Sanokaas, jos minä mainitsen näitä juttuja mielenterveyskeskuksessa niin onko kuinka hyvä mahdollisuus teistä saada vapautus. (Yrittäkää jaksaa lukea kokojuttu)
OLEN MASENTUNUT. Olen makannut kotona peruskoulun loputtua, mitään en ole jaksanut tehdä. Päiväni kuluvat kun istun vain jokapäivä n.18 tuntia tietokoneen ääressä kuitenkaan mitään saavuttamatta. En edes tutki nettisivuja, minä vain istun ja klikkailen.
Elämä ei voisi vähempää kiinnostaa, joskus tuntuu että ei edes saa hengitettyä, ahdistaa tämä kaikki paska niin saatanasti!
No kumminkin, perheenikin on aivan hirveä. Koko sakki ei muuta kuin masentaa minua vain lisää. Siskoni on oikea kauhukakara ilman liioitteluja. Hän kuvittelee olevansa koko perheen napa ja kaikkien pitäisi totella häntä. Minulla tulee usein sana sotaa hänen kanssaan ja joskus tekisi mieli vetää sitä turpaan ja heittää vaikka parvekkeelta! Hänen suustaan ei kuule mitään muuta kuin, suu kii, pää kii, turpa kii, hiljaa!
Äitini, häntä ei kiinnosta mikään elämässäni. Hän ei ole patistanut minua menemään minnekään. Aloittamaan harrastusta, hankkia töitä tai mennä opiskelemaan taas. Hän vain huutaa ja huutaa ja huutaa. Hänen oma elämäsä pyörii saippuasarjojen ympärillä, ei se tee muuta kuin katsoo telkkaria. Hän ei ole töissä eikä aio mennäkään.
Sitten "isäni". Vai pitäisikö sanoa äitini, en tiedä. "Isäni" on nimittäin transseksuaali alkoholisti. Hän ei tee mitään muuta kuin makaa sängyssään aina työpäivän päätteeksi, vetää viinaa naamaan ja tuijottaa jallua. Sitten hän kävelee täällä ihan julkisesti keittiössä ja ympäri taloa akkojen vetimissä naama meikattuna. Öisin hän istuu tuijottamassa homopornoa, ja hän tupakoi sisällä. Joudun pakosti haistelemaan hänen tupakka höyryjään, saan varmaan astman. Lisäksi hän juo kaikki perheemme rahat. Hän käyttää leijonan osan viinaan, naisten alusvaatteisiin ja pornoon..... että minä vihaan häntä, tekisi mieli mennä joku kerta sen luo veitsi kädessä kun se on sammunut sohvalle.
Ja veljeni, no hänen kanssaan ei ole tullut puhuttua neljään vuoteen sanaakaan erään jutun takia. Eli mykkäkoulua on ollut päällä jo neljä vuotta putkeen.
Ensimmäistä kertaa elämässäni on alkanut oikeasti kiinnostaa opiskelu. Ja olisin seuraavassa haussa hakenut opiskelemaan, mutta en voi koska armeija kerkeää alkamaan ennen kuin seuraavat haut kouluihin on. Jos minun nytten pitää lähteä armeijaan, niin se on varma että kouluun en enää jaksa sen jälkeen hakea. Tällä hetkellä kyllä kiinnostaa, mutta kiitos armeijan, en taida keretä opiskelemaan ennen armeijan alkua.
Jos se armeija on sitten suoritettava, niin mielummin haluisin sitten edes väliaikaisen vapautuksen. Tällä hetkellä elämäni on päin persettä, mikään ei onnistu. Mutta jos minä nytten pääsisin opiskelemaan ja muuttaisin kotoani kauemmas opiskelupaikan perässä, asuisin opiskelija asunnossa. Samalla saisin omaa rauhaa typerästä perheestäni ja saisin kasattua itseni kokoon omassa rauhassa. Menisin mielelläni sitten sinne armeijaan vaikka 22-25 vuotiaana. Jaksaisi varmaan sitten kuntoillakin ennen armeijan alkua, tällä hetkellä minua ei huvita sitten mikään!!
Ja voin vakuuttaa, tämä ei todellakaan ole mikään päästä heitetty juttu. Ajattelin vain kysäistä että vaikuttaako mikään kertomastani siihen armeijan käyntiin.
No joo, olikohan tämän kirjoittamisessa mitään järkeä... Haluaisin siis kuulla kommenttejanne että olisiko minulla mahdollisuus saada vapautus jos sanon nämä samat jutut sitten siellä psykiatreilla ja muilla?
Pähkinän kuoressa, minua ei enää kiinnosta mikään! Ketään ei kiinnosta minun asiani, kukaan ei jaksa kuunnella. Kaikki vain haukkuu ja valittaa! Ja eniten minua ärsyttää se että minua VÄHÄTELLÄÄN, se jos mikä pistää vihaiseksi.
Ameija on tällä hetkellä sitä mitä minä vähiten tarvitsen. Haluan sivistää itseäni hieman ja olla omassa rauhassa. Olisi mukavaa nähdä että sellainen olisi minultakin mahdollista. Pääni halkeaa totaalisesti jos pitää vielä armeijassa alkaa kessujen huutamista ja komentelua kuuntelemaan, olen saanut kuunnella sitä ihan tarpeeksi jo kotona. En tarvitse lisää käskemistä.
Kutsunnoissa olen jo kerennyt käydä, mutta ehdinkö enää edes mennä tutkittavaksi?
(Ja te jotka tunnistitte minut tästä tekstistä niin moi vaan, mutta älkää kirjoittako mitään)
Irtoaako C-paperit näillä syillä?
41
28084
Vastaukset
- fdfdfd
Kyllä irtoaa C kunhan lääkäri eivain luule,että keksit koko jutun päästä ja lyökin A pepruja...
Mutta eiköhän tuolla C irtoa.- Sanokaas
Jos lääkäri haluu todisteita niin ainakin tuon minun "isän" jutun voin todistaa. Se paska nimittäin ottaa itsestään valokuvia kun sillä on naisten vetimet päällä. Ja minä satun tietämään missä hän niitä kuviaan kätkee.
- been there
Ei inttiin tarvi mitäänkuntoilla. Itsekkin menin ihan vitun paskassa kunnossa. Homma on löysempää miltä ulkoapäin näyttää. Sinne vaan!
- Korpraali
päätellen armeija tekisi sinulle luultavasti hyvää! Siellä sinut aktivoidaan, eikä anneta istua löhöämässä. Muutenkin tekisi varmaan hyvää päästä vähäksi aikaa eroon perheesi ongelmista. Armeijassa et niitä murheita ehtisi hautoa. Eikä se kessujen huutaminen niin vaarallista ole, jos tajuaa ettei se ole mitään henkilökohtaista, vaan kaikille sama. Taas se kuntoilu ennen armeijaa ei tietenkään ole välttämätöntä, siellähän se kunto kohoaa.
- aaaaa
Juu,taitais se armeija vaan pojan hajottaa kokonaan,että eiköhän se C olisi ihan paikallaan.
Tuo armeija on muutenkin semmoista turhaa hömpötystä.
Idioottina sinne mennään ja vielä idiootimpana tullaan pois...
Ei siellä mitään miestä tehdä,ennemminkin jää siihen teinipojan tasolle... - Juu!
Aivan! Armeija on ihmelääke kaikkeen. Jos on murheita ennen armeijaan menoa, niin siellä saa sitten vielä lisää ongelmia. Vaikka tajuaisikin ettei asiat ole henkilökohtaisia, niin se ei paljoa lohduta jos ei vaan kestä olla semmoisessa paikassa. Sama kuin yrittäisi väkisin opettaa ihmisiä syömään semmoista ruokaa josta takuulla tulee paha olo.
- Korpraali
aaaaa kirjoitti:
Juu,taitais se armeija vaan pojan hajottaa kokonaan,että eiköhän se C olisi ihan paikallaan.
Tuo armeija on muutenkin semmoista turhaa hömpötystä.
Idioottina sinne mennään ja vielä idiootimpana tullaan pois...
Ei siellä mitään miestä tehdä,ennemminkin jää siihen teinipojan tasolle...missä sinä kävit armeijan, mutta ainakin minä koin sen ajan erittäin positiivisena. Reipasta ulkoilmaelämää mukavien kavereiden kanssa. Kunto kohosi ja murheita ei ollut tai ainakin ne sai jakaa kavereiden kanssa. Mielenterveydellisesti varmaan parempi, kuin yksin nyhjöttää ja naputella tietokoneen ääressä, niinkuin tämä keskustelun avaaja.
- Korpraali
Juu! kirjoitti:
Aivan! Armeija on ihmelääke kaikkeen. Jos on murheita ennen armeijaan menoa, niin siellä saa sitten vielä lisää ongelmia. Vaikka tajuaisikin ettei asiat ole henkilökohtaisia, niin se ei paljoa lohduta jos ei vaan kestä olla semmoisessa paikassa. Sama kuin yrittäisi väkisin opettaa ihmisiä syömään semmoista ruokaa josta takuulla tulee paha olo.
sen etukäteen tietää, ettei muka kestäisi? Saattaa perustua pelkkiin ennakkoluuloihin ja kavereiden liioittelusta. Ei se tosiasiassa mikään kauhea kokemus ole, se armeija, päinvastoin positiivinen.
- Eversti
aaaaa kirjoitti:
Juu,taitais se armeija vaan pojan hajottaa kokonaan,että eiköhän se C olisi ihan paikallaan.
Tuo armeija on muutenkin semmoista turhaa hömpötystä.
Idioottina sinne mennään ja vielä idiootimpana tullaan pois...
Ei siellä mitään miestä tehdä,ennemminkin jää siihen teinipojan tasolle...puhukoon puolestaan. Se, että sinä menit sinne idioottina ja tulit idiootimpana pois, ja että jäit teinipojan asteelle, ei merkitse sitä, että niin on kaikkien kohdalla. ONKO SELVÄ!
- Juu!
Korpraali kirjoitti:
sen etukäteen tietää, ettei muka kestäisi? Saattaa perustua pelkkiin ennakkoluuloihin ja kavereiden liioittelusta. Ei se tosiasiassa mikään kauhea kokemus ole, se armeija, päinvastoin positiivinen.
Vaikka normaalielämä sujuisikin jotenkuten, niin ongelmia voi olla siviilissäkin. Ja sosiaaliset fobiat ynnä muut tuskin helpottavat armeijassa missä ei pääse "piiloon" mitenkään. Siellähän ei ole omaa rauhaa koskaan.
- Korpraali
Juu! kirjoitti:
Vaikka normaalielämä sujuisikin jotenkuten, niin ongelmia voi olla siviilissäkin. Ja sosiaaliset fobiat ynnä muut tuskin helpottavat armeijassa missä ei pääse "piiloon" mitenkään. Siellähän ei ole omaa rauhaa koskaan.
fobioistahan juuri voi päästä eroon, kun on kertakaikkiaan pakko seurustella muiden ihmisten kanssa. Paranee varmasti paremmin kuin sulkemalla itsensä ulos sosiaalisista tilanteista.
- Juu!
Korpraali kirjoitti:
fobioistahan juuri voi päästä eroon, kun on kertakaikkiaan pakko seurustella muiden ihmisten kanssa. Paranee varmasti paremmin kuin sulkemalla itsensä ulos sosiaalisista tilanteista.
Joistakin sosiaalisista fobioista voi todellakin päästä eroon, varsinkin jos ne eivät ole kovin pahoja. Mutta yleistä on kuitenkin se että ne voivat pahentua entisestään koska ihmisten keskelle joutuminen on monille kärsiville niin suuri muutos että se stressaa lisää. Vähän samaan tapaan kuin jos laittaisi luurmurtumasta toipuvan potilaan laskettelumäkeen laskemaan.
- minulla on todettu
Juu! kirjoitti:
Joistakin sosiaalisista fobioista voi todellakin päästä eroon, varsinkin jos ne eivät ole kovin pahoja. Mutta yleistä on kuitenkin se että ne voivat pahentua entisestään koska ihmisten keskelle joutuminen on monille kärsiville niin suuri muutos että se stressaa lisää. Vähän samaan tapaan kuin jos laittaisi luurmurtumasta toipuvan potilaan laskettelumäkeen laskemaan.
Mulla ainakin on ongelmia elämässä olen ollut suljetulla oasastolla pakkohoidossa skitsofrenian vuoksi.Mulla on siviili elämäkin vaikeata erikoislääkäri lähetti vain lausunnot kutsuntoihin saman tien sain d-paperit....
- Korpraali
minulla on todettu kirjoitti:
Mulla ainakin on ongelmia elämässä olen ollut suljetulla oasastolla pakkohoidossa skitsofrenian vuoksi.Mulla on siviili elämäkin vaikeata erikoislääkäri lähetti vain lausunnot kutsuntoihin saman tien sain d-paperit....
teki lääkäri, joka antoi D-paperit. En edes minä usko armeijan parantavan skitsofreniaa. Paranemisia vain sinulle:-)
- Korpraali
Juu! kirjoitti:
Joistakin sosiaalisista fobioista voi todellakin päästä eroon, varsinkin jos ne eivät ole kovin pahoja. Mutta yleistä on kuitenkin se että ne voivat pahentua entisestään koska ihmisten keskelle joutuminen on monille kärsiville niin suuri muutos että se stressaa lisää. Vähän samaan tapaan kuin jos laittaisi luurmurtumasta toipuvan potilaan laskettelumäkeen laskemaan.
Tietenkin on aste-eroja ongelmissa. Kyllä minä hyväksyn pätevät fyysiset ja psyykiset vaivat armeijan esteeksi. Moitin vain niitä, jotka yrittävät hakemalla hakea itsestään jotain pätevää vikaa, tai suurennella ongelmiaan vain päästäkseen tekemästä kansalaisvelvollisuuksiaan.
- Juu!
Korpraali kirjoitti:
Tietenkin on aste-eroja ongelmissa. Kyllä minä hyväksyn pätevät fyysiset ja psyykiset vaivat armeijan esteeksi. Moitin vain niitä, jotka yrittävät hakemalla hakea itsestään jotain pätevää vikaa, tai suurennella ongelmiaan vain päästäkseen tekemästä kansalaisvelvollisuuksiaan.
No minäkään en varsinaisesti käsitä semmoisia jotka yrittävät vain keksimällä keksiä vikoja itsestään. Semmoisilla on sitten taas huono vaikutus kutsuntalääkäreihin kun he kuvittelevat sitten kaikkien vain keksivän vaivoja päästäkseen intistä. Intti ei mielestäni ole terveelle peruskoulun liikuntatunteja pahempi kokemus, joten jos on terve eikä ole ongelmia, niin silloin ei pitäisi ruveta valehtelemaan.
Sitten on taas myös olemassa semmoisia ihmisiä jotka kuvittelevat aina kaikkien vapautuksen tai lykkäyksen saaneiden huijaavan. Sekään ei pidä paikkansa, mutta heille itselleen intti voi merkata niin paljon etteivät he hyväksy tosiasioita. Mielummin suosittelisin tekosairaille sitten totaaliksi ryhtymistä, mutta se mitä mieltä kukin ajattelee totaalikieltäytymisestä on jokaisen oma asia.
Näin ei ainakaan huononnettaisi semmoisten ihmisten asemaa jotka eivät pysty intissä olemaan vaivojensa tai sairauksiensa takia.
- Sanokaas
Jos minä sitten mainitsen nämä "perheeni" outoudet siellä psykologilla niin voiko hän ottaa yhteyttä esim. vanhempiini ja kertoa mitä minä olen heistä sanonut? Koska jos hän soittaa ja kertoo nämä jutut vanhemmilleni, he tietysti kiistävät sen ja psykologi uskoo heitä ennemmin kuin tällaista "masentunutta huomion kipeää teiniä".
Perheeni on todellakin tällainen saatanan sirkus, haluisin jo saada time outin heistä.
Ja minä en ymmärrä teitä jotka sanotte että "no armeijahan tekee sulle just hyvää!". Se ei jumalauta auta minua ollenkaan! Minä osaan hoitaa omat asiani, en ole täysin uus avuton kuten eräät täällä varmasti kuvittelee. Armeijassa en opi mitään sen ihmeellisempää mitä arkielämässä tarvitsen. Haluan mennä opiskelemaan kauas perheestäni, ja kasata mieleni taas kuntoon. Miettiä mahdollisia työpaikkoja, mutta ei kiinnosta mennä hyppimään pusikkoihin ja paukuttelemaan tussareilla sitten yhtään! Viettää sitten siellä äijä lauomoissa aikani ja kaikki yrittää keskenään siellä päteä kuka on kovin ja kuka jaksaa juosta coopperin ja plaa plaa plaa! Tunnelma on varmasti kuin yläasteen liikuntatunnilla...
Tottakai te voitte myös sanoa että mistäs minä sen tiedän että se ei auta minua. No mistä te sen sitten tiedätte että se voisi auttaa minua? Omat kokemuksenne sanoo niin vai? Ai että jos se armeija oli mukavaa ja positiivista aikaa teille niin se sitten olisi myös minullekin? Epäilen vahvasti, tiedän jo ne perusjutut mitä siellä tullaan harjoittelemaan, enkä pidä siitä yhtään. Ei innosta paskanvertaa.
Selittäkääpä minulle oikein yksityiskohtaisesti miten se armeija sitten auttaisi minua? Mitä niin hienoa ja hauskaa minä opin sieltä että koko elämäni pitkäkestoinen helvetti kääntyy 6 kuukaudessa hyväksi?- arvaa kuka
Keskustelut ovat luottamuksellisia,joten ilman lupaasi eisaa tämä psykologi mennä mainitsemaan asiasta kenellekään...
- sp salmi
Mene psykiatrin luona käymään!!Ei sinun tarvitse vaivautua armeijaan,jos et halua...
Se ei todellakaan ole miesten koulu,vaan pelleilyä alusta loppuun.
Sanon vaan tämän kokemukseni pohjalta.................................Kavereita siellä saa,mutta idioottien
touhuja se on.Itse istuin aikoinaan putkassa,kun en suostunut määräysvaltaan/kunnioittamaan esimiehiä.
Siellä tyhmät suostuu, vaikka hyppämään kaivoon,kun esimies käskee..Heh Hee
Nyt 0len 39vuotias yrittäjä ja minulla on 28 henkilöä töissä.
En todellakaan rupeaisi kyykyttämään ketään työntekijöistäni!!
Vanha sanonta kuuluukin näin."vanhat kiukkuiset miehet aloittaa sodan ja nuoret ihmiset(tyhmät/lapselliset)maksavat sen hengellään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nehän olisi pitänyt laittaa johonkin saareen (Hitler,Stalin,Mannerheim yms).Ja antaa jokaiselle konepistooli kouraan.Olisivat sitten keskenään ratkoneet kuka on voittaja.Olisi säästynyt monen nuoren
miehen henki......................................
- pong
en ihan kokonaan lukenut pitkää juttuasi. mutta ongelmia tuntuu olevan. suosittelen sinulle, että menet juttelemaan sinne mielenterveystoimistoon, tai mihin sitten pääsetkään, viimekädessä yksityiselle psykiatrille (rahapulan vuoksi mielenterveystoimistolle voipi olla vaikeahko saada aikoja...).
ja kun olet ammattiapua löytänyt, suosittelen, että kerrot rehellisesti, miten asiat on. sen jälkeen voitte vaikka yhdessä pohtia vaihtoehtoja: mennäkö armeijaan muutamien vuosien päästä, mahtaako se olla psyykelle liian rankkaa ainakin nyt. vai olisiko vapautus siitä mahdollinen mielenterveydellisistä syistä. ja haluatko todella vapautuksen? voit myös miettiä sivaria vaihtoehtona, joskin siihen pitäisi, niin lain kuin itsenikin mielestä, olla eettiset tai uskonnolliset perusteet.
armeija tuskin on kovin paha paikka, mitä muiden kokemuksia olen kuullut. sivarin toimenkuva taas määräytyy pitkälti sen mukaan, millasen paíkan itselleen etsii. jos psyyke renkkaa, rohkeesti jutteleen ammatti-ihmisten kanssa. psykiatreilla ei todellakaan ole tarvetta yrittää saada sua meneen armeijaan, jos oot pahasti masentunut tms., vaan mukisematta kirjoittaa kyllä c:n paperit jos aiheelliseksi näkevät.
oleellisinta sun ois saada elämäs järjestykseen, kuten puhuitkin, opiskelusta, muuttamisesta yms. eli älä itseäs armeijalla nyt stressaa. puhelua vaan mielenterveystoimistoon. - sitten niin...
Hajoo aamuihis!!!
- Heebo
Kyllä luulis että irtoaa. Tai sitten saat lykkyä ja sut passitetaan vielä kotiin vähän kasvamaan. Ei inttiin enää ketään oikeasti pakoteta, mutta jos ei aseeton tai sivarikaan nappaa, niin joudut vähän näkemään vaivaa. Toisaalta se intti on kuitenkin aika löysä nakki. Siellä oppii tuntemaan monenlaista tyyppiä ja se on kuitenkin omalla tavallaan hyvää aikaa. Ihan turha sitä on ainakaan pelätä. Siellähän äijästä pidetään parempaa huolta kuin ikinä siviilissä.
- Serpico
Kuule, ihan varmasti. Älä edes epäile. Mut on siellä intissä muitakin joilla on ongelmia, he vain haluavat olla siellä. Silti, ei siellä ole pakko olla ja pois pääsee aika helposti.
- cee.....
Ei tuosta kannata masentua kyl tuo intti kandee käydä siiton todellaki hyötyä ittiä vaan peliättää ensvko ku ne alkaa tutkimaan mun niskoja ku meni'' nivelsiteet'' niskasta varmasti.
Saas nähä et jos todetaan niskojen ''nivelsiteiden''
meneminen niin varmaan laittaavat pois ja työkykyä en halua intis kumminkaa menettää... - haluis tietää
Kuinkaha minkälaiset paperit saa jos siviililääkäri on todennut niskojen ''nivelsiteiden'' löysyyden?
- 17 poika
jos on alkoholisti? en kestä kahta päivää ilman viina... en kehtaa hakee mitään apua,mitähän sukulaiset sanoisi jos saisivat tietää että mä oon kaiken paskan lisäks alkoholisti?!?
- Ihme juttu
Onko tosi että huonolla kunnolla saa vapautuksen armeijasta!?!?!? Kuulin moisen väitteen.
Siis eikai se VOI OLLA TOTTA!?
Jos on ni tätä menoo armeijassa ei muutaman vuoden päästä ole ketään?!- KilTsu
siellä aina on vaikkakin kyllä vapautuksen saa nykyään melkein millä syyllä tahansa..
- On hyvä asia
KilTsu kirjoitti:
siellä aina on vaikkakin kyllä vapautuksen saa nykyään melkein millä syyllä tahansa..
Mutta ei se ole kaikkia varten. Miettikää nyt mitä hyötyä on puolustusvoimille kouluttaa motivoitumattomia sotilaita. Ei mitään. Armeija selektiiviseksi. Nykyinen käytäntö on vain statistiikalla pelleilyä.
- V_-_T
On hyvä asia kirjoitti:
Mutta ei se ole kaikkia varten. Miettikää nyt mitä hyötyä on puolustusvoimille kouluttaa motivoitumattomia sotilaita. Ei mitään. Armeija selektiiviseksi. Nykyinen käytäntö on vain statistiikalla pelleilyä.
että armeija ja asevelvollisuus ovat täysi eri asioita.
Täällä keskustelee vitun tyhmät, jokka ei tajua hevonvittua yhtään mistään.
- MulOnCpaperit
lopeta toi itsesäälissä rypeminen, sanot vaa et sul on päihde ongelma eikä mitää kymmenen sivun romaaneit!
- KaiPri
Itse käyn nyt inttiä, jo kuusi viikkoa tullu oltua siellä ja voin sanoa sen että ihan pelleilyä se on, se on sitä esikouluaikaa, mutta esikoulussa on erona se että sieltä pääsee päivän jälkeen kotiin, intistä et. Ja mitä nyt uusiin "inttikavereihin" tulee on se että jätkät eri puolilta Suomea lyödään samaan tupaan yhteen niin sielä ei muuta tapahdu kun taudit leviä ja kaiken hienouden päälle kun lähet varuskuntasairaalaan valittamaan sairaudesta niin sinun ihanat tupakaverisi ja alikersantit alkavat vittuilemaan päälle kun et ole "tosijätkä" joka painaa jäätynyt räkäpuikko nenässä metsässä meneen -40 asteen pakkasessa ja tulee keuhkokuumeessa takaisin kasarmille.
- rauk-iin
meet armeijaan ja huomaat miten sairaita MUUT ovat, menet aukkiin ja katsos aamul heräät ja ootki rukis suoritat sen ja palaat yksikköös ja ennen ku huomaatkaan niin aattelet et toiki sotilasmestari varmaa hikoilee et mitäs jos tavataan kertauksis.
meet himaas ja pistäs porukkas riviin.
olet eka suvussas joka ottaa vastuuta.
ei se raskasta oo eikä kestä ikuisuutta nii ku sun loppu elämäs kestää.
mitä enee nappia kaulukses sitä kauempana etulinjan etummaasesta miehestä, itsestään selvyys eiksvaa.- Reservin ei mikään
No johan on kumma, kun reservin yli-luutnantti ei osaa kirjoittaa. Ai niin, mutta eihän armeijassa opeteta kirjoittamaan vaan sotimaan ja huutamaan, anteeksi.
- Masteroffarts
”Siskoni on oikea kauhukakara …joskus tekisi mieli vetää sitä turpaan ja heittää vaikka parvekkeelta”.
”Sitten "isäni"….vihaan häntä, tekisi mieli mennä joku kerta sen luo veitsi kädessä kun se on sammunut sohvalle.”
”Pääni halkeaa totaalisesti jos pitää vielä armeijassa alkaa kessujen huutamista ja komentelua kuuntelemaan…”
Noilla lausunnoilla saatat C-paperien sijaan saada tämän ihan uuden T-luokituksen, jossa sinut raakataan armeijasta turvallisuusriskinä. Tuolla suosituksella et varmaan myöhemmin saisi aseenkantolupaa.
Ihan puolueettomasti sanoisin että noilla eväillä paikkasi ei ole armeijassa, mikä on molemmille osapuolille hyvä ratkaisu.
Kotoa muuttaminen piakkoin on suositeltavaa, opiskeluun ryhtymisen ajatuksellesi nostan hattua. Jos olemassa olevasta tilanteesta jotain hyvää koituu, niin juuri näiden ratkaisujen kautta.
Itse en muuten hirveästi kannata tuota Jokelan ja Kauhajoen tapausten jälkeen lanseerattua T-luokitusta kruununraakeille. Oikein ”kovat jätkät” saavat siitä vain vettä myllyynsä ja pitävät tietään siitä lähtien viitoitettuna.
T-luokituksen on saanut tiettävästi vain 40 kaveria niistä vuosittain noin 30 000 kutsutusta.
Vanhaan C-luokitukseen sisältyi monenlaista kaveria: pipo-ongelmien ja muiden terveydellisten syiden takia vapautettuja, tai muuten sopeutumattomia. C-luokitus ei ollut lopultakaan mikään häpeän aihe, vaikka välillä ”niistä hullun paperien” saamisesta vitsailtiinkin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73660-uusi-t-luokitus-vain-harvalle-asevelvolliselle - Masteroffarts
Nyt tosin huomaan,että aloitus on kirjoitettu yli kuusi vuotta sitten.
Olisi kiva tietää, miten armeijahomma ratkesi kohdallasi, ja miten elämä lähti raiteilleen.
T-luokitusta tuskin sait, koska se on ollut käytössä vasta pari vuotta. Oletan, että sait vapautuksen. Olet voinut jo suorittaa tutkinnonkin.
Tai sitten kävit armeijan hyvin arvosanoin, innostuit siitä ja jäit armeijaan ensin kesätöihin ja olet nyt särmä militantti kantapeikko. Alkoholisoituminen hyvin alulla...vihanpurkauksesi olet oppinut pitämään suhteellisen hyvin kurissa, paitsi joskus kriisitilanteessa alokkaiden aukoessa päätään. - ja intit tykkää.....
Näin ainakin saat vihreät c paperit,sanot että juot päivittäin alkoholia sekä syöt rauhoittavia lääkkeitä sekä väität viellä että välillä vedät huumeitakin sekä sokerina pohjalla sanot että sinulla on ulkomaalaistaustaista geeni perimää ja olet koko ikäsi kuunnellut suomalaisten päänaukomista tämän takia ja et todellakaan halua tehdä yhtään mitään tämän maan puolesta.
- pexiii
Mistä ihmeestä te revitte tän että armeijassa kohoisi kunto? Itellä ainakin tippu kunto ihan helvetisti ja lihosin melkein 10 kiloa.
- :|:
pexiii kirjoitti:
Mistä ihmeestä te revitte tän että armeijassa kohoisi kunto? Itellä ainakin tippu kunto ihan helvetisti ja lihosin melkein 10 kiloa.
kunto nyt jotenkin säily, kun en oo mikään kuntoilija, mutta kiloja tuli kummasti lisää vuodessa. Tais mennä pari vuotta, ennenku oli taas normaali paino.
- SSkessu
TRANSUU
- ädin
intti tekisi hyvää. Pääsisit perheestäsi eroon, koneelta irti ja saisit ihan muuta ajateltavaa kuin oma napa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733644Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91981Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341196
- 1001063
- 1091045
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876