UskonTerveys +20%

Jaahah, enään 20% mittarista jäljellä, ennen eroa kirkosta.

Taitaa tulla aika, jo ennen viikonloppua?

Sen päätätte te, hyvät uskonnoliset massapostittajat.

> miten kovaa mukiloitte uskontonne kannattajan eromittaria eteenpäin <

Meinasin ensin kysyä Kirkollisveron vaikutusta, mutta kun näin kuinka täällä murjotaan
uusia turhia aloituksia forumille, ajattelin että tehdään kirkosta ero samalla tapaa, kuin hihuliheit
sissi-mainostavat omaa tuotettaan kaikkialla.

Kiitos jo etukäteen sille moninimimerkille, jonka avulla kohta eroan kirkosta.
12289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Huomioitu.

    Äänestä

Pääset täyttään jo tänään kirkosta eroamis kaavaketta pelkästään nimimerkki sisar aloituksilla.

Äänestä

Savonarolan viestit laski laskurin Nollaan.

Uskonterveys on nollassa, joten avaan kirkosta-ero-lomakkeen.

Seuraavan roskaviestin tullessa täytän ensimmäisen sivun.

Kuka onkaan se onnekas uskis, jonka takia laitan lomakkeen täyttöön?

Olipa hauskempi tapa päättää kirkosta erosta, ihan Suomi24:ää kuormittavien turhien uskonnon mainostusviestien siivillä.

Kahdessa viikossa liki viisikymmentä avausta, joiden sisältämäiä roskaviestejä en edes laskenut.
En ollut edes joka päivä paikalla, joten aikamoisen määrän voivat Netiketin rikkojat saada turhaa viestimassaa aikaan. Tämä tukkii myös suomi24:n serveritä, joten aikamoinen Graffittien töherrystarve himouskovaisilla on. Pakko saada joku jälki pirullisten tietokoneiden sisään jäämään.

Vai liekö Jeesuspostituksen tarkoitus saada tietoverkko kaatumaan?

Mene ja tiedä.

Nyt menen ja täytän Netti-Lomaketta hihulien avustamana,

Äänestä
  • Joko lomake on täytetty? :p

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Joko lomake on täytetty? :p

    Kaksi ekaa kenttää on täytettynä.

    - Miinukselle on jo mennyt UskonTerveys.

    Kiitoksia mielenkiinnostanne.

    Äänestä

Kirkosta-eroamis kaavakkeen täyttö aloitettu.

Jo kaksi kenttää täytetty, asiattomien Jeesus-postien takia.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8695138

Onnittelut nimmarille Vakuuttunut, jonka takia Uskonlaskuri(tm) meni pakkasen puolelle, ja eroprosessini alkoi.

Äänestä

Enään kaksi viestiä, ja eroan kirkosta.

1. Viesti. Täytän viimeisen sivun.
2. Painan "lähetä" nappulaa, kun kirkosta-eroamis lomakkeen kentät ovat täytettynä.

Ketkä kaksi uskovaista nimmaria saavat kunnian olla kirkosta erottajanani?

1.

ja kirjoittaja

2.

(Voittaa Itselleen yhden kirkosta eronneen sielun! Asia, josta Mainostava Uskovainen eli mainostermein Mega-Hihis ei ole Ylpeä)


Nimet lisätää
n tähän myöhemmin

Äänestä
  • uo

    Äänestä

äKIRKOSTA EROAMINEN
KREATIONISMI JA ÄLYKÄS SUUNNITTELU - forumilla tuo mittari olisi TUULETTIMENA katossa..

Äänestä

uskis hei nimim.

Äänestä

Jos kyse on kirkollisverosta, niin miksi ateistit ovat niin huolissaan siitä, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti kuulua kirkkoon ja maksaa kirkollisveron? Eihän se ole mitenkään pois heiltä itseltään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JiiTee.Jr. kirjoitti:

Jaahah, enään 20% mittarista jäljellä, ennen eroa kirkosta.

Taitaa tulla aika, jo ennen viikonloppua?

Sen päätätte te, hyvät uskonnoliset massapostittajat.

> miten kovaa mukiloitte uskontonne kannattajan eromittaria eteenpäin <

Meinasin ensin kysyä Kirkollisveron vaikutusta, mutta kun näin kuinka täällä murjotaan
uusia turhia aloituksia forumille, ajattelin että tehdään kirkosta ero samalla tapaa, kuin hihuliheit
sissi-mainostavat omaa tuotettaan kaikkialla.

Kiitos jo etukäteen sille moninimimerkille, jonka avulla kohta eroan kirkosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu