Tarton rauhassa tehtiin omaisuuden ositus kuten pariskuntien erossakin. Ei kai Suomi kovin paljoa voinut painostaa. Oli tietysti ollut yritystä, mm. Aunuksen retkikunta. Mutta se roskasakki ajettiin pois. Millä lihaksilla Suomi pystyi painostamaan?
Nyt Tiltu-Koroljov selostaa että talvisota oli seurausta erosta, siis kosto eroamisesta. Sama kuin entinen akka tulisi 20 vuoden jälkeen pyssyn kanssa kostamaan jo kerran sovittua eroa. Kommunistit sitten 1939 kostivat sen että Suomi erosi tsaarin Venäjästä, vai miten se oli?
Nyt Tiltu-Koroljov selostaa että talvisota oli seurausta erosta, siis kosto eroamisesta. Sama kuin entinen akka tulisi 20 vuoden jälkeen pyssyn kanssa kostamaan jo kerran sovittua eroa. Kommunistit sitten 1939 kostivat sen että Suomi erosi tsaarin Venäjästä, vai miten se oli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella erikoista, eihän kommunistinen Venäjä ollut saanut Suomea josta se olisi joutunut luopumaan. Talvisodassa sitten yhtäkkiä rupesikin vaatimaan "omaansa" takaisin. Taustalla Hitlerin ja Stalinin sopimus maiden valloittamisesta.
Tarton rauhan raja ei tarjonnut kestäviä puitteita Venäjän ja siitä kokonaan valtiollisesti erotetun Suomen väliselle rauhanomaiselle rinnakkaiselolle. Olennaiset yhteiset turvallisuuskysymykset jäivät v. 1920 ratkaisematta. Niihin jouduttiin siksi pakostakin palaamaan vv. 1938-1939, jolloin kaikkien suomalaisten olisi J. K. Paasikiven tapaan pitänyt käsittää, ettei jääräpäinen kiinnipitäminen siitä, minkä suomalaisten olivat keinotelleet itselleen v. 1920 lyhytnäköisesti Venäjän sen aikaista heikkoutta ja sekasortoa hyväkseen käyttäen, ollut kummankaan maan etujen mukaista. Autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan raja ei ollut hyvä raja itsenäiselle, Venäjästä riippumattomalle Suomelle. Järkevintä olisi ollut jo v. 1920 vetää rajalinja Kannaksella Suvannon tasalle eli linjalle Viipurinlahti-Taipaleenjoki, jolloin Suomi olisi siitä vastineeksi saanut alueisiinsa (kansallisromanttisista syistä Suomessa niin kummallisen korkealle arvostettuja) korpikuntia Vienan Karjalasta.
Pietarin kaupungin olemassaolo on viimeiset 300 vuotta ollut tärkein Suomen kohtaloita säätelevä pysyvä realiteetti. Ilman Pietaria tuskin olisi Suomeakaan, koska juuri Pietarin takia venäläiset katsoivat välttämättömäksi siirtää rajaa ensin Viipurin taakse v. 1721, sitten Kymijoelle v. 1743 ja lopulta Torniojoelle v. 1809, jolloin kävi mahdolliseksi perustaa Suomen autonominen valtio Venäjän yhteyteen. Pietarin perustamisen jälkeen oli loppuen lopuksi vain ajan kysymys, milloin Ruotsi menettäisi koko itäisen puoliskonsa eli Suomen. Sata vuotta siihen kului.
"Pietari Suuren raja" oli venäläisten hyvässä muistissa v. 1939. Moskovan neuvotteluissa Stalin ja Molotov paljastivat suomalaisile, että Neuvostoliiton sotilaspiirit vaativat nimen omaan "Pietari Suuren rajan" kaltaista ratkaisua. NL:n hallitus oli sen sijaan valmis tyytymään vähempäänkin. Oikeutetusti neuvostoliittolaiset kysyivät, olisiko minkään muun suurvallan hallitus tyytynyt yhtä lieviin ehtoihin niinkin pienelle naapurimaalleen kuin Suomi suhteessa NL:oon oli. NL:han olisi saanut kaiken haluamansa tarvittaessa väkisinkin. Stalin ei kuitenkaan tahtonut sotilaidensa määräävän asiasta, vaan pyrki pitkään rauhanomaiseen neuvotteluratkaisuun. Kun se ei onnistunut, hän päätti muuttaa kurssia, ottaa väkivalloin koko Suomen ja tehdä maasta kommunistisen. Kun se ei muutamassa viikossa onnistunutkaan, NL korjasi tavoitteitaan ja palasi sotilaspiirien syksyllä 1939 vaatimaan "Pietari Suuren rajaan". Moskovan rauha maaliskuussa 1940 oli siis eräänlainen kompromissiratkaisu.
Kahdesti Suomi saattoi koko olemassolonsa vaaraan torjumalla Neuvostoliiton poliittiset ehdotukset: syksyllä 1939, mikä johti talvisotaan, ja keväällä 1944, mikä johti puna-armeijan suurhyökkäykseen Karjalankannaksella. Suomalaisten torjuntavoitot joulukuussa 1939 saivat NL:n tyytymään "Pietari Suuren rajaan", torjuntavoitot kesä-heinäkuussa 1944 saivat NL:n tyytymään Petsamoon, Porkkalan tukikohtaan ja sotakorvauksiin. Mutta näillä torjuntavoitoilla, joista on Suomessa kehitetty suuri kansallinen myytti, suomalaiset voittivat vain sen, etteivät hävinneet kaikkea, vaan ainoastaan paljon. Suomen taipumattomuus syksyllä 1939 aiheutti Kuusisen hallituksen muodostamisen; Suomen taipumattomuus keväällä 1944 aiheutti NL:n Suomelle esittämän ehdottoman antautumisen vaatimuksen. Toisenlainen politiikka olisi kenties tehnyt tarpeeksi suomalaisten epätoivoisen taistelun ylivoimaa vastaan. Eihän sankarillisessa mutta toivottomassa puolustustaistelussa ole sinänsä mitään ihanteellista. Pienelle kansalle moiseen epätoivoiseen kamppailuun joutuminen merkitsee aina kuolemanvaaraa.