Me 262:n voitot

3538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Arviot 262:lla saavutetuista voitoista ovat kovasti ristiriitaisia ja on mahdotonta sanoa mikä on oikea luku edes suurinpiirtein. On esitetty lukuja yli sadasta jopa yli tuhanteen, mutta totuus lienee jotain tältä väliltä.
Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/Messerschmitt_Me_262 antaa luvun 509 joka voi olla lähellä totuutta. muutenkin ihan kohtuuhyvä artikkeli.

Konetta ehditiin kyllä valmistamaan kunnioitettava määrä (n.1430 kpl), joka periaatteessa olisi riitänyt tuhansiin ilmavoittoihin, mutta käytännön operatiivinen vahvuus oli paljon pienempi. Paljon huoltoa vaativat moottorit, varaosien puute ja etenkin polttoainepula johtivat siihen että koneita ei saatu ilmaan kuin kourallinen kerrallaan. Vähäinen taisteluvahvuus lukumäärältään täysin ylivoimaista vihollista vastaan teki todella tehokkaat taistelusaavutukset mahdottomiksi. 20-40 konetta yli 1000 pommittajaa ja satoja saattohävittäjiä vastaan ei juuri anna tilaa suursaavutuksille. Tuollaisessa sekasorrossa taisteleminen antaa lisäksi hyvin vähän mahdollisuutta lentäjälle todeta omia saavutuksiaan, saatikka sitten todistaa toisen lentäjän pudotuksia. Esimerkiksi Georg-Peter Eder teki pudotusilmoituksen 24 koneesta, mutta vain 12 niistä hyväksyttiin todistajien puuttuessa. Näistä seikoista johtuen ilmavoittojen määrää on vaikea todentaa.
Lisäksi kone oli hyvin erilainen ominaisuuksiltaan verrattuna potkurihävittäjiin. Aseistus (4 kpl 30mm tykkiä) edellytti tulituksen suhteellisen läheltä ja suuri nopeusero pommikoneisiin nähden teki hyökkäyksestä hankalaa. Raketit ja ohjukset tulivat vasta aivan sodan lopussa joten niiden merkitys jäi vähäiseksi.

Pienestä vahvuudesta ja suuresta ylivoimasta huolimatta saksalaiset kuitenkin osoittivat että edes kohtuulliset vahvuudet (200-300) 262:a olisivat voineet saada aikaan suurta tuhoa amerikkalaisten pommitusmuodostelmissa. Mutta niillä vahvuuksilla, mitä oli käytettävissä, Me 262 jäi käytännössä kuriositeetiksi.

Äänestä
  • Kova pula dieselöljystä esti lennot! Dieseliä tarvittiin sotasaalispanssareihin, kuorma-autoihin, sukellusveneisiin ja laivastolle. Tärkeysjärjestyksen voi jokainen itse hahmotella.

    ME 262:n moottorit toimi siis polttoöljyllä, dieselillä tai naftalla. Ainetta voi jokainen nimittää miten parhaaksi näkee. Nykyiset suihkumoottorit toimivat kerosiinillä, joka muistuttaa muuten dieseliä, mutta rasva puuttuu eli se voiteleva osa ja taitaa Setaanilukukin olla aika lailla eri luokkaa. Taannoin Suomessakin Lapin Lennoston kapiaiset möi kuorma-autoilijoille ns. vesikerosiiniä, jota oli seisotettu veden erottamiseksi. Se toimii dieselmooottoreissa, mutta suihkulaitteet menee pilalle juuri voitelun puutteen takia.

    Polttoainepula lienee suurin syy koneitten seisottamiseen, samaten pula lentäjistä. Suurin osa toimivista koneista tuhottiinkin kenttien laidoille.

    Ja kohta alkaa urputus...

    Äänestä

  • ME 262 kirjoitti:

    Kova pula dieselöljystä esti lennot! Dieseliä tarvittiin sotasaalispanssareihin, kuorma-autoihin, sukellusveneisiin ja laivastolle. Tärkeysjärjestyksen voi jokainen itse hahmotella.

    ME 262:n moottorit toimi siis polttoöljyllä, dieselillä tai naftalla. Ainetta voi jokainen nimittää miten parhaaksi näkee. Nykyiset suihkumoottorit toimivat kerosiinillä, joka muistuttaa muuten dieseliä, mutta rasva puuttuu eli se voiteleva osa ja taitaa Setaanilukukin olla aika lailla eri luokkaa. Taannoin Suomessakin Lapin Lennoston kapiaiset möi kuorma-autoilijoille ns. vesikerosiiniä, jota oli seisotettu veden erottamiseksi. Se toimii dieselmooottoreissa, mutta suihkulaitteet menee pilalle juuri voitelun puutteen takia.

    Polttoainepula lienee suurin syy koneitten seisottamiseen, samaten pula lentäjistä. Suurin osa toimivista koneista tuhottiinkin kenttien laidoille.

    Ja kohta alkaa urputus...

    Oikeassa olet siinä mielessä että polttoainepula oli yksi pääsyy siihen että operatiivinen vahvuus jäi heikoksi. Toki moni panssari ja kuorma-auto pelasi bensiinillä, mutta polttoainepula vaivasi koko saksaa ja Luftwaffea, ei pelkästään 262 yksiköitä.
    Polttoainepula oli myös yksi syy siihen että ei ollut lentäjiä, koska heitä voitu kouluttaa kun ei ollut löpöä. Taktiikan luominen ja hiominen uutta konetta varten oli kesken, kun harjoituslennot jäivät väliin. Moni Saksan huippuässä istui talven -45 toimettomana. Kutsu oli käynyt eliittilaivueeseen, mutta lennoista ei tullut mitään polttoainepulan vuoksi ja kentät olivat jatkuvasti hyökkäyksen kohteina. Tämä toki saattoi pelastaa monen lentäjän hengenkin.
    Amerikkalaisten huomattua me 262 torjunnan vaikeuden ylhäällä, he aloittivat rottajahdin. Eli alkoivat jahdata 262:ia nousuissa ja laskuissa. Koska koneen kiihtyvyys oli huono, se oli haavoittuvainen lentäessään hitaasti. Ainoa todellinen valtti koneella oli musertava nopeus, ja kun se otettiin pois niin tappiot kasvoivat. Suuri osa n 100:sta pudotetusta 262:sta pudotettiin kenttien lähellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lipf.. kirjoitti:

Tietoa Me 262;lla saaduista ilmavoitoista. Tuhansia ?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Messerschmitt_Me_262_050606-F-1234P-055.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu