Täällä palstalla varmasti löytyy ihmisiä, jotka tuntevat ilmiön. Jotkut joutuvat aina kiusatuksi/ syntipukiksi, vaikka seura vaihtuisi. Esimerkiksi minä itse kuulun tähän porukkaan. Olen tosin jo aika tottunut siihen. Aina silloin tällöin se kuitenkin iskee vasten kasvoja, vaikkei kylläkään enää niin kovaa. Enää ei välitä ihmisten mielipiteistä niin paljoa. Se huono tässä kyllä on, että ei sitten enää yritäkään kuulua porukkaan, oli missä oli.
Mistä se johtuu, että sama ihminen aina valitaan kiusattavaksi/ syntipukiksi? Omalla aktiivisuudella tai vetäytymisellä ei tähän ole mainittavaa vaikutusta, se käy nimittäin siitä huolimatta, yrittääkö olla osa porukkaa vai ei.
Mistä se johtuu, että sama ihminen aina valitaan kiusattavaksi/ syntipukiksi? Omalla aktiivisuudella tai vetäytymisellä ei tähän ole mainittavaa vaikutusta, se käy nimittäin siitä huolimatta, yrittääkö olla osa porukkaa vai ei.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ydinperhekasvatuksen ja erityisesti hyvän kasvatuksen saaneet joutuvat kiusatuiksi. Rikkonaiset avioeroperheet kasvattivat lapset luonnevikaisiksi.
Koska sä Travis oot niin ylimielinen. Ihmiset reagoi yleensä lähinnä ylimielisyyteen ja toisten väheksymiseen. Toki on muitaki syitä, mut sun tapauksessa se on toi vuosia kestäny "parempana" oleminen nyt vaan ottaa hattuun. Vaadit muilta kaiken, mutta iteltäs et mitään.
En ole Travis. Traviksella tarkoitetaan ilmeisesti tätä Travista josta täällä koko ajan kirjoitetaan. On kyllä eri henkilö, en ole edes niihin ketjuihin kirjoittanut mitään, kun en tiedä ihan tarkkaan että miksi niissä koko ajan puhutaan tästä Traviksesta.
Yleensä luonteesta se johtuu ja siitäkin että minkälaisten ihmisten kanssa yrittää tulla toimeen. Usein sitä saattaa itsekin valikoitua semmoiseen seuraan jonka kohdalla tulee tuommoisia ongelmia. Paljon riippuu myös siitä salliiko sen kiusauksen/syrjimisen tapahtua vai ei. Jos sitä ei salli niin silloin sitä ei kohtaakkaan samalla tavalla, mutta mitä enemmän sitä sallii niin sitä todennäköisemmin sitä tulee vain lisää.
Paljon voi siis itse vaikuttaa tuohon. Seuran valitsemisella on myös tärkeä roolinsa tuossa. Toiset ihmiset kun ajautuvat semmoisen seuran pariin josta tulee vain ongelmia.
Ainakin omalla kohdallani menee niin, että jos annan päättäväisen vastalauseen, kun minua yritetään laittaa kiusatun asemaan, niin se loppuu, mutta sitten minusta tulee syntipukki. Minusta tulee "paha ihminen" muiden silmissä, riidanhaastaja ja vastarannankiiski.
Elämä on paskaa!
Kokeile ryhtyä psykopaatiksi niin kyllä kummasti helpottaa.
Normi ihminen on niin sairaan itsekäs tyhmä ja tylsä.
Voi paska kaikkia ihmisiä.
Ihmiset on niin helvetin itsekkäitä paskoja. Mitä väliä heistä?
Vapaus, ihana vapaus!
Vapaudu kahleista
vapaudu pidäkkeistä
anna mennä, älä jarruta
Rakasta itseäsi!
jos muut eivät rakasta sinua sellaisena kuin olet, niin vitut niistä ja niiden elämistä.
Jos muut sanovat, että olet paha ihminen, niin ole; tai ota sitten kiltisti turpaasi. Ihan miten vaan.
Jos jonkun on kärsittävä, niin miksi sinun? miksei jonkun muun?
Vapaudu ennakkoluuloista!
Vapaudu muiden vaatimuksista!
Tee niinkuin parhaaksi näet.
Ketään muuta ei sinun parhaasi kiinnosta.
Paitsi mitä itse siitä voivat hyötyä.
Hyödy itse itsestäsi ensin!
Rakasta itseäsi!
ja joku muukin voi rakastaa...
On muitakin keinoja kuin päättäväinen vastalause, joka toki usein voi olla se paras vaihtoehto, mutta sitä ei voi ilman esimerkkejä arvioida.
Ihmiset ovat pääsääntöisesti aika muutosvastarintaisia sen suhteen mitä ovat tottuneet toisilta odottamaan. Jos joku yhtäkkiä päättää siirtyä sosiaalisesti parempaan asemaan, ei se tapahdu noin vain. Jos häntä ollaan totuttu kohtelemaan tietyllä tavalla, niin poikkeuksellinen vastustus aiheuttaa yhtäältä sen että hänet nähdään yhtäkkiä uudessa valossa ja jatkossa ehkä kunnioitus lisääntyy hiukan, ja toisaalta tuota muutosta testataan vastareaktiolla. Ja jos sitten siihen vastareaktioon alistuu, niin katsotaan että on tietyssä mielessä perunut aiemman toimintansa ja ehkä jopa katuu sitä.
Mutta tosiaan, keinoja on muitakin: sopivasti väheksyvä ylimielisyys, huomiotta jättäminen, takaisin näpäytys samalla mitalla (ja nimenomaan myös "runollisessa" merkityksessä samalla mitalla, samaan tapaan, ilman merkittäviä ylilyöntejä). Mikä milloinkin toimii ei ole yleensä selvää oikein missään tilanteessa. Varmaan jokseenkin kaikelle on kuitenkin aikansa ja paikkansa, joten kaikkea olisi hyvä oppia soveltamaan Sitä on pakko luottaa luontaiseen vaistoonsa ja sen kehittymiseen kun viettää yhä enemmän aikaa ihmisten kanssa ja noudattaa tiettyjä periaatteitaan, jotka nekin aika ajoin voivat kaivata tarkistusta.
Itsekin näen sosiaalidynamiikan masentavan monimutkaisena, mikäli rupean sitä vain järjellä miettimään. Itse asiassa pidän sellaista puhtaan järkevää lähestymistapaa suht tuhoontuomittuna ja kestämättömänä. Sen sijaan se, että antaa vaistonsa luonnostaan kehittyä ja sopeutua, voi olla oikeasti kestävää muutosta. Se alitajuinen intuitio kyllä sopeutuu (riittävässä määrin) nyansseihinkin, joita analyyttinen mieli voi vain huijata itselleen luontevasti hallitsevansa.
Toisaalta eivätpä nuo kai poiskaan toisiaan sulje. Itse motivoin itseäni analyyttisesti jaksamaan, kun se vaistopuoli minussa masentuu johonkin seikkaan tai sattumukseen, mutta älypuolella voin myös attribuoida syyt siihen eri asioille kuin mitä se tunnepuoli pelkää. Ja toki voin suojella tunnepuolta pitäytymällä epävarmoissa tilanteissa järjellä valituissa ja/tai kotoa perityissä periaatteissani. Jos kerran moni muukin pystyy tyydyttävän sosiaaliseen aseman itselleen rakentamaan ja sitä ylläpitämään, niin miksen minäkin voisi siihen oppia, kun en tietääkseni mitenkään vammainenkaan edes ole. Yrittämättä ei voi tietää.
"-- soveltamaan Sitä --" p.o. "-- soveltamaan. Sitä --"
saat elämältä paljon kun käännät toisenkin posken kun joku lyö
Kaija Koo - Meidät On Arvottu
http://www.youtube.com/watch?v=ODfwrfzn79I