Shadow Of The Vampire on fiktiivinen kertomus vuoden 1922 Nosferatun kuvauksista. Tai hitostako minä tiedän, vaikka tässä elokuvassa esitetyt seikat olisivat kaikki tottakin todempaa.
Eli kyseessä on elokuva elokuvassa, hieman samaan tapaan kuin se on esimerkiksi Hei, Kamera Käy-leffassa. Yleensä elokuvat elokuvien tekemisestä käsittelevät joko fiktiivistä ei-olemassa-olevaa elokuvaa, tai sitten oikeaa elokuvaa, mutta tekee sen jonkinlaisen draamallisen realismin puitteissa, jotta voimme uskoa alkuperän olleen juuri sellainen.
SOTV:n jippohan on puolestaan siinä, että kuvattavana on todellinen elokuva mutta vampyyria esittävä henkilö on oikeasti vampyyri ja elokuvan ohjaaja tietää sen. Tämä siirtää käsityksemme alkuperäisen Nosferatun tekemisestä fantasian puolelle, pitäen silti yleistunnelman sellaisena, sanotaanko vaikkapa dokumentaarisena Making Of-henkenä.
Tuo mainintani SOTV:n jiposta ei ollut spoileri, sillä asia on katsojalle selvää elokuvan alusta lähtien.
On vuosi 1921 ja Friedrich Wilhelm Murnau (John Malkovich) on ohjaamassa filmatisointia Bram Stokerin klassisesta Dracula-tarinasta. Murnaun aikeena on tavoitella täydellisyyttä ja siinä eivät sellaiset pienet asiat kuin tekijänoikeudet paina höyhenenkään vertaa. Jotta elokuva olisi täydellinen, on siinä oltava täydellinen roolitus. Toki Murnau joutuu tyytymään näyttelijöihin jotka eivät olleet hänen toivomuslistoillaan, kuten Gustav von Vangenheim/Hutter (Eddie Izzard), mutta vampyyrin suhteen Murnau ei tekisi kompromisseja.
Siispä kuvauksiin saapuu Max Schreck/Orlok (Willem Dafoe) jonka läsnäolo saa jokaisen kuvausryhmässä olevan hermostumaan. Murnau vakuuttelee kaikille että Schreck on vain niin metodia täynnä, että huolestumiseen ei ole aihetta. Pian kuitenkin yksi jos toinenkin rupeaa kärsimään pahemmanlaatuisesta anemiasta
Samalla kun kuvausryhmä koettaa ravistaa pelkojaan Schreckia kohtaan, niin samalla Schreckia rupeaa kiehtomaan filmimaailman todellisuus ja siellä sivussa Murnau pyrkii hillitsemään Schreckin verenhimoa.
Kuten on pääteltävissä, Murnaun valta Schreckiin on hyvin rajallinen.
Murnau on houkutellut Schreckin elokuvaansa lupaamalla Greta Schröderin/Ellenin (Catherine McCormack) palkkioksi. Tietenkin Murnau valehteli luvatessaan Gretan Schreckin ateriaksi ja asiasta ei luonnollisestikaan mainittu mitään Gretalle.
Kuvaukset jatkuvat vastoinkäymisistä huolimatta ja lopulta Schreckin kohtaloksi muodostuu Orlokin kohtalo. Näin taide imitoi todellisuutta joka imitoi taidetta.
Murnau saa elokuvansa.
Pidän suuresti Shadow Of The Vampiren ”mitä jos”-ideasta. En pelkästään siitä, että tässä tehdään vampyyrielokuvaa jonka pääosassa on oikea vampyyri. Vaan myös siitä, että vaikka kuvausryhmä ei tuosta asiasta ole tietoinen, niin ohjaaja itse on, koska hän on autenttisuutta tavoitellessaan etsinyt tietoisesti vampyyria elokuvaansa. Mutta mielenkiintoisimmaksi elokuvan idean tekee se nimenomainen seikka, että tarina on sidottu oikeaan olemassaolevaan elokuvaan.
Shadow Of The Vampiren soisikin olevan Nosferatun DVD:n ekstramateriaaleissa.
Shadow Of The Vampiren tarina on vahvasti sidottu Nosferatuun ja sitä kautta SOTV:ssa esiintyy myös yksi hyvin mielenkiintoinen seikka. Elokuva tietenkin on suurelta osin teoreettinen, mutta etenkin lopussa esiintyvä Schreckin/Orlokin kohtalo on nyökyttelyä aiheuttava. Enempää paljastamatta todettakoon sen olevan samankaltainen kuin The Crown urbaanilegenda siitä, että elokuvaan olisi jäänyt Brandon Leen kuolema.
Shadow Of The Vampiren näyttelijät tekevät varsin mainiota työtä ja vaikka tahtoisin erikseen mainita Willem Dafoen, niin kaikki muutkin tuntuvat olevan kohdillaan. Dafoe on erinomainen, mutta jotenkin on todettava että kun kuulee Schreckin puhuvan, niin se vie mystiikkaa hahmosta jos sen haluaa yhdistää Nosferatuun. Ongelma lienee siinä, että vaikka alkuperäistä Nosferatua katsellessa on helppo kuvitella Murnaun ja muiden henkilöiden puhuvan, niin Schreck on hahmona sellainen että hänen puhumattomuutensa on yksi hahmon vahvuustekijöistä. Kyseessä ei ole suurikaan miinus, mutta itseäni se häiritsee hieman.
Oikeastaan ainoa näyttelijä joka Shadow Of The Vampiressa luo vaivaantunutta oloa, on Cary Elwes. Hän ei niinkään näyttele rooliaan huonosti, mutta hänen saksalainen aksenttinsa on kauhea.
Jonkinlaiseksi miinukseksi lasken myös elokuvan lopun toiminnallisuuden ja sortumisen hiukan perinteisempään kauhuelokuvaan. Toki elokuva on luokiteltu kauhuksi ja elokuvan lopetus on juonellisesti perusteltu, mutta SOTV:n mainio idea olisi ehkä tullut parhaiten esille suuremmalla draamapainotuksella, jota sitä kylläkin on jo nyt vahvasti pinnalla. Mutta ajatus todellisen kauhuelokuvan fiktiivisestä toteutuksesta muun kuin alkuperäisen genrensä kautta olisi kutkuttava.
Shadow Of The Vampire on erinomainen kauhudraamasemidokumentti. Ettäs tiedätte.
**** / *****
Eli kyseessä on elokuva elokuvassa, hieman samaan tapaan kuin se on esimerkiksi Hei, Kamera Käy-leffassa. Yleensä elokuvat elokuvien tekemisestä käsittelevät joko fiktiivistä ei-olemassa-olevaa elokuvaa, tai sitten oikeaa elokuvaa, mutta tekee sen jonkinlaisen draamallisen realismin puitteissa, jotta voimme uskoa alkuperän olleen juuri sellainen.
SOTV:n jippohan on puolestaan siinä, että kuvattavana on todellinen elokuva mutta vampyyria esittävä henkilö on oikeasti vampyyri ja elokuvan ohjaaja tietää sen. Tämä siirtää käsityksemme alkuperäisen Nosferatun tekemisestä fantasian puolelle, pitäen silti yleistunnelman sellaisena, sanotaanko vaikkapa dokumentaarisena Making Of-henkenä.
Tuo mainintani SOTV:n jiposta ei ollut spoileri, sillä asia on katsojalle selvää elokuvan alusta lähtien.
On vuosi 1921 ja Friedrich Wilhelm Murnau (John Malkovich) on ohjaamassa filmatisointia Bram Stokerin klassisesta Dracula-tarinasta. Murnaun aikeena on tavoitella täydellisyyttä ja siinä eivät sellaiset pienet asiat kuin tekijänoikeudet paina höyhenenkään vertaa. Jotta elokuva olisi täydellinen, on siinä oltava täydellinen roolitus. Toki Murnau joutuu tyytymään näyttelijöihin jotka eivät olleet hänen toivomuslistoillaan, kuten Gustav von Vangenheim/Hutter (Eddie Izzard), mutta vampyyrin suhteen Murnau ei tekisi kompromisseja.
Siispä kuvauksiin saapuu Max Schreck/Orlok (Willem Dafoe) jonka läsnäolo saa jokaisen kuvausryhmässä olevan hermostumaan. Murnau vakuuttelee kaikille että Schreck on vain niin metodia täynnä, että huolestumiseen ei ole aihetta. Pian kuitenkin yksi jos toinenkin rupeaa kärsimään pahemmanlaatuisesta anemiasta
Samalla kun kuvausryhmä koettaa ravistaa pelkojaan Schreckia kohtaan, niin samalla Schreckia rupeaa kiehtomaan filmimaailman todellisuus ja siellä sivussa Murnau pyrkii hillitsemään Schreckin verenhimoa.
Kuten on pääteltävissä, Murnaun valta Schreckiin on hyvin rajallinen.
Murnau on houkutellut Schreckin elokuvaansa lupaamalla Greta Schröderin/Ellenin (Catherine McCormack) palkkioksi. Tietenkin Murnau valehteli luvatessaan Gretan Schreckin ateriaksi ja asiasta ei luonnollisestikaan mainittu mitään Gretalle.
Kuvaukset jatkuvat vastoinkäymisistä huolimatta ja lopulta Schreckin kohtaloksi muodostuu Orlokin kohtalo. Näin taide imitoi todellisuutta joka imitoi taidetta.
Murnau saa elokuvansa.
Pidän suuresti Shadow Of The Vampiren ”mitä jos”-ideasta. En pelkästään siitä, että tässä tehdään vampyyrielokuvaa jonka pääosassa on oikea vampyyri. Vaan myös siitä, että vaikka kuvausryhmä ei tuosta asiasta ole tietoinen, niin ohjaaja itse on, koska hän on autenttisuutta tavoitellessaan etsinyt tietoisesti vampyyria elokuvaansa. Mutta mielenkiintoisimmaksi elokuvan idean tekee se nimenomainen seikka, että tarina on sidottu oikeaan olemassaolevaan elokuvaan.
Shadow Of The Vampiren soisikin olevan Nosferatun DVD:n ekstramateriaaleissa.
Shadow Of The Vampiren tarina on vahvasti sidottu Nosferatuun ja sitä kautta SOTV:ssa esiintyy myös yksi hyvin mielenkiintoinen seikka. Elokuva tietenkin on suurelta osin teoreettinen, mutta etenkin lopussa esiintyvä Schreckin/Orlokin kohtalo on nyökyttelyä aiheuttava. Enempää paljastamatta todettakoon sen olevan samankaltainen kuin The Crown urbaanilegenda siitä, että elokuvaan olisi jäänyt Brandon Leen kuolema.
Shadow Of The Vampiren näyttelijät tekevät varsin mainiota työtä ja vaikka tahtoisin erikseen mainita Willem Dafoen, niin kaikki muutkin tuntuvat olevan kohdillaan. Dafoe on erinomainen, mutta jotenkin on todettava että kun kuulee Schreckin puhuvan, niin se vie mystiikkaa hahmosta jos sen haluaa yhdistää Nosferatuun. Ongelma lienee siinä, että vaikka alkuperäistä Nosferatua katsellessa on helppo kuvitella Murnaun ja muiden henkilöiden puhuvan, niin Schreck on hahmona sellainen että hänen puhumattomuutensa on yksi hahmon vahvuustekijöistä. Kyseessä ei ole suurikaan miinus, mutta itseäni se häiritsee hieman.
Oikeastaan ainoa näyttelijä joka Shadow Of The Vampiressa luo vaivaantunutta oloa, on Cary Elwes. Hän ei niinkään näyttele rooliaan huonosti, mutta hänen saksalainen aksenttinsa on kauhea.
Jonkinlaiseksi miinukseksi lasken myös elokuvan lopun toiminnallisuuden ja sortumisen hiukan perinteisempään kauhuelokuvaan. Toki elokuva on luokiteltu kauhuksi ja elokuvan lopetus on juonellisesti perusteltu, mutta SOTV:n mainio idea olisi ehkä tullut parhaiten esille suuremmalla draamapainotuksella, jota sitä kylläkin on jo nyt vahvasti pinnalla. Mutta ajatus todellisen kauhuelokuvan fiktiivisestä toteutuksesta muun kuin alkuperäisen genrensä kautta olisi kutkuttava.
Shadow Of The Vampire on erinomainen kauhudraamasemidokumentti. Ettäs tiedätte.
**** / *****
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen metsästänyt kyseistä elokuvaa DVD:nä,muttei vaan ole sattunut löytymään mistään liikkeestä.Ajatuksena Shadow of the vampyre elokuva on kiehtova juuri tämän "Nosferatu" elokuvan näyttelijän Max Shreckin esittämän pääroolin myötä.Näyttelijää kun ei olla nähty sen koommin missään muussa elokuvassa,ja sehän herättää mielikuvituksellisia kysymyksiä näyttelijän todellisesta luonteesta.Olihan eräs kuuluisa vampyyrinäyttelijä Bela Lugosi hurahtanut Dracula rooliinsa aina kuolemaansa asti,joten Max Sherck olisi ollut myös tosielämän kummajainen outoine piirteineen.
Vaikka myönnänkin heti etten itse muista nähneeni Max Schreckia missään muusa leffassa kuin Nosferatussa, niin kyllähän herra näyttää tehneet enimmän osan elokuvistaan jälkeen Nosferatun.
Mutta tietenkin Orlokin rooli jäi niin vahvasti elämään, että kuten Lugosin kohdalla, ei sitä niin vain harteilta ravisteta. Tosin, voisi sitä tulla muistetuksi muunlaisestakin elokuvasta. Vai mitä sanot Steve Guttenberg?
Shadow Of The Vampiressakin huomioitiin hyvin juuri tuo näyttelijäSchreckin tuntemattomuus, väittämällä että hän oli esiintynyt vain teatterin lavalla (kuten oikea Schreck) ja olisi tästä syystä tuntematon elokuvamaailmassa.
Muutenkin SOTV otti huomioon hyvin pieniä detaljeja Nosferatusta ja sen tekijöistä. Siellä oli mm. huomioitu Murnaun asenne Gustav van Wangenheimiin josta oikea Murnau ei ollut kuulemma pitänyt.
Ja olipa siellä pieniä viittauksia tuottaja Albin Graun okkultismi-innostuksestakin. Seikka jota olisi voinut tuoda enemmänkin esiin, mutta lienee parempi ettei niin tehty. Se olisi siirtänyt ehkä fokusta väärään suuntaan.
En muuten yhtään ihmettele että nimenomaan Werner Herzog teki Nosferatusta remaken. Sen mitä olen sekä Murnausta että Herzogista lukenut/nähnyt ja mitä Shadow Of The Vampire tuo Murnausta esiin, niin sielun veljiä tuntuivat herrat olevan.