Tämä on versio 2 joskus aiemmin täällä julkaisemastani aloituksesta toisella nimimerkillä. Haluan tuoda tämän uudelleen esiin, sillä tuo aiempi aloitus on nyt valitettavasti poistettu.
---
Perustan tämän threadin täysin omiin mielipiteisiini ja kokemuksiini nojaten, joten kritiikki etenkin kristityiltä uskovilta on perusteltua. En pyri osoittamaan ketään sormella, mutta mainitsen varmasti asioita, jotka tuntuvat epäreiluilta. Tekstini perustuu Suomessa havainnoimaani tapakulttuurisidonnaiseen, yleisesti ylläpidettyyn ilmapiiriin, joten ymmärtäkää, että johtopäätökseni ovat suurimmissa määrin osa todellisuutta, vaikka tietoni pohjautuukin enimmäkseen tapauskohtaisiin tulkintoihin.
---
Uskoontulon lähteitä on periaatteessa vain muutama. Vanhempien ja erilaisten sosiaalisten verkkojen ajama kasvatus on näistä merkittävin, ja persoonan kautta ilmenevä mielen pelko sekä laiskuus kulkevat sen vanavedessä. Kasvatuksen näkökulmasta uskoontulemisen syyt lienevät jokaiselle uskonnottomalle suomalaiselle hyvin selviä: uskovien vanhempien ja yhteisöjen esimerkki ja vaatimukset, uskonnollisia tarinoita opetusmateriaalina käyttävä päivähoito, uskontoa oletusarvona opettava koulutusjärjestelmä ja kansan yleisesti ylläpitämä kristillinen tapakulttuuri kannustavat monia lapsia ja nuoria sisäistämään kristinuskon rakentaman, valmiiksipureskellun maailmankaikkeuden kriittisen tiedonkäsittelyn ja ajan hengen mukaisten maailmannäkemysten tutkimisen sijaan. Nämä yhteiskunnalliset osatekijät edesauttavat tekemään monista "uinuvista" yhä vieraampia maailman todelliselle, jatkuvasti uudelleenmuovautuvalle luonteelle.
Näihin uskonhaaroihin suuntautuminen ei muodostu kuitenkaan jokaisessa uskovaisperheessä suureksi osaksi lapsen elämää, mutta tilanne on lähes jokaisella erilainen kodin ulkopuolella, sillä "ulkomaailmassa" ihmisen tulee seistä omilla jaloillaan. Erilaisten sosiaalisten verkostojen (koulu, päiväkoti, harrastukset jne.) jäsenten välisessä "luokkataistelussa", eli arvostushierarkiassa, monet vasta kehittyvät mielet eivät uskalla tai osaa ajatella vielä omien kokemustensa kautta ja kyseenalaistaa staattisia auktoriteetteja, varsinkaan usein silloin, kun luonnollinen kasvuympäristö ei ole koskaan kannustanut kriittiseen tiedontarkasteluun, tai on äärimmäisissä tapauksissa jopa tuominnut rajojarikkovan ajattelun ja toiminnan "anteeksiantamattomana" (kuvitellen järkeen ja humanismiin perustuvan moraalin ja todellisuutta lokeroivan uskonmoraalin ajavan samanlaista ihmisihannetta). Jos lapsi opetetaan kokemaan elämänsä turvalliseksi vain tällaisesta pelkistettyihin uskomuksiin tiiviisti nivotusta perspektiivistä, muodostuu kristinuskon tarjoamasta maailmankaikkeudesta ja sen jumalasta hyvinkin luonnolliselta vaikuttava ja yksinkertaisesti helpoiten sisäistettävä vaihtoehto, josta rakentuu ihmiselle lopulta itsestäänselvä osa kaikkea todellisuutta.
Suomessa kristinuskon asema on häkellyttävä - jokainen joutuu kohtaamaan kristillisen ajatusmaailman hyvin varhain joko kotona, hoidossa, koulussa tai vaikkapa häissä tai hautajaisissa. Yleiset uskomukset ulottuvat kaikkialle, mutta missään ei puhuta ääneen niiden todellisesta painoarvosta - puhui saarnaaja mitä tahansa - sillä se on kansan arvostamana kulttuuriperintönä vakio.
Tästä tullaankin (jumal)uskomuslähtöisen maailmannäkemyksen suurimpaan ongelmaan ihmisen egon tasolla, eli mielen pelkoon ja laiskuuteen (tai välinpitämättömyyteen), josta on muodostunut ihmisen itsetietoisuuteen heräämisen jälkeen yksi voimakkaimmista niin moraalista kuin henkistäkin kehitystämme jarruttavista ylpeydenaiheista. Länsimaisen kirkon tavoite on aina ollut juuri näiden ominaisuuksien korostaminen ihmisen "henkisessä kasvatuksessa" ja siinä missä lukemattomat kristinuskon suuntaukset kuvittelevat ajavansa riippumatonta rakkautta, esittelevät ne vain käsityksiään ihmispotentiaalin vähättelyn ja eriarvoistavan individualismin tuomasta "autuudesta". Uskonnon ulkopuolelta tarkasteltuna jopa kirkko näyttää ja opettaa, että mitä vähemmän vastustat ja tutkit, sitä parempi ihminen olet, ja mitä enemmän uskot, sitä lähempänä totuutta olet. Periaatteessa siis mitä vähemmän elät ja kyseenalaistat, sitä enemmän saat elämänkokemusta, ja mitä enemmän pelkäät, toivot ja kiellät, sitä enemmän tiedät.
---
Perustan tämän threadin täysin omiin mielipiteisiini ja kokemuksiini nojaten, joten kritiikki etenkin kristityiltä uskovilta on perusteltua. En pyri osoittamaan ketään sormella, mutta mainitsen varmasti asioita, jotka tuntuvat epäreiluilta. Tekstini perustuu Suomessa havainnoimaani tapakulttuurisidonnaiseen, yleisesti ylläpidettyyn ilmapiiriin, joten ymmärtäkää, että johtopäätökseni ovat suurimmissa määrin osa todellisuutta, vaikka tietoni pohjautuukin enimmäkseen tapauskohtaisiin tulkintoihin.
---
Uskoontulon lähteitä on periaatteessa vain muutama. Vanhempien ja erilaisten sosiaalisten verkkojen ajama kasvatus on näistä merkittävin, ja persoonan kautta ilmenevä mielen pelko sekä laiskuus kulkevat sen vanavedessä. Kasvatuksen näkökulmasta uskoontulemisen syyt lienevät jokaiselle uskonnottomalle suomalaiselle hyvin selviä: uskovien vanhempien ja yhteisöjen esimerkki ja vaatimukset, uskonnollisia tarinoita opetusmateriaalina käyttävä päivähoito, uskontoa oletusarvona opettava koulutusjärjestelmä ja kansan yleisesti ylläpitämä kristillinen tapakulttuuri kannustavat monia lapsia ja nuoria sisäistämään kristinuskon rakentaman, valmiiksipureskellun maailmankaikkeuden kriittisen tiedonkäsittelyn ja ajan hengen mukaisten maailmannäkemysten tutkimisen sijaan. Nämä yhteiskunnalliset osatekijät edesauttavat tekemään monista "uinuvista" yhä vieraampia maailman todelliselle, jatkuvasti uudelleenmuovautuvalle luonteelle.
Näihin uskonhaaroihin suuntautuminen ei muodostu kuitenkaan jokaisessa uskovaisperheessä suureksi osaksi lapsen elämää, mutta tilanne on lähes jokaisella erilainen kodin ulkopuolella, sillä "ulkomaailmassa" ihmisen tulee seistä omilla jaloillaan. Erilaisten sosiaalisten verkostojen (koulu, päiväkoti, harrastukset jne.) jäsenten välisessä "luokkataistelussa", eli arvostushierarkiassa, monet vasta kehittyvät mielet eivät uskalla tai osaa ajatella vielä omien kokemustensa kautta ja kyseenalaistaa staattisia auktoriteetteja, varsinkaan usein silloin, kun luonnollinen kasvuympäristö ei ole koskaan kannustanut kriittiseen tiedontarkasteluun, tai on äärimmäisissä tapauksissa jopa tuominnut rajojarikkovan ajattelun ja toiminnan "anteeksiantamattomana" (kuvitellen järkeen ja humanismiin perustuvan moraalin ja todellisuutta lokeroivan uskonmoraalin ajavan samanlaista ihmisihannetta). Jos lapsi opetetaan kokemaan elämänsä turvalliseksi vain tällaisesta pelkistettyihin uskomuksiin tiiviisti nivotusta perspektiivistä, muodostuu kristinuskon tarjoamasta maailmankaikkeudesta ja sen jumalasta hyvinkin luonnolliselta vaikuttava ja yksinkertaisesti helpoiten sisäistettävä vaihtoehto, josta rakentuu ihmiselle lopulta itsestäänselvä osa kaikkea todellisuutta.
Suomessa kristinuskon asema on häkellyttävä - jokainen joutuu kohtaamaan kristillisen ajatusmaailman hyvin varhain joko kotona, hoidossa, koulussa tai vaikkapa häissä tai hautajaisissa. Yleiset uskomukset ulottuvat kaikkialle, mutta missään ei puhuta ääneen niiden todellisesta painoarvosta - puhui saarnaaja mitä tahansa - sillä se on kansan arvostamana kulttuuriperintönä vakio.
Tästä tullaankin (jumal)uskomuslähtöisen maailmannäkemyksen suurimpaan ongelmaan ihmisen egon tasolla, eli mielen pelkoon ja laiskuuteen (tai välinpitämättömyyteen), josta on muodostunut ihmisen itsetietoisuuteen heräämisen jälkeen yksi voimakkaimmista niin moraalista kuin henkistäkin kehitystämme jarruttavista ylpeydenaiheista. Länsimaisen kirkon tavoite on aina ollut juuri näiden ominaisuuksien korostaminen ihmisen "henkisessä kasvatuksessa" ja siinä missä lukemattomat kristinuskon suuntaukset kuvittelevat ajavansa riippumatonta rakkautta, esittelevät ne vain käsityksiään ihmispotentiaalin vähättelyn ja eriarvoistavan individualismin tuomasta "autuudesta". Uskonnon ulkopuolelta tarkasteltuna jopa kirkko näyttää ja opettaa, että mitä vähemmän vastustat ja tutkit, sitä parempi ihminen olet, ja mitä enemmän uskot, sitä lähempänä totuutta olet. Periaatteessa siis mitä vähemmän elät ja kyseenalaistat, sitä enemmän saat elämänkokemusta, ja mitä enemmän pelkäät, toivot ja kiellät, sitä enemmän tiedät.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ongelma tässä on se, että mitä voimakkaammin ihminen kokee tällaisen "henkilökohtaisen suhteen" uskomustensa ja egonsa välisten virhetulkintojen kautta ja mitä syvemmälle usko on onnistunut ihmiseen juurtumaan, sitä henkilökohtaisemmalta vastapuolen kritiikki tuntuu. Tämä kristittyjen "henkilökohtainen totuus" (totuus jumalasta, johon jokaiselta uskovaiselta jää käteen lopulta pelkästään täysin subjektiivinen näkemys kaikkialle säikeilevän uskontonsa rajoissa), ajaa rajojarikkovan, periaatteet haastavan ajattelun aina umpikujaan. Ihmisen itseensä rakentaman jumalaisen totuuden nimissä on helppo perustella kaikki se, mikä tuntuu "vääräoppiselta", sillä uskon jatkuvasti syvemmälle ihmisegoon iskostama todellisuus on aina realiteetteja yksinkertaisempaa, lohdullisempaa ja jopa helpompaa markkinoida eteenpäin.
Palatakseni asian ytimeen, yleistettynä kristinuskon sisäistämistä edesauttavat suuresti juuri ko. uskonnon tarjoama yksinkertaisuus ja lupaus näkymättömästä palkinnosta, joka kompensoi ihmisen kokemukset elämän nurjasta puolesta, joka yhdistettynä em. piirteisiin saa monet katseet kääntymään pois siitä olennaisesta - peilistä. Usko tekee ihmisen elämännäkemyksestä monella tapaa mustavalkoisen, mutta ihmisen olosta turvallisen, sillä raadollinen todellisuus ja jokaisessa ihmisessä piilevä moraalittomuus jäävät taka-alalle. Kun ihminen antaa uskon rakentaa itselleen egon, ei hänen tarvitse koskaan kohdata itseään, todellisuutta tai yhtäkään faktaa, sillä vastaus kaikkeen löytyy aina uskosta (egosta), joka tietää olevansa aukoton totuus.
Joten, kun usko on totuus, voiko uskovalta koskaan odottaa elämän suuriin kysymyksiin vastauksia, jotka eivät valikoidu "henkilökohtaisen totuuden" puitteissa? Mielestäni ei, sillä uskon muovaama kivijalka, ego, pitää tällöin ihmistä tiiviisti jumalpeilin edessä ja perustelee ihmiselle, ettei hänen kaikkivaltiaansa (hän itse) ole valmis neuvottelemaan oman valtapiirinsä ulkopuolella.
Ensimmäisen kappaleen viimeisen lauseen piti mennä näin:
Ihmisen itseensä rakentaman jumalaisen totuuden nimissä on helppo perustella kaikki se, mikä tuntuu "vääräoppiselta", sillä uskon jatkuvasti syvemmälle ihmisegoon iskostama todellisuus on aina realiteetteja yksinkertaisempaa, lohdullisempaa ja vallitsevissa olosuhteissa ennenkaikkea helpompaa markkinoida eteenpäin.
Olipa pitkästi sanottu mutta eiköhän tuo ydin sieltä siivilöitynyt. Käsittääkseni kritisoit sitä, että uskonto aiheuttaa objektiivisen (ts. usean ihmisen todennettavissa olevan) totuuden hylkäämisen.
Ajattelin juuri nimittäin sattumalta aloittaa ketjun samasta iheesta. Tai ainakin käsittääkseni samasta. Katsotaanpa miten tässä käy.
Uskoontulon askeleet:
1. Halu uskoa - ja uudestaan... ensimmäisenä HALU uskoa.
* Syitä haluun voi olla monia. Esimerkiksi kasvatus ("Jumala rakastaa", "Et kuole vaan elät ikuisesti" jne.) totuuden joiden ei halua olla epätosia. Tai vaikka kuoleman pelko. Tai halu parantua alkoholismista. Hieman samaa asiaa kuin mitä kerrot omassa aloituksessasi Orko.
2. Uskon voimistaminen
* Etsiytyminen samanhenkisten seuraan jotka vahvistavat uskon perusteita. Esimerkiksi kertomukset siitä miten "usko toimii" (anekdoottiset parantumiskertomukset) tai "omakohtaiset todistukset". Tämä aiheuttaa sen, että saa sellaisen ostoslistan omaa uskoaan tukevista (kritiikkiä kestämättömistä) perusteista. Tätä listaa voi käydä läpi, jos usko alkaa horjua. Ja mikään ihmehän se horjuminen ei ole, koska kyllä jokainen rationaalinen ihminen tajuaa ettei esimerkiksi kristinuskossa ole yksinkertaisesti mitään järkeä.
* Raamatun lukeminen ja sieltä erilaisten ristiriitojen löytäminen. Ristiriidat lähes pakottavat keskustelemaan niistä toisten uskovaisten kanssa. Asioista keskusteleminen saa uskomaan ristiriidat "olemattomiksi" (kuten tapana on keksitään adhoc jotain Raamatun ulkopuolisia verukkeita tai sanotaan "ettemme tiedä". Sehän ettemme tiedä ei vielä tarkoita etteikö niin voisi tapahtua kuin Raamatussa väitetään.) Koska ihminen haluaa uskoa ei hän tietystikään ensimmäisenä tartu mahdollisuuteen, että oikea vastaus olisikin "no itseasiassa tässä on ristiriita ja Raamattu ei ole totta".
3. Rituaalit
* Ihminen tekee rituaaleja jotka liittyvät tiettyyn uskontoon. Hän saattaa käydä kirkossa tai kokouksissa. Tämän tehdessään ihminen sijoittaa aikaa ja rahaa uskonnolliseen toimintaan. Hän sitoutuu toimintaan. Tästä taas seuraa se, että tulee yhä vaikeammaksi irroittautua toiminnasta vaikka välillä kokisi ns. uskonpuutejaksoja. Ulkoinen toiminta saattaa auttaa kantamaan tällaisten jaksojen yli. Tämä ehkäisee siis uskosta luopumista. Aika harva haluaa myöntää "Rakensin kirkon koska kuvittelin olion X olevan olemassa. Hukkasin 30 vuotta elämästäni siihen. Oli aika tyhmää." Tämän myöntämisen tuskan takia useat uskovaiset (kohta 1) haluavat edelleen uskoa vaikka kaikki todisteet olisivat uskonnon perusteita vastaan aivan heidän silmien edessä. Jos englangia osaa niin kannttaa katsastaa wikipedia artikkeli : http://en.wikipedia.org/wiki/Escalation_of_commitment joka puhuu juuri "sitoutuneisuuden kumulatiivisesta kasvamisesta sen takia, että oli jo aikaisemmin käyttänyt resursseja asiaan sitoutumiseen".
Ryhmä pyrkii tukemaan toisiaan myös erottautumalla valtavirrasta. Paras esimerkki tästä on ehkä ns. keililläpuhuminen. Se on jotain joka osoittaa puhujan olevan syvällä uskossa. Kielilläpuhuminen osoittaa myös puhujalle itselleen, että hän on uskossa (koska hän puhuu kielillä). Tämä taas vahvistaa omaa uskoa ja on samalla palkitsevaa koska se vakuuttaa siitä, että oma usko on todellista.
Mitä tämä kaikki siis tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että mitä houkuttelevampi on uskon tarjous sitä helpommin henkilö siihen tarttuu.
Uskonnon tikarilla murhataan totuus ajatusten alttarille.
Kyllä, ajoin lyhykäisesti juuri sitä ajatusta ja tekstisi näyttää lähtevän lähes samasta lähtökuopasta. Tosin tarkastelet kaiketi lähtökohtaisesti ihmistä, joka päättää uskoa sen sijaan, että passiivisesti ajan myötä hyväksyy sen osaksi tulkitsemansa maailman "todellisuutta", kun muita tulkintoja ei ole tullut vastaan tai uskallettu (joihinkin yhteisöllisiin raameihin vedoten) ottaa tarkasteluun.
Niin, ja olet asian ytimessä ja yhdyn täysin tekstisi sisältöön.
"Tosin tarkastelet kaiketi lähtökohtaisesti ihmistä, joka päättää uskoa sen sijaan, että passiivisesti ajan myötä hyväksyy sen osaksi tulkitsemansa maailman "todellisuutta","
Näin on. Ajattelin sen vähän niin, että tuossakin se halu uskoa on loppujen lopuksi se asia miksi uskotaan. Sillä vaikka uskontoon kasvetaan sisään niin jotenkin on vaikea ajatella ettei ihminen ikinä tulisi miettineeksi "Miksi kirkossa käydään". tms. Ja samalla ajatelleeksi "no jos en kävisi niin jumala suuttuisi ja siinähän vasta huonosti kävisi". Olisihan se ehkä kuviteltavissa, että joku ei olisi koskaan epäillyt uskoaan ja kasvanut siihen hitaasti.
Hmm.. mutta tosiaan tuo liittyy sitten jo enemmänkin uskonnon sisäisen toiminnan ohjaukseen kuin varsinaisesti siihen miksi uskoon olisi tultu.
Jeps - kiitoksia tämä ehdottamasi näkökulma (uskontoon kasvamisesta) toisaan jäi pois.
Kyllä tuo passiivinenkin usko tosin vaatii sen päätöksen, ettei halua ainakaan ihan helposti uskoa muuta kuin oman tulkintansa, joten siinä mielessä tekstisi kattaa myös uskontoon kasvamisen.
Noo... Onko tämä nyt sitten jo kärsimättömälle lukijalle liian pitkä aloitus, kun tästä ei ole vielä herännyt juurikaan reaktioita?
Tiivistäen:
1. Ihminen kasvatetaan sisälle uskontoon.
2. Yhteiskuntajärjestelmä pitää huolen siitä, että uskonnollinen kasvatus jatkuu aikuisiälle asti.
3. Ihmisen annetaan ymmärtää, että olet epäkelpo, jos kyseenalaistat kodin ja yhteiskunnan määritelmän oikeasta ja hyvästä.
Bravo. Osaat suomea paljon paremmin kuin minä. :D
Eikö tuossa ollut kirjoituksesi ydinkohdat?
Olivat. Osasit kiteyttää asiani täsmällisesti. Ajattelin sitä vain, että aloitukseni olisi voitu hyvin puristaa noihin kolmeen kohtaan sen sijaan, että runoilen melkein 10 000 merkkiä. ;)
Kirjoituksesi oli hyvä. Vaikka se pitkä olikin, niin siinä pohdittiin asiaa tarkemmin, kuin minä kolmessa lauseessani.
Ei siitä mitään tulisi, jos esimerkiksi romaanien teema olisi lyhyesti ensimmäisellä sivulla. Kuka niitä ostaisi?
Niin, onhan se noinkin. Minusta tuntuu, että netissä näitä pitkiä aloituksia karsastetaan aika paljon. Pyrin tällä avauksella luomaan keskustelua niiden kanssa, joiden arkea tekstissäni kritisoin, joten olisi varmasti ollut paljon tehokkaampaa kirjoittaa lyhyesti. Joka tapauksessa on ilahduttavaa, että edes osa palstalaisista on jaksanut kahlata tuon aloituksen läpi. :)
"Ihmisen itseensä rakentaman jumalaisen totuuden nimissä on helppo perustella kaikki se, mikä tuntuu "vääräoppiselta", sillä uskon jatkuvasti syvemmälle ihmisegoon iskostama todellisuus on aina realiteetteja yksinkertaisempaa, lohdullisempaa ja vallitsevissa olosuhteissa ennenkaikkea helpompaa markkinoida eteenpäin."
Juuri noin uskovaiset toimivat, kuten tälläkin palstalla ollaan huomattu. Se heidän ikioma jumalansa toimii heidän mielessään juuri sillä tavalla kuin he haluavat sen toimivan: laittaa ateisteja helvettiin, tuomitsee homot, suuttuu sille joka eroaa Suomen ev.lut.kirkosta, tai vaihtoehtoisesti ei suutu, jos se on hellarijumala jne....
Näin tekevät. Asiasta on lisää mm. tuolla:
http://bhascience.blogspot.com/2009/12/what-you-want-god-wants.html
"The first brain image shows the difference between thinking about your own opinions and thinking about the average American's opinions. You can see that some bits light up, indicating that there is a difference between the two thought processes. The brain recognises that the average American has a different opinion.
Looking next the brain image, which shows thinking about God's opinions compared with the average American's. Again, some differences. According to this brain, God does not think the same as an average American.
Now look at the last brain image in the panel. This takes the brain activity of someone thinking of their own opinion, and subtracts that from the brain activity of that same person thinking of god's opinions. And guess what? They are exactly the same.
'What would jesus do?' It turns out that what Jesus would do is exactly what 'I' would do - at least in so far as figuring out what Jesus's opinions are. Thinking about God's opinions and thinking about your own opinions uses an identical thought process."
Minulla ei ole tuohon mitään lisättävää.
niin testihenkilön mielipiteet eroavat keskivertoamerikkalaisen mielipiteistä, mutta olivat yhteneväisiä jumalan "mielipiteiden" kanssa. Eipä yllätä yhtään.
minua kasvatettiin. Kai minä ihan kakarana uskoinkin jumalaan, mutta kyllä se jossain teini-iässä karisi.
"Suomessa kristinuskon asema on häkellyttävä - jokainen joutuu kohtaamaan kristillisen ajatusmaailman hyvin varhain joko kotona, hoidossa, koulussa tai vaikkapa häissä tai hautajaisissa. Yleiset uskomukset ulottuvat kaikkialle, mutta missään ei puhuta ääneen niiden todellisesta painoarvosta - puhui saarnaaja mitä tahansa - sillä se on kansan arvostamana kulttuuriperintönä vakio."
- Jos nyt ihan vaan esimerkkinä otetaan uskontunnustus, niin eikö sitä kirkossa kuorossa posmottavista kukaan mieti kuinka järjetön se on?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
"Jos nyt ihan vaan esimerkkinä otetaan uskontunnustus, niin eikö sitä kirkossa kuorossa posmottavista kukaan mieti kuinka järjetön se on?"
Sitä minäkin olen miettinyt. Meidän piti ala-asteella kevätkirkossa toistaa tuo uskontunnustus joka ainut vuosi. Lisäksi jokaista suvussamme järjestettävää "pyhää toimitusta" elävöitetään kai vieläkin tuolla hokemalla. Olin jo lapsena joka kerta ihmeissäni ko. litanjasta, sillä en silloinkaan uskonut siihen kirjaimellisesti. Vasta teini-iässä minäkin tosin heräsin kyseenalaistamaan koko touhun, kun sitä ennen uskoin passiivisesti johonkin kristinuskon jumalan kaltaiseen persoonalliseen luojaan.
Kasvatus ja elinympäristön ehdottomuus uskonasioissa ohjasivat minua lapsena kristinuskon jumaluuden suuntaan, mutta myöhemmin (opiskeltuani ihmisen historiaa ja nähtyäni hieman maailmaa) ymmärsin, että olen kasvanut ympäristössä, joka yksinkertaisesti kannustaa valehtelemaan itselleen ja pelkäämään "henkiselle vakaudelle" vaarallista muutosta, eli yksinkertaistettuna todellisuutta.
"Kasvatus ja elinympäristön ehdottomuus uskonasioissa ohjasivat minua lapsena kristinuskon jumaluuden suuntaan, mutta myöhemmin (opiskeltuani ihmisen historiaa ja nähtyäni hieman maailmaa) ymmärsin, että olen kasvanut ympäristössä, joka yksinkertaisesti kannustaa valehtelemaan itselleen ja pelkäämään "henkiselle vakaudelle" vaarallista muutosta, eli yksinkertaistettuna todellisuutta."
- Näin se menee monien kohdalla. Piti käydä rippikoulu (en edes tiennyt, ettei se ole pakollinen) ja oikeastaan koko moraalikoodisto oli niin tiukan ahdistava, että minä en sitä niellyt, vaan aloin lukemaan kaikenlaista historiallista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta. Huomasin melko pian, että perheeni ei välittänyt yhtään mitään maailman tapahtumista, eivätkä kyseenalaistaneet mitään.
Nuoruudessani oli lisäksi poliittinen painolasti läsnä. Asuin maaseudulla ja siellä "kuului" äänestää Keskustaa. Minäpä en äänestänyt ja siitäkin tuli sanomista. Anteeksi nyt vaan kaikki keskustaa kannattavat palstalaiset, mutta en voi tuollaista puoluetta koskaan äänestää. Koto uskonto ja isänmaa on mottona, ja kuitenkin kepu pettää aina. Ehkä tuon olisi voinut jättää pois, mutta olkoon nyt siinä. Suuttukaa, jos suututte.
"Huomasin melko pian, että perheeni ei välittänyt yhtään mitään maailman tapahtumista, eivätkä kyseenalaistaneet mitään."
Se on kuin nyrkinisku naamaan.
"Nuoruudessani oli lisäksi poliittinen painolasti läsnä. Asuin maaseudulla ja siellä "kuului" äänestää Keskustaa. Minäpä en äänestänyt ja siitäkin tuli sanomista."
Ehh, niin se yhteisöllisyys pahimmillaan toimii. Joko kuulut joukkoon tai sitten et. Vaihtoehtoisilla näkemyksillä kun ei ole mitään arvoa, sillä ne ovat merkki joko saatanasta, kommunismista tai jostain muusta "syntisestä", jonka ainut tarkoitus on pilata yhteisön henkinen hyvinvointi. (Katsoisivat peiliin.) ;)
"Ehh, niin se yhteisöllisyys pahimmillaan toimii. Joko kuulut joukkoon tai sitten et. Vaihtoehtoisilla näkemyksillä kun ei ole mitään arvoa, sillä ne ovat merkki joko saatanasta, kommunismista tai jostain muusta "syntisestä", jonka ainut tarkoitus on pilata yhteisön henkinen hyvinvointi. (Katsoisivat peiliin.) ;)"
- Olisinhan minä voinut pitää eriävät mielipiteet omana tietonani, mutta alkoi ottaa päähän, kun minua alettiin ohjeistamaan äänestyskäyttäytymisessä. Kun sitten kerroin oman mielipiteeni, niin ihmeteltiin ihan ääneen, että kuinkas sää nyt tommosta meinaat äänestää.
Oli se vaan sellaista touhua kaikenkaikkiaan, että jo melko nuorena ajattelin, että olen varmasti vaihdokki.
"Olisinhan minä voinut pitää eriävät mielipiteet omana tietonani, mutta alkoi ottaa päähän, kun minua alettiin ohjeistamaan äänestyskäyttäytymisessä. Kun sitten kerroin oman mielipiteeni, niin ihmeteltiin ihan ääneen, että kuinkas sää nyt tommosta meinaat äänestää."
Niinpä... Eikä perusteluiden määrä olisi korjannut sitä asiaa, että olet joka tapauksessa yhteisön näkökulmasta "väärässä", jos tunnustat sen arvoja kritisoivia näkemyksiä.
"Oli se vaan sellaista touhua kaikenkaikkiaan, että jo melko nuorena ajattelin, että olen varmasti vaihdokki."
Jotkut heräävät tähän, jotkut eivät. Onnittelen, että sinä heräsit.