Mamman keittokoulu osa 1. Keittokinkkua : )

..tein taas keittokinkkua, kun sain sellaisen marinoidun mössöpaistin (kasleria tällä kertaa) parin euron tarjouksesta (päiväysalennus huomioitu). Sen valmistus on tosi yksinkertaista, ei ole suolaa ja rasvaakin vaan senverran, kun haluaa : )

Ensin huuhdellaan se liha juoksevassa kylmässä vedessä, niin että kaikki kauhea marinadi lähtee pois. Leikellään näkyvät rasvat pois jos halutaan. Sitten se laitetaan sopivankokoiseen kattilaan, jossa jää viitisen senttiä tyhjää tilaa yläosaan. Kylmää vettä laitetaan kattilaan niin, että liha juuri ja juuri peittyy. Kattila hellalle ja levy kuutoselle, kun vesi alkaa kiehua, laitetaan levy kakkoselle.

Lihan alkaessa kiehua veden pinnalle nousee harmaata mössöä, jonka voi lusikalla nostella pois. Kattilaan voi heittää kuorittua ja isoiksi paloiksi pilkottua sipulia. Samoin porkkanoita, joista on leikattu molemmat päät pois (ei tartte kuoria). Pippuria kanssa maun mukaan, muttei suolaa. Kun liha on kiehunut hiljaisella lämmöllä kannen alla tunnin lihakiloa kohti sammutetaan keittolevy ja annetaan lihan jäähtyä liemessä. Lihan päälle voi laittaa pienen lautasen alassuin painoksi, niin kinkusta tulee tiiviimpää. Jäähtynä liha on käytettävissä leikkeleenä leipien päällä.

Siivilöidyn liemen voi käyttää vaikka jauhelihakeitossa tai missä nyt yleensä tapaa lihalientä käyttää. Mulla koira tykkää sitä litkiä ja voihan siinä kiehauttaa vähän riisiä seassa, niin saa kunnon aterian koirallekin : )

Mietin vaan, että raaskiiko tämä mies syödä koskaan posson lihaa:
World's Smartest Pig
http://www.youtube.com/watch?v=iDtj4uT2eCg
323027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

voisitko mennä keittiö ruoka sivuille kinkun kera.

Äänestä
  • ruokasivuille

    Äänestä

  • 89+2 kirjoitti:

    ruokasivuille

    ..että se riittää, kun sanoo, että TUO ON HUUHAATA.

    Niinhän täällä ainakin muut on tehneet : )
    Olenko minä nyt TAAS ymmärtänyt jotakin väärin : )

    Äänestä

  • ..kinkusta jutellaan, niin luulin tämänkin kuuluvan huuhaalle. Vasta Muisquukin kirjoitti, että joulupukki hyökkäsi kinkkuun kiinni. Mahtoi sillä joulupukilla olla nälkä : )

    Äänestä

  • ottasit reilusti tuon vinkin itselle, ja eikun kokkaamaan,,, jos sun tulis vaikka vatsa täyteen,,, et olis noin pahalla päällä,,,

    Äänestä

Kun proletaarilla on hapankyrsän päällä vain ylä huuli! Häpeä, senkin snopi! ,)))))

Äänestä
  • ..riittää leikkeleeksi moneksi päiväksi : ) Senhän saa jo parilla tyhjällä limupullolla hankittua : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..riittää leikkeleeksi moneksi päiväksi : ) Senhän saa jo parilla tyhjällä limupullolla hankittua : )

    RUOKASIVUILLE PASKA

    Äänestä

  • 7833 kirjoitti:

    RUOKASIVUILLE PASKA

    ..jäänyt syömättä, kun olo on noin kiukkuinen . Jenkeissä yhden pariskunnan lapset otettiin huostaan nälkäkuoleman partaalla. Vanhemmat olivat kumpikin netissä yötä päivää ja unohtivat ruokkia lapsensa. Mihin tämä maailma onkaan menossa : (

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..riittää leikkeleeksi moneksi päiväksi : ) Senhän saa jo parilla tyhjällä limupullolla hankittua : )

    limupulloja :// Vain viinapulloja ja alko on 200 kilometrin päässä! Täällä selkosilla ei ole helppoa. Täytynee teilata taas poro. Kele!!

    Äänestä

  • neljäntuulen hattu kirjoitti:

    limupulloja :// Vain viinapulloja ja alko on 200 kilometrin päässä! Täällä selkosilla ei ole helppoa. Täytynee teilata taas poro. Kele!!

    ..ponupannut voi olla liiterin takana, eihän niitä sieltä kukaan tule etsimään : ) Poro on varmaan helppo saalistaa. Nehän vaan möllöttää keskellä tietä älyämättä liikkua mihinkään suuntaan. Vähän kaasua kun painaa, niin nehän jää alle : )

    Äänestä

Että pitäisköhän se nykäsen masan uusi keittokirja hommata:)

Äänestä
  • ..jotain raavaan miehen keittokirjaa, jossa opastettiin miten lukemattomilla tavoilla HK:n sinisestä voi laittaa nopeasti herkullista ja ravitsevaa ruokaa : )

    Keittokirjoissa löytyy ihania vapaa-aikaluettavia. Masan kirjaa en ole lukenut, mutta yhden sellaisen yrttikasvattajan keittokirjan. Sehän oli niinkuin romaani, yhtä hauska : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..jotain raavaan miehen keittokirjaa, jossa opastettiin miten lukemattomilla tavoilla HK:n sinisestä voi laittaa nopeasti herkullista ja ravitsevaa ruokaa : )

    Keittokirjoissa löytyy ihania vapaa-aikaluettavia. Masan kirjaa en ole lukenut, mutta yhden sellaisen yrttikasvattajan keittokirjan. Sehän oli niinkuin romaani, yhtä hauska : )

    LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ????????????????????????

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ????????????????????????

    ..oletko oppinut oikein kirjoittamaan ; ) Näytäpä nyt isälle ja äidille mitä olet saanut aikaan. He ovat varmaankin ylpeitä sinusta : )

    Äänestä

Etkö ole tiennyt, ettei kaslerista kunnon kinkkua saa tekemälläkään?
Tulee lätjäkettä, kun se on niskapalaa siasta.
Tuhlasit hyvät kasler-lihat turhaan yritykseen. Kasler on parhaimmillaan paistettuna pannulla, grillissä tai uunissa.
Paista kasler-pihvi pannulla, siivuta sekaan sipulia ja tomaattia loppuvaiheessa, että ne hieman pehmenevät ja syö basmati/thairiisin tai couscousin kera.

Äänestä
  • ..kun se painon alla jäähtyi, niin siinä kävi sellainen aladobi-ilmiö, että valkuaiset hyytyivät kiinteäksi : ) Paistettuna kasleri onkin hyvää, mutta kun yritän välttää rasvaa, niin keitettynä siitä tulee vähärasvaisempi : )
    Enkä minä voi noita basmati-riisejä syödä. Mulle kävi kerran niin, että olin koiran pötsiannosta reikäkauhalla hämmentänyt. Kun sitten keitin basmatiriisiä otin sen saman kauhan käyttööni, kun en muistanut kiireissäni käyttäneeni sitä koiran ruokaan. Nostelin riisit jäähtymään hiukan ihmetellen voimakasta tuoksua. Kun sitten söin niitä riisejä oli maku ja haju niin kuvottava, ettei siitä tullut mitään. Kaikki piti heittää roskiin ja tupa tuulettaa perinpohjin. Yritin sitten keittää myöhemmin sitä riisiä puhtain välinein, mutta ei siitäkään syömisestä mitään tullut, kun muistin sen edelliskerran liian hyvin. Siirryin sittemmin kokojyväriisin käyttäjäksi kokonaan : )

    Äänestä

Kiitoksia ohjeesta, minulla aina uunissa, hyvä et muitakin reseptejä.

Äänestä
  • ..kauoan leikkeleissä on liikaa suolaa..etenkin sen tietyn ulkolaisen halpaketjun. Välillä tekee mieli voida hyvin ja se onnistuu vähäsuolaisemmalla ruualla : )

    Äänestä

laitellanoita reseptejä.
Mut kaikki noi herjat...

Äänestä
  • ..toiset resepteistä. Kyllähän täällä pitäisi olla tilaa kaikille, kunhan käyttäydytään nettietiketin mukaisesti : ) Itse en ainakaan niin välitä toisten mielipiteistä, että nuo herjat mitenkään estäisi kirjoittamasta mitä haluan : )

    Äänestä

niinhä se on ohje ku aikoinaan kotona joulukinkun kanssa. Mie muistan sen hirseen kattilan, johon mahtu semmonen 12 kilon perseenpuolikas. Kun oli kypsää, ni sitte loppusilaus uunissa, eli sinappi ja korppujauhokuorrutus. Vaan en ole ottanu tavaks. Tänä jouluna ei ole sijaa sialle taloudessamme. Täytyy varoa glögin kanssa......

Äänestä
  • ..lapsuuden jouluista se kerta, kun äiti teki lipeäkalaa oikein silleen liottamalla. Muutama kuiva kala paisui saavissa täyttäen sen kokonaan. Aika pitkään meillä oli sitten sitä lipeäkalaa tarjolla, vissiin kevääseen asti, kun se saavi ei ollut niitä pienempiä : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..lapsuuden jouluista se kerta, kun äiti teki lipeäkalaa oikein silleen liottamalla. Muutama kuiva kala paisui saavissa täyttäen sen kokonaan. Aika pitkään meillä oli sitten sitä lipeäkalaa tarjolla, vissiin kevääseen asti, kun se saavi ei ollut niitä pienempiä : )

    tiedän mä tapauksen, jossa kätevä perheenisä, kemian tohtori koulutukseltaan, teki lipeäkalaa. Sillä seurauksella, että kala hävisi olemattomiin. Oli kai omasta päästään sekotussuhteet keksinnä.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    tiedän mä tapauksen, jossa kätevä perheenisä, kemian tohtori koulutukseltaan, teki lipeäkalaa. Sillä seurauksella, että kala hävisi olemattomiin. Oli kai omasta päästään sekotussuhteet keksinnä.

    SILLAI LAARTI OSAA

    Äänestä

ruoanlaitosta puhutaan,niin kysyisinpä minäkin:Mikä on kinkulle sopiva paistolämpötila?Tuolla pakkasessa köllöttelee 7 kilon kinkku odotellen uuniin laittoa..Oliko se 150astetta lämpöä per kilo/tunti,vai miten se on??

Äänestä
  • ..ennen paistamista. Olisikohan se vuorokausi huoneenlämmössä riittävä. Uuni laitetaan 150:lle ja kinkku kuumaan uuniin (niinkuin muukin liha). Ennen uuniin laittoa kinkun voi kääriä alumiinifolioon (=talousfolio) tai sujauttaa kinkkupussiin. Tällöin se säilyy mehukkaampana, eikä kutistu paistettaessa niin paljon. Kinkusta valuu paistettaessa lientä (paitsi jos se on kinkupussissa), joten sen alla kannattaa olla ritilä ja reunallinen uunipelti. kinkkua paistetaan 1,5 tuntia ekalle kilolle ja tunti/kilo muille eli 7,5 tuntia sun kinkkua. Jotkut ottaa kääreet pois kinkun ympäriltä ja paistaa sen viimeisen tunnin ilman niitä, jolloin kinkkuun tulee kaunis pinta. Jotkut taas pitävät ylikypsästä kinkusta ja paistavat reilusti tuon ajan yli. Jos kinkussa ei ole paistolämpömittaria voi sen kypsymisen paiston jälkeen mitata pistämällä terävällä sukkapuikolla siihen reikä. Jos reiästä valuva neste on punertavaa, pitää kinkkua paistaa pari tuntia lisää.

    Jos sinulla on luu siellä kinkun sisällä saa siitä uudeksivuodeksi oivan hernekeiton. Pussillinen herneitä laitetaan likoamaan yöksi runsaaseen veteen. Herneet kaadetaan siivilään ja huuhdotaan raanan alla. Ne ja luut ja kinkun tähteet laitetaan isoon kattilaan ja vettä parisen litraa. Kiehautetaan ja laitetaan levy kakkoselle. Sekaan voi laittaa isoja kuoritun sipulin palasia, kuorittuja viipaleiksi leikattuja porkkanoita ja erilaisia pippureita maun mukaan. Muutkin kun kokonaiset pippurit käy. Laitetaan kansi päälle ja annetaan hiljalleen muhia pari tuntia. Mielestäni rokka on sitä parempaa, mitä paksumpaa se on ja mitä kauemmin hautunut. Laihan rokan ystävät laittavat enemmän vettä sekaan. Lopuksi ne luut ja kinkunpalat voi nostaa kauhalla pois ja leikellä pieniksi sen lihan sinne valmiin rokan sekaan : 9

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..ennen paistamista. Olisikohan se vuorokausi huoneenlämmössä riittävä. Uuni laitetaan 150:lle ja kinkku kuumaan uuniin (niinkuin muukin liha). Ennen uuniin laittoa kinkun voi kääriä alumiinifolioon (=talousfolio) tai sujauttaa kinkkupussiin. Tällöin se säilyy mehukkaampana, eikä kutistu paistettaessa niin paljon. Kinkusta valuu paistettaessa lientä (paitsi jos se on kinkupussissa), joten sen alla kannattaa olla ritilä ja reunallinen uunipelti. kinkkua paistetaan 1,5 tuntia ekalle kilolle ja tunti/kilo muille eli 7,5 tuntia sun kinkkua. Jotkut ottaa kääreet pois kinkun ympäriltä ja paistaa sen viimeisen tunnin ilman niitä, jolloin kinkkuun tulee kaunis pinta. Jotkut taas pitävät ylikypsästä kinkusta ja paistavat reilusti tuon ajan yli. Jos kinkussa ei ole paistolämpömittaria voi sen kypsymisen paiston jälkeen mitata pistämällä terävällä sukkapuikolla siihen reikä. Jos reiästä valuva neste on punertavaa, pitää kinkkua paistaa pari tuntia lisää.

    Jos sinulla on luu siellä kinkun sisällä saa siitä uudeksivuodeksi oivan hernekeiton. Pussillinen herneitä laitetaan likoamaan yöksi runsaaseen veteen. Herneet kaadetaan siivilään ja huuhdotaan raanan alla. Ne ja luut ja kinkun tähteet laitetaan isoon kattilaan ja vettä parisen litraa. Kiehautetaan ja laitetaan levy kakkoselle. Sekaan voi laittaa isoja kuoritun sipulin palasia, kuorittuja viipaleiksi leikattuja porkkanoita ja erilaisia pippureita maun mukaan. Muutkin kun kokonaiset pippurit käy. Laitetaan kansi päälle ja annetaan hiljalleen muhia pari tuntia. Mielestäni rokka on sitä parempaa, mitä paksumpaa se on ja mitä kauemmin hautunut. Laihan rokan ystävät laittavat enemmän vettä sekaan. Lopuksi ne luut ja kinkunpalat voi nostaa kauhalla pois ja leikellä pieniksi sen lihan sinne valmiin rokan sekaan : 9

    Kinkkupusseja taitaa olla jäljellä viime joululta jossain kaapin perällä.Silloin kylläkin paistoin liikaa,ja kinkku kuivui suurimmaksi osaksi:(Paistomittari tuli myös ostettua,joten voi tarkkailla lämpötilaa..

    Juuh,potka on tässä kinkussa,ja osaan kyllä hernekeittoa tehdä;)Ei alien ole ihan uusavuton ruuanlaitossa:))

    Äänestä

  • Alien-8 kirjoitti:

    n, 125-130 C on parempi ja tulee muhevampi kinkku. Eikä myöskään tule lientä niin paljoa.. Mittarista vaan seurailee, ei ole vaikeata...

    Äänestä

  • kinkkuhattu* kirjoitti:

    n, 125-130 C on parempi ja tulee muhevampi kinkku. Eikä myöskään tule lientä niin paljoa.. Mittarista vaan seurailee, ei ole vaikeata...

    ..on vähän uunikohtainen : ) Toisissa uuneissa palaa pullatkin jo 225:ssä ja toisessa pitää olla 250 ennenkuin yleensä paistuu : )

    Äänestä

  • Alien-8 kirjoitti:

    Kinkkupusseja taitaa olla jäljellä viime joululta jossain kaapin perällä.Silloin kylläkin paistoin liikaa,ja kinkku kuivui suurimmaksi osaksi:(Paistomittari tuli myös ostettua,joten voi tarkkailla lämpötilaa..

    Juuh,potka on tässä kinkussa,ja osaan kyllä hernekeittoa tehdä;)Ei alien ole ihan uusavuton ruuanlaitossa:))

    ..vahingossa noi ohjeet niinkuin kirjoittaisin uusavuttomille. Täytyisi jakaa kahteen osaan, niin että kokeneemmat kokit voi hypätä kirjoituksen loppuun ohi turhan lässytyksen : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    ..on vähän uunikohtainen : ) Toisissa uuneissa palaa pullatkin jo 225:ssä ja toisessa pitää olla 250 ennenkuin yleensä paistuu : )

    250 astetta on kaikissa uuneissa 250 astetta.
    -Kuten kaikissa autoissakin on tasauspyörästö. heeh..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

padme_amidala kirjoitti:

..tein taas keittokinkkua, kun sain sellaisen marinoidun mössöpaistin (kasleria tällä kertaa) parin euron tarjouksesta (päiväysalennus huomioitu). Sen valmistus on tosi yksinkertaista, ei ole suolaa ja rasvaakin vaan senverran, kun haluaa : )

Ensin huuhdellaan se liha juoksevassa kylmässä vedessä, niin että kaikki kauhea marinadi lähtee pois. Leikellään näkyvät rasvat pois jos halutaan. Sitten se laitetaan sopivankokoiseen kattilaan, jossa jää viitisen senttiä tyhjää tilaa yläosaan. Kylmää vettä laitetaan kattilaan niin, että liha juuri ja juuri peittyy. Kattila hellalle ja levy kuutoselle, kun vesi alkaa kiehua, laitetaan levy kakkoselle.

Lihan alkaessa kiehua veden pinnalle nousee harmaata mössöä, jonka voi lusikalla nostella pois. Kattilaan voi heittää kuorittua ja isoiksi paloiksi pilkottua sipulia. Samoin porkkanoita, joista on leikattu molemmat päät pois (ei tartte kuoria). Pippuria kanssa maun mukaan, muttei suolaa. Kun liha on kiehunut hiljaisella lämmöllä kannen alla tunnin lihakiloa kohti sammutetaan keittolevy ja annetaan lihan jäähtyä liemessä. Lihan päälle voi laittaa pienen lautasen alassuin painoksi, niin kinkusta tulee tiiviimpää. Jäähtynä liha on käytettävissä leikkeleenä leipien päällä.

Siivilöidyn liemen voi käyttää vaikka jauhelihakeitossa tai missä nyt yleensä tapaa lihalientä käyttää. Mulla koira tykkää sitä litkiä ja voihan siinä kiehauttaa vähän riisiä seassa, niin saa kunnon aterian koirallekin : )

Mietin vaan, että raaskiiko tämä mies syödä koskaan posson lihaa:
World's Smartest Pig
http://www.youtube.com/watch?v=iDtj4uT2eCg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu