Miesten näkemyksiä?

N24

Aihe on ehkä joillekin naurettava mutta minulle arka ja vakava, toivoisin asiallisia vastauksia.

Olen ensimmäistä kertaa vakavammassa suhteessa ja seksin harrastaminen tullut mukaan kuvioon, mies on minua muutaman vuoden vanhempi. Yhdyntä meni ihan ok, ei sattunut pahasti eikä verta tullut. Nyt mies on kuitenkin alkanut "vaatia" että nauttisin ja sitä ja tätä ja tota. Olen aivan hämilläni.. ei minulla ole mitää nauttimisen tarpeita, haluaisin vain hänen olevan tyytyväinen ja ahdistun vaateista ja kysymyksistä ja tungettelusta. Olen luullut miehille riittävän jos ns. saavat enkä tiedä miten suhtautua minuun kohdistuviin "vaateisiin". Ne suoraan sanottuna inhottavat ja ahdistaa miksi hän toimii ko. tavalla? Takana pornon tuijottelua jossa naiset kiljuvat ja levittelevät itseään? Kiihottavuus assosioituu sinne ja omankin kumppanin pitäisi käyttäytyä samalla tavalla ollakseen tyydyttävä?

Ahdistuksissani otin etäisyyttä ja olen oikeastaan valmis laittamaan koko suhteen poikki, mutta asia vaivaa minua silti. Todella pidin miehestä ja tottakai paras neuvo olisi se klassinen "kysy häneltä", mutta kun en pysty koska aihe ahdistaa niin paljon, en tiedä mitä ajatella enkä tajua hänen tarkotusperiään. En ole mitenkään kovin seksuaalinen ihminen ja luulin hänenkin hyväksyvän asian ja arvostavan elämässä/suhteessa muutakin. Hävettää etten tajunnut hänen olevan minuun tyytymätön ja silti olin tyhmyyksissäni hänen kanssaan seksuaalisesti kolmesti.

Itkettää ja harmittaa. Selittäkää miehet aivoituksianne, pyydän.

28

1303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fjuk

      Ehkäpä miehelläsi vaan on kokemusta vain sellaisista naisista, jotka ovat odottaneet mieheltä suhteellisen aktiivista otetta seksielämään. Toisin sanoen hän saattaa ajatella, että ellei pyri olemaan aloitteellinen, saatat pitää häntä vähemmän miehekkäänä ja huonona kumppanina. Mies saattaa olla nyt kummissaan että mitä hän on tehnyt väärin, jos et ole näyttänyt nauttivan seksistä yhtä voimakkaasti kuin hänen aikaisemmat kumppaninsa ja erilaisten vaihtoehtojen hakeminen voi olla tavallaan yritys löytää "se sinut sytyttävä juttu" jota et jostain syystä ole aktiivisesti itse kehdannut ehdottaa. Ei kai tuossa auta muu kuin se puhuminen ja sen pohjalta päätöksen tekeminen, että oletteko mieltymysten ja seksille antamanne painoarvon suhteen kovasti eri maailmoissa ja jos, niin merkitseekö se niin paljon, että koko suhteen jatko on siitä kiinni. Ehkä mies on jopa helpottunut siitä, ettei tarvitse päteä seksuaalisesti naiselle, kuka sitä tietää.

    • M53

      On kai monesti niin, ettei mies nauti seksistä vain omaa tyydytystä hakien vaikkakin sellaisiakin miehiä on paljon. Monet miehet nauttivat seksistä täydellisemmin vasta, kun nainenkin tulee tyydytetyksi ja on ylipäätään halukas ja innostunut asiasta.
      Käsittääkseni on naisia, jotka saavuttavat suuremman seksuaalisen halukkuuden vasta myöhemmällä iällä ja tietysti myös niitä, jotka eivät sitä saavuta koskaan.

      • maiskis nami

        nainen ei kyllä nauti silleen kuin pornoleffoissa näytellään. ei se oikeesti välttämättä tunnu missään se kauhee revan rämpyttely, esim. esileikissä, tai voi tuntua jopa inhottavaltakin. kaippa naiset nauttisi gynegologilla käymisestäkin jos niin ois, et heti kiihottuis kun alapäähän kosketaan.
        takaapäin naiminen tuntuu vähemmän nautittavalta kun juuri herkät paikat jää vaille painetta. sitten jos suoraan klitorista hierotaan se saattaa tuntua kivuliaalta.
        jos on pakko huohotella ja voihkia miehen takia, se tuntuu epämiellyttävältä. yleensäkin nykyjään vaaditaan että naisen tulee näytellä seksiä.
        persepanosta nauttii oikeasti juuri mies, kun eturauhanen saa hierontaa. naisella ei siellä peräsuolessa ole mitään tuntoa sisällä. niin ja oikeasti naisen emätinkin on tunnoton sieltä sisältä. jos nipistää niin ei tunne mitään. siihenhän perustuu että voi käyttää tamponia.

      • 53453454

        Olet 24-vuotias ja seksi tullut nyt vasta kuvioihin? Ei sillä, että siinä varsinaisesti mtn pahaa olisi, mutta kuulosta vähän siltä, että otat tämän liian vakavissas ja kenties vaivaat sillä liikaa päätäs. Tottakai mies haluaa että nainenkin nauttisi, onko se joku ihme?. Se aiheuttaa miehelle helposti hämmennystä jos näin ei ole. En usko, että noi "sitä ja tätä" on mtn kovin ihmeellisiä toiveita tai ehdotuksia? Tunnut vain olevan herkkä ko. aiheen suhteen.

        Jos tykkäät miehestä, niin en missään nimessä suosittele tämän takia suhteen lopettamista. Miehes ei kuitenkaan tekstis pohjalta ole toiminut mitenkään väärin, ahdistuit vain hieman. Suosittelisin, että keskustelette aiheesta, vaikka vaikealta saattaa tuntua.

        Jos miehes on seksuaalinen kuten monet meistä, niin toi sun asentees ja suhtautuminen seksiin saattaa tulla ongelmaksi vielä myöhemminkin. Luulos siitä, että miehelle riittää kun saa lahnalta reikää silloin tällöin on myös aika pahasti pielessä. Jos tykkäisin susta kovasti, niin luultavasti voisin tulla asian kanssa toimeen, mutta yrittäisin kuitenkin tutustuttaa sua omaan seksuaalisuutees yms. kun se näyttää olevan vielä vähän hakusessa.

        Terv. Nuorimies

      • N24
        53453454 kirjoitti:

        Totta, että nykyään varmaan on tosi myöhäistä aloittaa seksielämää 24-vuotiaana. Itse en ole kuitenkaan ollut pidemmässä parisuhteessa aiemmin enkä ikinä kokenut tarvetta mihinkään yhdenillan jakoihin tms. Sanokaa sitten vanhanaikaiseksi, mutta mulle se vain nyt on ollut tärkeää olla seksuaalinen vain ihmisen kanssa johon on tunneyhteys ja josta välitän. Jotenkin vain oletin, että tämä on välittynyt miehellekin eikä hän "tarvitsisi" enää minulta sen erityisempää "nauttimista". En osaa kuvata miksi, mutta aihe tuntuu minusta tosi kiusalliselta.

        Se kohtaaminen kai on mulle tärkeää ja varmaan vähän tyhmänä luulin, että se olisi riittänyt hänellekin. Toki tiedän, että aikuisten tapaanhan tästä pitäisi vain puhua.. Saa nähdä, ehkä siihen rohkaistun tai sitten saan vain syyttää itseäni yksin jäämisestä.

      • 5343343
        N24 kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, mutta musta tuntuu, että nyt vähän ylireagoit ja menet helposti lukkoon tämän aiheen ympärillä. Sain lähinnä sellaisen kuvan miehesi käytöksestä, että ehdotellut jtn esileikkejä, erilaisia asentoja ja mahdollisesti kysellyt sun mieltymyksistä, miltä susta tuntunu yms? Jos olen väärässä, niin korjaa toki. Viittasit, että miehesi kenties hakenu vaikutteita pornografiasta on mun mielestä aika roskaa. Seksuaalisuus on täysin luonnollinen osa ihmistä. Kautta aikojen on ihminen käyttäytynyt vastaavasti, eli vähän muutakin kuin sitä, että mies tulee päälle, työntyy sisään ja tekee tarpeensa. Itseasiassa täysin normaalissa pornossa on paljon sitä mitä esim. jo antiikin Kreikan aikoihin harrastettiin naisten ja miesten kesken. Pornoteollisuudella ei siis ole näihin taipuvaisuuksiin ja mieltymyksiin osaa eikä arpaa.

        Luonnollisesti sun ei tarvitse tehdä mitää mitä et halua tai ole valmis. Uskoisin myös kumppanisi tämän ymmärtävän. Epäilen vahvasti, että sillä miehelläsi ei ole paljoakaan hajua sun tuntemuksista ja ylipäätänsä mitä ajattelet koko aiheesta? Vai oletteko puhunu näistä avoimesti? Ei mies ainakaan automaattisesti kaikkea tajua ja kuten sanoin, niin joillakin meillä on myös tarve huomioida kumppania ja kysellä häneltä asioista. Ei kai siinäkään mtn pahaa ole? Sun ongelmasi on ilmeisesti se, kun et osaa aiheesta keskustella. Sillä ei ainakaan mitään saavuta. Esimerkiksi jos mun kanssa ottaisit edes jollain tavalla aiheen esiin, niin pystyisin kyllä sua siitä rohkaisemaan keskustelemaan ja myös viedä keskustelua eteenpäin niin, että asiat tulisivat selvitetyksi sut huomioiden. Eiköhän siihen muutkin pysty. Ei kannata odottaa, että miehellä olisi sen verran "pelisilmää" jotta pystyisi tajuamaan ja huomioimaan automaattisesti.

        Olette ilmeisesti ollut vasta kolmesti sängyssä ja säkin vasta otat ensimmäisiä askelia koko hommassa. Jos et puhu aiheesta, niin voi helposti käydä niin, että ahdistut vain entistä enemmän ja solmut tiukkenee. Ei sillä myöskään ole mtn positiivistä vaikutusta seksuaalisuuteesi.

        Huh, tää kirjakieli hajottaa mut! :P

        Terv. Nuorimies

      • piilotettu
        N24 kirjoitti:

        Totta, että nykyään varmaan on tosi myöhäistä aloittaa seksielämää 24-vuotiaana. Itse en ole kuitenkaan ollut pidemmässä parisuhteessa aiemmin enkä ikinä kokenut tarvetta mihinkään yhdenillan jakoihin tms. Sanokaa sitten vanhanaikaiseksi, mutta mulle se vain nyt on ollut tärkeää olla seksuaalinen vain ihmisen kanssa johon on tunneyhteys ja josta välitän. Jotenkin vain oletin, että tämä on välittynyt miehellekin eikä hän "tarvitsisi" enää minulta sen erityisempää "nauttimista". En osaa kuvata miksi, mutta aihe tuntuu minusta tosi kiusalliselta.

        Se kohtaaminen kai on mulle tärkeää ja varmaan vähän tyhmänä luulin, että se olisi riittänyt hänellekin. Toki tiedän, että aikuisten tapaanhan tästä pitäisi vain puhua.. Saa nähdä, ehkä siihen rohkaistun tai sitten saan vain syyttää itseäni yksin jäämisestä.

        Kirjoittamastasi tulee vähän sellainen vaikutelma, että seksi on sinulle välttämätön rutiini, joka etenkin hyvin hillitystä muodosta poikettaessa alkaa mennä ahdistavan puolelle. Minulla oli joskus sama ongelma ja kesti vuosia, ennen kuin tiedostin että siinä oli taustalla varhainen lapsuudenkokemus (olin noin 4-5-vuotias), johon liittyi läsnäolo seksuaalisen väkivallan käyttötilanteessa, ja jota en enää muistanut kuin vasta kun henkiset lukot asian ympärillä joskus aikuisena murtuivat. Toisin sanoen ahdistus liittyi jonkinlaiseen assosiaatioon "alkukantaisen" seksin ja väkivallan/pelottavan tilanteen kanssa. Alkuperäisen trauman tiedostamisen jälkeen suhteeni seksiin on alkanut tuntua vähemmän ristiriitaiselta. Onko mahdollista, että oma käsityksesi seksuaalisuudesta on jonkin ahdistavan kokemuksen takia leimaantunut samalla tavoin?

      • N24
        piilotettu kirjoitti:

        Kyllä, noin sen voisi sanoa, että se on minulle jossain määrin vähän kuin sellainen välttämätön rutiini. Ymmärrän kyllä, että se kuuluu parisuhteeseen ja on miehelle tärkeää, mutta itse en ole erityisen seksuaalinen. Ja kuten ajattelitkin "nuorimies" , että juuripa noita mieltymyksiä ym. pitämisiä hän kyseli ja minä ahdistuin ihan älyttömästi. Näissä meidän kolmessa yhdynnässä olen ollut kaikissa pienessä hiprakassa... en siis todellakaan missään kaatokännissä, mutta parilla viinilasillisella ollaan ensin oltu ja suoraan sanottuna en olisi siihen ilman ko. lasillisia pystynytkään. Ensimmäinenkin kerta oli hellä ja huumorin sävyttämä enkä koe epävarmuuteni tulleen erityisesti esille.

        Totuushan on, ettei tilanne voi mennä tästä omalta kannaltani kuin pahemmaksi, koska tietenkään en voi jatkaa alkon turvin rentoutumista tai vältellä aihetta ikuisesti. Nyt jälkeenpäin kuin mietin asiaa niin ajattelen, että ehkä koin itseni vain jollain tapaa peteyksi tms. kun mies osoitti jotenkin odottavansa minulta nautintoa jne. vaikka olin luullut ettei sillä olisi hänellekään merkitystä. Oikeastaan vähän hölmöstikin ehkä oletin, että hänellekin suhteen muut elementit olisivat tärkeämpiä ja jotenkin säikähdin asiaa. Meillä on muutoin aika paljon yhteistä ja todella mukavaa yhdessä, pettymys olikin nyt sitten törmätä tällaiseen problemaan.

        Pidän hänestä todella ja olen sen sanonutkin, vaikka nyt tuntuu, että tarvitsen aikaa ja etäisyyttä. Pelkään myös hänen nyt pitävän minua jotenkin "huonona naisena" ja hävettää naiiviuteni. Ei minulla ole taustallani mitään seksuaalista traumaa lapsuudesta, en vain koskaan ole ollut kovin seksuaalinen ihminen ja kuten kerroinkin; en ole kokenut mitään tarvetta irtosuhteisiin "päästäkseni neitsyydestä" vaikka olenkin jo 24v. Voin ihan suoraan sanoa etten olisi edes vieläkään sitä tehnyt jollen olisi todella pitänyt ko. miehestä.

        Jotenkin ironista "nuori mies" tuo kommenttisi seksin luonnollisuudesta ja siitä, että seksin kuuluisi olla muuta kuin "miehen tulemista päälle ja tarpidensa hoitamista". Noin kun sen sanot, niin jotain tuollaista minä olen sen toivonut olevan... En kuitenkaan tarkoita minään kuolleena kalana alla makaamista, vaan tavallaan joku toive siitä, että mies saisi itsensä tyydytettyä ilman minun halujen kyselyjä. Vaikea selittää.. mutta tavallaan niin, että voisin ihan vain naisena riittää, sillä omalla läsnäolollani ja läheisyydellä. Ja minä todella luulin, että hän oli kiihottunut ja tyydyttymiseensä tyytyväinen ja sekin hävettää ettei näin ollut.

        Luojan kiitos mies on työmatkalla viikonlopun yli ja saan rauhassa miettiä kannattaako mihinkään suuntaan enää yrittää edetä.

      • Terapiaa

        Ei taustalla tarvitse olla henk. koht. hyväksikäyttöä että seksi leimautuu ihmisen mielessä herkässä ikävaiheessa likaiseksi/pelottavaksi, esim. vanhempien keskinäinen väkivalta tai jyrkkä uskonnollisuus voi johtaa siihen, että näin käy. Luultavasti ammattiapu on silloin paras ratkaisu.

      • trgrg

        Kyllä aloittajalla mielestäni on joku aivan oikea ongelma. Ei kukaan jaksa kirjoittaa noin pitkiä tarinoita kerta toisensa jälkeen, ellei taustalla ole jokin mieltä vaivaava kipukohta. Luultavasti hän ei itse edes tiedä, mikä hänen ongelmansa todellinen syy on (tietoisesta mielestä torjuttu lapsuuden ahdistus, hyväksikäyttö, synnintunto...?) ja ilmeisesti hän ei tässä vaiheessa halua myöntää, että se voisi asiantuntija-avulla, esim. psykologin tai hypnoosin kautta löytyä. Toipumisen ensi askel olisi tunnustaa itsessään oleva ongelma, eikä koettaa rationalisoida itselleen, että seksi ja miehet ovat likaisia ja vastenmielisiä asioita ja hänen näihin liittyvät negatiiviset tuntemuksensa normaaleita, jolle hän nyt kovasti yrittää hakea edes joltakulta vahvistusta.

      • Laila 40v.

        Ongelmia on , taaatusti. Monellakin tällä palstalla kirjoittaneista.

        Juuri seksin aloittanut nuori nainen ei taatusti nauti asiasta uhtä paljon kuin kokeneempi
        "kollega". Olen itse hyvin innokas ja kokeilunhaluinen ja nautin seksistä yksin ja kaksin, käytän sukkanauhoja ja pidän käsiraudoista ja muusta hauskasta.

        20 vuotta sitten olin kuin tämän ketjun aloittanut nainen. Ei olisi voinut vähämpää kiinnostaa. Oikea mies tuli kuvioihin ja opin nauttimaan seksistä.

        Mies vaihtoon!

      • N24
        Laila 40v. kirjoitti:

        En tajua hokemiasia "provoilustani", en todellakaan ole aiemmin käynyt kestelua palstalla enkä tajua pakkomiellettäsi jatkuvasti käydä sitä tässä ketujussa hokemassa. Mene muualle jos noin ärsyttää, tämän ketjun keskustelu ei ole mitenkään sinulta pois.

        Ja ei, minä elämässäni monella tapaa hyvin menestynyt en todellakaan ole ensimmäisen juoksemassa kallonkutistajalle, vaan haluaisin keskustella asiasta kokeneempien tai samassa tilanteessa olevien kanssa. Totta helevetissä kirjoitan niin pitkästi kuin huvittaa, koska asia on minulle tärkeä!

        Niin ja siis vielä sivukommentin kirjoittajalle, että en koe miehiä pahoisi tai vastenmieleisiksi. En vain ole kohdannut sellaista miestä aikasemmin kenen kanssa haluaisin olla intiimisti, miksi sitten olisi pitänyt naiskennella "ketä vain"? En koe ollenkaan, että se olisi ongelma. Toki voi olla, että tämä kokemattomuuteni nyt sitten on kuitenkin yllättänyt minut eivätkä miehen tarpeet ole sellaisia kuin olin kuvitellut.. Mutta en siis ajattele tästä ko. miehestä mitään vastenmielistä.

        On lähinnä harmissani, häpeissäni ja surullinen siitä etten kos saavani tätä asiaa haltuuni.

      • 60 v

        Olen ollut neytsyeenä ja jos et nyt anna, sellaiseksi jäänkin.

      • Rauha maassa
        60 v kirjoitti:

        Olen ollut neytsyeenä ja jos et nyt anna, sellaiseksi jäänkin.

        Olen tosi kiinnostunut asiasta. Kuinka saa sinuun yhteyden?

      • tai tule käymään
        Rauha maassa kirjoitti:

        Olen tosi kiinnostunut asiasta. Kuinka saa sinuun yhteyden?

        niin siitä se lähtee...

      • N24
        tai tule käymään kirjoitti:

        niin siitä se lähtee...

        Hohhoijaa... Kai se sitten taas vain on tätä tämän palstan tasoa. Vissiin on niin lukutaidottomia tyyppejä ettei perille mene, etten ole mitään "satunnaista panoa" etismässä vaikka nyt tästä miehestä sitten valitettavasti eroaisinkin.

        Eli no thaks, koettakaas vaikka keskennänne sitten naiskennella.

        Minä jatkan todennäköisesti omaa, urapainoitteista elämääni ja ehkä palaan näiden kysymysten ääreen mikäli vielä joskus kohtaan toisen miehen josta voisin olla syvemmin kiinnostunut. Mutta tämä ketju meni nyt ihan pelleilyksi (mikä kai sitten on täällä aika yliestä). Surkeaa kun varmaan ihan täysipäisiäkin ihmisiä täällä toisinaan käy.

      • Nymfineito

        Voi olla, ettet palstalle enää palaa, vastaan nyt kuitenkin.

        Itse koin ekakertani vasta 26-vuotiaana. Aiemmin en kuitenkaan kokenut olevani valmis. Se ei kuitenkaan vaikuttanut halukkuuteeni, olen ekasta kerrasta alkaen ollut himokas ja valmis erilaisiin uusiin juttuihin ja oikeasti myös nautin seksistä (ja se näkyy ja kuuluu). Niin, ettei se, että on saanut ekat seksikokemukset vähän vanhempana tarkoita, että peli olisi menetetty.

        Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Oman seksuaalisúuden löytämiseen ja siitä täysillä nauttimiseen tarvitaan aikaa ja rakastava kumppani. Vaikka itse olinkin alussa innokas, oli pari ekaa vuotta silloisen poikaystävän kanssa minulle melkoisia löytöretkiä omaan seksuaalisuuteeni, jonka havaitsin olevani varsin laaja kartoittamaton alue.

        Sanon nyt kuitenkin, että puhu miehelle. Tai kirjoita kirje. Totea vain, että olet seksuaalisesti vielä kokematon, ehkä vähän arkakin asiassa. Kerro, että välität miehestä ja haluaisit, että hän voisi sinua auttaa tähän elämänalueeseen perehtymisessä, mutta että se vaatii aikaa. Jos mies oikeasti sinusta välittää, hän ymmärtää, ehkä jopa on imarreltu. Jos ei ymmärrä, niin anna sellaisen miehen mennä. Tulee kyllä mies, jonka kanssa voit turvallisessa, rakastavassa ilmapiirissä perehtyä seksuaalisuuteesi.

        Muista, että näissä asioissa liikutaan herkällä alueella. Älä anna kenenkään vanhingoittaa sinua näissä asioissa. Etene omaan tahtiisi.

    • kukkispukkis

      Ensinnäkin, aika harvalle ihmiselle, miehelle tai naiselle, seksi on vain omien tarpeiden tyydyttämistä. Ei se ole vain antamista tai saamista. Se on yhteistä kanssakäymistä, vai kuinka sen nyt oikein sanoisi. Kyllä minä ainakin tuntisin itseni pettyneeksi jos mieheni ei haluaisi nauttia seksistä kanssani yhdessä, vaan hänelle riittäisi että vain minä saan seksuaalista nautintoa. Vähän kuin jos hän toistuvasti veisi minut ravintolaan, jonka ruuasta minä pidän, mutta joka ei sanoisi hänelle mitään. Tai jos menisimme aina matkalle paikkaan josta minä pidän mutta hänelle ihan yhdentekevä. Ja vielä ilmoittaisi ettei hän välitä, kunhan minä nautin. Kyllä parisuhteessa haluaa jakaa niitä juttuja, nauttia nimenomaan yhdessä. Ja seksi on suurimmalle osalle ihmisistä tärkeä osa parisuhdetta, ja sellainen mikä jaetaan vain kumppanin kanssa (yleensä), joten kyllä se varmasti monelle olisi pettymys jos toinen ei jaa seksuaalista nautintoa.

      Toisaalta, olet vasta aloittanut seksielämän. Sehän on aivan luonnollista ettei seksi aluksi tunnu miltään erikoiselta. Sen puolesta yrittäisin olla olematta tekemästä asiasta liian suurta ongelmaa, vaan katsoisin rauhassa eteenpäin. Ehkä se, ettet koe olevasi erityisen seksuaalinen, liittyykin juuri kokemattomuuteesi. Ehkäpä jos rentoudut, ja ikäänkuin kuuntelet tuntojasi silloin kun jotain seksuaalista teette, voisit itsekin löytää siitä jotain mitä et ole ennen kokenut.

      Näin ajattelen sen takia että sanoit ettei sinulla ole mitään nauttimisen tarpeita, ja että ajattelet seksin olevan vähän kuin pakollinen rutiini. Ehkä syy onkin ennakkosuhtautumisesi asiaan. Jos olet aina vain ajatellut että ei se ole sinulle tärkeää, niin ehkä et osaa sen takia hakea siitä mitään. Tietenkin jos olet varma ettet siitä ole kiinnostunut, ei kannata tehdä mitään sellaista mitä et halua. Mutta jos kerran sanot ettet ole aseksuaali, ehkä voisit löytää sen seksuaalisuuden itsestäsi ja oppia nauttimaan siitä.

      Siis avoimin mielin ja rauhallsesti, ja itseäsi kuunnellen, on neuvoni.

    • ikäPatu

      yrittää tulkita tilanteen. Olette jollain tapaa eri planeetoilta. Miehellä nykyajan pornon muokkaama pää (jossain mitassa) ja Sulla vanhan ajan palveleva, velvollisuudentuntoinen ja ns.hyvän maun mukainen asenne, luontaisesti aito. Kuten kelvollisella kissan omistajalla: kun kissi tulee ja pökkää nilkkaan, sillä on jokin tarvis ja kun hoitajansa tyydyttää tarpeen, kehrää palkinnoksi ja menee taas teilleen tyytyväisenä. Ja hoitajakin on kaiketi tyytyväinen.
      Ennen vanhaan luontaistalouden aikaan (kun perheet olivat osin toimeentuloyksiköitä) naiset/emännät olivat yleisemminkin kaltaisiasi palvelijoita, sillä erolla että mies oli yleensä ns.perustahvo (käyttäytyi tuon kissin tavoin, sai ehkä mitä halusi, oli tyytyväinen taas ja meni teilleen). Mies sai arvonsa siitä, että tienasi toimeentulon. (Kissakin saattoi tuoda saaliitaan näytille joskus :) Keskiarvoisesti homma yleensä pelasi.

      Nykyajassa tulee kommervenkkejä mukaan. Nainen on yleensä itseriittoinen taloudellisesti ja useasti muutenkin. Mitä nyt läheisyyttä joskus kaipaa ja osa seksiäkin, mutta on niitäkin, jotka eivät halua jakaa esim.asumista samassa, vaan on oma luukku. Miehellä ei ole enää merkitystä toimeentulon tuojana useinkaan. Tästä miehen merkityspulasta lienee tarinoita näilläkin palstoilla.
      Nykyajan mediahömppä täyttää onttoja kohtia ja miehet ovat (naisiin verraten) biologiselta perimältään johtuen alttiita pornohömpötykselle erityisesti. Siinähän alue, minkä malleilla tosimiehisyyttä voisi toteuttaa!
      Ongelma on vain, että osa naisista ei luonnostaan oikeasti syty näistä henkiköyhistä, äärimmillään sairasmielisistä sirkusnumeroista, vaan kaipaa usein vain rauhallista, lämminhenkistä yhdessäoloa, vaikka sitten pimeässä peiton alla. Ja näinhän alun perin Sinäkin olet seksin käsittänyt, jotenkin siistiksi ja kauniiksi. Näin ajatellen ns.hyvän maun rajat miehillä ovat monesti hukassa. Joka tapauksessa rajojen ylittyessä homma kohdallasi muuttuu miellyttävästä ahdistavaksi. Ja miehesi (osin pornosta omaksuttu) käsitys taas on, että vasta tällä extreme tontilla liikuttaessa Sinun tulisi hyristä onnesta ja ylistää miehen sankaruutta! Mies ei tajua, että levollinen läheisyys ja aika olisi tässä nyt se pointti. Yhtälö tällaisena ei pelaa.

      Eli kuvaat miehelle täsmälleen, mitä ajattelet ja haluat, ja isket pykälät pöytään: ota tai jätä. Kuitenkin sillä lupauksella, että ajan myötä seksuaalisuus kypsyy ja kehittyy. Se ei voi kolmen kapisen kerran jälkeen olla alkupistettä pitemmällä. Tosin riippuu niin paljon miehestä, onko halua olla tukena ja rinnallasi. Mutta luulisi ainakin jossakin suhteessa olevan tasoisesi mies, tuskin olisit ihan mänttiin tyyppiin aikanaan kiinnittynyt (ellei ajatella tätä seksiongelmaa..)

    • tyttöystävä....-.-.-

      Älä nyt ahdistu. Olet juuri aloittanut seksielämän. Se on ennenkaikkea opettelemista. ET MITENKÄÄN VOI OSATA KAIKKEA HETI. Se, että et vielä ole tutustunut niin syvällisesti seksielämään, ei tarkoita sitä, että olisit aseksuaali tai mitään muutakaan.

      Jotkut aloittavat hiplaamisen ja nyhjäämisen teini-ikäisinä. Kokeilevat kaikkea ja myöhemmin harrastavat yhden illan juttuja. Minä en edennyt seksissä niin, etkä ole sinäkään. Sinulla on aikuisena paljon ajatuksia, oletuksia, odotuksia ja mielipiteitä. Olet varmasti miettinyt asiaa enemmän, kuin mitä ihmiset yleensä, kun ekakerta tulee teini-ikäisenä (=sitä ei silloin pahemmin mietitä).

      Sinä vasta etsit niitä juttuja, joista voisit pitää. Niitä juttuja, joita miesystäväsi voisi sinulle tehdä, jotta sinusta tuntuisi hyvältä. Varmasti se ahdistaa, kun sinulta tivataan asioita, joita et voi vielä tietää!

      Ehdota miesystävällesi, että voisitte aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. KERRO hänelle, että sinulla ei ole kokemusta, että haluaisit edetä hitaasti ja opetella rauhassa nauttimaan. Fiksu mies kyllä ymmärtää. Hän voi jopa innostua ihan eri tavalla, kun saa opettaa sinulle!

      Jos tuntuu vaikealta puhua suoraan kasvotusten, niin itse olen havainnut parhaimmaksi hetken, kun mennään nukkumaan. Kun valot on jo sammutettu ja etsitään sitä hyvää asentoa ja vähän mietitään mennyttä päivää ja valmistaudutaan tulevaan. Silloin voi olla toisessa ihan kiinni, kuitenkin niin, että toinen ei näe ilmeitäsi jne. Voit puhua vaikkapa silmät kiinni, jos se tuntuu helpommalta siten.

      Tsemppiä! Muista että me emme ole ajatustenlukijoita.

    • muuten...

      eli seksuaalisuuden ulkopuolella, miten olet sinut olemuksesi kanssa. Esim. jos mies ennen saunaan menoa tekee lenkin ja Sinä menet sitten mukaan (ehkä lenkillekin), niin onko tilanne neutraali vai onko jotenkin vaivaantunut olo. Yllätys, yllätys, miehet eivät yleensä tällaisessa tilanteessa virity seksuaalisesti, vaan olo on kuin miesten saunassa konsanaan. Miten tällaisen tilanteen hanskaat?
      Jos otetaan yleisemmin, et ole kummajainen tai "huono nainen" pätkääkään. Idän puolen patriarkaalisissa kulttuureissa naiset kokenevat seksin juuri kuin Sinä nyt, se on vaan naisen kohta ja velvollisuus (ja maailman laki). Uskontoihin verraten kyseessä olisi askeettinen luterilaisuus; jo ortodokseilla on pääsiäisenä lupa paaston jälkeen viettää kirkossa syöntiorgiat(!)
      Se, että naisillakin on lupa (muutenkin kuin suvunjatkamismielessä) nauttia seksuaalisesti (itsekkäästi?) kehostaan, lienee enempi länsimainen piirre. Ja varmaan hyvä niin, jos/kun sellainen lahja on suotu. Kitkaa aiheuttavat vain toisinaan miehen ja naisen pohjaltaan biologiset erot - tästähän Teilläkin lienee kysymys - miehiltä lähtee helposti mopo käsistä (porno esim.)
      Ps. loogisesti vähän sama tilanne on, kun alkoholi tulee mukaan luonnon kulttuuriin. Sen kanssa ei tulla kunnolla juttuun pitkiin aikoihin...

    • M41

      Mies haluaa, että nautit, niin yksinkertaista se on. Ainakin minä haluan, että vaimoni nauttii.

      No hän nauttii todella ehkä n. joka 4-7/krt, kun rakastellaan, muut kerrat ovat enemmän minua varten. Hänelle riittäisi 1-2 krt/vko, minulle 3-5 krt/vko. Ollaan siis vaihtelevasti molempien mieltymysten mukaan. Välillä seksiä on enempi, välillä vähempi. Ollaan oltu kimpoissa 20v ja loppua ei ole näkyvissä. Aamusellakin sain vaimolta vain minun tyydytyksekseni.

      Omalta kohdaltasi sanoisin, että palaa asiaan, kun teillä on esim 20 tai 50 rakastelukertaa takana. Silloin voi olla jo hiukan kokemusta ja omaa mielipidettä mistä tykkäät ja mistä et, mistä sytyt ja mistä et. 3 kerran jälkeen on liian aikaista arvioida vielä mitään ei sinun eikä miehesi puolelta.

      Näytä vain epävarmuutesi ja kokemattomuutesi rohkeasti. Ainakin minä olin imarreltu, kun pääsin vaimolleni opettamaan silloin aikojen alussa. Ja opin tietysti myös häneltä. Ja vieläkin opitaan. Auto on juuri vaihdettu ja se on vielä koeponnistamatta...

      • N24

        Kiitos näkemyksistänne.. Erityisesti jäin miettimään tuota "naisen näkemystä" siitä, että asenteeni on sama kuin mentäisiin matkalle/syömään tms. mistä vain toinen tykkää. En ole koskaan ajatellut asiaa noin, että se yhdessä tekeminen/jakaminen olisi sänkyasioissa juuri se pointti. Minun päässäni asia on mennyt jotenkin niin, että mies ymmärtäisi minun todella pitävän ja välittävän hänestä kun haluan "pitää hänen tyytyväisenä" (=annan mahdollisuuden tyydyttää tarpeensa").

        Käyn varmaan ostamassa erään aihetta käsittelevän kirjan, ehkä siitäkin saan näkökulmaa. Täytyy miettiä asioita, kiitos kaikille.

        ..lienetkö sisäistänyt niin voimallisesti ns.vanhan ajan asenteen, jossa mies tekee mitä lystää, ja nainen myötäilee (ja sietää). Voisi myös olla, että on ikäänkuin sisäsyntyisesti niin vahva kontrolli päällä (koet sen itse vahvuudeksi), ettet voi ajatellakaan antavan "virran viedä".
        Mukavaa, että aiot miettiä ja ottaa haltuun vähitellen näitä. Tilanne vaan vaatii mieheltä melkoista tahdikkuutta ja ymmärtämystä, ettei kärsimättömyyttään ja erilaisen taustansa vuoksi pilaa hommaa.

        Keskustelua tarvitaan. Voisitko ajatella joskus aikojen kuluttua (jos hyvin menee), näyttäväsi näitä juttuja miehellesi.. :)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      311
      6725
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3779
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      203
      3076
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2767
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1912
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1662
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      207
      1654
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1518
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1511
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1398
    Aihe