niska-hartiaseuty jumissa, kyhmy niskassa..

Niska-hartiaseutuni on ollut jumissa todella kauan, ehkä jopa pari vuotta, mutta en ole saanut tehtyä asialle mitään, koska en ole kärsinyt kroonisista kivuista tm. Voimakkaasti painellessa tuntuu kipua, mutta ei muuten. Olen saanut jo nuorena "kyhmyn" niskaan, joka todennäköisesti on seurausta huonoryhtisyydestä. Minulla on myös todettu lievä skolioosi, jota nuorempana seurattiin, mutta ei sen jälkeen enää. Ei vissiin ollut tarvetta. Toteamisesta on noin 8-10 vuotta.

Varaanko ajan lääkärille vai mitä, jotta voisin saada hoitoa jumialueeseen ja mahdollisesti kyhmyyn?
Olen parina viime päivänä itse koittanut hieroa kyhmyä, mutta ihan kuin se olisi turvonnut entisestään..:(
Onko terveyskeskuslääkäristä apua, Itä-Suomessa heidän luokseen pääsee todella harvoin? Pitäisikö suoraan ottaa yhteyttä yksityiseen?
3702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minkälaisia muita oireita sinulla on? Minulla on ollu ja jo muutaman viikon todella jumissa paikat. Kaulalla välillä puristuksen tunnetta ja rintalastaa painettaessa tuntuu että henki salpaantuu. Samoin selän puolelta vasemman lapaluun kohdalta hierottaessa tuntuu todella pahalta ja toisinaan tulee tarve alkaa yskimään. Minulla on samoin kyhmy niskassa, tosin pieni. Lääkärissä siitä maininnut ja asialle ei oikein ole tarve tehdä mitään, jos se ei ala oikein kunnolla vaivaamaan. Olisi kiva kuulla, onko jollain muillakin ollut samankaltaisia tuntemuksia paikkojen ollessa jumissa. Välillä miettinyt kilpirauhasta ja sydäntä, mutta sydänkäyrä ok ja kilpirauhas arvot ok. Hierojalla käydessä, on seuraavana päivänä lopputulos se, että lapaluiden väli on todella tulessa.Siitä kerrottaessa lääkärille, epäili ruokatorventulehdusta johon söin 3 vkoa somacia, mutta en kokenut sen vievän oireitani.

Äänestä
  • niskassa ole ihan vaan nikaman aiheuttama kohouma ihossa?

    Juu, niskat jumissa täälläkin. Ei muuta kuin paksua kaulahuivia kaulaan sisälläkin, täällä meilläpäin nimittäin vetää.

    Äänestä

No, lääkäri voi määrätä sinulle sairaslomaa jos sitä tarvitset ja särkylääkettä sekä lihasrelaksantteja. Muuta apua lääkäristä ei näissä vaivoissa valitettavasti ole.

Itse vuosia selkä, hartia ja niskaongelmien kanssa kamppailessa olen tullut siihen tulokseen, että paras apu löytyy hierojalta, fysioterapeutilta ja liikunnasta.

Etsi itsellesi hyvä hieroja tai fysioterapeutti, he saavat jumituksia auki ja osaavat antaa sinulle ohjeita. Liiku aktiivisesti mutta älä nostele puntteja tai sellaista. Heilu, venyttele hellästi, nostele käsiä, pyörittele päätä hellästi sivulta toiselle.

Itselläni on tuollainen lihasmöykky myös. Se johtuu siitä ettei lihas saa happea. Se on mennyt täysin jumiin koska siellä ei ole kunnollista verenkiertoakaan.
Kiinnitä huomiota tyynyysi, työasentoihin ja tapaasi istua. Nuo fysioterapeutit voivat myös katsoa että onko ryhtisi vääränlainen, esim. itse roikotan päätäni liian edessä koska niskalihakseni ovat liian heikot => niskalihasten vahvistaminen auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


p.p. kirjoitti:

Niska-hartiaseutuni on ollut jumissa todella kauan, ehkä jopa pari vuotta, mutta en ole saanut tehtyä asialle mitään, koska en ole kärsinyt kroonisista kivuista tm. Voimakkaasti painellessa tuntuu kipua, mutta ei muuten. Olen saanut jo nuorena "kyhmyn" niskaan, joka todennäköisesti on seurausta huonoryhtisyydestä. Minulla on myös todettu lievä skolioosi, jota nuorempana seurattiin, mutta ei sen jälkeen enää. Ei vissiin ollut tarvetta. Toteamisesta on noin 8-10 vuotta.

Varaanko ajan lääkärille vai mitä, jotta voisin saada hoitoa jumialueeseen ja mahdollisesti kyhmyyn?
Olen parina viime päivänä itse koittanut hieroa kyhmyä, mutta ihan kuin se olisi turvonnut entisestään..:(
Onko terveyskeskuslääkäristä apua, Itä-Suomessa heidän luokseen pääsee todella harvoin? Pitäisikö suoraan ottaa yhteyttä yksityiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu