Kataisen HUIJAUS 23 MILJARDIA!

Pääministeri Matti Vanhasen lautakasa talonsa rakennustyömaalle maksoi KORKEINTAAN tonnin; Kokoomuksen veroministeri Jyrki Kataisen veronmaksajien huijaus tulee maksamaan meille, meidän lapsille ja meidän lapsenlapsille kymmeniä miljardeja.

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ottanut tänä vuonna lainaa veronmaksajien piikkiin kansainvälisiltä sijoittajilta, suurpankeilta, jättimäisiltä vakuutusyhtiöiltä ja muilta rahoituslaitoksilta 17,2 miljardia, se on 17 200 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Katainen tulee ottamaan lainaa näiltä ”sijoittajilta” 22,7 miljardia – 22 700 MILJOONAA EUROA. Summa on lähes 50% valtion tämän vuoden budjetista. Budjetin loppusumma lienee tänäkin vuonna noin 45 miljardia euroa.

Korkoa, velan hintaa, veroministeri Katainen ei kerro!?
18168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

lainan maksavan takaisin? Meinaan vaan että saattaa verotus kiristyä aika hurjaks 5-10 vuoden sisällä.
Noh onneksi Suomessa ei ole pakko asua, saa kokoomus maksaa itse kaikenmaailman loisille ottamansa velan.

Äänestä
  • Päämnisteri on talouspolitiikassa ehdottomasti Euroopan suurten Saksan, Ranskan, Britannian linjoilla ja myös Obaman linjoilla; "Pikku Poju" Katainen" on Bushin ja Texasin NeoKonnien linjoilla.

    Äänestä

  • NÄIN ON! kirjoitti:

    Päämnisteri on talouspolitiikassa ehdottomasti Euroopan suurten Saksan, Ranskan, Britannian linjoilla ja myös Obaman linjoilla; "Pikku Poju" Katainen" on Bushin ja Texasin NeoKonnien linjoilla.

    Onks kukaan kertonu teille et hallitus on taannut lainoja ulkomaille jo 40miljardia 60:stä sovitusta!
    Mitens se raha syntyy,Hmm...

    Äänestä

  • zeitgeist.. kirjoitti:

    Onks kukaan kertonu teille et hallitus on taannut lainoja ulkomaille jo 40miljardia 60:stä sovitusta!
    Mitens se raha syntyy,Hmm...

    Ota lisää niitä mössöjäsi... siellä tåimiståssanne...

    Äänestä

  • valtion tuloista ja menoista juuri mitään?

    1) lainaa ei makseta koskaan takaisin, hyvä jos maksetaan korot - jos pystytään.
    2) valtion budjetin mukaan esim tuloveron tuotto on 2010 niinkin hurja kuin 7.2 miljardia.
    3) saman esityksen mukaan ALV tuottaa 12.5 miljardia.
    4) valtion oletettu vaje 2010 on lähellä 20 milljardia.. (2009 lainattu yllä olevan mukaan 22.7 miljardia)
    5) jos nostetaan tuloverojen ja ALV tuottoa 100%, saadaan kasaan n. 20 miljardia.

    Eli suunnilleen, jos tuloverosi ja kulutusverotuksessi nousee 100%, saadaan lainahanat kiinni,mutta lainojen lyhentäminen ei onnistu.

    Äänestä

otetaan. Katainen on muutenkin todellinen rotta asumalla pääkaupunkiseudulla ja olemalla kirjoilla Siilinjärvellä mutta kun tekee noin niin saa verottomat kulukorvaukset.

Äänestä

lamassa Kokoomus oli myös pääarkkitehti. Toivottavasti Kataiselle käy kuten Holkerille ja saa jonkun syövän.

Äänestä

Helsinfin Sanomat ja sen toimittajat neiti Hämäl'äinen, Höppönä-Hakala, Vaippa-Kivinen sekä "Suomen" Kuvalehden bushilaiset ovat pääroolissa pääministeri sekä Keskustan ja Vasemmiston ajojahdissa.

Äänestä

Hyvä, kun otit esiin ! Pistää miettimään ja - suremaan tulevaisuuttamme.
Vasta nyt heräsin paremmin minäkin siihen, että KENELTÄ on kysytty mielipidettä, mitä tehdään tai hyväksyntää, että just noin tehdään. Ei keneltäkään.

Äänestä

Olenhan, ollutkin, "Asialla" jo, silloin, kun, "Korkean, koron, laina, paatosta, tehtiin" Ja, "Varoitin, ajoissa, seurauksista" jotka, saavat "Suomen, romahtaman, taloudellisesti, ennen, muita, Euroopan, maita" Joop. Ja, nyt, vasta, "Pankki,henkilot, heraavat, asialle"

"Salut" on, antanut, lausunnon, jolla, oltais, pysytty, sentaan, talouden, suhteen, kantimissa, ainaskin, yhta, hyvin, kuin naapuri,maa, ruotsi, ja norja, seka, tanska. Mutta, nyt, Suomen, epaonnistunut, "Struktuurin, parannus" saa, ainoastan, taloutemme, romahtaman. Ja, taman, ilmoitti, "Raakkuna" tasan, 6kk, sitten. "Salut" tietaa, kaiken, ja, saastais, rahaakin, jos, kuunneltais. Avot. What, a, message, by, the, King.

Äänestä
  • Olet taas ottanut liikaa niitä lääkkeitäsi!

    Äänestä

  • terveyspoliisi kirjoitti:

    Olet taas ottanut liikaa niitä lääkkeitäsi!

    Osaisitkos, paremmin, perustella, kantaasi. SAATANA! KUN, SUOMALAISET, OSAA, OLLA, TYHMIA,. NETTI, KESKUSTELUISSA. JOOP.

    Äänestä

Kyseessa, on todellakin, "Suuren,luokan, erehdys, joka, kostautuu, jalkipolville" Ja, silloin, ollaan, todella, "Vanhojen, huonojen, poliitikkojen, viitoittamalla, tiella" Salut. Ja, se, tarkoittaa, etta, "Muutos, on must" Salut.

Äänestä
  • Saavat luvan myös maksaa ne takaisin.

    Valtionoikeuden kautta asioita hoitamaan , sinne syytteet kaikille kansan- ja maanpettureille.

    Ihmishenkien kustannuksella ovat likaisia touhujaan siellä tehneet, täysin vastuutonta toimintaa.

    Äänestä

  • Erottakaa ne kirjoitti:

    Saavat luvan myös maksaa ne takaisin.

    Valtionoikeuden kautta asioita hoitamaan , sinne syytteet kaikille kansan- ja maanpettureille.

    Ihmishenkien kustannuksella ovat likaisia touhujaan siellä tehneet, täysin vastuutonta toimintaa.

    Kylla, kyseessa, oli, ainoastaan, "Kataisen, ja Vanhasen, suuri, tietamattomyys" selvita, tulevasta, lamasta, muutoin, kuin, noudattamalla, "Ekonomistien, perus,ohjeita, investointien, suhteen" Joita, ei voine, ilman, viisautta, soveltaa, sellaisenaan. "Salut"

    Ja, silloin, meni, pieleen, pahemman, kerran, tuop, meitin, Hallinnon, "Tunnettu, valtio,viisaus, tanaan" Salut.

    Äänestä

No mutta nyt kun Katainen on myös noiden Bilderbergien kaveri niin miks ei käy vain niiltä hekee sitä fyrkkaa.

Olivathan molemat Katainen ja Vanhanen viimeisesa Bilderberg group kokouksessa jonka dokumentit presidenttimme Tarja Halonen laittoi salaisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAUTAKASA? kirjoitti:

Pääministeri Matti Vanhasen lautakasa talonsa rakennustyömaalle maksoi KORKEINTAAN tonnin; Kokoomuksen veroministeri Jyrki Kataisen veronmaksajien huijaus tulee maksamaan meille, meidän lapsille ja meidän lapsenlapsille kymmeniä miljardeja.

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ottanut tänä vuonna lainaa veronmaksajien piikkiin kansainvälisiltä sijoittajilta, suurpankeilta, jättimäisiltä vakuutusyhtiöiltä ja muilta rahoituslaitoksilta 17,2 miljardia, se on 17 200 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Katainen tulee ottamaan lainaa näiltä ”sijoittajilta” 22,7 miljardia – 22 700 MILJOONAA EUROA. Summa on lähes 50% valtion tämän vuoden budjetista. Budjetin loppusumma lienee tänäkin vuonna noin 45 miljardia euroa.

Korkoa, velan hintaa, veroministeri Katainen ei kerro!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu