Ankeahkossa taloustilanteessamme on alla olevan uutisen kaltaiset uutiset kultaa kalliimpia. Kaasuputki hanke on muuttumassa sanoista teoiksi ja Nord Stream ymmärsi yskän oikein. Suomi hyötyi ja siitä ilmeinen kiitos myös x-pääministeri Lipposelle jonka uskoisin olleen omalta osaltaan naruja vetämässä.
Virolaisen ärtymyksen syyt ovat hyvin myös tunnistettavissa. Toki heille olisi sopinut parhaiten kaasuputki maansa läpi mutta Venäjä ja Saksa eivät halunneet sitä. Ilmeisistä syistä kun ajatellaan Ukrainan aihuttamia kaasun jakelun häiriöitä viime vuonna. Nyt Viron kaunaisesta suhtautumisesta kärsii Sillamäen satama ja koko Viron kansantalous.
Niin makaapi kuin petaapi sanoo kansansanonta.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/12/aripaev_nord_stream_kosti_virolle_1267235.html?origin=rss
"Virolaisen päivälehden mukaan maan yritykset eivät ole saaneet tehtäväksi ainuttakaan Itämeren kaasuputkeen liittyvää rakennushanketta, koska Viro vastusti putken rakentamista. Lehden mukaan suurimmat hyötyjät ovat olleet Suomen ja Ruotsin satamat. Putki rakennetaan Viron ja muiden Baltian maiden vastustuksesta huolimatta.
Äripäen-lehden mukaan Suomessa suurimmat hyötyjät ovat Kotkan ja Hangon satamat, Ruotsin puolella taas Slite ja Karlskrona. Esimerkiksi Kotkaan tehdään lehden mukaan kaasuputken rakentamista varten 40 miljoonan euron investoinnit ja työmaa tuo 190 uutta työpaikkaa.
Suurin häviäjä on ollut Kotkaa vastapäätä Suomenlahden etelärannalla sijaitseva Sillamäen satama. Nord Streamin edustajat ilmoittivat vuonna 2007, että Kotka ja Sillamäe kilpailevat kaasuputken tukisataman asemasta keskenään. Vuotta myöhemmin he ilmoittivat valinneensa tukisatamaksi Kotkan, koska Viro vastusti koko hanketta. Nyttemmin putkiyhtiön edustajat ovat vahvistaneet lehdelle, ettei yksikään virolaisyritys osallistu putken rakentamiseen."

Vastaukset 31
Vanhimmat
aihauttamasta traumasta. Ovat jääneet ikäänkuin makaamaan yli 20-vuoden takaisiin juoksuhautoihin.
Nyt on nyt ja kaasuputkihankkeen tukeminen olisi Virolaisilta ollut järkevää.
Vaikea se on päästä jos valtaväestö on jo venäläis alkuperää.Ilmeisesti on taas virolais sivistys hankittu tallinnan lautalta.Mitä ihmeen järkeä Virolla olisi lähteä kaasuputkihankkeeseen jos he eivät halua.
"Putki" voittaja suomalaisille aika vaan näyttää mitä tuo venäläisten raha saa aikaseksi suomessa,YHTÄÄN MITÄÄN HYVÄÄ se ei ole saanut aikaseksi vielä tähän saakka.
niitä joille jumala kuiskii korvaan?! Onko Venäjä suurikin saatana?
Paavo on aina pitänyt ohjenuoranaan , että isänmaan etu on tärkein. On yksi suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista poliitikoistamme kautta aikojen.
Yritti elvytellä Tannerilaisuuttaki eloon ja puhuu perkeleen huonoa ruottia .Hävettää!Riippakivi demareiden reessä niinku nuo muutki pörröpäät.
Ne 180 työpaikka ,nekö on korvaus kansallis arvojen menetyksestä?
Pitää sitä olla tolkuttoman tolloja päättäjiä jos tuonlainen korvaus tyydyttää.
Vaikka tulisi kymmenkertainen määrä noita työpaikkoja ei suomen talouselämä niistä mitäänkostu,kohtapa nekin korvattaisiin muilla kuin suomalaisilla työntekijöillä!
Ei niin hyvää uutista, etteikö joku saatanan itikka ole inisemässä ja työntämässä piikkiä perseeseen.
Mitkäs ne ovat ne kansallisarvot, joita tässä menetetään?
40 milj. € investoinnit ja 190 työpaikkaa. Olisitko antanut ne virolaisille mieluummin?
...kertomalla, että mitä kansallisarvoja menetämme osallistumalla venäläis-saksalaisen kaasuputkihankkeen toteutumiseen?
Kaasuputken reitti ei kulje suomen alueella. Mitä siis tarkoitat tuolla "Ne 180 työpaikka ,nekö on korvaus kansallis arvojen menetyksestä? "?
Minä luulisin, että nämä 180 työpaikkaa tyydyttää kovasti niitä jotka näihin töihin palkataan, eikä taloudellinen hyöty maallemme siihen jää.
Ryssänperseeseen saatanan KUSIRUISKU !
Invvestointeja, niin sitä te saaterin kauppamiehet kyllä osaatte hokea .
Totta kai myytte yhteisen omaisuutemme kun vaan omaan lapaan se Hyna vaan tulee.
Kai tuo on nyt nähty miten se ryssähydra kusettaa ,mitään ei anna vastavuoroisesti!
http://www.youtube.com/watch?v=2ctcTP9pSHw
Mitä kansallis arvoja menetetään jos putki tulee Suomen talousalueen vesille ? EU:n energiasunnitelmiin kuuluu muitakin kaasuputkia.
Putkia tulee monen muunkin maan talousalueen vesille, ne eivät puhu mitään kansallisarvoista. Onko robotanietulla todella kyse kyskansallisarvoista , vai lapsellisesta kiukuttelusta. Maailman merssä on öljy- ja kaasuputkia satojatuhansia kilometrejä. Putki on paljon turvallisempi kuin sadat tankkilaivat, jotka tarvittaisiin sitä korvaamaan.
mereen ja heti, suomessa on ollut venjän kaasua hyvin kauan-- mikä on hinta???????
Vertaa öljy---sähkö????
Aika on rahaa, mikä on hinta????
Öljy--- sähkö????
Tullu tuo ilveksen homoilu tosi kalliiksi Viron pienelle kansalle.Sallis jo noidenki raukkojen pääsevän eroon uussosialistisesta EU sta ja eiku kruunu pyörimä'än vaan.
Oli kysymys rahasta ja ajassa.
Miksi vain nollia täällä, suomalainen.
Ei ole osunut silmiin tutkimusta jossa sanotaan, että kaasuputkesta EI olisi ympäristöhaittoja.
Suojeleeko venäjä putkea asevoimillaan? Onko siitä johtuvaa vaaraa konflikteihin kun putki kulkee suhteellisen kapeaa väylää pitkin?
Mitä maksaa!!!!
Eikö Suomi suojelisi omaa putkeaan jos sellainen olisi??? Susta en tiiä mutta putken suojeleminen on aika looginen ratkaisu ettei käy "ukrainat". Se ettet ole löytänyt mistään raporttia tms. ympäristövaikutuksista niin lueppas mitä Suomen yritykset lässyttävät vuosittain ympäristörapoteissaan, samaa paskaa vuodesta toiseen eikä mikään käytännössä muutu.
Tuo virolaisten tyhmyys ja seuraukset. Järjen käyttö olisi kannatettavaa eestissä muillakin kuin maan venäläisillä.
Sinulle nyrkkeilyottelun ajatteleminen tuottaa älyttömän pelkoreaktion TshaHH-HahHhH! HAH! marii komm-arii!!!Kehiiis,tuakse poistuu nytte hahah!
Ne myyvät ensin halvalla maakaasua eurooppaan ja sitten kun koko euroopan teollisuus ja energian käyttö on sidottu maakaasuun niin nostavat hintaa roimasti ja eurooppalainen joko maksaa tai sitten värisee vilusta jos ei maksa.
Jos saksalainen tekee sitten ulkopolitiikassaan jotain joka ei kremliä miellytä niin silloin alkaa sopivasti "jakeluhäiriöt".
Ja AJOTKIN VEIVÄT saatana,
mieltä, että vaikka Venäjä tekisi vaikka mitä niin se tekee aina väärin. Tai jos ei tee niin silloinkin tekee väärin kun ei tee mitään.
luusereita ja foobikkoja. Oman pihansa kiertäjiä.
eikä se hevillä pääse siitä eroon. Mutta kieltämättä nämä muutamat palstan hihhulit ovat melko paranoidisia venäjän suhteen, nämä hitmanit lahtariarit mutta marginaalissa ovat.
Enhlanti, Usa, Ranska, Saksa. Kaikilla on surullinen menneisyytensä.
Menneiden virheiden vuoksi jos aletaan määritellä valtiíoiden asemaa maailmassa ei puhtaita pulmusia olekkaan.
Viro nyt pullistelee, se oli aivan arvattavissa, että virolaiset yritykset eivät saa töitä Nord Stream-yhtiön hankkeiSTA. Miksi pitäisi saada? Ovat olleet kantona kaskessa koko hankkeen ajan. Saksalaisetkin ovat perin kyllästyneet haihin.
Venäjä rakentaa kaiken venäjänpuoleisen kaasunsiirtotekniikan vamiiksi ennekuin lopulliset luvat on edes annettu. Mitä jos emme anna lupaa kaasuputkelle. Mitä velivenäläinen sitten tekee?
annettu, Suomen valtio on antanut luvan ja Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on myös käytännössä luvan myöntänyt koska lupa annettiin miinanraivaukselle putkilinjalle. Homma selvä, ei muuta kun tekemään!
kyllä virolaiset on viisaita. siellä nousu tulee jatkumaan notkahduksen jälkeen, täällä jatkuu vain alamäki.
virolaiset eivät vaan ole niin kärkkäitä ulkomaiden nuolentaan kuin suomalaiset. itse asiassa suomalaisilla on sen lajin maailmanennätys.