Työttömän perusturva ei nouse centtiäkään, vaikka STT uutisoikin, että "työttömän perusturva hilataan 700 euroon kuussa." Näin niitä uutisia vääristellään.
Työttömän ns. aktivointilisä sitävastoin nousee 100 eurosta 120 euroon, ja tämä edellyttää siis työttömän osallistumista ns. aktiivitoimiin, eli esim. käytännössä palkattomaan työhön.
Ansiosidonnaista päivärahaa leikataan myös sillä tavoin, että työllisyyskurssit eivät lykkää ansiopäiviä, vaan ansiopäivät kuluvat myös opiskeluajalta. Eli siis ansiosidonnaista päivärahaa leikattiin.
Työttömyysturvaa heikennetään siis tuntuvasti, tämä on oikea uutinen tästä aiheesta, kun ei tahallaan pyritä vääristelmään asioita. Että turha kenenkään on ilostua tästä sata-komitean lahjasta
Työttömän ns. aktivointilisä sitävastoin nousee 100 eurosta 120 euroon, ja tämä edellyttää siis työttömän osallistumista ns. aktiivitoimiin, eli esim. käytännössä palkattomaan työhön.
Ansiosidonnaista päivärahaa leikataan myös sillä tavoin, että työllisyyskurssit eivät lykkää ansiopäiviä, vaan ansiopäivät kuluvat myös opiskeluajalta. Eli siis ansiosidonnaista päivärahaa leikattiin.
Työttömyysturvaa heikennetään siis tuntuvasti, tämä on oikea uutinen tästä aiheesta, kun ei tahallaan pyritä vääristelmään asioita. Että turha kenenkään on ilostua tästä sata-komitean lahjasta
Vastaukset 15
Vanhimmat
miettikää niitä työttömäksi laman alla jääneitä kymmenien vuosien ammattilaisia, jotka joutuvat samoihin hommiin työkkärin pakottamana 30e viikkopalkalla..ehkä ennen sai tuon saman kahdelta tunnilta..liitoille maksaneet kymmeniä vuosia, että on turva jos jää työttömäksi, mutta toisin kävi, jos vaihdt alaa, opiskelet tai käyt kursseja tipahdat pelkille opintotuille. jolloin elämiseen jää 100e/kk jos et pysty tähän, menet aktivointityöhön eli palkka 120e/kk, jos ei sovi tämäkään, niin olet karenssissa, eli ei mistään latiakaan...
Jäin teollisuudesta muutama vuosi sitten työttömäksi. Alan tulevaisuuden näkymät olivat niin heikot että katsoin paremmaksi uudelleenkouluttautua. Uudella alalla ei tule olemaan pelkoa työttömyydestä. Toki palkka tulee olemaan huonompi kuin aikoinaan sain mutta ala on kiinnostavampi joten koen voittavani tässä tilanteessa. Olin siitä onnekkaassa tilanteessa että jäin työttömäksi oikeaan aikaan jos koskaan näin voi sanoa. Tuo voimaan tuleva heikennys että myös opiskelu kuluttaa ansiosidonnaisia päiviä tekee mahdottomaksi monen nyt työttömäksi jäävän opinnot. Etenkin jos irtisanomista edeltänyt lomautus jää kovin lyhyt aika jatkossa hoitaa uudelleenkouluttautuminen.Tarkoittaa käytännössä sitä ettei velkaisella perheellisellä ihmisellä ole mitään mahdollisuutta aloittaa alusta hankkimalla uusi ammatti. Olen sitä mieltä että taas työttömien asemaa kurjistettiin eikä suinkaan parannettu.
Niin paljon on harjoittelupaikan hakijoita ja kärkkyjiä, että monissa paikoissa ollaan täysin kyllästyneitä hakemuksiin ja tiedusteluihin. Mikä mahdollisuus työttömällä on saada töitä, kun ei edes ilmaiseksi harjoittelijaksi huolita?
Melko toivotonta on hakea seuraavaa auki julistettua paikkaa, kun hetkeä aiemmin on itseään tarjonnut ilmaiseksi, eikä silloinkaan ole kelvannut. Kyllä melko huonon kuvan itsestään antaa työnatajalle, jos itsensä ilmaiseksi myy. Ei siinä ihminen työnantajan silmissä itse iseään paljoa arvosta eikä luota osaamiseensa. Mutta näin se menee, juuri niinhin paikkoihin, mistä pitäisi oikeasti hakea töitä, laitetaan kursseilla hakemaan harjoittelijaksi ja sitä myöden kaikki on piloilla!
Raippaa ja ruoskaa tarjotaan työttömille kannustimeksi. Karenssia pukkaa yhä useammalle.
Homman idea on säästää kuntatalouden varoja, ei auttaa köyhää ja nostaa perusturvaa.
Jos työtön joka saa perusturvaa 410 euroa ja vaikka 200 euroa toimeentulotukea, saa lisää päivärahaa 96 euroa (120 euroa miinus vero), vähentää tuo toimeentulotuen määrää 96 eurolla. Käteen jäävä summa on siis sentilleen sama, jako suhde vain kelan ja sossun välillä on muuttunut.
Palkkatuella työllisetystä maksetaan enää tukea 75 % palkasta, jos yritys/yhdistys harjoittaa ansitoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työllistetyistä tulee 9 euron orjia. Ei kukaan enää palkkaa ihmistä työllistämistuella töihin, kun siitä joutuu itse maksamaan, kun saman saa myös täysin ilmaiseksi. Työtön häviää tässäkin.
Mitä hyötyä? Jos olet työttömyysturvalla ja sossu maksaa vuokrat ym,niin toi 9€ katotaan tuloksi ELI TEET OIKEASTI ILMAISTA ORJA TYÖTÄ!
Kieltäytyminen tietää automaattisesti kolmen kuun karenssia. Tarkoittaen nolla euroa päivärahaa. Myös toimeentulotuen perusosaa leikataan 20 %:ia.
Ja hei, ei sieltä sossusta niin helpolla kantasuomalaiselle tukia heru. Kyllä ne osaa siellä.
Monelle tulee yllätyksenä, kun heti kohta työttömäksi jäätyä tulee kutsu koulutukseen. Kieltäydypä siitä, niin kolme kuukautta karenssia pukkaa! Se on nolla euroa ansiosidonnaisellakin! Sossun rahaa niistetään -20 %:ia perusosasta. Se vaan, että jos olet ollut ansiosidonnaisella, tuskin olet oikeutettu toimeentulotukeen. Sossu laskee aina tulot kaksi kuukautta takautuvasti. Ja jos nyt vaikka ruinaamalla saisit jonkun euron, saat sen takaisin maksaa, kun karenssi laukeaa. Asumistukea ei karenssi leikkaa, mutta siihen tuskin ansioturvalla elävä on oikeutettu.
Näin valtio ja kunta korjaa omaa talouttaan, ei suinkaan paranna vähäosaisen sosiaaliturvaa.
Asutte ilmeisesti kaikki syrjäseudulla. Mä potkut saatuani vaihdoin ammatin. Tienaan nyt huonosti eli 9,89 tunnissa mutta duuni löytyi. Mun hermot eikä itsetunto antas periks sossus ryömii euroja anomassa.
Joka paikkaan kymmeniä hakijoita jopa satoja.
Kovasti olet sitten yrittänyt duunia etsiä. Mä olen myös laittanut hakemuksia jos pääsisin takas koulutuksen mukaiseen duuniin. Siihen saakka tyydyttävä näihin mitä löytyy vaikkei palkka paljon naurata ja duuni raskasta.
nyky-virastokielen niin leirit olisi olleet täys ASIAKKAITA !
Minun kohdalla esim;
2008...... 18£
2009...... 8£
Ei tuet ja avustukset pysy perässä !
Moni meltoo ja hadehtii - ja aivan turhaan.
Totuus on juuri tämä. Luvut otsikoissa näyttää, että nyt köyhää autetaan, mutta totuus on aivan toinen. Mikään ei parane; ei käytetttävissä oleva varallisuus eikä työllistymismahdollisuus. Pelkoa ja ahdistusta lisätään pakotteilla ja sanktioilla.
Työttömiä on jo lähemmäs 400 000. Mihin nämä kaikki laitetaan harjoittelemaan? Mistä löytyy ne 400 000 ihmistä opettamaan ja opasatamaan 400 000 työtöntä harjoittelijaa?
Onko sekin sitten työttömän vika, kun ei saa harjoittelupaikkaa? Katsotaan sitten, että ei ole aktiivinen ja ei saa tukea. Karenssia vielä laitetaan.
Näennäisesti tässä ollaan auttavinaan. Hyvin tiedetään, että tämä ei tule toimimaan.