Hyssälä ei hyväksy sosiaaliturvan leikkausaikeita
Lauantai 12.12.2009 klo 06.24
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) ei hyväksy sosiaaliturvaan kajoamista.
Ministeri sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa vastustavansa taloustaantuman laskun maksattamista vähävaraisilla.
Kululeikkauksia on esittänyt eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok).
Hyssälän mukaan Paavo Lipposen (sd) ensimmäinen hallitus maksoi lamalaskuja perusturvan leikkauksilla. Näiden leikkausten seuraukset ovat kuitenkin tulleet Hyssälän mukaan kalliiksi. Esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on kaksinkertaistunut.
Hyssälä kertoo tukevansa pääministeri Matti Vanhasen (kesk) esitystä suurituloisten verojen kiristämisestä viideksi vuodeksi.
STT
äänestät...
Oikeisto ajaa vain suurituloisten asiaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.