Luin jostain stoorin, jossa nainen kertoi vihaavansa seksiä ja seksijuttuja, joihin törmää nykyään ihan kaikkialla. Vaikka tämä olisikin provo, niin löytyy meitä näin ajattelevia oikeastikin. Ite olen naimisissa ja yhden lapsen äiti. Rakastumisen huumassa aikoinaan seksi oli pitkäänkin nautittavaa, mutta viime vuosina mieletön kyllästyminen siihen, että seksiä tuputetaan ihmisten silmille joka tuutista, on alkanut herättää mussa puhdasta vihaa koko asiaa kohtaan. Koen olevani älykäs realisti, mistä johtuen seksin harrastaminen tuntuu kylmältä suorittamiselta ja inhorealistiselta eläintouhulta. Valitettavasti tää näkyy nykyään myös meidän parisuhteessa. Mies on lämmin ja ymmärtävä, rakastaa mua oikeasti, muttei vain voi ymmärtää vihaani.
Sehän on totta, että valtaosa naisista saa nautintonsa seksin aikana jostain aivan muusta kuin siitä hydrauliikasta. Kaikki se puuhastelun nautittavuus on siis vain naisten päässä. Kuvitelmat ja haaveet saavat naiset nauttimaan, muulla ei ole niin paljoa merkitystä. Media ja yhteisö aivopesee naiset uskomaan, että seksi on jotain taivaallisen ihanaa ja melkeinpä sitä maailman tärkeitnä asiaa, mitä ilman ei voi elää. Näin sitten yksinkertaiset yksilöt on ehdollistettu toimimaan yhteisön antaman esimerkin mukaisesti. Entä sitten ne jotka ajattelevat omilla aivoillaan?
Minulle on kotona opetettu, että seksi on aviopuolisoiden välinen kaunis asia. Joka tuutista toitotetaan, että se on ihanaa ja haluttavaa ja niin edelleen. Mutta kun ei ole! Se hyvänolon tunne, minkä siitä saa, on niin lyhytkestoinen ja turha, että mieluummin tekisin tuohon kuluvalla ajalla jotain muuta. Valtapelikysymyshän tää vaan taas on, ja ne tahot jotka saavat äänensä kuuluville ovat onnistuneet uskottelemaan naisille, että seksin kuuluu olla heillekin jotain ilotulitusta. Varmaan on ihmisiä, jotka tippuu korkealta ja kovaa, kun ei kuvitelmat välttämättä vastaakaan todellistuutta.
Vihaan seksiä
3
564
Vastaukset 3
- wbebew
Hankkisit apua ja lopettaisit noiden satujen kertomisen, tai ainakin pitäisit ne samassa ketjussa. Sinut on jo tunnistettu joten ihan turhaan yrität sepittää.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8686000- vahva nainen
wbebew: Mihin asiaan ajattelisit, että minun pitäisi hakea apua? Siihenkö, että en pidä seksistä? Pitäisikö mun sitten hakea apua, kun on muutamia muitakin asioita, joista en pidä?
Minut on tunnistettu? Tuskin, koska tämä on eka kerta vuosiin, kun kirjoittelen tälle palstalle. Linkittämässäsi viestiketjussa kirjoittaa kuitenkin henkilö, jolla saattaa olla samantapaisia ajatuksia kuin mulla. Ehkäpä hän on aseksuaali, jopa antiseksuaali. Itse tunnistan itsessäni ajoittain ainakin jälkimmäisiä piirteitä eli ajatukseni seksistä ovat usein hyvin kielteisiä.
Aloitin tämän ketjun siksi, että halusin tuoda ihmisten tietoon sen, että on olemassa naisia, joiden mielestä seksi ei ole kovinkaan kummoinen toimitus. Että nautittavuusasteella sitä voidaan verrata esim. aivastamiseen tai vessa-asioiden toimittamiseen. Saan orgasmin lähes joka kerta, kun harrastan seksiä, mutta se ohikiitävä hyvä olo, joka siitä seuraa, on niin mitätön ja lyhytkestoinen, etten jaksa olla kovinkaan kiinnostunut seksistä. Joskus siihen on tietysti suostuttava, miehen takia.
Lähes kaikki miehet, joiden kanssa oon asiasta keskustellut, ovat enemmän tai vähemmän vihastuneet kuultuaan tämän tunnustuksen. (Nykyinen mieheni on eri asia, koska meillä on erityinen henkinen yhteys.) Se mietityttääkin, että mistä moinen aggressio? Uhkaako miestä se, että viehättävä vastakkaisen sukupuolen edustaja suhtutuu viileän kylmästi seksiasioihin, eikä olekaan minkään intohimoisten haaveiden vietävissä? Ehkä on joskus tullut esitettyä asiat liiankin kärjistäen, mutta minkäs teet, joskus miehille on tarvinnut asiat vääntää rautalangasta.
Onko muuten niin, että eläintenkään parissa naaraat olisivat niinkään halukkaita paritteluun? Ainakin esimerkiksi kissanaaraat sähisevät ja raapivat, monesti yrittävät jopa paeta uroksia. Hämähäkkinaaraat saattavat syödä koiraan heti parittelun jälkeen? Ehkä luonnosta löytyy siis runsaasti muitakin esimerkkejä siitä, miten "seksi" ei olekaan naaraille fyysisesti niin nautinnollinen kokemus?
- ihana ja nainen
kerrankin joku nainen joka sanoo asian niinkuin se on. itse olen juuri näin tunteva ja ajatteleva. seksi elämässäni on ollut ihan muuta varten kuin sitä että olisin siitä pelkästään nauttinut. se on ollut minulla väline johonkin muuhun ja niin varmaan moni muukin nainen kokee sen.
nautin paljon enemmän kaikista muista asioista elämässäni kuin seksistä.
voi olla että vielä joskus käytän seksiä välineenä johonki muuhun, mutta onneksi niin ei ole tarvinnut tehdä pitkään aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101869
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.265991- 76862
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22696Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69671Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 62626
- 42609
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?122595Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44559- 51553
- 55538
- 38519
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493