Suomi on paska maa

On taas se aika vuodesta, kun nuoren miehen pitäisi hakea lykkäystä kansalaispalveluksen suorittamiseen. Samalla tulee helposti pohtineeksi, sovinko minä tänne, kaipaako tämä paikka minua, ja miksi en olisi jo jossain muualla. Tulin tulokseen, että kuulun kyllä aika paskan maan kantaväestöön.

Leimallisinta kulttuurissamme ei suinkaan ole sauna, vaan Ideaparkien ja Itäkeskusten palvonta kehityksen huipentumina. Suomalainen kuluttaja maksaa tunnelmasta ja tunnelmoinnista vasta, kun rahaa on niin paljon, että alkaa olla vaikeuksia keksiä, mitä uutta ja entistä isompaa materiaa voisi vielä hankkia. Koin tämän erityisen kouriintuntuvasti viime kesänä, kun satuin erään tukholmalaisen lähiön ostoskeskukseen: se oli rakennettu punatiilestä ja kaikin puolin viihtyisä paikka. Olin täysin häkeltynyt, seutu ei todellakaan vaikuttanut rikkaalta.

Varakkaatkin suomalaiset kerääntyvät aaltopellistä kyhättyihin massiivisiin automarketteihin, koska se on tehokkain tapa välittää tuotevuoret kulutushysteeriselle kansalle. Rajan tällä puolella punatiilinen teekkarikylä on arkkitehtoninen ihme, jolla ylpeillään ulkomaalaisille opiskelijoille. Huolimatta maailman kärjessä keikkuvasta bruttokansantuotteesta tyypillinen, harmaa ja neliskanttinen lähiömme ei juuri näytä eroavan oikeasti köyhien kaupunkien elementtiklönteistä. Jos alueella asuu paljon perheitä, saattaa muuten identtiseen toteutukseen ilmestyä pastellinen karkkikuori.

Tosin tavoitelluin asumismuoto on varata neljänneshehtaari tonttia perheyksikölle, jolloin julkisen liikenteen järjestely on täysin mahdotonta: pääkaupunkiseutu on Euroopan epäekologisimmin levinnyt asutuskeskus. Onpahan syy omistaa city-maasturi tai kolme! Maaseutumme idylli taas huipentuu kirkonkylän Siwaan ja bensa-aseman kaljaterassiin. Viihtyisyys tietysti maksaisi enemmän, mutta ei se ole mikään selitys; jokaiseen kulutusvalintaan liittyy vaihtoehtoiskustannusten pohtiminen.

Suomalaisten ällöttävät kulutustottumukset eivät rajoitu poikkeuksellisen huonoon makuun asuinmiljöön suhteen, vaan omistuksien maksimointi kokemuksellisuuden kustannuksella on paljon laajempi ilmiö. Esimerkiksi, jos vaihtoehtoina on ostaa 1600 euron videotykki tai samalla rahalla käydä 200 kertaa elokuvissa, on suomalainen valinta varsin selvä. Samalla tulee nähtyä, miten teknologiahifismi ja itse taide tavataan arvottaa suhteessa toisiinsa.

Mökkikulttuuri on hyvin aiheeseen sopiva myytti. Siihen liitetään ajatuksia henkilökohtaisista juurista ja pysyvyydestä. Suomalaisten kytköksiä tulen loimuun ja erämaan hiljaisuuteen pidetään yllä valtavin satsauksin mainoksissa ja turistioppaissa. Todellisuudessa kysymys on paljon enemmän pakonomaisesta omistustarpeesta, sillä tavallisesti mökillä vietetään tasan se vuotuinen kahden viikon hengähdys konttori-innovoinnista.

Olen muutenkin helvetin kyllästynyt suomalaisten brassailuun luonnon kunnioittamisesta maassamme. Kysymys on vain siitä, että kun asutaan tarpeeksi harvassa, mahtuu helikopterikuvaan puskiakin. Olemme saastuttaneet Itämeren täysin pilalle, metsämme on valjastettu lähes kauttaaltaan teollisuudelle ja ekologinen jalanjälkemme on henkeä kohden maailman kolmanneksi suurin. Palloa ei tarvitse paljon tallata nähdäkseen, että "läheinen suhde puhtaaseen luontoon" on täysin universaali slogan, jolla lähinnä perustellaan omia maataloustulleja. Harha löytyy samasta maailman lasten satukirjasta kuin oman kansan rehellisyys ja ahkeruus. Pisimmälle taidetaan mennä Ranskassa, missä sana rehellinen (franc) viittaa myös rahayksikköön ja miespuoliseen ranskalaiseen. Sanomattakin siis selvää, että meikäläisten "rehti ja reilu suomalainen" tai "sisu" -pelleilyyn ei maksa vaivaa edes koskea.

Suomi on turvallinen lintukoto, vaikka henkirikostilastoissa asetumme Euroopan kärkeen. Koska kaduillamme ei vihellellä hameiden perään, olemme myös tasa-arvon mallimaa, vaikka täällä ei ole mies eikä mikään ellei vaimoaan lyö. Luonnollisesti seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet raahaavat auttamatta jäljessä. Onneksi järjestelmän oikeudenmukaisuus on taattu niin kauan, kun miehet suorittavat 6-12 kuukauden mittaisen kurinopetuskoulun tai 12kk palkatonta pakkotyötä. Tyhjä lasi kaikille, vive l'égalité!

Masentavaa kulttuuriamme voi yrittää ymmärtää historiallisin perusteluin. Julmat sodat lähihistoriassa, 90-luvun köyhyyttä kylvänyt lama, protestanttinen haaliminen todisteeksi tulevasta taivaspaikasta ja vastaavat ilmiöt ovat varmasti jättäneet jälkensä. Lisäksi Suomessa saavutettiin 1960-luvulla sama kaupunkiväestön suhteellinen osuus kuin Hollannissa 1600-luvulla, joten on täysin odotettavaa, että keskustalaisuuskin istuu täällä sitkeästi kuin paska ladon seinässä. Minua sellainen voivottelu ei kuitenkaan lohduta, mä lähen vetään.
12137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

On totta, että Suomi on slaavilaisuuden ja derkkuhengen yhdistelmä...

Kauneus, inhimillisyys, luonto... ne ovat asioita joita harvat arvostavat. Raha ja määrässä mitattava tavara on junteille helpompi juttu.

Niin, minne matka?

Äänestä
  • norjan tai brasilian

    Äänestä

  • ?=?=?=??=?=? kirjoitti:

    norjan tai brasilian

    Brasiliassahan on hirveästi väkeä, rikollisjengejä, slummeja ja poliisikin tappaa vankeja!

    Ja entäs Norja - no, onhan niillä öljyä. Palkat ja hinnatkin sen mukaisia. Ja suuren meren rannikkoa missä käydä kalassa. Ihan ok jos töitä keksii. Minkään pikkukeikan takia ei varmaan viitsisi ruveta norjaa opettelemaan.

    Äänestä

pitkiä paskoja, kun ei ole Pentti Saarikoskea.

Armeijaan vain ja suota kuokkimaan niin tiedät mitä on olla ihminen.

Äänestä
  • pidä sinä turpas kii

    Äänestä


tässä v***ttaa kaikki Tiurat, Vanhaset, Korhoset ja Kataiset!

Suomessa syntyi aikoinaan ns. talvisodan henki, eikä sellaista ilmiötä voi syntyä missä vaan.
Kapitalistiporvarit ovat nyt tehneet kaikkensa romuttaakseen suomalaisen rehdin duunarin.
Ovat siinä onnistuneetkin.

Äänestä

Olet selvästi ihan järkevä tyyppi. Luin jutun koska siinä sanottiin että suomi on paska maa. Valtion yksi tehtävä on suojella kansalaisiaan. Se antaa meille kaikki tuet ja opiskelut ilmaiseksi. Voit opiskella esim. kalliissa yliopistossa monta vuotta (lähes) ilmaiseksi. Valtio tekee meille tänne hienot asfaltti-tiet mitä pitkin voi ajella vapaasti tai kävellä. Poliisin voi kutsua hätiin jos vatipää käy pensaasta kimppuun. Armeija suojaa jos ulkomaiden uhkia vastaan. Vesijohtoverkostosta saa helposti vettä ja joka paikassa hienot sähkövalot. Vastapalveluksena tällä hetkellä vain se että pitää noudattaa lakia (mitä moni ei viitsi tehdä sitäkään). Suuressa laupeudessaan Suomen valtio sallii miesten halutessaan valita siviilipalveluksen armeijan sijaan. Vuosi siviilipalvelusta ei ole paha, jos ajatellaan että armeijan käyneet joutuvat sodan sattuessa lähtemään sotaan, missä suuri osa sodan sankareista ei saa muuta kuin kärsimystä ja lopulta luodin rintaansa.

Olemme vapaampia kuin ymmärrätte. Moraalin taso on laskenut maailmassa hyvin alas. Itse hyväksyn sivarin käymisen sekä totaalikieltäytymisen, mutta näen enemmän järkeä siinä että käy armeijan, sotaa tuskin nykyaikana suomeen tulee ainakaan itänaapurista.

Äänestä

"seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet raahaavat auttamatta jäljessä"

Onko tuo sitten muka huono asia?

Äänestä

neuvon!
Varaa aika sykiatrilta ja sano sille ettää tuntuu ihan siltä kuin olisin hieman assosiaalinen ihminen,no se tekee sulle testin,ja jos saat liian vähän pisteitä ollaksesi assosiaalinen niin tehkää uuudestaan,niin kauan kun olet sitä,siis epäsosiaalinen.
No sit kun olet päässyt läpi testeistä se kirjoittaa sulle "hullun" paperit ja se on sillä selvä,menet niiden kanssa sinne kasarmille ja muutama päivä menee niin luti sanoo,et joo kyllä nyt on parempi että alokas sejase lähtöö kotiin,ei tarvii tulla takas.
Näin siitä pääsee,sano luti.

Äänestä

uudestaan sinne seinää, niin huomaat että se mitä luulit täystiili-seinäksi olikin itseasiassa tiilielementti-seinä eli täys feikki .

Äänestä

Valitsin sen lähellä olevan, miksi vanhemmat jne tuli Ruotsi.
Tunnen sotalapsia jotka ovat muuttaneet,, mutta ei muuta.

Turhaa kertoa muille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?==?===??==?=? kirjoitti:

On taas se aika vuodesta, kun nuoren miehen pitäisi hakea lykkäystä kansalaispalveluksen suorittamiseen. Samalla tulee helposti pohtineeksi, sovinko minä tänne, kaipaako tämä paikka minua, ja miksi en olisi jo jossain muualla. Tulin tulokseen, että kuulun kyllä aika paskan maan kantaväestöön.

Leimallisinta kulttuurissamme ei suinkaan ole sauna, vaan Ideaparkien ja Itäkeskusten palvonta kehityksen huipentumina. Suomalainen kuluttaja maksaa tunnelmasta ja tunnelmoinnista vasta, kun rahaa on niin paljon, että alkaa olla vaikeuksia keksiä, mitä uutta ja entistä isompaa materiaa voisi vielä hankkia. Koin tämän erityisen kouriintuntuvasti viime kesänä, kun satuin erään tukholmalaisen lähiön ostoskeskukseen: se oli rakennettu punatiilestä ja kaikin puolin viihtyisä paikka. Olin täysin häkeltynyt, seutu ei todellakaan vaikuttanut rikkaalta.

Varakkaatkin suomalaiset kerääntyvät aaltopellistä kyhättyihin massiivisiin automarketteihin, koska se on tehokkain tapa välittää tuotevuoret kulutushysteeriselle kansalle. Rajan tällä puolella punatiilinen teekkarikylä on arkkitehtoninen ihme, jolla ylpeillään ulkomaalaisille opiskelijoille. Huolimatta maailman kärjessä keikkuvasta bruttokansantuotteesta tyypillinen, harmaa ja neliskanttinen lähiömme ei juuri näytä eroavan oikeasti köyhien kaupunkien elementtiklönteistä. Jos alueella asuu paljon perheitä, saattaa muuten identtiseen toteutukseen ilmestyä pastellinen karkkikuori.

Tosin tavoitelluin asumismuoto on varata neljänneshehtaari tonttia perheyksikölle, jolloin julkisen liikenteen järjestely on täysin mahdotonta: pääkaupunkiseutu on Euroopan epäekologisimmin levinnyt asutuskeskus. Onpahan syy omistaa city-maasturi tai kolme! Maaseutumme idylli taas huipentuu kirkonkylän Siwaan ja bensa-aseman kaljaterassiin. Viihtyisyys tietysti maksaisi enemmän, mutta ei se ole mikään selitys; jokaiseen kulutusvalintaan liittyy vaihtoehtoiskustannusten pohtiminen.

Suomalaisten ällöttävät kulutustottumukset eivät rajoitu poikkeuksellisen huonoon makuun asuinmiljöön suhteen, vaan omistuksien maksimointi kokemuksellisuuden kustannuksella on paljon laajempi ilmiö. Esimerkiksi, jos vaihtoehtoina on ostaa 1600 euron videotykki tai samalla rahalla käydä 200 kertaa elokuvissa, on suomalainen valinta varsin selvä. Samalla tulee nähtyä, miten teknologiahifismi ja itse taide tavataan arvottaa suhteessa toisiinsa.

Mökkikulttuuri on hyvin aiheeseen sopiva myytti. Siihen liitetään ajatuksia henkilökohtaisista juurista ja pysyvyydestä. Suomalaisten kytköksiä tulen loimuun ja erämaan hiljaisuuteen pidetään yllä valtavin satsauksin mainoksissa ja turistioppaissa. Todellisuudessa kysymys on paljon enemmän pakonomaisesta omistustarpeesta, sillä tavallisesti mökillä vietetään tasan se vuotuinen kahden viikon hengähdys konttori-innovoinnista.

Olen muutenkin helvetin kyllästynyt suomalaisten brassailuun luonnon kunnioittamisesta maassamme. Kysymys on vain siitä, että kun asutaan tarpeeksi harvassa, mahtuu helikopterikuvaan puskiakin. Olemme saastuttaneet Itämeren täysin pilalle, metsämme on valjastettu lähes kauttaaltaan teollisuudelle ja ekologinen jalanjälkemme on henkeä kohden maailman kolmanneksi suurin. Palloa ei tarvitse paljon tallata nähdäkseen, että "läheinen suhde puhtaaseen luontoon" on täysin universaali slogan, jolla lähinnä perustellaan omia maataloustulleja. Harha löytyy samasta maailman lasten satukirjasta kuin oman kansan rehellisyys ja ahkeruus. Pisimmälle taidetaan mennä Ranskassa, missä sana rehellinen (franc) viittaa myös rahayksikköön ja miespuoliseen ranskalaiseen. Sanomattakin siis selvää, että meikäläisten "rehti ja reilu suomalainen" tai "sisu" -pelleilyyn ei maksa vaivaa edes koskea.

Suomi on turvallinen lintukoto, vaikka henkirikostilastoissa asetumme Euroopan kärkeen. Koska kaduillamme ei vihellellä hameiden perään, olemme myös tasa-arvon mallimaa, vaikka täällä ei ole mies eikä mikään ellei vaimoaan lyö. Luonnollisesti seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet raahaavat auttamatta jäljessä. Onneksi järjestelmän oikeudenmukaisuus on taattu niin kauan, kun miehet suorittavat 6-12 kuukauden mittaisen kurinopetuskoulun tai 12kk palkatonta pakkotyötä. Tyhjä lasi kaikille, vive l'égalité!

Masentavaa kulttuuriamme voi yrittää ymmärtää historiallisin perusteluin. Julmat sodat lähihistoriassa, 90-luvun köyhyyttä kylvänyt lama, protestanttinen haaliminen todisteeksi tulevasta taivaspaikasta ja vastaavat ilmiöt ovat varmasti jättäneet jälkensä. Lisäksi Suomessa saavutettiin 1960-luvulla sama kaupunkiväestön suhteellinen osuus kuin Hollannissa 1600-luvulla, joten on täysin odotettavaa, että keskustalaisuuskin istuu täällä sitkeästi kuin paska ladon seinässä. Minua sellainen voivottelu ei kuitenkaan lohduta, mä lähen vetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu