Aina ajankohtaista

Muutama valittu lainaus:

"Ihminen on joskus moraalisesti niin heikoilla että sortuu omien virheidensä ja heikkouksiensa kohtaamisen/tunnistamisen ja korjaamisen sijasta syyttelemään muita".

-Tarkoituksellista ja pahansuopaista kieroilua esiintyy myös.

"Projisoiminen on itsessään vaikeasti hyväksytyn tunteen, tarpeen, aikomuksen, asenteen tai ajatuksen siirtämistä toiseen kohteeseen, sen näkemistä jossakin toisessa eikä itsessä."

-Huonon ja epäterveen itsetunnon omaava
henkilö heijastelee yleensä omia henkisiä ongelmiaan ulospäin.(Epäterve ja huono itsetunto ei läheskään aina näy ulospäin).Kohteella ei ole välttämättä mitään tekemistä niiden ajatusten kannssa, jotka siihen heijastetaan/kohdistetaan.

Seuraavassa uskonnollinen yhteisö on vain esimerkkinä:
"Seurakunnassakin kaikki on tietenkin hyvin. Siellä ei kukaan tavoittele valtaa. Jonnekin torjuttu todellisuus täytyy kuitenkin työntää. Jos sopivaa kohdetta ei löydy naapuriseurakunnan johtajissa, niin sitten jostakin kauempaa. Parasta on löytää sellainen kohde, jota vastaan voi oikeutetusti taistella ja jonka voi oikeutetusti nähdä totaalisen pahana".

-Omat ajatukset ja tarpeet projisoidaan johonkin sopivaan kohteeseen.Itsetutkiskeluun ja rehellisyyteen ei ehkä kyetä lainkaan.

Moni LUULEE tietävänsä, mutta ei tiedä LUULEVANSA.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Iloinen mieli korvaa älyn ja taidot!

Parempi siemen syöksyssä kuin 10 pussissa!

Elämä on ihmisen parasta aikaa!

Se parhaiten nauraa, joka ensiksi ampuu!

Vaikeaa on ymmärtää ettei ymmärrä!

Elämä voittaa kun eläke koittaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietiskelevä kirjoitti:

Muutama valittu lainaus:

"Ihminen on joskus moraalisesti niin heikoilla että sortuu omien virheidensä ja heikkouksiensa kohtaamisen/tunnistamisen ja korjaamisen sijasta syyttelemään muita".

-Tarkoituksellista ja pahansuopaista kieroilua esiintyy myös.

"Projisoiminen on itsessään vaikeasti hyväksytyn tunteen, tarpeen, aikomuksen, asenteen tai ajatuksen siirtämistä toiseen kohteeseen, sen näkemistä jossakin toisessa eikä itsessä."

-Huonon ja epäterveen itsetunnon omaava
henkilö heijastelee yleensä omia henkisiä ongelmiaan ulospäin.(Epäterve ja huono itsetunto ei läheskään aina näy ulospäin).Kohteella ei ole välttämättä mitään tekemistä niiden ajatusten kannssa, jotka siihen heijastetaan/kohdistetaan.

Seuraavassa uskonnollinen yhteisö on vain esimerkkinä:
"Seurakunnassakin kaikki on tietenkin hyvin. Siellä ei kukaan tavoittele valtaa. Jonnekin torjuttu todellisuus täytyy kuitenkin työntää. Jos sopivaa kohdetta ei löydy naapuriseurakunnan johtajissa, niin sitten jostakin kauempaa. Parasta on löytää sellainen kohde, jota vastaan voi oikeutetusti taistella ja jonka voi oikeutetusti nähdä totaalisen pahana".

-Omat ajatukset ja tarpeet projisoidaan johonkin sopivaan kohteeseen.Itsetutkiskeluun ja rehellisyyteen ei ehkä kyetä lainkaan.

Moni LUULEE tietävänsä, mutta ei tiedä LUULEVANSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu