Kantelettaren Jeesus

Me ihmiset olemme tottuneet jo muinaisista roomalaisista lähtöisin olemaan puolustusasemissa. Toinen ihminen on usein toiselle susi. Me pelkäämme sitä mitä emme tunne. Olemme niin paljon kokeneet kateutta, joka synnyttää vihaa ja ennakkoluuloja. Jos olemme jotenkin erilaisia kuin suurin osa muista, ja kaikkihan meistä on, kun ruvetaan lähemmin tutkimaan, koemme olevamme uhattuja. Kilpailuyhteiskuntamme on pannut meidät kilpailemaan, kuka voittaa, kuka häviää? Voittajan täytyy olla todella vahva, että kestää paineen, kateuden paineen. Samoin myös häviäjän, hänenkin täytyy olla vahva, jos ei muuten, niin oman itsensä vuoksi. On uskottava, että vielä paistaa aurinko risukasaankin.

Tämä sama kilpailu, joka alkaa koulussa, jatkuu työpaikalla. Nykyään on taustalla koko ajan uhka, kuka saa jäädä, kuka joutuu lähtemään. Sen kummemmin johtajat kuin työntekijätkään eivät ole turvassa. Jännitys aiheuttaa kiusaamista ja heikot sortuu elon tiellä. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki luvallista, ja sodasta tässä on kysymys, on kysymys jokapäiväisestä leivästä. Ihminen laitetaan ahtaalle ja puristetaan mehut ulos. Yritetään sitten uskotella, että työolot muka paranee palkkoja nostamalla. Eihän siitä ole kysymys, vaan ongelma on paljon syvemmällä. Ongelma on siinä, että ihmisen pitäisi joskus saada levähtää ja tuntea olevansa rakastettu omana itsenään ja olevansa turvassa.

Ei edes silloin, kun olisi pieni hengähdystauko esimerkiksi joulu, ei silloinkaan ihminen saa hengähtää vaan joulunpaineet, sukulaiset, pakolliset kohtaamiset, pakolliset lahjat, siivot, kinkut, piparit ym. ym. vaatimukset odottavat. Ja tässä pitäisi vielä olla tilaa Joulun Lapsellekin? Missä välissä ehtii hengähtää.

Kaikki tämä kieroituneisuus tekee meidät ihmiset kieroiksi. Mikään ei ole enää aitoa. Kun avaa television, sieltä tulee seksiä ja väkivaltaa, se mikä on väärin väännetään oikeaksi ja lapsemme ja nuoremme kasvavat ainakin taatusti kieroon. Jos meillä aikuisilla nyt edes jonkin verran vielä "suodatin" toimisikin.

Kun tulisi joku, joku joka sanoisi: "Älä pelkää, älkää peljätkö. Minä rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet." Sinun ei tarvitse yrittää enää mitään, ei tarvitse yltää mihinkään saavutuksiin. Olet vapaa.

Jouluna 2000 vuotta sitten tämä tapahtui paimenille. Heidän työolonsa olivat ehkä hieman erilaiset kuin meillä nyt, mutta töissä he kuitenkin olivat, yövuorossa. Mahdollisesti heillä oli nälkä, kylmä, väsytti. He olivat tavallisia duunareita, mutta Jumala ei katso henkilöön. Jumala piti heitä soveliaina Iloviestin viejiksi.
Paimenet mahtoivat säikähtää enkeli-ilmestystä, aivan kuten mekin tänään tekisimme, jos meille ilmestyisi enkeli. Mutta ihan ensimmäiseksi enkeli sanoi: "Älkää peljätkö!" Rakkaudessa ei ole pelkoa, sillä todellinen rakkaus karkottaa pelon, sanoo IsoKirja. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän lähetti ainokaisen Poikansa." Koska Jeesus tuntee meidät läpikotaisin, Hän näkee ajatuksemmekin, voimme olla täysin turvassa. Hän tietää ja tuntee meidät - ja silti rakastaa! Se on ihme, ja se ihme voi antaa meille sen kaivatun aitouden ja tunteen, että ei tarvitse pelätä, koska on Jeesus! Tuon ihmeen kokeminen henkilökohtaisena vaatii kuitenkin nöyryyttä, ei ihmisten edessä, vaan Jumalan. Neitsyt Maria oli nöyrä, nöyrä oikealla tavalla, ja siksi hän oli sovelias Herramme äidiksi.

Maria, Herran piikanen

Maria, Herran piikanen,
Käy halki ruusupensaikon, mi vailla lehvää kukkaa on.
Maria, Herran piikanen,

Ketä kantaa alla sydämen, pyhää Vapahtajaa ihmisten.
Maria, Herran piikanen,
Näin metsän halki kulkeissaan saa kaikki ruusut puhkeemaan.

http://www.youtube.com/watch?v=zOZv6SzThmA&feature=related