Suomi olisi -41 joka tapauksessa hyökännyt

"Koko länsimainen maailma suri ja antoi myötätuntoaan suomalaisten kärsimyksille."

Sitä vasten voimme tämänkin ymmärtää. Suomalaiset tappoivat neuvostoihmisiä, ja siksi lännen kapitalistit hieroskelivat tyytyväisinä käsiään. Suomesta oli 1939 tulossa hyvä tukikohta neuvostovastaiselle aggressiolle. Onneksi puna-armeija kykeni murtamaan Mannerheim-linjan ja ylittämään Viipurinlahden, ennen kuin imperialistien interventiojoukot pääsivät auttamaan valkosuomalaisia.

lupaus, jos Suomi ei pysty estämään hyökkääjää, niin Neuvostoliitto voi tulla vastaa ?

Oltiin vain tiukasti sitämieltä, että apua ei tarvita, vaikka 1918-9 Saksalle ja Englannille oli takaovi auki.
Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa.

Abraham kirjoitti:

lupaus, jos Suomi ei pysty estämään hyökkääjää, niin Neuvostoliitto voi tulla vastaa ?

Oltiin vain tiukasti sitämieltä, että apua ei tarvita, vaikka 1918-9 Saksalle ja Englannille oli takaovi auki.
Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa.

Tosiasiassa porvarillinen Suomi 1939-1940 suorastaan toivoi ja rukoili, että maahan tulisi vieraita joukkoja, samantekevää mistä, taistelemaan valkosuomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Lopulta Suomen oikeisto huokaisi helpotuksesta, kun ensimmäiset natsit astuivat maihin Vaasassa 1940. Vihdoinkin päästiin valmistelemaan sitä rosvoretkeä, joka kokonaisen sukupolven ajan oli ollut oikeisto-Suomen haave ja pyhä tavoite...

Degtjarjov kirjoitti:

"Koko länsimainen maailma suri ja antoi myötätuntoaan suomalaisten kärsimyksille."

Sitä vasten voimme tämänkin ymmärtää. Suomalaiset tappoivat neuvostoihmisiä, ja siksi lännen kapitalistit hieroskelivat tyytyväisinä käsiään. Suomesta oli 1939 tulossa hyvä tukikohta neuvostovastaiselle aggressiolle. Onneksi puna-armeija kykeni murtamaan Mannerheim-linjan ja ylittämään Viipurinlahden, ennen kuin imperialistien interventiojoukot pääsivät auttamaan valkosuomalaisia.

Taitaa olla heikosti vennään asiat jos kommunismi ja Staliniaikainen hirmuhallinto vielä 2000 luvullakin viehättää. Stalinin muutaman kymmenen vuoden aikainen hirmuhallinto on yksi ihmiskuntaamme koskaan koskenut suurkatastrofi.

Abraham kirjoitti:

lupaus, jos Suomi ei pysty estämään hyökkääjää, niin Neuvostoliitto voi tulla vastaa ?

Oltiin vain tiukasti sitämieltä, että apua ei tarvita, vaikka 1918-9 Saksalle ja Englannille oli takaovi auki.
Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa.

" Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa. "

Älä yritä ohittaa Hitlerin Norjan maihinnousua joka sai Stalinilta vilpittöntä kannustusta ja paktihan mahdollisti Hitlerin lännen sodat.. Stalinilla ei ollut MITÄÄN sanottavaa Hitlerin lomalaisten kuljettamiseksi Suomen alueen kautta - Norjaan.

Abraham kirjoitti:

lupaus, jos Suomi ei pysty estämään hyökkääjää, niin Neuvostoliitto voi tulla vastaa ?

Oltiin vain tiukasti sitämieltä, että apua ei tarvita, vaikka 1918-9 Saksalle ja Englannille oli takaovi auki.
Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa.

Neuvottelivat paljon ja antoivat paljon lupauksia.

5.10.1939 Latvian edustajat joutuivat taipumaan tukikohtamyönnytyksiin Neuvostoliitolle. Kremlissä järjestettiin asian kunniaksi oikein juhlapäivälliset.Stalin piti pöytäpuheen, jossa hän antoi "bolshevikin kunniasanan" siitä, että Neuvostoliitto pitäisi lupuksensa, eikä puuttuisi Latvian sisäisiin asioihin.

arkistomies kirjoitti:

Neuvottelivat paljon ja antoivat paljon lupauksia.

5.10.1939 Latvian edustajat joutuivat taipumaan tukikohtamyönnytyksiin Neuvostoliitolle. Kremlissä järjestettiin asian kunniaksi oikein juhlapäivälliset.Stalin piti pöytäpuheen, jossa hän antoi "bolshevikin kunniasanan" siitä, että Neuvostoliitto pitäisi lupuksensa, eikä puuttuisi Latvian sisäisiin asioihin.

MOLOTOV TORJUU VÄITTEET SIVIILIKOHTEIDEN POMMITUKSISTA.

Helsingin pommitukset 1939-40 Vastauksena lausumiin, jotka Yhdysvaltain Neuvostoliiton suurlähettiläs Laurence B. Steinhardt on antanut joulukuun 1 päivänä presidentti Rooseveltin puolesta ja joissa protestoidaan neuvostoilmavoimien väitettyjä siviilien pommituksia Suomessa, herra Molotov on antanut seuraavan vastauksen:

"Herra Rooseveltin vetoomus siitä, että Suomen kaupunkien väestön ilmapommituksia ei tulisi sallia, ainakin siltä osin kuin se on osoitettu Neuvostohallitukselle, perustuu väärinkäsitykseen. Neuvostoliiton lentokoneet ovat pommittaneet lentokenttiä, mutta ne eivät ole pommittaneet kaupunkeja eivätkä aiokaan tehdä niin, koska meidän Hallituksemme arvostaa Suomen kansan etuja yhtä paljon kuin mikä muukin Hallitus. Tämä tosiaan voi jäädä huomaamatta Amerikassa, joka sijaitsee yli 8 000 kilometriä Suomesta. Tosiasiat ovat kuitenkin tosiasioita. Tällä perusteella herra Rooseveltin lausuma on, kuten voi nähdä, aiheeton."

Moscow Daily News, 4.12.1939.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_pommitukset

Degtjarjov kirjoitti:

Tosiasiassa porvarillinen Suomi 1939-1940 suorastaan toivoi ja rukoili, että maahan tulisi vieraita joukkoja, samantekevää mistä, taistelemaan valkosuomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Lopulta Suomen oikeisto huokaisi helpotuksesta, kun ensimmäiset natsit astuivat maihin Vaasassa 1940. Vihdoinkin päästiin valmistelemaan sitä rosvoretkeä, joka kokonaisen sukupolven ajan oli ollut oikeisto-Suomen haave ja pyhä tavoite...

http://www.histdoc.net/historia/stalin60.html

ULKOMAISET VALTIOMIEHET TERVEHTIVÄT STALINIA 60-VUOTISPÄIVÄNÄ

Herra JOSEF STALIN,
Moskova.
Pyydän Teitä vastaanottamaan vilpittömimmät onnitteluni 60-vuotissyntymäpäivänänne. Tähän liitän parhaat toivotukseni, toivon hyvää terveyttä Teille henkilökohtaisesti ja ystävällismielisen Neuvostoliiton kansoille onnellista tulevaisuutta.

ADOLF HITLER.
-------------------------------------------------------
HERRA ADOLF HITLER,
Saksan valtionpäämies,
Berliini.
Ottakaa vastaan arvostukseni onnitteluistanne sekä kiitokset onnentoivotuksistanne Neuvostoliiton kansoille.

J. STALIN
_____________________________________________________________
Herra JOSEF STALIN,
Moskova
Muistaen ne historialliset hetket Kremlissä, jotka aloittivat ratkaisevan käänteen kahden suuren kansamme välisissä suhteissa ja siten loivat kestävän ystävyyden välillemme, pyydän Teitä vastaanottamaan mitä lämpimimmät onnitteluni syntymäpäivänänne.

JOACHIM VON RIBBENTROP
Ulkoasiainministeri
--------------------------------------------------------------
HERRA JOACHIM VON RIBBENTROP,
Saksan ulkoasiainministeri,
Berliini.
Kiitän teitä, herra ministeri, onnitteluistanne. Saksan ja Neuvostoliiton kansojen verellä sinetöidyllä ystävyydellä on kaikkinainen pohja sen pysyvyydelle ja pitävyydelle.

J.STALIN
____________________________________________________________________________
Toveri STALIN,
Kreml, Moskova
Suomen Kansanhallitus esittää Suomen työtätekevän kansan puolesta, joka taistelee rinta rinnan sankarillisen Puna-armeijan kanssa vapauttaakseen maansa valkokaartilaisten kansan pyöveleiden ja ulkomaisten imperialististen sotaprovokaattoreiden palkkarenkien ikeestä, itsenäisen Suomen demokraattisen tasavallan voiton puolesta, Josef Vissarionovitsh Stalinin 60-vuotissyntymäpäivän johdosta syvimmän kunnioituksensa Suomen kansan suurelle ystävälle, jonka nimi tulee aina olemaan niin Neuvostoliiton ja Suomen kansojen kuten myös maailman kaikkien kansojen ystävyyden ja veljeyden tunnuskuva.

Suomen Kansanhallituksen puolesta
OTTO KUUSINEN
----------------------------------------------------------
TOVERI OTTO KUUSINEN,
Suomen Kansanhallituksen päämies,
Terijoki.
Kiitän Teitä onnitteluistanne. Toivon Suomen kansalle ja Suomen Kansanhallitukselle nopeaa ja täydellistä voittoa Mannerheimin-Tannerin koplasta, Suomen kansan sortajista.

J. STALIN

Degtjarjov kirjoitti:

Tosiasiassa porvarillinen Suomi 1939-1940 suorastaan toivoi ja rukoili, että maahan tulisi vieraita joukkoja, samantekevää mistä, taistelemaan valkosuomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Lopulta Suomen oikeisto huokaisi helpotuksesta, kun ensimmäiset natsit astuivat maihin Vaasassa 1940. Vihdoinkin päästiin valmistelemaan sitä rosvoretkeä, joka kokonaisen sukupolven ajan oli ollut oikeisto-Suomen haave ja pyhä tavoite...

Vaasassa? Onkohan pojalla nyt mennyt TÄMÄKIN asia sekaisin... Olet kyllä koominen tyyppi.

Abraham kirjoitti:

lupaus, jos Suomi ei pysty estämään hyökkääjää, niin Neuvostoliitto voi tulla vastaa ?

Oltiin vain tiukasti sitämieltä, että apua ei tarvita, vaikka 1918-9 Saksalle ja Englannille oli takaovi auki.
Saksa vielä uusi tulonsa lokakuussa 1940 ja heitä jopa orkanisoitiin kenraali Talvelan ohjauksessa.

On se kumma, että kun täällä ammattikoululaiset juntit haukkuvat Suomea Saksan kanssa sotimisesta, niin samoja risupartoja ei yhtään haittaisi liitto Neuvostoliiton kanssa. Kommareitten aukotonta logiikkaa...

öiougpif kirjoitti:

Vaasassa? Onkohan pojalla nyt mennyt TÄMÄKIN asia sekaisin... Olet kyllä koominen tyyppi.

alkoi saksalaisten kauttakulku Petsamoon ja Norjaan.

arkistomies kirjoitti:

Neuvottelivat paljon ja antoivat paljon lupauksia.

5.10.1939 Latvian edustajat joutuivat taipumaan tukikohtamyönnytyksiin Neuvostoliitolle. Kremlissä järjestettiin asian kunniaksi oikein juhlapäivälliset.Stalin piti pöytäpuheen, jossa hän antoi "bolshevikin kunniasanan" siitä, että Neuvostoliitto pitäisi lupuksensa, eikä puuttuisi Latvian sisäisiin asioihin.

Vladimir Baryšnikov: Talvisodan tausta, luku 5:

Kaikesta päätellen Suomen delegaation jäsenet olettivat, että neuvottelujen aikana venäläisten tiukat otteet ja ehdottomuus tulevat kohdistumaan heihin. Mutta kaikki kävi toisin. Kuten suomalaiset historioitsijat ovat huomauttaneet, neuvottelujen tunnelma oli asiallinen, eikä antanut syytä ajatella, että Neuvostoliitto voisi turvautua sotilaallisiin ratkaisuihin.[93] Neuvostoliiton delegaatio ilmoitti heti alkuun, että ”Neuvostoliiton kaksi päätavoitetta neuvotteluissa Suomen kanssa ovat: a) Leningradin turvallisuuden takaaminen, b) vakuuttuneisuus siitä, että Suomi tulee noudattamaan ystävyyssuhteita Neuvostoliiton kanssa”.[94] Näiden tavoitteiden pohjalta tehtiin ehdotus Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden vahvistamisesta uudella sopimuksella. Eräässä Suomen puolustusvoimien yleisesikunnan laatimassa asiapaperissa sanottiin: ”Stalin kysyi, oliko delegaatio valmis neuvotteluihin mahdollisen sopimuksen solmimisesta Neuvostoliiton ja Suomen välisestä puolustusliitosta. Kun delegaatio vastasi, että Suomen hallitus on arvellut sellainen kysymyksen nousevan esille Moskovan neuvotteluissa, eikä antanut delegaatiollemme valtuuksia tehdä siitä päätöksiä, Stalin sanoi, että tässä tapauksessa Neuvostoliitto joutuu ehdottamaan joidenkin alueiden vaihtoa, pohjautuen ennen kaikkea Leningradin turvallisuuteen”.[95] Toisin sanoen, mitään tiukkoja otteita Neuvostoliiton delegaatio ei käyttänyt Suomen delegaatiota kohtaan neuvotteluissa. Epäilemättäkin tässä tuntui venäläisten halukkuus päästä kompromissiin.

Suomen delegaation johtaja huomautti, että Stalin ei näyttänyt haluavan noudattaa neuvotteluissa Suomen kanssa samaa linjaa kuin Baltian maiden kanssa. Paasikivi totesi jälkeenpäin, että syksyllä 1939 Stalinin ehdotukset Suomelle olivat aivan toiset kuin Baltian maille, ja Stalin luopui molemminpuolisesta avustussopimuksesta heti ensi kokouksessa Paasikiven kanssa.[96] Toisin kuin edellisissä neuvotteluissa Baltian maiden kanssa, nyt Stalin ajoi alueiden vaihtoa. Hän ehdotti Suomen rajan siirtämistä Karjalan kannaksen länsiosassa 50–70 kilometriä Siestarjoelta poispäin, mikä neuvostojohdon mielestä antoi lisämahdollisuuksia Leningradin turvallisuuden takaamiseksi pohjoisosassa, eikä koskenut alueella sijaitsevia suomalaisten linnoituksia. Rajan siirtymisen yhteydessä haluttiin antaa Suomelle korvaukseksi Neuvosto-Karjalan alueita Repolan alueella ja Porajärvellä. Tällaisen aluevaihdon tapahtuessa Suomi olisi menettänyt 2 761 neliökilometriä omia alueitaan, mutta saanut 5 529 neliökilometriä, siis yli kaksi kertaa enemmän. Sen lisäksi nousi kysymys Suomenlahdessa olevien kuuden pienen saaren, sekä napapiirin takaisten Kalastajasaarennon ja Srednisaarennon siirtämisestä Neuvostoliiton haltuun. Luodakseen rauhallisempaa ja suotuisempaa tunnelmaa raja-alueella Neuvostoliiton delegaatio oli valmis ”vahvistamaan olemassa olevan hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton välillä lisäämällä siihen pykälän molemminpuolisista velvollisuuksista olla ryhmittymättä tai liittoutumatta niiden valtioiden kanssa, jotka olisivat suoraan tai välillisesti vihollisia yhdelle sopimuksen osapuolista”. Oli myös puhetta molemminpuolisesta aseistariisumisesta raja-alueilla.[97]

Neuvostoliiton ehdotukset eivät voineet olla täysin odottamattomia Suomen delegaatiolle, koska alueiden vaihtoa koskevasta kysymyksestä oli keskusteltu monesti ennekin. Vuosina 1933-1934 Suomen hallitus oli jopa itse ehdottamassa Karjalan kannaksen alueiden vaihtoa Neuvostoliiton pohjoiseen alueeseen.[98] Kiinnostusta Neuvostoliiton pohjoisalueisiin näytti olevan myöhemminkin – vuonna 1938 ja vuoden 1938 alussa. Litvinov oli kirjeessään Stalinille 29. huhtikuuta 1939 huomauttanut, että ”ilmeisesti nyt suomalaiset olisivat halukkaita keskusteleman Seiskarin ja Lavansaaren vaihtamisesta uuteen rajaan Petsamossa”.[99] Neuvostoliiton johdolla oli siis perusteltuja toiveita alueiden vaihdosta.

Pappa-1 kirjoitti:

alkoi saksalaisten kauttakulku Petsamoon ja Norjaan.

Paljastit taas todella heikon tietämyksesi Suomen historiasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Saksan_kauttakulkusopimus_1940

Joten kyllä se olet pelkästään nyt sinä itse jollekka nyt nauretaan porukalla oikein räkänaurua.

HOHOHOHOHHOOOOOO!!!!!

Degtjarjov kirjoitti:

Tosiasiassa porvarillinen Suomi 1939-1940 suorastaan toivoi ja rukoili, että maahan tulisi vieraita joukkoja, samantekevää mistä, taistelemaan valkosuomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Lopulta Suomen oikeisto huokaisi helpotuksesta, kun ensimmäiset natsit astuivat maihin Vaasassa 1940. Vihdoinkin päästiin valmistelemaan sitä rosvoretkeä, joka kokonaisen sukupolven ajan oli ollut oikeisto-Suomen haave ja pyhä tavoite...

Suomi ei toivonut sen enempää NL kuin Saksankaan armeijoiden kuljettelevan joukkojaan Suomen läpi.
Muuten kuinka Stalin reagoi saksalaisten joukkojen läpikulkuun? Saksa informoi NL heti omasta kauttakulustaan.

http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-09-16.html

Saksan ulkoministeri Saksan Moskovan lähettiläälle (Schulenburgille)

Suurlähettiläälle henkilökohtaisesti.
Menkää tapaamaan herra Molotovia 21. syyskuuta iltapäivällä, jos ette ole saanut muuta ohjetta, ja mainitkaa hänelle suullisesti ja ohimennen, mieluiten toisen asian yhteydessä, seuraavaa:
Englannin koneiden jatkuva tunkeutuminen Saksaan ja Saksan miehittämille alueille tekee välttämättömäksi vahvistaa puolustusta joissakin kohdin ja erityisesti myös pohjois-Norjassa. Tähän vahvistamiseen kuuluu ilmatorjuntatykistön osasto, joka varusteineen, tullaan sijoittamaan pohjois-Norjaan. Kuljetusmahdollisuuksia tutkittaessa ilmeni, että vain Suomen kautta kulkeva reitti toisi siihen vähimmät vaikeudet. Tämä ilmatorjuntapatteri noussee maihin Haaparannan lähellä 22. syyskuuta ja se kuljetetaan Norjaan, ensinnäkin rautateitse ja lopun matkaa maanteitse.
Suomen hallitus on arvioituaan Saksan hankkeen erityisolosuhteet kuljetuksen toteuttamiseksi, hyväksynyt tarjouksen.
Panemme painoa sille, että neuvostohallitus on etukäteen selvillä tästä toimenpiteestä. Edellytämme ja pyydämme selkeätä vahvistusta, että neuvostohallitus pitää tämän tiedotuksen täysin salassa.
Sähköttäkää, että ohje on toteutettu.

Ribbentrop.

Stalinista kirjoitti:

http://www.histdoc.net/historia/stalin60.html

ULKOMAISET VALTIOMIEHET TERVEHTIVÄT STALINIA 60-VUOTISPÄIVÄNÄ

Herra JOSEF STALIN,
Moskova.
Pyydän Teitä vastaanottamaan vilpittömimmät onnitteluni 60-vuotissyntymäpäivänänne. Tähän liitän parhaat toivotukseni, toivon hyvää terveyttä Teille henkilökohtaisesti ja ystävällismielisen Neuvostoliiton kansoille onnellista tulevaisuutta.

ADOLF HITLER.
-------------------------------------------------------
HERRA ADOLF HITLER,
Saksan valtionpäämies,
Berliini.
Ottakaa vastaan arvostukseni onnitteluistanne sekä kiitokset onnentoivotuksistanne Neuvostoliiton kansoille.

J. STALIN
_____________________________________________________________
Herra JOSEF STALIN,
Moskova
Muistaen ne historialliset hetket Kremlissä, jotka aloittivat ratkaisevan käänteen kahden suuren kansamme välisissä suhteissa ja siten loivat kestävän ystävyyden välillemme, pyydän Teitä vastaanottamaan mitä lämpimimmät onnitteluni syntymäpäivänänne.

JOACHIM VON RIBBENTROP
Ulkoasiainministeri
--------------------------------------------------------------
HERRA JOACHIM VON RIBBENTROP,
Saksan ulkoasiainministeri,
Berliini.
Kiitän teitä, herra ministeri, onnitteluistanne. Saksan ja Neuvostoliiton kansojen verellä sinetöidyllä ystävyydellä on kaikkinainen pohja sen pysyvyydelle ja pitävyydelle.

J.STALIN
____________________________________________________________________________
Toveri STALIN,
Kreml, Moskova
Suomen Kansanhallitus esittää Suomen työtätekevän kansan puolesta, joka taistelee rinta rinnan sankarillisen Puna-armeijan kanssa vapauttaakseen maansa valkokaartilaisten kansan pyöveleiden ja ulkomaisten imperialististen sotaprovokaattoreiden palkkarenkien ikeestä, itsenäisen Suomen demokraattisen tasavallan voiton puolesta, Josef Vissarionovitsh Stalinin 60-vuotissyntymäpäivän johdosta syvimmän kunnioituksensa Suomen kansan suurelle ystävälle, jonka nimi tulee aina olemaan niin Neuvostoliiton ja Suomen kansojen kuten myös maailman kaikkien kansojen ystävyyden ja veljeyden tunnuskuva.

Suomen Kansanhallituksen puolesta
OTTO KUUSINEN
----------------------------------------------------------
TOVERI OTTO KUUSINEN,
Suomen Kansanhallituksen päämies,
Terijoki.
Kiitän Teitä onnitteluistanne. Toivon Suomen kansalle ja Suomen Kansanhallitukselle nopeaa ja täydellistä voittoa Mannerheimin-Tannerin koplasta, Suomen kansan sortajista.

J. STALIN

Nämä ystävykset järjestivät koko maailmalle todelliset "syntymäpäivät". Ruumiita tuli kymmeniä miljoonia.

Koroljov kirjoitti:

Vladimir Baryšnikov: Talvisodan tausta, luku 5:

Kaikesta päätellen Suomen delegaation jäsenet olettivat, että neuvottelujen aikana venäläisten tiukat otteet ja ehdottomuus tulevat kohdistumaan heihin. Mutta kaikki kävi toisin. Kuten suomalaiset historioitsijat ovat huomauttaneet, neuvottelujen tunnelma oli asiallinen, eikä antanut syytä ajatella, että Neuvostoliitto voisi turvautua sotilaallisiin ratkaisuihin.[93] Neuvostoliiton delegaatio ilmoitti heti alkuun, että ”Neuvostoliiton kaksi päätavoitetta neuvotteluissa Suomen kanssa ovat: a) Leningradin turvallisuuden takaaminen, b) vakuuttuneisuus siitä, että Suomi tulee noudattamaan ystävyyssuhteita Neuvostoliiton kanssa”.[94] Näiden tavoitteiden pohjalta tehtiin ehdotus Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden vahvistamisesta uudella sopimuksella. Eräässä Suomen puolustusvoimien yleisesikunnan laatimassa asiapaperissa sanottiin: ”Stalin kysyi, oliko delegaatio valmis neuvotteluihin mahdollisen sopimuksen solmimisesta Neuvostoliiton ja Suomen välisestä puolustusliitosta. Kun delegaatio vastasi, että Suomen hallitus on arvellut sellainen kysymyksen nousevan esille Moskovan neuvotteluissa, eikä antanut delegaatiollemme valtuuksia tehdä siitä päätöksiä, Stalin sanoi, että tässä tapauksessa Neuvostoliitto joutuu ehdottamaan joidenkin alueiden vaihtoa, pohjautuen ennen kaikkea Leningradin turvallisuuteen”.[95] Toisin sanoen, mitään tiukkoja otteita Neuvostoliiton delegaatio ei käyttänyt Suomen delegaatiota kohtaan neuvotteluissa. Epäilemättäkin tässä tuntui venäläisten halukkuus päästä kompromissiin.

Suomen delegaation johtaja huomautti, että Stalin ei näyttänyt haluavan noudattaa neuvotteluissa Suomen kanssa samaa linjaa kuin Baltian maiden kanssa. Paasikivi totesi jälkeenpäin, että syksyllä 1939 Stalinin ehdotukset Suomelle olivat aivan toiset kuin Baltian maille, ja Stalin luopui molemminpuolisesta avustussopimuksesta heti ensi kokouksessa Paasikiven kanssa.[96] Toisin kuin edellisissä neuvotteluissa Baltian maiden kanssa, nyt Stalin ajoi alueiden vaihtoa. Hän ehdotti Suomen rajan siirtämistä Karjalan kannaksen länsiosassa 50–70 kilometriä Siestarjoelta poispäin, mikä neuvostojohdon mielestä antoi lisämahdollisuuksia Leningradin turvallisuuden takaamiseksi pohjoisosassa, eikä koskenut alueella sijaitsevia suomalaisten linnoituksia. Rajan siirtymisen yhteydessä haluttiin antaa Suomelle korvaukseksi Neuvosto-Karjalan alueita Repolan alueella ja Porajärvellä. Tällaisen aluevaihdon tapahtuessa Suomi olisi menettänyt 2 761 neliökilometriä omia alueitaan, mutta saanut 5 529 neliökilometriä, siis yli kaksi kertaa enemmän. Sen lisäksi nousi kysymys Suomenlahdessa olevien kuuden pienen saaren, sekä napapiirin takaisten Kalastajasaarennon ja Srednisaarennon siirtämisestä Neuvostoliiton haltuun. Luodakseen rauhallisempaa ja suotuisempaa tunnelmaa raja-alueella Neuvostoliiton delegaatio oli valmis ”vahvistamaan olemassa olevan hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton välillä lisäämällä siihen pykälän molemminpuolisista velvollisuuksista olla ryhmittymättä tai liittoutumatta niiden valtioiden kanssa, jotka olisivat suoraan tai välillisesti vihollisia yhdelle sopimuksen osapuolista”. Oli myös puhetta molemminpuolisesta aseistariisumisesta raja-alueilla.[97]

Neuvostoliiton ehdotukset eivät voineet olla täysin odottamattomia Suomen delegaatiolle, koska alueiden vaihtoa koskevasta kysymyksestä oli keskusteltu monesti ennekin. Vuosina 1933-1934 Suomen hallitus oli jopa itse ehdottamassa Karjalan kannaksen alueiden vaihtoa Neuvostoliiton pohjoiseen alueeseen.[98] Kiinnostusta Neuvostoliiton pohjoisalueisiin näytti olevan myöhemminkin – vuonna 1938 ja vuoden 1938 alussa. Litvinov oli kirjeessään Stalinille 29. huhtikuuta 1939 huomauttanut, että ”ilmeisesti nyt suomalaiset olisivat halukkaita keskusteleman Seiskarin ja Lavansaaren vaihtamisesta uuteen rajaan Petsamossa”.[99] Neuvostoliiton johdolla oli siis perusteltuja toiveita alueiden vaihdosta.

Stalin oli pelimies ja höynäytti pahemman kerran Pätsiä ja Laidoneria. Virolta meni itsenäisyys ja Laidoner ja Päts perheineen pakotettiin karkoitettaviksi.
1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita lähti sinne 12 660.
Uhkavaatimus. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla on Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävän suuruisina.
Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, joille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.16. kesäkuuta Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper.
Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavan valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.
Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.
Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta-15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.
Keskusvaalilautakunta muodostettiin Eesti Töötava Rahva Liitin (Eestin työkansan liitto) kannattajista, jotka estivät vastaehdokkaiden rekisteröitymisen vaaleihin näiden vaaliohjelmissa havaittujen virheellisyyksien vuoksi. 16. heinäkuuta Ždanov määräsi pääministeri Varekselle yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta, minkä pääministeri Vares otti hoitaakseen tämän jälkeen pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.
Neuvostoliiton vakiinnuttaessa valtaansa noin 10 000 virolaista vangittiin ja muilutettiin Siperiaan tai muualle Neuvostoliittoon. Kahdeksan Viron entistä valtionpäämiestä ja 38 entistä ministeriä muilutettiin.
30. heinäkuuta 1940 Konstantin Päts, hänen poikansa Viktor Päts, miniä Helgi Päts sekä lapsenlapset, seitsenvuotias Matti ja nelivuotias Henn, kuljetettiin Viron presidentin salonkivaunussa Leningradiin, mistä perhe siirrettiin myöhemmin Ufaan Uralille, missä Helgi Päts erotettiin Konstantin Pätsistä ja puolisostaan Viktor Pätsistä. Matti ja Henn Päts vietiin lastenkotiin eroon äidistään. Henn Päts kuoli seitsemänvuotiaana Ufassa. Siperiaan Turinskin leirille kuljetettu Helgi Päts vangittiin vapauttamisen jälkeen uudelleen maaliskuussa 1950 ja lähetettiin Kazakstaniin vankileirille kieltäydyttyään yhteistyöstä Neuvostoliiton valtiollisen poliisin kanssa. Viroon Helgi Päts pääsi palaamaan 1955.
Konstantin Päts kuoli psykiatrisessa sairaalassa 18. tammikuuta 1956 Buraševossa, Tverin alueella.
Suomen ja Viron ulkopoliittisesta eroavaisuudesta huolimatta maat pyrkivät 1930-luvulla yhteistyöhön Suomenlahden sulkemiseksi tarvittaessa rannikkotykistön koordinoidulla tulituella.

historiaa. kirjoitti:

Stalin oli pelimies ja höynäytti pahemman kerran Pätsiä ja Laidoneria. Virolta meni itsenäisyys ja Laidoner ja Päts perheineen pakotettiin karkoitettaviksi.
1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita lähti sinne 12 660.
Uhkavaatimus. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla on Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävän suuruisina.
Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, joille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.16. kesäkuuta Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper.
Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavan valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.
Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.
Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta-15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.
Keskusvaalilautakunta muodostettiin Eesti Töötava Rahva Liitin (Eestin työkansan liitto) kannattajista, jotka estivät vastaehdokkaiden rekisteröitymisen vaaleihin näiden vaaliohjelmissa havaittujen virheellisyyksien vuoksi. 16. heinäkuuta Ždanov määräsi pääministeri Varekselle yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta, minkä pääministeri Vares otti hoitaakseen tämän jälkeen pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.
Neuvostoliiton vakiinnuttaessa valtaansa noin 10 000 virolaista vangittiin ja muilutettiin Siperiaan tai muualle Neuvostoliittoon. Kahdeksan Viron entistä valtionpäämiestä ja 38 entistä ministeriä muilutettiin.
30. heinäkuuta 1940 Konstantin Päts, hänen poikansa Viktor Päts, miniä Helgi Päts sekä lapsenlapset, seitsenvuotias Matti ja nelivuotias Henn, kuljetettiin Viron presidentin salonkivaunussa Leningradiin, mistä perhe siirrettiin myöhemmin Ufaan Uralille, missä Helgi Päts erotettiin Konstantin Pätsistä ja puolisostaan Viktor Pätsistä. Matti ja Henn Päts vietiin lastenkotiin eroon äidistään. Henn Päts kuoli seitsemänvuotiaana Ufassa. Siperiaan Turinskin leirille kuljetettu Helgi Päts vangittiin vapauttamisen jälkeen uudelleen maaliskuussa 1950 ja lähetettiin Kazakstaniin vankileirille kieltäydyttyään yhteistyöstä Neuvostoliiton valtiollisen poliisin kanssa. Viroon Helgi Päts pääsi palaamaan 1955.
Konstantin Päts kuoli psykiatrisessa sairaalassa 18. tammikuuta 1956 Buraševossa, Tverin alueella.
Suomen ja Viron ulkopoliittisesta eroavaisuudesta huolimatta maat pyrkivät 1930-luvulla yhteistyöhön Suomenlahden sulkemiseksi tarvittaessa rannikkotykistön koordinoidulla tulituella.

(otsikossa kaikki)

Koroljov kirjoitti:

(otsikossa kaikki)

Viron historialla voidaan toki peilata kuinka Stalin olisi käyttäytynyt myös Suomen suhteen. Tukikohtien luovutukset ja karkoitukset olisivat seuranneet myös Mannerheimia, Kalliota, Rytiä ja Tanneria. Perheineen!

Koroljov kirjoitti:

(otsikossa kaikki)

Stalin nosti maljan itsenäiselle kansandemokraattiselle Suomelle Tammikuussa 1940. Laidoner oli paikalla ko. päivällisillä. Katyniaa tyhjennettiin koska sumalaisille oli saatava tilaa.

" Ei liity mitenkään aiheeseen! "

vuonna 1940? kirjoitti:

Suomi ei toivonut sen enempää NL kuin Saksankaan armeijoiden kuljettelevan joukkojaan Suomen läpi.
Muuten kuinka Stalin reagoi saksalaisten joukkojen läpikulkuun? Saksa informoi NL heti omasta kauttakulustaan.

http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-09-16.html

Saksan ulkoministeri Saksan Moskovan lähettiläälle (Schulenburgille)

Suurlähettiläälle henkilökohtaisesti.
Menkää tapaamaan herra Molotovia 21. syyskuuta iltapäivällä, jos ette ole saanut muuta ohjetta, ja mainitkaa hänelle suullisesti ja ohimennen, mieluiten toisen asian yhteydessä, seuraavaa:
Englannin koneiden jatkuva tunkeutuminen Saksaan ja Saksan miehittämille alueille tekee välttämättömäksi vahvistaa puolustusta joissakin kohdin ja erityisesti myös pohjois-Norjassa. Tähän vahvistamiseen kuuluu ilmatorjuntatykistön osasto, joka varusteineen, tullaan sijoittamaan pohjois-Norjaan. Kuljetusmahdollisuuksia tutkittaessa ilmeni, että vain Suomen kautta kulkeva reitti toisi siihen vähimmät vaikeudet. Tämä ilmatorjuntapatteri noussee maihin Haaparannan lähellä 22. syyskuuta ja se kuljetetaan Norjaan, ensinnäkin rautateitse ja lopun matkaa maanteitse.
Suomen hallitus on arvioituaan Saksan hankkeen erityisolosuhteet kuljetuksen toteuttamiseksi, hyväksynyt tarjouksen.
Panemme painoa sille, että neuvostohallitus on etukäteen selvillä tästä toimenpiteestä. Edellytämme ja pyydämme selkeätä vahvistusta, että neuvostohallitus pitää tämän tiedotuksen täysin salassa.
Sähköttäkää, että ohje on toteutettu.

Ribbentrop.

Saksan Moskovan lähetystön asiainhoitaja (Tippelskirch) ulkoministeriölleen.

Erittäin kiireellinen
Äärimmäisen salainen
valtiosalaisuus.

Viite sähkösanomanne no. 1746 26.[9.]
Herra valtakunnanulkoministerille henkilökohtaisesti
Asia toteutettu ohjeenmukaisesti Molotovin luona tänään klo 22. Molotov kuunteli tiedonannon erittäin tarkkaavaisesti. Kohdan 6 kohdalla Molotov oli silmiinpistävän tyytyväinen ja oli sitä mieltä, että kannanotto on toistaiseksi tarpeeton, koska vastaus herra ulkoasiainministerin aiottuun kirjeeseen Stalinille tarjoaa tilaisuuden sellaiseen.
Ennen kuin Molotov siirtyi Japanin sotilasliitosta tulleisiin tiedotuksiin, hän pyysi selvitystä Berliinin neuvostolähetystön Saksan-Suomen sopimusta koskevaan sähkösanomaraporttiin perusteella, mikä Suomen kommunikean perusteella tarkoitti suostumista saksalaisten joukkojen kauttakulkuun Suomen läpi Norjaan ja mihin lehdistöpäällikkö Schmidt oli lehdistökonferenssissa viitannut. Samalla Molotov mainitsi United Pressin Berliinin toimiston radion kautta välitetystä ilmoituksesta, minkä mukaan saksalaisia joukkoja on laskenut maihin suomalaisessa Vaasan satamassa. Sanoin, että minulla ei ole asiasta mitään lähempää tietoa.
Sen jälkeen Molotov toi sotilasliitosta esille seuraavaa: Hän merkitsi valtakunnanulkoministerin ilmoituksen kiitollisuudella tiedoksi. Neuvostoliiton Tokion suurlähetystä oli viime päivinä raportoinut sellaisen sopimuksen suunnitelmista. Neuvostohallitus on ilman muuta erityisen kiinnostunut tästä kysymyksestä, koska se koskee naapurimaata, johonka Neuvostoliitto on monin intressein kytketty. Siksi on ymmärrettävä, että neuvotohallituksella ei ole vain suurta intressiä vaan se myös toivoo, että se saisi etukäteen tiedon sopimuksesta ja sen sisällöstä. Tämä toiveensa neuvostohallitus perustaa hyökkäämättömyyssopimuksen 3:nteen ja 4:nteen artiklaan. Käänteisessä tapauksessa neuvostohallitus ilmoittaisi myös meille etukäteen ja saattaisi sopimussisällön tietoomme. Neuvostohallitus tulkitsee artiklan 4 siten, että sillä on oikeus nähdä akselivaltojen ja Japanin välinen sopimus ja myös saada tietoa mahdollista salaisista pöytäkirjoista ja sopimuksista, joita koskien luottamuksellinen käsittely oli alusta alkaen vakuutettu. Hän pyysi ilmoittamaan, onko Saksan hallitus artiklan 4 tulkinnassaan samaa mieltä sekä toisti toivomuksensa saada tietoonsa sopimussisällön ennen allekirjoitusta voidakseen ottaa siihen kantaa. Jos Saksan hallitus vastoin odotuksia on eri mieltä hänen artiklaa 4 koskevasta tulkinnastaan, hän pyytää että Saksan hallituksen näkökohdat saatetaan hänen tietoonsa.
Erityisen merkittäviä Molotovin lausumista olivat minusta:
1.) Suuri mielenkiinto, jota hän osoitti Japanin sopimukseen.
2.) Jatkuva palaaminen hyökkäämättömyyssopimuksen artiklaan 3 ja erityisesti 4, missä yhteydessä hän suullisesti siteerasi artiklaa 18 [?].
3.) Tiukka vaatimus nähdä sopimusteksti salaiset osat mukaanlukien.
Kun Molotov oli lopettanut esityksensä sotilasliiton kysymyksiä koskien, hän palasi uudelleen jo esille otettuun Saksan-Suomen sopimukseen ja selitti, että neuvostohallitus on 3 päivän aikana saanut uutisia saksalaisten joukkojen maihinlaskusta Vaasassa, Oulussa ja Porissa ilman että saksalainen puoli olisi siitä tiedottanut. Neuvostohallitus haluaa saada saksalaisten joukkojen kauttakulkua Suomessa koskevan sopimustekstin mukaanlukien salaiset osat. Myös tämä vaatimus perustuu hyökkäämättömyyssopimuksen artikloihin 3 ja 4. Mikäli olemme esillenostettujen artiklojen suhteen samaa mieltä, hän pyytää ilmoittamaan, mikä tavoite sopimuksella on, ketä vastaan se on suunnattu ja mitä tarkoitusperiä sitä kautta etsitään? Sopimusta käsiteltiin julkisuudessa sillä aikaa kun neuvostohallitus ei tiennyt siitä mitään.
Sanoin Molotoville, että välitän hänen lausumansa hallitukselleni.

Saksa oli ilmoitanut jo 16. syyskuuta 1940 Schulenburgille saksalaisten kauttakulusta.
En mitenkään tahdo ilmaista natsien olleen oikeudenmukaisempi osapuoli NL JA Saksan suhteissa, mutta ei NL ilmoitellut omista kulkuoikeuksistaan Hankoon saksalaisille.

"Menkää tapaamaan herra Molotovia 21. syyskuuta iltapäivällä,"

http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-09-16.html

vituttaako? kirjoitti:

Paljastit taas todella heikon tietämyksesi Suomen historiasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Saksan_kauttakulkusopimus_1940

Joten kyllä se olet pelkästään nyt sinä itse jollekka nyt nauretaan porukalla oikein räkänaurua.

HOHOHOHOHHOOOOOO!!!!!

Linkitetyllä Wikipedian sivulla on:

"Suomen pääesikunta ja Saksan ilmavoimat sopivat 12. syyskuuta Luftwaffen miehistön ja kaluston kuljettamisesta Suomen alueen läpi. Valtioiden välille 22. syyskuuta solmittu poliittinen sopimus mahdollisti myös Saksan maavoimien kuljetukset. Tuolloin ensimmäiset joukot olivat jo Vaasan satamassa. Lokakuussa neuvoteltiin vielä lisäys lomalaisliikenteestä. Ensimmäiset joukot nousivat maihin Vaasassa 22. ja Oulussa 26. syyskuuta."

Koroljov kirjoitti:

Vladimir Baryšnikov: Talvisodan tausta, luku 5:

Kaikesta päätellen Suomen delegaation jäsenet olettivat, että neuvottelujen aikana venäläisten tiukat otteet ja ehdottomuus tulevat kohdistumaan heihin. Mutta kaikki kävi toisin. Kuten suomalaiset historioitsijat ovat huomauttaneet, neuvottelujen tunnelma oli asiallinen, eikä antanut syytä ajatella, että Neuvostoliitto voisi turvautua sotilaallisiin ratkaisuihin.[93] Neuvostoliiton delegaatio ilmoitti heti alkuun, että ”Neuvostoliiton kaksi päätavoitetta neuvotteluissa Suomen kanssa ovat: a) Leningradin turvallisuuden takaaminen, b) vakuuttuneisuus siitä, että Suomi tulee noudattamaan ystävyyssuhteita Neuvostoliiton kanssa”.[94] Näiden tavoitteiden pohjalta tehtiin ehdotus Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden vahvistamisesta uudella sopimuksella. Eräässä Suomen puolustusvoimien yleisesikunnan laatimassa asiapaperissa sanottiin: ”Stalin kysyi, oliko delegaatio valmis neuvotteluihin mahdollisen sopimuksen solmimisesta Neuvostoliiton ja Suomen välisestä puolustusliitosta. Kun delegaatio vastasi, että Suomen hallitus on arvellut sellainen kysymyksen nousevan esille Moskovan neuvotteluissa, eikä antanut delegaatiollemme valtuuksia tehdä siitä päätöksiä, Stalin sanoi, että tässä tapauksessa Neuvostoliitto joutuu ehdottamaan joidenkin alueiden vaihtoa, pohjautuen ennen kaikkea Leningradin turvallisuuteen”.[95] Toisin sanoen, mitään tiukkoja otteita Neuvostoliiton delegaatio ei käyttänyt Suomen delegaatiota kohtaan neuvotteluissa. Epäilemättäkin tässä tuntui venäläisten halukkuus päästä kompromissiin.

Suomen delegaation johtaja huomautti, että Stalin ei näyttänyt haluavan noudattaa neuvotteluissa Suomen kanssa samaa linjaa kuin Baltian maiden kanssa. Paasikivi totesi jälkeenpäin, että syksyllä 1939 Stalinin ehdotukset Suomelle olivat aivan toiset kuin Baltian maille, ja Stalin luopui molemminpuolisesta avustussopimuksesta heti ensi kokouksessa Paasikiven kanssa.[96] Toisin kuin edellisissä neuvotteluissa Baltian maiden kanssa, nyt Stalin ajoi alueiden vaihtoa. Hän ehdotti Suomen rajan siirtämistä Karjalan kannaksen länsiosassa 50–70 kilometriä Siestarjoelta poispäin, mikä neuvostojohdon mielestä antoi lisämahdollisuuksia Leningradin turvallisuuden takaamiseksi pohjoisosassa, eikä koskenut alueella sijaitsevia suomalaisten linnoituksia. Rajan siirtymisen yhteydessä haluttiin antaa Suomelle korvaukseksi Neuvosto-Karjalan alueita Repolan alueella ja Porajärvellä. Tällaisen aluevaihdon tapahtuessa Suomi olisi menettänyt 2 761 neliökilometriä omia alueitaan, mutta saanut 5 529 neliökilometriä, siis yli kaksi kertaa enemmän. Sen lisäksi nousi kysymys Suomenlahdessa olevien kuuden pienen saaren, sekä napapiirin takaisten Kalastajasaarennon ja Srednisaarennon siirtämisestä Neuvostoliiton haltuun. Luodakseen rauhallisempaa ja suotuisempaa tunnelmaa raja-alueella Neuvostoliiton delegaatio oli valmis ”vahvistamaan olemassa olevan hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton välillä lisäämällä siihen pykälän molemminpuolisista velvollisuuksista olla ryhmittymättä tai liittoutumatta niiden valtioiden kanssa, jotka olisivat suoraan tai välillisesti vihollisia yhdelle sopimuksen osapuolista”. Oli myös puhetta molemminpuolisesta aseistariisumisesta raja-alueilla.[97]

Neuvostoliiton ehdotukset eivät voineet olla täysin odottamattomia Suomen delegaatiolle, koska alueiden vaihtoa koskevasta kysymyksestä oli keskusteltu monesti ennekin. Vuosina 1933-1934 Suomen hallitus oli jopa itse ehdottamassa Karjalan kannaksen alueiden vaihtoa Neuvostoliiton pohjoiseen alueeseen.[98] Kiinnostusta Neuvostoliiton pohjoisalueisiin näytti olevan myöhemminkin – vuonna 1938 ja vuoden 1938 alussa. Litvinov oli kirjeessään Stalinille 29. huhtikuuta 1939 huomauttanut, että ”ilmeisesti nyt suomalaiset olisivat halukkaita keskusteleman Seiskarin ja Lavansaaren vaihtamisesta uuteen rajaan Petsamossa”.[99] Neuvostoliiton johdolla oli siis perusteltuja toiveita alueiden vaihdosta.

Naurettava yritys, jollain Baryshnikovilla muuttaa Neuvottelujen luonnetta. Neuvottelujen tavoite oli avata Suomi. Erityiseti Hankoon sijoitettava tukikohta oli ehdoton vaatimus ja kuten tunnettua Neuvostoliiton sotasuunnitelmiin kuului yhtenä olennaisena osana nk. Hangon laajentamissuunnitelma, jossa päästäisiin vyöryttämään Suomen ydinalueille Hangon sillanpääaseman kautta.

Barysnikov on niin tyhmä, että hakee auktoriteetikseen "suomalaiset historioitsijat" ymmärtämättä, että nämä ovat yksilöitä eivätkä valtiokoneiston yksimielinen propagandantuottokoneisto, kuten Venäjällä nyt taas on. Siellähän Medjedjevin komitea arvioi historiallisen totuuden poliittisesti.

"Isä aurinkoisen tavoitteena oli aluksi palauttaa Tsaarin Venäjän rajat ja myöhemmin ryövätä enemmän."

Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta. Hangostakin Stalin oli lopulta valmis luopumaan jonkin sen lähistöllä sijaitsevan saaren hyväksi. Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti. Mutta suomalaiset olivat kiihkeän sotaisia. Suomessa luotettiin suurvaltojen apuun sodassa Neuvostoliitto vastaan. Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen.

Degtjarjov kirjoitti:

"Isä aurinkoisen tavoitteena oli aluksi palauttaa Tsaarin Venäjän rajat ja myöhemmin ryövätä enemmän."

Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta. Hangostakin Stalin oli lopulta valmis luopumaan jonkin sen lähistöllä sijaitsevan saaren hyväksi. Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti. Mutta suomalaiset olivat kiihkeän sotaisia. Suomessa luotettiin suurvaltojen apuun sodassa Neuvostoliitto vastaan. Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen.

"Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Laidoner

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantin_Päts

1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita lähti sinne 12 660.

Suomen talvisodan jälkeen välirauhan aikana Neuvostoliitto esitti 16. kesäkuuta Viron Moskovan-lähettiläälle August Reille uhkavaatimuksen. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla on Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävän suuruisina.

Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, joille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

16. kesäkuuta Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov tuli 19. kesäkuuta Tallinnaan ja ryhtyi Neuvostoliiton Tallinnan suurlähestystössä kokoamaan virolaisten vasemmistososialistien kanssa uuden hallituksen ministerilistaa. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper. Yksikään Vareksen hallituksen jäsenistä ei ollut kommunisti ja osalle hallituksen jäsenistä nimitys ministeriksi tuli yllätyksenä.

Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavan valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.

Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta-15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.

Juuri näin oli Stalin ajatellut MYÖS SUOMEN OSALTA.

Degtjarjov kirjoitti:

"Isä aurinkoisen tavoitteena oli aluksi palauttaa Tsaarin Venäjän rajat ja myöhemmin ryövätä enemmän."

Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta. Hangostakin Stalin oli lopulta valmis luopumaan jonkin sen lähistöllä sijaitsevan saaren hyväksi. Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti. Mutta suomalaiset olivat kiihkeän sotaisia. Suomessa luotettiin suurvaltojen apuun sodassa Neuvostoliitto vastaan. Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen.

Aluksi pieni etninen puhdistus Suomenkin puolella. Inkerinmaalla ja Karjalassa se oli jo tehty. Suomesta paenneet kommunistitkin oli jo likvidoitu.

"Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti." Stalin oli lopullisesti jo syyskuussa päättänyt hyökätä. Hyökkäystä oli valmisteltu vaikka kuinka kauan. Selluloosan ja sähkön saaminen Leningradin sotateollisuudelle oli osatavoite.

"Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen." Mistä olet saanut päähäsi "lännen tukeen luottaen"? :D Koba oli jakanut itä-Euroopan aatun kanssa ja luuli, että se oli sillä selvä. Suomalaiset kuitenkin päättivät, että ilmaiseksi ei anneta, kuolee niitä ryssiäkin. Tämän takana olivat suomalaiset kommunistitkin.

Kerrohan kuinka Bessarabian ryöväys suojasi Moskovaa. Vai oliko kyse sittenkin öljykentistä?

Pappa-1 kirjoitti:

Aluksi pieni etninen puhdistus Suomenkin puolella. Inkerinmaalla ja Karjalassa se oli jo tehty. Suomesta paenneet kommunistitkin oli jo likvidoitu.

"Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti." Stalin oli lopullisesti jo syyskuussa päättänyt hyökätä. Hyökkäystä oli valmisteltu vaikka kuinka kauan. Selluloosan ja sähkön saaminen Leningradin sotateollisuudelle oli osatavoite.

"Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen." Mistä olet saanut päähäsi "lännen tukeen luottaen"? :D Koba oli jakanut itä-Euroopan aatun kanssa ja luuli, että se oli sillä selvä. Suomalaiset kuitenkin päättivät, että ilmaiseksi ei anneta, kuolee niitä ryssiäkin. Tämän takana olivat suomalaiset kommunistitkin.

Kerrohan kuinka Bessarabian ryöväys suojasi Moskovaa. Vai oliko kyse sittenkin öljykentistä?

Teoksesta Baryšnikov, Vladimir: Talvisodan tausta, luku 5:

Lokakuun loppupuoli vuonna 1939 oli aikaa, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa diplomatian menetelmät antoivat askel askeleelta tilaa uhkauksille ja aseiden kalinalle. Vähitellen syntyi vakava konfliktitilanne. Punainen Armeija oli kiireisesti valmistautumassa sotatoimiin. Perustana oli jo vuoden 1939 lokakuun lopussa Leningradin sotilaspiirin komentajan Kirill Meretskovin puolustusasiain kansankomissariaatille esittämä operatiivinen suunnitelma. Moskovaan 11. marraskuuta 1939 lähetetyssä salaisessa tiedotteessa hän raportoi joukkojen ryhmittymisestä Suomen rajan lähialueilla. Sisällöltään tiedot eivät todellakaan olleet optimistisia, koska joukkojen asettuminen paikoilleen tapahtui hitaasti rautateiden ja autoteiden huonon liikennekapasiteetin vuoksi.[222] Tämä tuntui eniten Laatokan pohjoisen puoleisessa Karjalassa, jossa itse aluekin oli kulkemisen kannalta erittäin vaikea. Punaisen Armeijan esikunnassa tilanne herätti huolestuneisuutta. Sieltä tuli käskyjä toimittaa välittömästi tietoja omien joukkojen etenemisestä.

Esikunta antoi myös käskyn siitä, että aamuun mennessä 12. marraskuuta 1939 Leningradin sotilaspiiristä tuotaisiin kuriirin mukana Karjalan kannaksen, Karjalan, Kuolan niemimaan ja Suomen maastokarttoja.[223] Tämä kertoi kovasta kiireestä aloittaa Suomea koskevat sotatoimet. Kuten myöhemmin ilmeni, Karjalan kannaksen tarvittavien maastokarttojen toimittaminen esikuntaan suoritettiin vasta 28. marraskuuta 1939, eli kaksi päivää ennen sodan alkua.[224] Muiden alueiden, Karjalan ja Kuolan niemimaan osalta asiat olivat vielä huonommin. Moskovasta tuli toinen toisensa jälkeen Leningradin sotilaspiiriin kysymyksiä: ”Minkälainen sää on pohjoisessa? ... Ovatko joet ja järvet jäätyneet ja mikä on tilanne teiden osalta? Missä tilassa lentokentät ovat? Voiko niihin laskeutua ja nousta ilmaan?” [225] Kaikki tämä kertoi siitä, että Punaisen Armeijan ylijohto ryhtyi vasta nyt konkreettisesti ajattelemaan sotaa Suomea vastaan.

Napapiirin pohjoispuolella päätettiin kiireesti perustaa 14. armeija Murmanskin asevoimista. Vorošilov antoi tästä käskyn 16. marraskuuta, eli kolme päivää sen jälkeen kun suomalaisdelegaatio oli lähtenyt Moskovasta. Samalla Karjalan länsiosiin sijoittui itämeren alueelta siirretty 8. armeija sekä Kantalahden ja Kemin alueilla muodostettu 9. armeija. Leningradin sotilaspiirin haltuun siirretty 7. armeija asettui Karjalan kannaksen raja-alueelle ja sai tehtäväkseen yhdistää siellä olevat sotajoukot ja sen jälkeen johtaa toimintaa alueella. Sen alaisuuteen tulivat 19. ja 50. armeijakunnat.[226] Näin ollen raja-alueelle Karjalan kannakselta Jäämerelle oli asettunut neljä armeijaa. Vorošilovin käskyn mukaan sotajoukot piti saada välittömästi taistelukokoonpanoonsa. Leningradin sotilaspiirin sotaneuvostoon piti 20. marraskuuta mennessä toimittaa ”toimintasuunnitelma” ja raportoida valmiudesta ”tuhota lyhyessä ajassa vihollisen maajoukot ja sotalaivasto”.[227]

Hyökkäyksen valmisteluun ei jäänyt aikaa juuri lainkaan. Joukkojen ryhmittämiseksi tarvittiin ylivoimaisen suuri määrä työtä, eikä hyökkäysalueilla ollut riittävästi tarvittavaa kalustoa. Yhdessä 8. armeijan operatiivisessa asiapaperissa sanottiin: ”Teiden osalta sotanäyttämö ei ole ollenkaan valmis, minkä takia alueelle asettuneilla sotajoukoilla oli suuria vaikeuksia. Tuloksena oli se, … että joukot saapuivat paikalle väsyneinä ja heikkoina”.[228] Mutta Moskovasta käsin kiirehdittiin valmisteluja. Karjalaan lähtivät kiireisesti sotilaspiirin komentaja Meretskov ja Ždanov. Erityistä huomiota he kiinnittivät 8. armeijan tilaan. Siellä tarvittiin paljon valmistelutöitä. Meretskov raportoi 19. marraskuuta esikuntaan Petroskoista hänen läsnäolonsa tarpeellisuudesta.[229] Mikä huolestutti sotilaspiirin sotaneuvostoa Leningradin? Ennen kaikkea se, etteivät sotajoukot olleet valmiita hyökkäykseen, materiaalin puutteellisuudet, sekä huomattavasti laskenut mieliala. Henkilökohtaisessa kirjeessään Andrei Ždanoville 8. armeijan jalkaväkiyhtymän sotakomissaari P. I. Krainov kuvasi sotajoukoissa syntynyttä tilannetta näin: ”Suurimmalla osalla sotilaista jalkineet ovat täysin kuluneita eikä niitä voi enää pitää”, ”käsineitä ei ole”, ”leipääkään eivät ole saaneet”. Krainovin mukaan 8. armeijan johto ei ollut kiireessään kertonut hänelle tai jalkaväkiyhtymän komentajalle heidän alaisuutensa saapuneiden joukkojen tilasta. ”Sotavalmiudesta, aseistuksesta sekä henkilökunnasta – hän kirjoitti, – minulle ja armeijakunnan komentajalle ovat ohimennen kertoneet divisioonan komentaja Habarov ja sotaneuvoston jäsen Šabalov”.[230]

Degtjarjov kirjoitti:

"Isä aurinkoisen tavoitteena oli aluksi palauttaa Tsaarin Venäjän rajat ja myöhemmin ryövätä enemmän."

Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta. Hangostakin Stalin oli lopulta valmis luopumaan jonkin sen lähistöllä sijaitsevan saaren hyväksi. Stalin pyrki sopuratkaisuun viimeiseen asti. Mutta suomalaiset olivat kiihkeän sotaisia. Suomessa luotettiin suurvaltojen apuun sodassa Neuvostoliitto vastaan. Erkko, Niukkanen ja muut kalistelivat sapeleita uhmakkaina ja lännen tukeen luottaen.

Nänä "sapelinkalistelijat" halusivat kotiuttaa 100 000 mioestä kenttäarmeijasta ja kieltäytyivät antamasta armeijan tilauksia teollisuudelle. Tuloksena oli Mannerheimin 27.11. 1939 eroanomus pv:n komentajan ja samalla sodan ajan ylipäällikön tehtävästä.

Kun sota syttyi, hallitus ei edes osannut mennä pommisuojaan.

Stalinin tosdellinen vaatimus tuli nyt selväksi: raja Tornionjoelle ja Suomi osaksi NL:a.

Koroljov kirjoitti:

Teoksesta Baryšnikov, Vladimir: Talvisodan tausta, luku 5:

Lokakuun loppupuoli vuonna 1939 oli aikaa, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa diplomatian menetelmät antoivat askel askeleelta tilaa uhkauksille ja aseiden kalinalle. Vähitellen syntyi vakava konfliktitilanne. Punainen Armeija oli kiireisesti valmistautumassa sotatoimiin. Perustana oli jo vuoden 1939 lokakuun lopussa Leningradin sotilaspiirin komentajan Kirill Meretskovin puolustusasiain kansankomissariaatille esittämä operatiivinen suunnitelma. Moskovaan 11. marraskuuta 1939 lähetetyssä salaisessa tiedotteessa hän raportoi joukkojen ryhmittymisestä Suomen rajan lähialueilla. Sisällöltään tiedot eivät todellakaan olleet optimistisia, koska joukkojen asettuminen paikoilleen tapahtui hitaasti rautateiden ja autoteiden huonon liikennekapasiteetin vuoksi.[222] Tämä tuntui eniten Laatokan pohjoisen puoleisessa Karjalassa, jossa itse aluekin oli kulkemisen kannalta erittäin vaikea. Punaisen Armeijan esikunnassa tilanne herätti huolestuneisuutta. Sieltä tuli käskyjä toimittaa välittömästi tietoja omien joukkojen etenemisestä.

Esikunta antoi myös käskyn siitä, että aamuun mennessä 12. marraskuuta 1939 Leningradin sotilaspiiristä tuotaisiin kuriirin mukana Karjalan kannaksen, Karjalan, Kuolan niemimaan ja Suomen maastokarttoja.[223] Tämä kertoi kovasta kiireestä aloittaa Suomea koskevat sotatoimet. Kuten myöhemmin ilmeni, Karjalan kannaksen tarvittavien maastokarttojen toimittaminen esikuntaan suoritettiin vasta 28. marraskuuta 1939, eli kaksi päivää ennen sodan alkua.[224] Muiden alueiden, Karjalan ja Kuolan niemimaan osalta asiat olivat vielä huonommin. Moskovasta tuli toinen toisensa jälkeen Leningradin sotilaspiiriin kysymyksiä: ”Minkälainen sää on pohjoisessa? ... Ovatko joet ja järvet jäätyneet ja mikä on tilanne teiden osalta? Missä tilassa lentokentät ovat? Voiko niihin laskeutua ja nousta ilmaan?” [225] Kaikki tämä kertoi siitä, että Punaisen Armeijan ylijohto ryhtyi vasta nyt konkreettisesti ajattelemaan sotaa Suomea vastaan.

Napapiirin pohjoispuolella päätettiin kiireesti perustaa 14. armeija Murmanskin asevoimista. Vorošilov antoi tästä käskyn 16. marraskuuta, eli kolme päivää sen jälkeen kun suomalaisdelegaatio oli lähtenyt Moskovasta. Samalla Karjalan länsiosiin sijoittui itämeren alueelta siirretty 8. armeija sekä Kantalahden ja Kemin alueilla muodostettu 9. armeija. Leningradin sotilaspiirin haltuun siirretty 7. armeija asettui Karjalan kannaksen raja-alueelle ja sai tehtäväkseen yhdistää siellä olevat sotajoukot ja sen jälkeen johtaa toimintaa alueella. Sen alaisuuteen tulivat 19. ja 50. armeijakunnat.[226] Näin ollen raja-alueelle Karjalan kannakselta Jäämerelle oli asettunut neljä armeijaa. Vorošilovin käskyn mukaan sotajoukot piti saada välittömästi taistelukokoonpanoonsa. Leningradin sotilaspiirin sotaneuvostoon piti 20. marraskuuta mennessä toimittaa ”toimintasuunnitelma” ja raportoida valmiudesta ”tuhota lyhyessä ajassa vihollisen maajoukot ja sotalaivasto”.[227]

Hyökkäyksen valmisteluun ei jäänyt aikaa juuri lainkaan. Joukkojen ryhmittämiseksi tarvittiin ylivoimaisen suuri määrä työtä, eikä hyökkäysalueilla ollut riittävästi tarvittavaa kalustoa. Yhdessä 8. armeijan operatiivisessa asiapaperissa sanottiin: ”Teiden osalta sotanäyttämö ei ole ollenkaan valmis, minkä takia alueelle asettuneilla sotajoukoilla oli suuria vaikeuksia. Tuloksena oli se, … että joukot saapuivat paikalle väsyneinä ja heikkoina”.[228] Mutta Moskovasta käsin kiirehdittiin valmisteluja. Karjalaan lähtivät kiireisesti sotilaspiirin komentaja Meretskov ja Ždanov. Erityistä huomiota he kiinnittivät 8. armeijan tilaan. Siellä tarvittiin paljon valmistelutöitä. Meretskov raportoi 19. marraskuuta esikuntaan Petroskoista hänen läsnäolonsa tarpeellisuudesta.[229] Mikä huolestutti sotilaspiirin sotaneuvostoa Leningradin? Ennen kaikkea se, etteivät sotajoukot olleet valmiita hyökkäykseen, materiaalin puutteellisuudet, sekä huomattavasti laskenut mieliala. Henkilökohtaisessa kirjeessään Andrei Ždanoville 8. armeijan jalkaväkiyhtymän sotakomissaari P. I. Krainov kuvasi sotajoukoissa syntynyttä tilannetta näin: ”Suurimmalla osalla sotilaista jalkineet ovat täysin kuluneita eikä niitä voi enää pitää”, ”käsineitä ei ole”, ”leipääkään eivät ole saaneet”. Krainovin mukaan 8. armeijan johto ei ollut kiireessään kertonut hänelle tai jalkaväkiyhtymän komentajalle heidän alaisuutensa saapuneiden joukkojen tilasta. ”Sotavalmiudesta, aseistuksesta sekä henkilökunnasta – hän kirjoitti, – minulle ja armeijakunnan komentajalle ovat ohimennen kertoneet divisioonan komentaja Habarov ja sotaneuvoston jäsen Šabalov”.[230]

ryhtyä, koska natsien kanssa oli etupiiri jaettu. Perusta sotilaalliselle ja poliittiselle katastrofille oli siis luotu omin päätöksin. Suomella ei ollut niihin osaa, ei arpaa. Oli valmistauduttu vain oman maan puolustukseen ja siihenkin heikosti.

Koroljov kirjoitti:

Teoksesta Baryšnikov, Vladimir: Talvisodan tausta, luku 5:

Lokakuun loppupuoli vuonna 1939 oli aikaa, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa diplomatian menetelmät antoivat askel askeleelta tilaa uhkauksille ja aseiden kalinalle. Vähitellen syntyi vakava konfliktitilanne. Punainen Armeija oli kiireisesti valmistautumassa sotatoimiin. Perustana oli jo vuoden 1939 lokakuun lopussa Leningradin sotilaspiirin komentajan Kirill Meretskovin puolustusasiain kansankomissariaatille esittämä operatiivinen suunnitelma. Moskovaan 11. marraskuuta 1939 lähetetyssä salaisessa tiedotteessa hän raportoi joukkojen ryhmittymisestä Suomen rajan lähialueilla. Sisällöltään tiedot eivät todellakaan olleet optimistisia, koska joukkojen asettuminen paikoilleen tapahtui hitaasti rautateiden ja autoteiden huonon liikennekapasiteetin vuoksi.[222] Tämä tuntui eniten Laatokan pohjoisen puoleisessa Karjalassa, jossa itse aluekin oli kulkemisen kannalta erittäin vaikea. Punaisen Armeijan esikunnassa tilanne herätti huolestuneisuutta. Sieltä tuli käskyjä toimittaa välittömästi tietoja omien joukkojen etenemisestä.

Esikunta antoi myös käskyn siitä, että aamuun mennessä 12. marraskuuta 1939 Leningradin sotilaspiiristä tuotaisiin kuriirin mukana Karjalan kannaksen, Karjalan, Kuolan niemimaan ja Suomen maastokarttoja.[223] Tämä kertoi kovasta kiireestä aloittaa Suomea koskevat sotatoimet. Kuten myöhemmin ilmeni, Karjalan kannaksen tarvittavien maastokarttojen toimittaminen esikuntaan suoritettiin vasta 28. marraskuuta 1939, eli kaksi päivää ennen sodan alkua.[224] Muiden alueiden, Karjalan ja Kuolan niemimaan osalta asiat olivat vielä huonommin. Moskovasta tuli toinen toisensa jälkeen Leningradin sotilaspiiriin kysymyksiä: ”Minkälainen sää on pohjoisessa? ... Ovatko joet ja järvet jäätyneet ja mikä on tilanne teiden osalta? Missä tilassa lentokentät ovat? Voiko niihin laskeutua ja nousta ilmaan?” [225] Kaikki tämä kertoi siitä, että Punaisen Armeijan ylijohto ryhtyi vasta nyt konkreettisesti ajattelemaan sotaa Suomea vastaan.

Napapiirin pohjoispuolella päätettiin kiireesti perustaa 14. armeija Murmanskin asevoimista. Vorošilov antoi tästä käskyn 16. marraskuuta, eli kolme päivää sen jälkeen kun suomalaisdelegaatio oli lähtenyt Moskovasta. Samalla Karjalan länsiosiin sijoittui itämeren alueelta siirretty 8. armeija sekä Kantalahden ja Kemin alueilla muodostettu 9. armeija. Leningradin sotilaspiirin haltuun siirretty 7. armeija asettui Karjalan kannaksen raja-alueelle ja sai tehtäväkseen yhdistää siellä olevat sotajoukot ja sen jälkeen johtaa toimintaa alueella. Sen alaisuuteen tulivat 19. ja 50. armeijakunnat.[226] Näin ollen raja-alueelle Karjalan kannakselta Jäämerelle oli asettunut neljä armeijaa. Vorošilovin käskyn mukaan sotajoukot piti saada välittömästi taistelukokoonpanoonsa. Leningradin sotilaspiirin sotaneuvostoon piti 20. marraskuuta mennessä toimittaa ”toimintasuunnitelma” ja raportoida valmiudesta ”tuhota lyhyessä ajassa vihollisen maajoukot ja sotalaivasto”.[227]

Hyökkäyksen valmisteluun ei jäänyt aikaa juuri lainkaan. Joukkojen ryhmittämiseksi tarvittiin ylivoimaisen suuri määrä työtä, eikä hyökkäysalueilla ollut riittävästi tarvittavaa kalustoa. Yhdessä 8. armeijan operatiivisessa asiapaperissa sanottiin: ”Teiden osalta sotanäyttämö ei ole ollenkaan valmis, minkä takia alueelle asettuneilla sotajoukoilla oli suuria vaikeuksia. Tuloksena oli se, … että joukot saapuivat paikalle väsyneinä ja heikkoina”.[228] Mutta Moskovasta käsin kiirehdittiin valmisteluja. Karjalaan lähtivät kiireisesti sotilaspiirin komentaja Meretskov ja Ždanov. Erityistä huomiota he kiinnittivät 8. armeijan tilaan. Siellä tarvittiin paljon valmistelutöitä. Meretskov raportoi 19. marraskuuta esikuntaan Petroskoista hänen läsnäolonsa tarpeellisuudesta.[229] Mikä huolestutti sotilaspiirin sotaneuvostoa Leningradin? Ennen kaikkea se, etteivät sotajoukot olleet valmiita hyökkäykseen, materiaalin puutteellisuudet, sekä huomattavasti laskenut mieliala. Henkilökohtaisessa kirjeessään Andrei Ždanoville 8. armeijan jalkaväkiyhtymän sotakomissaari P. I. Krainov kuvasi sotajoukoissa syntynyttä tilannetta näin: ”Suurimmalla osalla sotilaista jalkineet ovat täysin kuluneita eikä niitä voi enää pitää”, ”käsineitä ei ole”, ”leipääkään eivät ole saaneet”. Krainovin mukaan 8. armeijan johto ei ollut kiireessään kertonut hänelle tai jalkaväkiyhtymän komentajalle heidän alaisuutensa saapuneiden joukkojen tilasta. ”Sotavalmiudesta, aseistuksesta sekä henkilökunnasta – hän kirjoitti, – minulle ja armeijakunnan komentajalle ovat ohimennen kertoneet divisioonan komentaja Habarov ja sotaneuvoston jäsen Šabalov”.[230]

Päätös tehtiin tietysti vasta 30.11.1939, mutta Suomen valloitusta oli suunniteltu kauan.

Jo 1937-1938 neuvostoliitossa keskusteltiin, että mahdollisessa suursodassa ainakin isoja osia Suomesta tulisi valloittaa.

Venäläiset Kirjoittivat kirjan Puna-armeijan marssiopas Suomeen. Siinä on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti Suomen tiestö, sillat, jne. Tämä kirja on laajamittaisen tiedusteluoperaation tulos.

Suomen itärajan lähistöllä Venäjän puolella rajaa oli hyvin vähän ja huonoja teitä, niin Venäjä teki valtavan tienrakennusurakan rakentamalla rautatieltä Suomen rajan suuntaan valtavan määrän uusia teitä ja rautateitä. Tämä homma aloitettiin jo vuonna -38. Ilman näitä Laatokan pohjoispuolen hyökkäyksistä ei olisi tullut mitään, tavoitteena oli siis jo silloin Suomeen hyökkäys.

Joukkojen keskitys ja uusien joukko-osastojen perustaminen rajalle alkoi jo keväällä 1939. Hyökkäysjoukkojen nostaminen täyteen vahvuuteensa alettiin syyskuussa -39, kun Puola oli miehitetty.

Otto-Villelle annettiin vihje nykkehallituksen kaavailemisesta jo kesällä 1939. "Suomalaisen" joukko-osaston perustaminen alkoi elokuussa.

Venäjän johto halusi valloittaa Suomen vuonna 1939. Suomella oli vain kaksi vaihtoehtoa – alistua, kuten Baltian maat tai taistella.

Virossakin samat kirjoitti:

"Stalinin tavoitteet olivat: pieni rajansiirto Leningradin edustalla, tukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Laidoner

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantin_Päts

1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita lähti sinne 12 660.

Suomen talvisodan jälkeen välirauhan aikana Neuvostoliitto esitti 16. kesäkuuta Viron Moskovan-lähettiläälle August Reille uhkavaatimuksen. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla on Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävän suuruisina.

Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, joille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

16. kesäkuuta Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov tuli 19. kesäkuuta Tallinnaan ja ryhtyi Neuvostoliiton Tallinnan suurlähestystössä kokoamaan virolaisten vasemmistososialistien kanssa uuden hallituksen ministerilistaa. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper. Yksikään Vareksen hallituksen jäsenistä ei ollut kommunisti ja osalle hallituksen jäsenistä nimitys ministeriksi tuli yllätyksenä.

Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavan valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.

Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta-15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.

Juuri näin oli Stalin ajatellut MYÖS SUOMEN OSALTA.

>>>>Yhdellä Moskovan illallisella, joista jotkin veivät todella pitkän ajan ja joiden aikana venäläiseen tapaan pidettiin useita puheita. Stalin oli pikkutunneilla sanonut hänelle, kenraalille, että nyt hän nostaa maljan, joka kummastuttaa joitakuita vieraita ja jota ehkä kaikki eivät hyväksy. Sitten Stalin oli noussut ja nostanut lasinsa sanoen "Suomen itsenäisyydelle ja sen kansanhallitukselle".

Kremlissä kirjoitti:

>>>>Yhdellä Moskovan illallisella, joista jotkin veivät todella pitkän ajan ja joiden aikana venäläiseen tapaan pidettiin useita puheita. Stalin oli pikkutunneilla sanonut hänelle, kenraalille, että nyt hän nostaa maljan, joka kummastuttaa joitakuita vieraita ja jota ehkä kaikki eivät hyväksy. Sitten Stalin oli noussut ja nostanut lasinsa sanoen "Suomen itsenäisyydelle ja sen kansanhallitukselle".

(otsikossa kaikki)

vain piti kirjoitti:

ryhtyä, koska natsien kanssa oli etupiiri jaettu. Perusta sotilaalliselle ja poliittiselle katastrofille oli siis luotu omin päätöksin. Suomella ei ollut niihin osaa, ei arpaa. Oli valmistauduttu vain oman maan puolustukseen ja siihenkin heikosti.

"Oli valmistauduttu vain oman maan puolustukseen ja siihenkin heikosti."

Siinähän se ongelma juuri olikin. Ei Neuvostoliitto pitänyt Suomea itsessään uhkana, mutta kylläkin sitä, ettei Suomi heikkoutensa takia kyennyt estämään maansa käyttämistä hyökkäysalustana Neuvostoliittoa vastaan. Suomi oli lähestulkoon sotilaallinen tyhjiö, minkä tahansa suurvallan miehitettävissä ja siten vakava turvallisuusuhka Neuvostoliiton luoteisella rajalla. Saksa tai länsivallat voisi ottaa Suomen haltuunsa milloin tahansa. Vaikka Suomi olisikin voinut teoriassa puolustaa itseään niitä vastaan, käytännössä suomalaisilla tuskin olisi ollut halua taistella muita kuin venäläisiä vastaan. Kun ottaa huomioon tämän ja sen, että Suomen raja kulki hyvin läheltä sekä Leningradia että Muurmannin rataa, tuntuvat Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle syksyllä 1939 varsin ymmärrettäviltä puolustuspoliittisista näkökohdista tarkasteltuina.

Koroljov kirjoitti:

"Oli valmistauduttu vain oman maan puolustukseen ja siihenkin heikosti."

Siinähän se ongelma juuri olikin. Ei Neuvostoliitto pitänyt Suomea itsessään uhkana, mutta kylläkin sitä, ettei Suomi heikkoutensa takia kyennyt estämään maansa käyttämistä hyökkäysalustana Neuvostoliittoa vastaan. Suomi oli lähestulkoon sotilaallinen tyhjiö, minkä tahansa suurvallan miehitettävissä ja siten vakava turvallisuusuhka Neuvostoliiton luoteisella rajalla. Saksa tai länsivallat voisi ottaa Suomen haltuunsa milloin tahansa. Vaikka Suomi olisikin voinut teoriassa puolustaa itseään niitä vastaan, käytännössä suomalaisilla tuskin olisi ollut halua taistella muita kuin venäläisiä vastaan. Kun ottaa huomioon tämän ja sen, että Suomen raja kulki hyvin läheltä sekä Leningradia että Muurmannin rataa, tuntuvat Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle syksyllä 1939 varsin ymmärrettäviltä puolustuspoliittisista näkökohdista tarkasteltuina.

" tuntuvat Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle syksyllä 1939 varsin ymmärrettäviltä puolustuspoliittisista näkökohdista tarkasteltuina. "

Mutta länsimaisen itsenäisen kansakunnan näkemykset poikkesivat siitä, mitkä arvot ja käsitykset hirmuhallitsija Stalin omasi.

Koroljov kirjoitti:

"Oli valmistauduttu vain oman maan puolustukseen ja siihenkin heikosti."

Siinähän se ongelma juuri olikin. Ei Neuvostoliitto pitänyt Suomea itsessään uhkana, mutta kylläkin sitä, ettei Suomi heikkoutensa takia kyennyt estämään maansa käyttämistä hyökkäysalustana Neuvostoliittoa vastaan. Suomi oli lähestulkoon sotilaallinen tyhjiö, minkä tahansa suurvallan miehitettävissä ja siten vakava turvallisuusuhka Neuvostoliiton luoteisella rajalla. Saksa tai länsivallat voisi ottaa Suomen haltuunsa milloin tahansa. Vaikka Suomi olisikin voinut teoriassa puolustaa itseään niitä vastaan, käytännössä suomalaisilla tuskin olisi ollut halua taistella muita kuin venäläisiä vastaan. Kun ottaa huomioon tämän ja sen, että Suomen raja kulki hyvin läheltä sekä Leningradia että Muurmannin rataa, tuntuvat Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle syksyllä 1939 varsin ymmärrettäviltä puolustuspoliittisista näkökohdista tarkasteltuina.

Vai ei Suomi kyennyt puolustautumaan? Mitä se Talvisota sitten osoitti? Entä 1941-44?

Suomella oli kylmät suhteet Saksaan, kunnes Talvisota muutti tilanteen.

NL:n typerä sotaPOLITIIKAK NIMENOMAAN LOI UHKAN LENINGRADILLE. MUUTEN SITÄ EI OLLUT LAINKAAN. Saksa ja NL olivat liittolaisia.

Koroljov kirjoitti:

(otsikossa kaikki)

sinun propagandasi sitten liittyy?

Inkeriläiset ovat kautta historian pitäneet läntisiä ruotsalaisia ja suomalaisia verivihollisinaan, vannoen uskollisuutta ensin Novgorodille, sitten Moskovalle. Inkeriläiset kärsivät suuresti 1600-luvun ruotsalais-suomalaisesta miehitysvallasta, jota jatkui Stolbovan rauhasta (1617) Pietari Suureen. Tsaari Pietarin aikana Inkerinmaa - niin kuin myös Laatokan Karjala - vihdoin vapautettiin läntisestä sorrosta. Pietari vapautti myös Viipurin, ikivanhan karjalaisen asutuskeskuksen, josta ruotsalaiset olivat yli 400 vuotta aiemmin tehneet karjalais- ja venäläisvastaisen tukikohtansa Karjalaan.

Viipuri sai Pietarin Suuren jälkeen turvata hänen mukaansa nimettyä uuden Venäjän pääkaupunkia. Ruotsalaisten toistuvien hyökkäysten (1741, 1788) vuoksi oli kuitenkin järkevää, että rajaa siirrettiin vähitellen vieläkin kauemmaksi länteen, lopulta v. 1809 aina Tornionjoelle saakka. Silloin kävi mahdolliseksi perustaa Suomen autonominen valtio, mikä päätös johti siihen, että sellainen historian kuriositeetti kuin Suomi on ylipäänsä olemassa maana ja kansakuntana. Suomalaiset kiittäköön olemassaolostaan Venäjää. Se on suomalaisille vaikeaa, koska nuorella kansalla, jonka historia ei ulotu edes 200 vuoden päähän menneisyyteen, on aina ongelmanaan valtava alemmuuskompleksi sellaisen vanhan valtiollisen ja kulttuurisen suurvallan kuin Venäjän edessä.

Koroljov kirjoitti:

Inkeriläiset ovat kautta historian pitäneet läntisiä ruotsalaisia ja suomalaisia verivihollisinaan, vannoen uskollisuutta ensin Novgorodille, sitten Moskovalle. Inkeriläiset kärsivät suuresti 1600-luvun ruotsalais-suomalaisesta miehitysvallasta, jota jatkui Stolbovan rauhasta (1617) Pietari Suureen. Tsaari Pietarin aikana Inkerinmaa - niin kuin myös Laatokan Karjala - vihdoin vapautettiin läntisestä sorrosta. Pietari vapautti myös Viipurin, ikivanhan karjalaisen asutuskeskuksen, josta ruotsalaiset olivat yli 400 vuotta aiemmin tehneet karjalais- ja venäläisvastaisen tukikohtansa Karjalaan.

Viipuri sai Pietarin Suuren jälkeen turvata hänen mukaansa nimettyä uuden Venäjän pääkaupunkia. Ruotsalaisten toistuvien hyökkäysten (1741, 1788) vuoksi oli kuitenkin järkevää, että rajaa siirrettiin vähitellen vieläkin kauemmaksi länteen, lopulta v. 1809 aina Tornionjoelle saakka. Silloin kävi mahdolliseksi perustaa Suomen autonominen valtio, mikä päätös johti siihen, että sellainen historian kuriositeetti kuin Suomi on ylipäänsä olemassa maana ja kansakuntana. Suomalaiset kiittäköön olemassaolostaan Venäjää. Se on suomalaisille vaikeaa, koska nuorella kansalla, jonka historia ei ulotu edes 200 vuoden päähän menneisyyteen, on aina ongelmanaan valtava alemmuuskompleksi sellaisen vanhan valtiollisen ja kulttuurisen suurvallan kuin Venäjän edessä.

vihollinen heidän oman käsityksensä mukaan. Pietarin perustaminen merkitsi tuhon alkua. Stalin viimeisteli sen melko tehokkaasti ja toinen maailmansota hoiti loput. Inkerilaiset turvautuivat Suomeen ja Saksaan. Inkeriläisten muuttoryntäys Suomeen kertoo parhaiten heidän tunteensä Venäjää kohtaan.

Venäjää voi minun puoleestani vapaasti rakastaa, mutta miksi kertoa sen vakuudeksi valheita muista kansoista?

Todettakoon vielä, että ruotsalaisten hyökkäykset eivät koskaan edenneet Säkkijärveä pidemmälle, jos niitä edes hyökkäyksiksi voi sanoa. Pietaria "suojellessaan" venäläiset sen sijaan kolmasti valtasivat Suomen valtavaa tuhoa aiheuttaen. Siitä siis pitäisi olla kiitollinen?'

Venäjä pyrki tuhoamaan Suomen kansan viimeistään 1900-luvun alussa ja uudelleen mm. 1939 ja 1944.

Koeta perehtyä historiaan ja jätä propaganda vähemmälle, jos aiot saada sanoman perille.

puolueettomiksi Saksan ja NL:n hyökätessä Puolaan. Mitä se mahtoi auttaa? NL hyökkäsi Suomeen ja Saksa Tanskaan ynnä Norjaan. Ruotsi säästyi Göringin vaatimuksesta.

On syytä muistaa, että 23.8. 39 diktatuurit jakoivat Euroopan. Sen jälkeen vain aseilla oli merkitystä. Ja niitä natsien ja kommunistien liitolla oli enemmän kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Ne antoivat toimintavapauden,jossa pienillä ei ollut sanan sijaa.

Puolueettomuudesta höpisijöidenkin olisi muiden jälkiviisaiden lailla hyvä perehtyä edes historian perusasioihin.

julistautuivat kirjoitti:

puolueettomiksi Saksan ja NL:n hyökätessä Puolaan. Mitä se mahtoi auttaa? NL hyökkäsi Suomeen ja Saksa Tanskaan ynnä Norjaan. Ruotsi säästyi Göringin vaatimuksesta.

On syytä muistaa, että 23.8. 39 diktatuurit jakoivat Euroopan. Sen jälkeen vain aseilla oli merkitystä. Ja niitä natsien ja kommunistien liitolla oli enemmän kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Ne antoivat toimintavapauden,jossa pienillä ei ollut sanan sijaa.

Puolueettomuudesta höpisijöidenkin olisi muiden jälkiviisaiden lailla hyvä perehtyä edes historian perusasioihin.

On syytä myöskin muistaa, että myöhemmin Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferensseissa vv. 1943-1945 kapitalistiset ja kommunistiset imperialistit jakoivat Euroopan samalla tapaa kuin Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Itä-Euroopan v. 1939. Liittoutuneiden kolmen suuren päätösten jälkeen vain sodanjälkeisellä miehitysvallalla oli merkitystä. Suomalaisilla oli myöhemmin tärkeä roolinsa toisen maailmansodan voittajien suorittaman Euroopan jaon lopullisessa vahvistamisessa, mikä tapahtui Helsingin ETYK-kokouksessa v. 1975.