Vaikka näitä ulkomaalaisten tekemiä rikoksia nyt sattuukin vähän väliä, ja vaikka vakavat väkivaltarikokset kuten raiskaukset ovatkin tuplaantuneet kymmenessä vuodessa, ei kannata alkaa tekemään turhia yleistyksiä.
Suurin osa maahanmuuttajista on meille tuiki tarpeellista. Me emme enää tule edes toimeen ilman heitä. He elättävät meidät parin kymmenen vuoden kuluttua. Sitten meidän ei tarvitse muuta kuin elää herroiksi ja viettää lokoisia eläkepäiviä.
Tämän hyödyn rinnalla muutamien yksittäistapausten rötöstely on siedettävää.
Suurin osa maahanmuuttajista on meille tuiki tarpeellista. Me emme enää tule edes toimeen ilman heitä. He elättävät meidät parin kymmenen vuoden kuluttua. Sitten meidän ei tarvitse muuta kuin elää herroiksi ja viettää lokoisia eläkepäiviä.
Tämän hyödyn rinnalla muutamien yksittäistapausten rötöstely on siedettävää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pistän satasen likoon sen puolesta että 505 mamuista lähtevät maasta kun joudumme lopettamaan tuet ennemmin tai myöhemmin. Sitten jäämme tänne itteksemme kylmettymään eikä kukaan tee töitä jos emme itse tee.
ja nythän kukaan ei tee töitä kun joutuu siitä kustantamaan tätä mamuilua ja muuta poliittista kieroilua.
Vika on syyysteemissämme ei mamuissa, joita ei kaikkia ehkä tarvikkaan mamuiluttaa, kun vain hoitaa politiikan oikein kuntoon.
Pakkanen on paras poliisi. Tulisipa ilmastonmuutoksen uusi jääkausi.
Melkein voisin sanoa että 90% lähtee tukien mukana. sietäisi koitta jakatsoa mitä tapahtuu. voihan ne sitten palautta jos on rahaa.
Niin jo tämän ketjun alotushan oli täyttä puppua
Esimerkiksi aloituksessa ollut väite...
"vakavat väkivaltarikokset kuten raiskaukset ovatkin tuplaantuneet kymmenessä vuodessa"
...pitää osittain paikkansa, koska lähteen mukaan
"Seksuaalirikoksissa ulkomaisten epäiltyjen osuus ilmi tulleesta rikollisuudesta on suuri."
"Ilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa"
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/10/980589
Vaikka aloituksen yksi väite pitää suurin piirtein paikkansa*, en sitten tiedä, voiko siitä vetää yleistyksen, että koko aloitus pitäisi paikkansa...
* Aloituksessa väitettiin raiskausten tuplaantuneen, kun todellisuudessa vain raiskausten ilmoitusten määrä on tuplaantunut.