TV ottaa häiriötä valoista

Tilanne on siis se, että asun uudessa kerrostalossa ja TV ottaa häiriöitä kun asunnon valoja sammutetaan. Välillä samanlaista häiriötä esiintyy myös kun oman asunnon valoihin ei ole koskettu, joten oletan että tällöin kyseessä voisi olla esimerkiksi naapurin valot. Häiriö ilmenee LCD-tv:n kuvan rakeutumisena hetkeksi ja äänen katkeamisena.

Sekä pistorasiat, jakorasiat, että sähkökaappi jossa myös antennihaaroitin sijaitsee on tarkastettu pariin kertaan, että kaikki johdot on asennettu asianmukaisesti ja ovat kiinni. TV:n antennissa on kokeiltu myös galvaanista eroitinta, mutta tämä ei ole kuitenkaan poistanut ongelmaa.

Sinänsä tämä häiriö on aika harmiton, mutta jotenkin tuntuu ettei näin saisi olla. Lisäksi kun alle vuoden ikäiset TV ja samassa pistorasiassa olleet samanikäiset digiboksi, bluray-soitin ja vahvistin ovat vikaantuneet, tuntuu oudolta että näin huono tuuri voi olla. Laitteet ovat siis vikaantuneet yksitellen, mutta takuu on kattanu kaikki korjaukset.

Olisiko täällä sähkötuntijoilla ideoita mitä tämän kanssa tulisi tehdä?
136305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

IANAL

Jos epäilet pistorasiaa, niin eikös tuo ole aika helppo tarkistaa? Eli nappaat sähköt jostain toisesta pistorasiasta (kenties jopa eri sulakkeen takaa, yleensä toinen huone riittää). Jos häiriöt katoavat, vika on jossain taulun ja pistorasian välillä (suljettu väli, molemmat mukana). Jos eivät, vika on jossain muualla...

Yleisessä vianetsinnässä seuraava (tai ehkä jopa ensimmäinen) temppu on poistaa kaikki ylimääräiset tekijät yhtälöstä. Eli digiboksi, bluray ja vahvistin irti (onko radio kytketty seinään? Se ehdottomasti myös).

Itse veikkaisin, että signaali on ns. rajoilla ja pienikin häiriö aiheuttaa pätkimisen. Pitäisi vain löytää se kohta, josta tuo johtuu. Voi olla melkein missä vaan kaapelissa tai liittimessä. Itse en sähkövikaan usko, mutta kaikki on mahdollista (myös mahdoton). :)

Äänestä
  • buudeli olevasi sähkäalan asiantuntia ?
    Tulihan taas tuubaa hiireltä...
    Aloittaja kyseli sähköasiantuntiaa, huomasitko....

    Äänestä

  • luuletko kirjoitti:

    buudeli olevasi sähkäalan asiantuntia ?
    Tulihan taas tuubaa hiireltä...
    Aloittaja kyseli sähköasiantuntiaa, huomasitko....

    > Aloittaja kyseli sähköasiantuntiaa, huomasitko....

    Huomasin.

    > buudeli olevasi sähkäalan asiantuntia ?

    Lainaanpa itseäni. Ihan siitä ensimmäiseltä riviltä:

    >> IANAL

    Jos tuo on liian monimutkaista, Googleta (mene osoitteeseen www.google.fi ja kirjoita ianal hakukenttään ja paina "Haku"-nappulaa.). Voi olla, että vaatii peruskouluenglannin osaamista. Pahoittelen.

    Äänestä

että verkon tähtipisteeseen kytketyssä nollajohdossa olisi löysä liitos. Tässä tapauksessa siis nousujohdossa. Tätä ajatusta tukee se noiden kojeiden hajoaminen. Voit kokeilla asian niin, että panet kaikki lieden levyt täysille ja myös kiukaan päälle, jos on. Tämän jälkeen kokeilet valokytkimistä vieläkö vika esiintyy. Mikäli TV ei enää oikkuile on vika nollajohdossa, jos vika esiintyy edelleen ei tästäkään ole konstiksi. Seuraavaksi vaihtaisin TV antenniliitosjohdon mahdollisimman lyhyeksi.

Äänestä
  • Jos antenni ei ole kovin kaukana, voi sähköjen räpsyttely aiheuttaa häiriön radioteitse, antennin kautta.

    Mitä tulee laitteiden rikkoutumiseen, voi ylijännite hyvinkin olla syypää. Olen lukenut netistä hakusanalla "ylijännite", että ihan kerrostaloalueellakin ja ilman ukkosta voi verkossa olla melkoisia, kilovolttiluokan ylijännitepiikkejä. Ja jos tulee sähkökatko, voi muuntamon muuntaja tuupata 5kV piikin verkkoon.

    Nämä siis ovat hiukan epävarmoja tietoja, koska minulla ei ole koulutusta näihin juttuihin. Ostin kuitenkin useita APC-merkkisiä ylijännitesuojia useaan pistorasiaan, mm. tietokonelaitteiston suojaksi. Vakuutustakin tuli laitteiden mukana 40 000 - 50 000€. Suojissa on myös suotimet häiriöitä vastaan, mallista riippuen 20-50dB.

    Äänestä

  • Niinkuin aloituksessa mainitsin, kytkennät/liitokset on tarkistettu (sähköurakoitsijan toimesta). Kokeilin kuitenkin tuota, kytkin levyt, uunin ja kiukaan päälle, mutta vika esiintyi edelleen.

    Antennijohtoa ei voi enää paljon lyhentää ja sekin on "hyvälaatuinen" eli ei ole niitä ohuita rimpuloita, vaan ihan laadukas, paksu johto.

    Äänestä

Kai niistä anteeni asennuksista löytyy mittauspöytäkirjat,että silläpuolella on kaikki kunnossa?

Äänestä

"Välillä samanlaista häiriötä esiintyy myös kun oman asunnon valoihin ei ole koskettu, joten oletan että tällöin kyseessä voisi olla esimerkiksi naapurin valot."
Ettei se ole jääkaappisi tai pakastimesi joka menee päälle tai sammuu?
Vika täytyy olla huoneiston sähköissä. Antenni maadoitus tuli ensin mieleen, mutta kun on muitakin laitteita vikaantunut, todennäköisempää on löysä liitos jossain Huoneiston ryhmäkeskusta syöttävän pääsulakkeen ja pistorasian välillä. Ei valot välähtele häiriön aikana? Kuinka naapurien sähköt toimii?
Ota yhteyttä taloyhtiön Isännöitsijään. Asia kuuluu uudessa talossa takuun piiriin, joten huoneiston sähkökytkennät on tarkistettava. Voit myös tiedustella korvauksia laitteiden vikaantumisista isännöitijältä, jos vika on sähköasennuksissa.

Tiedän yhden uuden rivitaloyhtiön, jossa sähköurakoitsija oli kytkenyt kiinteistön liittymän väärillä liittimillä ja päämaadoitukset tekemättä, vaikka varmennustarkastaja oli "hyväksynyt"!?!
Siellä oli sähköpääkeskus palanut sen takia ja asunnot pimentyneet.

Äänestä

Luulisin että valot ja tv.n pistorasia ovat samassa ryhmässä.
Kannattaisi tarkistaa ryhmäkeskuksesta kyseisen ryhmän nollajohdin eli kiristät sen.

Äänestä
  • vastaavan vian vaihtamalla välikaapelin tellu 13:ta ja pistämällä kunnon liittimet.

    Ensin tietysti kävin sähköt läpi--> eli tehotesti (kiuas liesi päälle) pistorasia, kytkin, valoryhmä, ryhmäkeskus (myös imurointi) muut ryhmät, mittauskeskus, pääkeskus, mutta vika korjaantui vaihtamalla kaupan halpispaskavälikaapeli kunnon kaapeliin, olisi tietysti auttanut jos olisi ollut signaalimittari käytettävissä...

    Äänestä

  • Nollajohdin on tarkistettu ja häiriö esiintyy myös muissa ryhmissä olevista valoista.

    Äänestä

  • rgrgad kirjoitti:

    Nollajohdin on tarkistettu ja häiriö esiintyy myös muissa ryhmissä olevista valoista.

    kytketty mitään sähköllä toimivia laitteita seinään niinkuin eräs tietämättömyytensä paljastanut tuolla aiemmin mainitsi. Ja neuvoksi sanoikin "Pitäisi vaan löytää se kohta, mistä tuo johtuu".

    Äänestä

Älytelkkari ruvennut ottaa häiriöitä kaikesta, jääkaapista ja pakastimesta, valoista jne. Hommasin kokeeksi One For All Signal Amplifier mötikän ja häiriöt hävisi kerta heitolla 😊

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rgrgad kirjoitti:

Tilanne on siis se, että asun uudessa kerrostalossa ja TV ottaa häiriöitä kun asunnon valoja sammutetaan. Välillä samanlaista häiriötä esiintyy myös kun oman asunnon valoihin ei ole koskettu, joten oletan että tällöin kyseessä voisi olla esimerkiksi naapurin valot. Häiriö ilmenee LCD-tv:n kuvan rakeutumisena hetkeksi ja äänen katkeamisena.

Sekä pistorasiat, jakorasiat, että sähkökaappi jossa myös antennihaaroitin sijaitsee on tarkastettu pariin kertaan, että kaikki johdot on asennettu asianmukaisesti ja ovat kiinni. TV:n antennissa on kokeiltu myös galvaanista eroitinta, mutta tämä ei ole kuitenkaan poistanut ongelmaa.

Sinänsä tämä häiriö on aika harmiton, mutta jotenkin tuntuu ettei näin saisi olla. Lisäksi kun alle vuoden ikäiset TV ja samassa pistorasiassa olleet samanikäiset digiboksi, bluray-soitin ja vahvistin ovat vikaantuneet, tuntuu oudolta että näin huono tuuri voi olla. Laitteet ovat siis vikaantuneet yksitellen, mutta takuu on kattanu kaikki korjaukset.

Olisiko täällä sähkötuntijoilla ideoita mitä tämän kanssa tulisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu