No tietysti kiihokkeita anaaliseksiin liittyy useita. Mutta tässä keskustelussa keskitytään vaginan ja rektumin eroihin, joten mennäämpä asiaan.
Peppu, kuten pimpsakin tuntuu erilaiselta riippuen naisesta. Riippuu myös, missä kohtaa miehen penistä on herkin alue, josta kuuluu puristaa. Kaikki vaikuttaa ja on yksilöllistä! Olen ollut naisen kanssa, jonka peppu oli melko löysä, nykyään tiukkapeppuisen kanssa ja yksi oli siltä väliltä.
Peppupanoissa myös asento on huomattavasti tärkeämpi vaikutin kuin vaginaaliseksissä näin miehen näkökulmasta - ja myös naiselle, sillä yleensä joka naisella on eri asento, missä se esim tuntuu hänestä parhaalta tai joku asento, missä se sattuu hirveästi.
En erittele asentoja mutta joissain asennoissa takapuoleen työntäessä tuntee sellaisen imumaisen puristuksen, joka ei tunnu vain suuaukolla, kuten monet väittävät, vaan hieman suuaukolta eteenpäinkin. Tuntuu todella hyvältä ja juuri sellaiselta kuin peppuun työntämisestä odottaakin. Tämä tuntemus erottaa anaaliseksin kaikkein selkeiten vaginaaliseksistä.
Eräässä asennossa alan laueta melkein heti työnnyttyäni peppuun, niin paljon se puristaa ja tässä tapauksessa juuri siitä pepun suulta. Huomattavaa on myös se, että tässä kyseisessä asennossa kalua ei saa edes niin syvälle kuin muissa asennoissa eli se puristus kohdistuu minun tapauksessa herkimpään kohtaan penistä. Pidätellen ja hidastellen tämä asento aiheuttaa miehessä monta minuuttia kestävän laukeamisen tunteen (eli kun pidättelee laukeamistaan kokoajan sillä hilkulla). Tunne on aika seko. Vain se, ettei voi päästellä kunnolla menemään koska heti laukeaa, verottaa tätä fiilistä.
Kuten emättimen, myös pepun puristus löystyy yhdynnän jatkuessa. Emätin löystyy nykyisen partnerini kanssa hyvin pian todella tiukasta normaalin tuntuiseksi (alle minuutissa) ja pysyy normaalina ihan niin kauan kuin jaksaa panna. Peppu taas pysyy piukeana ja imevänä pitempään (2-4 minuuttia) mutta löystyy sitten löysemmäksi kuin emätin löysimmillään. Niin pepun kuin emättimenkin puristustuntumaa voi lisätä kesken yhdynnän vetäytymällä hetkeksi ulos, mikä kuitenkin johtuu enemmän peniksen herkkyyden palautumisesta kuin naisen tiukkuuden palautumisesta.
Kakkonen on ykkönen, kun sen oikean löytää, mutta on ykkönen erittäin hyvä kakkonen! Siitä ei pääse yli eikä ympäri (yritetty on useasti), mutta naistenhan ei tätä asiaa tarvitse surra, sillä heiltähän löytyy molemmat (kaks ja yks) ja molempi parempi on tässä tapauksessa mitä osuvin sanonta! Henkisellä puolella on ihan kiinni siitä, millä tuulella sattuu olemaan. Sekä anaaliseksi että vaginaaliyhdyntä voivat tuntua läheisiltä ja rakkaudellisilta kokemuksilta, tai ne voi halutessaan kääntää perverssiksi himoitsemiseksi. Toki se, että nainen yleensä nauttii enemmän vaginaaliseksistä tekee sen, että siinä yhteyden kokemus on suurempi kuin peppuseksissä konsanaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
palstalla?
Kuuluisi enemmän tuohon perämoottorit-osioon.
Tarkkuutta nuorimies,tarkkuutta!
Oliskohan tuo Tiger Woodsin Elin hyvä?
Такие, как во влагалище, а также pepun сношение löystyy сжатие продолжается. Вагинальные löystyy нынешним партнером с очень жесткой, как только она казалась нормальной секс-бизнеса (менее чем за минуту) и поддержания нормальной лишь столько, сколько jaksaa получить. Батт снова остается piukeana и imevänä дольше (2-4 минуты), но затем löystyy flimsier чем вагинальный löysimmillään. Pepun, чем влагалище, могут чувствовать давление, чтобы увеличить общения между снятии с того момента, из которых, однако, скорее обусловлена восстановлением чувствительности полового члена, чем возвращение женщины на жесткой.