttavat paljon polttoainetta, mutta F-22 on maailman ensimmäinen hävittäjä, joka kykenee lentämään yliääninopeudella (jopa Mach 1,4) käyttämättä jälkipolttimia (supercruise). Tämä antaa koneelle pidemmän toimintasäteen ja vähentää koneesta jäävää lämpöjälkeä parantaen häiveominaisuuksia. Koneen tutka on tyypiltään AN/APG-77.
F-22 Raptor hävittäjästä on tietoa http://www.airforce-technology.com/projects/f22/index.html
/A-18 Hornet
F/A-18 Hornet on kehitetty Northropin prototyypistä YF-17, joka osallistui yhdysvaltain ilmavoimien kilpailuun etsittäessä pientä, edullista ja ketterää kaartotaistelukonetta. YF-17 hävisi kilpailussa F-16 Falconille, mutta laivasto kiinnostui myöhemmin tästä konetyypistä. Kaksimoottorisen koneen katsottiin soveltuvan paremmin tukialuskoneeksi. Alun perin koneesta oli tarkoitus tehdä kaksi tyyppiä (F-18 ja A-18) korvaamaan vanhentuvat tukialuskoneet F-4 ja A-7. Suunnittelun aikana kuitenkin todettiin saman koneen kykenevän toimimaan sekä hävittäjänä että rynnäkkökoneena ilman erillisiä versioita. F/A-18 osallistui taistelutoimiin Persianlahden sodassa. F/A-18 osoitti myös taistelukestävyytensä. Palaten useasti omin voimin kotikentälle suorasta ohjuksen osumasta aiheutuneista vaurioista huolimatta. Persianlahdella käydyissä taisteluissa Hornetit osoittivat että tyyppimerkintä F/A on paikkansapitävä ampumalla alas viholliskoneita ollessaan pommituslennolla ja jatkamalla alkuperäistä tehtävää ilmataistelun jälkeen. Koneesta on tehty myös tiedusteluversio RF-18, jossa ei ole kiinteää tykkiä, vaan sen tilalla koneen nokassa on kameravarustus. Vuonna 1995 esiteltiin F-18E "Super Hornet", joka on kooltaan suurempi ja omaa suuremman toimintasäteen sekä tehokkaammat moottorit (F414-GE-400, työntövoima 9,977 kg). Suomessakin käytössä olevia C- ja D- tyyppejä on parannettu aikaisempiin malleihin nähden uusilla ohjusjärjestelmillä, paremmilla yörynnäköintimahdollisuuksilla ja uusituilla häirintälaitteilla.
F-18 aseistus 20 mm Vulcan tykki, johon 570 ammusta. Lisäksi yhdeksässä ripustuspisteessä voidaan kantaa 7,711 kg sekalaista aseistusta, kuten tavallisia ja laserohjattuja pommeja, ilmataisteluohjuksia, merimaaliohjuksia, ECM-laitteita, lisäpolttoainetankkeja, jne.
AV-8 Harrier
Harrier on ainoa länsimainen sotilaskone, joka kykenee nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan, leijumaan, kääntymään paikallaan jne. kuten helikopteri. Koneen kallistusta eteen ja taakse kontrolloidaan rungon etu- ja takaosassa olevien puhaltimien avulla. Kun pilotti työntää ohjaussauvaa eteen, kone kallistuu "nokalleen" ja sauvasta vetämällä vastaavasti taaksepäin. Koneen kallistusta sivusuunnassa ohjataan vastaavasti siivenkärjissä olevien suuttimien avulla. Konetta voidaan kääntää paikallaan polkimin ohjattavilla suuttimilla, jotka sijaitsevat pyrstössä. Erikoinen on myös Harrierin kehityshistoria, sillä se on kehitetty Englantilaisamerikkalais-saksalaisena yhteistyönä. Se on alun perin suunniteltu lähinnä rynnäkkökoneeksi, mutta se kykenee pitämään puolensa myös ilmataistelussa, Ilmataistelussa voidaan myös käyttää hyväksi työntövoiman suuntausta, jonka avulla kone voi tehdä vastustajan kannalta odottamattomia liikkeitä, kuten hidastaa nopeasti. Harrierin kehitystä jatkettiin ja alkuperäiset AV-8A -koneet korvattiin versiolla AV-8B. Uusi versio AV-8B (tai Harrier II) sai päivityksessä pidemmät siivet ja tehokkaamman moottorin, mitkä lisäsivät sen kuljetuskykyä ja kantomatkaa. Myös ohjaamo on ajanmukaistettu täysin. Kone kykenee kantamaan lähes mitä tahansa aseita.
F-15 Eagle
Tämän koneen suunnittelussa oli johtoajatuksena "not a pound for air-to-ground", eli tarkoituksena oli saada aikaan maailman paras ilmaherruushävittäjä korvaamaan F-4 Phantom II. Tästäkin koneesta on kuitenkin kehitetty rynnäköintiin sopiva versio F-15E Strike Eagle, joka on pääkäyttötarkoituksestaan huolimatta erittäin hyvä hävittäjä. Vuonna 1974 palveluskäyttöön tullut F-15 on nopea, ketterä, omaa hyvän kantomatkan ja ennätyksellisen nousunopeuden. Vuonna 1975 modifioitu F-15A "Streak Eagle" teki kaiken kaikkiaan kahdeksan nousunopeusennätystä. Kone kykeni nousemaan 60000 jalkaan (n. 18000 m) yhtä nopeasti kuin Saturn-kantoraketti ja 30 km korkeuteen sama kone pääsi 207,80 sekunnissa, eli noin kolmessa ja puolessa minuutissa. Yksi ennätyksistä, 20 km korkeuteen 122,94:ssä sekunnissa on yhä voimassa. Eaglen nopeutta ei niinkään rajoita moottoriteho vaan muut aerodynaamiset tekijät ja ilmanvastuksen aiheuttama lämpeneminen. Normaalisti kuormatun Eaglen teho/paino -suhde on 1.04, eli kone voi jopa kiihdyttää noustessaan pystysuoraan ylöspäin. Tehokkaat moottorit tuovat myös haittapuolia: täydellä jälkipoltolla moottorit imevät polttoainetankit kuivaksi noin viidessä minuutissa. Eri variaatoissa on jonkin verran eroja. C ja D malleissa on alkuperäiseen verrattuna parannellut moottorit ja suurempi polttoainetankki. F-15 on osallistunut sotatoimiin useissa eri konflikteissa, mutta virallisten tietojen mukaan yhtään konetta ei koskaan ole menetetty ilmataistelussa,. Koneen virallinen pudotussuhde on 101 - 0. Persianlahden sodassa oli mukana F15C -D ja E -malleja, jotka ampuivat tappiotta alas 33 sodassa ilmataisteluissa pudotetuista 35 irakilaiskonetta.
B2-Spirit Maksaa 1.3 miljardia dollaria per kappale, joten se on maailman kallein ja paras pommikone.
Sen kehittely työ on pitkä. Jo 70 luvulla sitä on alettu suunnittelemaan ja se on sen arvoista.
USA:n ilmavoimilla on B2 Spirit ja maailman parhaat hävittäjät ja on lento ominaisuuksiltaan maailman parhaat. B2 Spirit tutkassa näkymätön häivä kone Häivetekniikkansa ansiosta amerikkalainen B-2 on hyvin vaikea havaita tutkassa. Pommikone on muotoiltu hajauttamaan tutkasäteilyä poispäin tutkasta ja koneen pintamateriaali vaimentaa säteilyä. Lisäksi koneen neljästä moottorista ulosvirtaava lämmin ilma jäähdytetään, jotta koneen jättämä lämpöjälki saadaan minimoitua. Häivetekniikan ansiosta häivepommittaja voi toimia huomattavasti korkeammalla kuin tavalliset pommikoneet. Kone on näin paremmassa suojassa vastustajan ilmatorjunnalta ja pystyy toimimaan suuremmalla säteellä.
B-2 pystyy kerralla kantamaan noin 18 000 kiloa joko tavallisia tai ydinpommeja.
Kosovon sodassa ensimmäiset JDAM- satelliittiohjattavat pommit pudotettiin B-2 koneista. Kuusi B-2 konetta osallistui Afganistanin sodan pommituksiin. Tällöin B-2 -koneet suorittivat ilmailuhistorian pisimmän pommitusoperaation: koneet lähtivät matkaan Whiteman Air Force tukikohdasta Missourista, Yhdysvalloista, lensivät Afganistaniin, suorittivat pommituksen ja lensivät brittiläiselle Diego Garcian saarelle Intian valtamerellä, jossa miehistö vaihdettiin sammuttamatta koneiden moottoreita ja tämän jälkeen koneet palasivat Whitemanin tukikohtaan. Koneiden ensimmäiset miehistöt lensivät kaikki yli 40 tuntia ja koneet olivat käynnissä yhtämittaisesti yli 70 tuntia. Siis ne ovat maailman parhaat koko maailmassa.
B-2 -koneet ovat alusta asti osallistuneet myös Irakin sodan pommitusoperaatioihin. Koneet toimivat sekä Whitemanin tukikohdasta, että Diego Garcia-saarelta käsin.
Sitten rynnäkkökone ja pommi kone maailman parhaimpia se on Yhdysvaltalainen F-117A. F-117A on varmaankin yksi eniten huomiota herättävistä sotilaslentokoneista. Sen kulmikkaat, perinteisestä lentokoneista poikkeavat muodot ja konetta ympäröivä salaperäisyys ovat tehneet sen erityisen kiinnostavaksi.
Yhdysvaltain ilmavoimat saivat ensimmäiset koneet käyttöön 70-luvulla alkaneen kehitystyön tuloksena vuonna 1982 ja ensimmäiset kuvat koneesta julkistettiin 1988. Koneen erityisominaisuutena on sen häive ominaisuudet eli sitä on vaikea havaita tutkalla tai lämpökameralla.
Tutkaheijastuksia minimoidaan ennen kaikkea käyttämällä mahdollisimman paljon tasopintoja, jotka eivät ole kohtisuorassa vihollistutkaa vastaan. Tällä tavalla tutkasäteily heijastuu muihin suuntiin kuin takaisin ja siten tutka ei saa koneesta signaalia. Tasopintojen käytöstä kannattaa huomata, että koneen alus on hyvin tasainen, pommit on sijoitettu rungon sisään, jolloin ne eivät heijasta säteilyä, ja moottorien ilmanottoaukot on peitetty verkolla, joka tutkasäteilyn kannalta näyttää tasaiselta pinnalta. Toiseksi kone on pinnoitettu tutka -absorptiomateriaalilla. Absorptiomateriaali toimii tutkataajuudella samalla tavoin kuin koneen himmeä musta maali näkyvän valon alueella eli se imee säteilyn itseensä ja sillä tavoin edelleen pienentää heijastuksia. Absorptiomateriaali on ollut F -17:n yksi heikkous, koska sen huolto on ollut hyvin työlästä. Yksi lentotunti on vaatinut 5 henkilötyötunnin verran pinnoitteen huoltoa, minkä vuoksi Yhdysvaltain ilmavoimat on aloittanut ohjelman huoltotarpeen vähentämiseen yhteen kolmannekseen alkuperäisestä. Joka tapauksessa tutkaheijastukset on saatu erittäin pienelle tasolle ja kone antaa tutkaan suurin piirtein yhtä suuren kaiun kuin sorsa.
F-117:n suunnittelussa on myös kiinnitetty huomiota infrapunaherätteiden pienentämiseen. Suihkukoneissa moottorit ovat yleensä ylivoimaisesti suurin herätteen lähde. F-117:ssa ongelma on ratkaistu sijoittamalla moottorit rungon sisään ja ohjaamalla pakokaasut ulos jäähdyttimen kautta rungon ulkopinnalle, jolloin maasta käsin kuumia kohtia ei ole näkyvissä. Tällä tavoin vaikeutetaan koneen havaitsemista lämpökameralla sekä lämpöhakuisen ilmatorjuntaohjuksen toimintaa.
117A rynnäkköhävittäjä omaa sekä hävittäjän että rynnäkkökoneen ominaisuudet. Sitä voidaan siis käyttää sekä ilmataistelussa, että pommikoneena. F-117A soveltuu etenkin hyvin puolustettujen ja tiheään asutettujen kohteiden pommitukseen.
B-1(B) Lancer
Kylmän sodan aikana kehitetty strateginen pommittaja, jonka päätehtävä oli kyetä tunkeutumaan ydinaselastissa Neuvostoliiton ilmatilaan. Nykyisin B-1 on "matalalla lentävä nopea aliäänipommittaja". Versio B-1A oli prototyyppi, jota rakennettiin vain 4 kappaletta. Ensimmäinen kone sadan kappaleen B-1B -sarjasta suoritti ensilentonsa 1984 ja tyyppi otettiin käyttöön yhdysvaltain ilmavoimissa 1985. B-versiossa muutettiin kääntyvien siipien (kyseessä on siis ns. swing-wing -kone) tyviosaa ja moottorien ilmanottoaukkoja muotoiltiin tutkaheijastuksien vähentämiseksi. Lisäksi laskutelinettä vahvistettiin ja lisättiin aseupseereiden taisteluasemiin ikkuna. Komposiittimateriaaleja käytettiin rakenteen vahvistamiseen ja vaikka koneen paino kasvoi 3% sen maksimi lentoonlähtöpaino kasvoi myös 177750 kilosta 214650 kiloon. B-1B on suurelta osin päällystetty tutkasäteitä absorboivalla pinnoitteella ja sen tutkaheijastukset ovat vain 1/100 B-52:n vastaavasta. Lancerilla on hallussaan useita nopeuteen, toimintamatkaan ja hyötykuormaan liittyviä maailmanennätyksiä. Toimintamatka on, jopa yli 120000 km.
’Hävittäjien kohdalla ehkä tärkein tulevaisuuden suunnitelma koko maailmassa, jonka tekee USA. Se on USA:n JSF (Joint Strike Fighter) stealth-monitoimihävittäjä. JSF:stä ovat kiinnostuneita USA:n ilmavoimat, laivasto ja merijalkaväki sekä Englannin laivasto. Koska uutuus tulee todennäköisesti olemaan F-16 Fighting Falcon:in tapaan suosittu myös muualla, on JSF:n valmistusmäärien arvioitu nousevan noin 3000 kappaleeseen. Modernin yksimoottorisen koneen suunnitteluperiaatteina ovat edullisuus, kyky moniin erilaisiin tehtäviin, keveys, hyvä huollettavuus, edeltäjiään parempi suorituskyky (ylisooninen lentonopeus ja hyvä liikehtimiskyky) ja kyky selviytyä sodan alkuhetken vaarallisista tehtävistä (hyvät stealth-ominaisuudet ja havainnointi/suojajärjestelmät). Uudella monitoimihävittäjällä on tarkoitus korvata suuri määrä erilaisia hävittäjiä ja rynnäkkökoneita, kuten USA:n ilmavoimien F-16 ja A-10, laivaston F-14D ja osa A-6:sta, merijalkaväen AV-8B ja F/A-18C/D sekä Englannin laivaston Sea Harrier F/A.2.
Kahdesta JSF-ehdokkaasta valittiin jatkokehittelyyn Lockheed Martin/Northrop Grumman/British Aerospace X-35. X-35 muistuttaa ulkoisesti F-22:ta ja STOVL-versio on toteutettu alaspäin käännettävällä suihkusuuttimella ja ohjaamon taakse sijoitetulla, moottorin akselin pyörittämällä pystysuuntaisella puhaltimella.
JSF:stä tehdään kolme erilaista versiota: ilmavoimien normaaliversio CTOL (Conventional TakeOff and Landing), USA:n laivaston tukialusversio ja merijalkaväen ja Englannin laivaston Harrier-tyylinen lyhyen kiitoradan versio STOVL (Short TakeOff and Vertical landing). Modernin modulaarirakenteen ansiosta eri versiot on helppo rakentaa ja lentokone on suunniteltu siten, että tarvittavat muutokset eivät ole kovin suuria.
Moottorissa tullaan käyttämään modernia vianhavaitsemisjärjestelmää, joka esim. sähkövian ilmaantuessa ohittaa viallisen laitteen ja siirtyy automaattisesti käyttämään ilman viallista laitetta toimivaa toimintaohjelmaa. Lisäksi järjestelmä ilmoittaa viasta ohjaajan lisäksi myös tukikohtaan ja varikolle, jolloin tukikohdassa voidaan valmistautua korjaukseen ja varaosa voidaan toimittaa ennen kuin kone ehtii palata tukikohtaan.
Kaikilla kolmella X-35-prototyypillä on lennetty koelennot ja niille asetetut tavoitteet on saavutettu. USAF:illa on tarkoitus saavuttaa operaatiokyky JSF:llä 2010 ja US Navy:lla vuonna 2012
USA:n raskaan kuljetuskaluston tärkeimpinä tyyppeinä ovat Lockheed C-141B Starlifter ja C-5A/B Galaxy. Uusimpana tulokkaana ovat nykyvaatimukset täyttävä, C-141:n seuraajaksi tarkoitettu Boeing (McDonnel Douglas) C-17A Globemaster III (ensilento 1991, operaatiokyky 1995), joka on C-141:tä isompi, mutta selvästi pienempi kuin massiivinen C-5.
Yhdysvaltain kuljetuskoneet ovat maailman parhaimpia. Ne vievät aseita ja tavaroita mahdolliseen paikkaan missä on sota. Eli Yhdysvalloilla on maailman suurimpia ja kenties eniten kuljetus koneita.
USA:n tankkerikaluston selkärangan muodostavat Boeing KC-135 Stratotanker:it. USA:n asevoimien keskiraskaana kuljetuskoneena toimii turboprop-moottorinen Lockheed Martin C-130 Hercules, jonka uusin malli on C-130J. ilmavoimien tekemän tutkimuksen mukaan pitkä toimintamatka, entistä suurempi hyötykuorma ja nopeus, paremmat tavarankäsittelyominaisuudet sekä entistä parempi taloudellisuus ovat tärkeimpiä suunnittelukriteerejä uudelle kuljetusjärjestelmälle. Lockheed Martin:in NSA (New Strategic Aircraft) projektissa on suunniteltu erilaisia ratkaisuja, joista lupaavin lienee yhdistetty siipi -ratkaisulla varustettu, varsin futuristisen näköinen lentokone. Koneessa on periaatteessa neljä siipeä ja molempien puolien etu- ja takasiivet on asetettu vastakkaisiin kulmiin ja ne yhdistyvät koneen sivuilla. Koneen tankkeriversio tulisi olemaan kahdella, siipien yhtymäkohtiin asennetuilla tankkaussäiliöllä varustettu, jolloin kaksi konetta voisi tankata yhtä aikaa. Boeing taas on suunnitellut lentävä siipi -tyyppistä konetta, jolloin kuormatila saadaan mahdollisimman suureksi.
ACS:n (Aerial Common Sensor) on tarkoitus tulla käyttöön 2008-09. ACS:n on tarkoitus kerätä tietoa useiden sensorien avulla vihollisen tutkien havaitsemiseksi, siepata viestejä ja kerätä kuvamateriaalia kameroiden ja tutkan avulla. Nopeasti kehittyvään elektroniikkaan perustuvia tiedustelu- ja valvontajärjestelmiä on modernisoitu useasti ja sama suuntaus jatkuu tulevaisuudessakin.
USA:n hävittäjät parhaimpia sitten Apache taistelu helikopteri AH-64 Apache on Yhdysvalloissa valmistettu taisteluhelikopteri, jossa pilotti ja apupilottina toimiva ampuja istuvat peräkkäin ohjaamossa. Helikopterin panssarointi tarjoaa miehistölle ja tekniikalle suojaa satunnaista kevyttä ilmatorjuntatulta vastaan. Tärkein suojautumiskeino on kuitenkin piilossa pysyminen mahdollisimman pitkään ja tähän on pyritty muun muassa vaimentamalla kopterin lentoääntä ja lämpösäteilyä. Pääaseena on 30 millimetrin konetykki. Tämän lisäksi voidaan aseistusta täydentää tehtävän mukaan hyvin monipuolisella asevalikoimalla, esimerkiksi panssarintorjuntaohjuksilla tai ilmasta-ilmaan -ohjuksilla.
Apachen pääasiallinen käyttötarkoitus on panssarintorjunta. Lisäksi se soveltuu monipuolisen aseistuksensa ansiosta rynnäköintiin, antamaan maajoukoille lisää tulivoimaa, sekä taisteluun vihollisen helikoptereita vastaan. Apachesta on myös kehitetty AH-64D Longbow -versio, jossa on erillinen tutkajärjestelmä, joka parantaa huomattavasti helikopterin kykyä havaita maaleja ja osua niihin. Sekä ne ovat maailman paras taistelu helikopteri. Joka jättää muiden maiden helokopterit varjoonsa ikuisesti ja lopullisesti.
Osprey on kahdella potkuriroottorilla varustettu helikopterin ja potkuriturbiinilentokoneen välimuoto, jossa erittäin kevyt alumiini-komposiittihybridirunko. Moottorit ja erikoiset komposiittirakenteiset ja elastomeerinivelöidyt roottorit pystyyn käännettynä se kykenee nousemaan pystysuoraan ja leijumaan kuten helikopteri, mutta kääntämällä roottorit vaakasuoraan, sillä voidaan lentää kuten lentokoneella. Tällöin saavutetaan kasvaneen hinnan ja tyhjäpainon sekä heikentyneiden leijuntaominaisuuksien kustannuksella selvästi normaalia helikopteria suurempi lentonopeus.
USA hankkii miehittämättömän UCAV koneen maailman parhaimmistoa. Vihollisille tulee pahat oltavat.
UCAV (Unmanned Combat Aerial Vehicle) on erityisesti taistelutehtäviin tarkoitettu lennokki, jota voidaan käyttää esim. tehtäviin, joissa riski oman lentäjän ja lentokoneen menettämisestä on suuri. UCAV:a voidaan käyttää joko ennalta paikannettuja maaleja vastaan tai sille voidaan antaa tehtävä, jossa se etsii itse maalin ja tuhoaa sen (esim. Predator varustettuna Hellfire-ohjuksilla ja laserosoittimella etsii maalin, valaisee ja tuhoaa sen). UCAV:n tehtäviä voivat olla vihollisen ilmapuolustuksen lamauttaminen (SEAD) tai hyökkäykset maakohteita vastaan. UCAV varustettanee myös itsepuolustusaseistuksella, joka todennäköisesti on ilmasta ilmaan ohjukset. Ensimmäinen varsinainen UCAV josta on valmistettu kaksi prototyyppiä. Ensimmäiset lentotestit aloitettu 2001 aikana Palveluksessa UCAV:t ovat kuitenkin vasta 2010 jälkeen.
UCAV:ien on suunniteltu suorittavan vaarallisimmiksi luokiteltuja taistelutehtäviä, kuten vihollisen ilmapuolustuksen tuhoaminen ja kaukana vihollisen maaperällä olevia kohteita vastaan rynnäköinti, jolloin miehistötappioita voitaisiin pienentää. Tarkoitus on kehittää keveitä, keveillä täsmäaseilla varustettuja stealth-UCAV:eja em. tehtäviä suorittamaan. Koneet voivat lentää ja etsiä maaleja automaattisesti, mutta aseiden laukaisu tullaan jättämään ihmisen hoidettavaksi. Joka tapauksessa koneiden sensori- ja tietokonejärjestelmä olisi mittava. Erilaisia yhteistoimintakuvioita miehitettyjen taistelukoneiden sekä tiedustelu- ja valvontakoneiden kanssa on myös suunnitteilla.
Todistan sanani UCAV koneesta näin. http://www.airforce-technology.com/projects/x-45-ucav/index.html
Yhdysvaltain ilmavoimilla on käytössään Global Hawk (ensilento 1998). Se on kehitelty suorittamaan samanlaisia tehtäviä kuin esimerkiksi miehitetty U-2. Global Hawkin varustukseen kuuluu yhdistetty elektro-optinen- ja infrapunasensori sekä tutka. UAV:n etuina miehitettyyn koneeseen verrattuna on edullisuus ja parempi soveltuvuus sekä tylsään partiointiin että myös vaarallisiin tiedustelutehtäviin. Vaikka Global Hawk
on vielä kehitysasteella, sitä käytettiin Afganistanin sodassa vuonna 2001. USA on ainoa maa jolla on tämmöisiä.
Teledyne Ryan Aeronauticalin Global Hawk (RQ-4A) on lennokeista suurin: siipien kärkiväli on 35 m, pituus 13,5 m, korkeus 4,6 m ja maksimi lentoonlähtöpaino 11 600 kg. Paino jakautuu tyhjäpainoon 4 000 kg, polttoainepainoon 6 700 kg ja hyötykuormapainoon 900 kg. Ilmoitettu pisin toiminta-aika on 41 tuntia ja toiminta-aika 5 600 km:n etäisyydellä vielä 24 tuntia. Datalinkkeinä ovat SATCOM satelliittiyhteyslinkki (Military, Ku-alue) lisänä UHF SATCOM linkki sekä suora datalinkkiyhteys (X-alue) lähimmältä maavalvonta-asemalta. Siirtonopeudet ovat X-alueen linkillä 200 kbit/s ja 48 Mbit/s sekä Ku-alueen sateliittiyhteydellä 200 kbit/s ja 1,5 Mbit/s.
Tietoa siitä http://www.airforce-technology.com/projects/global/index.html Yhdysvallat voittaa aina.
Tyypillinen operatiivisen tason lennokki on Yhdysvaltalainen Predator. Predator-lennokin toimintasäde on 740 km ja lentoaika maksimissaan noin 35 tuntia. Maksimi lentokorkeus on 7,5 km ja toimintakorkeus noin 4,5 km. Lentonopeusalue on110-220 km/h. Maksimi lentoonlähtöpaino on 1 134 kg, josta hyötykuorman paino voi olla 204 kg. Hyötykuormina ovat tyypillisesti elektro-optinen sekä infrapunakamera sekä SAR-tutka. Komentoyhteys ja kuvansiirto lennokin ja maavalvonta-aseman välillä järjestetään sekä suoraan C-alueen datalinkillä että satelliitin kautta erillisillä Ku-alueen ja UHF MILSATCOM datalinkeillä. Siirtonopeudet ovat C-alueen linkillä 4,5 Mbit/s, Ku-alueen sateliittiyhteydellä 1,5 Mbit/s ja UHF linkillä 16 kbit/s. SAR-kuvan siirto onnistuu vain kahdella ensin mainitulla datalinkillä. Satelliittiyhteydet mahdollistavat lennokin välittämän tiedon toimittamisen lähes reaaliajassa haluttuun paikkaan maapallolla
Yksi kone on tehnyt jopa 700 tehtävää eikä ole tippunut alas muilla mailla olisi. Tässä on tietoa http://www.army-technology.com/projects/predator/index.html USA voittaa.
Lähitulevaisuudessa USA:n ilmavoimat kehittää Cobra Ball-järjestelmää ilmauhkavaroitusjärjestelmäkseensä (Theater Airborne Warning System, TAWS) (David A. Fulghum, Aviation Week & Space Technology Aug 4/97). USA:n ilmavoimien RC-135S Cobra Ball on ilma-alus, joka on varustettu pitkänkantaman infrapuna- ja optisilla sensoreilla, laseretäisyysmittarilla, ja elektronisella valvontajärjestelmällä, joka kerää tietoa äänimittauksella, tutkalla ja eri sensoreilla sähkömagneettisesta säteilystä (telemetria).
Persianlahden sodassa oli Scud -ohjusten torjunnassa ongelmana se, että vaikka ohjuksen laukaisu ja lentosuunta havaittiin, ei tiedetty mihin se maassa iskeytyy. Cobra Ball löytää Scud ohjuksen sekunneissa laukaisun jälkeen ja nopeasti määrittää ohjuksen ballistiikan sekä ajomoottorin loppuun palamisen. Ballististen ohjusten valvonnassa Cobra Ball voi toimia yksin ja/tai vaihtaa tietoja varoitussatelliittien ja muiden valvontakoneiden kanssa. Cobra Ballista tiedot menevät suoraan torjuntajärjestelmille sekä johtokeskuksiin. Järjestelmän käyttöideana on saada tarkkaa tietoa ohjuksen laukaisusta ja sen iskeytymispaikasta, jotta omat joukot voidaan suojata ja tuhota ohjuslavetit, ennen kuin ne ehtivät piiloutua.
CBU-97/B (SFW)
Amerikkalainen CBU-97/B (Cluster Bomb Unit) on panssarintorjuntaan kehitetty ilmasta levitettävä ”älykäs” kasettipommi (‘smart’ anti-tank). Se on tarkoitettu erityisesti taistelupanssarivaunuja vastaan iskien niiden kattorakenteisiin. Näitä kasettipommeja kutsutaan myös nimellä SFW (Sensor Fuzed Weapon System).
Ennen laukaisua tytärpommien levitys aikautetaan SW-65 TMD -levityslaitteen avulla (Tactical Munitions Dispencer) CBU-87/B:n tavoin: siihen voidaan esiohjelmoida 12 erilaista aikautusta tytärammusten purkamiseen. Korkeuden mukaan toimivaa herätesytytintä ei SFW:ssä tiettävästi ole. Kasettipommit voidaan pudottaa 60–1200 m:n korkeudesta, mutta jopa 6 km:n pudotuskorkeudesta on mainintoja.
CBU-97/B:n rakenne on simpukankuorityyppinen. Tytärpommit leviävät kuoren auetessa kahdessa vaiheessa noin 150 x 350 m2:n alueelle. Alueen kokoon vaikuttaa luonnollisesti pudotuskorkeus. CBU-97/B painaa 450 kg. Sen muut mitat ovat CBU-87/B:n mukaiset: pituus noin 2,3 m ja halkaisija noin 40 cm sekä siivekkeiden kärkiväli lennon aikana 1,07 m.
CBU-97/B:ssä on 10 BLU-108/B -tytärpommia (Bomb Live Unit). Tytärpommit on sijoitettu kahteen osastoon horisontaalisesti. Kummassakin osastossa on viisi tytärpommia. Kussakin tytärpommissa on neljä peräkkäin olevaa räjähtämällä muotoutuvaa EFP-ontelopanosta (EFP, explosively-formed projectile). Ulosheiton jälkeen tytärpommin pituus on 0,79 m ja halkaisija 133 mm. Tytärpommi painaa 29 kg.
Kukin BLU-108/B-tytärpommi jakautuu vielä neljään itsenäiseen EFP-panokseen, eli kustakin CBU-97/B-pommista leviää 40 taisteluosaa maalialueelle. Tytärpommeissa on sivuasenteiset infrapunasensorit, mitkä tunnistavat panssaroidut maalit. Panssarinläpäisykyvystä ei ole tietoa, mutta taistelupanssarivaunujen lisäksi niiden käyttökohteita ovat muun muassa ohjusten laukaisualustat, maassa olevat ilma-alukset ja panssaroidut ajoneuvot.
SFW:t voidaan pudottaa A-10-, F-15-, F-16- ja F-111 -taistelukoneesta sekä B-1B- ja B-52- pommikoneesta. Suunnitteilla on saada ne myös B-2- ja F-117 -koneiden asevalikoimaan.
SFW lienee ensimmäinen usean tytärammuksen sisältämä panssarintorjuntaan kehitetty ilmalevitteinen kasettipommi, ja se on kehitetty Persianlahden sodan 1990–91 jälkeen. Ensimmäiset testit olivat vuonna 1992. Pommeja alun perin suunniteltiin hankittavan joitakin kymmeniä tuhansia, mutta 1990-luvun alkupuoliskolla niitä hankittiin USA:n armeijalle joitakin tuhansia ja loppupuolella joitakin satoja.
Pommeja käytettiin mahdollisesti Jugoslavian kriisissä Serbiassa ja Kosovossa vuonna 1999. Käyttö Irakissa vuonna 2003 on hyvin mahdollista.
Bunker Buster - "bunkkerin tuhoaja" -läpäisypommi on laserohjattu täsmäammus (precision guided munition). Persianlahden sodassa vuonna 1990–91 käytettiin ensimmäisen kerran tutkassa näkymättömän F-117A Nighthawk -taistelukoneen ammusvalikoimassa LGB-pommeja (Laser-Guided Bomb, laserohjattuja pommeja) erityisen arvokkaita, strategisia maaleja ja linnoitettuja komentopaikkoja vastaan. Pommeihin sisältyi myös uudentyyppisiä läpäisypommeja (penetrating LGB): GBU-27/B ja GBU-28/B -pommeja.
Läpäisypommit, Bunker Busterit, kuuluvat GBU-perheeseen (Guided Bomb Unit, ohjattava pommiyksikkö), ja niiden tyyppinimet ovat GBU-27/B ja GBU-28/B. Näistä GBU-27/B -pommeja käytetttiin CNN-uutisten mukaan USA:n hyökätessä Irakia vastaan 20.3.2003 aamuyöllä.
Nykyään GBU-perheen läpäisypommeja voidaan laukaista F-117A -koneen lisäksi
F-15E Strike Eagle, F-111 Raven, B-1B Lancer ja B-2 Spirit -koneista. Konetyypeistä ainakin osa on käytössä myös meneillään olevassa Irakin sodassa.
GBU-27/B Penetration Bomb
GBU-27/B -pommi on parannettu versio GBU-24 Paveway III -ohjuksesta, ja suunniteltu erityisesti F-117A -koneeseen. Useat tehdyt muutokset olivat lähinnä koneasennuksista johtuvia teknisiä korjauksia. Vastustajan kannalta merkittävämpi muutos oli tutkasäteitä absorboivan materiaalin käyttö pommin pinnan materiaalina: pommit eivät paljasta itseään eikä taistelukonetta.
Muutosten johdosta GBU-27/B:n kantama on lyhyempi kuin GBU-24:n. Se ei ole kuitenkaan ongelma, koska F-117A voi laukaista pommin korkeammalta kuin
GBU-24, mutta samalla tarkkuudella.
GBU-27/B -pommin taisteluosana käytetään BLU-penetraattoria, jota Persianlahden sodan aikana (1990-91) kutsuttiin nimellä BLU-109/B, mutta on myöhemmin nimetty uudelleen BLU-113:ksi. Taisteluosan tyyppi tekee GBU-pommista läpäisypommin. Tässä artikkelissa BLU-läpäisypommista (penetrator bomb) käytetään nimitystä penetraattori, jotta sitä ei sekoiteta GBU-läpäisypommiin.
GBU-27/B on 4,3 m pitkä ja sen halkaisija on 370 mm. Pommissa on 240 kilon taistelulataus ja pommin kokonaispaino on 984 kg. Läpäisykyvyksi ilmoitetaan 1,8–2,4 m teräsbetonia.
GBU-28/B Penetration Bomb
GBU-28/B -pommi on myös parannettu versio GBU-24 Paveway III -ohjuksesta. Se on suunniteltu erityisesti linnoitettujen maalien syvään läpäisyyn. Sen läpäisykyvyn sanotaan olevan viisi kertaa parempi kuin GBU-27/B:n. Pommin läpäisytehoa lisää kappale 200 millimetrin tykin putkea, joka on täytetty räjähdysaineella. Pommin ohjaus- ja valvontajärjestelmää on kehitetty GBU-27/B:stä. Pommissa on lisäksi BLU-113 -penetraattori.
Persianlahden sodassa 1990-91 käytettiin tiettävästi vain neljä GBU-28/B -pommia, joista kaksi testattiin, ja kaksi laukaistiin F-111F -taistelukoneesta. Nykyisessä kriisissä ei ole viittauksia näiden pommien käyttöön. Tehokkuutensa vuoksi niiden käyttöä voidaan odottaa.
GBU-28/B on 5,8 m pitkä ja sen halkaisija on 370 mm. Pommissa on 306 kilon taistelulataus ja pommin kokonaispaino on 2130 kg. Läpäisykyvyksi ilmoitetaan 6 m teräsbetonia tai 30 m maata.
Maaliin hakeutuminen
Sekä GBU-27/B- että GBU-28/B -pommissa käytetään maaliin hakeutumisessa puoliaktiivista laservalaisuun hakeutumista (semi-active laser). Maalia on valaistava laservalaisimella niin kauan kunnes pommi osuu maaliin. Maalia voidaan valaista hyökkäävästä koneesta, toisesta koneesta tai maasta valaisulaitteella. Menetelmästä käytetään myös nimitystä "Man in the loop", mikä ilmaisee, että hakeutumisessa tarvitaan ulkopuolista apua.
Vaikka maaliin ohjautusmenetelmä on puoliaktiivinen, itse pommin laseryksikkö on passiivinen. Se reagoi vain tiettyyn laseraallon pituuteen, joka heijastuu maalista. Huonona puolena menetelmässä on se, että laserpommia ei voida käyttää tehokkaasti sateessa tai sumussa. Ne vaimentavat huomattavasti lasersäteen etenemistä ilmassa.
GBU-perheen uudistuksia
1990-luvulla käynnistetiin kehitystyö, jonka tavoitteena oli parantaa muun muassa läpäisypommien läpäisykykyä. Samaan aikaan oli työn alla kovia maaleja vastaan tarkoitetun HTSF-sytyttimen (Hard Target Smart Fuze) kehitystyö tulevaisuuden läpäisypommeihin. Vuonna 1995 parannettu GBU-28/B -läpäisypommi varustettuna HTSF-sytyttimellä läpäisi armeijan testit. Uudessa pommissa oli myös kehittyneemmät ohjausalgoritmit hakupään toiminnalle.
Vuonna 1996 kehitettiin GBU-37/B -pommi. Siinä on edelleen taisteluosanaan BLU-113 -penetraattori, mutta lisäksi GPS-järjestelmä (Global Positioning System). GPS perustuu satelliittipaikantamisjärjestelmään. Koordinaatit saadaan maapalloa kiertävistä satelliiteistä, joista vähintään neljään on oltava yhteys.
Vuonna 1999 ilmoitettiin, että osaan GBU27/B ja GBU/28/B -pommeista on asennettu INS/GPS -valmiudet. INS tarkoittaa inertiasuunnistusta (INS, Inertial Navigation System), jolla pommia voidaan ohjata varsinaisen lennon aikana. Toisin sanoen pommia voidaan ohjata laukaisun jälkeen ennen kuin maaliin ohjautuminen on aloitettu. Inertiasuunnistus perustuu pommin liiketilojen mittaukseen siinä olevien asentohyrrien ja kiihtyvyysanturien avulla. Integroimalla kiihtyvyystieto kerran saadaan ohjuksen nopeus, ja integroimalla vielä toisen kerran saadaan ohjuksen paikka laskettua. Pommien tyyppiniminä käytetään EGBU-27 ja EGBU-28. Näistä ainakin EGBU-27 -pommi on ollut F117A- ja F/A-18 -koneiden lentotesteissä 1999
Vuonna 2001 aloitettiin projekti Space Launch Initiative, jonka on tarkoitus korvata nykyiset avaruussukkulat 2010 jälkeen. Uusilla avaruuskoneilla on tarkoitus kyetä suorittamaan noin sata lentoa vuodessa, valmisteluajan ollessa alle viikon mittainen. Projektin tarkoitus on johtaa kaupallisen, monta kertaa käytettävän, satelliitteja radalleen vievän avaruuskoneen (RLV = Reusable Launch Vehicle) kehittämiseen lähitulevaisuudessa. Puolustusvoimat ovat mukana projektissa.
Edellisten lisäksi on myös kehitelty ilmakehässä hypersoonista nopeutta (yli M4,0) lentäviä ilma-aluksia, jotka voisivat toteutuessaan hoitaa osan em. avaruuskoneelle asetetuista tehtävistä. Yksi tällaisista projekteista on NASA:n Hyper-X kokeilukone(X-43A), joka on varustettu erikoisella patopainemoottorilla, jossa virtaus polttokammion läpi ja itse palaminen voi tapahtua ylisoonisella nopeudella. Tällainen on tarpeen saavutettaessa M6,0 nopeus. Kantoraketilla kiihdytettävän kokeilukoneen on tarkoitus kyetä lentämään M10,0 nopeudella n. 30000 m korkeudessa. Ensimmäisen koekoneen lento keskeytyi rakenteelliseen vaurioon lähes heti B-52-koneesta irtoamisen jälkeen.
Maavoimat niillä on maailman parhaimmat tankit ja sotilaat. USA:lla on myös maailman parhaimmat ja tarkimmat vakoilu satelliitit joilla näkee joka sanoma lehdestä otsikon siis maailman parhaat niin edelleen.
USA:n sotilaat niillä on land warrior pian operatiivisessa käytössä. Myös USA:n sotilaat ovat parhaimpia.
Sotilaiden varustaminen on kehittyneintä Yhdysvalloissa. Sotatekniikan asiantuntijat kehittelevät
Landwarrior- eli Maataistelija-järjestelmää, johon kuuluu muun muassa tietokone-radio ja uudet aseet. Landwarrior tuskin jää Yhdysvaltain viimeiseksi sanaksi tulevaisuuden sotaan, Maataistelijan uusin versio, Future Soldier on jo suunnitteilla.
Asekehittelyssä on otettu huomioon laitteen yhdistäminen tietokoneeseen sekä satelliittinavigaattoriin. Laser-etäisyysmittari ja digitaalinen kompassi mahdollistavat tiedon lähettämisen taistelukentältä epäsuoraa tulta varten. Asejärjestelmään kuuluu myös lämpösäteilyyn reagoiva tähtäin, jolla on mahdollista paljastaa kohteet kilometrin säteellä.
Maataistelijan kypärään on kytketty näyttöpääte, johon saadaan tietokoneen avulla kiväärin tähtäimessä olevan infrapunakameran kuva. Näyttöpäätteen avulla ollaan myös yhteydessä tietokoneen tietokantoihin sekä videolaitteeseen. Kypäräjärjestelmä antaa sotilaalle suojan lisäksi tietoa taistelukentästä. Lisäksi kypärän yönäkösensori tehostaa 60 asteen sektorilla liikkeen ja kohteiden paljastamista.
Ei eksytä
Landwarrior ei eksy pahassakaan metsässä, siitä pitää huolen GPS-paikannuslaite. Sotilaan sijainti näkyy näyttöpäätteessä nuolena. Pohjana suunnistukselle on peruskartta, johon on merkitty omien joukkojen sekä vihollisen havaitut asemat. Asemat ovat nopeasti päivitettävissä, jolloin sotilas ei vahingossakaan tetsaa väärään paikkaan. Kaiken kaikkiaan tietokonejärjestelmä tottelee noin 60 eri komentoa.
USA:n tulevaisuuden ase suunnitelmat, jotka tekevät USA:n sotilaista pahempia joilla on parhaimmat aseet.
Yhdysvalloissa on kehitysprojektina käynnissä OCSW (Objective Crew Served Weapon), joka korvaa nykyisen 40 mm MK19 kranaattikonekiväärin ja.50 kal M2 raskaan konekiväärin. Projektin tavoitteena on kehittää kevyt, kahden miehen kannettava ryhmäase. Aseen kaliiperiksi on valittu 25 millimetriä. Sen on suunniteltu olevan tehokas 2000 metriin elävää voimaa vastaan ja 1000 metriin kevyesti panssaroituja ajoneuvoja, vesialuksia ja hitaasti lentäviä ilma-aluksia vastaan. OCSW aiotaan asentaa myös ajoneuvoihin. Kaliiperin muuttamisella on vaikutusta myös ammuksen lentoradan korkeuteen, joka aseella olisi noin 25 metriä, kun se esimerkiksi Mk19 kranaattikonekiväärillä on yli 120 metriä. Ase painaa noin 11 kg, jalusta noin 4 kg, laskintähtäin noin 2 kg ja ammuskannu (31 ammusta) alle 7 kg. Aseeseen suunnitellaan kolmen tyyppisiä 25 mm:n ammuksia; sirpalekaranaatti ohjelmoitavalla aikasytyttimellä, onteloammus ja harjoitusammus. Operatiiviseen käyttöön ase tulee aikaisintaan vuoden 2010 jälkeen.
USA:n asevoimien seuraavan sukupolven henkilökohtaisen taisteluase OICW. Tarve parantaa yksittäisen taistelijan tulivoimaa on johtanut suunnittelua siten, että aseisiin on rakennettu samaan koneistoon kiväärikaliiperinen (5.56x45) ja kranaatteja ampuva ase (20 tai 40 mm). F2000 on 6.5 kg (täysin varusteltuna) painava asejärjestelmä, jonka tulinopeus on 850 ls/min. Siinä on 1.6x suurentava optinen tähtäin ja irrotettava kranaatinampumalaite (40 mm). OICW painaa 7 kg ja siinä on kiinteä 20 mm kranaattikivääri kuuden sirpalekranaatin lippaalla. Tähtäinlaite sisältää ammunnanhallintajärjestelmän, johon kuuluvat laser -etäisyysmittari, videokamera, päiväoptiikka ja maaliseurain
Amerikkalaiset ovat käynnistämässä projektia, jonka tavoitteena on saada US Armylle 155 mm:n kenttätykillä, kranaatinheittimellä tai raketinheittimellä laukaistava kertakäyttöinen mikrolennokki. Kohdealueelle saapuessaan lennokin oma moottori käynnistyy ja pitää sen ilmassa noin 30 minuuttia. Tänä aikana se lähettää videokuvaa kohdealueelta taktiseen komentokeskukseen
M1 Abrams, USA:n joukkojen taistelupanssarivaunu
USA:n joukkojen tärkein taistelupanssarivaunu (MBT, Main Battle Tank) on M1 Abrams. Palveluskäyttöön ensimmäinen versio, M1A1, tuli vuonna 1980. Nykyisessä versiossa, M1A2, on parempi pääase ja panssarointi sekä kehittyneet tietokoneperusteiset järjestelmät. Nimensä taistelupanssarivaunu on saanut kenraali Creighton W Abramsin mukaan.
M1 on amerikkalaisten tärkein asejärjestelmä maasodankäynnissä. Siihen sisältyy toiminta hyökkäyksen kärkenä, mutta myös vihollisen torjunnassa. Lisäksi päätehtäviin kuuluu myös vihollisen taistelupanssarivaunujen tuhoaminen.
Alun perin ne kehitettiin vastaukseksi venäläisille panssarivaunuille. Ensimmäisen kerran niitä käytettiin sodassa Irakissa vuonna 1990–91 Irakin panssarivaunuja vastaan. Persianlahden sodassa käytettiin lähes 2000 M1-vaunua, mutta yksikään niistä ei tuhoutunut, vaikka miehistölle aiheutuikin tappioita.
Uusimmassa M1A2-vaunussa on neljän hengen miehistö; johtaja, ajaja, ampuja ja lataaja. Miehistö on eristetty rakenteellisesti polttoainetankeista ja ampumatarvikkeista miehistön suojaamiseksi osuman varalta.
Pääaseena on 120 mm:n sileäputkinen tykki. Sen tulinopeus on 6 laukausta/min. Tarkkaa tulta voidaan ampua myös liikkeestä. Ammusvalikoimaan kuuluvat nuolimainen pyrstövakavoitu alikaliiperiammus (APFSDS, armour piercing fin-stabilised discarding sabot) ja ontelokranaattilaukaus (HEAT, high explosive anti-tank). Vaunussa on kolme konekivääriä, joista yksi ilmatorjuntaan ja kaksi jalkaväkeä vastaan. Vaunussa on myös savuheittimet ja savutusgeneraattori.
M1A2-vaunun panssarointia on parannettu uraanilla. Vaunussa on atomi-, biologisten ja kemiallisten aseiden suojausjärjestelmä (NBC, nuclear, biological and chemical). Vaunussa on ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmä.
Yhdysvalloissa US Army Communications Electronics Command'in alainen NVESD (Night Vision and Electronics Sensor Directorate) on kehittämässä TAATD-järjestelmää (Target Aquisition Advanced Tecnology Demonstrator). Tavoitteena on vähentää vaunumiehistön kuormitusta ja nopeuttaa maalien käsittelyä. Järjestelmä etsii, tunnistaa ja priorisoi maaleja pitkillä tähystysetäisyyksillä. Järjestelmällä voidaan seurata tärkeimpiä maaleja. Lisäksi TAATD on eräänlainen lähtökohta sensorijärjestelmästä nykyistä pienemmällä miehistöllä varustetuille taisteluajoneuvoille. Järjestelmään kuuluu lämpökamera, millimetriaaltoalueen tutka ja monitoimilaser. Lämpökameran suurennusta on lisätty nykyisiin järjestelmiin nähden maalin tunnistuksen helpottamiseksi. Kameran tuottama maalikuva prosessoidaan maalintunnistusjärjestelmässä (ATR, Aided Target Recognition).
Millimetriaaltoalueen tutkana käytetään esimerkiksi 35 GHz:n alueella toimiva monopulssi-liikemaali-ilmaisinta (MTI), jonka käyttöalue on sivusuunnassa =B1180° ja korkeussuunnassa 7,5°. Tutka pystyy havaitsemaan ja seuraamaan samanaikaisesti 20 eri maalia. Monitoimilaserin käyttämät aallonpituudet ovat 1064 nm ja 1540 nm. Silmäturvallista 1540 nm aallonpituusalueella toimivaa laseria käytetään etäisyydenmittaukseen maksimietäisyyden ollessa 10km. 1064 nm:n aallonpituutta voidaan käyttää maalin valaisuun aina 6 km:n etäisyydelle hakeutuvia ohjuksia varten.
Panssarivaunuissa käytettävän lasertutkan maksimietäisyys on 5 km, kun järjestelmä keilaa tyypillisen panssariajoneuvomaalin alueelta (100 pistettä sekunnissa =B120 cm:n tarkkuudella). Lasertutkamoodin (LADAR) informaatio voidaan syöttää suoraan ATR-algoritmiin ja yhdistää lämpökameralta saatavaan maali-informaatioon tunnistuksen varmentamiseksi monisensorimenetelmällä.
Yhdysvaltojen merijalkaväen käyttöön on hankittu Predator -panssarintorjuntaohjus. Se on "ammu ja unohda" -ohjus, joka käyttää inertiaohjausta (PLOS, Predict Line of Sight). Ampuja seuraa maalia noin kahden sekunnin ajan, jolloin ohjuksen autopilotti rekisteröi liiketiedon. Laukauksen jälkeen ohjus lentää ampujan suuntausliikkeen perusteella määrittämäänsä ennakkopisteeseen. Ohjus korjaa sivutuulen vaikutuksen ja huomioi ulkoballistiset tekijät. Ohjus lentää 2,75 m tähtäyslinjan yläpuolella ja itsemuotoutuva ammus (EFP) iskee vaunun kattopanssariin.
Predatorin rungolle ollaan kehittämässä ohjuslaukausta kevyesti panssaroituja ajoneuvoja ja asepesäkkeitä vastaan. Tästä aseesta käytetään nimeä MPIM SRAW. Ohjautusperiaate on samanlainen kuin Predatorissa, mutta taistelulatauksena on kaksivaikutuskranaatti. EFP-ammus räjäyttää reiän panssariin tai betonirakenteeseen ja sirpalekranaatti jatkaa liikettään, räjähtäen lyhyellä aikaviiveellä sisätilassa. Kestrel on Predator panssarintorjuntaohjuksesta kehitetty versio, jossa ampujalla on mahdollisuus valita myös LOS-lentorata. Predator on tällä hetkellä palveluskäytössä. MPIM on prototyyppivaiheessa ja Kestrel testattavana Iso-Britannian armeijalla
US Navy Seals niillä on maailman parhain koulutus parhaimmat varusteet ja huippu erikoisjoukot.
Ne ovat maailman parhaimmistoa. Ei edes Brittien erikoisjoukot pysty samaan. Ne tuhoavat vihollisen leikiten
huippu taistelu tekniikoiden avulla. Niillä on täydellinen taistelu koulutus. Ne voittavat helposti lähitaistelussa.
Hei vielä niin sanotut ei tappavat aseet ne tuhoaa vihollisen sähköverkostoja. Joten ei pelleillä USA:n kanssa
aseista hyvin kehittyneitä. Eka on EMP pommi joka tuhoaa vihollisen sähkön jakelu verkon aika paha vai.
sitten toinen siisti pommi turha siis pelleillä USA:n kanssa tai häviät USA voittaa aina teidät ikuisesti.
Eka pommi on E pommi joka synnyttää vahvan sähkömagneettisen pulssin ja vaurioittaa näin kaikkia maalin sähkölaitteita. Pommi vaikuttaa lähes samalla tavalla kuin salamanisku. E-pommin sähkömagneettinen pulssi on kuitenkin paljon voimakkaampi. E-pommi on niin sanottu ei-tappava ase, koska sen tarkoitus ei ole tappaa vihollista, vaan vaurioittaa vihollisen varusteita
CBU-94 (BLU-114/B eli Black-out bomb ja Kit-2)
CBU -94 (Cluster Bomb Unit) on klusteripommi, toisin sanoen se sisältää useita tytärpommeja. Pommin pituus on 2,34 m ja läpimitta 406 mm. Sen sisällä on 202 tytärpommia. Klusteripommi toimitetaan maalialueelle esimerkiksi risteilyohjuksella asennettuna sen taisteluosaksi. Ainakin Tomahawk-risteilyohjus on mainittu tässä yhteydessä. CBU-klusteripommi purkaa tytärpommit maalialueen yläpuolella laajalle alueelle.
Klusteripommissa olevat tytärpommit ovat pieniä BLU-114/B -pommeja (Bomb Live Unit). Teknisiä yksityiskohtia ei ole ilmoitettu. Ne ovat kuitenkin rakenteeltaan lieriömäisiä ja niissä kussakin on laskuvarjo putoamisen hidastamiseksi. BLU-114/B -pommia kutsutaan myös nimellä Black-out bomb ja Kit-2.
Tytärpommeista vapautetaan sähköä johtavat grafiittirihmakerät (bundles/spools of garbon-graphite wire) pienen ulosheittopanoksen avulla ennen pommien putoamista maahan. Kussakin tytärpommissa uskotaan olevan 147 tällaista rihmakerää. Rihmakerät aukeavat 150 metrin pituudelle. Kussakin kerässä on 30 ihmisen hiusta ohuempaa säiettä (filament). Kukin BLU-114/B-tytärpommi sisältää yhteensä 4,5 km grafiittijohtoa. Yksi CBU-94 black-out -pommissa on siten noin 900 km grafiittijohtoa.
Osuessaan voima- ja sähköjohtojen päälle grafiittirihmat aiheuttavat oikosulkuja. Grafiittirihmojen palettua sähköjännityksestä johtuen, itse poikkisähkön kululle kyseisessä kohtaa ei ole enää esteitä ja jakelu palautunee osin automaattisesti, osin huolto- ja korjaustöiden avulla.
CBU-94 (BLU-114/B) -pommit kuulunevat B-52 Strafortress, F-4 Phantom, F-15 Strike Eagle, F-16 Fighting Falcon, F-117 Nighthawk ja F-111 -koneiden asevalikoimaan
Yhdysvallat käyttivät sähkönkatkaisupommeja Naton Kosovon pommituksissa vuonna 1999. Yhdysvalloilla oletetaan Irakin sodassa olevan käytössä CBU -94 (cluster bomb unit) – klusteripommi
USA:n Akustiset generaattorit, joita käytetään infraäänien tuottamiseen (alta 20Hz, kuulumattomia). Nämä ovat matalia taajuuksia, korkean desibelin ääntä lähetetään sellaisena että ne vaikuttavat ihmiskehon eri elimiin. Mahdollisia seuraamuksia generoidusta infraäänestä kohteelle voi olla mm.:
- näön sumeneminen
- yleinen pahoinvointi
Vaikutusta säätelevät desibelin voimakkuus ja sille altistumisen keston aika. Esimerkiksi vaikutuksien lievimmästä päästä voi olla epämukavuuden tunne, joka häviää parissa minuutissa infraäänen lähteen tyrehdyttyä, kun taas vakavampaa voi olla pysyvät terveydelliset vaikutukset tai jopa kuolema.
Sen ns. antimateriaalisiin vaikutuksiin kuuluu mm.:
- heikentää, väsyttää metallia
- aiheuttaa lämpövaurioita
- aiheuttaa komposiittien hajoamista
USA:n Tulevaisuuden hankkeita USA:ssa suunnitellaan uuden sukupolven ase järjestelmää jonka keskeinen osa olisivat valtavat yliäänilennokit ja pommit, jotka iskevät vihollisen niskaan avaruudesta. ja terroristit kuolevat
Uusia Super aseita kehitellään Falcon-projektin (Force Application and Launch from the Continental US) puitteissa. Perimmäisenä tavoitteena on, että vuonna 2025 Yhdysvalloilla olisi käytössään miehittämätön lentoalus, joka ei ole sidoksissa kiitoratoihin ja joka voi iskeä kahdessa tunnissa kaikkialle maailmaan. Lentoaluksen pommikuorma olisi noin 5 500 kiloa, se kiitäisi parhaimmillaan kymmenkertaisella äänennopeudella eikä tuhoutuisi operaation suorittamisen yhteydessä.
Seuraavaan seitsemän vuoden aikana ilmavoimat aikovat kehittää halvemman version yleismaailmalliseen kantamaan kykenevästä asejärjestelmästä, jossa taistelukärki kuljetettaisiin ensin rakettivoimalla avaruuteen, jonka jälkeen se tiputettaisiin maaliinsa.
Taistelukärkeen olisi mahdollista liittää myös pommilasti, vaikka jo itse taistelukärjen liikevoima riittäisi aiheuttamaan riittävän tuhovaikutuksen. Taistelukärki tunkeutuisi kallioon kymmenien metrien syvyyteen ja sen avulla olisi näin ollen mahdollista tuhota maanalaisia bunkkereita.
Northrop Grumman on esitellyt Quiet Supersonic Platform – suunnitelman. Kyseessä on ääntä nopeampi koneperhe, jonka meluhaittoja on pyritty vähentämään. Samaa konseptia käytettäisiin yksinoikeudella USA:n sotavoimissa esim. sotilaskoneissa ja liikesuihkukoneissa. Koneen neulamainen runko olisi 156 jalkaa pitkä ja sen kärkiväli 58 jalkaa. Säätyvät ilmanottoaukot olisivat rungon päällä. QSP – hankkeella pyritään pienentämään yliäänipamaus seitsemänteen osaan siitä, minkä nykyiset konetyypit aiheuttavat. Raytheon vastaa siviilikoneen kehityksestä ja Northrop Grumman B-X – sotilasversioista. Pommikone on aikaisintaan käytössä vuona 2037. Hanketta testataan Drydenin koelentokeskuksesta. F-5E hävittäjällä, johon on asennettu QSP – tyyppinen nokka. Sen ja tavallisen F-5E:n ylilennoilla mitataan tuotettua ääntä.
USA:n lähitulevaisuuden hankkeita Yhdysvaltojen puolustusministeriö (Department of Defence) on ilmoittanut Yhdysvaltojen armeijan kehittävän uutta asetta nimeltä Woflpack, joka käyttää peer-to-peer-teknologiaa vihollisen matkapuhelinverkkojen häirintään. Järjestelmällä pystytään myös valvomaan kaikkea liikennettä matkapuhelinverkossa.
Woflpack on vain noin kolme kiloa painava sylinteri, joka pystytään tiputtamaan laskuvarjolla lentokoneesta tai ampua ohjuksessa maalialueelle. Yksi Woflpack pystyy häiritsemään vihollisen matkapuhelinverkkoa noin puolen kilometrin alueella.
Määritetylle maalialueelle joutuessaan alkavat Woflpack-häirintälaitteet kommunikoimana kaikkien verkkolaitteiden kanssa, jotka ne löytävät omalta toiminta-alueeltaan. Wolfpackit keskustelevat myös keskenään ja pystyvät näin kuljettamaan tietoa eteenpäin ja myös mahdolliselle komentopaikalle, missä tullut tieto tutkitaan.
Häirintälaitteet toimivat omalla akullaan jopa kaksi kuukautta ja ne voidaan helposti kerätä uudelleen käyttöä varten.
Ilmatorjunta USA hankkii täydellisen ilmatorjunta järjestelmän joka on maailman parhain koko maailmassa.
Pisimmällä uusien teknologioiden käyttöönotossa on lasersäteen käyttö maasta-ilmaan torjunnassa. Yhdysvaltalainen TRW-yhtiö kehittää Yhdysvaltojen puolustusministeriöille taktista laserasetta (THEL, Tactical High Energy Laser). Laseraseella pyritään saavuttamaan valon nopeudesta aiheutuva hyöty ohjusten, helikoptereiden, risteilyohjusten ja rakettien torjunnassa. Lisäksi teknologian käyttöönotolla saavutetaan edullinen kustannustehokkuus. Laseraseen laukaisun hinta nykyisin on 2500 dollaria. Nykyaikaisen lämpöön hakeutuvan ilmatorjuntaohjuksen hinta liikkuu 150000 Dollarissa.
USA:n ilmavoimat kehittävät lentokoneeseen asennettavaa lasertykkiä, jota on tarkoitus käyttää ballististen ohjusten torjuntaan. YAL-1A Attack Laser on F-22:n lisäksi ainoa huipputärkeäksi luokiteltu ilmavoimien projekti. Lasertykki on tarkoitus sijoittaa Boeing 747-400 rahtiversion nokkaan sijoitettavaan kääntyvään torniin. Lisäksi kone varustetaan infrapuna etsintä- ja seuraamisjärjestelmällä ohjusten löytämiseksi ja seuraamiseksi. Järjestelmä kykenee etsimään ohjuksia 360 asteen sektorilta. Laserpolttoainetta riittää 40:tä laukausta varten, joita voidaan ampua tiheään tahtiin. Tykin kantamaksi on ilmoitettu satoja kilometrejä todellisen kantaman ollessa salattu. Laserilla ei voida ampua pilvien läpi, joten koneella joudutaan lentämään korkealla. Tykillä on tarkoitus ampua hajalle nousevat ballistiset ohjukset vihollisen ilmatilaan siten, että itse lennetään AWACS:in tapaan vihollisalueen ulkopuolella. Tällöin myös taistelukärjet putoavat vihollisen maaperälle. Laseria voidaan sään salliessa käyttää myös risteilyohjuksia vastaan.
Joulukuussa 1999 oli ensimmäisen koneen julkistamistilaisuus. Suunnittelun jäädyttävä Critical Design Review oli huhtikuussa 2000. Infrapuna etsintä- ja seuraamisjärjestelmän ensimmäiset komponentit luovutettiin heinäkuussa 2001. Lasertykki on tarkoitus asentaa koneeseen keväällä 2002. Ohjustorjuntakokeet aloitetaan vuonna 2003. Koneiden tuotanto ajoittuu vuosille 2004-2008. 3 koneen operaatiokyky on tarkoitus saavuttaa 2006. Kaikkiaan USA:n ilmavoimien on tarkoitus hankkia seitsemän YAL-1A:ta, jotka ovat käytössä vuonna 2009.
Soihdut USA ottaa uudenaikaiset Soihdut lisää tietoa on alla. Ne ovat parhaimpia tällä hetkellä.
Soihdut Kokeiluvaiheessa on Yhdysvalloissa Lorelei-niminen soihtu, joka tuottaa säteilyä myös 8-14 μm:n alueella ja jossa on siivekkeet ohjaamassa lentoa. Laukaisun jälkeen soihtu lentää vähän aikaa lentokoneen lähellä ja erkanee sitten hitaasti. Näin ohjus ei pysty erottamaan soihtua lentokoneesta pelkän lentoradan perusteella. Infrapunahakuiset ohjukset e
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näin on. Juu.
harmikseni tuo litaniasi juuri mielenkiintoiseen kohtaan:...ja toisessa maailmansodassa USA olisi...
Aivan kuin joskus olisin vaivannut aikaisemmin itseäni vastaavalla skeidalla.
Mitä kummaa täällä teet vaivojasi ja pinttymyksiäsi enää valittelemassa, kun valasikin olet sinne antanut?
Anna nyt seuraavalla kerralla hieman jatkoa tuohon perin yksitoikkoiseen luetteloon, niin katsotaan sitten mihin toteamukseen päädyt lopulta, vai tuleeko jatkumosta alkuunkaan loppua?
HAISTA PASKA!
... myös meiltä alueita ryöstäneen itäisen naapurin suuntaan ?
Siitä ei oikein helpolla edes pysty laatimaan tuollaista kehumislistaa kuin otsikkokirjoittaja pystyy kokoamaan USA:sta.
niin on ja maailman paras ja älykkäin kansakin, unohtamatta maailman viisainta ja komeinta presidenttiäkään. lisäksi maailman eniten presidenttejä. taitaapa olla maailman eniten myös velkaa, mutta onneksi sekin on maailman parasta ja niin ihanaa!
...että joku kehuu USA:ta.
On toki vaikeaa löytää itäisestä suurvallasta edes vastaavaa kehuttavaa, kun sen todellisista veloista maailman eri maille ei mökin Reetallakaan taida olla selkeää käsitystä...
Jos panisit vertailuun USA:n ja Venäjän hyvät ja huonot puolet, kumman puolelle oma kannatuksesi mahtaisi kallistua?
No, onhan Venäjän presidentillä suurempi kannatus omassa maassaan... :)))
olitko varma että olin vakavissani, oli siinä kyllä pokassa pitämistä jenkkifanin vuodatusta lukiessa. kokemuksia on kyllä molemmista maista
ja täytyy kyllä sanoa että jenkeissä viihdyin jopa useampaankin otteeseen eikä siinä mitään vaakoja tarvita, on se vaan venäjä sellainen perseenreikä. mutta onhan sielläkin jotain hyvää,
esim.. naiset,kuten jo moni suomalaispukki on havainnut. silti tällainen pentumainen fanaattisuus nostaa hymyn huulille, eikä vastauksiakaan voi sen vakavammin laatia. hienoa ja mielenkiintoista tietoahan poika oli laittanut, no huvinsa kullakin ja hauskaahan sitä oli lukea.
... Persianlahden sodasta sen verran ... Yksikään jenkkien Stealth-koneista ei olisi noussut ilmaan ellei japanilaiset olisi rakentanut sitä lentotekniikkaa!! ... et revi siitä, punaniska!! ...
USA on maailman suurin rosvovaltio!