Olisiko jo aika että

päättäjät laitettaisiin jonkinlaiseen tutkimukseen? http://www.etela.fi/ "Kaupunginkamreeri Juha Kuittinen katselee kuitenkin tulevaisuutta optimistisena tämänhetkisestä tilanteesta huolimatta.
-Kun maailmanlaajuinen talous paranee, niin se paranee Suomessakin. Silloin satama alkaa taas toimia täydellä teholla ja sen tuomat tulot kasvavat." Vuosaaren satama vie suurimman osan mitä hangon satamassa on ollut.
361138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

ovat tärkeitä ominaisuuksia, kun pitäisi asioista päättää. Ei riitä, että haluaa valtuustoon.

Satamasta:
- Autotuontia rajoittaa kaasuputkien varastointi. Ei voida tuoda enää niin suuria autolasteja, kun purkukentät ei riitä.
- Suuresta tulevaisuuden konttiliikenteestä on turha nähdä unta. Konttilogistiikka vaatii suuria määriä. Ne menevät Vuosaareen.
- Kappaletavaraa, erikoistavaraa.

Muut tukijalat entistä tärkeämpiä:
- Panosta elinkeinoelämään; teollisuus ja pienyritykset
- Panosta turismiin.

Hoida talous kuntoon:
- Lopeta tappion tekeminen.
- Maksa velkaa pois.

Panosta tuloihin, tärkein tulonlähde kunnallisvero
- Pidä hankolainen tyytyväisenä.
- Houkuttele kaupunkiin uusia veronmaksajia.

Äänestä
  • Kaasu putket eivät rajoita autotuontia yhtään!
    "nipa nipottelija" Niemi voisi siirtää autojensa vähän ripeämpään tahtiin vapaasataman alueelle, eikä varastoida niitä sataman purkukentille ilmatteeksi, samaan aikaan kun hän lomauttaa ja irtisanoo porukkaa, tiedän kyllä että se on bisnestä kun niitä ei tarvitse siirtää vasta sittenkun on pakko, ja väkeä saadaan irti siihen tarkoitukseen kun heillä on vähemmän kiirettä!
    Puhuu ihan täyttä "soopaa" toi äijä!
    On tuotu Hankoon yhtä paljon autoja silloin kun uutta purkukenttää ei vielä ollut, miten oli mahdollista, joo oli pakko siirtää nopeammin vapaasatamaan!

    Äänestä

  • Vaan mistäpä tehdään pienyritykset Hankoon. Vuorikadun yrityksetkin sulkevat ovensa silloin kun turistit liikkuvat ja sitten natisevat että ei mene hyvin. Ja tyhjiä näyteikkunoita kaupungissa vaikka kuinka paljon. Miksi ei tehdä niin kuin naantalilainen yrittäjä sanoo: "Taotaan silloin kun rauta on kuumaa ja täysillä. Levätään talven aikana"
    Mistä kunnon yrittäjähenkisyys Hankoon?

    Äänestä

Pitäisikö sinutkin tutkia?

Äänestä
  • tutkituta sinä vaan fafffw itsesi, ja hei
    nimimerkillä tai otsikolla "Ymmärrys ja näkemys" on paljon HYVIÄ HUOMIOITA, niistä esim:

    Muut tukijalat entistä tärkeämpiä:
    - Panosta elinkeinoelämään ja pienyritykset (teollisuus ei ole enää pop maailmassa tai Suomessa)
    - Panosta turismiin.

    Hoida talous kuntoon:
    - Lopeta tappion tekeminen.
    - Maksa velkaa pois.

    HANGON PITÄISI SAADA KUNNOLLINEN KAUPUNKISTRATEGIA, koska sataman tulot ei enää kasva siihen tasoon kun ne oli 2000-luvulla, näin uskon vakaasti! Kaupungistrategiaa voisi laatia käsi kädessä yleiskaavan kanssa,niin saataisiin turismin alueet ja elinkeinoelämän toivomukset yksiin kansiin!!!

    Panosta tuloihin, tärkein tulonlähde kunnallisvero
    - Pidä hankolainen tyytyväisenä.
    - Houkuttele kaupunkiin uusia veronmaksajia.

    Äänestä

  • Who cares kirjoitti:

    tutkituta sinä vaan fafffw itsesi, ja hei

    Kannatetaan! Hangon päättäjille oma tutkimusblankettinsa ja Raaseporiin myös, on tämä 2000-luvun touhu täällä länsi-uudellamaalla ihan farssin tasoista touhua, vailla järkeä!

    Jos olisit lukenut lehtiä ja muutenkin seuraisit mitä kaupungissa tapahtuu, niin tietäisit myös, että kaupunkistrategia on tekeillä! Toiseksi Stuvare on ihan oikeassa, kaasuputkien varastokenttä ei ole pois autotuonnista. Sitä paitsi autojen tuonti ei tule nousemaan niin paljon, ja kenttiä on heille muutenkin ihan tarpeeksi.

    Äänestä

  • Ia kirjoitti:

    Ja missä lehdessä? Ja millainen Strategia?

    Äänestä

  • Oh no kirjoitti:

    Ja missä lehdessä? Ja millainen Strategia?

    Mitään kaupunkistrategiaa ei ole Hangossa edes valmisteilla..

    Äänestä

  • Stuvare kirjoitti:

    Mitään kaupunkistrategiaa ei ole Hangossa edes valmisteilla..

    Kyllä on!

    Äänestä

  • Ia kirjoitti:

    Kyllä on!

    strategia muka?

    Äänestä

  • minkälainen kirjoitti:

    strategia muka?

    päätetään "kavereiden" kesken ja tiedät toki minne verovarat menee.

    Äänestä

  • Who cares kirjoitti:

    tutkituta sinä vaan fafffw itsesi, ja hei
    nimimerkillä tai otsikolla "Ymmärrys ja näkemys" on paljon HYVIÄ HUOMIOITA, niistä esim:

    Muut tukijalat entistä tärkeämpiä:
    - Panosta elinkeinoelämään ja pienyritykset (teollisuus ei ole enää pop maailmassa tai Suomessa)
    - Panosta turismiin.

    Hoida talous kuntoon:
    - Lopeta tappion tekeminen.
    - Maksa velkaa pois.

    HANGON PITÄISI SAADA KUNNOLLINEN KAUPUNKISTRATEGIA, koska sataman tulot ei enää kasva siihen tasoon kun ne oli 2000-luvulla, näin uskon vakaasti! Kaupungistrategiaa voisi laatia käsi kädessä yleiskaavan kanssa,niin saataisiin turismin alueet ja elinkeinoelämän toivomukset yksiin kansiin!!!

    Panosta tuloihin, tärkein tulonlähde kunnallisvero
    - Pidä hankolainen tyytyväisenä.
    - Houkuttele kaupunkiin uusia veronmaksajia.

    Hangolla on isomat verotulot kuin muilla samankokoisilla kunnilla ja kaupungilla suomessa.
    Niin isot että me emme kelppaa kriisikunnaksi ! Mutta missä kaikki rahat ovat ?`politiikkoryövärit
    ovat pistännyt kaikki haisemaan ja meilä ei ole mitään. Että sinne ovat verorahat jonnekin tungettu..............

    Äänestä

  • Iibislintu kirjoitti:

    Kannatetaan! Hangon päättäjille oma tutkimusblankettinsa ja Raaseporiin myös, on tämä 2000-luvun touhu täällä länsi-uudellamaalla ihan farssin tasoista touhua, vailla järkeä!

    Myykää sovussa uppova Ahvenanmaa vaikka hurreille ne voipi maksaa muutaman kruunun vielä kun heti myytte.
    Mitä sellaisella saarella tekee jos siellä härvoin laivakin käy,.Pistäkää hetekat pakettiin ja rapskon yli äkkiä sivistykseen. Kyllä tänne vielä mahtuu jos ei liiaksi vaan päästä suustaan vaskaravaraata.sillä sitä jaksa kuunnella kovin kauan.Sillä kaikki ymmärtää Suomea ihan riittävästi Joku ihme heitä kyllä riivaa kun eivät Suomea ota kielekseen. Onkohan se jokin ylpeys Vuosisatojen saatossa jäänyt päälle. Mutta naurettava
    ja ihan väärä ylpeys ainakin on jäänyt pyörimään levylle.
    Tulkkaa kotiin kaik Suomea puhuvat täällä vasta olette kotonanne.

    Äänestä

  • Hankolainen kirjoitti:

    Hangolla on isomat verotulot kuin muilla samankokoisilla kunnilla ja kaupungilla suomessa.
    Niin isot että me emme kelppaa kriisikunnaksi ! Mutta missä kaikki rahat ovat ?`politiikkoryövärit
    ovat pistännyt kaikki haisemaan ja meilä ei ole mitään. Että sinne ovat verorahat jonnekin tungettu..............

    liikenneympyrä maksoi siihen sillan alle?

    Äänestä

  • Paljonko se kirjoitti:

    liikenneympyrä maksoi siihen sillan alle?

    Liikenneympyrä on ollut tosi hieno juttu. Liikenne satamaan, Vuorikadulle ja torin suuntaan kulkee nyt kitkattomasti.
    Koko torin alue on nykyään hieno. Kunhan kaikki työt saadaan tehtyä voimme olla todella ylpeitä torialueestamme. Kunhan vielä ylikulkusilta saadaan maalatuksi niin koko ilme vielä entistäänkin siistiytyy.

    Äänestä

  • Liikenne sujuu kirjoitti:

    Ei keskustaan voi mennä sinne ei saa autoa

    Äänestä

  • Vuorikatu avattava a kirjoitti:

    Liikenneympyrästä ei voi olla samaa mieltä. Ympyrä on rakennettu liian tiukaksi, suunniteltu todella huonoon ja ahtaaseen paikkaan. Sitä olisi tarvittu muualla. Esplanadi-Halmstadinkatu -risteyksessä esimerkiksi.
    Jos satama napsauttaa sormiaan, se tuntuu saavan vaikka avaruusaluksen! Hullun hommaa.

    Äänestä

  • Oh boys kirjoitti:

    Onhan se nyt hirveätä, että joutuu ajamaan hitaasti liikenneympyrässä. Maailmahan siihen kaatuu.
    Vai olet tosissasi sitä mieltä, että autot eivät mahdu siitä ajamaan

    Äänestä

  • Vuorikatu avattava a kirjoitti:

    Ei keskustaan voi mennä sinne ei saa autoa

    Ei sinun kannatakaan tulla Hangon keskustaan, jos et löydä parkkipaikkaa. Aja Saloon, tai Ison omenan parkkitalossa on myös hyviä paikkoja. Siitä kun kävelet kauppoihin, niin matka onkin pitempi, mitä se on kotoasi Hangon keskustaan. Revi siitä.

    Äänestä

  • höpö höpö kirjoitti:

    Ennekuin vastaat noin itsevarmana, ajattele mihin vuorikadun kaupat hävisivät. Siellä on vain tyhjiä ikkunoita, jkoska asiakkaat eivät sinne pääse.

    Äänestä

  • Kannatais hidastaa kirjoitti:

    Onhan se nyt hirveätä, että joutuu ajamaan hitaasti liikenneympyrässä. Maailmahan siihen kaatuu.
    Vai olet tosissasi sitä mieltä, että autot eivät mahdu siitä ajamaan

    Ympyrä on MITOITETTU VÄÄRIN!

    Äänestä

  • OH BOYS kirjoitti:

    Ympyrä on MITOITETTU VÄÄRIN!

    Se ympyrä on ihan fixu. Sillan alla jossa nyös vr huoltoasema. Eli palaa kerralla pois. Toissa päivänä jonotin siinä 15 minuuttia että edessä jumissa ollut rekka pääsi irti.

    Se on myös ihan fixu koska keskustaan siitä ei pääse ja siellä ei ole parkkia. En haluaisi olla yrittäjänä siellä. Tyhjää täynnä tulee olemaan.

    Äänestä

  • Höpömmöpöt kirjoitti:

    Ennekuin vastaat noin itsevarmana, ajattele mihin vuorikadun kaupat hävisivät. Siellä on vain tyhjiä ikkunoita, jkoska asiakkaat eivät sinne pääse.

    Kyllä siellä Vuorikadulla on hyviä kauppoja, jopa esimerkillisiä tarjonnan suhteen, mutta
    ei sinne voi mennä ostoksille, kun Vuorikatu on closed arkena klo 17 ja lauantaina
    klo 13. Aukioloajat ovat sellaiset, että palvelevat vain työttömiä ja eläkeläisiä!

    Vaikee on ostaa, jos ei myydä.

    Alko on esimerkillinen poikkeus. Ja urheiluliike!

    Äänestä

  • Hieno ympyrä kirjoitti:

    Se ympyrä on ihan fixu. Sillan alla jossa nyös vr huoltoasema. Eli palaa kerralla pois. Toissa päivänä jonotin siinä 15 minuuttia että edessä jumissa ollut rekka pääsi irti.

    Se on myös ihan fixu koska keskustaan siitä ei pääse ja siellä ei ole parkkia. En haluaisi olla yrittäjänä siellä. Tyhjää täynnä tulee olemaan.

    Et ole tainnut huomata, että tuon tuostakin täällä Hangossa saa tällä hetkellä odotella, että edellä ajava tai vastaantuleva auto pääsevät eteenpäin. Syynä ei ole kadun leveys vaan se, että kukaan ei ehdi tätä lumimäärää poistaa joka paikasta yhtä aikaa.

    Liikenneympyrästä pääsee ajamaan Vuorikadun suuntaan. Parkkipaikkoja löytyy kadun varrelta, ei ihan Vuorikadun, mutta ihan kivenheiton päästä. Varubodenilla on suhteellisen tilava parkkipaikka myöskin. Voit myös ajaa liikenneympyrästä Bulevardille ja sitä kautta Alkon parkkiin. Mutta - tietenkin - jos olet sitä tyyppiä, että et edes olohuoneen sohvalta pääse vessaan ilman autoa, niin vaikeahan sitä on Vuorikadulle päästäkin, sehän on selvää.....

    Vuorikadulla on ihan mukavia yrittäjiä. Minä osaan mennä sinne jopa kävellen. Ja joululahjanikin olen sieltä ostanut.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kyllä siellä Vuorikadulla on hyviä kauppoja, jopa esimerkillisiä tarjonnan suhteen, mutta
    ei sinne voi mennä ostoksille, kun Vuorikatu on closed arkena klo 17 ja lauantaina
    klo 13. Aukioloajat ovat sellaiset, että palvelevat vain työttömiä ja eläkeläisiä!

    Vaikee on ostaa, jos ei myydä.

    Alko on esimerkillinen poikkeus. Ja urheiluliike!

    En ole varubodenin ja optikon asiakas. Mihin parkkeeraan

    Äänestä

  • turhaa löpinää kirjoitti:

    Et ole tainnut huomata, että tuon tuostakin täällä Hangossa saa tällä hetkellä odotella, että edellä ajava tai vastaantuleva auto pääsevät eteenpäin. Syynä ei ole kadun leveys vaan se, että kukaan ei ehdi tätä lumimäärää poistaa joka paikasta yhtä aikaa.

    Liikenneympyrästä pääsee ajamaan Vuorikadun suuntaan. Parkkipaikkoja löytyy kadun varrelta, ei ihan Vuorikadun, mutta ihan kivenheiton päästä. Varubodenilla on suhteellisen tilava parkkipaikka myöskin. Voit myös ajaa liikenneympyrästä Bulevardille ja sitä kautta Alkon parkkiin. Mutta - tietenkin - jos olet sitä tyyppiä, että et edes olohuoneen sohvalta pääse vessaan ilman autoa, niin vaikeahan sitä on Vuorikadulle päästäkin, sehän on selvää.....

    Vuorikadulla on ihan mukavia yrittäjiä. Minä osaan mennä sinne jopa kävellen. Ja joululahjanikin olen sieltä ostanut.

    Voisiko joku jo ymmärtää että keskusta tarvitsee suunnittelua! Se on nyt ihan hajallaan, parkkipaikkoja on missä on, aina niitä ei ole jos tarvitsee. Suunnittelua!

    Äänestä

  • Tietääkö joku kirjoitti:

    En ole varubodenin ja optikon asiakas. Mihin parkkeeraan

    Mihin parkkeeraan?

    Parkkipaikoista - juu optikon edessä olevat parkkipaikat onkin varattu liikkeen omistajille, ei asiakkaille!

    Jos liikut polkupyörällä, niin Vuorikadulla voi parkkeerata halutun kaupan eteen. Elokuvateatterin edessä näkee paljon polkupyöriä.

    Parkkipaikkoja: Nadinin edessä, Säästöpörssin edessä eri puolilla ja rakennuksen alakerrassa, Alkon parkkipaikka, Astrean takana monta paikkaa, kirjaston edessä, kaupungintalon edessä ja torilla.

    Tori pitäisi olla kokonaan parkkipaikkana toriaikojen ulkopuolella. Sieltä on lyhyt matka myös kävelykadulle sillan ali, mäen yli tai Bulevardin kautta.

    Iso asia on, että paikoitus on Hangossa ilmaista ja niin sen pitääkin olla.

    Parkkipaikkoja on, vaatii vain muutamn askeleen ja hiukan asennetta, kun ei pääse aivan liikkeen eteen.

    Olen liikuntaesteinen. Mitä teen

    Äänestä

Vuosi sitten pohdittiin kaupungin tulevaisuutta ja strategiaa. Minkälaiset tunteet ovat kun asiasta on kulunut vuosi ja kun nyt näyttää siltä, että ainakin matkailun suhteen alkaa tapahtua (Regattahanke, Harkimon hanke, Neljän Tuulen Tupa ym)....

Äänestä
  • HUOM! Mitään ei ole vielä varsinaisesti tapahtunut! Hanko on yhtä huonossa jamassa kuin ennenkin. Strategiakin on vain pelkkä paperi, JA OHUT SELLAINEN onkin!

    Äänestä

  • Who cares anyway kirjoitti:

    HUOM! Mitään ei ole vielä varsinaisesti tapahtunut! Hanko on yhtä huonossa jamassa kuin ennenkin. Strategiakin on vain pelkkä paperi, JA OHUT SELLAINEN onkin!

    Tänän paikallisuutisissa esitettiin kaupungin viisi strategista tavoitetta. Hyvältä kuullosti. Jonkinlainen startegiapaperi on ilmeisesti siis olemassa. Hyvä startegia ei ole pitkä ja paksu paperi. Pääasia on että on suuntaviivat tulevaisuudelle, ne muistetaan ja eletään sen mukaan!

    Hyvät on sunnitelmat tulevaisuuden tappion kääntämisestä voitoksi.

    Niinpä näyttää. Ja vilkaisin tuota kaupungin matkailustrategiaakin. Se näyttää tosi hyvältä kunhan vain saadaan kunnolla toimimaan. Sehän tarkoittaa aktiivista "myyntiä" kohderyhmille ja roskaavan porukan poistamista kaupungista.
    http://tourism.hanko.fi/2007/?pid=48a3f8cbb79229574&lang=fi

    Kaikin puolin varmaankin hyvät tuulet puhaltavat juuri nyt. Ja tuntuu olevan uusia hienoja virkamiehiä.

    Äänestä

  • hyvä Hanko kirjoitti:

    Joopa joo, jos kirjoittaa strategian tähän malliin, kuulostaa se pikkuhyvältä, mutta oikeasti siinä ei ole mitään uutta eikä sitä potkua mitä tarvittaisiin, näpertelyä:

    Toimintasuunnitelma:
    • Taataan toimiva, esteettinen ja kysyntää vastaava infrastruktuuri.
    -miten toteutetaan, saako tekninen korvamerkityt rahat infralle??

    • Turvataan riittävä panostus perustoimintaan, tuotekehitykseen sekä alueelliseen
    yhteistyöhön.?????
    • Matkailutoimiston henkilökunnan sekä matkailuyrittäjien koulutus on säännöllistä
    ja kohdennettua. Tässä Laatutonni on avainasemassa.?????
    • Laaditaan yhdessä toimintasuunnitelma ja valitaan yhteistyökumppani(t) Itämeren
    suojelutyöhankkeeseen yhteistyössä mm. Tvärminnen eläintieteellisen aseman kanssa. Hyvä juttu - ollaanko muissa instansseissa samalla linjalla?????? ...Ei...

    • Taloudellisten, määrällisten ja laadullisten tavoitteiden seurannasta luodaan
    toimiva prosessi.???
    • Varmistetaan riittävät resurssit.?? Ei toimi!!
    "Päivitetään viestintäprosessit.???
    Otetaan käyttöön tuloskortti-työkalu???"

    Äänestä

  • Voi voi kirjoitti:

    Jeps, ihan oikeasti tarvitaan poliittisten päättäjien aktiivista otetta asiaan. He kuitenkin päättävät siitä, mihin kaupungin varoja käytetään.
    Jos matkailu on heidän mielestään ihan "mallillaan" niin kauan kun yhdistykset hoitavat kesäsesongin - niin mitäs siinä. Jos kerran kaupungin ei itsessään tarvitse laittaa tikkua ristiin matkailun edistämiseksi niin eihän kunnon tuloksia synnykkkään. Yrittävät matkailutoimen tytöt vaikka kuinka paljon.
    Tekniseltä puolelta apua ei taida herua. Siellä työntekijöiden asenne on sellainen, että kaikki pitää aina tehdä KUTEN AINA ENNENKIN. Ei siis mitään isompia ponnistuksia. Vaikka pomot mitä haluaisivat homma ei tahdo luistaa.
    Kun tässä sivusta on seurannut, on huomannut, että kyllä matkailutoimistossa kovasti työtä puurretaan.
    - kaupunki on jatkuvasti esillä lehdistössä
    - facebookissa on valtava "hulluna Hankoon" ryhmä
    - matkailutoimen esite on Suomen parhaita
    - laatutonnia on todella yritetty markkinoida (pitäisi vain löytää yrittäjiä, jotka ymmärtäisivät asian päälle)
    - yhteistyötä on pyritty tekemään laajalla rintamalla
    - asiakaspalvelu on loistavaa
    Vaan jos kerran matkailuun ei sen enempää satsata kuin tuollaiset 160 000 vuosittain niin eipä sillä paljoakaan pysty tekemään. Onneksi sentään matkailutoimisto on mukavalla paikalla ja rahalla on pystytty palkkaamaan mielettömän hieno henkilökunta.
    Vaan kuinka kauan henkilökunta jaksaa olla motivoitunutta jos poliittisten päättäjien asenne on sellainen kun se on. Huhu kertoo, että joku ihan pomopoliitikoistamme olisi väittänyt, että koko Hansean toiminnan voisi tässä kapungissa lopettaa.

    Äänestä

  • Matkailun puolesta kirjoitti:

    Matkailutoimisto on tehnyt hyvää työtä ja tuloksia on syntynyt.
    Rahasumma on ihan riittävän suuri. Ei sitä tarvitse suurentaa, mutta ei sitä kannata pienentääkään.

    Kysymys ei ole rahan suuruudesta, vaan miten oivallisesti se käytetään.

    Kyllä mainontaan saa miljoonnankin menemään, mutta lopputulos ei välttämättä ole nykyistä parempi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hangossa kirjoitti:

päättäjät laitettaisiin jonkinlaiseen tutkimukseen? http://www.etela.fi/ "Kaupunginkamreeri Juha Kuittinen katselee kuitenkin tulevaisuutta optimistisena tämänhetkisestä tilanteesta huolimatta.
-Kun maailmanlaajuinen talous paranee, niin se paranee Suomessakin. Silloin satama alkaa taas toimia täydellä teholla ja sen tuomat tulot kasvavat." Vuosaaren satama vie suurimman osan mitä hangon satamassa on ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu