tutkittuani 7 vuotta Branhamin ( william )saarnoja ja kasetteja tulin siihen tulokseen että hän oli oikea profeetta.saarnasi oikeaa ameriikaan sopivaa evankeliumia.ja suomeenkin hyvin sopivaa.ja kaikkialle maailmaan.itse olen luterilainen nykyään mutta ollut profetallinen sana nimisen seurakunnan nimissä ja levittänyt sanomaa ympäri suomea 7 v.hänen jälkeensä onkin jo kohta jeesuksen ristuksen toinen tulemus.
7 profeetta
veke
391518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
...raittiisti kirjoitetun Sanan perustalla, mutta eksyi elämänsä jossain vaiheessa ihan selvään harhaoppiin monessakin suhteessa ja jopa niin pahasti, että kadotti kristinopin alkeetkin !
Hän julisti olevansa lopun aikojen Elias viitaten Malakian kirjaan ja väärin tulkittuun Yeshuan mainintaan, että Johannes Kastaja on Elias, joka ON tuleva. Hän vetosi tähän 'ON TULEVA' ja väitti olevansa tuo ennustettu 'tuleva' Elias. Hän jätti ottamatta huomioon, että Yeshuan sanojen mukaan pelastus on juutalaisista. Willian Marrion Branham EI ollut juutalainen.
Sitäpaitsi Elias mitä todennäköisimmin tulee vielä toistamiseen yhdessä, Aadamista lukien seitsemännen, Eenokin kanssa niitten kahden säkkipukuisen profeetan kanssa, joista on ennustettu jakeissa Ilm.11:3-13. Tällöin toteutuu Yeshuan ennustus siitä, että Elias ON TULEVA sen lisäksi, että hän oli jo Johannes kastajan hahmossa.
Oliko sitten Johannes Kastajan sielu sama kuin profeetta Eliaalla ? Kokiko Elias sen johdosta vasta Johannes Kastajana ensimmäisen kuoleman ihmisenä ? Ei kokenut, sillä kirjoitettu on, että kaikkien ihmisten on kerran kuoleminen ja sitten tulee tuomio. Johannes Kastajan sielu EI OLLUT sama kuin Eliaan sielu. Tiedän, ettei tämä perusteluni yksin riitä vesittämään branhamilaisten harhaoppia, mutta lisäperusteluni riittää:
Ensimmäisenä kertanahan Elias vietiin tulisissa vaunuissa tuulispäässä taivaaseen hänen lainkaan kuolemaa kokematta. Kokiko hänen sielunsa kuoleman Johannes Kastajana ollessaan ? - Vastaan ei kokenut, sillä:
Miten on sitten selitettävissä Yeshuan maininta, että Elias on vielä (ikäänkuin kolmannen kerran) tuleva ? Mielestäni seuraavasti: (Luuk.1:17)
"17. Ja hän käy hänen edellään Eliaan Hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
Vaikkakin jakeessa selvästi ennustetaan Yeshuan aikaisesta Johannes Kastajasta, on siinä johtolankana sanat "Eliaan Hengessä ja voimassa". Siis Johannes Kastajan sielu ei ollut sama kuin profeetta Eliaalla, vaan Johanneksen yllä lepäsi sama J-H-V-H Elohim'in Henki, joka lepäsi myös muinoin profeetta Eliaan yllä.
Sitävastoin lopun aikain tuleva Elias on SAMA Elias, joka eli muinoin ns. VT:n profeettain aikana. Hänen sielunsa ON SAMA kuin VT:n profeetta Eliaalla sen lisäksi, että hänen yllään tulee lepäämään sama J-H-V-H Elohim'in Henki, joka lepäsi myös muinoin hänen yllään.
Ilmestyskirjan mukaan nuo kaksi profeettaa tulevat pedon surmaamiksi ja silloin toteutuu heidän kohdallaan se kirjoitus, että KAIKKIEN ihmisten on KERRAN kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio.
- - -
Lisää branhamilaisuuden harhoista:
- Kain oli muka syntyisin saatanan yhdyttyä Eevaan ja Eevan synnytettyä saatanalle pojan. Väite on täysin Raamatun vastainen.
- Ei ole muka olemassa lainkaan ERIKSEEN Korkeinta Majesteettia ja tämän Poikaa, vaan kyseessä on yksi ja sama PERSOONA. Väite on kumottavissa kymmenillä Yeshuan eri yhteyksissä antamilla opetuksilla, joista mainittakoon esimerkiksi seuraava: (Luuk.20:17)
"17. Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
Jos Yeshualla EI OLISI erikseen Isää, niin kenen tykö Hän sanoi edellisessä jakeessa ENSIN menevänsä ?
Kun Yeshua ristille kuollessaan huusi: "Isä, sinun käsiisi minä annan Henkeni !", niin kenen käsiin Yeshua silloin antoi Henkensä ?
Molempiin kysymyksiin on selkeä ja ainoa oikea vastaus: Yeshua meni Isänsä, tuon Korkeimman ja ainoan Majesteetin luo, jonka tahdosta kaikki on luotu ja kuten on mainittu myös Heprealaiskirjeessä:
(Hepr.1:1-4)
"1. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2. on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3. ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
4. tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän."
Olen itse tutustunut branhamilaisuuten jo 1970-luvulla, jolloin se pesiytyi Hesassa eräisiin srk:tiin. Sain selville kyseisen opin petollisuuden, sillä Williamin kautta on todellakin tapahtunut hänen toimintansa alkuaikoina erittäin suuria apostolisia tunnustekoja ja ihmeitä. Sitten hän tuli perkeleen pettämäksi, joka sai hänet uskomaan olevansa lopun aikojen Elias ja syötti Williamaille paljon muutakin potaskaa.
Olen lukenut useita Williamin saarnoja. Luettuani useita hänen saarnojaan, avautuivat silmäni näkemään Williamin olevan harhaan joutunut opettaja. Lisäksi olen todennut, että ne lähreiset uskonystäväni, jotka tunsin Hesan Jeesus-talon ajoilta ja jotka kiedottiin branhamilaisuuteen yli 30 vuotta sitten, ovat edelleen tiukasti saman harhaopin kahleissa.
Kyseessä on "jos eroat meistä, niin joudut helvettiin"- nimisillä kahleilla sidotut sidotut sieluparat. Olen rukoillut heidän pelastuksensa puolesta...
Kehoitan sinua mitä vakavimmin HETI PAIKALLA sanoutumaan irti tuosta ns. unitaariharhaopista, joka on ovelasti sommitetuilla valheopeilla rakennettua salakanvalaa ja kadottavaa oppia uskovien sielujen eksyttämiseksi Yeshuan yhteydestä. Kätkeytdy Yeshuan veren turviin ja katkaise HETI PAIKALLA kaikki siteet tuohon oppiin ja sen kannattajiin siihen asti, kunnes pääset täyteen selvyyteen tuon opin valheellisuudesta ja petollisuudesta. Vasta sen jälkjeen voit mennä julistamaan noille entisille ystävillesi, eksytetyille sieluraukoille, OIKEATA oppia.
PAKENE SIIS HENKESI EDESTÄ TUOSTA HARHAOPISTA VOIDAKSESI PELASTUA !
Otan taivaan ja maan todistajaksi, että nyt varoitan sinua ja kirjoitan tämän Vapahtajani ja Lunastajani, Adon Yeshua HaMashiach'n, siunatussa nimessä !
Armoa ja hengellistä näkökykyä sinulle rukoillen Yeshuassa !
tällä hetkellä en ehdi vastata juuri,mut kaikki mitä sanoit vastaan oli naurun aiheita mulle, oletko perehtynyt suomen kansan uskontoon ,ja mistä suomen uskonnon juuret ovat.niitä juuria pitää uskoa ja ymmärtää amerikan uhteiskunnan uskonnon juuret kenties olet tietämätön maailmaalaajuisen uskonnon tuntemuksesta.sun tietämys tuntuu olevan juuri samaa kun uskonnon jeesuksen aikoina ,eli teolokien kaikkein aikoiden suurinta harhaa,eli täydenlaista pimeyttä ,voi sanoa suurinta ihmiskunnan historiasta olet täysin nuija jota ei voi järjellisesta koskaan ihmiskunnassa ajatella .hyvää jatkoa jumala sua armahtakoon
Ei suomalaisten kalevalalla eikä minkään muunkaan kansan jumaltarustoilla ole MITÄÄN YHTEISTÄ Raamatun ikuisten totuuksien kanssa.
Olet selvästi sotkenut käsitteet Kristinusko ja pakanauskonnot keskenään.
Tutustu siis perinpohjin Raamattuun, niin eiköhän ala valo pilkistää sinun sielusi pimeyksiin !
Siunausta Yeshuassa !
joo mä en tarkoittanut mitään pakanallisia uskontoja jotka sun mielikuvitukseesi tuli heti,huomasit että tarkoitin ristinuskon puhtaita alkulähteitä.ota niistä selvää.ne vaihtelevat valtioilla.valtio on aina ollut uskonnossa,mutta proveetta voi olla jeesuksen jälkeen myös muu kun juutalainen.tuo pitäisi olla ihan selvä asia.ja nyky aikana amerikaan just sopii profeetan paikka parhaiten.noi sun perustelut ovat kovin köykäisia,profeettakin on ihminen ja varmasti jokaisen ihmisen saarnoista ja texteistä löytyy jotain mitä yksilö ei sulata ja toinen taas voi sulattaa.mut varsinkin proveetta tasoisten viestien ymmärtäminen ei monelta onnistu.Proveettoja vastaa olaan ja yritetään löytää virheitä heistä,se on aina ollut niin ja tulee olemaankin niin,Jeesus parhaana esimerkinä.harvat ovat jotka ymmärtävät heitä.heillä on viestiä jumalalta.mut aika typerää alkaa arvostell ja tuomita esim Branhamin tasoisen julistajan opetusta,hänellä on ameriikan julistajien ennätys todistetuista sairaiden parantumisista.epäilen sinun henkisiä voimavarojasi arvostella ameriikan suurimpien julistajien oppeja. harvoin pieni kaupunki voi taistella isoa kaupunkia vastaan.tai suomi lähteä taistelemaan ameriikaa vastaan,sun opeissa on vähän tollainen kuva.
ihmettelen tuota sinun sielu oppia.se tuntuu tulevan jälleen syntymien puolelta.meillä ristityillä jäleen syntymien ketju on pysähtynyt Jeesuksessa.sulla on epäselvää sielun eroavaisuus toisesta sielusta.ne ovat kaksi eri asiaa.samoin luulen sun kykyä erottaa valtion ja uskonnon sekä yksilon suhdetta. koska pitäisi olla juutalainen ollakseen profeetta.ja uskonnollisen sielun voi todellinen uskova vaihtaa ,opetuksen muodossa eli Jumalalla on Jumalan lapsen lapsia ja jumalan lapsia.branham ja elia olivat eri ihmisiä.sielu ja henki saavat olla vaikka kuinka samanlaisia.salaisuus on rakkauden eri ilmentymistä.joten eiköhän ole turhaa tuomita toisia.sen virheen tekivät jo jeesuksen tuomitsijat ja muiden Profeettojen tuomitsijat,aika yleinen juttu.
Branham tulikin Sanoman kanssa,jonka hän sai Jumalalta,Elian hengessä kääntääkseen isien sydämmet lasten puoleen ja lasten sydämmet isien (alkuperäiseen uskoon) puoleen.
Elian henki oli myös Johannes kastajassa.
Branham ei mennyt harhaan missään vaiheessa.
Se on vain panettelijoiden valhe.
Hän oli toki vain ihminen,mutta Jumalan lähettämä.
Minulle hän opetti noissa saarnoissaan joita olen Herran armosta saanut lukea ja kuunnella,tuntemaan Herran Jeesuksen Kristuksen hyvyyden ja armon ja suuren rakkauden meitä kurjia syntisparkoja kohtaan.
Mistään muualta minä en sitä oppinut,vaikka kiersin monet lahkot ja kirkonpenkeiltä kuuntelin.
Proheetta toi sanoman,josta opin että Hän on sama eilen,tänään ja iankaikkisesti.Jä hän on täällä tänäänkin.Sama Jumala halki koko raamatun,Hän vielä parantaa sairaat ja johdattaa horjuvaa,joka taistelee pahaa maailmaa vastaan.Kuulee rukoukset.
Ikuisesti kiitollisena...minä olen iloinen että olen yksi heistä...
sinunkin kannattaisi perusteellisemmin tutkia tätä sanomaa..Jumala sinua auttakoon ja armahtakoon ja sinulle kaikkea parhainta toivon..
joo ,mä opin tuntemaan branhamin sanoman hengellisen työn merkeissä,sanoma ei juuri avaudu kuin työn äärellä.monet tutkivat ja saavat ymmärrystä mut hyvin monet eivät ymmärra.mut Branham oli ameriikalainen ja suomessa pitää hiukan olla esivallan takia suomalainen,ja kristuksessa maailman kansalainen.suomi on suomalaisten ja israel juutalaisten ja rakkaus tekee meistä yhtä.suomessa on paljon venäjän kovissa vainoissa syntynyttä uskontoa joka on kulkenut suomeen,monet ristilliset liikeet ovat hyvällä pohjalla suomessa.esm ,oulun provetia tuntuu olevan hyvää oppia suomessa.monet eivät ymmrrä Branhamia,hänen oppia,koska proveetoja ollaan aina vastaan,siitä tuntee myöskin opin .mut jättäkäämme turhat kinastelut ja tutkikaamme oikeata oppia,joka vie eteenpäin.niinkuin näitä jotka kaikia opetuksia ovat vastaan,ja eivät oikein löydä totuutta juuri.kenties nämä eivät pääse jeesusta löytämään ja jäävät jälleen syntymien kierteeseen,ja esim sytyvät rottina seuraavassa elämässä,kuten tämä joka ei ymmärtänyt Branhamin sanomaa ja tutui olevan kuin jeesuksen ajan papit.Eli heti vastaan kun on joku outo asia joka on uutta.
Siis sinäkin uskot muuitten ns. "uloskutsutujen" eli branhamilaisten kanssa, että Yeshua on itsensä Isä.
Voi pimeyttä !
Rukoilen, että Ruah HaKodesh avaisi sinun ymmärryksesi käsittämään, ettei Yeshua ollut valehtelija, jollaiseksi branhamilaisuuden harhaoppi Hänet leimaa väittäessään Yeshuaa koko maailmankaikkeuden ainoaksi ja korkeimmaksi Majesteetiksi !
Armoa ja ymmärrystä sinulle Yeshuassa !
Kaiketi olet tietoinen, että branhamilaisuuteen kuuluu erottamattomasti otsikon mukainen harhaoppi ?
Siis sinäkin uskot muuitten ns. "uloskutsutujen" eli branhamilaisten kanssa, että Yeshua on itsensä Isä.
Voi pimeyttänne !
Rukoilen, että Ruah HaKodesh avaisi sinun ymmärryksesi käsittämään, ettei Yeshua ollut valehtelija, jollaiseksi branhamilaisuuden harhaoppi Hänet leimaa väittäessään Yeshuaa koko universumin ainoaksi ja korkeimmaksi Majesteetiksi !
Armoa ja ymmärrystä sinulle Yeshuassa !
minä uskon alkuperäiseen väärentämättömään jumalan sanaan,jota sinä kutsut branhamilaisuudeksi.
..en usko "tuohon" mikäsenytsittenolikin.
Jumaluutta ei voi järjellä käsittää ja Jumala armossaan avaa aarteitaan nähtäväksi lähettämänsä profeetan kautta,niinkuin hän on tehnyt aina.
..Jumala avatkoon sinun silmäsi näkemään totuuden ja auttakoon minua pysymään tällä tiellä.emme voi muuta kuin pyytää että hän pitää meistä kiinni ja kulkea nöyrin mielin tässä vaikeassa ja saastaisessa ajassa.
Rauhaa sinulle:)
...väittää sen olevan alkuperäistä Jumalan sanaa ?
Pitäytykäämme vain Pyhissä Raamatun Kirjoituksissa ja jättäkäämme branhamilaisuus omaan alhaiseen arvoonsa. Raamatussa meille on luotettavat opettajat ja aidot profeetat, emmekä kaipaa amerikkalaisia ei-juutalaisia profeettoja.
Ei-juutalaisista profeetoista on Raamatussa meille varoittava esimerkki: Bileam, joka opetti midianilaisia virittämään Israelille viettelykseksi sen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. Kyseinen profeetta, vaikka ennustikin oikein, tapettiin juutalaisvastaisuutensa vuoksi yhdessä jumalattomien midianilaisten kanssa.
Siunausta totuudessa, joka löytyy Yeshuassa !
mikä sinä olet sanomaan että se mihin minä uskon on harhaoppi??
Minäkään en ole arvostellut sinun uskoasi.
Voin kertoa sinulle että elin uskomattomana tässä maailmassa vailla Jumalaa,tein syntiä kun en paremmasta elämästä tiennyt.
Kunnes erää kramaattisen tapauksen johdosta käännyin ja aloin etsiä elävää jumalaa joka toimii tänäkin päivänä.Joka on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
Löysin hänet Jeesuksen tämän kalliin sanoman kautta joka opetti minut tuntemaan Lunastajamme.Hän tulee noutamaan morsiammensa eräänä näistä päivistä.
Elämäni muuttui kokonaan,mieheni alkoholiongelma oli ohi.Sain jättää kaikki Herralle kauhistavat taakseni.Hänen armostaan vieläkin olen saanut kulkea tätä tietä.Saan rukoilla rakkaideni ja vihollistenikin puolesta eläen heidän keskellään.
tietäen että Herramme vie meidät kerran kotiin iankaikkiseen elämään.
Minä kaipasin juuri tätä sanomaa,joka on ilmoitettu lapsenmielisille ja salattu monilta viisailta,jos noin voi sanoa.
Heti kun sain sen käsiini,ymmärsin että se oli juuri minua varten.Ja niin ymmärrän edelleenkin.
Jos sinä sanot sitä harhaopiksi niin valitan.
Minuun se ei kuitenkaan tee mitään vaikutusta,kun sen että kysyn vielä kerran että mikä sinä olet tuomitsemaan toisen uskontoa???
Branhamista on mainittu raamatussa,useammassa kohdin.
Hän on seitsemäs enkeli,joka on lähetetty laodikean seurakuntajaksssa eläville ihmisille.
sanoman kanssa.
Ilm 10:7
vaan että niinä päivinä kun 7 enkelin ääni kuuluu,hänen puhaltaessaan pasuunaan,Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan,jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.
Ja.Mal 4:5-6
Katso,minä lähetän teille profeetta Elian,ennekö tulee Herran päivä,se suuri ja peljättävä.
Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämmet lasten puoleen (alkuperäiseen alkuseurakunnan uskoon)
ja lasten sydämmet heidän isiensä puoleen.
Hänen palvelustehtävässään ei ollut mitään mistä häntä moititaan.Hän oli noyrä ihminen,joka ei olisi ensin halunnut ottaa tehtävää vastaan asenteella että miksi juuri hän (niinkuin profeetat yleensä)mutta otti tehtävän nöyräsri ja toimitti sen jumalan kunniaksi loppuun saakka.
Jumalan merkit ja ihmeet seurasivät hänen tehtäväänsä.Valtavat määrät sairaita parani.
Hänellä annettiin myös profeetan merkki.Ja enkeli ilmestyi hänelle ja vahvisti myös hänen piirroksin tekemänsä kaavion seurakuntajaksoista ja noista tähdistä joista ilmestyskirjassa kerrotaan ,
piirtämällä liidulla taululle samoja jälkiä pitkin kun Branhamkin oli tehnyt.
Hän kävi suomessa v.1950 jolloin Kari Holma pikkupoika joka kuoli auto onnettomuudessa,heräsi kuolleista ja Branham näki sen ensin näyssä.Ja hän senjälkeen rukoili. Ja niin tapahtui.
tuohon jatkoksi vielä muutama linkki
http://www.livingwordbroadcast.org/Publications/AZ_Magazine.htm
http://www.biblebelievers.org/
http://branham.org/MessageSearch/Pages/MessageSearch.asp
suomessa yhteystiedot:
Voice of God Recordings oy
PL.1.
02761 Espoo.Finland
Fax 09 8558509
Toisin sanoen erota valheopetus oikeasta !
Olen tietenkin iloinen siitä, että sinä ja miehesi olette tulleet tuntemaan Yeshuan Vapahtajananne. Pitäytykää YKSIN HÄNEEN ja Hänen opetuksiinsa !
Ainoa, mistä olen teidän suhteenne huolissani on se branhamilainen harhaoppi, jota ylistelet maasta taivaisiin. Muistan hyvin ne vuodet 1970-luvun alussa, kun kyseinen harhaoppi pesiytyi Helsingin Siion-srk:aan.
Olin tuohon aikaan kokenut voimallisen uudestisyntymisen täyttyen Ruah HaKodesh'in väkevällä voimallaja vaelsin erittäin lähellä Yeshuaa ja kun sitten branhamilaisuutta julisttettiin saksalaisen veli Frank'in toimesta ko. srk:ssa, tutkin kyseisen hengen ja koin selvästi, ettei Ruah HaKodesh vahvistanut MITÄÄN siitä, mitä kyseinen veli julisti. Koko ajan hän korotti vain W.M.Branhamia, eikä lainkaan Yeshuaa !
Raamattu kertoo, että Ruah HaKodesh kirkastaa Yeshuaa, eikä jotain epämääräristä amerikkalaista sananjulistajaa. Tuolloin olin jo lukenut 7 ensimmäistä Branhamin saarnaa ja useita kirjasia koskien hänen kutsumustaan (josta kirjoitit) sekä olin tietoinen myös mainitsemasi pojan kuolleistaherättämisestä Suomessa 1950-luvulla. Kerran alkaessani lukea Branhamin opetuskirjasta koskien mainitsemiasi 7-srk-jaksoa, rukoilin kesken lukemista Yeshuaa sanoen:
"Tunnen, että Henkesi minussa todistaa jotain olevan tässä opetuksessa pahasti pielessä, sillä koen olevani kuin pakotettu lukemaan tätä kirjasta ja kuitenkin Sanassasi sanotaan, että siellä missä Adon'in Henki on, siellä on vapaus. Kerro minulle rakas Vapahtajani, että onko tämä harhaoppia !"
- Sitten lukiessani eteenpäin silmäni avautuivat näkemään, etä kyseessä on todellakin harhaoppi ! Kyseinen kirjanen oli selvästi ristiriidassa Ilmestyskirjan opetuksen kanssa. Kokosin kaikki kaikki Branhamin painotuotteet kodissani ja revin ne sekä heitin roskikseen. Mikä riemu ja vapaus tulikaan sisimpääni siitä hetkestä alkaen !
Jälkikäteen olen kuullut miten paljossa muussakin Branham eksyi opetuksissaan. Seuraavassa eräitä niistä:
- Mukamas perkele käärmeen muodossa yhtyi Eevaan Paratiisisssa ja sen seurauksena syntyi Kain.
- Profeetanpyörän mukaan mukamas ei ole olemassa mitään erillistä Isää, vaan Yeshua on itse itsensä Isä !
- Branham oli mukamas luvattu viimeisten päivien Elias, vaikka Yeshua selvästi ilmaisi Johannes Kastajan olleen Elias. Mitä tulee siihen Yeshuan mainintaan, että Elias on vielä tuleva (jälkeenkinpäin), ei sillä missään tapauksessa viitattu pakanasyntyiseen W.M.Branhamiin, vaan nimenomaan aitoon Israelin profeettain aikakaudella eläneeseen profeetta Eliakseen, joka otettiin tulisissa vaunuissa taivaaseen hänen näkemättä kuolemaa. Kuten on kirjoitettu: "Kaikkien ihmisten kerran on kuoleminen ja sitten tulee tuomio.", samoin on Eenokin (Aadamista lukien seitsemäs) ja Eliaan tultava vielä ihmisenä lihaksi ja vereksi ja kuoltava kuoleman ihmisenä. (Eenokhan otettiin kuten Eliaskin, ylös heidän kokematta kuolemaa). He ovat ne kaksi säkkipukuista profeettaa, joista on mainittu Ilmestyskirjassa, luvussa 11.
William M. Branham ei siis edes voi olla kyseinen Elias, koska Ilmestyskirjan mainittu tapahtuma ei ole vielä koittanut ja Eliaan on EHDOTTOMASTI oltava juutalainen alkuperäinen Elias, sillä pelastus on juutalaisista, kuten Yeshua opettaa, eivätkä juutalaiset ikinä tulisi ottamaan vastaan ketään muuta kuin juutalaista Eliasta.
Branham alkoi opetuksillaan suorastaan vainota niitä Yeshuan seurakuntia, jotka eivät ottaneet hänen opetuksiaan vastaan. Jo tuo seikka osoitti sen, ettei hän voinut olla Yeshuasta, koska Yeshua opetti omiaan sanoen: "Missä teitä ei oteta vastaan, lähtekää sieltä ja puhdistakaa sen kaupungin tomukin jaloistanne todistukseksi heitä vastaan...". Ollessaan juuri alkamassa erään sellaisen ristiretken lukuisiin srk:iin, hän joutui auto-onnettomuuteen, jossa menehtyi saamiinsa vammoihin.
Palaa sinäkin AITOIHIN Yeshuan opetuksiin, jotka löytyvät Uuden Liiton Kirjoituksista - ei uusimmasta luterilaisten Raamatunkäännöksestä, vaan 'Raamattu Kansalle'-käännöksestä. Kavahda kaikkia opetuksia, jotka ovat ristiriidassa VT:n profeettojen, Yeshuan ja Hänen lähettämiensä apostolien opetusten kanssa. Kuten yllä mainitsin, ovat Branhamin opetukset selvästi ristiriidassa sekä VT:n että UT:n opetusten kanssa. Ei riitä, että hän eräissä kohden julistikin oikein, vaan julistajan pitää KAIKESSA pitäytyä Pyhiin Kirjoituksiin ollakseen Yeshuan valitsema sananjulistaja ja totuuden opettaja.
Lopuksi vielä: En ole Tuomari, enkä olekaan tuominnut sen kummemmin sinua kuin muitakaan branhamilaisia, vaan olen vakavasti varoittanut sinua ja muita henegnheimolaisiasi siitä, että se tie jota nyt kuljette EI VIE Taivasten Kuningaskuntaan ja samaa kirjoitan nytkin ! Pakene kuten minäkin aikoinaan, henkesi edestä tuota kavalaa harhaoppia !
Siunausta ja vapautta Yeshuassa !
Käsittämätöntä miksei lopuna aikana proveetta voi olla myös ei juutalainen?pelastus on juutalaisista, on kirjoitettu. Pitää paikkansa mutta se ei riitä sulkemaan muista kansoista tulevaa profeettaa.jopa säkkipukuisista toinen tai molemmat voivat olla ei juutalaisia.heillä vain on mooseksen tai eliaan kaltaisia tehtäviä.ei voida millään todistaa näiden olevan juutalaisia.rakkaus ratkaisee.ei jeesuskaan ollut juutalainen.sikisi pyhästä hengestä,juutalaisten keskuuteen.juutalaiset eivät ottaneet häntä vastaan,joiten valo siirtyi pakanoille,syystä joista en nyt viitsi mainita.eli jumala rakastaa myös pakanoita.voidaan olettaa valon aikana ,jolloin valo on pakanoilla todellinen ja oikea profeetta tulee pakanoiden keskeltä eikä ole juutalainen.
...jossa kysyit: "...miksei lopun aikana profeetta voi olla myös ei-juutalainen?"
Yhtä hyvin voisit kysyä: "Miksei suomen kansaa valittu valituksi kansaksi ?"
Molempiin on sama vastaus: Kyseessä on Korkeimman oma aivoitus, joka pohjautuu siihen, että Hän rakasti juutalaisten esi-isiä, jotka olivat kuuliaisia Hänen äänelleen. Muitten kansojen esi-isät eivät olleet.
Mitä tulee Vapahtajamme ristillenaulitsemiseen juutalaisen roskaväen toimesta, ei se tee tyhjäksi Korkeimman uskollisuutta ja Hänen antamiaan hyviä lupauksia juutalaisille. Tämä käy hyvin ilmi Paavalin kirjeistä, esim. Roomalaiskirjeestä.
Toki Korkein rakastaa myös pakanakansoja ja juuri siksi Hän ei ole antanutkaan heille profeetan virkaa eikä muitakaan vaativia virkoja, koska he eivät niitä pystyisi hoitamaan.
Hän muistaa millaista tekoa pakanakansat ovat, eikä sälytä heidän päälleen sellaista kuormaa, kuin juutalaisten. Jolle paljon on annettu, siltä sitä enemmän vaadditaan. Israelille on annettu ennen pakanakansoja lukuisat liitot ja mitä syvimmät opetukset VT:ssa sekä UT:ssa. Vasta Uudessa Liitossa pakanoille avautui mahdollisuus päästä lähelle Luojaansa Yeshuan veressä.
Siunausta Yeshuassa !
vielä tosta eri maiden ristin uskosta.löytyy paljon yhteyttä suomen Luterilaisuuden ja Ameriikan Branhamilaisuuden välillä.molemmat olivat myös uskonpuhdistajia,ja oppi menee yhteen tietyn ajatus kaavan mukaan.Luther sopiikin hyvin oikeiden oppien joukkoon.vaikka hiukan kirjanoppineiden viisaudelta tuntuu tosta valitusta kansasta vielä ,onhan sanottu suomen olevan israelin jälkeen rakas kansa Jumalalle.ja tavallaan valittu kansa ,onhan täällä kovia urheilijoita ja nais kauneutta mukana ,joten Jumala on katsonut tämänkin kansan puoleen.
..."kovia urheilijoita ja nais kauneutta mukana, joten Jumala on katsonut tämänkin kansan puoleen." !!!
Olet näemmä huumormiehiä :)
Toki asia on myös noin kuin kirjoitit, vaikkakin ymmärrän Korkeimman siunauksella ennenkaikkea hengellisiä siunauksia ja vasta niitten seurauksena maallisia siunauksia.
Mielestäni Luther oli aikanaan mies paikallaan mitä tulee uskonpuhdistukseen. Hänen hommansa jäi vain pahasti kesken, vaikka hän tekikin yhdelle miehelle ihan kunniakkaasti ko. työtä. Valitettavasti hän ei ymmärtänyt oikein suhtautua juutalaisiin J-H-V-H Elohim'in valittuna kansana, vaan suhtautui heihin erittäin vihamielisesti. Se on ollut tyypillistä kademielisille kristityille juutalaisia kohtaan kautta koko historian.
Hän ei myöskään ymmärtänyt Ilmestyskirjaa, ehkä juuri edellä mainitusta syystä johtuen. Tosin hän kuolinvuoteellaan katui kaikkea sitä pahaa, mitä oli puhunut ja kirjoittanut juutalaisia vastaan ja minun puolestani saakoon syntinsä anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Valitettavaa on, että Hitler sai paljon tukea myös Lutherin juutalaisvastaisesta teoksesta nimeltä "Juutalaisista ja heidän valheistaan", joka on erittäin törkeä ja vihamielinen kirja ollen täynnä vääristelyä ja aiheetonta panettelua juutalaisista kansana.
Siunausta Yeshuassa !
ei juutalaisista.
Branhan ei toki ole Elia vaan hän tuli Elian hengessä aivan niinkuin Johannes kastajakin.
(säkkipukuiset todistajat Elia ja MOOSES tulevat henk.kohtaisesti toki) aikanaan.
Kun Branhan kastoi ihmisiä ohio joella,kuului selvä ääni,jonka monet kuulivat.
niinkuin Johannnes Kastaja lähetettiin ennen Herran ensimmäistä tulemusta,lähetetään sinutki sanoman kanssa ennen Herran toista tulemusta.
Et ole lukenut Branhamin saarnavihkosia kun murto osan.
suosittelen luettavaksi.
Ja tuo Frank ei ole se henkolö joka toi sanoman.
minä en ole kuunnellut häntä vaan olen ottanut vastaan sen sanoman jonka Jumala antoi sanansaattajansa välittämäksi.
Branham oli vain Herran äänitorvi.Hän ei ole koskaan korottanut itseään vaan oli nöyrä Herran palvelia.Ja jos Jumala valitsee jonkun,niin meidän tulee tunnistaa onko se Jumalasta vaiko ei.
Minä uskon sen Jumalan lähettämänä sanomana niinkauan kun täällä olen ja senjälkeenkin.Ja Herra auttakoon että pysyn siinä uskossani horjumatta.
Muuten..Branhan ei vainonnut seurakuntia niinkuin sanoit.Hän sanoi useaan kertaan että Jumalalla on kansaa jokaisessa seurakunnissa..kuulukaa siihen seurakuntaan missä olette.
Älä tuomitse tätä sanomaa tälläisessa paikassa...joku voi vaikka uskoa sanojasi.
Mitään "kuulemiaan" ei kannata ottaa todesta,kun sanoit että olet kuullut että Branhanm eksyi.
Kun Branham loukkaantui pahasti auto onnettomuudessa ja kuolikin niinkuin sanoit,jonkun päivän kulkuttua onnettomuudesta,niin ennen kuolemaansa Herra paransi hänen kaikki luunsa teveiksi,ja otti hänet senjälkeen pois.SIINÄKIN TAPAHTUI SUURI IHME johon tulisi suhtautua suurella kunnioituksella.
Branham tuli pakanoita varten.
Juutalaisille tulee 2 säkkipukuista Elia ja Mooses.
Minun täytyy oikoa kaikki kirjoittamasi minkä Branhamista kirjoitat,koska teet sen vastoin parempaa tietoasi.
Lopetan nyt kuitenkin,koska sinä jatkat samaan malliin.sinun on minulle turha jatkaa tuota vääristelyä ja solvaamista.
Et voi minuä omiin oppeihisi käännyttää.
Sinä et tunne tuota asiaa ollenkaan ja siksi puhut noin..hmm oletko varma että sinun uskosi siihen mistä puhut on Jumalasta??
Herra Jeesus Kristus avatkoon silmäsi ja siunatkoon sinua!!
tuo,että alettuani muistamaan israelin kansaa rukouksin,löysin heti senjälkeen sanoman Jonka Jumala lähetti sanansaattajan/profeetan /enkelin kautta.
Enkä ole lakannut muistamasta edelleenkään heitä rukouksin.Raamatussa luvattu siunaus tuli sen myötä,niin uskon.
1) Kirjoitit: "Pelastus on Jeesuksesta, ei juutalaisista."
Vastaan: Kovin vähän tunnet Kirjoituksia. Et ole joko lukenut tai ainakaan ymmärtänyt seuraavien jakeitten opetuksia:
a) Yeshua opetti sanoen (Joh.4:22 sanajärjestystä muuttamatta tarkimmasta kreikkalaisesta käännöksestä suomennettu)
"Te palvotte jota ette tunne, me palvomme jonka tunnemme, että pelastus juutalaisista on."
b) Yeshuan opetuslapsi, Johannes, opettaa Yeshuasta seuraavaa: (Ilm.5:5 tarkimman kreikk.käänn.mukaan sanatarkasti suomennettuna)
"ja yksi vanhimmista sanoo minulle: Älä itke, katso voitti leijona oleva heimosta JUUDAN, juuri DAAVIDIN, avatakseen kirjan ja irrottaakseen seitsemän sinettiä sen."
Jos vielä väität, ettei Raamatun opetuksen mukaan pelastus ole juutalaisista ja ettei Adon Yeshua Messsias ole ihmisenä, lihaan ja vereen syntyneenä Messiaana JUUTALAINEN, niin meillä ei ole tämän enempää keskusteltavaa.
Sinulle olisi äärimmäisen terveellistä jättää syrjään branhamilaisuuden harhaopit ja syventyä tutkimaan Raamattua oikein perusteellisesti, niin silloin löytisit siitä paljonkin erilaista ja nimenomaan oikeaa opetusta verrattuna branhamialsuuden harhoihin.
2) Kirjoitit: "Muuten..Branhan ei vainonnut seurakuntia niinkuin sanoit.Hän sanoi useaan kertaan että Jumalalla on kansaa jokaisessa seurakunnissa..kuulukaa siihen seurakuntaan missä olette."
Vastaan: Vai on nyt branhamilaisuus muuttunut aiempaa suvaitsevammaksi ! Vielä 1970-luvulla oli ko. harhaliikkeen edustajilla, Suomessa, toinen ääni kellossa. He ottivat nimekseen "Uloskutsutut" ja aikaansaivat suurta hajaannusta kaikissa niissä seurakunnissa, joihin onnistuivat kuljettaa salakavalasti harhaoppiaan. Samaa tapahtui Muistaakseni Saksassa. Paavali käski pitää silmällä niitä, jotka aikaansaavat erimielisyyttä ja pahennusta seurakunnissa, sillä he eivät ole Yeshuan lähettämiä. (Room.16:17)
Vaikka kyseinen harhaoppisten joukko olisikin muuttunut aiempaa suvaitsevammaksi, niin pääasiallisesti samat harhaopit siellä edelleen ovat voimassa, joten PAKENE HENKESI EDESTÄ MOKOMASTA HARHAAN VIETYJEN JOUKOSTA, jos taivasosuutesi on sinulle Branhamin palvontaa arvokkaampi asia.
Minua hymyilyttää perustelusi siitä, että enkeli muka oikein vahvisti Branhamin opetukset. Olen toki kuullut samaa aiemminkin, mutta suhtaudun tuollaisiin väitteisiin perin varauksellisesti. En siksi, ettenkö uskoisi enkelien ilmestymiseen nykyaikanakin, sillä olen itse nähnyt kolmastikin enkelin, mutta siksi, että aina kun yritetään perustella Raamatusta vähänkin pikkeavaa oppia enkeli-ilmestyksillä on tapauksessa 'koira haudattuna'.
Muistelehan, että Koraani on myös saatu muka enkeli-ilmestyksen kautta. Eri asia siinäkin on, että oliko enkeli J-H-V-H Elohimin asialla vaiko sen vanhan sarvipään.
Terveesti Raamattuun uskonsa perustaneitten sieluissa pitäisi aina soida hälytyskellot, kun vedotaan enkeli-ilmestyksiin Raamatusta poikkeavan opin perusteluna. Ei pidä unohtaa Paavalin varoituksia: (Gal.1:8-9)
"8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu."
Edellä olevat jakeet ovat erittäin tervellisiä pohdittaviksi aina, kun on kyseessä branhamilaisuuden kaltainen vaarallinen harhaoppi !
Siunausta Yeshuan tuomassa totuudessa !
...uskollisena alkuperäiselle kutsumukselleen, eikä olisi suostunut saatanan valheisiin, joilla tämä tahtoi korottaa hänet juutalaisen Eliaan rinnalle, niin olisi satojen tuhansien harhaanjohdettujen katastrofilta vältytty. Myöskään Branhamin ei olisi silloin tarvinnut kuolla ennen aikojaan auto-onnettomuudessa.
Kuitenkin jokainen harhaanjohdettu on itse vastuussa siitä, että on vaihtanut totuuden valheeseen ja alkanut palvoa luotua (Branhamia) enemmän kuin Luojaa eli J-H-V-H Elohim'ia ja tämän Poikaa Adon Yeshua Messiasta.
Mielestäni perussyy niitten tuttujeni kohdalla, jotka eksyivät branhamilaisuuteen oli liiallinen herkkäuskoisuus amerikasta tulleille villityksille ja se, ettei heille kelvannut 'vanhanaikainen' täyrsrukiinen 'häälimppu' eli aito ja väärentämätön Raamattu sellaisenaan, vaan piti saada jotain 'raflaavaa' ja 'uutta totuutta'.
Siunausta Yeshuassa !
raamatussa toki Jeesuksen olevan mm.jalopeura juudan sukukunnasta.
Sinulta on saattanut jäädä elämässäsi jotakin huomaamatta.
Minä toivon Herran antavan sinulle ymmärrystä senverran että et tuomitse.
Oletko ajatellut että itse voit levittää harhaoppia.Nuo raamatunpaikat löytyy kyllä,sitä on tehty kautta maailmansivun ja se on useimmin juuri sielää missä vähiten uskoisi.Sen sain minäkin nähdä ja kokea.
Minä uskon tuon sanoman jonka Jumala lähetti profeettansa kautta ja se on totta minulle,koska uskon sen.
Herra Jeesus avaa sanansa lapsenmielisille ja kätkee sen joskus viisailta.
..hän muutti perheeni elämän ja uudisti.Hän on sama tänäänkin,vaikka hän..vastustaja käy kuumana,mutta olenmmehan voittajan puolella,miksi siis pelkäisimme.
tunnen henkilökohtaisesti suurenjoukon ihmisiä jotka ovat vastaanotaneet tuon sanoman...
kun nyt tiemme erovat niin muista että minä en palvo,sen enempää kuin muutkaan Branhamia,jota sinä väität harhaoppiseksi.
Kaikki mitä hän kertoi Jumalalta tulleena niissä saarnoissaan ja kaseteissa,jota levitetään ympäri maailman,eivät sodi raamattua vastaan,vaan ne sopivat sinne kun nakutettu,koska SANOMA ON TULLUT JUMALALTA.
Jumala vahvisti Branhamin palvelus tehtävän ihmein ja merkein.
Jeesus Kristus on palvontani kohde ja vielä kerrän sanottakoon että tuon sanoman kautta opin tuntemaan Herrani ja Vapahtajani.
Ja tarvitsen Häntä tänäänkin avuksi,että åysyisin hänen armoonsa johtavalla siinä pysyvällä tiellä.
Profeettansa hän otti pois,mutta Hän Jehova Jireh,Elohim, Jeesus vielä armahtaa tänäänkin.
Tule sinäkin lukija..kun hän vielä kutsuu..ja turvaa yksin Hänen armoonsa.
...totuus koskien harhaoppia nimeltä: branhamilaisuus.
En ole myöskään tuominnut sinua tai muita, joita olen oikeutetusti nimittänyt harhaoppisiksi siksi, että pidätte kiinni branhamilaisuudesta ja levitätte sitä kuin syöpää. Vasta suurena tuomiopäivänä kaikki ihmiset tuomitaan ja Tuomarina on se, jonka Korkein on Tuomariksi määrännyt. Tuomarina ei ole Branham, vaan Yeshua !
Ellen varoittaisi sinua ja kaltaisiasi, niin olisin ilman lähimmäisenrakkautta salliessani teidän rauhassa matkata kadotukseen. Vain puhdas Raamattuun kaikessa pitäytyvä oppi vie meidät Taivasten Kuningaskuntaan. Sinne ei päästä Branhamin eikä Lutherin opetuksilla, eikä kenenkään muunkaan ihmisen opetuksilla ja/tai raamatunselitysteoksilla, vaan ainoastaan ne, jotka tulevat J-H-V-H Elohim'in opettamiksi, saavat autuuden periä.
Toki ymmärrän miten pahalta tuntuu sisikunnassa tulla haukutuksi harhaoppiseksi. Minulla on itselläni siitä noin 30-vuotinen omakohtainen kokemus. Tahdon alleviivata, että siunaan sinua ja perhettäsi koko sydämestäsi sen suhteen, että uskotte Yeshuaan, mutta samalla varoitan uskomasta kehenkään muuhun kuin vain Häneen ja niihin, joihin Raamattu kehoittaa uskomaan. Kun Raamattu kehoittaa uskomaan Korkeinta ja Hänen profeettojaan, niin sillä tarkoitetaan vain niitä profeettoja, jotka ovat nimeltä mainitut Raamatussa, eikä kaiken maailman harhaprofeettoja.
Siunausta ja Pesah-rauhaa Yeshuassa !
...että missä sinä oikeastaan tarvitset Branhamin opetuksia ?
a) Jos ne TODELLA KAIKESSA pitäytyvät Raamattuun, niin heitä Branhamin opetukset pois ja pitäydy siis kaikessa VAIN Raamattuun, sillä kirjoitettu on "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä pelastan hänet". Tällöin ei tarvita Branhamia !
b) Mutta koska Branhamin opetukset NIMENOMAAN menevät Raamatun Kirjoitusten OHITSE, niin siksi sinä et tahdo luopua Branhamin opetuksista ! TÄMÄ ON TOTUUS, vaikket sitä ymmärtäisikään tai myöntäisikään !
- - -
Mitä tulee kohtaan b), niin samoin on asian laita myös room.katolisten, ortodoksien, luttarien, mormonien, vartiotornilaisten ja lukuisten muitten eri kuppikuntien kanssa: Heillä on Raamatun LISÄKSI Raamatun opetuksista OLEELLISESTI poikkeavia opetuksia, joista he eivät tahdo tai uskalla luopua, koska heille, kuten branhamilaisillekin on opetettu, että ilman niitä (siis sinun tapauksessasi: ilman Branhamin saarnoja ja opetuksia) he eivät voi pelastua !
Kaksikin lähiomaisistani on kuulunut vartiotornilaisiin noin 30 vuotta, joten tiedän mistä kirjoitan.
TÄSSÄ on kyseessä AUKTORITEETIN PELKO. Valitettavasti VÄÄRÄN auktoriteetin pelko, sillä ainoa oikea auktoriteetti, jota Raamattu kehoittaa meitä pelkäämään on Korkein itse ja HÄNEN Kirjoituksensa Raamatussa ! Raamatun Kirjoitukset avautuvat oikein AINOASTAAN Pyhän Hengen eli Ruah Hakodesh'in kautta ja Hänen avullaan.
Siunausta ja Pesah-rauhaa Yeshuassa !
käyttäydyt juuri niinkuin amatööri psykologi.
selittelet toisten asioita omien oletustesi mukaisesti.
Lopeta ihmeessä.
Ja eikö Raamatussa sanotakkin:"
Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi".
Minun palvontani kohde on Jeesus Kristus,
joka on sama Jumala halki koko raamatun.
Hänestä minä amennan vielä tänäänkin.
Ihmeellistä että Hän armahti minuakin että voisin elää,vaikka henkeni jättäisi ruumiini.
Lähetti vielä profeetan tänä aikana jona elän,että sain ojentautua tässä kurjassa maailmassa.
Ihmistekoiset opit ovat väärää auktoriteettia.Mutta Hän muisti omalla sanomallaan,kun pähkäilin,mistä löytyy oikea totuus.Sain vastauksen..siitä en hellitä jos Herra suo.
Uskon hänen pitävän huolen,niinkauan kun aikaa on ja vielä sen jälkeenkin.
Ikuisesti.
jos tutkit tuon sanoman huomaat kyllä että raamatussa on ennustettu tälle laodikean seurakuntajaksolle tulenvan sansaattajan tulo.
Useammassakin kohdassa on ennustettu.
mutta ikävä kyllä se ei useimmille ihmisistä avaudu.sen ole toki havainnut tämän 20 v. aikana.
Poikani uskovat,mutta miehenikin epäilee.
Minä kaipasin juuri tätä sanomaa,vaikka en tiennyt siitä mitään.Halusin elävän Jumalan tälle ajalle.Ja sain todeta että Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
Hän myös auttakoon ja siunaten avatkoon silmäsi näkemään.
Sitä käyn nyt oikein hartaasti Häneltä pyytämään.
Mutta jos et näkisikään,niin älä ainakaan parjaa.
Minua se ei muuta miksikään,itse sinä siitä vain kärsit :(
Olet oman tiesi valinnut.
Valoa Yeshualta, joka on Majesteetin Poika ikuisuudesta !
... Yeshuan sanoja lainatakseni seuraava:
"Iankaikkinen Elämä on sitä, että he tuntevat SINUT, AINOAN TOSI J-H-V-H Elohim'in JA Yeshua HaMashiach'n, jonka sinä olet lähettänyt."
(Joh.17:3)
Mainostamasi W.M.Branham ei löydä edellisestä jakeesta KAHTA ERI PERSOONAA, vaan hänen opetuksensa mukaan Yeshua on itsensä Isä.
On mielestäni käsittämättömän pöyristyttävää, että sinunlaisesi viitsivät uskoa tuollaiseen selvään Raamatunvastaiseen oppiin. Jos tuota harhaa viitsii vähääkään analysoida, niin päätyy huomaamaan, että kyseessä on oppi, joka pyrkii romuttamaan jopa PELASTUKSEMME YTIMEN !
Mihin laitat seuraavat Raamatun jakeet: (Ilm.1:1-5)
"1. Yeshua Messiaan ilmestys, jonka J-H-V-H Elohim antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
2. joka tässä todistaa Elohim'in sanan ja Yeshua Messiaan todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
4. Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
5. ja Yeshua Messiaalta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Elohim'illeen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen."
Opettajasi W.M.Branham ei löydä edellisistä jakeista Korkeimman Poikaa, Yeshuaa, jolla olisi Isä, joka on Yeshuaa suurempi (Joh.14:28b mukaisesti). Branhamin opetusten mukaan Yeshua on itsensä Isä. Branham pyrki tässäkin kohden romuttamaan Yeshuan selvän opetuksen, joka jakeen Ilm.1:1 mukaan on suoraan Isältä lähtöisin ensin Pojalle ja sitten enkelin kautta Johannekselle.
Lopuksi mainitsen, että lopetan todellakin keskustelun kanssasi tähän ja toivon sydämessäni miehesi alkavan perinpohjin epäillä kaikkia Branhamin lukuisia harhaoppeja (esim. hänen opettamaansa saatanan ja Eevan sukupuoliyhteyttä Paratiisissa) ja ottavan niistä pesäeron mahdollisimman pian !
Silti siunausta ja aitoa valoa Yeshuassa !
on Jumalan valitsema.Hänen oli otettava vastaan se mitä hänelle Jumala antoi puhuttavaksi ja hänen oli todellakin PYRITTÄVÄ kertomaan tuo,ettei sekaan päässyt sekoittumaan mitään ihmistekoista.
Uskon vilpittömästi,niinkuin hyvin lukuisa joukko tässä maailmassa että Pranham onnistui tehtävässään.
Tekihä Herra ihmeen häne poismenossaankin,(korjasi rikkouruneet luut),ennekö otti palvelijansa pois.
Ilm.19 luvussa on morsiammesta ja KARITSASTA,häistä.jae 7
Ododotamme ylösottoa hääaterialle.
Herra suokoon että olemme täysin valmiit.1. Tess.4:13-18
Jeesus on KARITSA vielä tänään,verinen karitsa alttarilla,kunnes Hän nousee ja päättää sen tehtävän.
Niinkauan on vielä armon aikaa.
(ei itsensä isä,niinkuin sanot)
Hänen armahtaa vielä ja valmistaa kansaansa ollen vielä siinä tehtävässä.
Minä en halua opettaa ketään,pois se minusta.
siksi olen kehoittanut sinuakin tutkimaan tätä sanomaa,että itse näkisit.
Yksinkertaisesti sanottuna Jumaluudesta vielä,tuo jonka pieni lapsikin voi ymmärtää.
( Jumaluus toki on käsittämätön jota ihmisjärli kokonaisuudessaan ei voi ymmärtää,voi vain uskoa)
Siis,sinäkin voit olla kaikkia näitä,voit olla samalla,isä,
soit olla poika,
voit olla appi.ym.
Jumala on yksi persoona,jolla on 3 tehtävää.
1.Vanhan testamentin Jehova
2.Uuden Jeesus,joka tuli ihmislihaksi pyhänhengen vaikutuksesta maria kohdun kautta.Juudan sukukunnasta,(Jumalan valitseman kansan)
Immanuel.
Jes.7:14
Iisain juuri
Jes.11:1-9 Messiaasta
Ja vielä isä ja poika,ollen yksi.
Jes 9:5
sillä LAPSI ON MEILLE SYNTYNYT,
poika on meille annettu.
jonka hartiolla on herraus
ja hänen nimensä on:
Ihmeellinen neuvonantaja,Väkevä JUMALA
IANKAIKKINEN ISÄ,Rauhanruhtinas.
Sama Jumala halki koko raamatun.
Vanhantestamentin aikaan olivat eläinuhrit voimassa,mutta se ei riittänyt.
Jumala ainoana viattomana kävi marian kohtuun vaelsi voittaen kuiusaukset.Ainoa viaton.
Ainoa joka kelpasi uhriksi.
Hänen oli tultava ihmiseksi.Ilman sitä ei uhria olisi ollut,koska Jumala ei siinä olemuksessa missä Hän oli,voinut kuolla.
Mutta vain Jumala voi nousta ylös haudasta.
Esikoisena.Voittajana.Voittaen saatanan ja kuoleman vallan.
Että me saisimme iankaikkisen elämän hänen kanssaan hänen seurassaan ikuisesti.
kirjoitan näin pätkissä,kun koneeni tekee välillä topin ja menetän kaikki kirjoittamani ennekö ehdin ne lähettää.
Hän tuli lihaksi,otti osan itsestään.
Tuli itse.
Jos sinulla olisi poika,lähettäisitkö hänet asialle?? säästääksesi itseäsi ??
Etkö mielummin menisi itse.
ei ole muuta palvonnan kohdetta kuin HÄN.
Hän on Jehova Jireh,Elohim,Jeesus,
Jumalalla on monta nimeä.
Jeesus tuntuu lähimmältä,koska siinä nimessä on pelastus.
Lihassa hän toimitti tuon uhrin,ollen Jeesus.
Se on hyvä niin.
Ylistys ja kunnia hänen nimelleen!
Hänen nimessään RAUHAA sinulle!
raamattu mainitaan lukuisia enkeli ilmestyksiä.
He ovat viestintuojia,sanansaattajia.
aika ei ole muuttunut siinä mielessä mitenkään.
Profeetan saarnatessa sanomaansa ja hänen käydessään läpi valtavia sairasjonoja,hänen käyttäessään lahjaansa "profeetan merkkiä"hän oli usein melkein voimaton uupumuksesta,niin hänen vierellään oleva enkeli vahvisti häntä.Hänen kanssaan kulki aina tämä enkeli,joka mm kirjoitti tuon tekstin taululle vahvistaen sen.
Toivon että tästä keskustelustamme on ollut hyötyä ehkä jollekkin lukijalle.
Ilman Vekeä,jota en ennestään tunne en olisi aloittanut tästä yhtään millekkään,mutta kun aloitit keskustelun,niin toki olen vain tehnyt velvillisuuteni sanoakseni mitä tiedän ja mitä uskon ja mitä olen kuullut ja nähnyt.
Jos en olisi saanut tätä sanomaa olisi minunja mieheni tiet eronneet jo aikaa sitten.
Olen saanut oppia että Jumalan tahto on että emme jätä toinen toistamme vaikka näyttäisi kuinka vaikealta.Olemme molemmat siten välttyneet paljolta pahalta.Myös poikamme ovat nähneet sen.
Jatkakaamme rukousten tiellä.
todennäköisesti säkkipukuiset ovat juutalaisia.aika onko valo jo juutalaisten keskuudessa meinaa ja käytäntö myös.voisi ajatella esim venäjän juutalaisten muuton yhteydes toimia mukin kuin juutalainen,ja jos juutalaisilla on vasta henki myös muukin kuin juutalainen voi kuulua jumalan suunnitelmiin.jumalalla on kaikki mahdollistas.mut suurin prosenttimäärä osuu juutalaisiin miehiin.olihan 7 profeettakin Pranham ei juutalainen.ja uskonpuhditajat olivat ei juutalaisia valon siirtyessä pakanoille ,enin osa.
Ensikerran näen täällä keskusteluissa samanmielisen.
Uskon tuon saman William Branham oli (sanansaattaja)profeetta tälle Laodikean seurakuntajaksolle.
Minut kastoivat veljet Profeetallisesta sanasta -81
Usko yhä edelleen saman.Minäkin olen levittänyt sanomaa.Aivan ihmeellistä että täällä netissä tapaa jokun joka uskoo samoin.
Kumpa vastaisit tähän.
Herra Jeesus Kristus siunatkoon sinua.
Olen miettinyt kovasti jättääkkö tietokene ja netti pois kokonansa,mutta jo tämä yksi asia vakuuttaa kuitenki sen tarpeellisuudesta.
Olen joskus maininnut tädtä smomasta,mutta joillain palstoilla,mutta en ole senkummempaa vastakaikua saanut.Muistaakseni joku moitti profeetan harhaanmenosta kuten tuossa aiemminkin ja se on vain valhe. Ajattelin että ei yhtään henkilöä usko samoin vaikka olen kahlannut monella taholla täällä netissä.Nyt on yksi syy pyyhkiä monitorista pölyt ja säätää kone entistä ehommaksi ja Jumala auttakoon häntä joka tämän tietokoneen sai minulle kauniisti huollettua ja korjattua,että sain nähdä että on edes yksi netissäkin,joka haluaa tuoda Sanoman esiin.
Jumala siunatkoon sinua.
Tällä paikkakunnalla on saman mielisiä kourallinen,Jumalalle kiitos heistä.
William Branhan oli tuo seitsemännelle surakunta jaksolle eli LAODIKEAN seurakuntajaksolle,missä nyt elämme lähetetty profeetta,sanansaattaja,enkeli.
Jumala vahvisti hänen palvelustehtävänsä tunnusmerkein ja ihmein.
Hän kiersi maapallon ympäri seitseman kertaa ja kuolleitakin nousi ylös.
Silloin kun Jeesus kulki maanpäällä ja vaikka ihmeitä tapauhtui,vain pieni joukko uskoi Häneen.
Niin on tänäkin päivänä.
???