Kielenopetus murroksessa
VBL-ANALYYSI Mitä tapahtuu? Maailma tulee päivä päivältä lähemmäksi mutta suomalaiset peruskouluoppilaista tulee aina vain vähemmän motivoituneita lukemaan vieraita kieliä koulussa.
Englanti ja espanja vielä menevät, näköjään, mutta muut vieraat kielet ovat vaaravyöhykkeellä nuorten kielivalinnoissa.
Pahin on tilanne suomenkielisellä taholla. Vielä vuonna 2002 valitsi 40 prosenttia suomenkielistä oppilaista yhden lisäkielen lukemisen, tänään vähemmän kuin kymmenen prosenttia lukee yhtä lisäkieltä.
Kun opetusneuvos Erik Geberiltä Aktuellt-ohjelmassa viime torstaina (29.10) kysyttiin syitä niin hän tarjosi pelottavan selvityksen:
Kuntien lisääntyneet vapaudet ovat johtaneet siihen, että useimmat suomenkieliset oppilaat alkavat lukea ruotsia vasta seitsemännellä luokalla ja sen vuoksi vain harvat jotka jo seuraavana vuonna jaksavat ottaa uuden vieraan kielen.
Sen lisäksi, että myöhään mukaanotettu ruotsi on heikentänyt kaksikielisyyttä maassa on uudistus myöskin johtanut siihen, että suomenkieliset oppilaat lopettavat peruskoulun yleisesti ottaen heikommilla kielitaidoilla kuin ruotsinkieliset oppilaat.
Ruotsinkielisellä puolella useimmat lukevat kaksi A-kieltä -suomea ja englantia- jo aikaisessa vaiheessa koulunkäyntiään ja sen vuoksi kynnys ottaa uusi vieras kieli on heillä matalampi kahdeksannella luokalla.
Kehityssuunta on myöskin täällä viettävä, mutta siitä huolimatta melkein kolmannes oppilaista valitsee
vieraan kielen valinnaisena aineena.
Mitä me opimme tästä?
Ja, että monet pienet aikaisemmin tehdyt päätökset lisätä kunnallista ja yksilöllistä vapautta peruskoululaitoksessa on saamassa ikäviä seurauksia. Ruotsalaisuus Suomessa kärsii siitä, että 90 prosenttia maan suomenkielisistä saavat ensiyhteyden ruotsinkieleen vasta hankalassa murrosiässä ja taas myöhään aloitettu ruotsinopetus samanaikaisesti korottaa suomenkielisten kynnystä opetella uusia kieliä.
Se johtaa siihen, että yrityselämä Suomessa menettää samanaikaisesti kilpailukykyä koska nuoret itse eivät ole haluttuja työmarkkinoilla, jotka yhä enemmän kansainvälistyvät.
Erik Geber sanoo, että monet nuoret elävät uskossa, että he selviävät ainoastaan englannilla ja, että kaikki muut kielet ovat sekä työläitä sekä tarpeettomia.
Hän voi olla oikeassa mutta kysymys on miksi nuoret sallitaan elää tässä harhaluulossa? Monet yritysjohtajat ovat julkisesti todistaneet, että kielet ovat elintärkeitä ja, että ruotsi on jopa englantia tärkeämpää.
Sitä taustaa vasten on kaikki syyt aikaistaa ruotsinopetusta kouluissa. Se että opetusministeri Henna Virkkunen (Kok) Huvudstadsbladetissa perjantaina (30.10) asettui tietyin varauksin positiivisesti Martti Ahtisaaren ehdotuksen taakse täytyy kuitenkin kaikesta huolimatta katsoa hyvänä uutisena.
Mutta kysymys on jos se edes riittää. Osa katsoo, että väärien päätösten ja oppilaitten asennevammojen takia on vielä kolmas, vieläkin vaikeammin selvitettävä syy vallitsevaan kriisiin suomalaisessa kielenopetuksessa:
Että vanhanaikainen pakkosyöttö ei toimi, erityisesti ei tilanteessa jossa valittavat kielet kilpailevat muiden, enemmän kiinnostavien aineiden kanssa. Se, että suomenkieliset oppilaat lopettavat peruskoulun ilman, että olisivat oppineet käytännön ruotsia ei ehkä pelkästään riipu siitä, että opetus olisi aloitettu myöhemmin, kunnallisesta vapaudesta ja asenteista vaan myöskin siitä, että on joku perustavaa laatua oleva vika itse opetusmenetelmissä?
Kuka tietää, ehkä me myöskin löydämme myötävaikuttavan syyn miksi Suomi ei enää ole yhtä kaksikielinen maa kuin se oli vielä sukupolvi sitten?
Kun kysymys oli keskustelun aiheena Slaget efter tolv- ohjelmassa torstaina (29.10) viittasi RKP:n Mikaela Nylander siihen, että ainerajat koulussa pitäisi poistaa ja kielenopetus pitäisi sisällyttää muuhun opetukseen.
Hän on ehkä oikeassa. Ehkä me hyvien kielikylvyistä saatujen kokemuksien kautta pikkuhiljaa rohkenemme alkaa kuulustelemaan historianläksyjä saksaksi, valmistaa kotitaloustuntien aterioita suomeksi ja käyttää maantietoa hyväksi takomalla kyseessä olevan maan tietoja sen tai oman maan kielellä?
Yhdentynyt kielenopetus vaatii itsestään selvästi enemmän sekä opettajalta että oppilaalta. Muutos siihen suuntaan edellyttäisi suurmuutosta opettajankoulutuksessa ja eikä sitä sen vuoksi voida yhdessä yössä muuttaa.
Mutta mikään ei estä, että me aloitamme keskustelemaan asiasta täällä ja nyt. Enemmän käytännönmukainen kielenopetus nostaisi todennäköisesti motivaatiota ja se tie hyödyttäisi sekä oppilaita itseään, että maata jossa asumme.
[email protected]
Kenneth Myntti
2.11.2009 12:00:00
VBL-ANALYYSI Mitä tapahtuu? Maailma tulee päivä päivältä lähemmäksi mutta suomalaiset peruskouluoppilaista tulee aina vain vähemmän motivoituneita lukemaan vieraita kieliä koulussa.
Englanti ja espanja vielä menevät, näköjään, mutta muut vieraat kielet ovat vaaravyöhykkeellä nuorten kielivalinnoissa.
Pahin on tilanne suomenkielisellä taholla. Vielä vuonna 2002 valitsi 40 prosenttia suomenkielistä oppilaista yhden lisäkielen lukemisen, tänään vähemmän kuin kymmenen prosenttia lukee yhtä lisäkieltä.
Kun opetusneuvos Erik Geberiltä Aktuellt-ohjelmassa viime torstaina (29.10) kysyttiin syitä niin hän tarjosi pelottavan selvityksen:
Kuntien lisääntyneet vapaudet ovat johtaneet siihen, että useimmat suomenkieliset oppilaat alkavat lukea ruotsia vasta seitsemännellä luokalla ja sen vuoksi vain harvat jotka jo seuraavana vuonna jaksavat ottaa uuden vieraan kielen.
Sen lisäksi, että myöhään mukaanotettu ruotsi on heikentänyt kaksikielisyyttä maassa on uudistus myöskin johtanut siihen, että suomenkieliset oppilaat lopettavat peruskoulun yleisesti ottaen heikommilla kielitaidoilla kuin ruotsinkieliset oppilaat.
Ruotsinkielisellä puolella useimmat lukevat kaksi A-kieltä -suomea ja englantia- jo aikaisessa vaiheessa koulunkäyntiään ja sen vuoksi kynnys ottaa uusi vieras kieli on heillä matalampi kahdeksannella luokalla.
Kehityssuunta on myöskin täällä viettävä, mutta siitä huolimatta melkein kolmannes oppilaista valitsee
vieraan kielen valinnaisena aineena.
Mitä me opimme tästä?
Ja, että monet pienet aikaisemmin tehdyt päätökset lisätä kunnallista ja yksilöllistä vapautta peruskoululaitoksessa on saamassa ikäviä seurauksia. Ruotsalaisuus Suomessa kärsii siitä, että 90 prosenttia maan suomenkielisistä saavat ensiyhteyden ruotsinkieleen vasta hankalassa murrosiässä ja taas myöhään aloitettu ruotsinopetus samanaikaisesti korottaa suomenkielisten kynnystä opetella uusia kieliä.
Se johtaa siihen, että yrityselämä Suomessa menettää samanaikaisesti kilpailukykyä koska nuoret itse eivät ole haluttuja työmarkkinoilla, jotka yhä enemmän kansainvälistyvät.
Erik Geber sanoo, että monet nuoret elävät uskossa, että he selviävät ainoastaan englannilla ja, että kaikki muut kielet ovat sekä työläitä sekä tarpeettomia.
Hän voi olla oikeassa mutta kysymys on miksi nuoret sallitaan elää tässä harhaluulossa? Monet yritysjohtajat ovat julkisesti todistaneet, että kielet ovat elintärkeitä ja, että ruotsi on jopa englantia tärkeämpää.
Sitä taustaa vasten on kaikki syyt aikaistaa ruotsinopetusta kouluissa. Se että opetusministeri Henna Virkkunen (Kok) Huvudstadsbladetissa perjantaina (30.10) asettui tietyin varauksin positiivisesti Martti Ahtisaaren ehdotuksen taakse täytyy kuitenkin kaikesta huolimatta katsoa hyvänä uutisena.
Mutta kysymys on jos se edes riittää. Osa katsoo, että väärien päätösten ja oppilaitten asennevammojen takia on vielä kolmas, vieläkin vaikeammin selvitettävä syy vallitsevaan kriisiin suomalaisessa kielenopetuksessa:
Että vanhanaikainen pakkosyöttö ei toimi, erityisesti ei tilanteessa jossa valittavat kielet kilpailevat muiden, enemmän kiinnostavien aineiden kanssa. Se, että suomenkieliset oppilaat lopettavat peruskoulun ilman, että olisivat oppineet käytännön ruotsia ei ehkä pelkästään riipu siitä, että opetus olisi aloitettu myöhemmin, kunnallisesta vapaudesta ja asenteista vaan myöskin siitä, että on joku perustavaa laatua oleva vika itse opetusmenetelmissä?
Kuka tietää, ehkä me myöskin löydämme myötävaikuttavan syyn miksi Suomi ei enää ole yhtä kaksikielinen maa kuin se oli vielä sukupolvi sitten?
Kun kysymys oli keskustelun aiheena Slaget efter tolv- ohjelmassa torstaina (29.10) viittasi RKP:n Mikaela Nylander siihen, että ainerajat koulussa pitäisi poistaa ja kielenopetus pitäisi sisällyttää muuhun opetukseen.
Hän on ehkä oikeassa. Ehkä me hyvien kielikylvyistä saatujen kokemuksien kautta pikkuhiljaa rohkenemme alkaa kuulustelemaan historianläksyjä saksaksi, valmistaa kotitaloustuntien aterioita suomeksi ja käyttää maantietoa hyväksi takomalla kyseessä olevan maan tietoja sen tai oman maan kielellä?
Yhdentynyt kielenopetus vaatii itsestään selvästi enemmän sekä opettajalta että oppilaalta. Muutos siihen suuntaan edellyttäisi suurmuutosta opettajankoulutuksessa ja eikä sitä sen vuoksi voida yhdessä yössä muuttaa.
Mutta mikään ei estä, että me aloitamme keskustelemaan asiasta täällä ja nyt. Enemmän käytännönmukainen kielenopetus nostaisi todennäköisesti motivaatiota ja se tie hyödyttäisi sekä oppilaita itseään, että maata jossa asumme.
[email protected]
Kenneth Myntti
2.11.2009 12:00:00
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.