Voi olla, että vain minustaa tuntuu tältä.Kotikadun 17.12 jakso oli etenkin tosi sekava.
Sarja alkaa tuntumaan siltä, ettei siinä ns.tapahdu enään yhtään mitään.
Se vaan pyörii ihmeellisen, juonettoman ja hektisen sekoilun ympärillä.
Susannan rönsyilevää käytöstä seuratessa sarja vaikuttaa entistä sekavammalta.
Vaikka onkin selvitetty tytön olevan jollakin tavalla häiriintynyt.
Sarjan nuorison touhut on omituista sekoilua.Niiden tekemiset pomppii tapauksesta toiseen
niin ettei lainkaan pysy kärryillä.
Ristostakin tehty lapsellinen reppana, johon esim.Mauri suhtautuu setämäisen holhoavasti,
vaikka ihan aikuisia vanhoja ukkoja molemmat.
Risto slangeineen on pistetty käyttäytymään, puhumaan kuin joku nuorempikin.
Typerää, kun kyseessä tuonkin ikäinen mies.
Vai pitäisikö ymmärtää se niin, että ex-linnanvenkulat on kaikki hiukan jälkeenjääneitä, lapsellisia.
Ainoa plussa mitä on enää kotikadusta sanottavana.Se Lindan poikakaveri Artturi.
Miten voikin joku olla niin kivan näköinen.Jos olisin nuori tyttö, hullaantuisin hetkessä.
Persoonallisen näköinen söpö poitsu.Silmänilo pitkäänaikaan kotikadussa.
Toisin kuin esim.kuin teräväpiirteinen kirveelläveistetty "Juuso"
Mennyt sekavaksi
Marimataleena 33
2
768
Vastaukset
- the end
sarja pitäs lopettaa. Ei kiinnosta enää pätkääkään. Eikä ole mitään sellaista miksi tulisi halu katsoa seuraavalla kerralla. Ei mitään.
- minä vaan
Sarjaa ollaankin lopettamassa :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745339Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500