Palkkaerot

Nyt on julkaistu tuore VATT:n tutkimus miesten ja naisten palkkaeroista yksityisellä sektorilla. On tutkittu samassa työssä samassa yrityksessä olevien palkkausta teollisuuden alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden osalta sekä yksityisten palvelualojen työntekijöiden osalta.

Tulos: puhtaasti sukupuolesta johtuva palkkaero (munalisä) on 2,8% - 3,7% miesten hyväksi. Kyseessä on siis se ero, jota ei voida selittää pois millään muulla syyllä. Ero on pienin teollisuuden toimihenkilöillä eli 2,8%, teollisuustyöntekijöillä 3,6%, palvelualan työntekijöillä 3,7%.

Suurin osa eroista selittyy odotetusti uratyyppisistä tekijöistä (mm. paremmin palkatut tehtävät ja statukset), teollisuustyöntekijöillä lisäksi vaikutti se, että miehet työskentelivät naisia yleisimmin tehtaissa, joissa maksettiin parempia palkkoja. Kaikkiaan teollisuuden alemmat toimihenkilönaiset saivat 14% pienempää, teollisuustyöntekijänaiset 16% pienempää ja palvelualojen naiset 18% pienempää keskituntipalkkaa kuin miehet.

Johtopäätökseni on sama, mistä feministit täälläkin ovat useaan otteeseen kirjoittaneet: miehille maksetaan paremmin samanarvoisistakin suorituksista, tavallisesti kuitenkin homma toimii työelämässä siten, että miehiä ylennetään uratiellä yleisemmin ja myös nopeammin kuin naisia. Näin saadaan ikäänkuin legitiimit perusteet miesten parempiin ansioihin (mutta ei suosintaan, siihen ei legitiimisyyttä tarvita). Vastaa myös omaa kokemustani. Naisilla on pienemmät palkat kaikilla tasoilla.

Ehkä palstan miehetkin voivat luottaa tutkimukseen, onhan se miesten tekemä (Antti Luukkonen, Ossi Korkeamäki, Tomi Kyyrä) ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tuottama. Lähde: Hesari 26.3.2004, taloussivut. Referoin tutkimusta, koska palstalla lähes kaikki miehet ovat olleet mitätöimässä tätäkin tosiasiaa. Syyt ilmiöön löytyvät pinttyneistä asenteista, miesten ja naisten.
452004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ottamatta kantaa muuta kuin teollisuuden palkkaeroihin, niin kirjoitit, että:

"
Ero on pienin teollisuuden toimihenkilöillä eli 2,8%
"

No niin, teollisuudessa työskentelee erilaisia toimihenkilöitä. Toimihenkilöitä ovat esimerkiksi hallinnonpuolen ihmiset. Kuten vaikkapa palkanlaskijat ja konttoristit, jotka varsin usein ovat naisia, joilla ei välttämmättä ole, eivätkä tarvi korkeakoulu- taikka opistotason koulutusta.

Toisaalta taas suurin osa miehistä, jotka luokitellaan toimihenkilöiksi toimivat kunnossapidossa ja suunnittelussa päällikköinä ja työnjohtajina. Muutenkin tehtävissä joihin vaaditaan ainakin opistotason koulutus.

Lisäksi esimerkiksi kunnossapito tehtävissä on paljon sellaista vikapäivystys hommaa, josta sitten maksetaan päivystyslisä.

Lisäksi urospuolisten toimihenkilöiden keskimääräisiä palkkoja hilaa ylös kehitys- ja tutkimustehtävissä toimivien korkeakoulutason kavereitten kohtuullisen suuret palkat. Miksi sitten naisia ei ole näissä tehtävissä? Luulenpa, että siksi, ettei naisia kauheasti kiinnosta teknisen alan yliopistokoulutus. Toki poikkeuksia on, mutta eiköhän heille maksetakin saman verran kuin vastaavassa tehtävässä toimivalle miehelle.

Itse työskentelen ns. rivi-insinöörinä, eli olen sellainen 'alempi toimihenkilö'. Tunnen muutaman viksun plikan, semmosen oikeen Tiploomi-insinöörin ja kyllä he saavat parempaa palkaa kuin minä. Niinkuin tietysti oikein onkin.

Semmoista tällä kertaa.

Äänestä
  • Tutkimuksessa verrattiin SAMAA työtä tekeviä SAMASSA TYÖPAIKASSA, ja saatiin nuo keskimääräiset 2,8 - 3,7% erot. Siis kun erilaisten asemien ja tehtävien yms. (esim. sihteerin ja päällikön) vaikutus tuntiansioihin eliminoitiin. Mainitsin tämän kyllä.

    Kun em. työnkuvien eroavuuksia ei eriytetty, rävähtivät erot suuremmiksi, kuten mainitsin.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Tutkimuksessa verrattiin SAMAA työtä tekeviä SAMASSA TYÖPAIKASSA, ja saatiin nuo keskimääräiset 2,8 - 3,7% erot. Siis kun erilaisten asemien ja tehtävien yms. (esim. sihteerin ja päällikön) vaikutus tuntiansioihin eliminoitiin. Mainitsin tämän kyllä.

    Kun em. työnkuvien eroavuuksia ei eriytetty, rävähtivät erot suuremmiksi, kuten mainitsin.

    mutta eikö tässä nyt olla niin lähellä tasajakoa kuin ylipäätään voidaan ajatella päästävän? siis tosen liksa on 1.000 ekeä ja toisen 1.028? Ihan tosi, tämähän on ainakin minunmielestäni tasapeli.

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    ...tässä on nyt ennen kaikkea se, että nuo selittävät taustatekijät on otettu huomioon - rankkojen yleistyksien sijaan.

    Sohvi sinänsä viittaa asiattomasti siihen, etteivät "miehet uskoisi" aiempia tutkimustuloksia siitä, että noin keskimäärin miesten ja naisten palkkaero on 20% Minusta se on ihan jees tilastoista vedettyä kauraa.

    Mutta se pointti on se, että paljonko palkkaeroista johtuu ihmisen VALINNOISTA johtuvista jutuista - ja paljonko sitten vain sukupuolesta. Ja nyt sitten on todettu, että sukupuolesta EI johdu 20% palkkaeroa mitenkään AUTOMAATTISESTI naiselle, joka on koulutusuransa alussa - VAAN (joillakin aloilla) tuo yleistys on siis aiheeton - valtaosa tuosta 20% tekijöistä johtuukin:
    1) ammatinvalinnasta
    2) valmiudesta tehdä töitä
    3) yrittämishalusta

    Kun taas sitten oikeana tasa-arvokysymyksenä on tuo 2-3 prosenttia, josta uskon päästävän yhä paremmin ihan tasoihin, kunhan nuoret tulevat :-)

    Tilastoista kun löperösti yleistetään, niin sieltähän voi tulla vaikka mitä - onneksi joku on nyt kaivanut edes noita taustatekijöitäkin (huom! miestutkijat! ;-)

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    mutta eikö tässä nyt olla niin lähellä tasajakoa kuin ylipäätään voidaan ajatella päästävän? siis tosen liksa on 1.000 ekeä ja toisen 1.028? Ihan tosi, tämähän on ainakin minunmielestäni tasapeli.

    ..tässä on se, että täsmälleen samasta työstäkin maksetaan duunaripuolella (palkkaluokissa) miehille systemaattisesti parempaa palkkaa. Toisin kuin TT:n tutkimus väittää - ja palstan miesenemmistö. Tilannehan on käytännössä lain hengen vastainen, tälläistä käytäntöä ei saisi olla. Yleisin tapa väistää muodollinen lainrikkomus on tietenkin antaa miehille muka vastuullisempia posteja, jotka oikeuttavat parempaan palkkaan. Näin myös tehdään, se on nähty. Kaikki hyvin, niinkö? Kaukana tasapelistä.

    Äänestä

Kyllähän minä tämän tutkimustuloksen uskon ja näin varmasti tekee suurin osa tämän palstan miehistä. Omalla kohdallani ongelma on ollut tämä "miehen euro on naisen 80 senttiä"-höpinä, koska se ei ole perustunut oikeisiin mittareihin. Nyt kun on mitattu oikeita asioita voidaan todeta, että miehen euro on naisen 97 senttiä. Tämä on tietysti väärin, mutta ei ehkä niin hälyttävää kuin tämä legendaarinen 20 prosentin ero.

Äänestä
  • Kyllä se naisen euro on edelleenkin välillisesti 80 senttiä.

    Äänestä

  • Miisa kirjoitti:

    Kyllä se naisen euro on edelleenkin välillisesti 80 senttiä.

    Taitaa olla jotain korkeampaa matematiikkaa tuo. Palkkaero, jonka laskemisessa on otettu eri työtehtävät huomioon on 2,8 prosentista sinne neljän prosentin pintaan. Se 20 prosenttia laskettiin ilman, että tehtävien erilaisuutta olisi huomioitu, eli se ei koskaan perustunut todellisuuteen.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    Oliko tutkimuksessa huomioitu työpäivien pituus eli esim. ylityöt. Olettaisin niin, kuhan vain tsekkasin.

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    Oliko tutkimuksessa huomioitu työpäivien pituus eli esim. ylityöt. Olettaisin niin, kuhan vain tsekkasin.

    ..puhutaan tuntipalkoista, niin niihin eivät käsitykseni mukaan voi sisältyä ylityöt, palveluvuosilisät yms.

    Äänestä

Aluksi palkkaero oli muka 20%. Miehen markka on naisen 80 penniä; miehen euro vastaa naisen 80 senttiä. Sitten paljastui, että tilastollisissa tutkimusmenetelmissä oli puutteita ja ero tarkentui 10 prosenttiin, jolla tarkoitetaan SELITTÄMÄTÖNTÄ EROA palkoissa. Ne menetetyt kymmenen prosenttia kahdestakymmenestä voitiin siis selittää pois muilla tekijöillä kuin sukupuolella.

Toisin sanoen, tuskinpa tuossakaan on kyseessä varmennettu munalisä, vaan selittämätön ero, joka leimataan tiettyjen feministien toimesta sukupuolesta johtuvaksi! Tuo 20 prosentin sukupuolilisäkin paljastui kuplaksi ja kutistui siis siihen kymmeneen prossaan. Kannattaa muistaa, että vaikka kahden tekijän välillä on korrelaatio, niin se voi silti olla vain näennäinen ja todellisuudessa korreloivien tekijöiden välillä ei ole mitään yhteyttä; tai yhteys on oletettua paljon pienempi.

Äänestä
  • Se on se taulu jossa nainen hymyilee salaperäisesti, se arvoitus on ratkennut; nainen hymyilee kun on just saanut munaa...

    Äänestä

  • Edustat odottamaani perinteistä kommentointilinjaa. Mutta vastaus. Tutkijoiden mukaan palkkaero on munalisä, kaikki muut mahdolliset palkkaukseen vaikuttavat muuttujat on eliminoitu, jäljelle jäi vain sukupuoli. Miten Arvt itse selittäisit tuon salaperäisen vinouman, joka aina on kallellaan miesten hyväksi? Eläköön se pieni ero, vai?

    Ikävin naisiin kohdistuva syrjintä työelämässä liittyy kuitenkin mielestäni urakehitykseen, mihin olen tälläkin palstalla monasti viitannut. Myös tutkimus totesi saman asian, miehiä oli nostettu parempiin palkkaluokkiin (vastuullisempiin tehtäviin), naiset jätettiin puurtamaan entisiin. Tällä konstilla minkä tahansa alan palkkauserot venähtävät keskimääräisesti 20-30 prosenttiin, minkä seikan ansiotilastotkin ovat osoittaneet.

    Hesarissa oli esimerkkinä pankkiala, joka on Suomessa naisvaltainen. Kuitenkin siellä miehet johtavat naisia, miehillä on naisia parempi palkka kaikilla tehtävätasoilla. Johtajanakin nainen ansaitsee vähemmän. Naisia on ylimmässä johdossa äärimmäisen vähän. Tyypillisiä naistehtäviä ovat sihteeri, laskenta, kirjanpito ja erilaiset tuki- ja palvelutehtävät, naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista.

    Kyllä näyttö on vahva. En ymmärrä, miksi jotkut miehet (tämän palstan enemmistö) kieltävät systemaattisesti faktat. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata tilannetta tulevaisuudessa. Jospa palkkaerot keikahtavatkin toisinpäin, naisten ansiot ovat paremmat, siitä syystä, että koulutus ja ammattitaito ovat paremmat, ei sukupuolen takia. Varmaan alkaa vastaava älämölö, kuin nyt poikien/miesten kehnommasta opintomenestyksestä, miten väärin väärin asiat on..

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Edustat odottamaani perinteistä kommentointilinjaa. Mutta vastaus. Tutkijoiden mukaan palkkaero on munalisä, kaikki muut mahdolliset palkkaukseen vaikuttavat muuttujat on eliminoitu, jäljelle jäi vain sukupuoli. Miten Arvt itse selittäisit tuon salaperäisen vinouman, joka aina on kallellaan miesten hyväksi? Eläköön se pieni ero, vai?

    " naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista."

    Älä oikeasti viitsi viljellä tuota. Et voi mitenkään verrata osastonjohtajaa johonkin tämän alaiseen (samalla koulutuksella) ja todeta, että palkkaerot ovat sukupuolista syrjintää. Ainoastaan samoista tehtävistä maksettavat erilaiset palkat ovat vertailtavissa ja ne erot ovat siinä 2,8-4 prosentin pinnassa, ei siis 14-19 prosentin.

    Eihän tuota munalisää nyt suoranaisesti ole kielletty, onpahan vain tullut kritisoitua asian tiimoilta synnytettävää harhaanjohtavaa uutisointia.

    Pari asiaa luultavasti (tutkimukseen perehtymättä arvioiden) on jäänyt sivuun. Tiedätkö, otettiinko huomioon palkkavaatimuksia? Entä mahdollista vedätystä, tyyliin "Kilpailijafirma tarjosi juuri 10% parempaa palkkaa...". Selvitettiinkö, missä määrin miehet ja naiset käyttävät tätä kikkaa? Tosin tällä ei tietysti ole merkitystä kuin toimihenkilöiden, lähinnä ylempien sellaisten kohdalla.

    Eli siis selvisikö, johtuuko se ero enemmän sukupuolesta vai roolimalleista.

    Itse asiassa muuten se vinouma ei AINA ole kallellaan miesten hyväksi. Löytyy myös aloja, joilla naisten palkat ovat paremmat, vaikkakin nämä ovat enemmänkin marginaalissa. Tuskin näkyvät tuollaisissa laajemmissa selvityksissä mitenkään.

    "Tutkijoiden mukaan palkkaero on munalisä, kaikki muut mahdolliset palkkaukseen vaikuttavat muuttujat on eliminoitu--"

    Rohkea väite, mutta mitä itse tutkimuksesta sanotaan:

    "Tutkimuksen mukaan samaa työtä tekeville naisille maksetaan teollisuudessa ja yksityisillä palvelualoilla 3-4 % pienempää palkkaa kuin miehille.
    Osa eroista selittyy koulutuksella ja erilaisella työkokemuksella, mutta osa eroista johtuu siitä, että naiset saavat samasta työstä miehiä huonompaa palkkaa. Tutkija Antti Luukkosen mukaan suurin osa palkkaeroista johtuu eriytymisestä, eli naiset ja miehet päätyvät eri aloille tai erilaisiin yrityksiin."

    "Miesten parempi palkka johtuu usein siitä, että miehet ovat töissä tehtaissa, joissa maksetaan parempaa palkkaa. Se selittää puolet palkkaerosta, mutta se ei selitä, miksi naisille maksetaan samasta työstä samassa yrityksessä 3,6 % vähemmän kuin miehille."

    http://www.esmerk.fi/sak/news/200403260efsal001.htm#ss4PCCLG

    Kyse on siis edelleen selittämättömästä erosta, joka leimataan sukupuolesta johtuvaksi, vaikka erolle voi olla muitakin selityksiä. Munalisän olemassaoloa ei ole osoitettu. On vain osoitettu, että osaa eroista ei ole voitu selittää ja selittämätön ero on leimattu sukupuoleen kytkeytyväksi.

    " En ymmärrä, miksi jotkut miehet (tämän palstan enemmistö) kieltävät systemaattisesti faktat."

    Minä taas en ymmärrä miten tietyt feministit ovat kehdanneet vääristellä tällaisia tutkimuksia ja levittää uskomuksia siitä, että palkkaeron 20 prosentin suuruus selittyy täysin sukupuolella. Lisäksi vääristelyä on jatkuvasti siinä, että selittämätön ero pyritään leimaamaan jatkuvasti sukupuolesta johtuvaksi eron koko ajan kutistuessa pienemmäksi kun tutkimusmenetelmät ovat paremmat ja ei-sukupuolitekijöitä osataan paremmin huomioida.

    Totta, yksi vääristävä tekijä näissä palkkaerotutkimuksissa, joissa annetaan keskimääräinen palkan suuruus, on se, että tutkimuksissa ei huomioida sitä, että naistyöntekijöiden työkuva on erilainen kuin miesten.

    Pankkialastakin puhuttaessa puhuttiin nimenomaan keskiansiosta.

    Äänestä

  • Arvt kirjoitti:

    Ei, vaan työnkuvia nimenomaan on tutkittu. TT selvitti asiaa jo aikaisemmin, ja silloin jo tarkasteltiin työnkuvauksia. Havaittiin, että työnkuvauksen tarkentuessa selittämätön palkkaero pienenee, ja työntekijätasolla häviää lähes olemattomiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että samasta työstä maksettaisiin samaa palkkaa, koska työelämätutkimuksen piirissä vallitsee kohtuullinen yksimielisyys siitä, että miesten töiden vaativuutta tyypillisesti arvioidaan hieman ylöspäin naisiin verrattuna. Tätä on toki vaikea todentaa.

    Äänestä

  • Tumppu kirjoitti:

    Usko pois vain, ei ole yksinkertainen asia tehdä tutkimuksia palkkaeroista. Yksi vaikeus on nimenomaan työnkuvien erilaisuudesta johtuva vääristymä. Totta kai sitä asiaa tutkitaan, että saadaan parempia ja totuudenmukaisempia tutkimuksia aikaiseksi.

    " Tämä ei kuitenkaan tarkoita--"

    Ei se sitä välttämättä tarkoitakaan, mutta ei myöskään osoita todeksi tuollaista mutua. Mikään mututuntuma ei osoita todeksi sitä, että samasta työstä ei saisi samaa palkkaa siksi, koska on nainen.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    " naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista."

    Älä oikeasti viitsi viljellä tuota. Et voi mitenkään verrata osastonjohtajaa johonkin tämän alaiseen (samalla koulutuksella) ja todeta, että palkkaerot ovat sukupuolista syrjintää. Ainoastaan samoista tehtävistä maksettavat erilaiset palkat ovat vertailtavissa ja ne erot ovat siinä 2,8-4 prosentin pinnassa, ei siis 14-19 prosentin.

    ..on vain naisten tilanne palkkauksessa, ei tutkimuksen tulos, jota referoin. Ei siinä verrata keskenään duunarin ja osastopäällikön palkkoja, kirjoitin sen aivan selvästi mielestäni. Jokaisella hierarkiatasolla naisilla on huonommat palkat (siis esim. naisosastopäälliköilla verrattuna miesosastopäällikköihin).

    Mutta kuten tiedät, duunareitakin on monta astetta ja niillä eri palkkaluokituksia. Duunarien palkkahaitariero ilman pikkutarkkoja erittelyitä on pari-kolmekymmentä prosenttia. Miehet ovat paremmilla palkkaluokilla naisia yleisemmin. Voisitko lukea sen Hesarin, en välittäisi toistaa koko artikkelia?

    ..pitää omat mutusi mieluummin, kuin luottaa kyseiseen tarkkaan tutkimukseen, muihin tutkimuksiin ja vuosikausia kerättyihin ansiotasotilastoihin? Siitä vaan, toki. Mikä minä olen sinua käännyttämään. Uskonasioista en rupea kiistelemään.

    Äänestä

  • Tumppu kirjoitti:

    Eihän tuota munalisää nyt suoranaisesti ole kielletty, onpahan vain tullut kritisoitua asian tiimoilta synnytettävää harhaanjohtavaa uutisointia.

    Pari asiaa luultavasti (tutkimukseen perehtymättä arvioiden) on jäänyt sivuun. Tiedätkö, otettiinko huomioon palkkavaatimuksia? Entä mahdollista vedätystä, tyyliin "Kilpailijafirma tarjosi juuri 10% parempaa palkkaa...". Selvitettiinkö, missä määrin miehet ja naiset käyttävät tätä kikkaa? Tosin tällä ei tietysti ole merkitystä kuin toimihenkilöiden, lähinnä ylempien sellaisten kohdalla.

    Eli siis selvisikö, johtuuko se ero enemmän sukupuolesta vai roolimalleista.

    Itse asiassa muuten se vinouma ei AINA ole kallellaan miesten hyväksi. Löytyy myös aloja, joilla naisten palkat ovat paremmat, vaikkakin nämä ovat enemmänkin marginaalissa. Tuskin näkyvät tuollaisissa laajemmissa selvityksissä mitenkään.

    ..ko. tutkimusta, siteerasin vain tätä viimeisintä kiintoisan ja luotettavan tuntuista. Vedätyksiä tai ei, roolimalleja tai ei, itsetunnon puutetta tai ei, tulokset ovat saman suuntaisia, kuin lukuisissa edeltäjissään. Hyvää tässä tutkimuksessa oli yrityskohtainen ja tehtäväkohtainen tarkastelu, samoin tuntipalkkojen vertaaminen (ylityöt yms. eivät ilmeisesti vaikuta).

    Naisissakin on "syytä" sikäli, että me toimimme naisrooliodotusten mukaan siinä kuin miehetkin miesrooliodotusten mukaan. Raivaajahenkiä on, ne näyttävät mallia. Kyllä normipaineet vähitellen löystyvät näiltä osin, ja valinnat alkavat enenevästi vapautua osaamisen ja kiinnostuksen mukaan mieluummin, kuin sukupuoliroolien ja ympäristön odotusten. Kouluttautuneilla (ammatillisesti sekä akateemisesti kouluttautuneilla) tätä jo ilmenee, ainakin nuorehkoilla, luulen.

    Äänestä

  • Arvt kirjoitti:

    "Tutkijoiden mukaan palkkaero on munalisä, kaikki muut mahdolliset palkkaukseen vaikuttavat muuttujat on eliminoitu--"

    Rohkea väite, mutta mitä itse tutkimuksesta sanotaan:

    "Tutkimuksen mukaan samaa työtä tekeville naisille maksetaan teollisuudessa ja yksityisillä palvelualoilla 3-4 % pienempää palkkaa kuin miehille.
    Osa eroista selittyy koulutuksella ja erilaisella työkokemuksella, mutta osa eroista johtuu siitä, että naiset saavat samasta työstä miehiä huonompaa palkkaa. Tutkija Antti Luukkosen mukaan suurin osa palkkaeroista johtuu eriytymisestä, eli naiset ja miehet päätyvät eri aloille tai erilaisiin yrityksiin."

    "Miesten parempi palkka johtuu usein siitä, että miehet ovat töissä tehtaissa, joissa maksetaan parempaa palkkaa. Se selittää puolet palkkaerosta, mutta se ei selitä, miksi naisille maksetaan samasta työstä samassa yrityksessä 3,6 % vähemmän kuin miehille."

    http://www.esmerk.fi/sak/news/200403260efsal001.htm#ss4PCCLG

    Kyse on siis edelleen selittämättömästä erosta, joka leimataan sukupuolesta johtuvaksi, vaikka erolle voi olla muitakin selityksiä. Munalisän olemassaoloa ei ole osoitettu. On vain osoitettu, että osaa eroista ei ole voitu selittää ja selittämätön ero on leimattu sukupuoleen kytkeytyväksi.

    " En ymmärrä, miksi jotkut miehet (tämän palstan enemmistö) kieltävät systemaattisesti faktat."

    Minä taas en ymmärrä miten tietyt feministit ovat kehdanneet vääristellä tällaisia tutkimuksia ja levittää uskomuksia siitä, että palkkaeron 20 prosentin suuruus selittyy täysin sukupuolella. Lisäksi vääristelyä on jatkuvasti siinä, että selittämätön ero pyritään leimaamaan jatkuvasti sukupuolesta johtuvaksi eron koko ajan kutistuessa pienemmäksi kun tutkimusmenetelmät ovat paremmat ja ei-sukupuolitekijöitä osataan paremmin huomioida.

    Hesarissa lainataan tutkija Antti Luukkosta. Valtaosa eroista syntyy eriytymisestä (kuten siteerasin), mutta ruohonjuuritasoisessa tarkastelussa jää selittämättä millään muuttujalla ne kolmesta neljään prosenttia miesten hyväksi. Millään muulla kuin juuri sillä sukupuolella, se on yhteinen muutuja. Tämä toistetaan Hesarissa niin monta kertaa, että jos lehti kirjoittaa väärin, oletan tutkijoiden vaativan korjausta. Jos sitä ei tule, luotan saamaani infoon.

    Tuonne ylemmäs olen kyseisen tutkimuksen kertaalleen linkittänyt. Siellä voi itse kukin siihen tutustua.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Hesarissa lainataan tutkija Antti Luukkosta. Valtaosa eroista syntyy eriytymisestä (kuten siteerasin), mutta ruohonjuuritasoisessa tarkastelussa jää selittämättä millään muuttujalla ne kolmesta neljään prosenttia miesten hyväksi. Millään muulla kuin juuri sillä sukupuolella, se on yhteinen muutuja. Tämä toistetaan Hesarissa niin monta kertaa, että jos lehti kirjoittaa väärin, oletan tutkijoiden vaativan korjausta. Jos sitä ei tule, luotan saamaani infoon.

    Kyseessä on selittämätön ero, tämän sinäkin nyt myönsit, ja jotkut katsovat sen eron selittyvän ainoastaan sukupuolella. Erot voivat selittyä kuitenkin vielä lisääkin toistaiseksi tunnistamattomien tekijöiden johdosta.

    Kannattaa muistaa, että vähän aikaa sitten tietyt feministit syyttivät 20 prosentin eroa täysin sukupuolesta johtuvaksi.

    Tulihan se sieltä.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    ..on vain naisten tilanne palkkauksessa, ei tutkimuksen tulos, jota referoin. Ei siinä verrata keskenään duunarin ja osastopäällikön palkkoja, kirjoitin sen aivan selvästi mielestäni. Jokaisella hierarkiatasolla naisilla on huonommat palkat (siis esim. naisosastopäälliköilla verrattuna miesosastopäällikköihin).

    Mutta kuten tiedät, duunareitakin on monta astetta ja niillä eri palkkaluokituksia. Duunarien palkkahaitariero ilman pikkutarkkoja erittelyitä on pari-kolmekymmentä prosenttia. Miehet ovat paremmilla palkkaluokilla naisia yleisemmin. Voisitko lukea sen Hesarin, en välittäisi toistaa koko artikkelia?

    Lainaan itseäni:

    "" naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista."

    Älä oikeasti viitsi viljellä tuota. Et voi mitenkään verrata osastonjohtajaa johonkin tämän alaiseen (samalla koulutuksella) ja todeta, että palkkaerot ovat sukupuolista syrjintää. Ainoastaan samoista tehtävistä maksettavat erilaiset palkat ovat vertailtavissa ja ne erot ovat siinä 2,8-4 prosentin pinnassa, ei siis 14-19 prosentin."

    Mitä tällä tarkoitan sanoa on, että älä viitsi verrata keskiansiota keskiansioon koska silloin et saa mitään järkevää tulosta vaan ainoastaan keskiansioiden erot. Kenskiansiot taas eivät ole sukupuolesta johtuvia vaan ammatinvalintaan ja moniin muihin seikkoihin liittyviä eikä niillä voi todistaa sukupuolista syrjintää. Kun siis haluat puhua sukupuolesta johtuvista seikoista puhu niistä parista kolmesta prosentista, jotka oikeasti ovat "munalisästä" johtuvia. Miehen euro on naisen 97 senttiä. Naisten palkat ovat vajaan neljä prosenttia miesten palkkoja jäljessä.

    Äänestä

  • Arvt kirjoitti:

    Kyseessä on selittämätön ero, tämän sinäkin nyt myönsit, ja jotkut katsovat sen eron selittyvän ainoastaan sukupuolella. Erot voivat selittyä kuitenkin vielä lisääkin toistaiseksi tunnistamattomien tekijöiden johdosta.

    Kannattaa muistaa, että vähän aikaa sitten tietyt feministit syyttivät 20 prosentin eroa täysin sukupuolesta johtuvaksi.

    Tulihan se sieltä.

    20 %:n ero keskiansioissa johtuu sukupuolesta.

    Siitä, että naisten tekemää työtä ei arvosteta yhtä paljon kuin miesten tekemää työtä. Miesten työ arvotetaan ylemmäs kuin naisten. Edellisen seikan on ääneen sanonut jopa toimitusjohtaja työpaikassa, jossa työskentelin monta vuotta. Hänestä oli aivan luonnollista antaa miehille parempaa palkkaa vaikka firmalle rahaa tuovan työn teki suurimmaksi osaksi naiset. Kyseessä yksityinen pk-yritys.

    Äänestä

  • Amanda kirjoitti:

    Sitä minäkin sanoin, kun viittasin miesten suosimiseen ylennyksissä. En jaksa jankutta enempää noiden kanssa.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    Lainaan itseäni:

    "" naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista."

    Älä oikeasti viitsi viljellä tuota. Et voi mitenkään verrata osastonjohtajaa johonkin tämän alaiseen (samalla koulutuksella) ja todeta, että palkkaerot ovat sukupuolista syrjintää. Ainoastaan samoista tehtävistä maksettavat erilaiset palkat ovat vertailtavissa ja ne erot ovat siinä 2,8-4 prosentin pinnassa, ei siis 14-19 prosentin."

    Mitä tällä tarkoitan sanoa on, että älä viitsi verrata keskiansiota keskiansioon koska silloin et saa mitään järkevää tulosta vaan ainoastaan keskiansioiden erot. Kenskiansiot taas eivät ole sukupuolesta johtuvia vaan ammatinvalintaan ja moniin muihin seikkoihin liittyviä eikä niillä voi todistaa sukupuolista syrjintää. Kun siis haluat puhua sukupuolesta johtuvista seikoista puhu niistä parista kolmesta prosentista, jotka oikeasti ovat "munalisästä" johtuvia. Miehen euro on naisen 97 senttiä. Naisten palkat ovat vajaan neljä prosenttia miesten palkkoja jäljessä.

    Niihin muutamaan prosenttiin juuri viittasinkin, kun puhuin munalisästä. En tarvitse siihen eri kehoitusta jälkikäteen. Todelliset räikeämmät erot tulevat esiin naisten ja miesten urakehityksessä. Jos muuta väität, olet umpisokea, täystollo tai valehtelija. Sorry nyt vaan.

    Äänestä

  • Amanda kirjoitti:

    20 %:n ero keskiansioissa johtuu sukupuolesta.

    Siitä, että naisten tekemää työtä ei arvosteta yhtä paljon kuin miesten tekemää työtä. Miesten työ arvotetaan ylemmäs kuin naisten. Edellisen seikan on ääneen sanonut jopa toimitusjohtaja työpaikassa, jossa työskentelin monta vuotta. Hänestä oli aivan luonnollista antaa miehille parempaa palkkaa vaikka firmalle rahaa tuovan työn teki suurimmaksi osaksi naiset. Kyseessä yksityinen pk-yritys.

    20 prosentin ero johtuu suurimmaksi osaksi sukupuoleen liittymättömistä tilastollisista tekijöistä.

    Näkemyksesi lähestyy paljolti jo sosialismia. Ilmeisesti haluaisit, että kaikille ihmisille maksetaan eri töistä täysin samaa palkkaa riippumatta siitä mitä töitä he tekevät. Neuvostoliitossa tämä malli johti sosialistisen järjestelmän romahtamiseen. Yksi syy oli se, että kun traktorinajaja sai samaa palkkaa kuin lääkäri, niin motivaatio hakeutua vaativampiin töihin ei ollut suuri.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    " naisten ansiot eri tehtävissä ovat 81-86% miesten keskiansioista."

    Älä oikeasti viitsi viljellä tuota. Et voi mitenkään verrata osastonjohtajaa johonkin tämän alaiseen (samalla koulutuksella) ja todeta, että palkkaerot ovat sukupuolista syrjintää. Ainoastaan samoista tehtävistä maksettavat erilaiset palkat ovat vertailtavissa ja ne erot ovat siinä 2,8-4 prosentin pinnassa, ei siis 14-19 prosentin.

    Asia on alkanut korjaantumaan 20 vuodessa. Aikaisemmin naisen palkka 70-80 luvuilla tosiaan oli 20%-30% vähemmän kuin miesten. Varsinkin teollisuustyössä, jossa tosin 70-80 luvulla oli muutenkin matalat palkat. Jos nyt tilanne on alkanut korjaantumaan, ei silti pidä unohtaa, että naiset ovat kärsineet palkkasyrjinnästä kauan aikaa ja nyt osaavat pitää puolensa.

    Äänestä

  • Arvt kirjoitti:

    20 prosentin ero johtuu suurimmaksi osaksi sukupuoleen liittymättömistä tilastollisista tekijöistä.

    Näkemyksesi lähestyy paljolti jo sosialismia. Ilmeisesti haluaisit, että kaikille ihmisille maksetaan eri töistä täysin samaa palkkaa riippumatta siitä mitä töitä he tekevät. Neuvostoliitossa tämä malli johti sosialistisen järjestelmän romahtamiseen. Yksi syy oli se, että kun traktorinajaja sai samaa palkkaa kuin lääkäri, niin motivaatio hakeutua vaativampiin töihin ei ollut suuri.

    "20 prosentin ero johtuu suurimmaksi osaksi sukupuoleen liittymättömistä tilastollisista tekijöistä."

    Onhan se mukavaa huijata itseään tuolla. Mitähän nämä sukupuoleen liittymättömät tilastolliset tekijät sitten ovat?

    Aika korkealentoista yrittää tuputtaa sosialismia tähän mukaan. Lue edellinen uudelleen, 20 %:N ero johtuu siitä, että naisten tekemää työtä ei arvosteta. Sinäkö siis vertaat Neuvostoliitto-esimerkissäsi, että traktorinkuljettaja = naiset ja lääkäri= miehet.

    Suomessa suuri osa lääkäreistä on naisia ja putkiasentajista suurin osa on miehiä. Silti uskaltaisin ilman tilastojen esiin kaivamista väittää, että liksa on siuurin piirtein sama. Toisin sanoen esimerkkisi toteutuu jo Suomessa tällä hetkellä, sen mahdollistaa asenne, josta aiemmin puhuin, ei suinkaan sosialismi.

    "Suomessa suuri osa lääkäreistä on naisia ja putkiasentajista suurin osa on miehiä. Silti uskaltaisin ilman tilastojen esiin kaivamista väittää, että liksa on siuurin piirtein sama. Toisin sanoen esimerkkisi toteutuu jo Suomessa tällä hetkellä, sen mahdollistaa asenne, josta aiemmin puhuin, ei suinkaan sosialismi."

    Naurettava esimerkki, ei liity mitenkään sukupuoleen. Molemmat ammatteja, joissa työntekijöistä on erityisesti tietyillä alueilla pulaa. Lääkärille maksetaan silti enemmän - jos hän suostuu muuttamaan Kärsämäelle.

    Tässä ei ole enää kysymys työn arvostuksesta vaan siitä, että kyseiset työntekijäryhmät pääsevät itse määrittelemään palkkansa markkinatalouden ehdoilla.

    Parempi esimerkki voisi olla kaupungin palveluksessa toimivien insinöörien ja terveyskeskuksen sairaanhoitajien palkkojen vertaaminen. Tässä voitaisiin jo nähdä ero perinteisten naisten ja miesten töiden arvostuksissa.

    Äänestä

  • Arvt kirjoitti:

    20 prosentin ero johtuu suurimmaksi osaksi sukupuoleen liittymättömistä tilastollisista tekijöistä.

    Näkemyksesi lähestyy paljolti jo sosialismia. Ilmeisesti haluaisit, että kaikille ihmisille maksetaan eri töistä täysin samaa palkkaa riippumatta siitä mitä töitä he tekevät. Neuvostoliitossa tämä malli johti sosialistisen järjestelmän romahtamiseen. Yksi syy oli se, että kun traktorinajaja sai samaa palkkaa kuin lääkäri, niin motivaatio hakeutua vaativampiin töihin ei ollut suuri.

    Vai sukupuoleen liittymättömistä syistä. Miten selität sen mystisen ilmiön, että korkeampiin palkkaluokkiin duunaripuolella sekä eriasteisiin esimiestehtäviin nimitetään ensisijaisesti miehiä, jos niitä on, vasta toissijaisesti naisia? Miehet ovat järestään nerollisempia sattumoisin, niinkö?

    Paras, kun et tuo puoluepolitiikkaa tähän vyyhteen, please.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Niihin muutamaan prosenttiin juuri viittasinkin, kun puhuin munalisästä. En tarvitse siihen eri kehoitusta jälkikäteen. Todelliset räikeämmät erot tulevat esiin naisten ja miesten urakehityksessä. Jos muuta väität, olet umpisokea, täystollo tai valehtelija. Sorry nyt vaan.

    Kyllä, erot urakehityksessä selittävät myös monia muita palkkaeroja. Esimerkiksi pankinjohtajan urakehitys verrattuna konttorisiivoojan urakehitykseen selittää aika pitkälle kyseisten yksilöiden palkkausta. Tietysti myös se voi vaikuttaa, että siivooja on ehkä nainen ja johtaja ehkä mies. Mitä sitten? Ei pankinjohtajan ja siivoojan palkkaa voi verrata ja sitten todeta, että palkoissa on eroja sukupuolen takia. Sillehän me emme voi mitään, että suurin osa insinööritieteisiin hakeutuvista on edelleen miespuolisia ja hoitoalalle haluavat naispuolisia yksilöitä. Ainoa älykäs tapa mitata sukupuolesta johtuvia palkkaeroja on samojen työtehtävien vertaaminen. Miksi siis edelleen haluat ottaa esille eron, joka ei perustu sukupuoleen vaan ammatinvalintaan?

    Äänestä

Miehet joutuvat olemaan asepalveluksessa, joten korkeampi palkka kompensoi, menetetyn opiskelu tai työajan.

Äänestä
  • Naiset ovat raskaana,jotkut jopa useamman kerran, joten korkeampi palkka, jokaheille kuuluisi saman logiikan mukaan, kompensoisi menetetyn opiskelu tai työajan.

    Kaikki naiset eivät ole raskaina,mutta eivät kaikki miehetkään suorita aselpalvelusta.

    Äänestä

  • jaaha kirjoitti:

    Naiset ovat raskaana,jotkut jopa useamman kerran, joten korkeampi palkka, jokaheille kuuluisi saman logiikan mukaan, kompensoisi menetetyn opiskelu tai työajan.

    Kaikki naiset eivät ole raskaina,mutta eivät kaikki miehetkään suorita aselpalvelusta.

    Mutta armeijasta/siviilipalveluksesta kieltäytyminen tarkoittaa linnaa.

    Äänestä

...asiallisen näköistä tietoa.

Yksityisellä sektorilla (jota tämä tutkimus koski) on huomattava, että valtaosa yrityksistä on pieniä ja keskisuuia yrityksiä, jotka työllistävät 6-70% työvoimasta. Valtaosa yrittäjistä on miehiä - jolloin voisi olettaa, että etenkin pienissä perheyrityksissä miehet palkkaavat tuttuja miehiä - ja johtuen yleensä siitä, että tuttu mies on kehissä lisäten luottamusta pomon ja työntekijän välillä, saavat nämä luottomiehet usein parempaa palkkaakin...

Se, mitä tutkimus ei tutkinut, on ikäjakauma - ts. itse voisin olettaa, että saman verran vuosia samassa työpaikassa samoissa töissä ollut alle 35-vuotias ryhmä voisi itse asiassa noin hypoteettisesti olla lähempänä toisiaan sukupuolten välillä, kuin sitten vähän vanhemmassa ikäpolvessa, jonka vanhat "patruunat" ovat tulleet palkanneeksi.

Veikkaan, että osa jäljelle jäävästä "selittämättömästä" 3-4 prosentista selvittyisi vielä ikäjakaumalla (jota ei raportoitu tuossa tutkituksi). (ts. niin, että naisten ja miesten palkkaerot samoissa töissä olisivat sen suurempia, mitä iäkkäämmistä työntekijöistä on kyse).

Muuten tuo 3-4% ero tuntuu paljon realistisemmalta, kuin tuo aiempi 20%, joten hyvä, että taustatekijöitä on tutkittu.

Sinänsähän keinot ovat selkeitä:
1. Naiset yleensä hakemaan ylenemisiä jne. siinä missä miehetkin - noin kokemuksesta tuntuu, että miehet ovat röyhkeämpiä vedättämään palkkaansa, kun taas naiset odottavat vieläkin keskimäärin kiltimmin, että "systeemi" huolehtisi mm. etenemisestä
2. Naisia enemmän yrittäjiksi -> palkkaamaan sitten luottonaisia paremmille paikoille
3. Niissä yrityksissä, joissa todella samasta työstä maksetaan vielä muna- tai pimppalisää, yleensä kulttuuri kehiin, jossa insentiivijärjestelmä olisi mahdollisimman läpinäkyvä... tulospalkkaus on aina sitten hyvä keino alkaa tasoittaa palkkaeroja.

...oli ilo kuitenkin lukea nyt tutkimusta, joissa rajujen prosenttiyleistysten taakse mentiin niihin selittäviin tekijöihin. 3-4 %:n munalisä on sekin liikaa, mutta kyllä tuo 20%:n mukainen uutisointi oli aika korjata siten, että homma selittyy niillä taustatekijöillä sitten vähän oikeampaan suuntaan.

Se, mikä kiinnostaisi vielä olisi tutkimukseen mukaan otettu ikäfaktori - ts. onko tuo "munalisä" edelleen sitten yhtä suuri kaikissa ikäryhmissä samasta työstä? Myös joukko tapaustutkimuksia yrityksistä, joissa sitä havaitaan esiintyvän, olisi mielenkiintoista (joskin hankala toteuttaa)

Äänestä

Amerikkalaisissa tutkimuksissa on havaittu pituuden vaikuttavan palkkaan merkittävästi. 190 cm pitkä saa keskimäärin 700$ parempaa palkkaa kuukaudessa kuin 180 senttinen. Ehkä munalisä onkin vaan pituuslisä. Tasa-arvo toteutuu kun tarpeeksi vaahdotaan palkkoeroista, jolloin yritykset nostavat kytkintä ja suuntavat vähemmän ahdasmieliseen maahan. Kelan päivärahahan on kaikille sama.

Äänestä
  • Koko vaikuttaa, sen edellä on kuitenkin selkeästi sukupuoli. Kookkaat miehet ansaitsevat peremmin ja pääsevät urallaan eteenpäin pieniä yleisemmin. Naisten kohdalla on sikäli päinvastainen ilmiö, että ns. lihavia syrjitään, ainakin tilastollisesti tämä on havaittu. Muuten oletan, että kookkailla naisilla on kookkaiden miesten tavoin tuosta fyysisestä ulottuvuudesta johtuvaa luontaista auktoriteettia, jonka palautteena on arvostus työelämässä ja muussakin vuorovaikutuksessa. Kookkaita kuunnellaan.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Koko vaikuttaa, sen edellä on kuitenkin selkeästi sukupuoli. Kookkaat miehet ansaitsevat peremmin ja pääsevät urallaan eteenpäin pieniä yleisemmin. Naisten kohdalla on sikäli päinvastainen ilmiö, että ns. lihavia syrjitään, ainakin tilastollisesti tämä on havaittu. Muuten oletan, että kookkailla naisilla on kookkaiden miesten tavoin tuosta fyysisestä ulottuvuudesta johtuvaa luontaista auktoriteettia, jonka palautteena on arvostus työelämässä ja muussakin vuorovaikutuksessa. Kookkaita kuunnellaan.

    mutta kyllä se on aika pitkälti itsestä kiinni miten usein palkankorotuksia saa. Työnantajat tietenkin haluavat hyviä työntekijöitä mahdollisimman halvalla. Jos ei itse pyydä palkankorotuksia, niin harvemmin se palkka itsestään kohoaa. Pitää hankkia lisää pätevyyttä ja vaatia lisää liksaa. Jos työnantaja ei suostu niin kannattaa vaihtaa firmaan, jossa palkkavaatimukseen suostutaan.

    Äänestä

Itse kylläkin luin tuon uutisen siten, että tuohon parin prosentin eroon sisältyy sekä sukupuoli että työkokemus ja koulutus. Niiden keskinäisiä painoarvoja ei oltu tarkemmin eroteltu. Uutisessa kuitenkin haluttiin korostaa sukupuolen merkitystä vaikka kaikkia muita tekijöitä EI oltu rajattu pois.

Äänestä
  • ..väärin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sohvi kirjoitti:

Nyt on julkaistu tuore VATT:n tutkimus miesten ja naisten palkkaeroista yksityisellä sektorilla. On tutkittu samassa työssä samassa yrityksessä olevien palkkausta teollisuuden alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden osalta sekä yksityisten palvelualojen työntekijöiden osalta.

Tulos: puhtaasti sukupuolesta johtuva palkkaero (munalisä) on 2,8% - 3,7% miesten hyväksi. Kyseessä on siis se ero, jota ei voida selittää pois millään muulla syyllä. Ero on pienin teollisuuden toimihenkilöillä eli 2,8%, teollisuustyöntekijöillä 3,6%, palvelualan työntekijöillä 3,7%.

Suurin osa eroista selittyy odotetusti uratyyppisistä tekijöistä (mm. paremmin palkatut tehtävät ja statukset), teollisuustyöntekijöillä lisäksi vaikutti se, että miehet työskentelivät naisia yleisimmin tehtaissa, joissa maksettiin parempia palkkoja. Kaikkiaan teollisuuden alemmat toimihenkilönaiset saivat 14% pienempää, teollisuustyöntekijänaiset 16% pienempää ja palvelualojen naiset 18% pienempää keskituntipalkkaa kuin miehet.

Johtopäätökseni on sama, mistä feministit täälläkin ovat useaan otteeseen kirjoittaneet: miehille maksetaan paremmin samanarvoisistakin suorituksista, tavallisesti kuitenkin homma toimii työelämässä siten, että miehiä ylennetään uratiellä yleisemmin ja myös nopeammin kuin naisia. Näin saadaan ikäänkuin legitiimit perusteet miesten parempiin ansioihin (mutta ei suosintaan, siihen ei legitiimisyyttä tarvita). Vastaa myös omaa kokemustani. Naisilla on pienemmät palkat kaikilla tasoilla.

Ehkä palstan miehetkin voivat luottaa tutkimukseen, onhan se miesten tekemä (Antti Luukkonen, Ossi Korkeamäki, Tomi Kyyrä) ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tuottama. Lähde: Hesari 26.3.2004, taloussivut. Referoin tutkimusta, koska palstalla lähes kaikki miehet ovat olleet mitätöimässä tätäkin tosiasiaa. Syyt ilmiöön löytyvät pinttyneistä asenteista, miesten ja naisten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu