Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin,
eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa
tarpeekseen.
Tämäkin on turhuutta.
Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin.
Mitä iloa siitä on omistajalleen,
paitsi että saa nähdä sen kuluvan?
Uurastavan uni on makea, söipä hän vähän tai paljon, mutta rikkaalta kylläisyys vie unen.
Olen nähnyt kipeän kärsimyksen auringon alla: rikkaus oli annettu omistajalleen onnettomuudeksi. Kohtalon iskusta hän menetti rikkautensa, ja vaikka hänellä oli poika, ei tämän käsiin jäänyt mitään. Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä. Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien.
Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä. Kun Jumala täyttää mielen iloa tuottavilla askareilla, ei ihminen ehdi ajatella elinpäiviensä kulumista. (Raamatusta, Saarnaajan kirjasta, josta on sanottu että hän oli oikeasti kuningas Salomo).

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joka janoaa rikkautta saa sitä joskus mutta jos hän käyttää sitä väärin niin seurauksena on köyhyys.
Itse teoilamme ja ajatuksillamme luomme tulevien elämiemme olosuhteet.
Ei tyhmä välttämättä saa rikkautta janoamallakaan, vaikkei saisi moni muukaan. Tyhmyys möläyttelee kaikki ajatuksensa sellaisenaan ulos suustansa, ja on sitten itse puhunut omalla äänellään itselleen ongelmia.
vaikka oikeilla lottonumeroilla? Tuli politiikan maailma mieleen noista möläytyksistä.
Mutta on oikeastaan rumaa sanoa jotain tyhmäksi, tämä henkilö voi muuten olla mielyttävä ja kiltti olento.
Myös äly on sellaista jonka saamme ansioidemme mukaan, siinä kuin kaikki muutkin ominaisuutemme.
Jos ihminen ei ole niitä välkyimpiä, vaan voisi kuvailla sanoilla tyhmä, olkoon sitten muuten kiltti ja vaikka hyvin miellyttäväkin, niin kyllä sieltä ne salaisuudetkin vain ulos tulee joita ei saisi kertoa, koska ihminen ei ole välkky. Ei se voi olla mitään ansiota vaan perimää, jolle löytyy joku joka myös vastaa tätä persoonallisuutta.