Valkeus nauraa pimeyden töille, kuten vanha sanontaa kuuluu. Näin myös nyt villinä käyvään keskusteluun tuotantoeläinten kohtelussa. Suomessa tuotantoeläinten hoito on hyvällä tasolla verattuna mihin muuhun maahan tahansa, lainsäändäntö ja tuotannon laatuketju tilalta tiskille on ainutlaatuinen koko maailmassa.
Rikollisryhmien manipulointikuvakset öiseen aikaan omilla lavasteillaan ei horjuta sitä käsitystä ammattipiireissä, jolla maamme kotieläinten hoito ja tuotannon laatu on saavuttanut hyvän maineen myös viranomaisten taholta, sekä elintarviketeollisuuden vaatimus korkeatasoisesta raaka-aineesta.
Näiden rikollisryhmien agenda on täysin selvä ja niiden pohtiminen pelkkää ajan haaskausta, yhdellä kuvalla voi kertoa tuhat valhetta asiaa ymmärtämättömille.
Uudemmat kepu-sikalat ovat viihtyisiä ja eläinystävällisiä hoitopaikkoja, jossa eläimet saavat hyvän kohtelun ammattitaitoisissa käsissä.
Kuten tiedämme, sika on ihmisen tavoin laumaeläin ja viihtyy parhaiten toistensa seurassa, kosketus lajitoverin kylkeen tuo turvallisuuden tunnetta. Myös sialla on omat sosiaalisuuden ilmenemismuodot ihmisen tavoin, ateriointi tapahtuu laumassa, ulostaminen samaan nurkkaan, usein myös samoilla pahnoilla nukkuminen ihmisen tavoin on lajitovereille tyypillinen tapa.
Sikojenkin laumasta löytyy aina myös se oma mielipidepankki, joka haluaa tehdä kiusaa muille lajitovereille mm. ryhtymällä hännänpurijaksi. Laumassa yksikin dominoiva yksilö saa paljon pahaa aikaan, josta koko "karsinallinen" kärsii. Näin on aina ollut ja luultavasti näin tulee aina olemaan tiukasta lainsäädännöstä ja ministereiden hyvästä ohjeistuksesta huolimatta.
Kepusikalat erinomaisessa kunnossa
8
111
Vastaukset
- Isänmaa Kutsuu
on hieman ennenaikaista, koska kuitenkin kiistatta on osoitettu suuri määrä ongelmia joita elintarvikeketjussamme tuottajasta- kuluttajaan on, mukaan luettuna tiedottaminen,markkinointi ja mainonta.
Tuossa laumahierarkiassa ja sosiaalisuudessa olet täysin oikeassa. Sikojen osalta ihmisellä on velvollisuus toimia aggressiivisten häirikkösikojen eristämiseksi laumasta muiden ja myös "häirikkösian " turvallisuuden vuoksi.
Ihmisten osalla yksilön turvana on lainsäädäntö joka pohjautuu eettisiin arvoihin , mutta varsinaista laumanhoitajaa ei ole katsottu tarpeelliseksi, koska vahvasti uskotaan ihmisen pystyvän valitsemaan itse soveliaan ja sopimattoman käyttäytymistavan väliltä sen muodon jonka lauma katsoo olevan tarkoituksenmukaisin ja oikeutettu.
Ihmisellä on sikaan verrattuna vapaus valita lauma ja sen mukana lauman oikeudet ja asema laumassa. Sialle jää vain mahdollisuus vaikuttaa asemaansa laumassa.- veto päällä
Ongelmat yhteiskunnasta eivät poistu koskaan mutta vähäisimpinä ne esiintyy elintarvikeketjussa, laadussa ja luotettavuudessa on menty eteen päin suurin harppauksin varsinkin Suomessa, jossa vähäiset eläintaudit ja hyvä hoito on edelleen tavaramerkki.
Mitä tulee "häirikkösian" poistoon muusta laumasta ennakoivasti on jokseenkin samanlaista kuin hyvän ystävän tai naapurin vierailu huppu päässä Siwan kassalla, siihen kyetään puuttumaan vasta jälkikäteen, koska tilanteet tapahtuu yllättäen ja nopesti.
Myöskään esittämäsi toive siitä, että ihminen pystyy valitsemaan lauman, johon hän haluaa kuulua on lähes täydellisesti väärä. Koulu ja muu vastaava yhteisö ei katso sitä, ketä halutaan kiusata siinä laumassa mihin kuulut. Sama koskee naapuruussuhteita, työpaikkakiusaamista jne. Valitettavasti näitä "hännänpurijoita on joka kadunkulmassa ja joka lähtöön, eikä kyse ole valinnoista. Usko pois! - kädellä
veto päällä kirjoitti:
Ongelmat yhteiskunnasta eivät poistu koskaan mutta vähäisimpinä ne esiintyy elintarvikeketjussa, laadussa ja luotettavuudessa on menty eteen päin suurin harppauksin varsinkin Suomessa, jossa vähäiset eläintaudit ja hyvä hoito on edelleen tavaramerkki.
Mitä tulee "häirikkösian" poistoon muusta laumasta ennakoivasti on jokseenkin samanlaista kuin hyvän ystävän tai naapurin vierailu huppu päässä Siwan kassalla, siihen kyetään puuttumaan vasta jälkikäteen, koska tilanteet tapahtuu yllättäen ja nopesti.
Myöskään esittämäsi toive siitä, että ihminen pystyy valitsemaan lauman, johon hän haluaa kuulua on lähes täydellisesti väärä. Koulu ja muu vastaava yhteisö ei katso sitä, ketä halutaan kiusata siinä laumassa mihin kuulut. Sama koskee naapuruussuhteita, työpaikkakiusaamista jne. Valitettavasti näitä "hännänpurijoita on joka kadunkulmassa ja joka lähtöön, eikä kyse ole valinnoista. Usko pois!vedät?
- Isänmaa Kutsuu
veto päällä kirjoitti:
Ongelmat yhteiskunnasta eivät poistu koskaan mutta vähäisimpinä ne esiintyy elintarvikeketjussa, laadussa ja luotettavuudessa on menty eteen päin suurin harppauksin varsinkin Suomessa, jossa vähäiset eläintaudit ja hyvä hoito on edelleen tavaramerkki.
Mitä tulee "häirikkösian" poistoon muusta laumasta ennakoivasti on jokseenkin samanlaista kuin hyvän ystävän tai naapurin vierailu huppu päässä Siwan kassalla, siihen kyetään puuttumaan vasta jälkikäteen, koska tilanteet tapahtuu yllättäen ja nopesti.
Myöskään esittämäsi toive siitä, että ihminen pystyy valitsemaan lauman, johon hän haluaa kuulua on lähes täydellisesti väärä. Koulu ja muu vastaava yhteisö ei katso sitä, ketä halutaan kiusata siinä laumassa mihin kuulut. Sama koskee naapuruussuhteita, työpaikkakiusaamista jne. Valitettavasti näitä "hännänpurijoita on joka kadunkulmassa ja joka lähtöön, eikä kyse ole valinnoista. Usko pois!yhdy tuollaiseen ajatteluun, jossa koko prosessia ei saateta vastuuseen ,koska varsin hyvin tiedät että edelleenkään ei ole pohjaa väittää pelkän sikojenhoidon ja eläintautien ehkäisyn olevan ainoa edellytys ja tae tavaramerkille joka mielletään "Joutsenlipun" arvoiseksi.
Joten minulla on pokkaa väittää, että suurin syyllinen on kuluttaja, koska hän ei asetu sellaisen ajatuksen taakse jossa olisi valmis maksamaan vain sellaisesta tuotteesta joka antaa avaimet tuottajalle keskittyä sellaiseen sikatalouteen, jossa on realistiset edellytykset toteuttaa lain ja asetusten vaatimaa kasvatustoimintaa kuluttajan vaatimusten mukaisesti.
Mitä häirikkösian poistamiseen laumasta tulee niin ihminen sallii ihmishäirikön palaamisen laumaan, mutta siankasvattajan työssä erotuspäätös on sian kannalta lopullinen.
""Myöskään esittämäsi toive siitä, että ihminen pystyy valitsemaan lauman, johon hän haluaa kuulua on lähes täydellisesti väärä. Koulu ja muu vastaava yhteisö ei katso sitä, ketä halutaan kiusata siinä laumassa mihin kuulut.""
Väärä ihmisen osalta siinä mielessä että täysin vapaasti yksilön päätettävissä valinta ei ole enää silloin kun lauma sulkee yksilön pois yhteisöstä, mutta tuolloinhan lupa kiusaamiseen on saatu koko yhteisön hyväksynnän kautta, riippumatta kuka alunperin luvan on antanut.Koulussa se voi olla yksi ainoa tilanne, jossa leimataan " häiriköksi " lauman sisällä.Mutta vapaus valita lauma on niin pitkään kuin ei kyseenalaista muiden hyväksyntää, vaan hyväksyy sen ainoan ehdon ja arvon ""---mitä lauma edustaa ja miten se käyttäytyy-- ", "riippumatta on toiminta oikeudenmukaista saati laillista.
Eli tässä vaiheessa sikajupakkaa on vasta valittu puoli, eikä sitä mikä on elintarvikkeiden raaka-ainetuotannon etiikka, jos lihansyöntiä jatketaan kuluttajien ehdoilla.
- tuetpois
syyllinen? Uskomatonta että maajussi syyttää sikaa! Maataloustuet tulee hoitipa eläimiä miten tahansa. Tuet pois! En ikinä syö lihaa. Maatilat ovat eläinten keskitysleirejä.
Maatalousministeri Anttila myöntää, että epäkohtia on ollut ja on edelleen, mutta niitä on onnistuttu vähentämään. MTK:n puheenjohtaja sanoo hänkin, että epäkohtia esiintyy aivan liian runsaslukuisesti ja ne on kitkettävä pois. Kuuluvatko nämä kaksi henkilöä myös mainitsemaasi rikollisryhmään vai mistä heidän kantansa johtuu?
Kun sioille varataan olematon liikkumistila, kun siat makaavat ulosteissaan, kun siat makaavat mätänemistilassa kuolleina karsinassa, kun sioilla on isoja hoitamattomia paiseita jne. tämä on sinusta vain jonkun härikkösian aiheuttamaa. Toki se onkin härikkösian aikaansaamaa, mutta se sika ei itse elä siinä karsinassa.- veto päällä
Pakko tukeutua tuohon laittamaani otsikkoon sepustuksesi perusteella mutta eihän siinä mitään uutta ollut.
Yhtä hyvin voi tavata vaikkapa Espoolaisessa asumalähiössä asennevammaisen sian, joka makaa omissa ulosteissaan ja mahdollisesti paise perseessä ja tilan ahtauttakin saattaa ilmetä. Tämän tästä on saatu lukea pääkaupunkiseudulta uutisia, jossa mätänevä ihminen on tavattu omassa läävässään kuolleena.
Sinun termiä käyttäen toki se on häirikkösian aikaansaama, mutta se sika ei itse elä siinä samassa läävässä. Ymmärräthän?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 616123
- 615542
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1224249- 543842
- 143775
- 323209
- 632951
- 592826
- 682568
- 471950