Eikä Helsingin valtuustossa yksikään vihreä tai kokoomuslainen sano poikkipuolesta sanaa.
Kun uudistuvan energian osuutta yritetään nostaa, Helsingin Energia laitokset eivät polta puupellettiä, eikä Helsingin edustalla tuulimyllyjä kannata laittaa ollenkaan, kun Helsingin edustalla ei tuule mihinkään aikaa vuodesta, on ihan tyyntä.
Ilmastonsuojelu vaatii uusiutuvan energian osuuden nostamista Suomen energian tuotannossa.
Yksi prosentti tulee Kollajan ja Vuotoksen tekoaltaiden varastoiman veden avulla.
Ydinvoimaa vihreät vastustavat niin, että erosivat Lipposen hallituksesta vastalauseena viidennen ydinvoimalan rakennusluvalle.
Vihreiden mielestä, 1% lisää uusiutuvaa vesivoimaa rakennetuissa koskissa on vaarallista.
1% vesivoimaa synnyttää joka vuosi vaarallista säteilevää ydinjätettä niin paljon, että ei niitä vesialtaita voi millään rakentaa Kollajaan ja Vuotokseen, koska siellä on olemassa olevia voimalaloitakin niin paljon, että ne voisivat tuottaa sähköä allasvedestä, jota ei tarvitsisi ohijuoksuttaa.
Oletteko te helvetin idiootit hukanneet aivonne jonnekin vaalimökin hasisjointin ja halvan kivihiilen välille ?
Onhan se nyt tyrmistyttävää, jos vesivoimaa ei käytetä hyväksi, kun näihin koskiin on jo rakennettu voimalat, ja kyse on ohijuoksutuksen ja tulvanhallinnan yhdistämisestä kestävällä tavalla.
Lisäksi te tiedättä vallan hyvin, että tuulivoimaa ei voi varastoida, joten mikään ei olisi fiksumpaa kuin kytkeä tuulivoimalat valtakunnan verkon lisäksi vesialtaiden yhteyteen pumppaamaan lisäpadon taakse vettä korkeampaan potentiaaliin.
Vai onko fiksumpaa rakentaa jo tutkittuihin vuoriin pumppulaitoksen altaat, jotta varastoida vesi-energiaa voidaan ottaa käyttöön silloin kun sitä tarvitaan ?
Ydinvoimaloita ajetaan vakioteholla ydinturvallisuuden takaamiseksi. Säätövoimaa tarvitaan ja ainut kestävä ratkaisu on vesivoima.
Joko koskissa ja altaissa tai pumppuvarastoissa.
Tuulivoima on riippuvainen säästä, eikä ole varastoitavissa helposti muuhun kuin veteen.
Joko lämpönä tahi potentiaalienergiana.
Ei ole olemasa nollasummapeliä, jossa kakkua voi sekä syödä että säästää yhtäaikaa.
Pelkästään Kollajan allas toisi kymmenen miljoonan euron edestä sähköä vuosittain.
200 GWh joka vuosi.
1 tonni öljyä sisältää 11,9 MWh energiaa, josta lämmöksi voi muuttaa 90%, mutta pelkäksi sähköksi vain 30-40% parhaimmillaankin.
Kollajan altaan tuottaman sähkön tuottamiseen tarvittaisiin siis 100% hyötysuhteella 16.806 tonnia öljyä, mutta 30% hyötysuhteella jopa 56.000 tonnia öljyä.
Vuotoksen allas tuottaisi 325 GWh, joka vastaisi samalla tavalla 1.625 kertaa enemmän kuin Kollaja.
Eli 100% hyötysuhteella 27.309 tonnia öljyä ja 30% suhteella 91.032 tonnia öljyä.
Koska Kollaja ja Vuotos tuottaisivat suoraan sähköä, olisi niiden pelkän sähkön tuottaminen öljyllä 30% hyötysuhteella (generaattori kulutuspiikkitilanteissa)vaatinut 147.000 tonnia öljyä.
Barreli on 159 litraa, ominaispaino 0,9.
Eli tonni öljyä on 6,99 barrelia, eli 7 barrelia.
147.000 kertaa 7 barrelia
olisi 1.029.000 barrelia, eli noin 100 miljoonaa euroa.
Vähimmilläänkin Vuotoksen ja Kollajan sähköenergia 100% suhteella öljyn muodossa olisi 30 miljoonaa euroa.
Helsingin ilmastoa saastuttava kivihiilivoimala on ihan ok juttu kaikille luonnonsuojelijoille, mutta uusiutuva vesienergia ei ole.
Ja sama tulee aivan varmasti olemaan tuulivoimaloiden kohdalla.
Helsingin luonnonsuojelijat tulevat protestoimaan niitä vastaan, jos Helsingin edustalle pystytetään tuulivoimaloita...
Luonnonsuojelijat ovat kaksinaismoralisteja.
Tosiasiassa he eivät tee ympäristötekoja, vaan haluavat valtaa.
Tosiasiassa luonnonsuojelijat eivät muuta maaseudulle elämään ulkovessojen, kaivoveden ja polttopuun varaan, eikä luonnosuojelijat halua elää rinta rinnan villieläinten kanssa pimeinä vuodenaikoina.
Luonnonsuojelijat asuvat kaupungeissa hyvin yhteyksien varrella, nauttivat täysillä yhteiskunnan tarjoamista sosiaalietuuksista ja parantavat maailmaa pyöreissä pöydissään.
Luonnosuojelijat eivät joudu repimään leipäänsä irti luonnon ehdoilla luonnosta.
Jos Kollajan ja Vuotoksen altaiden rakentaminen ei ole järkevää, miksi pitäisi yleisesti ottaen lainkaan suhtautua järkevästi Suomen uusiutuvan energian tavoitteisiin.
Kiinan parissa viikossa käynnistämät uudet kivihiilivoimalat syövät mennen tullen ne kasvihuonekaasusäästöt, jotka Suomi pystyisi säästämään oman vähennysvelvoitteensa täyttämällä.
Jos Kollaja ja Vuotos jätetään rakentamatta, turpeesta ei tuoteta biodieseliä ja muutenkin on mahdotonta päästä minkäänlaiseen järkevään ratkaisuun, niin voidaan varautua siihen, että seitsemännen ydinvoimalan luvat joudutaan myöntämään samaan aikaan kuudennen ydinvoimalan lupien kanssa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
SEHÄN RUMENTAA KEHÄKOLMOSEN SISÄPUOLELLA ASUVIEN PORVARIAHNEIDEN ASUIN PAIKKOJA.
HELSINKI ON SUOMEN VARSINAINEN MAFIA-ALUE miten LUMMI alueet rehottaa RIKOLLISUUTTA....
Laittaisin vihreät ja punikit Timbuktuun
Katos, pölhökustaa eli Vuotos-Uuno on palannut.
> Ilmastonsuojelu vaatii uusiutuvan energian osuuden nostamista Suomen energian tuotannossa.
> Yksi prosentti tulee Kollajan ja Vuotoksen tekoaltaiden varastoiman veden avulla.
Ymmärtääkö huru-Uuno sitä, että esimerkiksi Kollajan tekoallas aiheuttaisi niin runsaat kasvihuonekaasupäästöt, että vastaavan sähkömäärän tuottaminen olisi kasvihuoneilmiön kannalta ympäristöystävällisempää tuottaa vaikka kivihiiltä polttamalla? Eli ilmastonsuojelun kannalta tasamaalle suolle rakennettavat tekoaltaat olisivat painajainen runsaiden metaanipäästöjen vuoksi. Vuotoksen päästöt Lapissa olisivat olleet lähes yhtä pahat eli samaa luokkaa kuin fossiilisilla polttoaineilla.
Esimerkiksi Kollajan tekoallas olisi tuottanut noin 40 GWh vuodessa sähköä siihen varastoiduista vesistä. Lisäksi sähköä olisi saatu 80 GWh lisää kun suojeltu Iijoki olisi vedetty koskineen kuivaksi 40 kilometrin matkalta ja ohjattu suojellun joen vedet kyseiseltä matkalta kulkemaan kanavia pitkin tekoaltaaseen ja sen voimalaan. Mikä huru-Uuno osaisi laskea prosenttilaskuja, niin Uuno osaisi laskea ettei kyseinen energiamäärä vastaisi kuin noin 0,01 prosenttia Suomen energiantarpeesta. Vastaava energiamäärä voidaan tuottaa esimerkiksi 13 maksimiteholtaan 3 megawatin tuulimyllyllä. Sata kertaa suurempi energiamäärä saadaan jo rakenteilla olevasta Olkiluoto kolmosesta yksinään.
> Onhan se nyt tyrmistyttävää, jos vesivoimaa ei käytetä hyväksi, kun näihin koskiin on jo
> rakennettu voimalat, ja kyse on ohijuoksutuksen ja tulvanhallinnan yhdistämisestä kestävällä tavalla.
Kollajan ja suojellun Iijoen tapauksessa mitään tulvaongelmaa ei edes ole olemassa. Iijoen jokivarren asukkaista Pudasjärvellä 80 prosenttia oli sitä mieltä tutkimuksen mukaan ettei tulva ole mikään ongelma vaan positiivinen luonnon kiertokulkuun kuuluva asia. Kollajan tekoallas olisi ollut toteutuessaan tulvakatastrofi, sillä se olisi nostanut vedenpinnan Pudasjärvessä joka vuosi tasolle 110m eli nykyistä ylemmäs ja rapa-altaan ollessa täynnä vettä ja suurtulvan yllättäessä vesi olisi ylittänyt kaikki ennätykset ja todennäköisesti tappanut runsaasti ihmisiä.
Oulun läänissä sihaitseva Iijoen ylä- ja keskijuoksu sekä Lapin läänissä sijaitseva Ounasjoki ja ylinen Kemijoki ovat viimeiset Suomen rajojen sisäpuolella sijaitsevat vapaat suuret virtavedet. Suomen virtavesistä jo 90 prosenttia on tuhottu vesivoimaloilla ja silti niistä saadaan vain neljä prosenttia Suomen energiasta. Vaikka ne kaikki viimeiset Suomen vapaat virtavedet ja kosket tuhottaisiin aina Vantaanjoesta Tenojokeen saakka, niin siltikään niistä ei saataisi kuin alle prosentti lisää Suomen energiantuotantoon. Mielestäni tärkeämpää on säilyttää Suomen viimeiset vapaat kosket kuin uhrata ne voimayhtöiden omistajien optioiden maksimoiseksi mitättömän energiantuotannon vuoksi.
Huru-Uuno ei taida olla perillä tämän maailman todellisuudessa, sillä VTT:n mukaan Suomessa säätövoimaa riittää kaikkeen näköpiirissä olevaan tarpeeseen jo nyt lähivuosikymmeniksi vaikka tuulivoiman osuus sähköntuotannosta nostettaisiin 10 prosenttiin. Tällaista tarkoitusta ei kuitenkaan edes ole Suomessa. Mikäli säätövoimaa tarvittaisiin joskus lisää Nordpool-alueelle, niin sitä saataisiin helposti pumppuvoimaloista tai kaasuturbiinivoimaloista. Yksi kaasuturbiinivoimala tai pumppuvoimala tuottaa yksinään 700 megawattia säätövoimaa eli paljon enemmän mitä saataisiin tuhomalla kaikki Suomen virtavedet Tenolta aina Vantaanjokeen saakka.
Pölhökustaan eli Vuotos-Uunon laskelmat tekoaltaiden sähköntuotannosta vaikuttavat skitsofreenikon tuotoksilla, sillä laskelmissa kaikki on lähtöarvoista lähtien väärin. Uunon kannattaisi kaivella esimerkiksi Kollajan lopullisesti haudatun tekoaltaan energiatiedot hankkeen YVA-raportista ja ottaa selvää muun muassa tuotantokustannuksista. Kuopattu Kollaja hanke olisi tuottanut PVO:n osakkeenomistajille bruttona korkeintaan 3-4 miljoonaa euroa rahaa ja olisi vaatinut sen saavuttamiseksi yli 100 miljoonan euron investoinnin voimayhtiöltä ja se olisi aiheuttanut yli milijardin euron vahingot alueen ihmisille ja luonnolle.
Vuotos-Uuno voisi yrittää ottaa selvää nykyajasta ja perehtyä siihen että sähköä voidaan tuottaa nykyaikana myös muutenkin kuin 1800-luvun tekniikkaa edustavilla vesivoimaloilla. Esimerkiksi sähkön tuottaminen puusta ja teollisuuden jäteliemistä on nykyaikaa, samoin tuulivoima. Ydinvoimakin on yksi vaihtoehtoinen mahdollisuus tuottaa lisää sähköä, sillä yhdellä suurella ydinvoimalalla voisi korvata helposti kaikkien Suomen vesivoimaloiden tuottaman sähkön ja ne joet voisi sen jälkeen kaikki ennallistaa.
Vieläkös se huru-Uuno on puuhastelemassa Suomen eroamista EU-jäsenyydestä jotta EU-lakien estämät Vuotoksen, Ounasjoen ja Tenojoen yms. tuhoamista voisi herätellä taas henkiin edes teoriassa? Onkos Uuno edes hoksannut sitä, ettei enää eletä 1970-lukuja ja Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaa vaan 2000-lukua ja Suomi on ehtinyt liittyä jopa EU:n jäseneksi?
EU:kin vaatii mm tulvansuojelua.
-mitä se on ?
Hassi käy Tulimaassa uimassa ! pistää kulukorvauksia 350 000 € taskuunsa--
-ei..ei se sitä ole.
Tulvansuojelu = tekoaltaita. Tekojärviä.
Suuntautunee enemmän Rovaniemen yläpuolelle. Kittilän yläpuolelle. . jne. . näin lapinläänissä, kun Vuotos asioilla ollaan.
Vuotos allas (järvi) päivä..päivältä yhä kiinnostavampi !
Jo nyt pitäisi olla toiminnassa, juuri nämä etelänkin pakkaset syö sähköä.
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/
13500 MW aletaan jo olla "pikkupakkasillakin". Sitten kun oikein pakkastaa, menee vaikka 15500 MW:iin .
Mistä sähkö sitten ? Tekee jo tiukkaa silloin. Jos jää jokin yksikkö pois toiminnasta ?
Siksikin juuri Vuotos . .Kollaja ja muut tulevat altaat (järvet) on varaamassa sähköä. Osaltaan.
Voi Hassi minkä teit !
Nyt olisi jo 2 -uutta ydinvoimalaa jauhamassa hyvinvointia. Silloin tehtynä, olisi olleet edullisempia.
Nyt varmaankin olisi usi 3-ydinvoimala valmistautumaisillaan.
mm Vuotos allas olisi valmiina.
Olisi sähkön teko mallilllaan omassa maassa.
Nyt tullaan perästä, paljon kalliimmin.
Hassi olisi jossain mallissa linnassa, jo yksin kulukorvauksitaan, rikoksesta, jossa raha omassa taskussa, verotta.
SAATANAN SONTATUNKIOT, LOPETTAKAA SE HAISEMINEN!
> Vuotos allas (järvi) päivä..päivältä yhä kiinnostavampi !
> Jo nyt pitäisi olla toiminnassa, juuri nämä etelänkin pakkaset syö sähköä.
> http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/
> 13500 MW aletaan jo olla "pikkupakkasillakin". Sitten kun oikein pakkastaa, menee vaikka 15500 MW:iin .
Laitoit sitten huru-ukko saman yllä olevan roskapostin kolmenne eri palstalle?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8699192
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8699174
Eikö sinun kannattaisi hakea jo apua siihen vanhuuden dementiaasi ja muistaa yrittää ottaa ne lääkkeet ajallaan?
> EU:kin vaatii mm tulvansuojelua.
> -mitä se on ?
Tulvasuojelua tarkoittaa sitä, että on laadittava tulvatorjuntasuunnitelma, rakentamista tulvaherkille paikoille on rajoitettava ja pyrittävä rajoittamaan tulvia laittamalla umpeen muun muassa kitukasvuisten ojitussoiden ojia.
Tulvadirektiivin johdossa mainitaan ihan erikseen että tulvatorjunta ei tarkoita sitä, että sen varjolla voisi yrittää tinkia muun muassa Natura 2000-alueiden suojelusta.
Esimerkiksi Kemijoen tapauksessa em. toimenpiteillä päästäneen hyvään lopputulokseen. Mikäli ei päästä, niin seuraava vaihtoehto on ennallistaa Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat entiseksi jokimaisemaksi, mutta jättää säännöstelyrakenteet paikoilleen, jolloin ne voi ottaa käyttöön silloin kun niitä mahdollisesti tarvitaan eli kerran tai korkeintaan kaksi vuosisadassa viikon ajan.
> Vuotos allas (järvi) päivä..päivältä yhä kiinnostavampi !
Eikä ihme.
Turhaa vouhotat menneellä.
Tulevaisuus on edessä.
Tulevaisuuteen kuuluu mm päästövapaa sähkö, mahdollisimman pitkälle.
Vesi, ehdoton ykkönen siinä, kaikkineen.
Riittävän isot varastot vain vedelle.
Voitaisiin vaikka vuokrata Venäjän puolelta allastillaa Kemijoen voimaloille.
Vuotos ihan selviö seuraavan ydinvoimalan jatkeeksi.
Tuskin enään edes epäselvää.
Ei Vuotos kuivata jokia. Päinvastoin.
Joutomaa joutaa hyvin veden alle.
> Tulevaisuuteen kuuluu mm päästövapaa sähkö, mahdollisimman pitkälle.
> Vesi, ehdoton ykkönen siinä, kaikkineen.
Etkö sinä osaa lukea vai unohdatko lukemasi vanhuuttasi ennen kuin ehdit viestin lukea edes loppuun?
Tekoaltaat aiheuttavat suolle rakennettaessa runsaat metaani- ja hiilidioksidipäästöt ilmakehään. Kasvihuoneilimiön kannalta ne ovat pahempia kuin jopa kivihiili. Tekoaltaista vapautuu runsaasti myös elohopea nimistä hermomyrkkyä, joka aiheuttaa muun muassa älyllistä kehitysvammaisuutta.
Onko Uunolla tullut ahmittua oikein urakalla niitä elohopean saastuttamia kaloja?
Mitä se huru-Uuno oikein tarkoittaa päästövapaalla sähköllä? Niitä metaanipäästöjä, CO2 päästöjä vai elohopeapäästöjä?
Ainahan rakennusaikana sotketaan. Se sen aikansa.
Ei tuijottaa nyt sitä yksin.
Vuosi / pari /, niin ollaan jo puhditumisvaiheessa.
Nimimerkillä: kokemusta on !
ps nyt ei pakasilla juoksu niin maita.
Tuletko joksus "kipaseen" katsotaan kumpi "Huru-ukko ?
mm Fortum jo myy täysin puhdasta vesisähköä. Vaikka on täysin tyventä.
Voi Hassi minkä teit !
Nyt olisi jo 2 -uutta ydinvoimalaa jauhamassa hyvinvointia. Silloin tehtynä, olisi olleet edullisempia.
Nyt varmaankin olisi usi 3-ydinvoimala valmistautumaisillaan.
mm Vuotos allas olisi valmiina.
Olisi sähkön teko mallilllaan omassa maassa.
Nyt tullaan perästä, paljon kalliimmin.
Vuotos..Kollaja jne heti rakentaminen käyntiin.