Poillisylijohtaja Mikko Paateron lausumaa:

Iltalehti:
"Erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvan rikollisuuden eräänlainen peilikuva on se, että oikeusjärjestelmä ja

virkakunta alkavat katsoa läpi sormien ta "ymmärtää" esimerkiksi etnisten vähemmistöjen erityispiirteitä,

vaikka ne selvästi rikkoisivat lakejamme. Jos vähemmistön meille vieraat kulttuuriset perimätavat ovat

vastoin lakejamme, niitä EI pidä hyväksyä suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen rinnakkaiselon ilmentyminä.

Samojen oikeuksien ja velvollisuuksien on koskettava yhtäläisesti kaikkia maassa asuvia".


Selvää puhetta. Maassa maan tavalla taimaasta pois.

Monikulttuurisuus on sitä ettei se oikein onnistu. Kyseessä on jonkinlainen kilpailutilanne jossa kumpikin pitää omaansa arvossa parempana. Siksi se ei onnistu. Siksi maassa on oltava sen maan lakien mukaisesti.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Suomessa 860 kpl ja Ruotsissa 6 000 !
    Haluaisin lisää maahanmuuttajia (muslimeja) jotta pääsisimme samoihin lukuihin Ruotsin kanssa.
    Opimmeko me yleensäkään maailman menosta yhtikäs mitään, vai olemmeko me sinisilmäisiä hyväksikäytettäviä raukkoja? Luullemmeko me, että me olemme jotenkin erilainen maa kuin muut länsimaat ja siten pystyvämme hallitsemaan joukossamme olevia maahanmuuttajia? Mitkään kotoutumiset ja hajasijoittamiset eivät asiaan auta. Maahanmuuttajat olisi pantava tienaamaan elantonsa. Sekin on mahdotonta koska työpaikkoja EI ole heillekään. Ollessaan oikeissa palkkatöissä he saisivat EDES jonkinmoisen arvostuksen kantaväestön osalta. Nyt ollessaan työttöminä elätteinä, he eivät saa suomalaisilta minkään tasoista arvostusta. Viha alkaa......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IL pääkirjoitus kirjoitti:

Iltalehti:
"Erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvan rikollisuuden eräänlainen peilikuva on se, että oikeusjärjestelmä ja

virkakunta alkavat katsoa läpi sormien ta "ymmärtää" esimerkiksi etnisten vähemmistöjen erityispiirteitä,

vaikka ne selvästi rikkoisivat lakejamme. Jos vähemmistön meille vieraat kulttuuriset perimätavat ovat

vastoin lakejamme, niitä EI pidä hyväksyä suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen rinnakkaiselon ilmentyminä.

Samojen oikeuksien ja velvollisuuksien on koskettava yhtäläisesti kaikkia maassa asuvia".


Selvää puhetta. Maassa maan tavalla taimaasta pois.

Monikulttuurisuus on sitä ettei se oikein onnistu. Kyseessä on jonkinlainen kilpailutilanne jossa kumpikin pitää omaansa arvossa parempana. Siksi se ei onnistu. Siksi maassa on oltava sen maan lakien mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu