On se kumma. Kun ihmisellä muka on niin vaikeaa.. On parisuhdehuolia, esimies ei osaa hoitaa hommiaan, naapuri on ihan skitso, kassatäti v***uilee, poliitikot ei osaa mitään, vanhemmat edelleen puuttuu liikaa asioihin ja minä ite en oo yhtään sen kummempi. :D Sitte miettii että olipa tuossa vähän aikaa sitten 2. maailmansota ja Suomessakin oli naisia, jotka yksin jäi hoitamaan lapsia, kotia ja navettaa. Ja miehiä, jotka urheasti lähtivät pelon keskelle ja jättivät rakkaansa tänne ikävöimään ja pärjäämään. Että onko mulla oikeasti sittekään niin suuria huolia? Pitäiskö mun mennä puimaan terapiaan traumoja? Ai, mitä traumoja? Sitä kun työkaveri haukku mua laudaks..? Okei, en väheksy tuollaisia asioita. Joku voi ottaa ne hyvinkin vakavasti ja en itsekään sellaista ihan noin vain ohita. Ainakaan vielä.
Elämä on aika surullista loppujen lopuks.. Kunpa kuoleman jälkeen olisi jotain turvallista jossain.
Elämä on aika surullista loppujen lopuks.. Kunpa kuoleman jälkeen olisi jotain turvallista jossain.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.