VT:ssa kerrotaan Jumalan ja Mooseksen välisistä keskusteluista, joita oli useita. Merkittävin kaiketi laintaulujen antaminen Moosekselle. Herra ei näyttänyt kasvojaan Moosekselle vaan oli aina pilven verhoama, jopa Siinain- vuoren tapahtumissa. Jossain kohdassa kerrotaan, että Mooses näki Jumalan selkäpuolelta. Herran kasvojen kirkkaus oli niin suuri, ettei Mooses eikä kukaan muukaan olisi kestänyt niiden katsomista.
Kun JS näki Herran tämä ei kätkenyt kasvojaan. Mitä oli tapahtunut? Oliko Mooses vähäisempi kuin JS?
Kun JS näki Herran tämä ei kätkenyt kasvojaan. Mitä oli tapahtunut? Oliko Mooses vähäisempi kuin JS?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärtääkseni luonnollisin silmin emme voikaan kestää Herran näkemistä, vaan niissä tapauksissa kun joku henkilö on Hänet nähnyt on jokin kehossamme muutettu siksi aikaa, niin että se on mahdollista. Kieroon kasvaneen Jumalkäsityksen vuoksi, oli oleellista palautuksen kannalta, että JS nimenomaan näkisi molemmat, sekä Isän että Pojan ja että he ovat eri persoonia. Jumala ei näytä itseään kenellekään ilman syytä, ja ilmeisesti ei ollut tarpeen että Mooses näkisi hänen kasvojaan. Jumalalla on omat syynsä enkä niitä lähde kyseenalaistamaan.
tulkitsen asian niin että asiassa saatoikin olla hologrammi. Eli säteet lähetettiin jostakin kauempaa joten näkeminen oli mahdollista, mutta ei koskeminen. Sen sijaan Moroni enkelinä ei ollut niin vaarallinen JSlle. Tämä vain ajatus näin teknologian aikana.
Mikä on kieroon kasvanut Jumalkäsite? Ja näkihän (?) JS kaksi erillistä persoonaa laskeutuvan taivaasta. Eihän kasvojen näkeminen ratkaiseva asia ole todistamaan kuinka monta persoonaa on paikalla. Olisi luullut, että Mooseksen osa Herran ja Hänen kansansa "välimiehenä ja mm. kymmenen käskyn tuojana (vietettyään 40 pv ylhäällä vuorella) ja israelin kansan johdattajana (40 vuotta erämaassa) luvattuun maahan (vaikkei hän itse sinne päässytkään) olisi ollut juuri sellainen, jossa oli uskottavuuden vuoksi tärkeää nähdä kenen
kanssa oli tekemisissä. Kyllähän siinä tarpeeksi syytä olisi ollut.
No, mm. nämä Mooses-kertomuksethan kulkivat vuosisatojen (tuhansien) ajan suullisena perintönä Lähi-idän heimojen keskuudessa kunnes niitä pikkuhiljaa alettiin myös kirjoittaa muistiin. Tällaista kertomaperinnettä tapaa edelleenkin mm. Marrakeshin tarinankertojien torilla. Mooseksen viisi kirjaa (juutalaisten toora) on syntynyt pala palalta - niin kuin moni muukin kirjoitettu Raamatun kertomus.
Näin saattaa olla myös LSD-kirkon pyhien kirjojen kanssa. Ainakin niihin(kin) on tehty muutoksia vuosikymmenien mittaan.
Onneksi ihmisillä on vapaa tahtoa uskoa mihin haluaa!