Lapsilisät+elatustuet ja muut tuet heidän elantonaan !

No, tässä kun itse valaistuin näistä yksinhuoltajien saamista tukirahoista näin kuukausittain, että kyllä ne kuulostaa vähän liian hyviltä nuo summat, että en kyllä ole yhtään yli viisi lapsisen perheen huoltjaa täällä palstoilla huomannut valitelleenkaan, että menisi kurjasti jne, että syykin on nyt tullut minunkin tietooni, että kun heille maksetaan ruhtinaalliset tukitulot, että ei tarvitse vikistä täällä yleisillä palstoilla, että saavat vain herkutella eli mässäillä muhevilla ansioilla, joita nämä lapset ovat heille syntymisellään aikaansaaneet jne.
No, tuossa, kun laskin viiden lapsen yksinhuoltajien lapsilisät elatustuetkorotuksineen, niin sain tämmöisen huomattavan summan kuin 1610,05 euroa/kuukausi, että siihen en tietenkään ole laskenut mahdollista kodinhoitotukea, jota saa kyllä useampia satasia per kuukausi, ja sitten tietenkin vielä jos on mahdollista saada tätä asumistukea, niin kylläpä puhutaan suurista summista pelkästään omia lapsia hoitaessa kotiäitinä olemisesta, että tuommoinenhan olisi ihan mukava työpaikka, kun näin itsekkin kotona viihtyvää sakkia olen, mutta kun on ikää liian paljon, niin en enää tuommoiseen pääse mukaan, mutta jos olisin tiennyt tämmöisen asian nuorempana, että miten sitä pärjää pelkillä lapsista koituvilla tukirahoilla, niin olisin hieman toisin lähtenyt tietä kulkemaan, että sen verran olen nyt valaistunut, että en enää ihmettele näitä suurperheen perustajia, jotka lapsia tehtailee vuodesta toiseen, niin heidän motiivit taitavatkin olla nämä elantorahojen keruu näiden lapsien avulla, että ovatpa rakennelleet omakotitalojakin, ja vielä aina vaihtaneet talon uudempaankin, että heillä kun on tuota rahaa tullut näistä lapsista ihan joka ikinen kuukausi, että hyvin halpaa kotiruokaa syöden, ja lastenvaatteita kierrättäen heille on jopa jäänyt rahaa säästöönkin, että eivät he nyt kurjuudessa ole päivääkään viettäneet, että kyllä me yksinäiset kyllä saamme viettää tätä kurjuutta heidänkin eestänsä, että näin se on nyt nähtävä oikein konkreettisesti, että eipä olisi tämmöistä uskonut olevan mahdollista olevan totta, mutta kyllä se vain on ! ! !
11453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Naapuri kymmenlapsinen lestadiolaisperhe se vasta tiliä tekikin.. ja kuten mainitsit, vaatteet, harrastusvälineet ja muut sellaiset on helppo kierrättää sellaisessa joukossa.

Suurimmasta osasta noista lapsia tuli kunnon kansalaisia ja kelpo veronmaksajia, joten kaikki meni ihan kuten pitääkin.

Vai mikä oli vuodatuksesi varsinainen pointti ?

Äänestä
  • No, tämä asiahan minulla oli, että kun täällä valittavat juuri nämä, jotka eivät ole suurperheitä tehneet, että meillä yksinäisillä on olot kurjemmat kuin näillä suurlapsiperheillä, että miksi näin on, että eikö meillä pitäisi olla päinvastoin, että mitä vähemmän kuluttaa, niin sen enemmän jää säästöön, mutta näinhän ei ole, että kyllä meitä yksinäisiä tai pienlapsiperheitä kohdellaan niukemmin, vai onko tähänkin vedettävä tämä, että joka niukasti lapsia siittää, niin se niistä niukasti rahaa niittää, että tuo kuulostaa tosi pahalta, että en kyllä tuommoisen ohjeen mukaan haluaisi elää, kuten lestaatiolaiset täällä suomessa, kun tiedän, että äitini on sellaisesta perheestä, mutta ei ole hyvin asiat menneet meillä kaikilla jälkipolvilla, että en ole saanut mitään tietoa Raamatusta sitä kautta, että itse piti aikuisena ryhtyä sitä lukemaan, että sieltä olenkin saanut paljon enemmän tietoa, jota tietoa ei täällä maailmassa sitten osata tuoda julki, että kuten on tämä sunnuntain vietto, että sitä pidetään pyhäpäivänä, että silloin levätään vaikka oikea lepopäivä on lauantai eli sapatti, että Raamatun Jumala on pyhittänyt ja siunannut vain ja ainoastaan yhden päivän ja se päivä on lauantai. Suurin osa uskovaisiksi itseään kutsuvia pitävät sitä vain Juutalaisille annettuna lepopäivänä, että ei se meitä pakanoita koske, mutta kun Jumala on säätänyt näin alkujaan, että meidän on yksi päivä viikosta pidettävä, pyhitettävä lepopäiväksi, niin silloin ei mikään muu päivä voi tulla kysymykseen, että tämänkin seikan on uskovaiset omien perinnäissääntöjen mukaan eläen vääntäneet sunnuntain lauantain tilalle, että mitä pyhäksi kutsuvat, niin se on heidän lihansa mukaan pyhitystä, mutta ei Isä Jumalan pyhitystä, että tämän mukaan kaikki uskovaiset, jotka elävät lihan pyhittämän päivän mukaan, niin ovat menneet lihan tielle, että mikä on heidän Jumala yhteys sitten oikeasti, että liekö lopulta se saatana, joka harhaan johtaa pahoilla henkivalloillaan jne.
    Sunnuntaita voi viettää Jeesuksen taivaaseen astumisen juhlapäiväksi, mutta lepopäivä on aivan toinen, että lauantai alkaa klo18.00 perjantai illasta ja päättyy klo18.00 lauantai iltana.

    Ymmärrän, että lihan teot ovat suuresti täällä vallitsevat, mutta jos on Raamatun Jumalaan uskovia vielä hereillä, niin niiden pitäisi ilmetä myös täällä näissä erilaisissa esim. verorahojen jaossa jne, vai onko usko sillä tasolla kuollutta, että sinne ei oikeudenmukaisuutta saa viedä tapahtuvaksi ?

    Äänestä

että vaikka lapsia olisi viisi tai vaikka kymmenen, ei niistä kaikista yhtäaikaa tukia saa? Kun lapsi kasvaaa, loppuu kotihoidontuki ja lapsilisät ja elatusmaksut loppuu aikanaan myös. Monet lapset asuvat kotona vielä opiskellessaan, ei se opiskelukaan ole ilmaista. Opintotuki ei ketään rikastuta. Turha kadehtia yksinhuoltajien "suuria tuloja"

Äänestä
  • Kyllä olen näistäkin asioista tietoinen, mutta kyllähän se on 17 vuotta pitkä aika saada näitä lapsilisiä, että kyllä ne vain joka kuukausi juoksee, ja sitten kun 17 vuotiaana saa liittyä työkkärin asiakkaaksi, että sitten alkaa juosta sen jälkeen (on tietenkin nykyään keksitty joku odotusaika ennenkuin alkaa päivärahat tulla maksuun, oliko jotain 5kk) rahaa sieltä käsin, että kyllä sitä rahaa tulee, jos ei ole omia varoja mitä kuluttaa. Että, se kyllä selittää hyvin pitkälle näiden yksinhuoltajien suuren määrän nykyaikana, että kyllä se on sellainen asia tämä rahan saanin mahti, että ihmiset kyllä ovat valmiita sen saamiseksi tekemään tämmöistä keplottelua, että sitä rahaa kun tulee jos yksinään lapsia synnyttelee, että miehet vain käy saattamassa alulle jne, että homma pyörii kuin itsestään.
    Itse olen joutunut omasta lapsestani luopumaan, että kun olen yksinäinen vailla koulutusta, ja en ole siis työelämässä mukana, mutta en ole eläkeläinen, että ei omat rahkeet enää riitä lapsen kasvattamiseen tämmöisessä kovassa maailmassa, jossa täytyy ajatella kaikki viimeisen päälle, ja olla siten uskosta osaton, että sellaiseen kieroiluun ei täysijärkinen Jeesukseen uskovainen voi lähteä mukaan, että näin olen omassa elämässäni tullut havaitsemaan nämä lihallisuuden keskellä elämisen lait jne.

    Lapsia voi synnytellä vuoden, parin tai kolmen vuoden välein, että kyllä ne nämä kodinhoidon tuet kyllä hyvin nykyään kulkee perheen kuukausitiliä kartuttamassa, että heillä jää jopa säästöön, että vaikka korkea korkoiselle tilille korkoja kasvamaan laittavat, mutta tälläiset köyhät pienperheiset eivät sellaiseen kykene, kun on tulotkin pienet, että ne menee yleensä aina elämiseen, että kaikki eivät osaa ja hoksaa keinotella ajoissa, että varsinkaan täysin rehelliset, että tämän olen myös huomannut. Valtio ikäänkuin suosii näitä suurperheitä joilla ei oikeaa palkkatienaajaa ole elättäjänä, että vain tukirahoilla elävät, ja syöttävät katraansa, että tämäkin on tosiasia. Ei tuommoiset kovin hurskaita minun mielestäni ole, että lapsien syntymisellä tienaavat elantonsa, että kyllä mieluimmin olen täysin rehellinen, ja tyydyn tähän osaani, joka ei täällä ole loista kummoisempi, että kyllä täällä on aika moisen ketkua porukkaa täällä suomessa, että ovat ajan saatossa junailleet juuri näin, että mitä enemmän lapsia, niin sitä suuremmat tulot, että sehän näkyy selvästi lapsilisien rahamäärissä yhdestä saa 100 euroa, toisesta 110,50 euroa, kolmannesta 141 euroa, neljännestä 161,50 euroa, viidennestä ja seuraavista 182 euroa, että sitten jos on yksinhuoltaja ja vain pullauttelee näitä lapsosia maailmaan, niin jokaisesta lapsesta saa 46,60 euroa korotusta, ja sitten vielä elatusmaksut jokaisesta lapsesta 136,41 euroa, että nämä kaikki joka kuukausi tilille, niin kyllä siinä kertyy ainekset elättä itsensä siinä siivellä, ja sitten vielä kodinhoitotuki myös tuohon päälle, niin ja asumistuki vielä kaiken kukkuraksi, niin kyllä tuommoisella rahamäärällä syöttää ja vaatettaa, kun ei uusia ole tarvis ostella joka vuosi jne, että kovin on keplottelija kansaa nämä suomalaiset !

    Äänestä

  • köyhä elämä kirjoitti:

    Kyllä olen näistäkin asioista tietoinen, mutta kyllähän se on 17 vuotta pitkä aika saada näitä lapsilisiä, että kyllä ne vain joka kuukausi juoksee, ja sitten kun 17 vuotiaana saa liittyä työkkärin asiakkaaksi, että sitten alkaa juosta sen jälkeen (on tietenkin nykyään keksitty joku odotusaika ennenkuin alkaa päivärahat tulla maksuun, oliko jotain 5kk) rahaa sieltä käsin, että kyllä sitä rahaa tulee, jos ei ole omia varoja mitä kuluttaa. Että, se kyllä selittää hyvin pitkälle näiden yksinhuoltajien suuren määrän nykyaikana, että kyllä se on sellainen asia tämä rahan saanin mahti, että ihmiset kyllä ovat valmiita sen saamiseksi tekemään tämmöistä keplottelua, että sitä rahaa kun tulee jos yksinään lapsia synnyttelee, että miehet vain käy saattamassa alulle jne, että homma pyörii kuin itsestään.
    Itse olen joutunut omasta lapsestani luopumaan, että kun olen yksinäinen vailla koulutusta, ja en ole siis työelämässä mukana, mutta en ole eläkeläinen, että ei omat rahkeet enää riitä lapsen kasvattamiseen tämmöisessä kovassa maailmassa, jossa täytyy ajatella kaikki viimeisen päälle, ja olla siten uskosta osaton, että sellaiseen kieroiluun ei täysijärkinen Jeesukseen uskovainen voi lähteä mukaan, että näin olen omassa elämässäni tullut havaitsemaan nämä lihallisuuden keskellä elämisen lait jne.

    Lapsia voi synnytellä vuoden, parin tai kolmen vuoden välein, että kyllä ne nämä kodinhoidon tuet kyllä hyvin nykyään kulkee perheen kuukausitiliä kartuttamassa, että heillä jää jopa säästöön, että vaikka korkea korkoiselle tilille korkoja kasvamaan laittavat, mutta tälläiset köyhät pienperheiset eivät sellaiseen kykene, kun on tulotkin pienet, että ne menee yleensä aina elämiseen, että kaikki eivät osaa ja hoksaa keinotella ajoissa, että varsinkaan täysin rehelliset, että tämän olen myös huomannut. Valtio ikäänkuin suosii näitä suurperheitä joilla ei oikeaa palkkatienaajaa ole elättäjänä, että vain tukirahoilla elävät, ja syöttävät katraansa, että tämäkin on tosiasia. Ei tuommoiset kovin hurskaita minun mielestäni ole, että lapsien syntymisellä tienaavat elantonsa, että kyllä mieluimmin olen täysin rehellinen, ja tyydyn tähän osaani, joka ei täällä ole loista kummoisempi, että kyllä täällä on aika moisen ketkua porukkaa täällä suomessa, että ovat ajan saatossa junailleet juuri näin, että mitä enemmän lapsia, niin sitä suuremmat tulot, että sehän näkyy selvästi lapsilisien rahamäärissä yhdestä saa 100 euroa, toisesta 110,50 euroa, kolmannesta 141 euroa, neljännestä 161,50 euroa, viidennestä ja seuraavista 182 euroa, että sitten jos on yksinhuoltaja ja vain pullauttelee näitä lapsosia maailmaan, niin jokaisesta lapsesta saa 46,60 euroa korotusta, ja sitten vielä elatusmaksut jokaisesta lapsesta 136,41 euroa, että nämä kaikki joka kuukausi tilille, niin kyllä siinä kertyy ainekset elättä itsensä siinä siivellä, ja sitten vielä kodinhoitotuki myös tuohon päälle, niin ja asumistuki vielä kaiken kukkuraksi, niin kyllä tuommoisella rahamäärällä syöttää ja vaatettaa, kun ei uusia ole tarvis ostella joka vuosi jne, että kovin on keplottelija kansaa nämä suomalaiset !

    ei nykyään enää pääse jos ei ole valmistunut ammattiin tai ollut säädettyä aikaa töissä. Joten tarkista tietosi ennenkuin ruikutat

    Äänestä

  • ja koitan tästä "jauhaa" myös Kalevan juttutuvassa. Käy kurkkaan, "Kansalaiset, mihin verorahojanne käytetäänkän, ".... katsopa sen tyyppinen aloitus. Minun mielestäni lapsilisä laittaa lapset eriarvoiseen asemaan. toisen lapsi on vaan satasen arvoinen kuussa ja parhaimmillaan se arvotetaan yli puolta suuremmaksi. SE ON EPÄTASA-ARVOA SE JA KALEVAN JUTTUTUPA PIIUSTI EILEN ALOITUKSENI ASIASTA!!!!! YH-korotukset ja yhteiskunnan elatusavut pitää poistaa. Jokaisen isän on itse, vaikka pakkotyöllä korvattava lapsens aelatus. Jos ei siihen kykene, niin olisi pitänyt housunsa jalassa. KYLLÄ MINÄ USKON, ETTÄ TUKIEN POISTO LOPETTASI RAHAN VUOKSI LASTEN TEHTAILUN. KYLLÄ SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ, KEHEN KALIKKA KALAHTAISI. MONI RAATAJA MAKSAA ITSE ASIASSA TYHJÄTASKUISIEN JÄLKEÖLÄISTEN ELÄMÄN. OLEN SANONUT, ETTÄ KOLME LASTA JA SITÄ USEAMPI YKSINHUOLTAJALLA JA SILLOIN SILLÄ HOMMALLA JO ELÄTTÄÄ ITSENSÄ !!! ASIA ON VARMA. YKSILAPSISET KITUUTTAA (PIENITULOISET PEREET) JA KAHDENHUOLTAJAN MONILAPSISET PERHEET MYÖS ALKAA JO SAADA RUHTINAALLISESTI LISIÄ. 12 LAPSEN PERHE SAA LAPSLISIÄ YLI 2000 . SE ON KESKITULOISEN PALKKA. VERONMAKSAJAT SIIS KUSTANTAA TALONSA. YM..... KYLLÄ SAA LAKKAUTTAA TUET JA KAIKKI PAKOLAISETUUDETKIN JA KAIKKI,

    Äänestä

  • QWQWTTTTT kirjoitti:

    ja koitan tästä "jauhaa" myös Kalevan juttutuvassa. Käy kurkkaan, "Kansalaiset, mihin verorahojanne käytetäänkän, ".... katsopa sen tyyppinen aloitus. Minun mielestäni lapsilisä laittaa lapset eriarvoiseen asemaan. toisen lapsi on vaan satasen arvoinen kuussa ja parhaimmillaan se arvotetaan yli puolta suuremmaksi. SE ON EPÄTASA-ARVOA SE JA KALEVAN JUTTUTUPA PIIUSTI EILEN ALOITUKSENI ASIASTA!!!!! YH-korotukset ja yhteiskunnan elatusavut pitää poistaa. Jokaisen isän on itse, vaikka pakkotyöllä korvattava lapsens aelatus. Jos ei siihen kykene, niin olisi pitänyt housunsa jalassa. KYLLÄ MINÄ USKON, ETTÄ TUKIEN POISTO LOPETTASI RAHAN VUOKSI LASTEN TEHTAILUN. KYLLÄ SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ, KEHEN KALIKKA KALAHTAISI. MONI RAATAJA MAKSAA ITSE ASIASSA TYHJÄTASKUISIEN JÄLKEÖLÄISTEN ELÄMÄN. OLEN SANONUT, ETTÄ KOLME LASTA JA SITÄ USEAMPI YKSINHUOLTAJALLA JA SILLOIN SILLÄ HOMMALLA JO ELÄTTÄÄ ITSENSÄ !!! ASIA ON VARMA. YKSILAPSISET KITUUTTAA (PIENITULOISET PEREET) JA KAHDENHUOLTAJAN MONILAPSISET PERHEET MYÖS ALKAA JO SAADA RUHTINAALLISESTI LISIÄ. 12 LAPSEN PERHE SAA LAPSLISIÄ YLI 2000 . SE ON KESKITULOISEN PALKKA. VERONMAKSAJAT SIIS KUSTANTAA TALONSA. YM..... KYLLÄ SAA LAKKAUTTAA TUET JA KAIKKI PAKOLAISETUUDETKIN JA KAIKKI,

    paras etuuksien hyväksikäyttäjä on 16 lapsen somali yh. lapsilisät korotuksinneen ja eölatusavut tekevät 6000 euroa kuussa laskeekaapa varsin itse..... lisäksi tietysti äitiyspäivärahat sisarkorotukset kothoidontuesta. ym ym. muuttolaatikoina kelan äippälaatikot....se oli jo naurtun paikka mulle, isommat pojta kanto itäkeksuksesta luvatta otettua kamaa himaan harva se päivä. tytöt oli tieten jo penskasta asti huivilla peitelty ja kokoon ja kiinni ommeltu, niitähä säästetään jollekin ruskettuneelle maanmiehelleen, ja taas sama ralli alkaa alusta. heidän motto ei ole " mitä minä voin antaa suomelle" vaan: "mitä SUOMI VOI ANTAA MEILLE! .. Vastalahjana ei saada veronmaksajia. ei pojat jatkaa samaa keplottelurataa (veronmaksajat maksaa siitoksensa) ja tytöt aloittavat lapsipullautteluns aheti 17 vuotiaana................................ (ps.voiko päätä kiristää, jo s joutuu synbtymään ympärileikatusta v*tusta??????????????

    Äänestä

  • valkoiset syrjityt kirjoitti:

    ...JA 99 PROSENTTIA EDELLEEN TYÖTTÖMINÄ. ISÄ KIRJOILLA VIEREISESSÄ VUOKRATALOSSA ETTÄ TUPLATAAN TYHMIEN VERONMAKSAJIEN MAKSAMAT HUIPPUTULOT. POJAT JATKAA KEPLOTTELURATAA . JA TYTÖT PITÄÄ HUOLEN KANSOITUKSESTA. MAAILMA LISÄKSI TÄYNNÄ JÄRKYTTÄVÄÄ VALKOISTEN SYRJINTÄÄ, HYVÄKSIKÄYTTÖÄ JA SILMIINKUSEMISTA. SUURINTA RASISMIA ON TUMMIEN VALKOISTA KOHTAAN HARJOITTAMA, KUVITTELE SOMPPU POLIISINA, SEHÄN KATSOISI KAIKKIEN MUSULMAANIEN RIKOKSET LÄPI PERSEENSÄ JA VALKOISILLA MAKSETTAISIIN KAIKKI. NE TULEE SIVISTYMÄTTÖMISTÄ, KORRUPTOITUNEISTA MAISTA,,,, PASKAT NE MITÄÄN KUNNIOITA PASKAT.....PELOTTAA AJATELLA TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTAA JOSSA ASE MAAILMAN VALLAN ASE HEILLÄ ON KUULEMANI MUKAAN HERRUUTEEN JA VALTAAN NAISEN KOHTU........

    Äänestä

  • YMPÄRILEIKATTU V*TTU kirjoitti:

    ja vähän äkkiä. naimisisa oleva naapurin akkakin pisti ukon toiseen osoitteesseen kirjoille ja nostaa satoja enempi tukia.... se nostaa ns. vituskulumispalkkiota. paitsi sitä ei maksa mies joka sen aiheutti sekä välillisesti että välittömästi vaan YHTEISKUNNAN VERONMAKSAJAT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vesiheinänen kirjoitti:

No, tässä kun itse valaistuin näistä yksinhuoltajien saamista tukirahoista näin kuukausittain, että kyllä ne kuulostaa vähän liian hyviltä nuo summat, että en kyllä ole yhtään yli viisi lapsisen perheen huoltjaa täällä palstoilla huomannut valitelleenkaan, että menisi kurjasti jne, että syykin on nyt tullut minunkin tietooni, että kun heille maksetaan ruhtinaalliset tukitulot, että ei tarvitse vikistä täällä yleisillä palstoilla, että saavat vain herkutella eli mässäillä muhevilla ansioilla, joita nämä lapset ovat heille syntymisellään aikaansaaneet jne.
No, tuossa, kun laskin viiden lapsen yksinhuoltajien lapsilisät elatustuetkorotuksineen, niin sain tämmöisen huomattavan summan kuin 1610,05 euroa/kuukausi, että siihen en tietenkään ole laskenut mahdollista kodinhoitotukea, jota saa kyllä useampia satasia per kuukausi, ja sitten tietenkin vielä jos on mahdollista saada tätä asumistukea, niin kylläpä puhutaan suurista summista pelkästään omia lapsia hoitaessa kotiäitinä olemisesta, että tuommoinenhan olisi ihan mukava työpaikka, kun näin itsekkin kotona viihtyvää sakkia olen, mutta kun on ikää liian paljon, niin en enää tuommoiseen pääse mukaan, mutta jos olisin tiennyt tämmöisen asian nuorempana, että miten sitä pärjää pelkillä lapsista koituvilla tukirahoilla, niin olisin hieman toisin lähtenyt tietä kulkemaan, että sen verran olen nyt valaistunut, että en enää ihmettele näitä suurperheen perustajia, jotka lapsia tehtailee vuodesta toiseen, niin heidän motiivit taitavatkin olla nämä elantorahojen keruu näiden lapsien avulla, että ovatpa rakennelleet omakotitalojakin, ja vielä aina vaihtaneet talon uudempaankin, että heillä kun on tuota rahaa tullut näistä lapsista ihan joka ikinen kuukausi, että hyvin halpaa kotiruokaa syöden, ja lastenvaatteita kierrättäen heille on jopa jäänyt rahaa säästöönkin, että eivät he nyt kurjuudessa ole päivääkään viettäneet, että kyllä me yksinäiset kyllä saamme viettää tätä kurjuutta heidänkin eestänsä, että näin se on nyt nähtävä oikein konkreettisesti, että eipä olisi tämmöistä uskonut olevan mahdollista olevan totta, mutta kyllä se vain on ! ! !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu