Ensivuonna taas uusiksi...........
Kiitos kunnalle pikkujouluista
Juhlitaan ja sitten
5363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuntako ne pikkujoulut maksoi, siis me veromaksajat ?? Mistä sitä rahaa nyt on saatu ?
Siis maksoiko jokainen itse ruokansa ja juomansa, vai kuntako ne maksoi ?
Piruuttaan aloittaja kiusa teitä: ))
eli hanhea, sen maksaa, kinkkua, lohta montaa sorttia, salaatteja ja juomia aina kotikaljasta konjakkiin.
kaikkea vedettiin ihan tuskassa, ja kuudessa tunnissa jo oli niin täynnä, etä ei muuta kuin taksilla kotiin.
Kunnan piikkiin tietysti. Mukaan sai vielä "doggy bagin" evästä, mistä kolmihenkinen perhe söi kaksi päivää.
että osa meistä meni Tampereelle jatkoille taksilla. Oli siellä iloista elämää. Tampereellakin on suuria vaikeuksia, mutta kukaan tapaamistamme ihmisistä ei puhunut sanaakaan niistä. Juhliminen meni sen verran pitkäksi, että yövyimme kaverin kanssa hotellissa. aamulla soitin serkulle Kylmäkoskelle, että ollaan suoraan sanoen hieman pinteessä. Käteinen on loppu ja kortti unohtui toisen takin taskuun. Serkku tuli paikalle ja lainasi rahaa, lapsilisiä vastaan, ja heitti meidät koskelle.
Jatkoilla Tampereella vaihdoimme pari sanaa kadulla tapaamamme paikallisen virkamiehen kanssa . Hän pahoitteli, että ei ole voinut muistaa meitä tänä vuonna joulukortilla, koska pormestari on kieltänyt virkamiehiltä korttien lähettämisen turhana hommana. Itse kuulemma lähettelee kyllä.
Kartoitimme vähän, eikö tätä taksimatkaa saisi kunnan piikkiin maininnalla neuvottelu/suhdetoimintamatka. Kävi ilmeisen selväksi, että tämän matkan kustannuksia ei kunnan piikkiin saa. Turha kysellä typeriä.