Onko korvasta vetäminen teidän mielestä hyvä asia ?
Vastatkaa rehellisesti
Minna J
71959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
vetäminen on mun mielestä hyvä asia ja pieni harmiton nenästä vetäminen saa hyväksyntäni. Suonenvetoa jalassa en taas oikein hyväksy, mutta vetää se kuitenkin, mun vastusteluista huolimatta aina joskus kuitenkin :)
Koska lähes kaikki muukin maailmassa on sitä. Mikä asia täällä pysyy ennasllaan maailmanloppuun asti,jos senkäänjälkeen?On kai jonkinverran myös kysymys ihmisten aivokapasiteetista tajuta asioita,kuten mitenpaljon heillä on varaa käyttääkkään aivosolujaan täällä sekä antaa ajatuksiaan ulos?Demograattiseen ajattelutapaan kuuluu myös työntää kansakuntamme hyväksyntään kaiken sekä poistaa yhteisöstä epädemograattiset muodoin esim. heidännollessa juppien hallinnan tiellä.Kaikki juppien hallinta tehdään kansan ja demogratian parhaaksi heidännimiinsä vain senverran höystäen juppimaisuutta että saadaan kansan riinnat kohoamaan ylevaisyyttä korkeasta elintasostaan kuin toimitusjohtaja tasoon itsekkukin. Vaikka kirpputorijonot ja leipäjonot kasvavat.Kouliintuneet Politiikot välittävät rauhallisesti tiedoitusvälineissä hyväosaisuuttamme,ja tarvettamme autaa muuta maailmaa vähäosaisina erittelemättä.Erään Presidenttimme virkaannastujais-puheessaan tuomat ajatukset,että Naapurimaiden taloudet eivät tulisi poiketa toisistaan kovin paljon jne on tullut jo esiin kauan Suomessakin,Tänne on tultu vihreämmille niityille elämään,vähän joka ilmansuunnasta.Olemme jopa äänekkäästi mainostaneet muuttojen puolesta kuuluttamalla korkeasta elintasostamme?Asioista ei ole ollut mitään kansannäänestyksiä,joten muutto- ja ostovirtauksista ovat pienemmät piirit vastuussa,varoillaan.Olemme tulleet maailmalla tähänkinnasti hyvin toimeen valtioiden kanssa.Mihin se tietotato nyt olisi hävinnyt,kun kehityksen pitäisi kulkea vain parempaan suuntaan hookemien perusteella.Onko tarkoitus hajoittaa maamme palasina ja tarjota se ja sen hallinta ympäri maailmaa ja kuvitella kokoavamme sen taas yhteen kuin tieteiselokuvissa myöhemmin.Voisi myös pitää jalat maassa ja hoitaa enemmän omia asioitamme.Eivät ainakaan suurvallat ole paljonkaan kiinnostuneita avuistamme.Heidän taloutensa vaaliminen on ymmärrettävästi suuremmista ympyröistä kiinni.
jos sielta vetaa korvasta pois lude-olion. muuten se ei oo hyva asia ollenkaan :-)
voihan se olla...riippuu että mistä kohtaa korvaa ja millä tekee ja millä voimakkuudella...:)
oot kylla oikeessa.. kylla korvasta vetaminen voi olla hirmu ihanakin asia :-)
me puhutaan samaa kieltä :)
Kieli pois Basan korvasta! Olet juuri lankeamassa syntiin!
onks se sitten syntiä...?
kun korvaan liittyy semmoinen ihanakin asia :-)
eikøs perjantaisaarna tarttisi tyøta viela iltapuhteeksi..:-)
mutta eihän se nyt kiva oo jos korvassa luteita on...pittää ne kiskoo sieltä pois :)
Kaikki, mikä tuottaa itselle tai toisille iloa ja/tai mielihyvää, on syntiä! Enhän minäkään joisi tuota omatekoista ruskehtavaa ehtoollisviinäni litratolkulla joka päivä, ellei se maistuisi pahalle ja aiheuttaisi pahoinvointia. Hyvänmakuinen ehtoollisviinihän olisi syntiä!
Eipä tullutkaan mieleeni. Jatkakaatten siis synnintekoanne, jotta minä saan virikkeitä saarnaani varten!
kun semmoinen ajatus tuli heti mieleen.. etta hirmuinen lude-olio on pesiytyny korvaan ja raksuttelee siella. pois on vedettava! :-)
ettei saarnasta roiku ehtoollisprenkun etiketti :-)
voi mua syntistä...:)
onkohan semmosia raksuttelevia korvaluteita olemassakaan...?
"Rakkaat sheurakuntalaishet! *hik* Olen tänä aamuna juonut ehtoollishta teidän kaikkien puoleshta. Itshe ashiassha olen juonut teidän puoleshtanne *hik* kymmenen vuoden ehtoollishet. Voin vakuuttaa, että she on rashkashta, mutta mitäpä kunnon *hik* shielunpaimen ei tekishi laumansha hyväkshi... Nyt *hik* vetäydyn shakashtin puolelle nauttimaan Töyshän sheurakunnan ehtoollishet heidän puoleshtaan. Korkeampi voima minua auttakoon tässhä urakassha! *hik*"
Kielibasa onnistui selittelemään synnintekonne parhain päin, joten voitte jatkaa aivan rauhassa... ;)
kyllä se sitten osaakin...:)
jotta semmoisia vois olla olemassa.. tuli semmonen kauhu-kuva :-)
vaan koko sammio :-)
ois kyllä aikamoinen kauhukuva...:( ei kyllä vois tulla korvasta vetämään ennenkun luteelle ois tullu häätö...vaikka emmä kyllä niitäkään pelekää :)
mutta kylla siihen vetamiseen on korvan oltava ehottoman ludeton :-)
emmä kyllä haluis että kesken kaiken ryömis lude ja keskeyttäs...
ei siina vetamisesta tuu enaa yhtaan mittaan sen jalkeen..
saattas mennä nauruksi koko homma :)
niin on siina omat hauskat vivahteensa :-)
kikatuskohtauksen sais aikaseksi :)
olet ihailtavan siveellinen!
Olisipa kaikki miehet tommosia,
mut kaikki ovat vaan irstailijoita...
mallinukkekin, toi mun komeampi puolisko... niin ku sanotaan.
Voisit sillekin tulla saarnaamaan... ja ottaa vaikka jalkapuun mukaan.
Semmonen tarttis ehdottomasti kotipihalle saada!
vaikka se on kummiskin enempi vakava asia :-)
jos mina jatkelen viela hetkisen.. hurpatellaan ihan kohta :-)
tottakait :) jatkelehan niin sitten hurpatellaan
Jalkapuu on aina kiehtonut minua. Olen aikonut hankkia sellaisen itsellenikin. Muutama kysymys minulla kuitenkin olisi, joten toivottavasti palstalla on joku jalkapuuasiantuntija. Ja tässä tulee kysymyksiä:
- Kuinka pohjoisilla leveysasteilla jalkapuu menestyy?
- Tarvitseeko jalkapuuta lannoittaa vai kasvaako se ihan maaperän omilla antimilla? Annanko naapurin koiran pissiä sen juurelle?
- Miten pian jalkapuu tuottaa satoa? Jos istutan sen ensi keväänä, voinko poimia ensimmäiset jalat sen oksilta jo seuraavana vuonna?
- Jos jalkapuuta lannoitetaan, tuleeko jaloista pahanhajuisia? Olisiko hajunsyöjistä apua?
- Onko jalkapuu hallanarka? Täytyykö hedelmät peittää villasukilla kylminä öinä?
- Jalkapuun hedelmiä uhkaavat tunnetusti erilaiset sienitaudit ja rakkulat sekä kieroonkasvaneet kynnet, mutta olen erityisen huolissani kihdistä. Kuinka helposti jalkapuun hedelmiin iskee kihti, mikäli lannoitan puuta oluella ja pienillä kaloilla sekä eläinten sisäelimillä?
- Kuinka paljon ja minkäkokoisia hedelmiä jalkapuu tuottaa ensimmäisellä satokaudella? Kysyn tätä siksi, että osaisin ostaa sopivankokoisia jalkineita hedelmille.
- Entä millaisissa jalkineissa hedelmät säilyvät parhaiten? Saappaissa ne ovat suojassa ulkoisilta uhkatekijöiltä, mutta toisaalta sandaaleissa hajuongelma lienee pienempi.
Kiitos jo etukäteen asiantuntevista vastauksista!
Ystävällisesti teidän
Pastor Sill
Jalkapuutarhuri
paneutumista asiaan jo ennen tarhuroimaan ryhtymistä! uskompa että sinusta tullee maailman paras jalkapuutarhuri sitten kun saat tarvittavat tiedot ja alat hommiin :)
on mennyt tikittävä kuoleman kello!!!;))
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemankello
onhan peillä ennestäänkin parit kangaspuut, vyyhdinpuita en ole kyllä vähään aikaan nähnyt,
voi olla että rusakot käyneet pupertamassa illalliseksi.
Ps. Kai saarna tulee taas sunnuntaina?
Täs on näköjään kaikki olleet enemmän tai vähemmän syntisiä,
että ehtoollinen olisi paikallaan, ja mitä niistä viinistä, vaihdetaan viskiin...
semmonen on oikeesti olemassa...pesiytyyköhän se korvassa...? jos on kosteusvaurioita niin voi vaikka tullakin ja petinsä sinne tehhä...? :)
pesii vanhan puusängyn jalkaan ja tikittelee siellä kaiket yöt ja häiritsee siun nukkukuvia;))
mulla on sängyn osto just tulossa :)
kuolemankellot on hyvin harvinaisia ja viihtyvät paremmin ulkoseinässä....ja tupajumit sanansa mukaan tuvassa...just siinä puusoffassa. ;D
kaikkia..ja varsinkin yöaikaan..voin tulla kummittelemaan sinnekin aikani kuluksi:))
http://www.youtube.com/watch?v=Z_RdYmK90O0&feature=PlayList&p=F66A53EE6AF3D2C3&playnext=1&playnext_from=PL&index=20
minä en pelekää mitään muuta kun kuntosalin juoksulaitetta :)
juolsulaite on yksi nyky urbaani demoni!;))
samaa mieltä oon sun kanssa :)
koska ne mokomat kuntosalin demoniset inkvisition välineitä muistuttavat kapistukset voivat koukuttaa pysyvästi ja ihmisruumis halajaa lisää rangaistusta ja armoa niiltä nykypäivän terveysinkvisiittoreiden tekemiltä terveys ja kuntoilu vaatimuksilta joihin kaikkien pitäisi mukautua..ne vie lopulta sielun;))
ookkaan samaa mieltä sun kanssa...perun puheeni, mutta en sitä että ne on ainoo asia mitä pelekään :)
tämä liittyy korvasta vetämiseen...voi tehdä tiukkaa jos korvaan on juuttunut joku kuntosalin juoksulaite..
ei tää siihen liitykään vaan pelkäämiseen kun viivi sano sulle ettei saa pelotella...
lumisia nukkukuvia:))
http://www.youtube.com/watch?v=njPWBTIv9qw&feature=fvw
tykkään...kauniita nukukuvia sinulle :)
harreguud, sehan on juoksulaite eika mikaan demoni :-)
meilki on vaan kivoi kummituksii, eläviä saa joskus pelätä.
Jos telon jalkani näissä nykyisissä töissäni (aina on vaarana, että uuvun raskaan ehtoollisen jälkeen lumihankeen) niin pahasti, että se/ne joudutaan amputoimaan, vaadin saada puisen proteesin. Silloin olisin puujalkajalkapuutarhuri...
Saarnalta ei välty kukaan tänäkään viikonloppuna. Olen juuri hakemassa itselleni vahvaa synnintuntoa mallasehtoollisen parissa, joten saarnasta on tulossa tavallistakin paatoksellisempi.
Kangaspuita taitaa kasvaa lähinnä kuivissa kangasmetsissä. Kangaspuiden juurella kai kasvaa niitä kangasrouskujakin, jotka tiettävästi rouskuttavat ravinnokseen kangaspuiden hedelmiä. Ovat kuulemma helppoa riistaa eikä niiden metsästämiseen tarvitse edes lupia. Saamieni tietojen mukaan jopa minunlaiseni kampurajalka saisi kangasrouskun juoksemalla kiinni.
se pitäs päästä näkemään :)
Korvista vetäminen on ihanaa ja silloin kun minua vedetää korvasta, niin tunnen jotakin todella todentuntuista aaahhhh aaahhhh !!!
Olen sinkku, kuvani löydätte Tiedekahvilan sivuilta http://www.tiedekahvila.fi/henkilokunta-1.html
Sul on kyllä todella isot ja kauniit korvat mä voisin suo vetää kunnolla korvista ;-)
Kiitoksia, kun osaatte arvostaa korviani.
Katsoin vanhan videon sattumalta netistä 2005 Matti Virtasen toimittaman MOT-ohjelma ihmisiä huijaavasta hypnotisoijasta, joka taas pyörii markkinoilla ja vetää ihmisiä nenästä! Parempi vetää korvasta!
tietenkään.
korvasta tai nenästä. Sitten se vastaa hyvältä tuntuu kun vetää kunnolla viikseen. Ettäs tiedätte.
Joskus on kyllä kiva tulla nenästä vedetyksi, ja viikseen vetäminenkin voisi olla paikallaan, mutta korvasta vetäminen on kyllä ehdoton ei, sehän sattuu?
kyllä korvasta vetäminen tekee hyvää :)
jos saa vetaa toisen korvasta;))
..imeminen on oikein miellyttävää. Mut sitähän ei kysytty....
Vastaan: eiiii ole.
siks olikin ehdoton ei... ;)
..jos vetää korvannipukkaa suulla niin se taas on oikein kivaa :P
Ett se vähän riippuu millä korvaa vedetään. En tykkäisi jos hohtimilla kiskottaisiin .,..,.
vastaan, että on. Pääsääntöisesti. Jos tykkää. Kaikki ei tykkää. Ja hyvä muistaa, että kohtuus kaikessa , kohtuudessakin. Kyllä itse olen aina pitänyt Koskenkorvan neutraalista ja hapokkaasta mausta. Se sopii ihan kaikkien ruokien kanssa. Ihan mihin aikaan ja paikkaan tahansa. Se on lyhyesti sanottuna: aito suomalainen luomujuoma. Kippis.
H.P.J.
Elli kirjoittaa että miesten pissaaminen wc:n pöntön reunoihin sisäpuolelle on kamalaa ja Ulpunmielestä taas se lorina kun syntyy miesten pissatessa taas keskelle pönttöä sinäänsä,herättää koko talon aina toistapuolta katua myöden? Siinä asiassa taas Elli ja Ulpu ovat samaa mieltä että kun nainen on käynnyt WC:ssä tarpeillaan,on naisen tuoksu siellä vallitseva kuin kedon kukat niityllä kesäkuussa.
...
http://www.clips4sale.com/category/75