eniten uhkailua suomessa.
niin että missä mentiin metsään. ei suomalainen olle senenempää rasisti kuin kukaan muukaan. onkohan somalipiireissä ollenkaan ajateltu oman pihan siivoamista, ainakin meikä-manne on matkoillaan huomannut,että kun elää hissukseen maassa maan tavalla, tekee työnsä , maksaa veronsa niin eipä ole kukaan rähjäämässä että painu kotios liljanvalkoinen. jos pubissa heiluu nahkaviitonen seon jäsentenvälistä kisaa. niinettä melko vähäistä on valitus mitä tulee tänne idän ja euroopan suunnasta tulleilta.
voi kauuuheeeeta kyllä ny sorretaan afrikan sarvesta tulevia, heillä kun onniin nätit ruskeet silmätkin.
vai oliskohan syynä että me olemme realisteja.
niin että missä mentiin metsään. ei suomalainen olle senenempää rasisti kuin kukaan muukaan. onkohan somalipiireissä ollenkaan ajateltu oman pihan siivoamista, ainakin meikä-manne on matkoillaan huomannut,että kun elää hissukseen maassa maan tavalla, tekee työnsä , maksaa veronsa niin eipä ole kukaan rähjäämässä että painu kotios liljanvalkoinen. jos pubissa heiluu nahkaviitonen seon jäsentenvälistä kisaa. niinettä melko vähäistä on valitus mitä tulee tänne idän ja euroopan suunnasta tulleilta.
voi kauuuheeeeta kyllä ny sorretaan afrikan sarvesta tulevia, heillä kun onniin nätit ruskeet silmätkin.
vai oliskohan syynä että me olemme realisteja.
Vastaukset 75
Vanhimmat
älkäämme päätä vaivatko mokomalla asialla
mutta eikös tutkimus tehty ee-uun kaikkitietävien toimesta.
en minä viitti senkummemmin vaivautua, mutta seuraaville sukupolvilla heistä tulee riesa.
ota huomiion että tämä maa kuuluu suomalaisille. passi ei tee suomalaiseksi, se turvaa lomamatkat african sarveen.
Monesti ihmetyttää tämän palstan keskustelut. Kyllä, kyllä, kyllä, ja kyllä monikulttuurisuus ja maahanmuutto aiheuttavat kustannuksia ja myös ongelmia. Maahanmuuttajien pakkautuminen tietyille alueille on ongelmallista, kristinuskossa ja islaminuskossa on eroja jotka aiheuttavat kiistoja, keskustelua ja ongelmatilanteita Suomessa.
Tänne linkitetään päivittäin linkkejä, missä todistetaan kuinka monikulttuurisuus ei toimi. Monikulttuurisuus ei ole uusi ilmiö, sitä on olemassa nyt ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Suomihan ei ole irrallaan monikulttuurisuudesta vaan on yksi kulttuuri muiden joukossa. Keskustelu täällä palstalla (kuten mielipidepalstoilla yleensäkin) vaikuttaa olevan melko tunnepohjaista. Ihmiset puolin ja toisin haluavat todistaa kuinka "oikeassa" juuri he ovat. En ole varmasti sen viisaampi tämän asian suhteen, mutta en ainakaan tarkoituksella lietso omaa kantaani (puhun nyt yleisesti keskustelusta täällä) yksittäisten linkkien avulla.
Vaikuttaa, että täällä vallitsee vahvasti "uskon juuri mihin haluan" -mentaliteetti. Sinänsä kyllä hyvä, jos se tapahtuu edes jossain määrin tasapuolisesti. Jos HS -julkaisee uutisen somalien kokemasta väkivallasta ja syrjinnästä, se on ilman muuta "puppua". Ja seuraavana päivänä saatetaan argumenttina käyttää HS:n uutista jossa maahanmuuttajia kritisoidaan, mikä on sitten ilman muuta "totta". Poimitaan nettiviidakosta itselleen sopivat marjat ja argumentoidaan niillä täällä, mutta vastapuolen vastaavat argumentit sivuutetaan "höpöhöpö" -kommenteilla. Kyllä minä uskon, että esim. maahanmuutto aiheuttaa myös ongelmia Suomessa ja ajatus eri ryhmien yhteenotoista on pelottava ajatus. Uskon, että maailman muslimeista ehdottomasti suurinta osaa edustaa maltilliset islamin kannattajat, mutta joukossa on myös "fundamentelististikkoja", jotka voivat olla jopa vaaraksi muille (ja taas pelottavaa). Jotkut pelot saattavat olla aiheellisia, jotkut eivät ole. Kaikki ongelmat eivät johdu monikulttuurisuudesta. Tässä "pelissä" on mukana tuhat ja miljoona muuttujaa, jotka osallaan vaikuttavat asioihin. Yksi väkivaltianen muslimi ei tee koko muslimiväestöstä väkivaltaisia, eikä yksi suomalainen maahanmuuttajan rasismin nimissä pahoinpidellyt tee kaikista suomalaisista rasisteja. Erilaiset streotypiat nimenoman pitävät monia monikulttuurisuuden ongelmia yllä, joista ei hyödy kukaan.
Tulipa taas aikamoinen teos, mutta tulipa purettua...
aina on ollut muuttoja suuntaan ja toiseen, kansojen kulttuurien sekoittumista, eikä siinä sen kummempaa.
idioottimainen somalien ja muiden maailmanlaidalta kerättyjen hyysäys hakee kyllä vertaistaa ihmiskunnan historiassa. enkä minä yritä todistella yhtään mitään, kunhan kirjoittelen suur-munauksesta
jolla ei ole vertaa.
näillä mainitsemillani tulokkailla ei ole mitään mahdollisuutta eikä halua sopeutua näille kulmille tuottaviksi kansalaisiksi. ylenmääräinen hyysääminen ja huolehtiminen ei tuota olosuhteisiin ja tapoihin sopeutuvia yksilöitä vaan juurettomia monivammaisia parasiiteja.
ei tässä kysymys ole pelosta ja sterotyypeitä vaan ennen nähtyjen ja koettujen tapahtumien antamasta esimerkistä. jos tilanne jatkuu vaslauseet ja teot eivät jää yksittäistapaukseksi. luuletko tosiaan että suomalaiset eivät pysty järjestäyneeseen väkivaltaan, jos näin on lue pohjantähden alla uudestaanja käy katsomassa elokuva myös.
Tämä nettiväittely on saamassa puolueellisia kannaottoja lähinnä sen takia, että se joka väittää rakastavansa enemmän vieraita kuin lähimmäisiään, valehtelee itselleen ja kanssaihmisille.
Kun hesari julkaisee professori Vihavaisesta kirjoituksen niin kas umma gumma somaliliitto saa samaisessa lehdessä kritisoida pitkämn linjan akateemikkoa yhdellä sanalla, joka oli "puppua". Sen enempää eivät vaivautuneet perustelemaan joten miksi meidänkään tarvitsee täällä Suomessa perustella jos olemme sitä mietä että kyseessä on puppua, varsinkin kun kyseessä ON PUPPUA jonka Thors on pöytäämme kattanut.
On syytä muistaa että yliymmärtäväinen metakeskustelu ei auta tilanteeseen, jossa tarvitaan suhteellisuustajua eikä loputonta muiden kulttuurien ymmärtämistä. Kyse on nyt siitä että nuorison on huonon mamu politiikkamme pakottamina pakko herätä pistämään kova kovaa vastaan, puolustaakseen itseään, samalla kun aikuisetkin ovat heräämässä Räsäsen Päivin johdolla.
Kyllä on ihan järkevää ottaa oppia muiden maiden teoista, historiasta ja virheistä. Enkä väitä, etteikö Suomessa voisi olla tulevaisuudessakin ainakin jonkin tasoisia yhteenottoja asian tiimoilta. Kirjoitin aiemmassa: "Kyllä minä uskon, että esim. maahanmuutto aiheuttaa myös ongelmia Suomessa ja ajatus eri ryhmien yhteenotoista on pelottava ajatus". Silti uskon, että kyllä pelolla on osuutta asiaan. Eivätkös ihmiset juuri toimi sen takia, että he kokevat sen mahdollisesti ainoaksi mahdollisuudekseen. Jos monikulttuurisuus ei aiheuttaisi ollenkaan ongelmia, tuskin siitä täällä juuri keskusteltaisiinkaan.Osan mielestä ongelma on vakava, osan mielestä taas ei. Osa purkaa turhautumisensa tai pelkonsa uhkailuun tai väkivaltaan, osa kirjoittaa tänne.
"seuraaville sukupolvilla heistä tulee riesa.ota huomiion että tämä maa kuuluu suomalaisille".
Tarkoitit tällä ilmeisesti somaleja? Maa kuuluu suomalaisille? Vaikuttaa siltä, että pelkäät jossain määrin suomalaisen valtakulttuurin syrjäyttämistä? Suomalaisiahan ovat teknisesti ottaen myös Suomen kansallisuuden saavat henkilöt, ovat he täällä syntyneitä tai eivät. Onko näin käytännössä, eipä taida olla. Ei muita kulttuureja tarvi loputtomiin ymmärtää ja hyväksyä täysin vaikkapa oman kulttuurin kustannuksella. Kyllähän suomalaista kulttuuria tulee arvostaa Suomessa ja sille tulee antaa arvoa. Usein kirjoitetaan, että kyllä mamuja saa tulla, kunhan ovat kunnollisia ja kantavat vastuunsa maasta. Jos ajatellaan mamujen uhkailua tai heihin mahdollisesti kohdistunutta väkivaltaa, en usko, että jokaisen tapauksen kohdalla uhkaajat ensin selvittävät onko tämä kyseinen mamu kunnollinen ja vasta sitten uhkaavat. Tämä on mielestäni juurikin stereotypioiden luomista ja kaikkien yleistäminen samaan nippuun.
Monien mamujen tai pakolaisten kohdalla sopeutuminen voi olla hankalaa ja on hyvä tosiaan pohtia, kuinka paljon vaikeasti integroitavia maahan tulee sallia. En osaa sanoa somaleiden tilanteesta sen tarkemmin, veikkaan tosin, että heidänkin keskuudessaan on vaihtelevuutta halukkuudessa integroitua. Taitaa olla, että täällä keskustellaan enemmänkin siitä, minkä on realismia ja mikä ei. Niin sanotty yli "hyysääminen" ei ole mielestäni realistista tai hyväksi. Tosin eri asia on, mikä on ylihyysäämistä ja kuinka paljon Suomi tätä todellisuudessa harrastaa. Tällä palstalla esiintyy mielestäni myös melkoisesti ylikritiikkiä, jossa vedetään suoria yhteyksiä asiasta toiseen mutu tuntumalla. Ensin kuumennetaan itseään eri "vahvuisilla" faktoilla ja sitten kiroillaan kun maahanmuuttossa on kaikki perseellään, vaikka on mahdollista, että ollaankin itse melkoisen pihalla.
Alempaan viitaten, neutraali diipa daapa -pohdiskelu ei pidemmän päälle auta, mutta ei auta myöskään hetken mielijohteesta toiminen oman absoluuttisen totuuden varassa.
olet, mainitsemani "riesa" voi tietenkin aiheutua muistakin syistä kuin somaleista. niinkuin olen useampaan otteeseen maininnut olen jonkun verran matkaillut eteläisessä africassa. missä ikinä olen ollutkin , jokakerta kun puhutaan epätoivotuista tulijoista ensimäisenä mainitaan somalit, hyvänä kakkosena nigerialaiset eikä ollenkaan niin kohteliaassa äänensävyssä kuin mitä minä käytän.
mielestäni pelon osuutta näissä asioissa huomattavasti liioitellaan, eiköhän se ole ihmisluoteessa itsesuojelun periaatteena että katotaan ny ensin mikä jätkä sieltä on tulossa. kutsuisin tätä asennetta realismiksi eikä miksikään hetken mielijohteen diipadaapaksi.
on myöskin totta että jokainen muodostaa oman totuutensa ja puolustaa sitä henkeen ja vereen.
vahinko vaan että vieläkin suomalaisia pystytään hoopottamaan parilla valokuvalla laihasta lapsesta
kärpäsiä silmissään, näitä kuvia on joka uutistoimistolla . joka kerta kun halutaan herättää juokkohysteriaa tuottavaa rahankeräystä varten nämä kuvat laitetaan kiertoon, sama lapsi esiintyy säännöllisin väliajoin möllykkä-iitojen sivuilla. kansa huokailee -voi kauheeta- ja syytää rahaa säkkikaupalla huu-kerääjien pankkitileille.
sitä minä en voi hyväksyä että pieninkin arvostelu tai edes tiedustelu asian järkevyydestä aiheuttaa hysteerisen ämmälauman hyökkäyksen. solvaukset ja nimittely , nämä vainoharhaiset hyysärit ovat sellaisessa asemassa että he voivat terrorisoida toisin ajattelevia natsi-saksan malliin.
sitten joku kehtaa puhua sanan ja ilmaisun vapaudesta, hyh helvetti.
Somalin tönäisy-hirvittävyys on edelleen aukinainen, vertavuotava haava Suomen oikeusvaltion kansainvälisen maineen sydän-alassa! Tutkintaan on keskitettävä vieläkin enemmän poliisivoimia, NE KAIKKI!, syyllisen kiinnisaamiseksi! Silminnäkijöille tehtävä ilmoittautumispakko poikkeuslailla ja heidät tuomittava rikoksen tietämisen salaamisesta!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8290355
kuin Ruotsissa. Tässä kiitos! Somalit ulos Suomesta!
Kyllä nämä kutsumattomat vieraat ovat aivan itse aiheuttaneet sen, että suomalaiset tuntevat epäluuloa heitä kohtaan. Käyttäytyvät tahallaan meluisasti ja pöyhkeästi pitäen alkuperäisväestöä karjanaan ja alaisinaan.
Siitä kivikautisesta ajattelutavasta ei pääse eroon maata vaihtamalla.
kun tuo työttömyys menee yli 400 000 ,, voi tulla lähtö täältä loisimasta saatana
sinä saat turpiin "edustamsi perheväkivallan" takia, niin ehkä tajuat, missä on menty metsään.
mä oon puhunut? sanoin vaan että loiset lähtee täältä vielä ihan varmasti,,,olen yli kaks metrinen 120kg äijä joten siitä vaan jos sulla kantti kestää mover?
siellä, jos meikä-mannesta on puhe harvemmin mainitsemasi tapahtuma on kohdalleni sattunut.
mutta se eikuitenkaan tilannetta korjaa, enkä minä ole syyllinen somaliongelmaan, mikäs on näkymä kun katsot peiliin ja funtsaat että oliko tuo jätkä oikeessa kun ulkomaalaisia hyysäs.
sinä saat turpiisi somali-poikaystävältäsi?
Kumpi teidän suhteessanna on mies?
Niin ehkä menisi perille kuinka syvällä metsässä olet!Vai kuinka?
Missä aloittaja ilmoitti olevansa "perheväkivallan edustaja"?
Toinen asia:
Vastaisitko tähän kun ehdit, kiitos.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8669903/41445344
ei ole ratkaisu sen enempää enemmän tai vähemmän esiintyviin "somaliongelmiin" kuin suomalaisen perheväkivallan ehkäisyyn.
että syyttää kantsii vain silloin sitä ja siitä mitä on tapahtunut.
Ei ampuen haulikolla isoon joukkoon.
eijaksakirjautuan kannattaisi jaksaa.
Parempi on vain sinun keksiä parempi - sanallinen - keino, jolla "totuudet" paksuun kallooni saa sullotuksi...?
aloittajan sellaista ilmoittaneen?
Esitin vaan samanlaisen, mielestäni typerän yleistyksen.
Mikä yleistys aloituksessa esitettiin?
ammu ittes sulla ei oo yhtaan ystavaa
Siinä nähdään luonnollisena ilmiönä se, että somali on punainen vaate "realistisille" suomalaisille.
Se on sitä.
Että suomalaisten perheväkivaltalukeman (n. 20 %) perusteella voitaisiin suomalaisille saman logiikan perusteella suoda samanlainen kohtalo.
Aloituksessa kehotettiin somaleita siivoamaan oma piha. Mitään kohtaloa siinä ei somaleille langetettu, vaan siinä kehotettiin somaleita siivoamaan oma pihansa.
Varmaan somalienkin tulisi punnita tällaista vaihtoehtoa, koska
"Somalian kansalaiset ovat väkimääräänsä nähden rikostilastoissa yliedustettuina."
"Työministeriön arvion mukaan 53 prosenttia Suomessa asuvista, työvoimaan kuuluvista Somalian kansalaisista oli työttömänä vuonna 2007.[48] Vuonna 2003 Somalian kansalaisten huoltosuhde (väestö/työlliset) oli 9,7. Se oli kahdestatoista suurimmasta ulkomaalaisryhmästä heikoin. Koko väestön osalta huoltosuhde oli 2,2.[49] Somalien työllistyminen on heikkoa muun muassa kielitaidon puutteen ja alhaisen koulutustason vuoksi[50]."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit
En tiedä, mistä olet repäissyt tuon 20 % tai edes, että mikä oikein on perheväkivaltalukema?
Joku voisi tuosta heittämästäsi prosentista vetää sellaiset johtopäätökset, että joka viidennessä suomalaisperheessä hakataan jotain perheenjäsentä. Ihan aikuisen oikeasti, niin ei ole, joten ei ole vaaraa senkään puoleen, että suomalaisista tulisi punainen vaate ...ööö... niin, kenelle tässä tapauksessa suomalaisista tulisikaan punainen vaate? Somaleille?
"Vuoden 2006 kansallisen uhritutkimuksen mukaan 0,5 % naisista ja 0,2 %
miehistä ilmoitti joutuneensa kuluneen vuoden aikana avo- tai aviopuolison
tai vakituisen seurustelukumppanin fyysisen väkivallan kohteeksi."
http://www.optula.om.fi/uploads/3ey309hz08t.pdf
Minun terminologiani mukaisesti kyllä aika kaukana siitä.
"Aloituksessa kehotettiin somaleita siivoamaan oma piha. Mitään kohtaloa siinä ei somaleille langetettu, vaan siinä kehotettiin somaleita siivoamaan oma pihansa."
Eli koko porukka syyllistetään sen piiriin kuuluvista rikollisista?
Missä sinä olet kasvanut? Et ainkaan Suomessa. Onko sinusta ok, jos sinulta tullaan vaatimaan oman takapihasi siivousta?
Enpä oikein tiedä tuosta sinun terminologiastasi. Määritelmät ovat lievästi sanottuna hakusessa.
"Eli koko porukka syyllistetään sen piiriin kuuluvista rikollisista?"
Eiköhän tuossa ole kysymys kollektiivisesta vastuusta siivota oma pihansa.
"Missä sinä olet kasvanut? Et ainkaan Suomessa."
Olen.
"Onko sinusta ok, jos sinulta tullaan vaatimaan oman takapihasi siivousta?"
Saa tulla, jos se on likainen.
ai että sinä jaksat, tuleeko tuosta todistelusta liksaa???
sitten asiaan: kerroppa meille kaikille sanan REALISTI merkitys, jos on jäänyt jollekin epäselväksi.
aloituksessa kehoitettiin siivoamaan oma piha : suurin osa somaleista asuu tietääkseni sulloutuneena pienelle alueelle etelä suomessa, kymmeniä ihmisiä per asunto.
aikaisemmin tällaisia alueita kutsuttiin ghetoiksi. tietääkseni heimokulttuureihin kuuluu että heimon pää pitää jöötä etteivät kusipäät pilaa heimon nimeä. näin ei kuitenkaan tapahtu meitin somaleiden kohdalla.
älävaan jankuta että seon meitin vika, olemme epäonnistuneet sopeutuksessa, ei pidä paikkaansa. näillä ehdoilla ja eduilla jos ei pysty sopeutumaan kyllä silloin on syy muualla kuin sopeuttajassa. ota myös huomioon että he eivät pysty sopeutumaan edes kotimaahansa eikä muuallekaan, ainakaan e-africaan jossa somali on kirosana.
eikä tässä syyllistämisestä ole kysymys, tilastot puhuvat puolestaan, vaikka niitä kuinka kaunistelisi. sinähän muistaakseni olet kova-poika lainaamaan tilastoja, selaa ny niitä.
suomessa minäkin olen nuoruusvuoteni viettänyt. kyllä minun takapihan voi tarkastaa koska tahansa. mitä muukalaisten maahantuotiin tulee me emme ole kenellekään selityksen velkaa.
täysin pieleen mennyt houreisten aivojen tuote, kunnon kansalaisten riesaksi tehty utopistinen
verorahojen haaskaus.
Termin "realismi" voit kattoo nykysuomen sanakirjasta. Katotaan kumpi pääsee lähemmäksi.
Niin. "Kollektiivista vastuuta" juuri rasistit vaativat. Meillä on kuitenkin nääs, sinä Suomessa kasvanut, täällä semmonen kumma reekeli, että jokainen vastaa omista töpöistään. Eik o ihmeellistä?!
Joten sinua ei kukaan tule vastuuttamaan kuin mahdollisesta omasta perheväkivallastasi, niin älä sinä yritä, edes kirjoittaa, tuollaista roskaa yhtään kenenkään siivouksista.
ja aion jatkaa kirjoittamista. Jaan tietoa mahdollisimman monille.
>>Termin "realismi" voit kattoo nykysuomen sanakirjasta. Katotaan kumpi pääsee lähemmäksi.>>
Katotaan vaan!
mikseivät somput siivoa omaa maataan, miksi meidän pitäisi sietää häiriköiviä syöpäläisiä.
kysyin sinulta sanan realismi merkitystä, älä lässytä sanakirjoista.
suomi oli siisti maa ennenkuin somalit tulivat, ei meidän tarvitse kenellekään siivota.
jotta ole vaan rauhassa - mutta - kyllähän toi lättynä ottaa koteloon.
Asiaan ; NE lähtee täältä vielä. Sehän katotaan.
vastaus on SELVÄ
vieläkään mitä minä aloituksessa yleistin, kerroin vaan ettäkun työnsä tekee eikä muita häiritse , ihan rauhassa voi olla yhteiskunnan jäsenenä. somalien umpiluuhun -päähän- tämä totuus ei näy uppoavan.
Lisääköhän somaleiden "ominaishaju" muiden ihmisten negatiivisia tuntemuksia. Joku selittävä seikkahan on oltava...
pahalle
kuinkahan moni itseään skinariksi väittävä käy töissä, kun on ilmeisesti aikaa heilua ytimessä pilotti päällä?
Joo ja hihan kyljessä on pari tunnusta, joutuiko tilaamaan natsat netistä? vaatteet on mun aatteet...
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Rasistinen känniuho provosoi Asema-aukiolla/HS20080227SI1KA0399r
ne toimii ja ilman mitään sääliä
Camo-housut ja natsi-pilotti? Ssexxy beibe!
Panisin heti vai panisinko, varsinkaan tota oikeenpuoleista haamua?
Tiesitkö muuten että pilotti ja maiharit ei olleet edes natsien varusteita vaan pilotti on amerikasta ja maiharit nimensä mukaan normandiasta.
Pilotti tulee jostain vinku-intianistanista
Kyllä niitä sieltäkin saa mutta amerikassa on pilotti keksitty ja maiharit normandiassa.
tekeekö se niistä sitten parempia? se amerikkalaisuus?
No on ainakin laatua eikä into kiinan sekunda kamaa hyvä takki kannattaa kokeilla itse olen pitänyt pilottia jo seitsemän vuotiaana. Ihan Helvetin hyvä takki ei ainakaan näytä hipiltä mutta tämä onkin vaan mun mieli pide kun muut ei kehtaa pitää pilottia sen takia että pelkäävät mitä kaverit sanoo. Mitäs väliä sillä on mullekkin on huudeltu vaikka mitä kuten vitun natsi ja tämmöstä. Yhestikin yks tyyppi tuli haukkumaan kusipää natsiks ja vittuili samalla mun takista vaikka sillä oli itellä pinkki paita päällä ja jotkut naisten housut meinasin kuolla nauruun ja sanoin että empähän haluu muuttuu naiseks niinkun sinä niin meni hiljaseks.
Perkules kun ne olis kyllä totella hienot kun niissä lukis että: Made in Normandia.
Hinttareilla on jotain calvin kleineja ym, mutta ei ne saatana ole sitä normandian laatua, eikä muuten sovi calvinit yhteen suomen armeijan suksien kanssa.
Se oikea jenkkien pilotti olis kanssa vitun jees.
Ei sulla olis myydä mattamustaa chevy-farmaria, mieluummin dieselillä?
ja kunnolla !
Niistä en mistä saa mulla on ainakin suomalaiset maiharit ja pilotti amerikasta.
metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan?
"En ma mitaan ole tehny, rassisti rassisti..." ;)
Kyllä meistä skinareista käy töissä suurin osa itse ainakin mutta jotkut ei vaan saa töitä sen takia että on skini se on sitä työ raisismia ja jos on rasismi syytteitä takana niin ei vaan kaikki ota töihin. Ja kyllä sitä kaupungilla ehtii käyvä aina kun on tullut töistä klo 15 mutta en silti yleensä ole viikolla kaupungilla kun vaan viikon loppuna. On sitä muutakin tekemistä kun pitää ehtiä käymään puntilla ja nyrkkeily treeneissä ja hoitaa muita asioita.
Nyrkkeilijöistä tulee muslimeita aina jossain vaiheessa. Simostaki tuli.
Voooihan se tietysti olla vittumaista duunissa jos 99% duunikavereista vittuilee, jos ei suoraan niin ainakin höröttää selän takana......
Vai ei nyrkkeile minä tunnen lähi piirissäni ainakin kymmenen skiniä jotka nyrkkeilee ja itse menen keväällä kisoihin velikin on skini ja käynyt 8 ottelua. Eikä tuolla kukaan duunissa ole mitään vielä sanonu ja jos höröttää selän takana niin oma on asiansa kuhan ei tule päin naamaa haukkumaan. Vapaa ottelijoissakin on paljon skinejä ja kerroppas miten muslimiksi kääntyminen tähän liittyy apina.
Kun otat tarpeeksi hittiä niin ne kilikellot rupeaa soittamaan hells bellsiä ja tunnet allahin kutsun.
Onko paita vielä päällä ja potta nupissa?
Nääs että saattaa pysyäkin jos on hurjasti "valkoisen toivon" kannustus-sloganeita paidan alla.
mutta useimmista suomalaisista tulee kuitenkin ennemmin vihervassureita, kuin muslimeja. mikä lienee sama asia.
Mä sain itse eilen rauta tangosta kovan iskun otsaluuhun ja siks kai musta tuli kuhmupäinen takkutukka, kun on jo vuosikaudet tullut lyötyä päätä seinään näiden vihervassureiden vallattomuuden kanssa.
pelästy. tulee aika jolloin vihertävien hyysäreiden on otettava kulli kauniiseen käteen ja tehtävä niinkuin kansan enemmistö määrää.
he ovat mellastaneet aikansa, sitten kun asioita selvitellään pidetäänpä numero muistissa, että voidaan hakea tanssiin.
voihan tota luulla mutta ei mulla paljoo mitkään allahin paskat kyllä kutsu :D ja oliko amin muka allahin uskovainen
On vielä paita päällä ja potta nupissa enkä ammattilaiseksi aijokkaan ainakaan ihan heti ellei oikein innostu enkä minä mitään tatskoja ota korkeintaan jonkun suomen leijonan jos nyt sitäkään kun ovat niin kalliita. On se pystyssä pysyminenkin ollu joskus harjoituksissa vaikeeta mutta ei kyllä allahit kutsu sllon tulee vaan aate että pitää saada toi toinen kumoon. :D Mutta kummakun en ole tommosesta kuullu mitään että allahiin pitäs kääntyy jos nykkeilee taidat olla idiootti tai jotain.
Kohtahan Suomi on vallan islamilainen valtio, etkö sitä tiennyt?
Viimeisimmät tutkimukset ovat nyt sitä mieltä, niinhän on käynyt muuallakin.
Kyllä tiedän liiankin hyvin siinä on just yksi syy minkä takia en halua niitä somaleita tänne.
On kaksi aivan eri asiaa ja heidän omia tekojaan ja velvollisuuttaan ei käsitellä tietystikään. Aivan kuten mustalaiset
HS taas somaliasialla..miksi?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomen+somalit+kokevat+runsaasti+väkivaltaa+ja+uhkailua/1135251420117
Ja kuinka paljon somalit tekevät väkivaltaa ja rikoksia suomessa? siitä HS on hys hys-linjalla?
Suomessa somalian kansalaisia (2005): 4704
Tulonsiirtojen varassa: 91%
Somaleja rikoksista epäiltynä (2005, poislukien liikennerikokset) n. 940 kpl http://www.om.fi/optula/uploads/nul786y.pdf
Näistä aiheutuneet kulut: 13635 EUR /oikeudenkäynti
Somaleja vankilassa 8% ulkomaalaisista vangeista (282 *8%) = n. 23kpl Tai 8% koko vankimäärästä (n. 4300) =344.
Tästä ei muuten millään saa selvää miten asia oikeasti on. Se on niin epäselvästi sanottu oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoissa (ks. alla). Jälkimmäistä tukisi tieto, että Somalit olisivat syrjäyttäneet Romanit vankiloissa. Romaneja on tiettävästi yli 150 vankilassa (http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/26k6igza.pdf )
Vankilavuorokauden hinta 100,80 EUR ks. yllä. Markku Heiskanen, Minna Piispa 2002
Kustannukset: 23*365*100,80 = 0,8 Milj. Euroa vuodessa TAI
344*365*100,80 = 12 Miljoonaa Euroa vuodessa
YHTEENSÄ n. 100-110 Miljoonaa EUROA vuodessa
Jos lasketaan, että n. 30% Suomessa olevista Somaleista on jo saanut kansalaisuuden niin luku on todennäköisesti n. 130-150 Miljooonaa vuodessa.
Lisäksi porukka pahentaa pääkaupunkiseudun työvoimapulaa viemällä asunnot tavallisilta suomalaisilta duunareilta. Suomalaisista töissä n. 50% koko väestöstä.
Suomalaiset veronmaksajat kustantavat porukan täällä olosta melkein miljardin vanhan mummonmarkan edestä joka vuosi ja summa kasvaa vuosi vuodelta.
nämä paskiaiset afrikasta
Eli 91% elää tukirahojen varassa ja mitä ne loput 9% tekee?
"Ne on niin rumia, värivirheitä", yksi metallistityttö huudahtaa, vetää henkeä ja jatkaa: "Eikä ne tee töitä vaan hengaa vain asemalla myymässä huumeita."
"Skinejä ei näy. "Skinit hengaavat täällä aika harvoin", joku tietää."
Mitä olen vuosia Helsingissä asunut niin varsinkin iltamyöhään Helsingin rautatieasema on suorastaan musta kun sinne pakkautuu joka nurkkaan somppuja notkumaan ja todellakin myymään huumeita muun rötöstelyn lisäksi.
somalia-loiset, perkele voin pahoin kun nääkin sellaisen, hyi hitto! Suomalainen vanhus kärsii laitoksissa hoitajapulaa ja somalin roikale vaan reteesti Steissillä elvistelee! Helevetin paskakasat.
On kyllä totta että skinit on vähentynyt ja muutenkaan enää ei voi oikein mitään tehdä tai muuten joutuu linnaan hyökkäsi somali päälle tai alotit itse linnassa istut kumminkin. Ennen ei ollut sentään näin tiukkaa ja nytkin osa skineistä istuu linnassa.
Korjaan vielä että suurin osa skineistä istuu linnassa mutta onneksi kesällä pääsee osa skineistä vapaaks saa nähä mitä sillon keksitään voi ainakin somalit vähentyy katu kuvasta ja muuttaa ruotsii.
Suomessa vankeustuomiota istuvista vangeista 8% (noin 300 kappaletta) on somaleita. Suomessa somaleita on 10.000 mukaan luettuna Suomen kansalaisuuden saaneet somalit eli 3% somaleista istuu tällä hetkellä linnassa ja lopuistakin osalla on etsintäkuulutus päällä tai saavat sakkoja rötöksistään. Tuosta 10.000 hengen porukasta kun vähennetään alle 15-vuotiaat jotka eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen niin prosenttimäärä nousee vielä huimasti lisää että moniko täysi-ikäisistä somaleista istuu linnatuomiota.
Suomen lepsun oikeuskäytännön tuntien voi vain kuvitella että mitä rikoksia näillä on takana että ovat joutuneet oikein ehdottomaan vankeustuomioon.
Ihmetyttää, että miksi somali on edes lähtenyt somaliasta turvapaikanhakijaksi, kun rikollinen ura jatkuu täällä suomessa..mistä somali hakee turvaa? vain rahallista turvaa ei mitään muuta.
punavihreän virkamiehen selitys: suomi on epäonnistunut sopeuttamaan villin tänne suomeen, missä raiskaus, ryösty ym. on rikos.
`Täällä sitä rangaisun sijasta hyyssätään kunniakansalaisena.
Ensiksikin on tietenkin mietittävä, mihin tietoihin voi luottaa. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet liki maailman vähiten rasistista kansakuntaa, joten tässä nyt on selvästi ristiriitaa tuon käsityksen kanssa. Ja ehkä kannattaa ottaa huomioon myös se, että somalit taas ovat maailman rasistisinta joukkoa? (Pilkunviilaajille: tutkimusten mukaan se on maa nimeltä Somalia, jossa vähemmistöjä syrjitään pahiten, vaan tuskinpa se maaperä on rasistinen?)
En epäilisi tutkimusta vinoksi, ainakaan jos kysymykset esitettiin kaikille somalian kielellä.
Eli kyllä tässä pitää kysyä, miksi Suomen somalit väittävät kokevansa enemmän rasismia kuin englannin somalit? Ehkä somalien suomalaistuminen on epäonnistunut? Ehkä Suomessa saa rasismisyytöksillä enemmän hyötyä kuin esim. Englannissa? Suomessahan ei rasismirikoksen uhri voi koskaan olla alkuasukas, kun Englannissa voi jne.
Olisi kiinnostavaa nähdä vastaavanlainen tutkimus vietnamilaisista, joita heitäkin on joutunut useisiin maihin. Jos tässäkin etnisessä ryhmässä Suomi erottuisi haitakseen, voitaisiin alkaa epäillä alussa esittämääni käsitystä suomalaisten vähäisestä rasistisuudesta. Nyt on aihetta kysyä, miksi juuri Suomessa somalit haluvat pilata asuinmaansa mainetta, vaikka voisivat muuttaa poiskin?
Täältäkun lähtis somalit niin saatas muuten aika monta ongelmaa pois kuten, raiskaajat, mustat, muslimit ,varkaat ja sossu pummit vaikka on näitä muidenkin maalaisissa mutta enimmäkseen somalit ovat kyllä näitä.
Jos asenne on, että "meille omat grillit kun olette saastuttaneet pihan yhteisen grillin sianlihalla" niin en ihmettele. Sitä saa mitä tilaa.
Ei tuo vielä mitään mutta monet eivät edes halua syödä samasta lautasesta juutalaisen, kristityn tai homon kanssa... ja eivät voi tulla samaan tilaan missä koira on ollut. Mistä muistuikin muuten mieleen että iso ja tottelevainen koira on oikeastaan paras turva jos tuntee olonsa turvattomaksi kun luontaisestikin välttelevät koiria. ;)
Oikeastaan kaikki muut uskonnot ovat huomattavasti suvaitsevampia seksuaalisia ja uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan, muslimit eivät oikein tahdo pitää kenestäkään ja koko ajan toistuu tämä vihaviesti eri ryhmiä kohtaan... tai eiväthän he vihaa mutta eivät halua muita samalle viivalle. ;)
Mitäs jos arvon muftit ja fakiirit vai mitä nii oli, suorittaisivat uskonpuhdistuksen Islamille jossa kitketään kaikki väkivaltaiset ja rasistiset opetukset pois? Luulisi että jos eivät hyväksy väkivaltaa niin sitten tekisivät kaikkensa että tällaiset opetukset poistetaan heidän uskonnostaan. Heti on pommit räjähtämässä ja ihmisiä kuolee jos tällaista edes ehdotetaan.
kauhiata asua täällä pohjolan perukoilla,mikä niitä ylipäätään täällä pidättelee jos jo oassa päässä takoo ajatus että paikallisväestö ei liiemmin heitä dikkaile.poiskin täältä pääsee jos täällä on liian vaikea olla eikun tervemenoa ei tule ikävä.