nuoret kuulkaa

sitten kun maailma on loppumaisillaan, ja ruoka ei riitä enää kaikille, muistakaa silloin ketkä kannattivat ja ylläpitivät nykyistä kulutustoimintaa.

Älkää antako armoa vanhainkodeissa ja muualla oleville vanhuksille, jollette tiedä heidän vastustaneen täysin rinnoin nykyistä kulutuskulttuuria. jättäkää heidät ruuatta, heistä ei ole hyötyä teille.

esimerkiksi nykyinen palmuölybiodieselin valmistus ei ole ekologista lainkaan. palmujen tieltä raivataan jatkuvasti sademetsää, joka aiheuttaa suuria hiilidioksidi päästöjä, kuin myös tuhoaa alueen eliö, kasvi ja eläinkunnan. palmuäljyn tuottaminen tuottaa noin 3 kertaa enemmän hiilidioksidia, kuin normaalin dieselin valmistus ja käyttö. palmuöljyä ei tuhon sademetsän tilalla voida loputtomiin tuottaa, vain niin kauan, kun maaperässä riittää ravinteita, jonka jälkeen tuotanto hiipuu ja loppuu, ja on taas raivattava lisää sademetsää. tätäkään ei ole taidettu ottaa huomioon lainkaan. maata täytyy lannoittaa, jotta sen tuottavuus säilyisi, ja lannoittaminen onnistuu fossiilisen energian avuin, jota käytetään yhä enemmän ja enemmän sen valmistamiseen. ihmiskunnalla on fossiilista polttoainetta vielä muutamaksi kymmeneksi vuodeksi tällä menolla, mutta sen jälkeen olemme pulassa, todella pulassa.

Työtä tehdään koska ihmiskunnalla on nykyään säännöt, että on saatava rahaa, jotta voi elää. ja rahan saamiseksi on tuhottava elinympäristöään mitä moninaisimmin keinoin. Vain siksi, koska markkinointikoneisto luo normeja ihmisille, jotta saavat tuotteitaan myytäväksi. ja nämä mainosten tuottamat mielikuvat omaksutaan normaaliudeksi pikkuhiljaa. ja he jotka eivät noita normeja jostain kumman syystä noudata, pidetään kummallisina. on siis tärkeää olla hyväksytty typerysten joukossa ja elää kuten "kuuluu" jotta pyörät voisivat pyöriä..

Tämän kaiken seuraamuksen voi asioita pohtiva itse tajuta. mutta harvalla tahtoa siihen on. siksi sanoin, että muistakaa heidät, jotka tämän aiheuttivat, sitten kun aika on kypsä, ja älkää antako heille mitään armoa, koska ei heidänkään teot antaneet teille mitään mahdollisuutta antaa sitä. joudutte toimimaan pakon edessä.

te tulette elämään toisenlaisessa maailmassa, ne jotka selviytyvät ensin kovista koettelemuksista, jotka ihmiskuntaa odottavat. moni ei tätä asiaa ymmärrä. tietoa on vaikka kuinka paljon, mutta valtaosalle tuntuu olevan tärkeämpää vain hakea tukea omalle toiminnalleen ja tavoilleen, kuin ottaa selvää niiden seuraamuksista ja siitä mistä ne ovat riippuvaisia. jos he ottaisivat, he ymmärtäisivät.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

gsdgasdgds kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu