Sekulaarisuus

Onko suurin osa suomenjuutalaisista sekulaarisia? Tällaisen käsityksen minä olen saannut.
20492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ovat,enemmän tai vähemmän.

Äänestä
  • Täällä Pohjolassa ollaan itse asiassa varsin vanhoillisia. Sekulaarijuutalaisilla on aktiivista toimintaa monissa maissa. On olemassa humanistisen juutalaisuuden seura ja monenlaisia avoimia moderneja juutalaisyhteisöjä joissa on naisrabbejakin ja monitaustaisuus nähdään rikkautena.

    Äänestä

  • J kirjoitti:

    Täällä Pohjolassa ollaan itse asiassa varsin vanhoillisia. Sekulaarijuutalaisilla on aktiivista toimintaa monissa maissa. On olemassa humanistisen juutalaisuuden seura ja monenlaisia avoimia moderneja juutalaisyhteisöjä joissa on naisrabbejakin ja monitaustaisuus nähdään rikkautena.

    monien muiden maiden yhteisöihin,on aivan kuten sanoit. Eron huomaa jo kun käy Tukholmassa.

    Äänestä

  • saddel kirjoitti:

    melkein kaikki.Poikkeuksiakin on. Toisaalta olen huomannut eräiden nuorten kohdalla voimakastakin pyrkimystä palata vanhaan traditioon.Osaltaan myöskin Chabad on varmasti tähän vaikuttanut,vaikka se mielipiteitä jakaakin.

    ovat seka-avioliittoperheistä, osalla etninen juutalaisuus on jo kahdenkin sukupolven takana eli isovanhempien perua joten osa nuorista ei ehkä niinkään hae uskontoa vaan tiettyä "jiddishkeitia", jota kotona ei enää ole ollut koettavissa tai tavalla jonka nuori olisi kokenut aidoksi. Chabad on hyvä tuomaan juuri sitä ja vapaasti vielä siinä vaiheessa kun vasta tutustutaan liikkeeseen eli hyvää saa maistaa ilman velvotteita.Tuleeko täällä kenestäkään mitsvoja noudattava chabadin ansiosta jää nähtäväksi.

    Äänestä

seurakuntalaiset ovat maallistuneita niinkuin muuallakin maailmassa.
Sionisteja näyttävät olevan melkein kaikki.

Äänestä
  • "uusnatseja",siionisminhan voi rinnastaa suoraan siihen??!

    Äänestä

  • 645+5+ kirjoitti:

    "uusnatseja",siionisminhan voi rinnastaa suoraan siihen??!

    kansallisuusaate on sama kuin uusnatsismi? Jotain tolkkua.

    Äänestä

vastaukseni poistettiin,outoa.
He eivät sitä ole jos antavat lapsensa ympärileikattavaski.
"Sekularismi tarkoittaa irrottautumista uskonnosta"

Äänestä
  • On henkilökohtainen valinta antaako ympärileikattavaksi. Siitä on alettu luopua - syitähän ei tarvitse etsiä - ja juutalaisuus nähdään kehittyvänä kulttuurina minkä vanhoista osista parhaat säilytetään ja huonoimmat yritetään ymmärtää. Uskonto on sen kulttuurin historian tärkeä osa mikä tulee tuntea hyvin. Traditiot pidetään mutta ajankohtaistetaan. Esim tutkimuksen valossa paikkansa pitämättömät asiat muistellaan silti kulttuurin valossa luoden niille uutta merkitystä. Esim Tu bishva ekologisuuden ajatteluna.
    Juutalalset olivat olemassa jo ennen kuin nk yksijumalaisuus kehittyi heille osin poliittisista syistä kansan yhtenäistämiseksi. Otettiin sen ajan jumalolennoista mahtavimmat ja lyötiin yhteen. Siitä on vielä vähän jäännettä 1. käskyssäkin ja jumalan nimen monikkoilmaisussa.
    Ei tarvitse uskoa tällaisia. Teorioitahan kaikki on. Ajattele kuitenkin juutalaisuuden kaikenlaisia suuntauksia missä on oletettu totuuden löytyneen, aivan kuten muiden uskontojen kehityksessä. Ei siinä ole mitään pahaa.
    Sekulaarijuutalaisuuden ydin kuuluu esim tässä: Shma Israel - ehad amenu - adam ehad, eli Kuule Israel - kansamme on yksi/yhtenäinen ja ihmiskunta/ihmisyys on yksi. Muutos voi tuntua rienaamiselta uskovasta mutta kyllä se on osa uskonnon kunnioittamista kuitenkin.
    Itse olen samaa mieltä Zipi Livnin ym kanssa että Lähi-idän konfliktissa ei ole kyse kansojen ja uskontojen välisestä vihasta vaan maltillisten ja ääriuskovaisten välisestä ongelmasta.

    Äänestä

  • Kunnioituksella kirjoitti:

    On henkilökohtainen valinta antaako ympärileikattavaksi. Siitä on alettu luopua - syitähän ei tarvitse etsiä - ja juutalaisuus nähdään kehittyvänä kulttuurina minkä vanhoista osista parhaat säilytetään ja huonoimmat yritetään ymmärtää. Uskonto on sen kulttuurin historian tärkeä osa mikä tulee tuntea hyvin. Traditiot pidetään mutta ajankohtaistetaan. Esim tutkimuksen valossa paikkansa pitämättömät asiat muistellaan silti kulttuurin valossa luoden niille uutta merkitystä. Esim Tu bishva ekologisuuden ajatteluna.
    Juutalalset olivat olemassa jo ennen kuin nk yksijumalaisuus kehittyi heille osin poliittisista syistä kansan yhtenäistämiseksi. Otettiin sen ajan jumalolennoista mahtavimmat ja lyötiin yhteen. Siitä on vielä vähän jäännettä 1. käskyssäkin ja jumalan nimen monikkoilmaisussa.
    Ei tarvitse uskoa tällaisia. Teorioitahan kaikki on. Ajattele kuitenkin juutalaisuuden kaikenlaisia suuntauksia missä on oletettu totuuden löytyneen, aivan kuten muiden uskontojen kehityksessä. Ei siinä ole mitään pahaa.
    Sekulaarijuutalaisuuden ydin kuuluu esim tässä: Shma Israel - ehad amenu - adam ehad, eli Kuule Israel - kansamme on yksi/yhtenäinen ja ihmiskunta/ihmisyys on yksi. Muutos voi tuntua rienaamiselta uskovasta mutta kyllä se on osa uskonnon kunnioittamista kuitenkin.
    Itse olen samaa mieltä Zipi Livnin ym kanssa että Lähi-idän konfliktissa ei ole kyse kansojen ja uskontojen välisestä vihasta vaan maltillisten ja ääriuskovaisten välisestä ongelmasta.

    --- Otettiin sen ajan jumalolennoista mahtavimmat ja lyötiin yhteen. Siitä on vielä vähän jäännettä 1. käskyssäkin ja jumalan nimen monikkoilmaisussa.---

    Minusta ymmärettiin J-lan ykseys ja kuitenkin sen monimuotoisuus.
    Monikkoilmaisussa ymmärrettiin J-lan nimen moninaisuus ja se , että nimi kuvastaa yhden J-lan eri tehtäviä kulloisessakin tilanteessa.
    Myös tällöin yritettiin ymmärtää taivaan valtakunnan hierarkioita ja järjestystä.

    Äänestä

  • eri asteista.Ympärileikauksesta luopuminen on jo luopumista juutalaisuudesta kokonaan.
    Kashtrut-säännöksiäkin voi noudattaa eri asteisesti ja J-nkin voi uskoa eri tavalla kuin juutalaisuus sen määrittelee.Poikalapsien ympärileikkaus on kuitenkin jo liittoon kuulumisen symboli, sen edellytys.

    Äänestä

  • Salomon Ben kirjoitti:

    eri asteista.Ympärileikauksesta luopuminen on jo luopumista juutalaisuudesta kokonaan.

    Brit mila ei ole -eikä tule olemaankaan- ´mielipideperustainen painotuskysymys´,vaan kuten edellä sanoit,liiton merkki.
    Kashrutia sen sijaan noudattaa erinomaisen harva täällä täysin ja kirjaimellisesti,se on jopa todella vaikeaa,kun ottaa huomioon yhteisön koon,sekä sen,että monet asuvat varsin kaukana siitä jo yksin seka-avioliittojen ja mahdollisten uusperheiden yleistymisen myötä.

    Äänestä

  • Bar-Ilan kirjoitti:

    yksinpuolinen,ihmisen keksimä.
    Aivan naurettavaa sooopaa.

    Äänestä

  • Salomon Ben kirjoitti:

    --- Otettiin sen ajan jumalolennoista mahtavimmat ja lyötiin yhteen. Siitä on vielä vähän jäännettä 1. käskyssäkin ja jumalan nimen monikkoilmaisussa.---

    Minusta ymmärettiin J-lan ykseys ja kuitenkin sen monimuotoisuus.
    Monikkoilmaisussa ymmärrettiin J-lan nimen moninaisuus ja se , että nimi kuvastaa yhden J-lan eri tehtäviä kulloisessakin tilanteessa.
    Myös tällöin yritettiin ymmärtää taivaan valtakunnan hierarkioita ja järjestystä.

    valinta,juutalaisvauvat ovat jo 8 pvän iässä niin viisaita että antavat otseään viillettävän,houhouhou.

    Äänestä

  • Salomon Ben kirjoitti:

    eri asteista.Ympärileikauksesta luopuminen on jo luopumista juutalaisuudesta kokonaan.
    Kashtrut-säännöksiäkin voi noudattaa eri asteisesti ja J-nkin voi uskoa eri tavalla kuin juutalaisuus sen määrittelee.Poikalapsien ympärileikkaus on kuitenkin jo liittoon kuulumisen symboli, sen edellytys.

    höpönät sivistynyttä ihmistä kuten olen.
    Liittoon ja liittoon,voi että sun kanssas kyllä teitä on höynäytetty ja pahasti.
    No onhan HA;kin liivit päällä liiton merkiksi,niistä pääsee eroon,lihanpalaa ei koskaa saa takaisin.
    Aurinkoa palvovat palvovat Auringon Jumalaa,mikä teidän Jumala on pippelijumalako??
    Jos Mooses olisi määrännyt porkkanan työnnettäväksi vastasyntyneen takapuoleen,tekisitkö sen?
    Ettekö te edes ajattele mitä teette jonkun uskonnon nimissä,ei mitään järkeä,taannoin löydettiin Brasiliassa 2 v poika joka oli työnnelty täyteen neuloja Mustan Magian takia,eli uskon,teidän hömpötyksenne ei minun silmissäni eroa siitä mitenkään.

    Äänestä

  • 144 kirjoitti:

    Pippeli hallitsee maailmaa ja ihmisten elämää suurelta osin, saaden aikaan sekä hyvää että pahaa. Ehkä ympärileikkaus on juuri sitä varten, ettei pippeli muodostuisi kaikenkattavaksi hallitsijaksi.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Pippeli hallitsee maailmaa ja ihmisten elämää suurelta osin, saaden aikaan sekä hyvää että pahaa. Ehkä ympärileikkaus on juuri sitä varten, ettei pippeli muodostuisi kaikenkattavaksi hallitsijaksi.

    Se on vain liiton merkki lihassa aivan kuin tatuoinnitkin hölmöillä.

    Äänestä

  • littiliito kirjoitti:

    ja varsin yksipuoleisen liiton.

    Äänestä

  • littiliito kirjoitti:

    Se on vain liiton merkki lihassa aivan kuin tatuoinnitkin hölmöillä.

    Aivan,hölmöillä;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kyselevä kirjoitti:

Onko suurin osa suomenjuutalaisista sekulaarisia? Tällaisen käsityksen minä olen saannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu