Kiukainen irti Eurasta!

Kyllä se on jämpti niin, että Kiukainen on liitettävä Paneliaan.
12341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sovitaanks sit et jos eurakoskelaiset pääsee rivimyllyl
ilma pääsylippuu ni panelialaiset pääsee ilmatteks
haistelee entise satanaha hajui

Äänestä

Näiden kuntaliitosten yhteydessä Euran kuuluu kadota Suomen kartalta mielestäni. Hankkeilla olevan "suur-Euran" uudeksi nimeksi kannattaisi laittaa joko Kiukainen tai Panelia. Löytyyhän Suomen historiasta mm. Kiukaisten historian aikakausi, mutta ei Euran aikakautta.

Vastustan kaikkia muitakin kuntaliitoksia koko maanlaajuisesti. Kun henkilökunta vähenee, työttömyys kasvaa. Kun koulujen luokkakoko kasvaa, niin koulukiusaaminen ja häirökäyttäytymiset kasvavat. Kun yhteiskunnallinen ahneus (mm. julkisen sektorin säästämiset) kasvaa, pahoinvointi kasvaa. Aluerahoituksissa on jo näkyvissä epätasa-arvoa.

Äänestä
  • Ei hätää. Onneksi virkamiesten palkat uudessa kunnassa kasvaa ja he saavat nauttia taas vuoden 2011 alusta viisi vuotta suojatyöpaikastaan. Me työtä tekevät maksetaan kiltisti kulut kohonneina veroina ja maksuina. Jippii ja Hurraa. Uuteen seuraan, virkamiesten Euraan.

    Äänestä

  • Ruunari kirjoitti:

    Ei hätää. Onneksi virkamiesten palkat uudessa kunnassa kasvaa ja he saavat nauttia taas vuoden 2011 alusta viisi vuotta suojatyöpaikastaan. Me työtä tekevät maksetaan kiltisti kulut kohonneina veroina ja maksuina. Jippii ja Hurraa. Uuteen seuraan, virkamiesten Euraan.

    Mitä saamme vastikkeeksi maksamillemme veroille ja maksuille? Ainakin peruspalvelut (sote ja maaseudun tiestö, kyläkoulut) heikkenevät.

    Äänestä

  • maksuillemme? kirjoitti:

    Mitä saamme vastikkeeksi maksamillemme veroille ja maksuille? Ainakin peruspalvelut (sote ja maaseudun tiestö, kyläkoulut) heikkenevät.

    Ainakin meillä täällä Köyliössä ja Säkylässä, kun liitymme Euraan. Niin meille vakuuteltiin niin monen päättäjän suulla, että pakkohan se on uskoa. Otetaankohan ne sitten entisten kiukaislaisten ja euralaisten palveluista pois?

    Äänestä

  • Jörn Jörnijä kirjoitti:

    Ainakin meillä täällä Köyliössä ja Säkylässä, kun liitymme Euraan. Niin meille vakuuteltiin niin monen päättäjän suulla, että pakkohan se on uskoa. Otetaankohan ne sitten entisten kiukaislaisten ja euralaisten palveluista pois?

    Samoin vakuuteltiin kiukaislaisillekin viime vuonna, mutta toisin kävi. Asiat löytyvät Alasatakunnasta, Länsi-Suomesta ja Satakunnan Kansasta.

    En ole saanut tähänkään mennessä Euran kunnalta mitään palveluita, joten Köyliöllä ja Säkylällä ei ole vaikutusta kokemuksiini. Melko todennäköistä on, että muiden paitsi puhtaiden euralaisten tyytymättömyys muutosten seurauksena kasvaa nykyisistä tiedoista. Pro-liikkeet ovat tiedostaneet tulevat haitat.

    Äänestä

Mä olen ollu Paneliassa panemassa.

Äänestä
  • Panelias kaikkien vakkariharrastus tuo homma. Siitä nimikin, ja testit on ennen kun tonne saa muuttaa.

    Äänestä

Kiukaisten liittäminen Harjavaltaan osakuntaliitoksena on täysin mahdollinen. Pitää vain saada kansanliike asian taakse. Ei kansalaisia voi huiputtaa tällä tavalla menettämään suurta osaa palkastaan ylisuuren kunnallisveroprosentin takia ja kärsimään heikkenevistä palveluista. Euraan liittyminen oli Kiukaisilta suuri virhe.

Äänestä
  • Täytyy tosiaan löytyä keino jolla väärä päätoös korjataan.
    Mitähän jantuset ja vainiot kallit ajatteli myydessään meidät Euraan,
    Saivat varmasti jotain välirahaa!!!!!!!!!!!????

    ps,mulla on aika ensiviikolla Euraan terkkariin. Kaikki nää vuodet mun terveystiedot on ollut Harjavallaas.
    täytyykö mun kertoa mun elämä uusille lääkäreille?

    Äänestä

  • joku mättää mun 111 kirjoitti:

    Täytyy tosiaan löytyä keino jolla väärä päätoös korjataan.
    Mitähän jantuset ja vainiot kallit ajatteli myydessään meidät Euraan,
    Saivat varmasti jotain välirahaa!!!!!!!!!!!????

    ps,mulla on aika ensiviikolla Euraan terkkariin. Kaikki nää vuodet mun terveystiedot on ollut Harjavallaas.
    täytyykö mun kertoa mun elämä uusille lääkäreille?

    Luuletko ihan tosissasi, että ruoho on vihreämpää siellä aidan toisella puolella, siis Harjavallassa? On tää elämä Kiukaisissa nykyään aika kivaa, kun saa hyvät naurut kun lukee paikallislehtiä:) Liitos euraan oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Ilman sitä olisi koko kunta ollut kohta konkurssissa.

    Äänestä

Satakunnan Radion ja Satakunnan Kansan (kok.) mukaan uuden Euran synnyttäminen on tuskallisempaa kuin mitä tähän saakka on luultu. Hanke uhkaa lykkääntyä.
Viimeistään nyt olisi Kiukaisissa aika ottaa järki käteen ja vaatia liitosta Harjavaltaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PA, pa Panelia kirjoitti:

Kyllä se on jämpti niin, että Kiukainen on liitettävä Paneliaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu