Stuuvarit

Transefennica aikoo siirtää laivansa sinne, missä saa asiakaspalvelua. Laivoja pitää purkaa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hangossa ei tunnu olevan halukkuutta tähän.

Ei kai tämä ole sitä männävuosien ruotsalaisten touhua, kun siellä piti maksaa jo siitä, että tulevat töihin. Kun alettiin vaatimaan lääkärintodistus lyhyiltäkin sairausajoilta, niin kansa siitä kyllä ihmeellisesti tervehtyi.

Iltavuorot, yövuorot ja viikonloppuvuorot on ihan normaaleja käytäntöjä tämän päivän työelämässä.
Tai sitten pitää vaihtaa alaa, mennä kilometritehtaalle töihin, siellä on hyvät vuorojärjestelyt. Onhan sekin yksi vaihtoehto.
501991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Teillä siellä satamatyöpaikoilla tuntuu olevan niin paljon huonoa ilmapiiriä suuntaan jos toiseenkin, ettei siellä kauaa voi mennä hyvin noilla ilmapiireillä, se kun syö tuottavuutta!!! Terveisiä vain teidän johdolle!

Äänestä
  • Paperiteollisuudessa saadaan ansaitsemattoman hyviä liksoja vain siksi, että kokonaisuudesta palkat on melko pieni osa - puhutaan prosessiteollisuudesta.
    Toivottavasti tilanne ei ole sama Hangon sataman työntekijöiden osalta, panos tuotos tulisi olla sielläkin kohdillaan.

    Äänestä

  • Ahtaajat ja työnjohto ovat antaneet periksi minkä voivat!
    Vaan kun ei kuulemma johdolle kelpaa????
    Palvelut ovat olleet huippuluokkaa vaan eipä enää, koska kaikki palvelut ovat tullet liian kalliiksi ja lopetettu!
    Ahtaajille on satanut SKEIDAA niskaan vaikka kaikkensa ovat antaneet.

    Äänestä

  • TB-baari kirjoitti:

    Ahtaajat ja työnjohto ovat antaneet periksi minkä voivat!

    Näyttää siltä, että ahtaajat joo haluavat tehdä homia illalla ja viikonloppuna, mutta vain ylitöinä. Tulee nääs sitten kunnon palkat.

    Iltavuorot, yövuorot ja viikonloppuvuorot on ihan normaaleja käytäntöjä tämän päivän työelämässä. Sen jälkeen tulee vasta ylityöt.

    Äänestä

  • hei haloo! kirjoitti:

    On se vaan kummallista, että johto vetäytyy aina vastuusta ja syttää suoritusporrasta.
    Satamajohtaja ei edes ymmärrä, että hänellä olisi mitään vaikutusvaltaa ongelman korjaamiseksi - oisko innovatiivisuudessa puutteita?
    Onko esimerkiksi nykyinen tapa toimia oikea, voisiko Hangon satama toimia myös operatiivisesti, ei vain fasiliteettien järjestäjänä - suomeksi oisko Stevedoring fuusioitava Hangon satamaan?
    Jos Transfennica ehkäpä tärkeimpänä yksittäisenä Hangon sataman asiakkaana siirtää toimintonsa muualle, onko se jo sitten asia joka johtaa Hangon sataman kuolemaan kun muut menevät perässä?
    Nykypäivänä kaikkien tulee nöyrtyä, oman mukavan elämän puolustaminen ei ole enää se oikea asenne, palvelu ja sen taso on jatkossa entistä tärkeämpää ja se tarkoittaa useimmilla aloilla joistain etuuksista luopumista.
    Ollaan jo puhuttu siitä, että lähitulevaisuudessa suurin osa työvoimasta on pätkätöiden tekijöitä, siihen verrattuna normaalipalkalla viikonlopputyökin on jo yhtä juhlaa.

    Äänestä

  • Nyt on toisin kirjoitti:

    steveläisille ja tuntimiehet tilalle.Itsekin voisin heti tulla tekeen lisäduunina just noita yöpurkuja,sehän on parasta aikaa työntekoon.

    Äänestä

  • spelt kirjoitti:

    steveläisille ja tuntimiehet tilalle.Itsekin voisin heti tulla tekeen lisäduunina just noita yöpurkuja,sehän on parasta aikaa työntekoon.

    ..olen kyllä nyt sitä mieltä, että Hanko sekä koko Suomi ajaa itsensä vähitellen 10 epäsuosituimman smaan joukkoon tällä työpolitiikallaan. Täällä ei ole enää kivaa! Joka paikassa täytyy säästää, tehostaa ja tiivistää. Ei ihmisestä voi vetää irti mitä vaan, kun ihminen ei ole kone! Eikä konekaan säästä, tehosta ja ...vuosi toisensa jälkeen enemmän ja enemmän. Ei ole tämän palstanlukijoiden vika, se että työpolitiikka Suomessa mättää ja pahasti, mutta ajattelimisen arvoinen asia on jokaiselle. Täällä meidän elomme pitäisi olla antoisaa, eikä sitä jatkuvaa taistelemista toistemme kanssa, mitä se nykyään niin monessa paikassa näyttää olevan. Se vie 4osan tehosta, niin juuri, siitä työtehosta!

    Äänestä

  • What A Hell kirjoitti:

    Ei se käy, että tehdään vaan tuplapalkalla töitä. Sen takia yritys voi huonosti. Kilpaileva firma ja satama on Helsingissä. Pitää kyetä asiakaspalvelussa, tehokkuudessa ja kustannustasossa vähintään samaan. Oikeesti.

    Kyllä vastahankoiset työntekijäryhmittymät on Suomen historiassa loppujen lopuksi saaneet turpaansa oikein kunnolla. Ja siitä saa syyttää työntekijät itseään. Laivojen ulosliputus, paperitehtaiden alasajo,...pahimpia perseet penkkiin porukoita aikanaan kukin. Taitaa olla seuraavana Hangon stuuvarit vuorossa. Kertokaa sitten lapsille ja lapsenlapsille totuus omista peräksiantamattomista ehdoistanne. Kyllä työnantaja yrittää pitää vaan tuloksen plussalla ja toiminnan jatkuvana ja tarjota edes joillekin töitä. Ei siinä sen ihmeellisempiä ketunhäntiä ole. Herätkää jo!

    Stuuvareiden pääluottamusmies julkistaa Västiksen artikkelissa, että viikolla tehdään ylitöitä ja viikonloppuna merkittävä osa työnteosta on ylitöinä. Ja tietysti ylityökorvaukset. Työpalkat lienevät stuuvariyrityksen yksi merkittävimmistä menoeristä. Aivan liian kallista touhua. Hei, ei tällä menolla huomenna ole kilpailukykyä, ei kai Helsingissä tehdä vain ylitöillä.

    Yrittäkää nyt ihmeessä pelastaa oma työpaikkanne. Vuorojärjestelyt silleen, ettei ole ylitöit'ä, vaan normaalipalkalla. Ja sitten extrat työaikapankkiin, josta sitten luppoaikoina otetaan lomaa.

    Ja taas on menossa perseet penkkiin! Ja minkä takia. Siis vuoden irtisanomispalkka. Hei haloo, menkää kuuhun! Kilpailukyky entisestään heikkenee. Perspenkkiläisten työpaikat on siirtyneet muihin maihin: paperiteollisuus, varustamotoiminta, ja tulevaisuuden stuuvarihommat siirtyy kauttakulkuliikenteen osalta Viron ja Venäjän satamiin.

    Täähän on vanhan liiton aikuista touhua. Vähän enemmän yrittäjämielisyyttä ja nykyaikaa kehiin!

    Äänestä

  • vain sivustakatsoja kirjoitti:

    kusi omaan kenkään....

    Äänestä

  • stuuvarit kirjoitti:

    kusi omaan kenkään....

    Nykyään on vaan oltava nöyrä jotta työpaikka säilyisi.
    Työnantaja ei ole vastustaja vaan yhteistyökumppani - tai ainakin pitäisi olla.
    On selvää, että kannattamaton duuni loppuu, ja silloin on myöhäistä perua kovia etuisuusvaatimuksia.
    Satamatyöntekijöillä on kohtuuttomat sopimukset, mm vähintään vuoden palkka jos irtisanominen on liiton sääntöjen vastainen.
    Liiton säänöt ja sopimus työnantajan kanssa sanoo edelleen, että työntekijä voidaan irtisananoa vain liiton hyväksynnällä - ei hemmetti, ei tällaista voi olla enää tänä päivänä!
    Paperiliitto ei ole se ainoa hulluja sopimuksia aikaan saanut liitto, kyllä satamatyöntekijät ovat osanneet omituiset etunsa aikaansaada nekin.

    Äänestä

  • stuuvarit kirjoitti:

    kusi omaan kenkään....

    Tosi hyvin sanottu. Ja haisee!

    Äänestä

  • hankolainen jo 29 vu kirjoitti:

    Tosi hyvin sanottu. Ja haisee!

    joo jos vaatimus kaikessa mahdottomuudessaan menee läpi niin on turha kuvitella että työnantaja suostuu palkkaamaan enään yhtäkään vakituista duunaria.varamiespalvelulle tämä tosin olis todellinen kultainen kädenpuristus,näin olettaisin jos firmalla menee heikosti ja joudutaan tekemään ikäviä henkilöstö vähennyksiä ja joudutaan maksamaan vuoden palkka esim assistorin tapauksessa se olis merkinnyt koko paskan konkurssia.käytin tässä assistoria esimerkkinä vaikka kyse on sataman jutuista mutta tuo käytäntö tulis kyllä leviämään muuallekkin ja jo sen takia sen toteutuminen on varsin utopistinen ajatus.....tämä siis on mun ajatus.

    Äänestä

  • tenunenä kirjoitti:

    Ei ole siis kyse sopimusneuvotteluista, vaan jo aiemmin sovituista työehdoista - valitettavasti.

    Äänestä

  • Hankolainen jo 30v kirjoitti:

    No mitä hittoa sitten lakkoillaan. Ammattiyhdistyksen johdon kolistelua. Onko vaalit tulossa? Kele! Taitaa olla Hangonkin stuuvarit köydessä talutettavia, viedään kuin pässiä.

    Kannattais ottaa irtiotto koko AKT:stä (ahtaustyön kahelit terroristit) ja alkaa olla oman tien kulkijoita, ihan kuin Hanko haluu olla erossa Raaseporista.

    Äänestä

  • tenunenä kirjoitti:

    joo jos vaatimus kaikessa mahdottomuudessaan menee läpi niin on turha kuvitella että työnantaja suostuu palkkaamaan enään yhtäkään vakituista duunaria.varamiespalvelulle tämä tosin olis todellinen kultainen kädenpuristus,näin olettaisin jos firmalla menee heikosti ja joudutaan tekemään ikäviä henkilöstö vähennyksiä ja joudutaan maksamaan vuoden palkka esim assistorin tapauksessa se olis merkinnyt koko paskan konkurssia.käytin tässä assistoria esimerkkinä vaikka kyse on sataman jutuista mutta tuo käytäntö tulis kyllä leviämään muuallekkin ja jo sen takia sen toteutuminen on varsin utopistinen ajatus.....tämä siis on mun ajatus.

    ei sovi sulle.

    Äänestä

  • paljon, se kirjoitti:

    ei sovi sulle.

    Eli, tuo kertomani sopimus oli olemassa, mutta nyt ollaa viime sunnuntaista lähtien sopimuksettomassa tilassa, ja aika näyttää saadaanko noita kohtuuttomia etuuksia vähennettyä uudella sopimuksella.
    En voi muuta sanoa, kuin että omaa oksaansa sahaavat. Ahtaajat ovat itse varmasti ihan kunnon kavereita, mutta heidän etujen ajajat ovat luupäisiä hölmöjä, kun eivät ymmärrä nykymaailman realiteetteja ja aiheuttavat näin ongelmia sekä työnantajille, Suomelle ja samalla myös ahtaajille.

    telet...............

    Äänestä

  • mitä kirjot kirjoitti:

    telet...............

    Onko siis parempi, että ammattiliitto tekee sellaiset sopimukset jotka eivät yksinkertaisesti toimi nyky-yhteiskunnassa ja työpaikat menetetään vain siksi, että sopimukset tekevät työn hinnasta liian korkeita.
    Hangon ahtaajien voisi kuvitella ottavan tilanteen omiin käsiinsä, ja tekevän paikallisen sopimuksen, jossa noista älyttömistä eduista luovutaan ja näin pelastetaan työpaikat.
    Ahtaajien jo perusansio on huimaa luokkaa, eli n. 38.000€ vuodessa, kaikkine lisineen se on kuulemma keskimäärin 47.000€ luokkaa, eli monet todella koulutetut alat saavat vähemmän vuodessa kuin keskimäärin ahtaajat.
    En ihan heti ymmärrä miksi näin pitäisi olla, onko ahtaaminen jotenkin arvokkaampaa duunia kuin vaikkapa sairaanhoitajien.
    Ahtaajat on koko maan kaupalle ydinasemassa, miksi he saisivat hyödyntää tuota asemaa kiristämällä itselleen ansiottomia etuja?
    Herätkää kundit, nyt elämme kilpailuyhteiskunnassa jossa yksi rengas ketjussa ei voi ryöstää ja kiristää kokonaisuudelta ansiotonta osuutta tuotosta.

    Äänestä

  • Hankolainen jo 30v. kirjoitti:

    Kyllä ihmiset jaksaa itkeä kun hampparit taistelee työ-oloistaan!!
    Raskas,likainentyö ja säähän katsomatta SUOMI elää hyvin ja tarvikkeet kauppoihin jne..................................!
    Moni ei jaksaisi edes viikkoa kovaa tahtia.
    Porukkaa vähennetty ja silti laivat ovat poistuneet satamasta "maha" täynnä maailmalle!
    MEILLÄ on mahtia silloin kun on tarvista!
    Näin pieni porukka ja suomi on hetkessä polvillaan...luulisi olevan narisijoilla hieman kunnioitusta!!!!!

    Äänestä

  • Ehta HAMPPARI kirjoitti:

    Työehtosopimuksen pykälä jossa määritellään, että irtisanomisen tullen maksetaan 12kk palkka ei koske normaalia työn tekoa, vaan tilannetta jossa työt jostain syystä loppuu tai henkilö on muuten tarpeeton tai hankala työnantajalle - täysin kohtuuton sopimus jollaista kellään muulla työntekijäporukalla ei ole.
    Se, että rehkitte meidän kaikkien muitten hyvinvoinnin eteen on hieno juttu, mutta sitä ei saa käytää kiristyskeinona omien etujen saamiseksi.
    Kyse ei ole pelkästään teidän hyvinvoinnista, vaan kaikien niitten jotka tuohon maahantuonti tai vientiketjuun kuuluvat, ja niitä on moninkertainen määrä teihin verrattuna.
    Olen usein ihmetellyt sitä, että mm kirurgit eivät loppujen lopuksi tienaa ihmeemmin verrattuna vaikkapa hammaslääkäreihin. Kumpikohan on ihmisten elämän kannalta tärkeämpiä?
    Jos työn kouluttama ahtaaja tienaa lähes 50.000€ vuodessa, niin en menisi määrittelemään heitä ihan palkkakuopassa oleviksi, ja sitten pitäisi olla vielä nuo työllisyysturvat ja monet edut mitä ei kovinkaan monella työntekijäryhmällä ole.
    Olisitte nyt vaan tyytyväisiä, että on vielä duunia, ja helpottakaa tilannetta niin, että duunia on Hangon satamassa vielä tulevaisuudessakin.

    Nyt on ylityökiellon takia siirretty viikonloppulasteja muihin satamiin. Ei tarttee odottaa takaisin.
    Kun Hangossa viivyteltiin autokapasiteetin kanssa, niin autotuontia siirtyi Kotkaan, eikä ole enää takaisin tullut.

    Omaan nilkkaan suuvarit kolahtaa ja pahasti.

    Äänestä

  • Hankolainen jo 29v kirjoitti:

    Nyt on ylityökiellon takia siirretty viikonloppulasteja muihin satamiin. Ei tarttee odottaa takaisin.
    Kun Hangossa viivyteltiin autokapasiteetin kanssa, niin autotuontia siirtyi Kotkaan, eikä ole enää takaisin tullut.

    Omaan nilkkaan suuvarit kolahtaa ja pahasti.

    Stuuvarit vois ruveta tekemään vain päivävuoroa ja maanantaista perjantaihin, niin olisi joka viikonloppu vapaa. Ja sitten tuo sataman kolina ja paukekin rauhoittuis eikä häiritsis niin kaupunkilaisia. Ja rekkojen kaupungin läpimenoliikenne vähenis ja olis vaan arkipäivinä.

    Tää lakkohomma on helsinkiläisten AKT-kenraalien salajuoni, jonka Helsingin satama on saanut aikaan. Kenraalit saa isot pullarahat ja Helsingin satama lisää lasteja!

    Äänestä

  • TB-baari kirjoitti:

    Ahtaajat ja työnjohto ovat antaneet periksi minkä voivat!
    Vaan kun ei kuulemma johdolle kelpaa????
    Palvelut ovat olleet huippuluokkaa vaan eipä enää, koska kaikki palvelut ovat tullet liian kalliiksi ja lopetettu!
    Ahtaajille on satanut SKEIDAA niskaan vaikka kaikkensa ovat antaneet.

    Vaatimukset on kuusta ja koko ajan syytetään vain työnantajaa. Tehkää töitä kele! Menkää vaan lakoon ja olkaa vaikka 10 kuukautta. Ei paljon paina. Vi ska si, onko sitten jo työhaluja.

    Äänestä

Ei ihan riitä myötätuntoa.....onhan se työ raskasta ja vaarallistakin, mutta olette tottuneet saamaan muutaman tunnin työllä kokonaisen työvuoron ansiot ja ylityölisät..... monet teistä suoraan keskikoulusta tai ammattikoulusta ilman muuta koulutusta ja tienaatte kuitenkin enemmän kuin pitkälle koulutetut lääkärit, opettajat jne. kaivatte maata omien jalkojenne alta, ja aika moni jo irtisanottukin....ette te ole korvaamattomia.
Varamiespalvelu kuulemma tuo työvoimaa Aasiasta ; ) Järki käteen, onhan työnantajankin mietittävä kannattavuutta Montako kertaa näistä neuvotteluista muuten on selvitty ilman lakkoa tai lakonuhkaa????

Äänestä
  • AKT luulee olevansa jäsentensä puolella, vaan miten ihan oikeasti menee, koko Suomi kärsii ja ihmiset menettää työpaikkansa, AKT:n jäsenet kaikkien mukana.
    Olisi jo korkea aika ymmärtää, että ei ole kyse jostain irrallisesta työntekijäporukasta, vaan kokonaisuudesta jossa yksi pieni mutta vaarallisen merkittävä lenkki alkaa lakkoilla ja pilaa kokonaisuuden mahdollisuuden olla kansallisesti tehokas ja pärjätä ulkopuolista kilpailua vastaan.
    AKT on käsittämättömän raaka ja omahyväinen ammattiliitto, joka ei kaihda mitää keinoa jäsentensä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, mutta nyt on tilanne toinen, väärillä toimenpiteillä omakin porukka menettää työpaikkansa, ja niitä ei sitten AKT:n johtoa vaihtamalla saada enää takaisin.

    Äänestä

  • Hankolainen jo 30v. kirjoitti:

    AKT luulee olevansa jäsentensä puolella, vaan miten ihan oikeasti menee, koko Suomi kärsii ja ihmiset menettää työpaikkansa, AKT:n jäsenet kaikkien mukana.
    Olisi jo korkea aika ymmärtää, että ei ole kyse jostain irrallisesta työntekijäporukasta, vaan kokonaisuudesta jossa yksi pieni mutta vaarallisen merkittävä lenkki alkaa lakkoilla ja pilaa kokonaisuuden mahdollisuuden olla kansallisesti tehokas ja pärjätä ulkopuolista kilpailua vastaan.
    AKT on käsittämättömän raaka ja omahyväinen ammattiliitto, joka ei kaihda mitää keinoa jäsentensä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, mutta nyt on tilanne toinen, väärillä toimenpiteillä omakin porukka menettää työpaikkansa, ja niitä ei sitten AKT:n johtoa vaihtamalla saada enää takaisin.

    potkut vaan stuuvareille, kyllä sinne on tulijoita pitkät jonot ja halvemmalla.

    Äänestä

  • hankolainen jo 50v. kirjoitti:

    Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n purkamaan kuljetus- ja huolintaliikeitä vastaan julistetut kaksi saartoa. Käräjäoikeus vahvisti päätöstään yhteensä 700 000 euron uhkasakolla.

    AKT julisti Lillbackan kuljetus- ja huolintayhtiöt saartoon 15. helmikuuta. Käräjäoikeus antoi purkutuomionsa 500 000 euron uhkasakolla lisättynä 17. päivä ja AKT purki saarron seuraavana päivänä.

    Multi-Link Terminals -nimisen yhtiön AKT asetti saartoon 12. helmikuuta. Käräjäoikeus määräsi viime viikon perjantaina tämänkin saarron purettavaksi, ja asetti lisäksi AKT:lle 200 000 euron uhkasakon.

    YLE Uutiset
    Lisäksi:
    Paperitehtaat ovat alkaneet siirtää tilauksiaan muissa maissa olevilleen tehtaille lakon uhan takia.

    Äänestä

  • hankolainen jo 50v. kirjoitti:

    potkut vaan stuuvareille, kyllä sinne on tulijoita pitkät jonot ja halvemmalla.

    Jos stuuvareiden lakon takia paperitehdas pysähtyy, niin palkanmaksu paperityöläiselle loppuu.

    Äänestä

  • Vain sivustaseuraaja kirjoitti:

    Jos stuuvareiden lakon takia paperitehdas pysähtyy, niin palkanmaksu paperityöläiselle loppuu.

    niin lakkoillaan ja työnnetään duunit muiden maiden tehtaisiin, sillä me päästään eroon kinaamisesta, ei ole enää mistä kinata, muuta kuin ehkä siitä kuinka kauan työttömyyskorvausta ja kuinka paljon itse kukin saa.
    Ollaan me vaan tyhmiä, ja AKT kaikkein tyhmin ei ymmärrä missä raja kulkee ja pilaa jäsentensäkin elämän!

    Äänestä

  • jos työ ei maistu kirjoitti:

    1970-luvulla Urho Kekkonen uhkasi kutsua lakolla uhanneet veturinkuljettajat ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Siis AKT:n lakkoilijoille kutsut kahden viikon metsäjotokselle, erityisaiheena lumessa kahlaaminen ja risujen keruu. Ja pääpukari Rädylle neljän viikon reissu, kun ei TV-haastattelussakaan myönnä, että hän on lakon aloittanut, ei työnantajat.

    Ja vain näkkileipää ja teetä evääksi. Ja peili mukaan, josta näkee, ketä syyttää!

    Äänestä

Hesari esittelee AKT:n johtaja Rädyn profiilin: intensiivinen, umpimielinen, syksyllä 2007 AKT:n toimiston työntekijät marssivat ulos palkkaneuvotteluiden vauhdittamiseksi - työnantaja Räty oli haluton neuvottelija.

Ennuste ei ole hyvä.

Hangon porukoiden kannattaisi irtautua koko sopasta ja olla itsenäisiä?

Äänestä
  • ovat yksinkertaisuudessaan kaikkein tyhmimpiä. Turhaa pullistelua, joka johtuu kesken jääneestä koulunkäynnistä. On ikävä ajatella, minkä suuruinen lasku muulle yhteiskunnalle tästä pelleilystä tulee. Ahtaajat ovat täysin ylipalkattua väkeä ja homman voisi hyvin ulkoistaa ja ottaa tilalle pätkätyövoimaa.

    Äänestä

  • från Hangö kirjoitti:

    ovat yksinkertaisuudessaan kaikkein tyhmimpiä. Turhaa pullistelua, joka johtuu kesken jääneestä koulunkäynnistä. On ikävä ajatella, minkä suuruinen lasku muulle yhteiskunnalle tästä pelleilystä tulee. Ahtaajat ovat täysin ylipalkattua väkeä ja homman voisi hyvin ulkoistaa ja ottaa tilalle pätkätyövoimaa.

    Kuuntelin aamusella Rädyn selityksiä, tuolla miehellä ei ole kaikki tallella, realiteetit ja todellisuus on jossain aivokapasiteetin ulottumattomissa.
    Turha kommentoida noita mielipiteitä, sillä niihin ei varmaan edes ahtaajat itse usko.
    Pelkästään teknologiateollisuuden tiimoilta ennustetaan hyvin nopeasti irtisanomisia ja jopa niin, että niitä tulee enemmän kuin koko Suomessa on AKT:n ahtaajajäseniä - vaivaiset 3000.
    On sairasta, että 3000 työntekijää aiheuttaa irtisanomisia ja työpaikkojen lakkauttamisia enemmän kuin heitä itseään on, ja vain ja ainostaan järjestön johtajien oman arvon pönkittämisen takia.
    Herätkää ahtaajat, ajaako AKT teidän etuja ihan tosissaan, ajatteleeko se, että osa teistä saa potkut tämän lakon takia, ja on aivan varmaa, että teistä osa korvataan henkilöillä, joilla ei ole sidoksisuutta AKT:hen.
    Huollinta ja ahtausfirmat vaan konkkaan, ja uudet toimijat tilalle, alkaa Suomikin saada satamien kulut oikealle tasolle ja kilpailukyvyn kuntoon - näin se vaan jatkossa menee.
    Omiin housuihinne kusette, se on varmaa.

    Taitaa tälläkin palstalla olla pelkkiä porvareita tai muuten vaan kateellisia.
    Kellään muilla ei ole MUNAA taistella omien hyvinvoinin hyväksi.
    Hampparit ovat lakkoilleet kautta-aikojen ja saavuttaneet huomattavat parannukset,
    niin porvareiden ja muten vaan kateellisten elämään.
    Nautitte sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.
    Lakkoilleet myös TOISTEN puolesta, vaan eipä meille apuja saa.......
    Paperi lakkoili 7vko:a ja selvisi ja homma jatkuu....
    Ei ahtaajat itkeneet vaikka rullia ei tullut satamaan.
    Ja nyt kun näin pieni porukka joilla on MUNAA on kaatamassa koko Suomen.
    Tässä kun oikein miettii, niin toivoo vain etei valta nouse liikaa päähän!
    Mikä takia aina hampparit näyttää suunnan porvareille ja muuten kateellisille???
    Miettisitte vähän nokkaanne pitemmälle,ennen kuin vikisette.
    Aina vaan valitettaan kateellisina hamppareiden palkoista, vaan ei ajatella ylityötuntien määrää,
    uhrattuja vkloppuja. Satoi tai paistoi, kylmä tai kuuma niin siellä painitaan paskaisissa työ-oloissa.
    Me emme istu hienossa lämpoisessä huoneessa ja ettei nenä ole liian lähellä ikkunaa jottei jäädy, niin kuin porvarit tai muuten kateelliset. Ainoastaan työtä pelkäämättömät viihtyy satamassa.
    Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi elämää..........
    Kyllä se jatkuu lakon jälkeenkin.

    Äänestä

  • Ehta hamppari Hangos kirjoitti:

    Nyt ei haeta syyllistä, vaan Lahtista. Ymmärrän "punaisen" ja subjektiivisen näkemyksen asiaan. Vanha sananlasku pätee myös tässä; jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Hankolaiset ahtaajat kuuluu tähän porukkaan ja he ovat siis syyn takeettomia. Tällainen porukka on liian helposti johdateltavissa hölmöyksiin, koska kukaan ei uskalla tai osaa ajatella omilla aivoilla.

    Äänestä

  • Ehta hamppari Hangos kirjoitti:

    Taitaa tälläkin palstalla olla pelkkiä porvareita tai muuten vaan kateellisia.
    Kellään muilla ei ole MUNAA taistella omien hyvinvoinin hyväksi.
    Hampparit ovat lakkoilleet kautta-aikojen ja saavuttaneet huomattavat parannukset,
    niin porvareiden ja muten vaan kateellisten elämään.
    Nautitte sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.
    Lakkoilleet myös TOISTEN puolesta, vaan eipä meille apuja saa.......
    Paperi lakkoili 7vko:a ja selvisi ja homma jatkuu....
    Ei ahtaajat itkeneet vaikka rullia ei tullut satamaan.
    Ja nyt kun näin pieni porukka joilla on MUNAA on kaatamassa koko Suomen.
    Tässä kun oikein miettii, niin toivoo vain etei valta nouse liikaa päähän!
    Mikä takia aina hampparit näyttää suunnan porvareille ja muuten kateellisille???
    Miettisitte vähän nokkaanne pitemmälle,ennen kuin vikisette.
    Aina vaan valitettaan kateellisina hamppareiden palkoista, vaan ei ajatella ylityötuntien määrää,
    uhrattuja vkloppuja. Satoi tai paistoi, kylmä tai kuuma niin siellä painitaan paskaisissa työ-oloissa.
    Me emme istu hienossa lämpoisessä huoneessa ja ettei nenä ole liian lähellä ikkunaa jottei jäädy, niin kuin porvarit tai muuten kateelliset. Ainoastaan työtä pelkäämättömät viihtyy satamassa.
    Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi elämää..........
    Kyllä se jatkuu lakon jälkeenkin.

    Ja sinä hamppareiden edustaja olet sitten käynyt opintomatkalla joskus aikoinaan Neuvostoliitossa.
    Sinun puolustuksesi (taisi kyllä olla yritelmä vitsiksi) ei pätisi edes Pohjois-Korean oikeuslaitoksessa - olisi selkeä pää pois-homma.

    Että onnea vaan Suomen viennin pysäyttämiselle ja se kyllä osuu sun omaan nilkkaan, niinkuin AKT:n olemassaoloon.¨- ihan natsijengiä koko patraski ja sitten tällaiset kananaivot, jotka puhuvat vain munista (hmmm mielenkiintoinen psykologinen näkökohta) puolustelevat sitä lakkoa.

    Ole nyt onnellinen kun ei tarvitse käydä töissä ja voi kaivaa töhnää varpaiden välistä ja avata vihdoin ikkunan ulkomaailmaan.

    Äänestä

  • Ehta hamppari Hangos kirjoitti:

    Taitaa tälläkin palstalla olla pelkkiä porvareita tai muuten vaan kateellisia.
    Kellään muilla ei ole MUNAA taistella omien hyvinvoinin hyväksi.
    Hampparit ovat lakkoilleet kautta-aikojen ja saavuttaneet huomattavat parannukset,
    niin porvareiden ja muten vaan kateellisten elämään.
    Nautitte sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.
    Lakkoilleet myös TOISTEN puolesta, vaan eipä meille apuja saa.......
    Paperi lakkoili 7vko:a ja selvisi ja homma jatkuu....
    Ei ahtaajat itkeneet vaikka rullia ei tullut satamaan.
    Ja nyt kun näin pieni porukka joilla on MUNAA on kaatamassa koko Suomen.
    Tässä kun oikein miettii, niin toivoo vain etei valta nouse liikaa päähän!
    Mikä takia aina hampparit näyttää suunnan porvareille ja muuten kateellisille???
    Miettisitte vähän nokkaanne pitemmälle,ennen kuin vikisette.
    Aina vaan valitettaan kateellisina hamppareiden palkoista, vaan ei ajatella ylityötuntien määrää,
    uhrattuja vkloppuja. Satoi tai paistoi, kylmä tai kuuma niin siellä painitaan paskaisissa työ-oloissa.
    Me emme istu hienossa lämpoisessä huoneessa ja ettei nenä ole liian lähellä ikkunaa jottei jäädy, niin kuin porvarit tai muuten kateelliset. Ainoastaan työtä pelkäämättömät viihtyy satamassa.
    Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi elämää..........
    Kyllä se jatkuu lakon jälkeenkin.

    ehta hampparille!!!!!
    "Se huutaa joka pelkää"
    Satoi tai paistoi, kylmä tai kuuma niin siellä painitaan paskaisissa työ-oloissa.
    -------------------------------------------------------------------------------------------------------------
    Onko teidän työ olot noin kurjia, voi pahus.
    tulisit joskus kokeilemaan meidän duunia niin tietäisit mitä on likainen työ,
    huoltamaan jätevesi asemia johon laskee parin tuhannen talouden paskat,eikä mekään tehdä töitä kuin ulkona (kuramontuissa veden alla )
    palkat 11-13e tunnilta ja jos kirjoitat "paskalisää 1,51e/h" niin yleensä tulee haukut pomolta
    eikä me olla lakkoiltu, huumorilla jaksaa töissäkin.
    eiköhän teidän asiat ole siellä satamassa ihan hyvin niitten palkojen osalta ja muitten asioitten kans!?

    Äänestä

  • Ehta hamppari Hangos kirjoitti:

    Taitaa tälläkin palstalla olla pelkkiä porvareita tai muuten vaan kateellisia.
    Kellään muilla ei ole MUNAA taistella omien hyvinvoinin hyväksi.
    Hampparit ovat lakkoilleet kautta-aikojen ja saavuttaneet huomattavat parannukset,
    niin porvareiden ja muten vaan kateellisten elämään.
    Nautitte sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.
    Lakkoilleet myös TOISTEN puolesta, vaan eipä meille apuja saa.......
    Paperi lakkoili 7vko:a ja selvisi ja homma jatkuu....
    Ei ahtaajat itkeneet vaikka rullia ei tullut satamaan.
    Ja nyt kun näin pieni porukka joilla on MUNAA on kaatamassa koko Suomen.
    Tässä kun oikein miettii, niin toivoo vain etei valta nouse liikaa päähän!
    Mikä takia aina hampparit näyttää suunnan porvareille ja muuten kateellisille???
    Miettisitte vähän nokkaanne pitemmälle,ennen kuin vikisette.
    Aina vaan valitettaan kateellisina hamppareiden palkoista, vaan ei ajatella ylityötuntien määrää,
    uhrattuja vkloppuja. Satoi tai paistoi, kylmä tai kuuma niin siellä painitaan paskaisissa työ-oloissa.
    Me emme istu hienossa lämpoisessä huoneessa ja ettei nenä ole liian lähellä ikkunaa jottei jäädy, niin kuin porvarit tai muuten kateelliset. Ainoastaan työtä pelkäämättömät viihtyy satamassa.
    Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi elämää..........
    Kyllä se jatkuu lakon jälkeenkin.

    No, kohta saat lähteä Vuosaareen töihin, kun Hangon satama lopettaa toimintaansa.
    Mutta se on varman tämän lakon tarkoituskin, kun Suomeen halutaan vain yksi satama ja se on Vuosaari, ja AKT tällä tavalla vauhdittaa kehitystä.

    Äänestä

  • RA kirjoitti:

    Eiköhän Vuosaaren hampparitkin ole lakossa, joten sinne on turha lähteä!

    Äänestä

  • Styyvare kirjoitti:

    koulutuksen saaneet ymmärrä mitä RA edes sanoi saatikka tarkoitti, voi pojat, ja tuollaiset saa n.4000€ kuussa - kyllä pitäis riittää.

    Äänestä

  • Styyvare kirjoitti:

    Eiköhän Vuosaaren hampparitkin ole lakossa, joten sinne on turha lähteä!

    Taidat olla lukutaidoton. Eikän kukaan ole puhunut tästä päivästä vaan tulevaisuudesta. Pari Transfennican laivaa on jo siirretty pois Hangosta ja muutkin laivat siirtyvät sinne missä palvelu on halvempaa ja tehokaampaa ja se satama ei taida olla Hangon satama vaan Vuosaari ja Baltian satamat.

    Äänestä

  • Styyvarille kirjoitti:

    Sulla ei oo mitään hajua todellisuudesta!!!
    Hanko on Transfennicalle nr.1
    Palvelut on toimineet todella hyvin!
    Ed. Toimitusjohtajan mukaan palvelut tuottivat ja ne kannatti.
    Ja nykyisen mukaan mikään ei kannata ja suurin-osa palveluista on lopetettu.
    Ja mitä ahtaajiin tulee, niin duunia on painettu niska limassa ja onnex Trafella on OIKEAA tietoa.
    Joten jos Trafe päättää siirtää laivansa muualle niin ei ainakaan ahtaajien eikä LAKON vaan
    jostain aivan muusta syystä............?
    Vuositasolla varustamo säästää miljoonia € poltto-aine kuluissa kun laskee Hanko-Vuosaari-Hanko välin erotuksen. Ajo-aika n.10-12h eikä tuntikulutus ole aivan pientä tuon kokoisilla laivoilla.

    Äänestä

  • Ehta hamppari hangos kirjoitti:

    Minä en ole puhunut mistään Transfennicasta. Mutta jos puhutaan niin en kyllä usko, että Hanko olisi heille no 1, silloin he eivät olisi siirtäneet laivoja pois. Kaikki jotka vähän ymmärtävät tietävät, että tämän päivän yritykset siirtyvät sinne missä saavat hyvää palvelua mahdollisimman halvalla. Paperiteollisuus on siirtämässä vientinsä Vuosaareen ja sama koskee muita vientiyrityksiä, joten ei Transfennica ole kiinnostunut ajamaan tyhjillä laivoilla Hangosta Eurooppaan vaikka ajo-aika ja polttoainekulutus puhuisi Hangon puolesta.

    ennustettavissa jo vuosia sitten. Ahtaajien lakko on nyt omiaan kannustamaan toimintojen tehostamisiin. Eli vientituotteet siirtyvät satamiin joiden kautta siirtyvät mahdollisimman edullisesti ja tehokkaasti maailmalle. Tässä tapauksessa kyseessä on Vuosaaren uusi suursatama joka tulee nielaisemaan lähialueiden vientituotteet.
    Viimeistään nyt olisi aika hankolaisten herätä koskien sataman investointeja ja velkataakan suunnittelematonta kasvattamista. Mikäli sataman vuosittainen vienti laskee kymmeniä prosentteja niin velkojen kuolettaminen saattaa muuttua varsin hankalaksi. Kaupungin pinnalla pysyminen o hyvin pitkälle ainoastaan yhden kortin varassa. Vai mistä löytyy se rahavirta joka korvaa mahdolliset sataman tappiot?
    Eli satamien toimintojen viimeisen päälle tehostamista sekä lisävelan tuottaminen minimiin ja rahojen suuntaamista olemassaolevien velkojen maksuun. Pitkälti kiinni sataman kilpailukyvystä mikäli hanko pysyy hankona. Vai lausutaanko raasepori parin vuoden sisällä?

    Äänestä

  • Ei hyvältä näytä kirjoitti:

    Hanko on edelleen erittäin teollistunut kaupunki, ei siis vain ja ainoastaan satamasta elantonsa saava - tätä eivät kumma kyllä monet ole ymmärtäneet.
    Aivan toinen juttu on se, miten paljon hankolaiset yritykset tarvitsevat sataman palveluksia, jotkut paljon, jotkut ei lainkaan.
    Yhtälö on hankala, sillä emme elä umpiossa nimeltä Hanko, vaan suomalaisessa yhteisössä, jossa Hanko on logistinen toimija ja sen lisäksi työllistävä yhteisö teollisuuden ja oman väestön tarpeiden kautta.
    On mahdotonta ennakoida tulevaisuutta näin monimuotoisessa tilanteessa, joten jätettäköön se ajan ratkaistavaksi, mutta sen voi aina sanoa, että mitä tehokkaammin toimimme, sitä paremmin pärjäämme, ihan riippumatta siitä, onko kyseessä satama, kaupunki tai teollisuus ja palvelut, kaikkien pitää olla huippuunsa trimmattua jotta tulevaisuudessa pärjätään.
    Ja nyt asiaan, kaikkien toimijoiden pitää ajatella kokonaisuutta, ei ole järkevää kuvitella, että osa toimijoista ansaitsee sitoutumisesta työhön enemmän kuin toiset, saatikka niin, että tuo hienosti hämärretty nimitys "muutosturva", olisi erilainen eri työntekijäryhmillä.
    Ahtaajien vaatimukset on perusteettomia, olkoonkin, että joku hullu on mennyt lupaamaan jotain mitä ei sitten pystykään toteuttamaan. On moraalisesti erittäin arvelluttavaa, että joku työntekijäryhmä voi olemattomalla ammattitaidolla varustettuna ohjata yhteiskunnan tekemisiä.
    Jo nyt on ahtaajien lakko aiheuttanut moninkertaiset tappiot Suomelle suhteessa omien vaatimustensa kustannuksiin. Juttu kun on vain niin, että maksumiehiksi joutuu taho jolla ei vaatimuksiin ole varaa vastata. Koko Suomella olisi, mutta sehän ei vaan ole realistista.
    Kokonaisen kansakunnan kiristäminen taholta jolle koko kansakunna hyvinvoinnin ylläpitäminen ei kuulu on törkeää ja yhteiskuntavastuutonta.
    Oma kantani on se, että AKT on saanut jo aiemmin ihan liian hyvät ja yhteiskuntaa ajatellen vaaralliset sopimukset aikaiseksi.
    Laittaisin ahtausyritykset konkkaan ja perustaisin uudet joihin saisi vapaasti palkata työhön halukasta porukkaa, ehkä jopa nykyisiä ahtaajia uusina työntekijöinä - muuta mahdollisuutta en näe.

    kaataako naamakirja lakon??? todella mielenkiintoinen tilanne tai tulee olemaan:-)

    Äänestä

  • Styyvarille kirjoitti:

    Taidat olla lukutaidoton. Eikän kukaan ole puhunut tästä päivästä vaan tulevaisuudesta. Pari Transfennican laivaa on jo siirretty pois Hangosta ja muutkin laivat siirtyvät sinne missä palvelu on halvempaa ja tehokaampaa ja se satama ei taida olla Hangon satama vaan Vuosaari ja Baltian satamat.

    Joustamattomuus,... epävarmuus palvelun toimimisesta... taloudellinen puoli...
    eikös joku merkittävä automerkki olekin jo siirtymässä pois Hangosta ja Suomesta?

    "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."

    Äänestä

Torniossa avattiin satama lakosta huolimatta ja Outokumpu saa tuotteensa maailmalle.
Hangossakin pitäisi ruveta vaan hommiin ja toimittaa Sapin tuotteet maailmalle. Stuvareita on muutama kymmen. Heidän etujen sa mukaista olisi tehdö töitä ja sopia paikallisesti asiat. Transfennica ajaa nyt Baltistskiin, ja ei ole kyllä sinne Euroopasta ainakaan pitempi matka kuin Hankoon. Ja ahtaajakulut varmaan ainakin puolet pienemmät. Ja Suomen rekat ajaa mielellään hakemaan kuormia Virosta. Ei ole pitkä matka ja saa ostaa samalla halpaa viinaa tuliaisiksi! Jess!

Muutosturva-asia on ihan kunnossa jo nyt. Pitkäaikaisilla työntekijöillä on 6 kk palkallinen irtisanomisaika. Lisäksi työnantaja on velvollinen 9 kk:n ajan ottamaan irtisanotun työntekijän takaisin töihin olkoon ollut töissä kuinka kauan tahansa. Tämä on yhteensä 15 kk turvaa! Lisäksi työttömyyden alettua on ansiosidonnainen päivära 500 työpäivää, joka on about 24 kk! Ansiosidonnainen on aika paljon yli 4000 euron ansiosta/kk. Kyllä niillä menee tosi hyvin eteenpäin.

Hangon pääluottamusmiehen selitys Västiksen yleisöpalstalla AKT:n vaatimuksesta oli niin sekava, että ymmärsikö itsekään. Ja kaiken lisäksi AKT:n vaatimus "ei ole tästä valtakunnasta". Ei siinä ole kysymys muutosturvasta, siihen on koira haudattuna. Jos menee läpi, niin johtaa pätkätöiden lisääntymiseen. Ajaa tavoitetta vastaan.

Asiat on kunnossa. Muutosturva on ihan hyvässä hoidossa. Töihin vaan. Ja peukalot pystyyn, että Transfennica tulee vielä takaisin.

Äänestä
  • Joo, saapas nähdä milloi menevät korkeasaarenkin apinat lakkon..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hei haloo! kirjoitti:

Transefennica aikoo siirtää laivansa sinne, missä saa asiakaspalvelua. Laivoja pitää purkaa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hangossa ei tunnu olevan halukkuutta tähän.

Ei kai tämä ole sitä männävuosien ruotsalaisten touhua, kun siellä piti maksaa jo siitä, että tulevat töihin. Kun alettiin vaatimaan lääkärintodistus lyhyiltäkin sairausajoilta, niin kansa siitä kyllä ihmeellisesti tervehtyi.

Iltavuorot, yövuorot ja viikonloppuvuorot on ihan normaaleja käytäntöjä tämän päivän työelämässä.
Tai sitten pitää vaihtaa alaa, mennä kilometritehtaalle töihin, siellä on hyvät vuorojärjestelyt. Onhan sekin yksi vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu