Järviradio melkoisen surkea

voivoi voivoivoivoi

Tuli kuunneltua netistä Järviradion Grammari -lähetystä, ed. kerrasta taitaa olla yli vuosi.

On se surkeaa, aluksi soitosta veloitetaan 5 euroa !!!. Soittajia on yhden käden, ehkä kaksi kättä, sormin laskettuna ja, äänestä päätellen, osa soittajista on ottanut rohkaisuryypyn jos toisenkin ennen soittoa.

Onhan tuo törkeän kallis ja väkeä on muutenkin vähän alueella niin ei tuollainen ainakaan mitään lauantai-iltapäivän saatikka joulutunnelmaa tuo.

Pankaa nyt vähän henkeä tuohon touhuun ja niitä masentavan rauhallisia ja surullisia joululauluja ei tarvi jatkuvasti soittaa muutenkin masennukseen taipuville suomalaisille. Joulu on ilo juhla !.

Kyllähän tuota kuunnella voi jos haluaa väen vängällä masentua ja surkutella.

47

4569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarkoitettu

      vähä älyisille.

    • masennukseen

      Ei sinun tarvitse olla yksin,lääkket ovat kuulemma tehokkaita poistamaan masennusta.
      Naisille on kehitetty uusi ilopilleri,miehillehän jo onkin monellellekkin tuttu viagra

      • LiiAs

        paikallisradioiden aika on jo ohi:-o. Paikallisia, oli sitten kyseessä kaupunkikin, kuuntelevat lähinnä vanhukset. Ei sille mitään voi, ohjelmat ovat sellaisia. Tavallaan riittää YleX ja Voice ja Nova, NRJ...ja iäkkäämpiä varten valtakunnallinen RadioSuomi. Eikö?


      • aloittaja

        Ei ole taipumusta masennukseen eikä hulluuteenkaan, jotka lienee E-P:n kansallistauteja nykyisin.


      • Ilopilleri,
        aloittaja kirjoitti:

        Ei ole taipumusta masennukseen eikä hulluuteenkaan, jotka lienee E-P:n kansallistauteja nykyisin.

        Ilman Hannua,päivä on synkkä


      • raario

      • Taikkutitluuna
        LiiAs kirjoitti:

        paikallisradioiden aika on jo ohi:-o. Paikallisia, oli sitten kyseessä kaupunkikin, kuuntelevat lähinnä vanhukset. Ei sille mitään voi, ohjelmat ovat sellaisia. Tavallaan riittää YleX ja Voice ja Nova, NRJ...ja iäkkäämpiä varten valtakunnallinen RadioSuomi. Eikö?

        Olen iäkäs enkä kyllä kuuntele mainitsemias kantaviakin löysin jokunen vuosi sitten tämän Järviradion. Parempaa ei ole. Musiikkia on moneen makuun, on asiaohjelmia,on lapsille,on hengellistä ja on jopa kassistakin musaa. Järviradio on paras toimittajia myöten.


    • rario

      On siinä meillä paikallisratio

      • Se on kuulkaa

        Kaikista parasta, ku kuuntelette Radio Rock:ia. Huomattavasti parempi ku joku järviradion perjantai tai lauantai - illan nuoriso jukeboxi, kuten nimestä voi päätellä, radio rockilla soitetaa pelkkää rockia. Ja Jouni Hynynen on äijä!


      • I.Kylänmies
        Se on kuulkaa kirjoitti:

        Kaikista parasta, ku kuuntelette Radio Rock:ia. Huomattavasti parempi ku joku järviradion perjantai tai lauantai - illan nuoriso jukeboxi, kuten nimestä voi päätellä, radio rockilla soitetaa pelkkää rockia. Ja Jouni Hynynen on äijä!

        kyllä järviratio on paras! Sieltä ku sunnuntai aamuna pärähtää virsi 503 ja siihen ku vielä ottaa rapulaan vähä kossua, ni johan alkaa mielikuvitus lentää niin lujaa, että pitää tulla tänne suomi24 palstalle kirjottamaan psykiatrisesta sairaanhoidosta ja ihmisten tiirailusta!


      • poro ärjyy
        I.Kylänmies kirjoitti:

        kyllä järviratio on paras! Sieltä ku sunnuntai aamuna pärähtää virsi 503 ja siihen ku vielä ottaa rapulaan vähä kossua, ni johan alkaa mielikuvitus lentää niin lujaa, että pitää tulla tänne suomi24 palstalle kirjottamaan psykiatrisesta sairaanhoidosta ja ihmisten tiirailusta!

        Ja ku sieltä tulloo se Urpon jolina ja vähä kepukunnallispolitiikkaa niin on nii voimaa täys ku olis tupaillassa ollu !. Het nii vissii !.


      • Steroidi.
        I.Kylänmies kirjoitti:

        kyllä järviratio on paras! Sieltä ku sunnuntai aamuna pärähtää virsi 503 ja siihen ku vielä ottaa rapulaan vähä kossua, ni johan alkaa mielikuvitus lentää niin lujaa, että pitää tulla tänne suomi24 palstalle kirjottamaan psykiatrisesta sairaanhoidosta ja ihmisten tiirailusta!

        kyllä näin on!!


      • helppomix
        Steroidi. kirjoitti:

        kyllä näin on!!

        ootta yksinkertaisia niinku pokelaiset, järviratiohan on jo valtakunnallinen ratio, ja paras niistä.
        Esim.Matintupa puhuu asioista niitten oikeilla nimillä, ja uskaltaa sanoa mitä aattelee.
        Ja sunnuntaisin Jussi Roponen laulaa Kristalli-virta.
        Järviratiossa ei kettutytöt heilu.
        Ainakin takavuosina Mafiassa lähes kaikki toimittajat oli Homoja ja Communisteja. Se oli oikea mafia.
        Ja miten kyseiselle asemalle kävikään.


      • suvi k
        helppomix kirjoitti:

        ootta yksinkertaisia niinku pokelaiset, järviratiohan on jo valtakunnallinen ratio, ja paras niistä.
        Esim.Matintupa puhuu asioista niitten oikeilla nimillä, ja uskaltaa sanoa mitä aattelee.
        Ja sunnuntaisin Jussi Roponen laulaa Kristalli-virta.
        Järviratiossa ei kettutytöt heilu.
        Ainakin takavuosina Mafiassa lähes kaikki toimittajat oli Homoja ja Communisteja. Se oli oikea mafia.
        Ja miten kyseiselle asemalle kävikään.

        suurin osa soittajista niille maksupuhelimiin on eläkeläisiä joten eläkettä voi alentaa.

        Järviratiolla meni eurot ja markat samaksi vaikka tj toitotti kauan kuinka hinnat nousi euron myötä niin nyt ovat itsevaihtaneet markat euroksi esim. markka aikaan puhelu 9.95 mk/puhelu nyt 9.95€/puhelu näin se maailma muuttuu.

        On muutenkin kova keräämään rahaa "kuuntelijoiltaan"


      • rikkaita.
        suvi k kirjoitti:

        suurin osa soittajista niille maksupuhelimiin on eläkeläisiä joten eläkettä voi alentaa.

        Järviratiolla meni eurot ja markat samaksi vaikka tj toitotti kauan kuinka hinnat nousi euron myötä niin nyt ovat itsevaihtaneet markat euroksi esim. markka aikaan puhelu 9.95 mk/puhelu nyt 9.95€/puhelu näin se maailma muuttuu.

        On muutenkin kova keräämään rahaa "kuuntelijoiltaan"

        Jos ihminen ei ole ollut elämänsä aikana juoppoo,hänelle kertyy väkisin varallisuutta.
        Yli kuusikymppiset omistavat Suomen,yli kuusikymmentä prosenttia Suomen varallisuudesta.
        Joka omistaa se määrää,niin se vain on.


      • jaaja
        rikkaita. kirjoitti:

        Jos ihminen ei ole ollut elämänsä aikana juoppoo,hänelle kertyy väkisin varallisuutta.
        Yli kuusikymppiset omistavat Suomen,yli kuusikymmentä prosenttia Suomen varallisuudesta.
        Joka omistaa se määrää,niin se vain on.

        Mitenkäs tämä eläkeläisjuttu sitte liittyy tähän keskusteluun?


      • Se..............
        jaaja kirjoitti:

        Mitenkäs tämä eläkeläisjuttu sitte liittyy tähän keskusteluun?

        Maksaa soitot,jolla on rahaa,näin se vain on.


      • kjlö
        jaaja kirjoitti:

        Mitenkäs tämä eläkeläisjuttu sitte liittyy tähän keskusteluun?

        on tosi surkeaa kuunneltavaa kun eläkeläiset ölisee kehuja ratiolle ja toisilleen.
        Matintupa yrittää joskus herättää keskusteluja.
        osa toimittajista kuuluu varmaankin johonkin lahkoon, puheista voi huomata sen


      • .
        kjlö kirjoitti:

        on tosi surkeaa kuunneltavaa kun eläkeläiset ölisee kehuja ratiolle ja toisilleen.
        Matintupa yrittää joskus herättää keskusteluja.
        osa toimittajista kuuluu varmaankin johonkin lahkoon, puheista voi huomata sen

        kuinkahan moni loppujenlopuksi kuuntelee järviradiota??


    • terveisiä tänne,

      siinä se on lyhykäisyydessään se ohjelmatarjonta, se on ihan samanlaista kun vanhemmat lähettävät lehteen lapsestaan kuvan, ja onnittelevat siinä jostain esim. syntymäpäivästä, eivätkä pysty tai kehtaa sanoa sitä suoraan lapselle.

    • JärviradioHelsinki

      Joku valitti tällä palstalla jossain vanhemmassa hakukoneen löytämässä tekstissä Masikka-ahon Lassen tylsistä jutuista. Niin niitä tylsiä toimittajia on siellä ainakin kolme jotku Pekka ja Ari. Jompikumpi näistä henkilöistä lukee pääasiassa jotain urheilutuloksia tai uutisia.

      Vivi Tripalli ja Tarja on mukavia radioääniä. Ja sellasissa ohjelmissa mihin voi soittaa sopii hyvin Arginlanderin Teijo. Hannulla on hyviä kommentteja silloin kun ne on siellä yhdessä Tarjan kanssa ja jos siellä on joku ohjelma jonne pyydetään soittamaan.

      • näin sen koen

        runo-martti kyllästyttää kun se on aina puhumas niistä 50 vuotta kuollehista sukulaasista, antaas jo niille rauhan.elääs nykypäivää.


      • gay--mies
        näin sen koen kirjoitti:

        runo-martti kyllästyttää kun se on aina puhumas niistä 50 vuotta kuollehista sukulaasista, antaas jo niille rauhan.elääs nykypäivää.

        Yöllä Voice of America lähettä myös homoille suunnattua ohjelmaa, joten ei Järviradio mikään liian vanhoillinen ole.


      • Sinnulix

        Unohdit nyt kyllä Suvin. Suvi peittoaa Vivin mennen tullen.


      • seppä_onni

        sielä oli joku iigori joskus ennen, muistan kun kuuntelin sitä lauantai iltana. Taitaa olla jo lopettanu hommansa


      • Elkkyl

        Grammarissa soittajien äänet yhtä puuroa.Ei saa mitään selventää? Muuten hyvä ohjelma!


    • jeeeees

      kyllä on tullu todettua, notta radio rock on perseestä! tuli huomattua vuos pari, raiskaavat samoja biisejä viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.. taitaa olla järviradio ja radio rock samaa tasoa, eli paskaa

    • Radion kuuntelija.

      Järviradio välittää taajuuksilleen VOA music mix nimistä musiikkiradio kanavaa silloin kun ei ole omaa lähetystä.

      VOA Music Mix is the Voice of America’s 24/7 English language music network. We combine the best songs from pop, rock, country, Hip-Hop, rap, jazz to give you the World’s Best Variety.

      Joskus kyllä soi tauoton pääasiassa musiikki läpi yön jopa. Se vähän vaihtelee päivästä milloin soi musiikki ja milloin kuuluu voa ohjelmisto. Joskus tauoton musiikki on vaihtunut joskus 0.00 voa lähetykseen. Kai se on jotenkin tietokone ohjattua.

      Järviradion ohjelma on mielenkiintoinen ja yllätyksellinen, että siihen voi tulla hyvinkin viime hetken muutoksia ja vaikkapa päivällä luettu radiossa tänään voi muuttua iltaa kohden. Ohjelma kuin elää koko ajan.

      • VOA_ja.lestat

        Onko VOA ja lestat samaa synergiaa


    • Eteläpohojammaa

      Jos kattoo näiren määrättyjen rariokanavien soittolistoja,niin siä soi päivittään n.30 kipaletta uurestahan ja uurestahan,niinku rario suames kans.Järvirario sentähän soittaa jopa Suamalaasen The Silhouettesin surf musiikkia,kivaa kuunneltavaa tällääselle eläkelääselle,joka 60-luvulla oli jo kitaramusiikin ystävä. Järvirario soittaa torella monipualista musiikkia.Ja sehän on kaikkien oma asia jos haluaa levytoiveestansa maksaa kympin.
      terveesin.ex .Teuvalaanen Mansesta

    • 220711

      Kyllä siellä samat levyt soi kun samat toivojat toivoo samaa levyä joka ainut kerta kun sinne soittavat. Järviradio meni pilalle kun se alkoi kuulumaan keski-suomessa, silloin sinne tuli ne ks valittajat jotka ei ymmärrä huumoria yhtään. Ne valittaa joka ainuasta asiasta mikä ei oo niiden mieleen ja selostavat asiat turhan juurevasti eli asian vierestä

      Raskaita kuunneltavia

    • yleäkss

      Sellaista radiokanavaa joka tyydyttää kaikenkansan ei ole olemassakaan joten imekää kieltä ja tyytykää siihen mitä kuuluu radiosta tai menkää itse tekemään se paras kanavanne.

    • Juuri eläkkeelle

      Vierailimme Järviseudulla,kuten sanotaan,kun palasimme kuuntelimme Järviradioa niin pitkälle kuin sitä voitiin kuunnella ilman sekottavaa krahinaa...meidän mielestä se oli hyvä kanava ja kotimaista musiikkia soitettiin.Eihän nykynuori väki radiota kuuntele,se pitää olla tiettyä ulosantia ja kovan melun kanssa tulla ulos se ääni.Järviradiolla on oma kuulijakunta ja sitä on turha muuttaa kenenkään yksittäisen mielen mukaiseksi.

    • KIELIVÄKIELIMIES

      Järviradion ns. toimittajien pitäisi mennä puhekurssille välittömästi.
      Sanoja painotetaan kummallisesti lopputavuilla, äänenkäyttö surkeaa.
      Toimittajat lukee samalla mainokset lähetyksen lomassa samalla monotonisella äänellä...huh huh! Muuten kiva kuunnella joskus, kun kanava ei ole pelkkä levysoitin.

    • halla näläkä vilu

      hannu on ihan ok jos on saanu syyvä,juuh

    • Lomaman

      Järviradion nimen voisi muuttaa "Kepumafiaksi".

    • Lärvit

      Joo ei tunnu Lärviradio tekevän juttuja tasapuolisesti kaikista tahoista..harmi!
      Monta juttuvinkkiä laitettu, eikä koskaan otettu yhteyttä..hmmmmm...joistain joutavista asioista koko ajan ja samalle henkilölle soitellaan vähän väliä.Outoa ohjelmapolitiikkaa

    • Tuotarallaa

      Kuuntelijanääni veti tänään pohjat, ensin kukaan ei soittanut ja sitten, kun joku paappa soitti se hiton käki kukkui kaula pitkällään, juontaja ei lukenut sähköposteja, puhui monotoonisella äänellä ja soitti jptain vangin toivetta.......

      • Suloinen_Ylvi

        OOH! Jukka Raitanen on suuri suosikkini! Soitan hänen levyjään joka päivä.
        Hienoa Järviradio että soitatte yleisön suosikkeja.


    • mään65

      Samaa mieltäJukka Raitanen on mahtava laulaja.Vangin toive,vapaa oon,lumikenttien kutsu.kerran saavun takaisin.
      Asuttiin 1971 törnävän sairaalan henkilökunta asuntolassa.Siellä oli kellarikeidas baari yhdessä talossa.Siellä potilaat soittelivat jukeboxista vangin toivetta ja Irwinin työmiehen lauantaita päivät pitkät.

    • Anonyymi

      Sanotahan niijotta, että Järviratio ja Pooki on suomen parhaimmat ratioasemat. Minä surfoon molellilla musiikin mukaan. Keskusteluohjelmista jr- parhaat on torstain kyselytunti, perjantain kuuntelijan ääni, torstai iltana mukavan juontajan musatoiveohjelma ja suomen uutiset.
      Pookin parhaita on hieman parempi musa ja viikonloppu iltoina musatoive ohjelma hauskan juontajan seurassa.
      Kaikilla muilla kanavilla soitetaan ihan hirveetä vatun vingutusta Ja. Miehetkin vinkuu englannin kielellä kuten akat. Hirveetä ulinaa.
      Ylen aivopesu sosiaaliporno kuuluu suomen joka kolkassa kun jokaiselta pakkoperitään yle-vero tulojen mukaan. Siksi on rahaa laittaa tehokkaat lähetystehot koko maahan. Yleähän kuuntelee vain temarit.

    • Anonyymi

      Järviradio syöttää jatkuvasti persujen propagandaa ja radiojuontajat tekevät "omaa" ohjelmaansa lukemalla oikeiden toimittajien tekemiä lehtijuttuja.
      Myös googlesta poimivat kysymyksiä, joita sitten kyselevät iänikuisissa tietokilpailuissaan.
      No makunsa kullakin, sanoi mäyräkoira, kun muniansa nuoli.

    • Anonyymi

      Paras paikallisradio. Koti, uskonto ja isänmaa riittävästi esillä. Tärkeimmät perusarvomme.

    • Anonyymi

      Moro,on se totaalisen surkea..ja varsinkin nuo toiveet.Eikö nyt mitään muuta keksi toivoa kun Jussi Roposta,samat toivojat illasta toiseen samoine viestineen ja toiveineen,voi hyvänen aika.
      Pilattu hyvä toivekonsertti ,kun muutamat toivojat suorastaan terrorisoivat toiveineen.Minä siirryin toisen radiokanavan kuuntelijaksi,enkä ole kuullut kertaakaan Jussi Roposta.

      • Anonyymi

        Se on hyvä että olet siirtynyt toiselle kanavalle jos et halua kuunnella Jussi Roposta eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä haluaa kuunnella ja sitä paitsi nehän siitä maksavat


    • Anonyymi

      Kuuntelijan äänikin pilattiin kun ei oo
      Hannu äänes.Jiipeetä joo joo kyllä se niin on.näin se on kyllä kyllä ei vaan JAKSA kuunnella

    • Anonyymi

      Näin on tosiaa kyllä tosiaan näin asia on tosiaan Sitte tosiaa soittaa Pekka NiskanPojat tosiaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe