Eli itse olen ollut nyt ahdistunut ja masentunut. Osittain lapsuus ajasta. Olin aika tyranni kotona ja kotrolloin vanhempiani ja heidän elämäänsä. Koulussa hyvin hiljainen ja ujo ja yritin miellyttää. Kotona minun piti saada oma tahtoni läpi ja kiukuttelemalla sen yleensä sain. Terrorisoin vanhempieni tekemisiä esim. he eivät saaneet pitää mitään ääntä nukkuessaan, huoneeni oli heidän vieressään. Jos kuului ääniä niin menin katsomaan ja sanoin asiasta ja saatoin vahtia heitä. En muista kuin vanha olin jotain ala-aste, ylä-aste ikäinen.
Ulkonäkö on minulle ollut tärkeää ja tuntuu, että omaa tyyliä persoonaa ei ole vaan voin matkia muita ja saatan olla jollekin kateellinen pukeutumisesta, tavaroista. En kuitenkaan näytä tätä hänelle vaan olen ns. mukava. Kavereita on hankala saada koska en päästä ketään lähelleni.
Olin aikoinani myös koulukiusattu poikien taholta. Pojat joihin olen ollut ihastunut, niin heidän seurassaan en osaa olla ollenkaan vaan jännitän kamalasti.
Miehen löysin aikoinani netistä ja hän rakastui minuun, minä olin vain ihastunut että joku haluaa minut, vaikka pidän kyllä itseäni paremman näköisenä kuin mieheni ja muutenkin parempana.
Tämä ajattelutapa liittyy muihinkin "ystäviini" eli pidän itseäni parempana ja saatan mieleistellä näitä ihmisiä jotka olisivat "hyviä" ystävä ehdokkaita. Esim. ulkonäkönsä statuksensa puolesta.
Olen pettänyt miestä useasti ja tavallaan kadun mutta en voi kuitenkaan katua mitään mitä olen tehnyt.
Olen ihastunut aina palavasti näihin komeisiin miehiin osittain heidän ulkonäkönsä perusteella. Minulla on haavekuva mielessä millainen minun mieheni pitäisi olla. Sitten kun nyk. mieheni ei ole sellainen niin moitin häntä kaikesta. Minun on vaikea kuitenkaan erota koska pelkään pärjäämistä ilman toisten tukea kahden lapsen kanssa. Eli helpompi olisi lähteä suhteeseen. Mutta tarvitsen aina sen ihastumisen tunteen ja kun sen sain niin mies ei enää ole kiinnostunut minusta. Humalassa minusta tulee töykeä niille joista en välitä ja sitten saatan olla vamppi niille joiden huomion haluan. Jotenkin epäilen että olen narsisti, tuntuu että minulle on ollut lapsuudessa odotuksia ja olen ollut hemmoteltu. Minulta ei ole toisaalta vaadittu koskaan mitään. Vanhempani ovat sanoneet ettei minulta mitään olla vaadittu, mutta muistan kun äitini kehui minua kauniiksi ja monesti sanottiin, että kun kasvan niin saa miehiä hätistellä ympäriltä. Toisin kävi koulussa kun olin yksinäinen ja muut kävi juhlimassa.
Huomiota saankin miehiltä, katseita jne, mutta kun ihastun niin toinen perääntyy, johtuen osittain siitä että olen varattu. Mutta toiset tapaavat varattunakin unelmiensa miehen. Minulla on varmaan vaan korkeat kriteerit. Kun olen kännissä ja vapaudun niin katselen etsien hyvännäköisiä miehiä esim. baarissa ja odotan että he tekevät sen aloitteen, itse en tee sitä. Kuitenkin saatan antaa pakit ja sitten hetken päästä yritän itse uudestaan. Ihme kissa-hiiri leikkiä. Jotenkin minun pitää kotrolloida tilannetta. Haluaisin tästä eroon mutta en tiedä keinoa.
Ulkonäkö on minulle ollut tärkeää ja tuntuu, että omaa tyyliä persoonaa ei ole vaan voin matkia muita ja saatan olla jollekin kateellinen pukeutumisesta, tavaroista. En kuitenkaan näytä tätä hänelle vaan olen ns. mukava. Kavereita on hankala saada koska en päästä ketään lähelleni.
Olin aikoinani myös koulukiusattu poikien taholta. Pojat joihin olen ollut ihastunut, niin heidän seurassaan en osaa olla ollenkaan vaan jännitän kamalasti.
Miehen löysin aikoinani netistä ja hän rakastui minuun, minä olin vain ihastunut että joku haluaa minut, vaikka pidän kyllä itseäni paremman näköisenä kuin mieheni ja muutenkin parempana.
Tämä ajattelutapa liittyy muihinkin "ystäviini" eli pidän itseäni parempana ja saatan mieleistellä näitä ihmisiä jotka olisivat "hyviä" ystävä ehdokkaita. Esim. ulkonäkönsä statuksensa puolesta.
Olen pettänyt miestä useasti ja tavallaan kadun mutta en voi kuitenkaan katua mitään mitä olen tehnyt.
Olen ihastunut aina palavasti näihin komeisiin miehiin osittain heidän ulkonäkönsä perusteella. Minulla on haavekuva mielessä millainen minun mieheni pitäisi olla. Sitten kun nyk. mieheni ei ole sellainen niin moitin häntä kaikesta. Minun on vaikea kuitenkaan erota koska pelkään pärjäämistä ilman toisten tukea kahden lapsen kanssa. Eli helpompi olisi lähteä suhteeseen. Mutta tarvitsen aina sen ihastumisen tunteen ja kun sen sain niin mies ei enää ole kiinnostunut minusta. Humalassa minusta tulee töykeä niille joista en välitä ja sitten saatan olla vamppi niille joiden huomion haluan. Jotenkin epäilen että olen narsisti, tuntuu että minulle on ollut lapsuudessa odotuksia ja olen ollut hemmoteltu. Minulta ei ole toisaalta vaadittu koskaan mitään. Vanhempani ovat sanoneet ettei minulta mitään olla vaadittu, mutta muistan kun äitini kehui minua kauniiksi ja monesti sanottiin, että kun kasvan niin saa miehiä hätistellä ympäriltä. Toisin kävi koulussa kun olin yksinäinen ja muut kävi juhlimassa.
Huomiota saankin miehiltä, katseita jne, mutta kun ihastun niin toinen perääntyy, johtuen osittain siitä että olen varattu. Mutta toiset tapaavat varattunakin unelmiensa miehen. Minulla on varmaan vaan korkeat kriteerit. Kun olen kännissä ja vapaudun niin katselen etsien hyvännäköisiä miehiä esim. baarissa ja odotan että he tekevät sen aloitteen, itse en tee sitä. Kuitenkin saatan antaa pakit ja sitten hetken päästä yritän itse uudestaan. Ihme kissa-hiiri leikkiä. Jotenkin minun pitää kotrolloida tilannetta. Haluaisin tästä eroon mutta en tiedä keinoa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että mikä on tuon vuodatuksesi tarkoitus?
Et kysy mitään eikä mistään käy ilmi yhteys tämän palstan aiheeseenkaan.
Mitä ajat takaa?
Tarvitseeko kirjoittajan maan enkeli olla ilkeä? Kirjoittaja varmaankin halusi vain purkaa ajatuksensa ja kysymyskin oli otsikossa. "Onko tämä narsismia tai jotain muuta." Vaikka siinä ei ollut kysymysmerkkiä, niin kyllähän tuosta kysymys tulee selvästi ilmi.
AP: diagnoosia ei voi tehdä keskustelupalstalla. Suosittelen lämpimästi, että varaat ajan lähimpään terveyskeskukseen ja pyydät tutkimusta. Terveyskeskuslääkärikään ei voi tehdä diagnoosia, joten sinun on varmaankin käytävä muutaman kerran nuppisuutarin juttusilla. Jo se, että asia vaivaa sinua osoittaa, että se on merkityksellinen. Kyllähän tuosta narsistinen käytös vähän näkyy, mutta huomionkipeys ei ole sama asia kuin narsismi!
Lääkettä vaivaan ei tietääkseni ole, mutta ehkä kallonkutistaja voisi tarjota erilaista katsantotapaa?
kirjoittaa nimen jenkkipaukku takaa? Samassa kirjoituksessa jälleen tuttu asian tunnistaminen ja kumoaminen.
"AP: diagnoosia ei voi tehdä keskustelupalstalla."
Ja edellisen kumoaminen..."Kyllähän tuosta narsistinen käytös vähän näkyy, mutta huomionkipeys ei ole sama asia kuin narsismi!"
Kuka puuttuu toisen nikkiin? Onko siellä itsensä muiden yläpuolelle asettava narsisti?
Yritin selvittää, että kyllä voi tekemisiään verrata narsismiin, liekö lauseen muotoilu sitten vajavainen.
Eikä diagnoosia voi tehdä keskustelupalstalla. Voi vain epäillä, kuten tuossa edellä jo osoitin nimimerkin Ilkikurimus -suhteen.
useimmiten se ensimmäinen "epäilijä" on itse narsisti...Tällaiseen väittämään olen tärmännyt NUT-sivustolla...
Olettakaamme, että se pitää nyt ja jatkossakin paikkansa; se, joka ensin epäilee toista narsistiksi on itse narsisti.
kerran itse tunnet olevasi masentunut ja ahdistunut, miksi et hae apua niihin? Miksi haluat että tilasi on narsismia?
Kuulostat pelottavan paljon vaimoltani. Hänkin on nyt naimisiin päästyään päätänyt, että en riitä hänelle. Olemme puhuneet asioista niiden oikeilla nimillä, eikä ole ollut helppoa kuultavaa. En ole ruma, mutta vaimoni on varmasti paremman näköinen kuin minä. Ongelma meillä ei liitykään ulkonäköön, vaan enemmän minun itsetuntoon. Hänellä itselläänkin on suhteellisen huono itseluottamus tai enempi kai huono itsetunto ja hakee sen takia kontakteja baarissa ja nauttii miesten huomiosta. Hänen "akilleen kantapää" on kai vartalo, ei ihan mallimittainen, omasta mielestään hän on läski, vaikka minusta hän on vain naisellinen. Painon takia hänellä varmaankin on heikko itsetunto. Hän ei ole vielä pettänyt, mutta en ole varma etteikö pettäisi jos tilaisuus tulisi. Hän on luvannut, että niin kauan kuin asutaan saman katon alla, hän ei tee mitään. Saa nähdä, en tiedä missä hän vetää rajan. Sen tiedän että hänelle on jo jotain peliä ollut, vaikka ei sitä myönnä. Ei ole ainakaan lisännyt luottamustani häneen.
Minulla siis pitäisi olla parempi itsetunto, minun pitäisi olla sosiaalisempi tai sosiaalisesti rohkeampi kuin hän. Kai se on reilua, ei kai tunteilleen voi mitään.
Miehen pitää kannatella naista ja näyttää kuka on kuka, pitää pystyä kusta vähintään yhtä pitkälle kuin muut, pitää olla herkkä ja tunteellinen, pitää osata puhua, analysoida, mutta elää elämää kuin viimeistä päivää. PItää olla hellä, tietää mistä toinen pitää ja ottaa toisen huomioon, epäitsekäs. Hyvä rakastaja. Pitää olla hyvä isä, vastuullinen ja luotettava, johdonmukainen ja vahva, rakastaa avoimesti. Ja tietysti hauska, pitää olla seuramies, ja naistennaurattaja mutta ei naurattaa vain naisia, ja pitää olla vakava ja vakuuttava. Ja tietysti intohimoinen, kunnianhimoinen, aikaansaava ja urheilullinen. Ja taiteellinen, ei saa kirjoittaa harakanvarpailla, pitää olla luova ja kekseliäs. Ja hyvä työssään. Arjet ja juhlat, selvinpäin ja kännissä. Niin ja älykäs, ei saa olla hölmö.
Helppoa olla mies. Mutta reilua. Nyt kun mietin, minullahan on näitä ominaisuuksia nöyrimmänkin kaavan mukaan laskettuna enemmän kuin vaimollani. Minkäs takia vielä olen hänen kanssaan, minunhan tässä pitäisi katsella vieraisiin pöytiin. Koska olen mies. Ja onhan se hyvännäköinen kun on meikannut ja laittaitunut. Meillä miehillä on helpompaa, meille kelpaa vähempikin.
Missä meidät on esitelty?
Ei varmasti missään, tarkoitus oli vastata tuohon alkuperäiseen, eli sinulle.
Ja pointti, minkä innoissani unohdin viestistäni kokonaan oli se (siis vastaus viestiketjun aloittajalle), että älä nyt hyvä ihminen ole noin itsekäs ja julma miestäsi kohtaan. Jos yhtään kunnioitat ihmistä, siis ihmistä yleensä, älä jatka peliäsi, vaan eroa siitä miehestä. Sen verran kai munaa pitää olla naisessakin, että kohtaa ongelmansa ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla? Todella pelkurimaista ja julmaa pelata toisen ihmisen tunteilla, jos itse et kuitenkaan rakasta, etkä halua miestäsi. Itse olen vaimoni vannottanut, ettei roiku minussa kiinni vain sen takia, että ero vaatii rohkeutta tai että pelkää jäävänsä yksin tms. Tai että kämpän myynti ja lapsen hoitoon laittaminen ei nyt vielä ole hyvä juttu. Minä en hänestä eroa, hän saa sen tehdä, mutta jos huomaan että minua kusetetaan, saa vaimo lähtöpassit samantien, eikä silloin keskustella kummalle poika jää. Ei tässä nyt enää missään yläasteella olla, aikuisena pitää ottaa vastuu omista tekosistaan.