Kaikkea sitä kuulee esim. taputtamisesta

Apua. Onko teillä todellakin taputtaminen ollut joskus kiellettyä ja siis syntiä?

Tämä vl-kristillisyys alkaa tuntua enenevässä määrin vitsiltä.

Varmasti vitsikkyyden sisältä löytyy myös todellista kristillisyyttä ja Raamatun mukaista evankeliumin julistamista, se vaan jää kaiken vl-hömpän alle piiloon.

On surullista, että vl-kristittyjä on heitetty saatanalle ja he ovat jopa joutuneet suljetuissa hoitokokouksissa puhutteluun vl-hömpän vuoksi. Miten tällainen toiminta on sallittu?
4151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näinhän olet oikeassa.Mutta tiedätkö,mikä on heidän päämääränsä?Ei ainakaan se jota Jeesus Kristus hallitsee.Paljon on ihmisiä viety saatanan kynsiin uskonnollisuuden nimissä.Pitää ymmärtää kirjoitukset ja henki.

Äänestä

Pyhänä saunominen oli minun vl-lapsuudessani ja nuoruudessani syntiä. Kuten sunnuntaina onkiminenkin. Kun seurojen jälkeen lähdimme (ihan viattomasti) saunomaan ja uimaan kaverin porukoiden mökille, ei siitä uskaltanut kenellekään kertoa hoitokokouksen pelossa.

Äänestä
  • kyllä aivan vitsiltä.

    Kauheata on se, että tuollainen on ollut aivan totisinta totta ja on vielä ilmeisesti pitkälti nykyäänkin.

    Ei voi nauraa vaan pikemminkin itkeä. Miten tuollainen toiminta on sallittu?

    Äänestä

  • Äitiliini** kirjoitti:

    kyllä aivan vitsiltä.

    Kauheata on se, että tuollainen on ollut aivan totisinta totta ja on vielä ilmeisesti pitkälti nykyäänkin.

    Ei voi nauraa vaan pikemminkin itkeä. Miten tuollainen toiminta on sallittu?

    pyhäpäivänä aika tavallisena sunnuntaina. Olihan sitä salassa kierrettävä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äitiliini** kirjoitti:

Apua. Onko teillä todellakin taputtaminen ollut joskus kiellettyä ja siis syntiä?

Tämä vl-kristillisyys alkaa tuntua enenevässä määrin vitsiltä.

Varmasti vitsikkyyden sisältä löytyy myös todellista kristillisyyttä ja Raamatun mukaista evankeliumin julistamista, se vaan jää kaiken vl-hömpän alle piiloon.

On surullista, että vl-kristittyjä on heitetty saatanalle ja he ovat jopa joutuneet suljetuissa hoitokokouksissa puhutteluun vl-hömpän vuoksi. Miten tällainen toiminta on sallittu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu