Maailman loppu tulee

Pelkureille ja uskovaisille ainoastaan kuvitelmissa. Kiva seurata kun tekevät joka päivä ja vuosi uutta maailmanloppua, kannattas jo tehdä pikävetoa. Joku vois lyödä vaikka rahoiksi tässä touhussa. Taas joku varmaan etsii raamatusta ennustuksia jotka kävis alkavaan päivään ja ensi vuoteen.....
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että osa niistä väkisin osuu kohdalleen. Kun on tarpeeksi monta ennustajaa riittävän monine ennustuksineen, niin jonkun kohdalla sitten osuu onnekas sattuma.
Siltä ei yksinkertaisesti voi välttyä.
Osumatodennäköisyyttä voi tietenkin parantaa karsimalla erittäin epätodennäköiset asiat pois, samalla tavoin kuin missä tahansa veikkauksessa.
Erilaiset lahkolaissaarnaajat käyttävät pelkkää todennäköisyysennustetta "pyhänhengen" ilmoituksena, eli kertomalla hengen ilmoittaneen hänelle että joukossa sairas ihminen, joka on tilannut ajan jo terveyskeskukseenkin niin aina sattuu useampikin osuma, etenkin kun yleisö koostuu vanhemmista ihmisistä jotka on tulleet hakemaan helpotusta vaivoihinsa ja odottavat ihmettä tapahtuvaksi.

Äänestä
  • Totellisettapahtumat ovat asia erikseen,on vain oltava hereillä tarkoitan hengellisesti.
    Jumaltaton nukku syvää synninuntaan,hän herää vasta viimeisllä tuomiolla,on silloin valitettavasti myöhäistä.
    Ellei ulkopuollinen häntä herättele ajoissa,jos herra käyttä uskovaa siinä herättämisessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi pojat kirjoitti:

Pelkureille ja uskovaisille ainoastaan kuvitelmissa. Kiva seurata kun tekevät joka päivä ja vuosi uutta maailmanloppua, kannattas jo tehdä pikävetoa. Joku vois lyödä vaikka rahoiksi tässä touhussa. Taas joku varmaan etsii raamatusta ennustuksia jotka kävis alkavaan päivään ja ensi vuoteen.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu